Kalajoen historia

Vuosi 1993 Kalajoella

2012-01-27T12:37:00.013+02:00

Kalajoen kunta joutui pelastamaan kunnallisen yhtiön Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n konkurssilta. Päättäjiä asiassa johdettiin raskaasti harhaan ylläolevalla laskelmalla ja muutoinkin väärillä tiedoilla.

KHT tilintarkastaja ja HTM tilintarkastaja ovat hoitaneet kyseenalaisesti tehtäviään, sillä yhtiön tilinpäätöksessä esim. kunnan ja kunnallisen yhtion vuokraoikeuteen 10 miljoonan kiinnitykset ja takaukset eikä koko tilinpäätös kestä kriittistä tarkastelua.

Tango-Landola esiintyi Rautio-viikolla.

Mauno Juola voitti hiihdon MM-kisoissa pronssia.

Jan Jasko oli kalajokisessa jääkiekkoilussa erittäin merkittävässä roolissa pelaajana ja nuorten valmentajana, muun muassa Jussi Jokisen valmentajana.

Niin sanottuun Kalajoki-ilmiöön kuuluivat sellaiset jääkiekkotähdet kuin Kari Jalonen ja Tapio Levo.

Kalajoen seurakunnan väkiluku oli vuoden vaihteessa 7714 henkeä, jossa lisäystä edelliseen vuoteen 23 henkilöä. Raution seurakunnan väkiluku oli 1084 henkeä, jossa lisäystä edelliseen vuotten 40 henkilöä. Kalajoen seurakunnan kanttorina aloitti Veli Ainali. Edellisenä vuotena Kalajoen seurakunnan kirkkoherrana oli aloittanut Rauli Junttila.

Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Väinö Oksanen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jouni Jyrinki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Esko Lindström. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Raili Myllylä ja jäseniksi Juhani Latukka, Jorma Juusola, Alpo Murtoniemi, Eero Nevalainen, Tuomo Tilvis, Kaija Jaakola, Mauri Luoto ja Juhani Suni. Kalajoen yksi ääniharavista eli Erkki Aho sai vain sivistyslautakunnan varapuheenjohtajuuden sekä käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajan paikan. Ahon syrjintä johtui siitä, että hän ymmärsi matkailua ja yritysten tilinpäätöksiä eikä voinut hyväksyä rikollista ja laitonta toimintaa Kalajoen kunnan toimissa.

Kalajoen Paratiisikylpylä Oy olisi mennyt konkurssiin, josa Kalajoen kunta ei olisi pelastanut sitä konkurssilta. Yhtiön toimitusjohtajana oli kunnansihteeri Pekka Ollila ja keskeisessä luottamustoimessa yhtiössä oli myös Aila Siirilä. Yhtiön velat otettiin Kalajoen kunnan kontolle ja näin pelastettiin myös emoyhtiö Kalajoen Hiekkasärkät Oy konkurssilta. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski.

Kalajoen matkailun tila oli 1990-luvun alussa katastrofaalinen, vaikka tilintarkastajat toisin väittivät. Tilinpäätöksessä oli tehty perusteettomia arvonkorotuksia, joilla vääristeltiin tilinpäätöstietoja. Tilintarkastuslaki määrittelee tilintarkastajan vastuun selkeästi. Tilintarkastajat ajattelivat kuitenkin omaa etuaan, sillä kunnallissa yhtiössä tilintarkastuspalkkiot ovat hulppeat ja kun antaa yhtiön hallituksen toivoman tilintarkastuskertomuksen niin saa jatkaa nauttimista hulppeista tilintarkastuspalkkioista.

Kunta ja yhtiö tekivät maakauppoja, joissa ostajana ja myyjänä oli käytännössä sama henkilö. Kalajoen kunnassa tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen jäsen, joka oli pankinjohtaja. On syytä epäillä, ett menettelyssä kaikki ei ollut lainmukaista. Näin asiat saatiin pidettyä päättäjiltä piilossa. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja Paratiisikylpylä Oy:n toimitusjohtajana toimi kunnansihteeri Pekka Ollila. Esteellisyysasiat Kalajoella on ollut tuntematon käsite.

Kun Kalajoen kaupunki joutui ottamaan Paratiisikylpylä Oy:n velat vastuulleen ja kiinteistön omistuksensa niin Kalajoen kunnanvaltuutetuilta salattiin kylpylän vakava homeongelma. Sen kokrjaaminen tuli maksamaan Kalajoen kunnan veronmaksajille maltaita.On täysin selvää, että kunnanjohtaja Torsti Kalliokoskella oli pinna tiukalla, kun joutui koko ajan peitelemään totuutta ja salaamaan todellista tilannetta.

Kysymyksiä kyselytunnille ja tietojen pimitystä

Valtuutettu Erkki Aho oli kuntalaisten suuresta luottamuksesta huolimatta jätetty Keskustan johtohenkilöiden toimesta valitsematta keskeisin luottamustehtäviin. Keskustan johtohenkilöihin kuului niitä henkilöitä, jotka oliva tiukasti sidoksissa kunnallisiin matkailuyhtiöihin. Valtuutettu Erkki Aholle jäi toimintakeinoiksi aloitteet ja kyselytunnit.

Valtuutettu Erkki Aho teki kolme kirjallista kysymystä Kalajoen valtuuston kyselytunnille. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ilmoitti kirjallisesti 26.4.1993, että kyselytuntia ei järjestetä. Kunnanhallituksen puheenjohtajan menettely oli lainvastainen.

Valtuutettu Erkki Aholle kieltäydyttiin antamasta Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n ja Paratiisikylpylä Oy::n tilinpäätöstietoja,taseita ja tilintarkastuskertomuksia kun hän pyysi niitä kirjallisesti 28.1.1994. Menettely oli lainvastainen, koska Kalajoen kunta omisti Kalajoen Hiekkasärkät Oy:stä 96 % ja yhtiöiden tilinpäätöstiedot ovat julkisia.

Valtuutettu Erkki Aho hankki tiedot patentti- ja rekisterihallituksesta. Satuaan tiedot käsiinsä valtuutettu Erkki Aholle paljastui koko järkyttävä totuus asioissa, joita oli kaikin keinoin pyritty salaamaan. Kaikkia tietoja patentti- ja rekisterihallituksestakaan ei saanut, sillä Erkki Ahon saamissa papereissa oli leima PUUTTEELLINEN. Kun valtuutettu Erkki Aho sai tilinpäätöstiedot patentti- ja reksiterihallituksesta niin eduskunnan oikeusasiamies Pirkko K. Koskinen oli jo tehnyt väärän päätöksen Erkki Ahon kanteluun Jaakko Jonkan esityksestä.

Kalajoen Ladun lumiveistojoukkue sijoittui SM-kisoissa hopealle. Kalajoen Junkkarien joukkue Mauno Juola, Veli-Matti Junnikkala ja Janne Ojala voitti 3x10 km:n viestissä Suomen mestaruuden 20 vuotiaiden sarjassa.

Maakuntaviestissä Kruunupyyssä 17.1.1993 Kalajoen joukkue sijoittui kuudenneksi. Joukkueessa
hiihtivät Mauno Juola, Mari Siipo, Tapani Ylitalo, Mikko Laitala, Katja Ojala, Veli-Matti Junnikkala, Simo Törnvall ja Kalle Junnikkala. Himanka oli 12. B-sarjassa Kalajoki II-joukkue oli neljäs ja Kalajoki III-joukkue 21. ja Kalajoki IV-joukkue 38. Himanka II-joukkue oli 22. ja Himanka III-joukkue 35.
Kalajokisista SM-mitaleille sijoittui muun muassa seuraavat urheilijat vuonna 1993: ampujat Mika Kaarta ja Jarkko Pärkkä, painijat Pekka Mehtälä ja Antti Mehtälä, uimari Antti Keränen, puokkahiihtäjä Kari Joki-Erkkilä, aitajuoksija Antti Haapakoski ja lumilautailijat Marianne ja Sanna Mari Vuollet.

Mauno Juola hiihti nuorten MM-kisoissa 3x10 km:n hiihdossa MM-pronssia. Joukkueen ensimmäisen osuuden hiihtäjä Jarno Tyyskä tuli vaihtoon kymmenentenä jääden kärjestä non kaksi miinuuttia. Toisella osuudella Mika Lindroos nosti Suomen joukkueen viidenneksi ja ankkuriosuudella Mauno Juola nosti Suomen joukkueen mitalikantaan.

EM-kisoissa Baiersbronnissa Saksassa 1993 Kari Joki-Erkkilä voitti 5 km:n matkan ja oli 10 km:n matkalla sekä viestissä toinen.
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/12/kari-joki-erkkil-kuusi-paralympiakultaa.html

Antti Haapakoski voitti aitajuoksun Suomen mestaruuden
http://urheilunhistoria.blogspot.com/2008/12/antti-haapakoski-maailmanmestari.html

Antti Haapakoski/Tilastopaja
http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=533

Toinen kausi divarissa

Porilaispelaajien osuus Kalajoella säilyi vahvana myös kaudella 1993-1994. Vesa Goman, Timo Saikkonen ja alkukauden kuluessa myös Marko Sten jatkoivat Kivelän ryhmässä, johon liittyi myös aikaisemmin Kalajoella pelannut Marko Viljanen. Slovakit Jan Jasko ja Robert Pukalovic jatkoivat Kalajoella. Kalpasta tuli Petteri Leskinen ja TPS:n liigamestarijoukueessa edellisellä kaudella pelannut Kari Kanervo ja aikaisemmin Tapparassa kolme liigamestaruutta kiekkoillut Harri Niukkanen siirtyivät Kalajoelle. Kakkosketjun Kimmo Nurro ja Mika Kupiainen saivat rinnalleen Jari Pulliaisen, joka Kanervon tavoi kuului TPS:n liigamestareihin keväällä 1993. Joukkueeseen kuuluivat myös Timo Saikkonen, Janne Leppänen, Riku-Petteri Lehtonen, Pasi Tammela, Marko Viljanen, Pasi Priuska ja Jari Lehtomäki sekä maalivahti Juha Virenius.
Junkkarit oli joutunut taloudellisen laman takia pienentämään budjettiaan ja divariin lähdettiin syksyllä 1993 yhdellä tämän sarjatason alhaisimmista talousarvioista.

Kalajoella pelattiin Sun & Ice tapahtuman yhteydessä juhlaottelu, jossa kokeneimmat pelaajat olivat edelleen mainiosti kiekkoja torjunut Jorma Valtonen ja SaniFani-joukkueen tehoykkönen Timo Nummelin. SaniFanin joukkueessa pelasivat Antero Kivelä, Veli-Pekka Ketola, Arto Javanainen, Rauli Raitanen, Janne Virtanen, Seppo Repo, Mikko Leinonen, Pertti Valkepää, Juha Tuohimaa, Hannu Virta, Jan Jasko, Robert Pukalovic, Mika Kupiainen ja Kimmo Nurro. Vastassa ollut JukuJuku-joukkue koostui seuraavista pelaajista: Reijo Ruotsalainen, Lalli Partinen, Hannu Kamppuri, Heikki Riihiranta, Jorma Valtonen, Matti Hagman,Henry Saleva, Harri Linnoinmaa, Kari Kanervo, Ari Vuori, Jukka Vilander, Matti Murto, Marko Lapinkoski, Harri Aho, Jussi Polvi, Mikko Helisten ja Jari Korpela. Superottelu oli nimensä veroinen.

Junkkarit HT kärsi menetyksistä ja loukkantumisista. Joukkueen kapteeni Kari Kanervo loukkasi niskansa Lohtajalla sattuneessa hirvikolarissa ja joutui olemaan syrjässä kolme viikkoa. Heti sen jälkeen siirtyi sairaslistalle luottopuolustaja Petteri Leskinen, hyökkääjä Marko Viljanen, puolustaja Timo Saikkonen ja toinen maalivahti Tomi Erola.
Antero Kivelä joutui vetämään sarjaotteluita runsaalla kahdella kentällisellä, mutta onnistui siinä hyvin. Kärppiä vastaan Junkkarit HT pystyi hankkimaan divarihistoriansa ensimmäisen vieraspisteen Raksilan jäähallissa. Joukkueen kapteeni Kari Kanervo viimeisteli 3-3 numerot ajassa 59,33. Joensuussa JoKP:tä vastaan Jari Pulliainen tasoitti tilanteeksi 4-4 ajassa 59,11. Forssassa Palloseuraa vastaan käydyssä ottelussa Kalajoki nousi 5-4 voittoon Kari Kanervon maalilla. Turussa Turun Kiekko-67 vastaan Jari Pulliainen laukoi 4-5 voittomaalin ajassa 59,10. Jälleen Junkkarit HT koki loukkaantumisaallon, kun puolustajat Robert Pukalvic, Petteri Leskinen ja Marko Sten joutuivat vammojensa takia syrjään.

Kalajoella koettiin hurmionhetki 25. marraskuuta 1993, kun Kärpät luisteli areenalle. Kalajoen joukkueesta Mika Kupiainen oli angiinan takia poissa ja Jari Pulliainen poti nilkkaansa. Kari Kanervo sai Kari Jaloseen kohdistuneesta kevyestä taklausta 5+20 minuuttia. Näin oli Kalajoki HT:n joukkueesta kaikki varsinaiset keskushyökkääjät poissa. Kalajoen viiden minuutin alivoimajakson aikana juhli kuitenkin kotijoukkueen Jan Jasko, joka viimeisteli hallitun alanurkkamaalin. Robert Pukalovicin ja keskelle nostetun Marko Stenin maalit veivät kotijoukkueen 3-1 johtoon, jota Pukalvic vankisti heti kolmannen erän alussa. Kimmo Nurron Robert Pukalovicin syötöstä tekemä maali riitti viitisen minuuttia ennen loppua 5-4 voittoon. Edellissyksyn junkkari Kari Jalonen oli tässäkin ottelussa Kärppien vaarallisin syöttäen kolme maalia. Juha Virenius Kalajoen maalilla torjui loistavasti.

Ainoastaan Kalajoella pystyttiin järjestämään riittävän surkuhupaisia näytelmiä kilpailemaan Oulun kanssa hankalimman tilanteen tittelistä. Pelimerkit oli käytetty hyvin pitkälti jo edellisellä kaudella ja pelaajapula painoi päälle. Lainamiehiin, joita koko kevään oli rampannut reilusti muun muassa KalPasta ja HPK:sta, ei ollut enää kauden edetessä varaa edes silloin kun loukkaantumiset ja sairastapaukset harvensivat joukkuetta äärimmäisyyksiin asti. Vieraspeliin Joensuussa Junkkareilla oli vaikeuksia kasata edes kahta kentällistä, joten niinpä valmentaja Antero Kivelä ryhtyi hyökkääjäksi – ensimmäistä kertaa elämässään! Aktiiviurallaan maalivahtina toiminut 38-vuotias Kivelä hoiti osuutensa kentällä tyylikkäästi tauosta ja oudosta pelipaikasta huolimatta.

Yhtä tyylikkäästi homma ei toiminut seuran johdon ja Kivelän välillä. Lopullinen niitti tulehtuneille väleille tuli, kun johto yritti "herättää" Kivelän vuokraamalla joukkueen tehomiehet Jan Jaskon ja Robert Pukalovicin KalPaan kertomatta siitä valmentajalle. Kivelä erosi tammikuun alussa. Häntä seurasi myös joukkueen kippari Kanervo, joka pelasi loppukauden Tapparassa. Muutamaa päivää myöhemmin seuran peräsimeen astui Matti Hagman. Alkukauden Hagman oli valmentanut kakkosdivarin VHT:tä, mutta jäi työttömäksi seuran mentyä puolivahingossa kanttuvei. Kanervon ohella joukkueen jätti muutama muukin peluri, kuten Janne Karelius ja Marko Viljanen. Loppukaudeksi joukkue sai riveihinsä Oulusta Helistenin ja kakkosdivaria pelanneen Mikko Perkkiön, KalPan Jani Raution ja Karhu-Kissoista Harri Lakkalan. Hagmanin mukana Vantaalta tulivat Tero Laukala ja Markku Ahola.

JHT:n johtohenkilöt antoivat Kalajoki-lehdessä 17.3.1994 puolen sivun meriselityksen vaikean pelikauden johdosta. Tekstin olivat allekirjoittaneet Martti Vedenoja, Erkki Joki-Erkkilä, Olli Ventelä, Jarmo Ainali, Markku Rautio, Heikki Helanen ja Osmo Määttänen.

Vaikeat kauden konkurssiuhan varjossa
http://urheilunhistoria.blogspot.com/2009/01/vaikeat-kaudet-konkurssiuhan-varjossa.html

Jussi Kurikkalan muistokisoissa voiton vei 15 km:n hiihdossa Marko Maaninka ja naisten sarjan voitti Lapinlahden Vedon Kerttu Tikkanen.
Hippohiihtoihin osallistui 160 hiihtäjää. Kunniakierroksella oli 40 juoksijaa ja rahaa saatiin kokoon 15 891,50 markkaa.

Uusi Halpa-Halli avasi Kalajoella ovensa. Rahjassa Kainuunkarissa tuulimyllyt käynnistettin. Valkean Linnan kello täytti 110 vuotta. Jogevan maaherra Priit Saksing vieraili Kalajoella. Rautio-viikon pääpuhujana oli varatuomari Esko Mäenpää. Tango-Landola esiintyi Rautio-viikolla.

Vuosi 1992 Kalajoella

2012-01-25T11:53:00.008+02:00

Antero Kivelä

Jan Jasko

Robert Pukalovic

Kari Jalonen

Toni Arima

Kari Joki-Erkkilä

Keski- Pohjanmaan maakuntaviestissä Kalajoen I-joukkue hylättiin, koska ankkuriosuudella Kaljoen edustaja Mauno Juola ohjattiin väärälle ladulle johtoasemassa. Kalajoen joukkue hylättiin tämän johdosta. Kalajoki olisi todennäköisesti voittanut koko viestin. Joukkueessa hiihtivät Kalle Junnikkala, Outi Siironen, Kauko Himanka, Katja Ojala, Simo Törnvall, Veli-Pekka Junnikkala, Janne Ojala ja Mauno Juola. Himangan I-joukkue sijoittui sijalle 14. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue oli toinen ja III-joukkue 31. Himangan II-joukkue oli 16. ja III-joukkue 41.

Nuorten 3x10 km:n viestissä Kalajoen Junkkarit voittivat kultaa joukkueella Mauno Juola, Janne Ojala ja Kalle Junnikkala.

Antti Haapakosken menestys näkyy tilastopajan linkistä
http://www.tilastopaja.org/db/fi/atm.php?ID=533
Antti Haapakoski edusti Suomea Barcelonan olympialaisissa. Antti Ensio Haapakoski (s.6.2.1971) on voittanut aitajuoksussa nuorten Euroopan mestaruuden vuonna 1989 ja nuorten maailmanmestaruuden vuonna 1990. Hän on ollut koko 1990-luvun paras suomalainen pika-aituri. Hän on voittanut kuusi kertaa pika-aitojen Suomen mestaruuden vuonna 1990 Oulussa, 1993 Mikkelissä, 1994 Tuusulassa, 1995 Lapualla, 1996 Tampereella ja 1997 Lappeenrannassa. SM-hopeaa hän voittanut kolme kertaa ja SM-pronssia kerran. 60 metrin aidoissa hän on voittanut neljä Suomen mestaruutta ja yhden hopean.

Antti Haapakoski edusti Suomea Barcelonan olympialaisissa vuonna 1992 ja Atlantan olympialaisissa 1996. Hän edusti Suomea Tokion maailmanmestaruuskilpailuissa 1991, Stuttgartin MM-kisoissa 1993, Göteborgin MM-kisoissa 1995 ja Ateenan MM-kisoissa 1997. Haapakoski edusti Suomea myös Splitin EM-kisoissa 1990 ja Helsingin EM-kisoissa 1994. Hän on edustanut Suomen 60 metrin aidoissa EM-hallikisoissa Genevessä 1992 ja Pariisissa 1997 sekä MM-hallikisoissa Torontossa 1993 ja Barcelonassa 1995. Parhaimmillaan hän oli EM-kisoissa 1994 kuudes. Haapakosken ennätys 110 metrin aisoissa on juhannuskisoissa 1995 juostu 13,42. Sallittua kovemmassa myötätuulessa Haapakoski juoksi Sestrieressä 1994 ajan 13,26.

Uuden jäähallin avausottelu pelattiin 10.10.1991, yli 1000 katsojan riemuksi Kalajoki HT voitti Raahen Kiekko-Vesan numeroin 11-5. Seuraavaksi JHT voitti oululaisen Eka-Kiekon 5-3. Kuusamon Pallo-Kaarhut kaatui numeroin 11-3. Raahen Teräs-Kiekon kanssa pelattiin 2-2 tasapeli. Lepplax voitettiin numeroin 6-3, S-Kiekko 7-3 ja Ylivieskan Pallo 1567 katsojan riemuksi numeroin 12-3. Jan Jaskon tehosaldo oli 3+2 tässä ottelussa. Kajaanin Hokki kaatui 5-4, Veikko Torkkelin valmentama Eka-Kiekko 16-3, S-Kiekko 7-3, Kiekko-Vesa 6-5 ja YPa:n kanssa pelattiin 4-4 tasapeli. Kevätkaudella Kuusamon Pallo-Karhut voitettiin 7-4 ja Raahen Teräs-Kiekko 14-4. Tuossa ottelussa Matti Veivon saldo oli 1+5. Lepplax kaatui puhtaasti 6-0, Hermes 5-2, ja 9-2. Ylivieskan Pallo voitettiin 6.2.1992 yli 1600 katsojan silmien edessä numeroin 10-3.

Ensimmäisella pudostupelikierroksella Keravan Shakers koki junkkarien tehokkuuden numeroin 8-2. Jan Jaskon saldo oli 3+1. Toisessa pudostuspelissa savonlinnalainen Laitaatsillan Pallo hävisi numeroin 11-2. Nousukarsinnassa JHT pelasi tasan 4-4 Imatran Ketterän kanssa. Matti Veivon kenttä teki kaikki neljä maalia.

Junkkarit HT:n nousi sarjakauden 1991-1992 päätteeksi I-divisioonaan. Joukkueessa pelasi kolme porilaista: hyökkääjät Marko Viljanen ja Jarkko Lehtonen sekä puolustaja Timo Saikkonen. Jokainen heistä oli hankkinut jo aikaisemmin divarikokemusta Hokki-Salon paidassa. Seuraavat pelaajat nostivat JHT:n divariin: Mikko Perkkiö, Timo Saikkonen, Marko Hilli, Jarkko Lehtonen, Pasi Räty, Ole Välipirtti, Jari Ervsti, Jan Jasko, Jari Nerg, Pasi Priuska, Mika Rajamäki, Robert Pukalovic, Marko Viljanen, Markku Ahola, Pasi Näyhä, Matti Veivo ja Ari Suutari.
Kalajoen divariaikaan siirtäneessä ryhmässä torjui kiekkoja turkulaissyntyinen Pasi Räty.

I-divisioonassa ensimmäinen kausi 1992-1993

Junkkarit Hockey Team nousi keväällä 1992 jääkiekon I-divisioonaan voitettuaan karsintasarjan ennen Helsingin Karhu-Kissoja. Kalajoki oli divarin kaikkien aikojen ensimmäinen maaseutupaikkakunta ja samalla ensimmäinen alle 10 000 asukkaan kunta näin korkealla jääkiekon sarjatasolla. Uuden jäähallin rakentamisen toteutti Markku Rautio, 1990-luvun alun kalajokisen jääkiekon keskeinen puuhamies. Hän vastasi myös JHT:n ensimmäisen divarijoukkueen kokomaisesta ja toimi sen managerina. Antero Kivelän valinta Junkakrit HT:n ensimmäiseksi divarivalmentajaksi varmistui vain muutaman päivän kuluttua karsintasarjan päättymisestä.

Jääkiekon Kalajoki-ilmiöstä alettiin puhua vasta keskikesällä 1992, kun tieto Tapio Levon siirtymisestä Junkkareihin julkistettiin. Levo ei koskaan aikaisemmin ollut pelannut Suomessa Ässien ulkopuolella, vaikka kysyntää oli riittänyt moniin suuntiin. Levo muistetaan Ässien hyökkäävänä puolustajana. Hän pelasi Porissa 18 kautta (1972-1981 ja 1983-1992). Levo kiekkoili kahden kauden verran Pohjois-Amerikassa ja HKP:ssa uransa päätöskauden. Levo on yksi SM-liigan tehokkaimpia puolustajia kautta aikojen. Hän teki pisteet 201+215 pelaamassaan 593 runkosarjaottelussa. Pudotuspelien 60 ottelussa Levolle kertyi saldo 22+22. Hän voitti yhden Suomen mestaruuden ja yhteensä kuusi mitalia. Pohjois-Amerikassa Levo pelasi kaksi vuotta. Ensimmäisen kauden hän edusti Colorado Rockkies-seuraa ja toisen kauden New Jersey Devilsiä. Levo oli kummallakin kaudellaan joukkueensa tehokkaimpia puolustajia. Suomea Levo edusti viisissä MM-kisoissa, kerran olympialaisissa ja kahdessa Kanda-cupissa, MM- kisoissa 1982 Levo oli Leijonien avainpelaajia ja myös vuoden 1981 Kanada-cupissa maajoukkueen ykköskentässä. Hän pelasi yhteensä 152 A-maaottelua saldolla 26+18.

Lyhyen ajan kuluessa Levon mallia seurasivat perushelsikiläisenä tunnettu hyökkäjä Tony Arima ja Oulun Kärppien kasvatti Kari Jalonen, jonka neljä edellistä kautta olivat kuluneet TPS:n liigaryhmään tuloksenaan kolme Suomen mestaruutta yhden aikaisemmin Kärpissä saavutetun jatkoksi. Toniy Arima palsi laitahyökkääjänä SM-liigassa vuosina 1979-1995 Jokereissa, HIFK:ssa ja Lahden Hockey-Reippaassa. SM-kultaa hän voitti HIFK:ssa vuonna 1983. Colorado Rockkies varasi hänet NHL:n varaustilaisuudessa kahdeksannella kierroksella vuonna 1981 numerolla 150. Arima edusti Suomea vuoden 1983 MM-kisoissa, jossa hän kuului Suomen pirteimpiin hyökkääjiin, Suomi oli kisoissa seitsemäs. Loukaantuminen esti hänen osallistumisen vuoden 1984 olympialaisiin. Kaikkiaan hän pelasi 31 A-maaottelua.

Pelaajana Kari Jalonen voitti viisi Suomen mestaruutta, joista yhden Kärpissä ja neljä Turun Palloseuraassa. Mestaruuksien lisäksi hän sai yhden hopean ja kolme pronssia, NHL.ssä Kari jalonen pelasi vuosina 1982-1984 edustaen Calgary Flamesia ja Edmonton Oilersia. Suomen jääkiekkomaajoukkueessa hänpelasi 152 ottelua ollen mukana muun muassa kuusissa MM-kisoissa ja Kanada Cupissa. Jalosella on hallussaan SM-runkosarjan yhden kauden piste-ennätys 93 (29+64) pistettä kaudelta 1986-1987.

Kalajoella jatkoivat pelaamistaan maajoukkuetason slovakit, hyökkääjä Jan Jasko ja puolustaja Robert Pukalovic. Jasko oli voittanut kaksi kertaa peräkkäin II-divisioonan tehokuninkuuden ja hänen kaudella 1990-1991 tekemänsä 126 pistettä on tämän sarjatason valtakunnallinen ennätys. Kalajoella pelasi myös toisen polven puolustaja Roni Mesikämmen, joka kiekkoili Kalajoen divarijoukkueessa koko kauden. Kimmo Nurron ja Mika Kupiaisen tulo Kalajoelle täydensi Junkkarit HT:lle kaksi lähes liigatason kentällistä.

Antero Kivelä toi Kalajoelle Vasili Tihonov-tyyppisen kovan harjoittlteun, johon kuului kaksi päivittäistä lajiharjoitusta sekä lisäksi aina yksi voimaharjoitus.
Ensimmäinen divaripeli oli HJK:ta vastaan Kalajoella. JHT:n ensimmäisen divarimaalin teki Tony Arima. JHT voitti ottelun. Seuraava vierailija oli Oulun Kärpät, joka sai tyytyä 4-4 tasapeliin. Turun Toverien valmentaja Rauno Korpi kesti 6-4 tappion paremmin kuin Oulun Kärppinen valmentaja Pasi Mustonen Oulun Kärppien tasapelin. Liigaehdokkaiden kaataminen Kalajoella jatkui Kouvolan KooKoon vieraillessa. Jarmo Myllys torjui 51 laukausta, mutta kuusi jäi torjumatta. Junkkarit HT voitti 6-4. Tätä ennen Antero Kivelän ryhmä oli käynyt Joensuussa kukistamassa liigapaluuta havitelleen JoKP:n vahvan joukkueen maalein 7-5.

Farmisopimus Ässien takasi Kalajolle syksyn kuluessa huippumaalivahti Kari Rosenbergin, joka torjui divarin runkosrjan loppuun saakka. Puolustaja Marko Sten oli syksyllä apuna muutamassa tärkeässä ottelussa. Loka-marraskuun vaihteen 1992 menestysjaksonsa jälkeen Junkkarit HT oli divarin runkosarjassa pitkään kolmantena ja parhaimmillaan jo kuusi pistettä Oulun Kärppiäkin edellä. Joulutauolle mentäessä Junkkarit HT putosi viidenneksi.
Kari Jalonen oli 66 tehopisteellä runkosarjan ylivoimainen ykkönen ennen Jan Jaskoa, jonka teho tuotti 52 pistettä. Jasko oli syksyn paras maalintekijä 34 osumallaan. Jalonen oli syöttäjien ylivoimainen kärkimies 45 pisteellään. Puoulustajien tehotilastossa Tapio Levo oli toinen ja Robert Pukalovic kolmas.

Syksyn runkosarjan viides tila tyydytti valmentaja Kivelää. Sarjatulokas oli koko divarin paras vierasjoukkue. Junkkarit HT:n 52 pistettä olivat divarin sarjatulokkaiden kaikkien aikojen korkein yhden kauden kertymä ja niillä saavutettiin Finlandia-liigan viides sija. Liigakrsintapaikka jäi vain viiden pisteen päähän ja neljänneksi sijoittunut Kärpät piti Pohjois-Suomen herruutensa kapella kolmen pisteen erolla. Jan Jasko taisteli loppuun saakka tiukasti divarin maalikuninkuudesta. 45 osuumaa riitivät toiseen sijaan.

Kauden ylivoimaisesti ikävin tapaus sattui lokakuun kahdeksas päivä Kärppien ja Junkkarien välisessä pelissä Oulussa, kun juuri Junkkareista Kärppiin palannut Matti Veivo halvaantui alaraajoistaan. Veivon kaularanka vahingoittui hänen lennettyään vaarallisesti päin laitaa Mika Kupiaisen taklauksen jälkeen. Taklaus ei ollut mitenkään törkeä, vaan ennemminkin normaali – vaikkakin hivenen takaviistosta tullut – peliinkuuluva taklaus. Suureksi epäonneksi seuraukset olivat tällä kertaa mitä olivat. Onnettomuus herätti runsaasti keskustelua jääkiekon vaarallisuudesta, varsinkin kun Limingan Kiekon 18-vuotias Miika Tikkanen oli halvaantunut harjoitusottelussa vain viisi päivää aiemmin. Veivon tapaus pysyi uutisissa vielä vuosia vakuutusyhtiön kanssa venyneiden korvausriitojen johdosta. Kauden kymmenessä pelissään Veivo oli ehtinyt kerätä tehot 3+7.

Talvella 1990 maailmanmestaruuskilpailuja varten Kari Joki-Erkkilä lykki rullasuksilla 1600 ja suksillä lähes 1000 kilometriä. USA:ssa New Hampshiren osavaltion Jacksonissa pidetyissä MM-kisoissa hän johti 10 kilometriä hiihtos sekä 3,3 että 6,6 kilometrin väliajoissa. Suomalainen Seppo Joensuu jaksoi lopun nousut kuitenkin paremmin ja voitti Kari Joki-Erkkilän 22 sekunnin erolla. Viiden kilometrin kilpailuissa Joki-Erkkilä puolestaan nousi 2,2 kilometrin neljänneltä sijaltaan MM-pronssille Norjan Rolf Einar Pedersenin voittaessa 25 sekuntia nopeampana ja Joensuun ollessa toinen viisi sekuntia ennen Joki-Erkkilää.
Pihtiputaalla 1990 pidetyissä SM-kilpailuissa Joki-Erkkilä uudisti edellistalven kaksoisvoittonsa selvällä erolla.

Pohjoismaiden mestaruuksia
Vuoden 1991 pääkilpailuksi muodostui Vierumäellä pidetyt Pohjoismaiden mestaruushiihdot. Niissä Joki-Erkkilä voitti vakuuttavasti molemmat matkat ennen edellistalven maailmanmestaria Norjan Pederseniä. Viisi kilometriä kulki 15 ja kymppi 30 minuuttiin, mikä kertoo varsin kovasta menosta. Kymmenen kilometrin matkalla vielä puolimatkassa Norjan Pedersen johti kahdella sekunnilla, mutta maalissa Kari Joki-Erkkilä oli 16 sekuntia nopeammin.
Talvi 1991 tuotti jälleen kaksi Suomen mestaruutta seuraavan kilpailijan jäädessä kummallakin matkalla puolisen minuuttia.

Kuusi paralympia kultaa
Albertvillen paralympiakisoissa 1992 Kari Joki-Erkkilä voitti kultaa 5 km:n ja 10 km:n matkalla sekä hopeaa viestissä. Albertvillestä Suomi sai kaikkiaan 14 mitalia, joista kahdeksan oli kultaisia, kaksi hopeisia ja neljä pronssista. Albertvillen kisoihin osallistui 727 urheilijaa 24 eri maasta.

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana jatkoi Väinö Oksanen ja hallituksen puheenjohtajana Raili Myllylä.

Kunnallisvaaleiss Keskusta sai 2766 ääntä, kokomus 729, SDP 477, VSL 717 ja SMP 230. Vaalien ääniharavat
Kunnallisvaalit 1992
1. Esko Lindström Vasemmistoliitto 166
2. Pirkko Nygård SDP 163
3. Eero Nevalainen Keskusta 131
4. Erkki Aho Keskusta 128
5. Markku Rautio Kokoomus 110
6. Keijo Kukkola Keskusta 107
Erkki Aholta estettiin vaalituloksen mukainen luottamusmiespaikkojen saanti Kalajoen keskustan syrjintätoimenpiteiden johdosta.

Halpa-halli alkoi rakentamaan uusia 1850 neliön toimitiloja ja Turnes Oy:lle valmistui uudet toimitilat. Vasankari koulu remontoitiin. S-market aloitti uudistetuissa tiloissaan. Kansallis-Osake-Pankki täytti 75 vuotta.

Kalajoen Pallo 92 perustettiin. Puheejohjaksi valittiin Markku Männistö ja johtokunnan jäseniksi Marjaana Aho, Pertti Saukko, Jouko Kalajoja ja Juho Silvasti.

Särkkien kahdeksannet kortteliajot voitti Kälviän Tarmon Hannu Luoto.
Kalajoki-Messut järjestestettiin ensimmäistä kertaa.

Kalajoen Paratiisikylpylä Oy alkoi rakentaa kylpylää kunnan takauksen turvin. Kylpylän kustannusarvio oli 22 miljoonaa markkaa. Lainarahaa pääasiassa valuuttalainaa otettiin 12 miljonaa markkaa. Kalajoen Paratiisikylpylä Oy kääntyi kunnan puoleen ja anoi 26.4.1990 4 miljoonan markan takausta, koska kustannusarvio tuossa vaiheessa näytti ylittyvän 4 miljoonalla markalla. Valtuutettu Erkki Aho jätti valtuustossa asiasta eriävän mielipiteen, jossa hän vaati, että kunnan on varmistettava etunsa yhtiössä siten, että yhtiöiden tilintarkastjiksi valitaan ammattitaitoiset ja luotettavat tilintarkastajat, jotka antavat valtuustolle selvityksen asioissa kolme kertaa vuodessa, Valtuutettu Ahon eriävää mielipidettä ei huomioitu jatkossakaan millään tavalla. Paratiisikylpylä Oy:n rakennushanke kylpylän osalta ylitti kustannusarvionsa 50 prosentilla eli 12 miljoonalla markalla.

Hotellikauppa

Kalajoen kunta osti Valtiolta Kalajoen matkailuhotellin 600 000 markan hinnalla. Kalajoen kunta myi hotellin kunnanjohtajan johtamalle Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle 675 000 markalla. Hintaaan sisältyi hotellikiinteistöjen lisäksi Tuomimaja-tontista Rn:o 3:71 määräala kooltaan 2,85 hehtaaria. Lisäkin kaluston arvo katsottiin 75 000 markan arvoiseksi ja tämä sisältyi kokonaiskauppahintaa, Kauppakirja tehtiin 15.10.1982. Sen jälkeen kunta lahjoitti yhtiölle 5.250 000 markan arvoisen Suomen suosituimman leirintäalueen. Lisäksi Kalajoen Hiekkasärkät Oy pyöritti huvipuisto JukuJukumaata Hiekkasärkkien parhaimmalla paikalla ja maksoi alueesta vuokraa 5000 markkaa vuodessa.

Urheiluopiostosäätiölle avustusta

Kalajoen kunnanvaltuuston tuotiin ylimääräisenä ja kiireellisenä asiana 26.3.1990 Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan urheiluopistosäätiölle annettava 500 000 markan avustusanomus kuntosalilaitteita varten ja vielä 600 000 markan lainan takausasia. Vastavakuudeksi kunnan takaamalle lainalle kunta sai kokurssikypsän Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n osakkeita. Mitään tarkempaa toimintasuunnitelmaan budjetista puhumattakaan ei rahankäytölle ollut. Valtuusto, jota kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli kehunut ennakkoluulottomaksi, hyväksyi tämän avustuksen ja lainan takauksen. Kalajoen kunta vuokrasi myös tilat Särkkäin Liikuntapalvelu Oy:lle 6000 markan kuukausivuokralla ja maksoi itse ko. tiloista yhtiövastiketta 16 500 markkaa kuukaudessa. Kuntosalilaitteet olivat Särkkäin Liikuntapalvelu Oy:lle vuokratussa tilassa.

Kalajoen kunnanhallitus esitti Kalajoen kunnanvaltuustolle 2.1.1992 ostettavaksi nämä kaksi vuotta käytössä olleet kuntosalilaitteet 600 000 markalla. Näin Kalajoen kunta rahoitti nämä kuntosalilaitteet kahteen kertaan. Käytännössä niiden arvo oli käytännössä vain noussut.

Erkki Aho toiselle kaudelle valtuustoon

Erkki Aho valittiin toiselle kaudelle valtuustoon neljänneksi suurimmalla äänimäärällä.Kunnallisvaalit 1991 eniten ääniä sai Esko Lindström Vasemmistoliitto 166, toiseksi eniten Pirkko Nygård SDP 163, kolmanneksi eniten Eero Nevalainen Keskusta 131 ja neljänneksi eniten Erkki Aho Keskusta 128. Keskusta jätti Erkki Ahon jälleen rivivaltuutetuksi, koska Erkki Aho oli valvonut kuntalaisten etuja Kalajoen matkailun järkyttävissä investoinneissa ja muussa päättämössä toiminnassa. Jälleen valtuutettu Erkki Aholle ainoaksi toimintakanavaksi jäi lehtikirjoittelu ja valtuustoaloitteiden tekeminen.

Erkki Aho kirjoitti 29.11.1992 omana mielipitenään, että hänen mielestään kunnanjohtaja on jäävi, koska kunnanjohtaja on mukana myös yhtiöiden hallituksissa. Aho piti menettelyä arveluttavana. Aho kirjoitti, että Hiekkasärkkien asioista tulee mieleen H.S. Anderssenin satu "Keisarin uudet vaatteet". Sadussa kaikki ihiset ihailivat keisarin uusia vaatteita. Lopuksi pieni lapsi sanoi, että keisari on alasti. Silloin vasta muutkin alkoivat uskoa silmiään: tosiaakin keisari on alasti. Aho kirjoitti, että Hiekkasärkkien asioissa on käymässä samalla tavalla. Uskotellaan, että Hiekkasärkät Oy on suuri ja mahtava eri yhtiöineen, jopa korvaamaton joidenkin mielestä. Pian kuitenkin huomataan, että sinne uppoaa veromarkka toisensa jälkeen ja kaikki menestys onkin vain toiveajattelua. Aho väitti, että Hiekkasärkät Oy on alasti. Hän oli varma, että koululaiset saavat ruokamenoissa säästää jatkossakin, jos kunnanvalteetut eivät ryhdistäydy ja rohkene uskoa omia silmiään.

Musta aukko

Valtuutettu Erkki Aho kirjoitti, että avaruudessa tiedetään olevan mustia aukkoja. Nämä pelottavat mustat aukot imaisevat itseensä kaikin mikä on lähistöllä, kivenmurikoita, isompiakin möhkäreitä ja jopa kokonaisia tähtiäkin ja minkä musta aukko on imaissut, sitä ei enää koskaan näy. Mutta ei tarvitse mustia aukkoja kaukoputkien kanssa etsiä. Sellainen löytyy lähempääkin ja se on Kalajoen Hiekkasärkät Oy nimeltään. Tämän aukon syävereihin katoavat liukkaasti veronmaksajien työllä ja tuskalla hankkimat tienestit, setelit suhisten ja kolikot kilisten. Ikuiset jäähyväsiet saa veronmaksaja rahoillensa heittää, Hiekkasärkät Oy:n mustasta aukosta ei ole pauuta kymmenpenniselläkään. 15-50 vuotta tulee musta aukkoa ihmisten rahoja nielemään. Sitten voi jo ruveta pilkottamaan päivä, arvioivat alan terävimmat tutkijat ja asiantuntijat, kirjoitti valtuutettu Erkki Aho.

Takaus Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n lainoille

Kalajoen kunnanhallitus ja kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, joka oli Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja, esitti 10 miljoonan markan takausta lainalle. Vastuuvakuutenaoli Tuomitarvena tilaan rn.o 3:147 viimeisellä sijalla olevat kiinnitykset. Vastavakuudella ei käytännössä ollut mitään arvoa. Tätä valtuutetut eivät ymmärtäneet. Näin huijaus onnistui täydellisesti. Tuomitavernan tonnti oli puolikas Tuomimaja tontista, Tontilla sijaitsi matkailuhotelli ja se oli ostettu kunnalta 675 000 markalla. Tontin puolikas oli kiinnitetty 20 miljoonasta markasta, Tästä kiinnityksesta viimeinen osa oli vakuutena kunnan 10 miljoonan markana takaukselle. Kalajoen kunnan ja kunnallisen matkailuyhtiön välinen vuokrasopimus Kuuskkonokan tontista oli kiinnitetty 10 miljoonasta markasta, Näitä kiinnityksiä oli käytetty kunnan takauksen vastavakuutena. Totuutta valtuutetuille asiassa ei kerrottu eikä sitä moni olisi varmaan ymmästänytkään. "Huijaus" meni jälleen täydestä,

Valtuustoaloite

Valtuutettu Erkki Aho teki valtuustoaloitteen 30.6.1994. Aho kirjoitti valtuustoaloitteessaan seruaavaa: Kalajoen matkailun virheelliset kehittämisratkaisut ja asioiden holtiton hoito ovat aiheuttaneet Kalajoen kunnalle kymmenien miljoonien taloudelliset tappiot. Kalajoen kunnan etua ovat olleet valvomassa kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja valtuuston puheenjohtaja Väinö Oksanen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksessa ja kunnanhallituksen edustaja Raili Myllylä. Myös kunnansihteeri Pekka Ollila on toiminut Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n johtoelimissä. He ovat kuitenkin salanneet valtuutetuilta olennaisen tärkeitä tietoja yhtiöiden toiminnasta. Pyydän kunnanhallitusta tutkituttamaan onko kunnan edustajat Hiekkasärkät Oy:ssä syyllistyneet rikolliseen toimintaan salatessaan valtuutetuilta esim. tilintarkastuspöytärkirjat, tilintarkastuskertomukset ja oikaistut tilinpäätökset ja sillä tavalla ohjanneet kunnan varoja tappiolliseen toimintaan.

Lisäksi Aho pyysi kunnanhallitusta selvittämään onko kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttöön toimiessaan samanaikaisesti kunnanjohtajana ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hän on joutunut katsomaan sekä kunnan etua että yhtiän etua ja yhtiön etu on mennyt kunnan edun edelle. Kunnalle on jäänyt kannettavakseen kymmenien miljoonien taloudelliset tappiot. On kaikkien etu, että asiat selvitetään perusteellisesti ja syylliset saatetaan korvausvelvollisiksi Kalajoen kunnalle aiheuttamistaan erittäin suurista tappioista. Erkki Aho vaati aloitteessaan myös erityistilintarkastuksen suorittamista Kalajoen Hiekkasärkät Oy:öön ja Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:öön. Siihen menettelyyn kunnanjohtajan johtama kunnanhallitus ei suostunut. Siksi valtuutettu Aho teki asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

KHT-tilintarkastajan väärä lausunto

Kalajoen kunnanhallitus antoi asiassa lausunnon eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lisäksi Kalajoen kunnanjohtaja pelastaakseen nahkansa oli pyytänyt lausumaa asiassa lestadiolaiselta KHT-tilintarkastajalta, joka toimi matkailuyhtiöiden tilintarkastajana. KHT-tilintarkastaja antoi eduskunnan oikeusasiamiehelle täysin virheellisen lausunnon. Lausuntossa oli seuraava teksti: Vaikka toiminta on viime vuosina ollut tappiollista, ovat yhtiön omaisuuserät edelleen tallella, eikä selvitystilapakkoa ollut olemassa. Edellä oleva koskee Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n tilannetta. Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n osalta on todettava, että yhtiön pääoma on ollut 31.12,1993 kokonaisuudessaan tallella ja että taseeseen ei sisälly lainkaan tappioita.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskinen ja esittelijäneuvos Jaakko Jonkka olivat allekirjoittaneet päätöksen, jonka mukaan kirjoituksenne ei anna aihetta toimenpiteisiin. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä tilinpäätös sisälsi perusteettomia arvonkorotuksia ja muita laittomuuksia aivan riittävästi.

Kylpylä kunnalle

Totuus ei kunnioittanut lestadiolaisen tilintarkastajan lausuntoa. Kalajoen kunta joutui pelastamaan molemmat matkailuyhtiönsa konkurssilta. Kalajoen kunta otti Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n 27,2 miljoonan markan lainat vastattavakseen ja kylpyläkiinteistö siirtyi suoraan kunnan omistukseen. Erkki Ahon eriävä mielipide kylpylän lainatakauksessa suurista riskeistä oli toteutunut. Valtuutetuille perusteltiin kylpylän ostamista niin heille esiteltiin laskelma, jonka mukaan kunta saa yli 40 miljoonan markan vuokratulot kylpylästä. Toisin kuitenkin kävi. Kunta joutuu joka vuosi maksamaan kylpylän käyttökuluja n.1,5 -2 miljoonaa markkaa vuodessa ja kaikki lipputulot menevät vuoralaiselle eli Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle. Vuokralainen ei kuitenkaan ole muistanut tai paremminkin sanottuna pystynyt maksamaan vuokriaan. Järkyttävintä kaupan esittelyssä olisi se, että Kalajoen kunnan kamreeri, joka on yksi talousasioissa yksi Suomen parhaimpia kunnan kamreereja oli laitettu esittelemään valtuutetuille täysin virheellinen ja toiveajattelua esittelevä totuudenvastainen laskelma hotellikaupan edullisuudesta.

Vuosi 1991 Kalajoella

2012-01-16T19:02:00.015+02:00

Jan Jasko

Avo Keel

Mika Vihelä

Lumiveiston SM-kisat järjestettiin JukuJukumaassa. Kuvassa virolaisia opiskeilijoita, jotka toimivat kesällä tarjoilijoina ravintola Lokkilinnassa.

Rautio-viikolla soitti totuttuun tapaan Tango-Landola

Rahjan kalajuhlat vetivät runsaasti osallistujia

Kalajoen seurakunnan kirjoissa oli 7671 kansalaista ja väkimäärän lisäys vuoden aikana oli +39. Raution seurakunnassa oli 1069 kirjoilla ja vähennystä oli -16.
Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto jatkoi: puheenjohtajana Väinö Oksanen, varapuheenjohtajana Jouni Jyrinki ja toisena varapuheenjohtajana Anna-Maija Himanka. Kunnanhallituksen puheenjohtaja vaihtui, kun Arvo Väliverrosen syrjäytettiin vallanhaluisten toimesta ikävällä tavalla. Syrjäyttäminen oli Arvo Väliverroselle raskas asia ja nopeutti hänen sairastumistaan. Vallanhaluisista syrjäyttäjistä Raili Myllylästä tuli kunnanhallituksen puheenjohtaja ja hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Heikki Nikupaavo, Jorma Juusola, Mikael Kyönsaari, Alpo Murtoniemi, Arvo Ylitalo ja Juhani Latukka.

Eduskuntavaaleissa Kalajoella äänestysprosentti oli 77,1. Ääniä keskusta sai 1902, kokoomus 497, LKP 23, SKL 76. VSL 330. Vihreät 85, SDP 181 ja SMP 81. Eniten Kalajoelta ääniä sai Kalevi mattila 706 ääntä ja toiseksi eniten Juhani Alaranta 363 ääntä.

Jaakko Seikkula väitteli tohtoriksi. Raution Kisailijat täytti 60 vuotta. Rahjan kalajuhlat keräsivät jälleen runsaasti kävijöitä. Rautio kotiseutujuhlia vietettiin jälleen viikon mittaisin juhlallisuuksin.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Pyhäjärvellä 6.1.1991. Viestin voitti Pedersören joukkue ja Kalajoki oli neljäs. Himanka oli sijalla 11. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Juho Prittinen, Simo Törnvall, Antti Nikkarikoski, Johanna Ylitalo, Mauno Juola, Marika Suni, Kalle Junnikkala ja Jukka-Pekka Ojala. Mauno Juola oli osuutensa nopein. Mika Myllylä oli ankkuriosuuden nopein. Kalajoen II.joukkue voitti B-sarjan. Joukkueessa hiihtivät Kauko Himanka, Kari Ojala, Sami Alho, Katja Ojala, Janne Ojala, Minna Nuorala, Tapio Räihälä ja Tapani Ylitalo. Kalajoen II-joukkue oli sijalla 25. Himangan II-joukkkue sijalla 28 ja Himangan III-jokkue sijalla 41.

Kari Joki-Erkkilä voitti pulkkahiihdon Pohjoismaiden mestaruuden 5 km:n hiihdossa ja 10 kM.n hiihdossa. Talvi 1991 tuotti jälleen kaksi Suomen mestaruutta seuraavan kilpailijan jäädessä kummallakin matkalla puolisen minuuttia.

Jussi Kurikkalan muistokisoissa 15 km:n matkan votti Hannu Pulkkinen ennen Ilmo Pulkkista ja Mats Storvallia. Mauno Juola voitti 18-vuotaidens sarjan ja Anne Piispanen naisten sarjan.

Kalle Junnikkala ylti hiihtosuunnistuksessa 1991 kolmeen Suomen mestaruuteen, ja aikaisemmin jo yhteen joukkuekultaan. Kalle pääsi 1991 MM-valmennettavien eliittiryhmään. Kalle saavutti vuosina 1988 -1991 yhteensä seitsemän Suomen mestaruuskilpailujen mitalia. Piirinmestaruuskilpailuissa Kalle Junnikkala oli syksyyn 1991 mennessä saavuttanut jo 45 mitalia, joista 28 voittoja.
Kalle Junnikkala kuului koko 90-luvun Suomen parhaimmistoon ja monet vuodet myös MM-valmennusryhmään. Hänellä on MM-osakilpailuvoitto, Pohjoismaiden mestaruus viestissä ja pronssi henkilökohtaisessa kilpailussa pikamatkalla. SM-kultaa on 7, hopeaa 4 ja pronssia 6 kpl. Tämän lisäksi on vielä useita MM-edustuksia. Veli-Matti Junnikkala on saavuttanut SM-kultaa ja pronssia.

Mauno Takalo voitti jousiammunnassa SM-hopeaa 45-vuotiaiden joukkuekilpailussa samoin kuin Pentti Ainali.

Antti Haapakosi voitti aitajuoksun Ruotsi-Suomi maaottelussa ajalla 13,74. Antti Haapakoski voitti aitajuoksun Suomi-Italia maaottelussa ajalla 13,86. Antti Haapakoski voitti nuorten 110 metrin aitajuoksun Suomen mestaruuden, Annukka Virkkala voitti 200 metrin jouksussa SM-hopeaa ja Samuli Sinkkonen 800 metrin juoksussa SM-pronssia.

Painonnostaja Mika Vihelä voitti 23-vuotiaiden 82,5 kg:n sarjassa Suomen mestaruuden tuloksella 285,0 (127,5 ja 157,5). Vesa saari voitti 60 kg:n sarjassa pronssia tuloksella 202,5 (95,0 ja 112,5). Markku Roukala voitti sarjassa 90 kg SM-pronssia tuloksella 270,0 (130,0 ja 140,0). Raution Kisailijoiden Anne Kivi oli naisten 48 kg:n sarjassa viides SM-kisoissa.

SVUL.n voimistelupäivillä 3-4 luokkien sarjan voitti Outi Alasuutari, 2. oli Maria Rahja ja 3. Maija Saari. 5-6. luokkien sarjan voitti Anu Junnikkala yhdessä Maria Ojalan kanssa.

Jan Jasko nousi sarjakaudella 1990-1991 valtakunnallisestikin lehtien otsikoihin tekemällä 126 (65+61) tehopistettä. Jaskon tavoin kahdessa kentällisessä pelannut Robert Pukalovic puolestaan tehtaili puolustajien vastaavasti valtakunnalliseksi ennätykseksi 89 (32-57) pistettä. Junkkarit HT teki runkosarjassa 271 maalia. Kalajoella jääkiekko-ottelut vetivät yli tuhat katsojaa.
Kalajoelle saatiin uusi jäähalli vuonna 1991. Uuden hallin avausottelu pelattiin 10.10.1991.

Sarjakauden 1990-1991 kynnyksellä tehtiin pitkään odotettu ratkaisu: kalajokinen jääkiekkotoiminta eriytyi Junkkareista omaksi erikoisseurakseen, joka sai nimekseen Junkkarit Hockey Team. Kalajokisen jääkiekkoilun vastuuhenkilöksi tuli urakoitsija Markku Rautio. Edustusjoukkueen valmentajaksi tuli turkulainen Matti Aaltonen. Kauden joukkue eteni toiselle play off-kierrokselle ja yhden maalin päähän I divisioonan karsintasarjasta.

Jan Jasko teki sarjakauden 1990-1991 Suomen ylimpien jääkiekkosarjojen tehoennätyksen 126 pistettä eli melkein neljä pistettä ottelua kohti. Robert Pukalovic oli tullut Tsekkoslovakian pääsarjasta Slovan Bratislavasta ja teki puolustajien tehoennätyksen 89 pistettä. Jari Ervasti palasi takaisi Kalajoelle yhden Raahen vuoden jälkeen. Kauden kuluessa hankittiin puolustusta vahvistamaan Mika Hämäläinen sekä Oulun Kärppien kokenut Hannu Jalonen. Oulun suunnalta puolustukseen tulivat Jari Nissilä ja Pasi Näyhä. Kalajoelle palasi myös koko kauden 1987-1988 Junkkareissa pelannut porilainen Marko Viljanen. Junkkarien monivuotinen ykkösmaalivahti Pasi Turpeinen sai seurakseen toisen kärppäkasvatin Marko Hillin. Kauden jo käynnistyttyä saaapui Oulusta vielä Harri Helama. Menetysten puolelle kirjattiin Ylivieskan Pallon siirtyneet oululaiset Marko Hjelt ja Jari Karppinen sekä Ikurin Vireeseen palannut puolustaja Jukka-Pekka Ilomäki. Pekka Priuska palasi kolmen Ylivieska vuoden jälkeen Kalajoelle. Pasi Priuska oli palannut Junkkareihin pari vuotta aikaisemmin.

Junkkarit HT pysyi koko sarjakauden lohkossaan toisena tai kolmantena. Kalajokilaakson alueella Junkkarit HT palasi perinteiselle valtaistuimelleen kooten sarjassa kahdeksan pistettä enemmän kuin neljänneksi sijoittunut YPa. Kolmasosa Junkkarien kauden pistemenetyksistä ajoittui sille tammikuun puolivälin jaksolle, missä Jan Jasko oli loukkaantumisten takia syrjässä kolmesta ottelusta.

Kevään 1991 ensimmäiseksi play off-vastustajaksi Junkkarit HT sai Itälohkon kakkosen Heinolan Kiekon. Junkkarit HT voitti ottelun 7-3. Kalajoella ottelu oli huomattavasti tiukempi, sillä jatkoajalla Jari Ervasti iski reboundista 6-5 voiton. Toisella play off kierroksella Junkkarit HT sai vastustajakseen tamperelaisen Ikurin Vireen. Ensimmäisessä ottelussa Tesoman hallissa kotijoukkue voitti numeroin 7-6. Kalajoella Junkkarit HT voitti numeroin 4-3. Kolmannessa play off ottelussa Tampereella Ikurin Vire karkasi ensimmäisessä erässä 4-0 johtoon. Junkkarit HT kavensi loppunumeroiksi 4-3. Junkkarit HT:n play off menestys oli kaikkien paras, vaikka niukkaakin niukempi putoaminen varsinaisesta I-divisioonan karsinnasta jäi harmittamaan.

Jäähalliasia päättävissä elimissä

Kun kauden 1990-1991 kuluessa kävi vakuuttavasti ilmi, että Junkkarit HT:llä on edellytykset nousta jo lähivuosina I divisioonaan, tuli uuden lämpimän hallin rakentaminen kiireelliseksi hankkeeksi. Jäähalliasiaa käsiteltiin Kalajoen vapaa-aikalautakunnassa 10.4.1991. Jääkiekkoseura Junkkarit Hockey Team oli tehnyt aloitteen kiinteän, lämpöeristetyn jäähallin rakentamisesta. Asiasta oli pidetty tiedotustilaisuus kunnvaltuuston kokouksessa 27.3.1991, jolloin hanketta esiteltiin alustavasti. Kunnanhallitus pyysi lausunnon vapaa-aikalautakunnalta. Lautakunta katsoi, että yleisurheiljoiden ja monien muiden urheilulajien kuten jousiammunan talviharjoittelupaikka voitaisiin toteuttaa hallin yhteyteen.

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 6.5.1991, 13.5.1991 ja 15.5.1991 sekä 4.6.1991 sekä 10.6.1991. Kokouksessaan 6.5.1991 päätettiin hankkia valtuustoryhmien kannanoton asiaan. Kokouksessaan 13.5.1991 kunnanhallitus päätti esittää, että kunnan ja Kalajoen Jäähalli Oy:n kesken tehdään KVR-sopimus uuden tekojäähallin rakentamisesta. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunta myöntää omavelkaisen takauksen 4,7 miljoonan markan suuruisille Kalajoen Jäähalli Oy:n ottamille lainoille. Kunnanhallitus päätti 15.5.1991, että asia vedetään pois valtuuston kokouslistalta 15.5.1991 ja asian käsittelyä siirretään. Todellisuus siitä miksi asia vedettiin pois valtuuston esityslistalta johtui siitä, ettei ollut täyttä varmuutta siitä, että 24 valtuutettua 35:stä on asian takana. Tämän jälkeen alkoi junttaus asian puolesta.

Tuskin mistään asiassa Kalajoella on koskaan käyty niin perusteellista keskustelua lehtien yleisönosastoissa kuin tästä jäähalliasiasta. Asia tuotiin valtuuston käsittelyyn 10.6.1991. Tilanne oli kihelmöivä. Kunnantalon edessä oli mielenosoittajia kyltteineen. He vastustivat jäähallin rakentamista.Valtuustossa käytiin poikkeuksellisen vilkas keskustelu. Keskustan ryhmäpuheenvuoron käytti Eero Nevalainen, joka totesi, että ryhmässä on kahdenlaista näkemystä asiasta. Nevalainen totesi, että "itse olen taipunut, mutta olenko taittunut, se näkyy tulevaisuudessa". Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käytti Martti Isokoski, joka totesi kokoomuksen tehneen 6-0 päätöksen jäähallin rakentamisen puolesta. Kokoomuksen varsinaisista valtuutetuista oli poissa valtuuston kokouksesta Heikki Haarakangas ja Heikki Halonen. Heidän varahenkilönsä Maija-Leena Roukala ja Veli Saari saattoivat puhtaalla omallatunnolla äänestää jäähallin rakentamisen puolesta. Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron käytti Esko Lindström, joka kertoi, ettei vasemmistoliitto voi olla tukemassa tällaista hanketta. Vasemmistoliittolaiset olivat tyrmistyneitä tällaisesta hankkeesta. Lindström huomautti valtuutettu Erkki Aholle, että hänellä on perustuslaillinen oikeus olla oma mielipide asiasta. SDP:n Pirkko Nygård totesi, että SDP:n ryhmä ehdottaa hankkeen hylkäämistä.Paula Passi kannatti Nygårdin esitystä.

Keskustan Alpo Murtoniemi käytti puheenvuoron, jossa hän totesi, että kaikissa peleissä on säännöt, mutta tässä pelissä niitä sääntöjä ei ole tai niitä ei ole ollut. Jäähyjä olisi saanut puhaltaa enemmän ja aika ajoin on taklattu kiekontonta miestä. Tuomarin, kuntalaisten ääntä ei ole kuultu riittävästi ja se varmasti kuullaan myöhemmin.

Heikki Manninen SMP:stä oli tehnyt Erkki Ahon kannattamana esityksen jonka mukaan kunnan maksama vuotuinen käyttömaksu tulisi pudottaa 620 000 markasta 520 000 markkaa. Asiasta äänestettiin. Mannisen esitys voitti kunnanhallituksen esityksen numeroin 27 jaa ja 7 tyhjää. Toisessa äänetyksessä oli vastakkain Sdp:n Pirkko Nygårdin hylkäävä esitys koko jäähallin rakentamisasiassa. Äänestys päättyi Mannisen esityksen voittoon 24 jaa-ääntä, 9 ei-ääntä ja yksi oli poissa. Näin Heikki Mannisen esitys Erkki Ahon kannattamana tuli hyväksytyksi. Kuukauden aikana yksi valtuutettu oli saatu muuttamaan mieltään.

Vastaan äänestivät vasemmiston Julia Heininen, Esko Lindström, Pekka Siironen ja Airi Vierimaa sekä SDP:n Pirkko Nyygård ja Paula Passi. Keskustan valtuutetuista vastaan äänestivät rautiolaiset Kullervo Niemelä ja Tapio Rautakoski sekä Untamo Sorasto. Keskustan Pauli Rahkola äänesti tyhjää. Vasemmiston Heikki Typpö oli poissa kokouksesta eikä hänellä ollut varamiestä paikalla. Äänestys päättyi mahdollisimman niukasti jaa-äänten voittoon, sillä määräenemmistön saamiseksi tarvittiin 23,33 valtuutetun kannatus eli siis 24 valtuutettua, jos paikalla ovat kaikki valtuutetut. Tämä 24. valtuutettu oli Rautionkylän valtuutettu kunnan urheilu- ja nuoriso-ohjaaja Alpo Murtoniemi. Valtuutettu Erkki Ahon ei olisi tarvinnut suorittaa käännytystyötä, jos hän olisi tiennyt, että vasemmistoliiton valtuutettu Heikki Typpö on poissa kokouksesta. Nyt nimittäin olisi riittänyt se, että 23 valtuutettua kannatti jäähallin rakentamista eli raja-arvo oli 22,67.

Kalajoki-lehden silloinen vt. päätoimittaja mehtäkyläläinen Juhani Tolonen nimitti lehden pääkirjoituksessa kokouksen jälkeen valtuustoa vellihousujen veljeskunnaksi. Jäähallin rakentamisen aloittamista viivästytti valtuuston päätöksestä tehty valitus lääninoikeuteen. Jäähallin työmaalla oli töissä koko ajan 10-15 talkootyömiestä. Jäähallin hinnaksi muodostui 4,7 miljoonaa markkaa.

Sarjakaudelle 1990-1991 Kalajen Riento hankki Suomen kakkossarjonen ylivoimaisesti nimekkäimmän vahvistuksen, Viron maajoukkueen kapteenin Avo Keelin, jolla oli takanaan 57 maaottelua.

Särkkien kortteliajon voitti Peter Källberg IF Länken ja toiseksi ajoi Toni Korin GIF.

Lumiveistokisat Tapion Tuvalla keräsi vain kaksi joukkuetta Topi-Kalustajan joukkueen ja Onnentonkijoiden joukkueen. Lumiveiston SM-kisat saatiin Kalajoelle, mutta yllättäen ne vietiinkin JukuJukumaahan. Tämä aiheutti katkeruutta ainakin Tapion Tuvalla, koska Tapion Tuvan isäntä oli tehnyt valtavan ja ansiokkaan työn lumiveiston menestyksen eteen Kalajoella usean vuoden ajan ja kaikki lumiveistokisat oli tähän saakka järjestetty Tapion Tuvan lähimaastossa. Nyt SM-kisat vietiin kuin luu koiralta Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n alueelle. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, joka toimi myös SM-kisojen päätuomarina.

Kalajoen seurakuntakotia laajennettiin. Tapion Tuvalle rakennettiin kaksi paritaloa. Hiekkasärkät Golf Oy perustettiin. Ravintola Lokkilinna avattiin. Avajaistilaisuudessa puhui Viron kauppaministeri Ants Laos ja musiikista vastasi Pekka Himangan yhtye. Ravintolassa oli kaksi ranskalaista huippukokkia, jotka olivat menestyneet kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa ja tarjoilijoina neljä virolaista opiskelijaa.

Kunniakierroksella Kalajoen Junkkarit keräsivät n. 30 000 markkaa ja Raution Kisailijat 36 419 markkaa.

Eugen Fors maalasi nuoristalo Aleksin kuvan. Nuorisotalon historia on seuraava: 1932 talo siirrettiin Merijärveltä Kalajoelle, 1932-1942 Suoja-nimellä tunnettu talo toimi suojeluskunnan talona ja siellä toimi Lotta-kahvila. 1944 Suojeluskunnat ja Lotta Svärd järjestöt lakkautettiin. 1944-1946 Keski-Pohjanmaan kiertävä naiskotiteollisuuskoulu toimi näissä tiloissa ja 1946-1948 Kalajoen naiskotiteollisuuskoulun ompeluosasto toimi Suojan tiloissa. Vuosina 1950-1985 tilat toimivat terveystalona ja vuodesta 1986 nuorisotiloina.

Vuosi 1990 Kalajoella

2012-01-13T18:12:00.014+02:00

Paratiisikylpylä Oy:n Sanifani-kylpylä oli kiireesti rakennettu ja se vihittiin juhlallisesti käyttöönsä Matkailuliiton johtajan Bengt Pilströmin nauhan leikkauksella.

Kylpylällä oli ongelmia ja johtaja Seppo Mäki-Ullakko loi silmät ylös taivaaseen ...

ja kädet yhtehen liitti, mutta siitä huolimatta tulevaisuus näytti synkältä ja Kalajoen kunta joutui ottamaan koko Paratiisikylpylä Oy:n omalle kontolleen ja samalla n. 21.8 miljoonaan valuuttavelat korkoineen vastattavakseen sekä käyttökulut ja rahoituskulut tulevina vuosina.

Antti Haapakoski voitti 110 metrin aitajuoksun maailmanmestaruuden Plovdivissa Bulgariassa.

Kalajoella järjestettiin maastojuoksun SM-kisat ja Johanna Ylitalo sai SM-hopeaa.

Tapion Tuvan näyttelytilat viihittiin käyttöönsä ja tartolainen taitelija Eve Luiki järejsti taidennäyttelyn Kalajoella.

Viron maajoukkueen kapteeni Avo Keel siirtyi pelaamaan lentopalloa Kalajoen Riennon joukkueeseen.

Raution urheilukentän vihkiäiskilpailujen parhaasta tuloksesta vastasti Petri Keskitalo.

Kalajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Väinö Oksanen ja varapuheenjohtajiksi Jouni Jyrinki ja Anna-Maija Himanka.
Vappukulkuetta ei enää järjestetty. Työväen vappujuhla pidettiin Teatteritalolla, jossa juhlapuhujana oli kansanedustaja Juhani Vähäkangas.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Kannuksessa 3.2.1990. Kalajoki sijoittui A-sarjassa toiseksi joukkueella Juho Prittinen, Janne Ojala, Kauko Himanka, Johanna Ylitalo, Tapani Ylitalo, Kalle Junnikkala, Simo Törnvall ja Jukka-Pekka Ojala. Johanna Ylitalo oli naisten osuus paras. Himanka sijoittui A-sarjassa sijalle 11. B-sarjan voitti Kalajoki joukkueella Päivö Paavola Sami Alho, Tero Löf, Katja Ojala, Antero Ala-Typpö, Mauno Juola, Kari Ojala ja Tapio Räihälä. Kuudennen osuuden nopein oli Mauno Juola ja seitsemännen osuuden Kari Ojala. Himanka II oli 27.s ja Kalajoki III oli 37.s

20-vuotiaiden naisten 10 km:n hiihdon Suomen mestaruuden voitti Johanna Ylitalo ja 5 km:n hiihdossa hän oli kolmas. MM-kisoissa Johanna Ylitalo oli 15 km:n hiihdossa 11. ja 5 km:n hiihdossa 34. 4x5 Km.n viestissä Suomen joukkue oli viides.

Kalajoen liikuntapuisto Hiihtomajan luona vihittiin käyttöönsä. Paikalla oli kansanedustaja Kalevi Mattila avaamassa liikuntapuisto käyttöön. Kalajoella järjestettiin maastojuoksun SM-kisat toukokuussa. 20-vuotiaiden 5 km:n matkalla Johanna Ylitalo sai SM-hopeaa.

Raution uusi urheilukenttä vihittiin käyttöönsä. Vihkiäiskilpailujen parhaasta tuloksesta vastasi Petri Keskitalo juoksemalla 100 m aikaan 11,06.

Antti Haapakoski voitti nuorten maailmanmestaruuden 110 metrin aitajuoksussa Plovdivissa Bulgariassa ajalla 13,74. Toiseksi sijottui Kuuban Alexis Sanchez ajalla 13,75. Antti Haapakoksi voitti aitajuoksun Suomen mestaruuden ajalla 13,73. Hän voitti aitajuoksun myös maaottelussa Länsi-Saksa- Suomi- Englanti ja maaottelussa DDR-Italia-Suomi. Hän voitti lajin myös Ruotsi-Suomi-maaottelussa ajalla 13,86.

Painonnostossa Juha Roukala sijoittui Pohjoimaiden mestaruuskilpailuisssa 110 kg:n sarjassa kolmanneksi. Juha voitti saman sarjan Suomen mestaruuden tuloksella 337,5 (152,5 , 185). 20-vuotiaiden SM-kisoissa 100 kg:n sarjassa Markku Roukala voitti hopeaa ja miesten sarjassa sijoittui SM-kisoissa neljänneksi. 23-vuotiaiden SM-kisoissa Mika Vihelä sijoittui 90 kg:n sarjassa kolmanneksi.

Painissa Ville Laitala sijoittui Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa sarjassaan neljänneksi. Antti Mäkelä saavutti Jukkarien toisen virallisen SM-mitalin Jyväskylässä pidetyissä vapaapainin mestaruuskisoissa 37 kg:n sarjassa. Mäkelä oli kolmas.

Voimistelussa KLL:n kisoissa lukio-yläaste-sarjan voitti Kirsi Kalliokoski ja toiseksi sijoittui Teija Kemppainen. Annukka Rönn oli viides. SVUL:n voimistelupäivillä 3-4. luokan sarjan voitti Outi Alasuutari ja 5-6. luokan sarjan voitti Anu Junnikkala, 3. oli Maria Ojala ja 4. Mari Saari.

Rautio-viikon juhlapuhujana oli professori Heikki Niskakangas.

Seitsemännet lumivestokisat Tapion Tuvalla voitti Åkerlundin perheen joukkue yhdessä Topi-Kalustajan joukkueen kanssa. Kalajoen Ladun joukkue voitti lumiveiston MM-hopeaa.
Tapion Tuvan näyttelytilat vihittiin käyttöönsä. Tartolaisen taitelijan Eve Luikin taidenäyttely oli esillä Tapion Tuvalla.

Kari Joki-Erkkilä voiti pulkkahiihdon MM-kisossa 10 km:n hiihdossa hopeaa ja 5 km:n hiihdossa pronssia. Kari Joki-Erkkilä voitti kaksi Suomen mestaruutta pulkkahiihdossa.

Purjekelkkailun MM-kisoissa Juha Junnikkala sijoittu kolmanneksi.

Virolaiset lentopalloilijat Avo Keel ja Kaido Kreen osallistuivat Kalajoen beachvolley kisoihin. Avo Keel pelasi lentopalloa Kalajoen Riennon joukkueessa kaudella 1990-1991. 57 maaottelun Keel oli aikaisemmin Viron maajoukkueen kapteeni ja myöhemmin Viron maajoukkueen päävalmentaja.

Jousiammunnassa Eero Hihnala voitti SM-hopeaa joukkuekilpailussa sekä SM-pronssia joukkuekilpailussa sekä TUL:n mestaruuden 55-vuotiaiden sarjassa. Mauno Takalo voitti SM-hopeaa joukkuekilpailussa kaksi kertaa ja SM-pronssia Fita-kierroksella. Takalo voitti TUL:n mestaruuden. Pentti Ainali voitti SM-hopeaa miesten joukkuekilpailussa kahdesti.

Jääkiekossa Junkkarien omista kasvateista pelasivat sarjakaudella 1990-1991 edustusjoukkuessa koko ajan Pekka ja Pasi Priuska sekä Timo Suni. Pekka Priuska palasi kolmen Ylivieskan vuoden jälkeen Kalajoelle. Junkkarti HT pysyi koko sarjakauden lohkossaan kolmen parhaan joukossa. Jan Jasko nousi sarjakaudella 1990-1991 valtakunnallistenkin lehtien otsikoihin tekemällä 126 (65+61) tehopistettä. Robert Pukalovic puolestaan tehtaili puolustajien ennätykseksi 89 (32+57) pistettä. Kalajoen kuplahallissa oli keskimäärin yli 1000 katsojaa Junkkarit HT:n jääkiekko-otteluissa.

Isokallion moottoriurheilurata vihittiin käyttöönsä. Särkkäin kortteliajot voitti GIFin Tony Gorin.
Kylpylä Sanifani vihittiin käyttöönsä.

Kalajoki vuonna 1989

2012-01-11T14:38:00.016+02:00

Kihin-Muisto sijoittui kuninkuusraveissa toiseksi Patrikin voittaessa. Kihin-Muiston omistaja Olavi Nikkarikoski kuoli 17.3.1989.

Kalajoen Junkkarien kunniakierrosta vauhdittivat Martti Vainio ja Juha Mieto. Kunniakierroksella kerättiin rahaa n. 80 000 markkaa.

Marko Ainali sijoittui jousiammunnan EM-kisoissa joukkuekilpailuissa neljänneksi.

Mauno Takalo voitti jousiammunnassa SM-pronssia.

Kari Joki-Erkkilä voitti pulkkahiihdossa EM-pronssia.

Jussi Kurikkalan hiihtäjäpatsaan paljastustilaisuudessa puhui urheilujohtaja Hannu Koskivuori.

Kalajoen Osuusmeijeri lopetti toimintansa.

Maaherra Ahti Pekkala kävi muuramassa Tapion Tuvan ihmemaan peruskiven. Ihmemaan oli suunnitellut Tapani Hautamäki.

Virolainen Tonu Roosmäe voitti Särkkien kortteliajon.

Samuli Sinkkonen menestyi yleisurheilussa.

Valtuutettu Erkki Ahon eriävä mielipide kunnan takaukseen Paratiisikylpylä Oy:n lainassa. Aho oli oikeassa eriävässä mielipiteessään. Takausvastuut realisoituivat korkojen kera.

Kalajoen väkiluku oli 9252 henkeä. Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Väinö Oksanen ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jouni Jyrinki ja toiseki varapuheenjohtajaksi Anna-Maija Himanka. Jouni Jyringin äänimäärä kunnallisvaaleissa ei olisi edellyttänyt valtuuston varapuheenjohtajuutta. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja jäseniksi Raili Myllylä, Juhani Latukka, Tuomo Tilvis, Eero Nevalainen, Edvin Tokola ja Mikael Kyönsaari. Kunnanhallituksen jäsenten valinta ei perustunut vaalitulokseen, vaan ”mafiajakoon”.
Kalajoen kunnanvaltuusto vapautti keskioluen myynnin Kalajoella äänin 19-16. Tämän jälkeen Kalajoella sai myydä keskiolutta myös tavallisissa elintarvikeliikkeissä.
Kalajoen elinkeinoasiamieheksi valittiin Kari Niskanen.

Kalajoen kunta ei lähtenyt mukaan Tapiolandin kylpylähankkeeseen, vaan sijoitti rahaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n jonka hallituksen puheenjohtaja oli kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Kalajoen kunnan päätöksessä lukee, että Tapiolandin ja Hiekkasärkät Oyn suunnitelmat ja liikeidea vesiparatiisin ja trooppisen keitaan osalta ovat päällekkäiset. Kalajoen kunnalla ei ole mahdollisuutta rahoittaa kahta keskenään kilpailevaa hanketta. Näin idea varastettiin Tapiolandilta ja vietiin Hiekkasärkät Oy:lle, jota kunnan rahoilla ryhdyttiin rahoittamaan.

Kalajoen valtuusto käsitteli kunnan takausta 28.9.1989 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n kylpyln rakentamiseen. Valtuutettu Erkki Aho jätti eriävän mielipiteen valtuustokäsittelyssä todetessaan kunnan riskin liian suureksi ja hankkeen kannattamattomaksi. Heikki Manninen kannatti Erkki Ahon hylkäysesitystä. Äänestys päättyi luvuin 32 jaa, 2 ei-ääntä ja 1 poissa. Muutaman vuoden kuluttua Kalajoen kunta joutui ottamaan kylpylän 21,8 miljoonan velat kontolleen ja pelastamaan yhtiön konkurssilta.

Tapion Tuvalla järejstettiin kuudennet lumiveistokisat, joista SM-kisoihin matkasivat parhaat joukkueet eli Kalajoen Ladun joukkue ja Topi-Kalustaja Oy:n joukkue. Kalajoen Ladun joukkue voitti lumiveiston MM-kultaa Savonlinnassa. Joukueessa veistivät Esko Kinnunen, Esa Fors, Mauri Ylitalo ja Raimo Ryynänen.
Kalajoen kunnan rakennusmestari Olavi Nikkarikoski kuoli 17.3.1989. Kihin-Muisto sijoittui kuninkuusraveissa toiseksi Patrikin jälkeen.
Kurikkalan muistokisat voitti Jukka Halttunen, toiseksi sijoittui Petri Rekunne ja kolmanneksi Risto Nikula. 16-vuotiaiden sarjan voitti Mauno Juola.

Maakuntaviestissä Kalajoki menestyi erinomaisesti 7.1.1989 Pedersöressä. Kalajoki sijoittui A-sarjassa toiseksi joukkueella Juho Prittinen, Johanna Ylitalo, Kauko Himanka, Mauno Juola, Tapani Ylitalo, Kalle Junnikkala, Simo Törnvall ja Jukka-Pekka Ojala. Mauno Juola oli osuutensa nopein. Himangan joukkue oli A-sarjan kymmenes. Kalajoen II-joukkue voitti B-sarjan. Joukkueessa hiihtivät Päivö Paavola, Pia Hihnala, Kari Ojala, Janne Ojala, Jari Nikunen, tero Löf, Tapio Räihälä ja Antero Alatyppö. Himangan II-joukkue oli 25.s ja III-joukkue 33.s. Kalajoen III-joukkue oli 34.s.

Johanna Ylitalo sijoittui 20-vuotaiden 10 km:n hiihdossa SM-hopealle. Nuorten MM-hiihdoissa 5 km:n matkalla Johanna Ylitalo oli 26.s. 4 x 5 km:n viestissä Suomen joukkue oli neljäs. Johanna Ylitalo oli joukkueesa mukana. SM-maastojukussa 20-vuotaiden 5 km:n matkalla Johanna Ylitao oli kolmas.

Pulkkahiihdon EM-kisoissa Kalajoen Kari Joki-Erkkilä voitti pronssia 5 km:n matkalla ja oli 7,5 km:n matkalla neljäs.
Jousiammunnassa Simo Hihanla voitti TUL:n mestaruuden miesten joukkuekilpailuissa. Mauno Takalo voitti SM-pronssia ja kaksi TUL:n mestaruutta. Marko Ainali 17.s nuorten EM-kisoissa ja neljäs joukkuekilpailussa.

Jääsurffauksen MM-kisoissa Mainessa USA:ssa Kalajoen Antti Riihimäki sijoittu hopealle. EM/SM-surffauksessa Raahessa Rainer Bäckman oli kuudes ja Antti Riihimäki kahdeksas.

Kalajoen Junkkarit lähti kaudelle 1988-1989 erittäin nimivahvalla joukkueella. Oulun Kärppien a-junioreissa pelanneista pelaajista Junkkareihin tulivat Jari Karppinen, Marko Hjelt ja Hannu Suorsa. Kouvolan liigajoukkueesta siirtyi Pekka Lilleberg, joka hänkin oli Kärppien kasvatti. Junkkarien vahvistuksia olivat myös liigakokemusta Kärpistä saanut Mikko Perkkiä ja edellisen kauden II-divisioonan pohjoislohkon paras pelaaja Jari Ervasti. Juuri sarjakauden kynnyksellä Tapparan ja Jyväskylän HT:n liigareserveistä saapuneet Sami Ahoniemi ja Hannu Karjalainen nostivat Junkkarien vahvuuden kolmeen kentälliseen. Kalajoelle siirtyi myös maalivahti Vesa Korpela, joka oli aiemmin pelannut Kiekko-Vesassa. Junkkarein mahdollisuudet lohkovoittoon vei loukkaantumisaalto, jolloin muuan muassa Jari Ervasti ja Sami Ahoniemi olivat syrjässä. Pelaajatilanne kohentui merkittävästi heti, kun Sami Siren saapui Tapparan liigajoukkueen vaihtopenkiltä ja edellisen kauden lopulla kunnostautunut Jari Laitanen Porin Ässistä. Play off-otteludien ensimmäisellä kierroksella Junkkarit sai vastaansa Vantaa HT:n ja hävisi kotiottelun numeroin 7-11 ja vieraissa 3-8.

Kunniakierrosta olivat vauhdittamassa Martti Vainio ja Juha Mieto. Lehtitietojen mukaan Junkkarit keräsi kunniakierroksella rahaa n. 80 000 markkaa. Siltojen viestin voitti Paluu menneisyyteen joukkue, jossa juoksivat Antti Haapakoski Kalle Junnikkala, Samuli Sinkkonen, Marko Raiman, Tero Löf ja Marko Vaappo. Työpaikkajoukkueiden sarjan voitti Team Camping Hiekkasärkät.

Samuli Sinkkonen sijoittui 18-vuotiaiden 800m:n juoksussa SM-kisoissa neljänneksi. Kesä 1989 merkitsi Antti Hapakoskelle huikeaa tuloskehitystä. Ennätys 110 metrin normaalikorkuisilla miesten aidoilla parani peräti 56 sadasosaa kirjautuen Kalevan kisoissa 30.7.1989 jo 14 sekunnin alitukseen 13,97. Tulos riiti SM-pronssiin. Samalla Haapakoski valittiin uransa ensimmäiseen miesten maaotteluun Ruotsia vastaan. Siinä hän juoksi myötätuulessa ajan 13,98 ja sijoittui viidenneksi. Uran ensimmäisen virallisen Suomen ennätyksen hän aitoi 18-vuotiaiden matalalmmilla aidoilla Pyhäjärvellä viikko ennen Kalevan kisoja tuloksen ollessa 13,89. Poikien SM-kisoissa tämä ennätys parani 13.79:ään 12. elokuuta Tampereella. 300 metrin aidoissa syntyi jo heinäkuussa Helsingissä käsiaika 36,5, mutta viralliseksi Suomen ennätykseksi kirjattiin 13. elokuuta Tampereella tehty 18-vuotiaiden SM-kisojen voittoaika 36,74.
Antti Haapakosi voitti 19-vuotiaiden 110 metrin aitajuoksu Euroopan mestaruuden Varazdinissa Jugoslaviassa ajalla 14,03. SM-joukkuemoniottelussa 18-vuotiaiden 10-0ttelussa Antti Haapakoski ja Samuli Sinkkonen voittivat Suomen mestaruuden.

Juha Roukala nosti suomalaisten harvoin saavuttaman 350 kilon rajan tammikuussa 1989 Turussa pidetyissä kilpailuissa tehden saalla tempauksen oman ennätyksensä 160 ja sivuten työnnössö 190 kilon rutistuksellaan. Joensuussa pidettyihin SM-kisoihin Juha laihdutti 100 kilon sarjaan, jolloin tulos hieman putosi, mutta 330 (150,180) riitti kuitenkin ylivoimaiseen Suomen mestaruuteen. Roukala toi Kalajoelle yhteensä kolme SM-kultaa, 23-vuotiaiden 100 kg:n sarjassa Markku Roukala nosti SM-pronssia ja 20-vuotiaiden sarjassa SM-hopeaa. Seurajoukkuekilpailussa Kalajoen Junkkarit sijoittui neljänneksi. Maria Saari tempaisi ensimmäisenä keskipohjalaisena SE:n Kauhajoella 1989 vetäen 52 kilon sarjassa ylös 53 kiloa. Maria Saari voitti naisten 56 kg:n sarjassa SM-pronssia tuloksella 105 (45,60).

Kesän 1989 Vierimäki-cupissa Kalajoen Junkkareista voittivat sarjansa Antti Mäkelä, Tuukka Saarela ja Pekka Mehtälä. Ville Laitala täydensi menestystä kolmannella sijalla. Saman vuoden syksyllä yltivät Antti Mäkelä ja Pekka Mehtälä sarjoissaan pronssille Koululiikuntaliiton vapaapainin mestaruuskilpailuissa. 34-kiloisissa kilpailut Mäkelä kukisti alkukierroksilla tulevan voittajan Vaasan Toni Lintalan, mutta menetti loppuottelupaikan kärsittyään jatkoajalla niukan tappion Porin Jaako Räsäselle. Antti Mäkelä voitti pronssia.

Vuosien 1989-1991 menestyvoimistelijoiksi nousivat Vuorenkallion ala-asteen tytöt Mari Saari, Maria Ojala, Anu Junnikkala ja Outi Alasuutari, joista jokainen voitti mainittuna jaksona usietakin valtakunnallisia mestaruuksi.

Särkkien kortteliajon voitti virolainen Tonu Roosmae. Taktorin vetokisat keräsivät noin 3000 hengen yleisön. Rahjan kalajuhlat vetivät jälleen runsaasti yleisöä ja ne olivat samalla Rahjan kalastajaseuran 60-vuotisjuhlat.

Tapion Tuvan aloitettiin Ihmemaan rakentaminen. Ihmemaan suunnittelusta vastasi Tapani Hautamäki. Peruskiven kävi muuraamassa maaherra Ahti Pekkala.
Topi-Kalustaja Oy täytti 50 vuotta. Rautiossa vietettiin koulun 100-vuotisjuhlaa. Ensimmäinen koulu Rautiossa aloitti toimintansa 16.9.1889. Osuuskauppa Lokki lakkautti Plassin ja Vasankarin myymälät. Kalajoen KOP:n konttori vietti 100-vuotisjuhlia. Kalajoen konttori oli perustettu 12.10.1889. Syysmyrsky hajoitti Topi-Kalustaja Oy:n varastohallin.

Vuosi 1988 Kalajoella

2012-01-04T17:47:00.005+02:00

Kalajoen väkiluku oli 9201. Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto ja varapuhemiehiksi Jouni Jyrinki ja Pekka Siironen. Kunnallisvaaleissa Keskusta sai 21 paikkaa, kokoomus 6 paikkaa, SKDL 5 paikkaa, Sdp 2 paikkaa ja SMP 1 paikan. Äänioikeutta käytti 3972 kuntalaista ja äänestysprosentti oli 77.71 % Kunnallisvaalien ääniharavat oli Esko Lindström 138 ääntä, Eero Nevalainen 122, Juha Tavasti 113, Erkki Aho 111 ja Alpo Murtoniemi 103 ääntä. Raili Myllylä valittiin uutena myös valtuustoon ja hänen äänimääränsä oli 70. Myllylä oli ollut jo neljä vuotta kunnanhallituksen jäsen vaikka ei edellisissä vaaleissa pääsytkään valtuustoon. Jouni Jyrinki sai vain 56 ääntä ja oli viimeisten joukossa joka valittiin valtuuston, mutta siitä huolimatta hänet valittiin valtuuston varapuheenjohtajaksi. 1980-luvulta lähtien Kalajoen luottamusmiespaikkajako ei ole noudattanut vaalitulosta, vaan ”uuden paikkajaon” on tehnyt ”paikallinen mafiaorganisaatio”.

Kalajoen kunnan elinkeinoasiamies Risto Nuutilainen sanoutui irti elinkeinoasiamiehen toimesta ja hänen tilalleen valittiin Aira Kähäri. Kamusen Liikenne perusti matkatoimiston. Santaholman Saha Oy:n työntekijöistä valtaosa pakkolomalle. Kalajoen kunta päätti taata Santaholman Saha Oy:lle 10 miljoonan markan lainan. Pohjankylän koulun uudisrakennus vihittiin käyttöönsä. Juhlapuheen piti läänin kouluneuvos Mauri Paananen. Kiintiestö Oy Kalaoen Foorumin peruskivi muurattiin. Tapionkeidas julkisti kylpyläsuunnitelmansa. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n julkisti osakeantinsa.

Leiribaari Ky oli rakentanut ilman lupaa Leiribaarin toimintoja parantavia muutoksia Kalajoen kunnan omistamaan rakennukseen. Niiden arvo oli 116 943,35 mk. Kalajoen kunta oli estänyt Leiribaari Ky:tä parantamasta leiribaarin palveluja. Yrittäjä Erkki Aho oli omin päin tehnyt palveluja parantavat muutokset rakennukseen ja maksanut ne itse. Ilman näitä muutoksia Leiribaari Ky ei olisi pysytynyt palvelemaan asiakkaitaan. Kalajoen kunta tahtoi tietoisesti vaikeuttaa yksityisen yritystoiminnan pyörittämässä Kalajoen matkailussa. Vahingonteko oli tahallista. Toiminnan taustalla olivat Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski, joka oli samalla Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja istui samalla kahdella jakkaralla. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajana oli Seppo Mäki-Ullakko.

Kalajoen kunta on ollut Kalajoen Hiekkasärkät y:n kautta matkailussa mukana vaikeuttaen yksityisten yritysten toimintaa kilpailemalla näiden kanssa ja estämällä ykstyisen yritysoiminnan toimintamahdollisuuksia. Katso historiaa asioille:

Matkailukuume riivaa kuntia
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/matkailukuume-riivaa-kuntia.html

Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Kalajoen kunnan monopoli ärsyttää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Kylpylä rakennetaan
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kylpyl-rakennetaan.html

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi julistamisella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Hotelliasiaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/hotelliasiaa-ajettiin-kuin-krmett.html

Onko Torstilla puhdas omatunto?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/onko-torstilla-puhdas-omatunto.html

Hiekkasärkät Oy:n pelastaminen
http://www.erkkiaho.com/kalajoki/blog/?content=detail&id=10

Kalajoen Hiekkasärkät Oy päätti toteuttaa osakeannin 23,6 miljoonaa markkaa. Osakeanti epäonnstui surkeasti, vaikka osekeantia mainostettiin kyseenalaisesti. Esitteessä luvattiin, että osakeannin jälkeen osinkopolitiikka tulee dynaamiseksi ja Kalajoen Hiekkasärktä Oy on varma ja tuottoisa sijoituskohde. Nämä olivat täyttä valetta. Sijoitusmuistiossa esitetty investointisuunnitelma oli mielikuvituksen tuotetta. Leirintäaluetta ei laajennettu 7 miljoonalla markalla. Armas Maikkula instituuttia ei perustettu. Kun Kalajoen Hiekkasärkät Oy ei saanut osinkorangoitusta niin silloin kunnanjohtaja päätti ”ryöstää” leiribaari Erkki Aholta ja Leiribaari Ky.ltä saadakseen matkailuhaaveilleen rahoitusta. Leiribaari ei enää laitettu julkiseen tarjouskilpailuun vaan siirrettiin kylmästi kunnalliselle Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle, jonka hallituksen puheenjohtaja Torsti Kalliokoski oli. Tämä menettely aiheutti leiribaari Ky:lle valtavat taloudelliset tappiot, koska yrityksellä oli täydet varaukset ja toiminta jouduttiin lopettamaan yhtäkkiä. Leiribaari Ky joutui lahjoittamaan yrityksensä satojentuhansien markkojen kalustot Viroon.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Himangalla 9.1.1988. Viestin voitti Pedersören joukkue. Kalajoki sijoittui kahdeksanneksi joukkueella Tapani Ylitalo, Johanna Ylitalo, Ari Heininen, Simo Törnvall, Jari Niemi, Tapio Räihälä, Kari Ojala ja Jukka-Pekka Ojala. Himangan joukkue sijoittui kymmenenneksi. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue oli kymmenes ja Himangan II-joukkue 13.s. Himangan III-joukkue oli 28.s ja Kalajoen III-joukkue 42.s.

Johanna Ylitalo sijoittui SM-hiihtojen 18-vuotiaiden tyttöjen 5 kmn hiihdossa neljänneksi ja 15 km:n hiihdossa hän voitti SM-pronssia. Talven 1988 hyvä kansallinen ja kansainvälinen menestys nosti Johanna Ylitalon nuorten MM-ryhmään, mikä samalla merkitsi harjoitusmatkoja Keski-Euroopan alpeille jo kesällä 1988. SM-maastojuoksussa 18-vuotaiden 4 km:n juoksussa Johanna Ylitalo sijoittui neljänneksi.

Jääsurfauksessa Rainer Bäckman sijoitti SM-kisoissa kahdeksanneksi. Kalajoen Riento pelasi 1980-luvulla yleensä kolmos- tai nelossarjassa. Riennon ja Junkkareiden keskinäiset ottelut oli at runsaasti yleisöä vetäneitä paikallisia lentopallon huipputapahtumia. Junkkareien kukistaminen onnistui Riennolta virallisessa sarjaottelussa vasta joulukuussa 1988 ja tuolloinkin kamppailu kesti kaksi ja puoli tuntia sekä täydet viisi erää. Samalla Kalajoen lentopalloherruus siirtyi Riennolle.

Jousiammunnassa Simo Hihnala voitti kaksi TUL:n mestaruutta joukkuekilpailuissa ja hopeaa henkilökohtaisessa kilpailussa. Mauno Takalo voitti jousiammunnassa Suomen mestaruduen 45-vuotiaiden sarjssa ja SM-hopeaa Fita-kierroksella. Marko Ainali voitti 18.vuotiaiden Suomen mestaruuden henkilökohtaisessa kisassa ja joukkuekilpailussa. Marko Ainali voitti myös TUL:n mestaruuden.

Samuli Sinkkonen kiri vakuuttavasti voittoon Hesingin olympiastadionilla alkukesästä 1988 pidetyissä Finalndia Junior Gamesin finaalissa saavuttaen 16-vuotiaiden piiriennätyksen 800 metrin juoksussa ajalla 1.57,20. Samalla Sinkkonen palkittiin näiden suurkilpailujen parhaana poikaurheilijana. Samuli edusti Suomea Tallinnassa käydyssä poikien maaottelussa Viroa vastaan. Kokkolan Veikkojen Timo Sarlin oli paras hyvällä ajalla 1.57,1 Sinkkosen tullessa kolmanneksi tasan kolmen sekuntia hitaampana. Samuli Sinkkonen saavutti 16-vuotiaiden 800 metrin juoksussa SM-hopeaa Timo Sarlin voittaessa.
Antti Haapakosken kansainväliset edustustehtävät alkoivat kesällä 1988. Heinäkuun alussa Espanjan tulevassa olympiakaupungissa Barcelonassa taittuivat 110 metrin matalat aidat aikaan 13,90 ja käteen ojennettiin koululaisten maailmanmestaruuskilpailujen pronssimitali. Barcelonan juoksu avasi 17-vuotiaalle Antille ovet Kanadan Salisburyssä 27.-31.7.1988 pidettyihin 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuihin. Antti Haapakoski selviytyi kisoissa välieriin ajalla 14,53. Kisat juostiin normaalikokoisilla aidoilla. Haapaskoski oli ensimmäinen putoaja eräsijoitusten perusteella. Ruotsi-Suomi maaottelussa Antti voitti 18-vuotiaiden 110 metrin aitajuoksun tuloksella 14,20. SM-kisoissa 300 metrin aitajuoksussa Antti Haapakoski voitti -pronssia ajalla 37,72. 110 metrin aitajuoksussa Antti Haapakoski voitti SM-hopeaa ajalla 14,21 Ismo Hämeenkorven voittaessa.

Painonnostossa Juha Roukala voitti 110 kg:n sarjassa SM-hopeaa tuloksella 332,5 kg (145, 187,5) EM-kisoissa Juha Roukala sijoittu 15.s tuloksella 337,5 kg (147,5 ja 190). 20-vuotiaiden 60 kg:n sarjassa Vesa Saari voitti SM-pronssia tuloksella 207,5 kg (92,5 ja 115,0). Markku Roukala voitti 100kg-sarjassa Suomen mestaruuden tuloksella 272,5 kg ( 127,5 ja 145,0). Kalajoen Junkkarit oli seurojen välisessä kilpailussa kolmas SM-kisoissa. Suomi-Ruotsi maaottelussa Juha Roukala voitti 110 kg:n sarjan tuloksella 325 kg (145,0 ja 180,0). Seuralukittelukilpailuissa Kalajoen Junkkarit oli toiseksi paras seura Suomessa Iisalmen Visan voittaessa. Nuorten PM-kilpailuissa 60 kg:n sarjassa Vesa Saari sjoittui neljänneksi tuloksella 185,0 kg (80,0 ja 105,0). Markku Roukala sijoittui toiseksi 100 kg:n sarjassa tuloksella 280,0 kg ( 127,5 ja 152,5). Raution Kisaijoiden Esa Kivi sijoittui 17-vuotiaiden 60 kg:n sarjassa Suomen mestaruuskilpailuissa hopealle tuloksella 145 kg (67,5 ja 77,5 ).

Kalajoen Junkkareiden Pekka Mehtälä voitti painin ensimmäisen SM-mitalin Alavuudella joulukuussa 1988 vapaapainin 44-kilon sarjassa. Loppuottelussa Mehtälä hävisi Lappeenrannan Sami Markulle numeroin 8-5. Kihin-muisto sijoittui kuninkuusraveissa toiseksi heti Patrikin jäälkeen. Särkkäin kortteliajot voitti Kiirin Esa Planting ja toiseksi tuli Sune Holmnäs IF Brake ja neljänneksi sijoittui Raution Kisailijoiden Jari Ylitalo. Matkana oli 80 km.

Kalajoen voimistelijatytöt saavuttivat KLL:n kisoissa lukio-ylästeen kisoissa toisen sijan Kirsi Kalliokosken tuomana. Marjaana Tavasti sijoittui kuudenneksi. Ala-asteen sarjassa Riikka Mäki oli kolmas ja Annukka Rönn kymmenes. SVUL:n vomistelupäivillä 4. luokan sarjan voitti Kirsi Kalliokoski ja 5-6. luokan sarjan Riikka Mäki. Toiseksi sijoittui Anne-Mari Haarala ja kolmanneksi Annukka Rönn.

Kalevi Puusaari voitti SM-pronssia pitkänmatkan suunnistuksessa. Kunniakierroksella Kalajoen Junkkarit hankkivat rahaa 50 754 markkaa ja Raution Kisailijat 24 834 markkaa. Kari Ojala keräsi 4238 markkaa, Helena Tuura 4217 markkaa ja Ari Siipola 4215 markkaa. Tapion Tuvalla järjestettiin viidennet lumiveistokisat. Voiton vei larsomlaisen Seth Åkelundin perhejoukkue teoksella Satulinna. Raution Kulttuurin liekke sytytettiin juhlallisin menoin. Rautio oli voittanut vuonna 1964 Suomen Kultturirahaston varojen keräyskilpailun. Noin 85 prosenttia 1600 rautiolaisesta oli allekirjoittanut adressin.

Kalajoella elettiin varsinaista jääkiekkohuumaa. Esimerkiksi Junkkarit – Kiekko-Vesa peli seurasi peräti 1071 maksanutta katsojaa. Junkkarien jääkiekkojaoston talous oli erittäin vaikea ja niinpä puheenjohtaja Lauri Järvinen jätti tehtävät ja Erkki Aho valittiin Junkkarien jääkiekkojaoston uudeksi puheenjohtajaksi. Aho pelasti Kalajoen Junkkarit konkurssilta.
Jääkiekossa sarjakaudelle 1987-1988 asetettiin tavoitteeksi pääsy kahden parhaan joukkoon ja samalla ensimmäisen kerran I divisioonakarintojen ply off-kierrokselle. Jo alkukesällä tekivät Junkkarien kanssa sopimuksen Raahen Teräs-Kiekossa pelanneet Jukka Puokkula, Pekka Pyhäluoto ja Vesa Pisilä. Tämän jälkeen Junkkareihin siirtyi Oulun Kärppien nimekäs hyökkääjä Jari ervasti. Porin Ässistä saapuivat sarjakauden kynnyksellä Marko Viljanen ja Marko Högerman sekä Oulun Kärpistä Kai Laatikainen. Kalajoen Junkkarit hävisivät play-off-kierroksella Jyväskylän Lohelle numeroin 9-4 ja kotanaan 1-5. Junkkarit lähti sarjakaudelle 1988-1989 erittäin nimivahvalla joukkueella. Valmentajana toimi Kalevi Suni.

Vuosi 1987 Kalajoella

2012-01-03T17:12:00.003+02:00

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto ja varapuheenjohtajiksi Jouni Jyrinki ja Pekka Siironen. Kalajen kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja jäseneksi Raili Myllyl, Erkki Manninen, Heikki Halonen, Martti Puskala, Väinö Oksanen, Edvin Tokola ja Juhani Suni.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Pietarsaaressa 8.2.1987. Kalajoen joukkue oli A-sarjassa kahdeksas. Himangan joukkue oli kymmenes. Kalajoen joukkueessa hiihtivät seuraavat hiihtäjät: Tapani Ylitalo, Johanna Ylitalo, Ari Heininen, Simo Törnvall, Jari Niemi, Tapio Räihälä, Kari Ojala ja Jukka-Pekka Ojala. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue oli 10.s ja Himangan II-joukkue 21.s. Himangan III-joukkue oli 29.s. Haapajärven Mika Myllylä voitti 18-vuotiaiden poikein 9,7 km ja Vetelin Kuisma Taipale 7.s.
Johanna Ylitalo edusti vuonna 1987 Kälvän Tarmoa ja sijoittui SM-hiihdoissa 18-vuotiaiden 15 km:n hiihdossa sijalle 4. Yleisurheilussa Johannan Ylitalo kilpaili Raution Kisailijoiden väreissä ja sijoittu SM-maastojuoksussa 18-vuotiaden 4 km:n juoksussa sijalle 8.
Yleisurheilussa Kalajoen Junkkarien Antti Haapakoski voitti 16-vuotiaiden poikien 100 metrin aitojen Suomen mestaruuden ja oli 300 metrin aitajuoksussa toinen sekä pituushypyssä kolmas. Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa 16-vuotiaiden 9-ottelussa Antti Haapakoski oli neljäs.

Painnoston SM-kisoissa 17-vuotiaiden 90 kg:n sarjassa Kalajoen Junkkareiden Markku Roukala voitti Suomen mestaruuden tuloksella 235 (95,140). 20-vuotiaiden 90 kg:n sarjassa SM-kisoissa Markku Roukala sijoittui kolmanneksi tuloksella 242,5 (107,5 aj 135). Miesten 110 kg:n sarjassa Juha Roukala voitti SM-hopeaa tuloksella 325 (145,180). EM-kisoissa Juha Roukala sijoittui sijalle 15. Raution Kisailijoiden Esa Kivi sijoittui 56 kg.n sarjassa SM-kisoissa neljänneksi.

Kalajoen naisvoimistelijat meenstyivät KKL:n kisoissa. Lukio-ylasteen sarjassa Satu Saari sijoittui toiseksi, Pirjo Isomäki kolmanneksi, Heini Porra neljänneksi, Susanna Rahkola viidenneksi. SVUL:n voimistelupäivillä 3-4.luokkien sarjan voitti Riikka Mäki ja Annukka Rönn sijoittu kolmanneksi. 5-6.luokkien sarjassa Johanna Junnikkala oli neljäs.

Ammunnassa vapaapistoolin 50-vuotiaiden sarjassa Sulevi Salmi voitti SM-hopeaa. Jousiammunnassa Eero Hihnala voitti 45-vuotiaiden sarjassa TUL:n kisoissa hoepaa. Simo Hihnala voitti 18-vuotiaden joukkuekilpailuissa Suomen mestaruuden. Mauno Takalo saavutti 45-vuotiaiden jousiammunnassa 18 metrin matkalla Suomen ennätyksen. Takalo voitti SM-pronssia 45-vuotiaiden 25 metrin matkalta ja SM-pronssia miesten joukkuekilpailussa. Lisäksi hän voitti TUL:n mestaruuden ja pronssimitalin. Marko Ainali sijoittui sijalle 35. miesten EM-kilpailuissa Ransakssa ja sijalle 21. 18-vuotiaiden EM-kisoissa Luxembourgissa. Hän ampui neljänneksi sijoittuneessa joukkeessa. Marko Ainali voitti 18-vuotiaden Suomen mestaruuden henkilökohtaisessa kisassa ja joukkuekilpailuissa, Hän voitti myös kaksi TUL:n mestaruutta.

Jääkiekossa Kalajoen Junkkarit hankki ensimmäisen liigatason vahvistuksen joulun alla 1987. Porin Ässien 190-senttinen Jari Laitanen tuli loppukaudeksi Kalajoelle vahvistamaan joukkuetta tuntuvasti. Tavoitteena olleen lohkon kakkossijan Junkkarit vakiinnutti tammikuussa 1988. Play-off-kierroksen ensimmäisessä ottelussa Jyväskylän Lohi kaatoi Junkkarit ensin kotonaan 9-4 ja sitten Kalajoella 1-5. Sarjakaudelle 1987-1988 Kalajoen Junkkarit Jari Ervasti teki Pohjoislohkon ennätyksen 72 (51+21) pistettä. Jari Nerg oli toinen 54 (20+34). Kuuden parhaan joukossa oli neljäntenä Jukka Poukkula 49 (25+24) ja kuudentena Hannu Moilainen 47 (17+30).

Neljättä kertaa veistettiin lunta Kalajoella Tapion Tuvalla. Kisan voiton vei Topi-Kalustajan joukkue ja toiseksi sijoittui Kalajoen Ladun joukkue. Kalajoen Latu voitti lumenveiston Suomen mestaruuden Vaasassa. Joukkueessa veistivät Esa Fors, Mauri Ylitalo ja Esko Kinnunen. Siltojen viestin voitti Etelänkylän joukkue ja työpaikkasarjan Topi-Kalustajan joukkue. Kunniakierroksella Kalajoen Junkakrit keräsi rahaa 31 699 markkaa. Samuli Sinkkosen osuus oli 2125 mk, Torsti Kalliokosken 1899 m, Kaino Rahkolan 1714 mk ja Esko Priuskan 1712 mk. Särkkäin kortteliajot ajettiin kolmannen kerran ja voittajaksi selvityi 80 km:n matkalla Jouni Hakala TU, seuraavat sijat menivät Esa Plantingille Kiiri ja Keijo Asikaiselle JyPS.

Kalajoen kunta osti enemmistön Kalajon Sähkö Oy:sä ja esti näin revon Sähkö Oy:n valtaushankkeen. Kalajoen Sähkö Oy:n toimitusjohtajaksi valittiin Aap Anttilan jälkeen Reino Tilvis. Kalajoen Säästöpankki täytti 100 vuotta, Kalajoen kunnan ympäristsihteeriksi valittiin Jorma Seppälä. Kalajoen kunnan turkistarhaneuvojaksi valittiin Hannu Kärjä. Hilman hotelli poltettiin Kalajoen teknisen toimiston toimesta. Jussi Kurikkalan patsashanke eteni ja kuvanveistäjä Antonio da Cuda kävi esittelemässä pienoismallit patsaasta. Kotiteollisuuskoulun nimi muutettiin Kalajoen Käsi- ja taideteolliseksi oppilaitokseksi. Sellutehtaan saamisesta Kalajoelle käytiin lehdistössä kovaa keskustelua puolesta ja vastaan.
Erkki Aho kirjoitti Kalajoki-lehdessä 1.10.1987 Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toiminnasta ja kritisoi voimmakkaasti yhtiötä siitä, että se tunkeutuu yksityiselle sektorille. Kalajoen kunta järjesti yrittäjien ja kunnan kesken tilaisuuden, jossa kunnan puolesta asioista oli vastaamassa Väinö Oksanen, Martti Puskala, Heikki Halonen, Untamo Sorasto, Arvo Väiverronen, Raili Myllylä ja Torsti Kalliokoski. Tilaisuudessa vaadittiin voimakkaasti Hiekkasärkät Oy:n yksityistämistä ja kunnan pidättäytmistä kilpailemasta yksityisten yritysten kanssa.

Eduskuntavaaleissa Kalajoella keskusta sai 2237 ääntä, kokoomus 856, SKDL 539, SMP 284, SDP 338, SL 63. Kalajoelta Jussi Letola sai 373 ääntä, Riitta Jouppila 257 ääntä, J. Juhani Kortesalmi 116 ja Kalle Palosaari 90 ääntä. SDP:n Tapio Karjalainen sai 158 ääntä ja Deva:n Martti Lindvalla 132 ääntä. Keskustan Kalevi Mattila sai 951 ääntä.

Kalajoen kunta alkoi yhä voimallisemmin kilpailla matkailun alalla kalajokisten yksityisten yritysten kanssa. Katso http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Vuosi 1986 Kalajoella

2011-12-31T14:17:00.003+02:00

Jukka-Pekka Ojala

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä Perhossa 15.3.1986 Kalajoen joukkue voitti B-sarjan ja olisi ajallaan sijoittunut A-sarjassakin toiseksi. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Tapani Ylitalo, Johanna Ylitalo, Ari Heininen, Jari Nikunen, Kari Ojala, Simo Törnvall, Päivö Paavola ja Jukka-Pekka Ojala. Himangan joukkue oli A-sarjassa viides ja Kalajoen II-joukkue oli B-sarjassa 14.s ja Himangan joukkue II-joukkue 16.s ja Himangan III-joukkue 29.s.
Kalajoen joukkue johti B-sarjaa toisesta vaihdosta lähtien voittaen kilpailun peräti 10 minuutila ennen Toholmpea. Kalajoen vauhti oli niin kovaa, ett joukkue oli viidenneltä osuudelta lähtien kolmen parhaan joukossa myös A-sarjalaiset huomioiden. Toiseksi viimeisessä vaihdossa Kalajoki oli noussut jo kokonaiskilpailussa toiseksi vain Pedersören ollessa edellä yli kolmen minuutin erolla. Ankkuriosuudelle Kalajoki lähti kolmantena vain 10 sekuntia toisena sauvoneen Kälviän jälkeen. Jukka-Pekka Ojala tavoitti ampumahiihtäjä Timo Peitson jo kolmen kilometrin kohdalla ja jätti tämän vähän myöhemmin. Perhon ankkuri Arto Kalliokoskikin ohitti Peitson ja nousi välillä 14 sekunnin päähän Kalajoesta, mutta lopussa Ojala kasvatti eron lähes minuuttiin ja tuli toisena maaliin vajaan viisi minuuttia Pedersören jälkeen.

Jussi Kurikkalan muistokisoissa 15 km:n hiihdon voitti Juha Taskinen ja seuraavina olivat Antti Ticklen ja Keijo Vähäkangas. 16-vuotiaiden poikien 6 km:n hiihdon voitti Kuisma Taipale.
Painonnostossa Juha Roukala paransi helmikuussa kaikkia 110 kilon piirinennätyksiä nostaen Kalajoella pidetyissä pm-kilpailuissa yhteistuloksen 313 (143,170). Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailuissa Kurikan Mietaalla Juha nosti 100 kilon sarjassa 145 ja 170 kiloa. Nämä olivat uusia piirinennätyslukemia, Maaliskuun lopulla Oulussa mainittu 315 kiloa olisi riittänyt kirkaasti mestaruuteen, mutta Juha epäonnistui tempauksessa 138 kg painoilla kolme kertaa. Ennen kalastuskauden alkua Juha ehti nostaa Sievissä 110 kilon sarjan piirinennätykseksi 315 (142,5 ja 172,5 kg. Velipoika Markku oli tällöin jo vahvistunut 82,5 kiloisiin työtäen samoissa kisoissa 17-vuotiaiden piirinennätyksen 122,5 kiloa. Hän nosti Roukalan perheen järjestyksessä kuudennen SM-mitalin samana keväänä 17-vuotiaiden mestaruuskisoissa Lahdessa.

Vuosi vuodelta parantuneen menestyksen rohkaisemina Kalajoen tyttövoimistelijat ovat osallistuneet vuodesta 1986 lähtien säännöllisesti myös Koululiikuntaliiton valtakunnallisiin mestatuuskilpailuihin ja SVUL:n voimistelupäiville. Näissä molemmissa saavutettiin heti loistava alkumenestys: Satu Saari voitit 1986 KLL:n mestaruuden yläasteen kilpailussa Minna Vierimaan ollessa neljäs; Minna Korpi puolestaan voimisteli ykköseksi SVUL:n voimistelupäivillä 3.-4. luokkien sarjassa ja Annukka Isopahkala ylti samaan 5-6. lukkien kilpailussa, joten Kalajoelle tuli peräti kolmoisvoitto Teija Kemppaisen ollessa toinen ja Marjaana Tavastin kolmas. Kevään 1986 menestyksistä voidaan vielä todeta Minna Korven ja Kirsi Kalliokosken Pohjois-Suomen mestaruudet tyttöjen koulusarjoissa. Sekä 3-4. että 5-6. luokkien kilpailuissa kalajokiset menestyivät myös joukkueillaan: edellisessä kirjattiin seitsemän ja jälkimmäisessä viisi ensimmäistä sijaa. Minna Korven voiton täydentäjinä olivat Riikka Mäki, Annukka Rönn, Niina Sorvala, Anne-Mari Haarala, Miia Apuli ja Marjaana Rahkola, Kirsi Kalliokoskea seurasivat Annukka Isopahkala, Susanna Rahkola, Marjaana Tavasti ja Johanna Junnikkala. Voimistelijoita valmensi ja ohjasi opettaja Elmi Letola.

Ammunnassa Sulevi Salmi saavutti SM-hopeaa pienoispistooliammunnassa 50-vuotiaiden sarjassa ja Seppo Salmi SM-hopeaa 20-vuotiaiden vapaapistooliammunnassa. Jousiammunnassa Eero Hihnala voitti TUL:n mestaruuskilpailussa hopeaa samoin kuin Simo Hihnala 18-vuotiaiden sarjassa. Marko Ainali voitti SM-pronssia 18-vuotiaiden sarjassa ja TUL:n mestaruuden 15-vuotiaiden sarjassa sekä pronssia 18-vuotiaiden sarjassa. Pentti Ainali voitti hopeaa ja pronssia. TUL:n mestaruuskilpailujen joukkuekilpailussa.

Jääkiekossa sarjakauteen 1985-1986 valmistautumista häiritsi tekojääratakoneiston käyttöönoton paha viivästyminen. Joukkue pääsi jäälle vasta kaksi viikkoa ennen sarjaa ja alkuottleut sujuivat huonosti. Ensimmäinen sarjapiste tui vasta jäähallin virallisen avausottelussa 17. marraskuuta 1985, jolloin ottelu Kokkolan Hermestä vastaan päättyi tasan 4-4. Alemman loppusarjan otteluissa KaJu yllätti kaikki: pelaaja-valmentaja Kalevi Suni sai joukkueensa erinomaiseen pelivireeseen. Ainoan tappion aiheutti Raahen Kiekko-Vesa kotonaan sarjan lopussa Junkkarien ollessa pahasti varamiehinen loukkaantumisen vuoksi. Kotihallissaan KaJu ei hävinnyt kertaakaan.
Sarjakautta 1986-1987 varten Kalajoen Junkkarien II-divisoonajoukkueeseen hankittiin merkittäviä vahvistuksia ja myös uusi valmentaja. Ylitorniolaisen Etelä-Portimon pudottua III divisioonaan siirtyi sen ja samalla koko Lapin läänin nimekkäin jääkiekkoilija Jari Nerg Junkkareihin. Samaan aikaan tuli Puolangalta Hannu Moilanen, joka kiekkoili Kalajoella kaksi kautta. Junkkareissa pelasi myös Hermeksen kasvatti Olli Lehtimäki, joka oli ollut seuransa paras tehomies edellisellä kaudella. Lyhyen ajan kokeiltavan oli myös Nivalan liukas hyökkääjä Ari Ohtamaa, mutta hänen kyvyistään ei saatu täyttä kuvaa loukkaantumisten takia. Kauden 1986-1987 kestäessä lainattiin Oulun Kärpiltä Jari Pihlajaniemi, Harri Helama, Jukka Torvela ja Reijo Seppänen. Valmentajaksi oli kiinnitetty Hermeksessä hyviä tuloksia saavuttanut kokkolalainen Jorma Saarikettu. Hänen menetelmänsä eivät tuottaneet tulosta Kalajoella. Varsinkin sarjakauden aikana suoritettu harjoittelu oli tehotonta. Junkkareit ei selviytynyt sarjan kahden parhaan joukkoon. Niihin menivät molemmat Raahen joukkueet. Junkkarit jäi viidenneksi sarjassa. Jorma Saariketun epäonnistuttua vamentajaksi nimettiin tammikuussa Kalevi Suni. Kaudella 1986-1987 Junkkarit pelasi ensimmäisena Kalajokilaakson alueen joukkueena junioreiden jääkiekon SM-sarjassa. Martti Konun valmentama B-juniorijoukkue tuli yhdeksän joukkueen lohkossa seitsemänneksi kahdeksalla pisteellä. Liigapaikkakuntien joukkueet olivat odotetusti liian vahvoja, mutta muiden kanssa ottelu olivat tasaisia. Jyrki Kortet nousi B-ikäisten maajoukkue-ehdokkaiden ensimmäiseksi varamieheksi. Hänen lisäkseen herättivät suuria toiveita Marko Vaappo, Jyrki Ojala, Marko Raiman, Jouni Isopahkala ja Mika Sorvala.

Siltojen viestin voitti Etelänkylän joukkue ja työpaikkajoukkueiden sarjan kunnanviraston joukkue. Kalajoen ladun joukkue voitti lumiveiston Suomen mestaruuden Vaasassa. Yleisurheilussa nuoret kehittyivät nopeasti. Painissa oli myös paljon harrastajia.

Osuuskauppa Lokki myi Shell-huoltamon Oy Shell Ab:lle. Hiekkasärkät Oy esitteli tiedotusvälineille vesiparatiisi- ja energikyläsuunnitelmansa. Kustannusarvio oli 1,8 miljoonaa markkaa. Kalajoen kunta osti entisen kirjakaupan kiinteistön 750 000 markalla. SKP:n Kalajoen esitti Kalajoen kuntamuodon muuttamista kaupungiksi.

Taloussihteeriksi valittiin Juhai Rinta-Rahko. Hänen jälkeensa taloussihteeriksi valittiin samana vuonna 35-vuotias Juhani Yliparkas. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin 76-vuotias Untamo Sorasto ja ensimmäiseksi varapuhemieheksi Jouni Jyrinki ja toiseksi varapuhemieheksi Pekka Siironen. Asuntosihteeriksi valittiin Paavo Tossavainen, koulutoimenjohtajaksi Eero Lehto. Vuonna 1931 rakennettu Hilman hotelli poltettiin kunnan teknisen puolen henkilöiden toimesta.
Matkailussa kunta voimisti otettaan ja ryhtyi kilpailemaan yksityisten kanssa. Tässä vaiheessa Kalajoen matkailu lähti kymmeniä vuosia jatkuneille harharetkille, mitkä ovat tulleett veronmaksajille todella kalliiksi.

Kalajoella jääkiekkobuumi oli alkamassa ja tiedotuvälineissä käytiin melkoista tiedotussotaa. Jääkiekko-otteluissa katsojamäära liikkui molemmin puolin tuhatta katsojaa. Kiekko-Junkkari-lehti otti kantaa ja Kalajoki-lehden päätoimittaja Aarre Aunola vastasi sotahuutoon. Lehdet olivat sotajalalla. Aarre Aunola erosi myöhemmin Kalajoki-lehden päätoimittajan tehtävästä.

Vuosi 1985 Kalajoella

2011-12-29T15:01:00.002+02:00

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto ( 75v.), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Jouni Jyrinki ( 30v.). Jyrinki oli saanut kunnallisvaaleissa keskustanryhmässä 14. eniten ääniä, joten pyrkyä on ollut. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin SKDL:n Sauli Konu. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja jäseniksi Raili Myllylylä, joka sai kunnallisvaaleissa keskustan ryhmässä 42. eniten ääniä. Häntä ei siis valittu valtuustoon, mutta hänet valittiin kaupunginhallitukseen. Muita kunnanhallitukseen valittuja olivat Martti Puskala, Erkki Tilvis, Erkki Manninen, Martti Isokoski, Edvin Tokola ja Heimo Myllymäki, joka ei enää ollut ehdolla kunnallisvaaleissa. Vuoden 1984 kunnallisvaaleissa äänet jakaantuivat seuraavasti: keskusta 2626, SKDl 830, SDP 347, SMP 228 ja SKL 86.

Maakuntaviesti hiihdettiin Kälviällä ja A-sarjasta kuusi joukkuetta jäi pois kovan pakkasen takia. B-sarjasta jäi pois 16 joukkuetta mukaan luettuna Kalajoen joukkueet. Muutoin Kalajoen urheilu oli nousukiidossa. Seppo Salmi voitti ilmapistooliammunnassa SM-hopeaa. Johanna Ylitalo voitti Hopeasomman 15-vuotiaiden 5 km:n matkan ja Pia Hihnala oli 22. Jousiammunta eli voimakasta nousukautta. Simo Hihnala voitti 15-vuotiaiden TUL:n mestaruuden ja Eero Hihnala voitti 45-vuotiaiden TUL:n mestaruuden jousiammunnassa, Marko Ainali menestyi erinomaisesti kauden aikana. Kalajoen Junkkareiden lentopallojokkue nousi kakkossarjaan. Jalkapallokoulussa oli 72 nuorta. Kalajoen Junkkarit oli Keski-pohjanmaan piirin paras yleisurheiluseura. Antti Haapakoski teki ikäkausiurheilussa 13-vuotiaiden Keski-Pohjanmaan piirinennätyksen muun muassa korkeushypyssä tuloksella 175 cm. Tiina Latukkaa voitti 16-vuotiaiden hallikisoissa kolme piirinmestaruutta. Harri Suni voitti kolme piirinmestaruutta, Tiina Latukka voitti myös kolme piirinmestaruutta ja Veli-Matti Mehtälä voitti kultaa ja hopeaa. Johanna Ylitalo voitti piirinmestaruuskilpailuissa 3000 metrin juoksun ja oli 1500 metrin juoksussa toinen. Jaana Ahokas oli 100 metrin ja 200 metrin juoksuissa kolmas. Jari Saari oli 200 metrin ja 400 metrin juoksussa kolmas. Heikki Isopahkala oli miesten kiekonheitossa toinen ja Veli-Matti Mehtälä kolmas. Tiina Latukkaa voitti SM-pronssia 16-vuotiaiden 7-ottelussa. Veli-matti Mehtälä voitti hopeaa KLL:n mestaruuskilpailuissa kiekoneheitossa tuloksella 48,42. Pasi Priuska oli SM-pyöräilyssä 16-vuotiaiden sarjassa viides. Kalajoen Junkkarit pelasi pesäpalloa perussarjassa. Kalajoen Pallo anoi Kalajoen Junkkareilta seuran jaostoksi pääsyä. Painonnostossa Kalajoen Junkkarit oli Keski-pohjanmaan piirin paras seura. Painin harrastus oli myös nousussa, sillä painikilpailuihin osallistui peräti 96 poikaa.

Silotjen viestissä työpaikkajoukkueiden sarjan voitti Topi-Kalustajan joukkue. Etelänkylän joukkue voitti kyläjoukkueiden sarjan. Jukka-Pekka Ojala voitti kaksi nuorten piirinmestaruutta hiihdossa. Kunniakierroksella kerättiin rahaa 18 000 markkaa. Eniten kierroksia kiersi tunnina aikana Tapani Ylitalo 44 kierrosta, Kari Ojala 42 kierrosta ja Heikki Rahkola 38 kierrosta.

Kalajoen Junkkareiden II divisioonakausi 1984-1985 osoitti, ettei oma pelaajamateriaali ole riittävä ainakaan lohkon kärkipäähän nousemiseksi. Kun Kalajoen Junkkareiden juniorityö oli siinä vaiheessa vielä melko kehittymätöntä, eikä 16-18-vuotiaiden joukosta ollut löydettävissä montakaan tulijaa, ainoa mahdollisuus oli etsiä joitakin vahvistuksia muualta. Kesäkuussa 1985 kirjoittivatkin Kokkolan Hermeksen parhaa puolustajat Jorma Malkamäki ja Kenneth Björkudd sopimuksen Junkkaireiden kanssa. Samana kesänä saapui Kalajoelle Oulusta Kärppien juniorijoukkueissa maalivahtina kaikenvärisiä SM-mitaleita saavuttanut Pasi Turpeinen. Opiskelupaikan hänelle Raahen Porvari- ja kauppakouluun järjesti siellä opettajana toiminut kalajokinen Erkki Aho. Sarjakaudella 1985-1986 Turbon pelivire oli loistava ja lähes kaikki lohkon valmentajat pitivät häntä alueen II divisoonan parhaana maalivahtina. Kauteen 1985-1986 valmistautumista häiritsi sinänsä hyvissä ajoin tulleen tekojääratakoneiston käyttöönoton paha viivästyminen. Joukkue pääsi jäälle vasta viikkoa ennen sarjakauden alkua.

Kalajoen kunta takasi 250 000 markan lainan Suomen kiinteistöpankille ja 200 000 markan lainan Jääkiekkoliittosäätiölle. Päätökset asiasta valtuusto oli tehnyt jo edellisen vuoden joulukuussa numeroin 25-8, kahden ääenstäessä tyhjää.

Kalajoen-Raution seurakuntayhtymän leirikeskus saatiin harjakorkeuteen Kivirannassa. Rakennuksen vihkimisen käyttöönsä suoritti piispa Olavi Rimpiläinen. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Tapani Nokkala irtisanoutui tehtävästään. Jukka Kauppila nimitettiin Kalajoen verojohtajaksi 1.7.1985 alkaen.

Särkät Soi tapahtumassa soittivat Veikko Ahvenainen, Seppo Valkeaoa, Antti Juvonen, Veijo Laine, Seppo Lankinen, Risto Kivekäs, Seppo Leino, Unto Jutila, Floreco Fiori ja John Molinari. Rahjan neljännet kalajuhlat keräsivät runsaasti väkeä. Uusi terveyskeskus vihittiin. Juhlapuhujana oli lääkintöhallituksen pääjohtaja Matti Ruokola. Terveyskeskus oli tullut marksamaan 13,5 miljoonaa markkaa.

Esa Jalkanen jätti elinkeinoasiamiehen tehtävät ja uudeksi elinkeinosasiamieheksi valitti Risto Nuutilainen. Kunnansihteeriksi valittiin 25-vuotias Timo Halonen ja matkailuasiamieheksi Anne Pentti. Kalajoen Hiekkasärkät Oy julkisti uuden Kesämaaideansa. Kysymys oli todellisuudessa Satumaaidean varastamisesta Tapioland Oy.ltä. Raution kirkkoherraksi valittiin Jorma Manninen. Rantakallan uimala kunnostettiin ja otettiin käyttöön. Ruotsalaisen ysytävyyskunnan Vansbron nuoria vieraili Kalajoella muun muassa Kallan kareilla. Vansbro on tunnetun ruotsalaisen Gunde Svanin kotikunta. Raution seurakunnassa oli asukkaita 1121 ja Kalajoen seurakunnassa 7485. Kalajoen asukasluku 1.1.1985 oli 9108.

Kalajoki vuonna 1984

2011-11-24T10:44:00.005+02:00

Rantajuna aloitti liikennöintinsä Kalajoen Hiekkasärkillä

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä Ylivieskassa Kalajoen joukkue sijoittui sijalle 14. Viestin voitti Pedersöre ja seuraavina olivat Haapajärvi ja Himanka. Haapajärvn joukkueessa hiihti 16-vuotiaiden osuudella Mika Myllylä. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Ari Heininen, Sari Ruhkala, Päivö Paavola, Vesa Räihälä, Jukka-Pekka Ojala, Marko Prittinen, Antero Alatyppö ja Tapani Ylitalo. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue sijoittui sijalle 21.

Jussin lenkin nopein oli Päivö Paavola. Kalajoen Junkkarien jääkiekkojoukkkue nousi II-divisioonaan. Kalajoen Junkkarien painonnosto oli Keski-Pohjanmaan ykkönen. Nostajista voidaan mainita Simo Saari, Juha Roukala ja Markku Roukala. Juha Roukala voitti 23-vuotiaiden sarjassa SM_kultaa. Sulevi Salmi voitti ilmapistoolin 45-vuotiaiden sarjassa SM-kultaa. Voimistelun taso alkoi Kalajoella nousta Elmi Letolan ja Eila Pahkalan ohjauksessa. Myös paini alkoi uutena lajina kiinnostaa entistä enemmän. Harjoituksissa kävi 10-15 poikaa.
Maastojuoksun piirinmestaruuskilpailuissa joukkue Oili Sorvari, Merja Myllylä ja Maire Raitapuro voitti piirin mestaruuden. Kunniakierroksen saldo oli 29 273 markkaa. Keijo Pesu keräsi 6200 markkaa, Veikko Ruonala 4500 markkaa ja Mikko Siirilä 3000 markkaa.

Kalajoen Junkkareiden juhannuskisoissa 100 m voitti Petri Keskitalo tuloksella 11,12, 800 metrin juoksun voitti Timo Lehto ajalla 1.51,58. Moukarinheiton Hannu Polvi tuloksella 71,66 ja naisten pituushypyn Arja Jussila tuloksella 623. Nuorten sarjoissa Kalajoen Junkkarit saavutti kuusi piirinmestaruutta, joista kolme voitti Harri Suni. Ikäkausiurheilussa oli kova nousukausi. Nimistä voidaan mainita Johanna Ylitalo, Antti Haapakoski, Juha Haarakangas, Tiina Latukka jne. Pyöräilyn nuorten SM-kisat järjestettiin Rautiossa. Harri Ojala palkittiin Kalajoen Junkkareiden parhaana urheilijana.

Kalajoen Osuuskauppa liittyi alueosuuskauppaan ja alueosuuskaupan päivittäis- ja erikoistavaralinjan johtoon nimitettiin Kalajoen Osuuskaupan johtaja Pauli Valkama. Alueosuuskauppa Lokin toimitusjohtajaksi nimitettiin Ylivieskan Osuuskaupan toimitusjohtaja Pekka Keränen.

Roosin leipomo varasi tontin Kalajoelta. Mainos-Aalto mainostoimisto aloitti Kalajoella. Yrittäjänä Ann-Britt Sundqvist. Rantajuna aloitti toimintansa. Yrittäjänä Esa Jalkanen. Satumaa-idea löi Kalajoen kunnan ällikällä. Allan Seikkulan ja Erkki Ahon ideoima Satumaan toteutus estettiin kunnan toimesta ja ideat varastettiin Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle, jonka hallituksen puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Ideat toteutettiin myöhemmin nimellä JukuJukumaa. Verojohtaja Paavo Honkela kuoli 18.5.1984.

Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto ja varapuheenjohtajiksi Veikko Murtoniemi ja Heimo Myllymäki. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirikokous pidettiin Kalajoella. Puhujina Ahti Pekkala ja Paavo Väyrynen. Kuntavaaleissa Kalajoella ääenstysprosentti oli 80,9. Äänestäjiä oli 5159. Paikat jakautuivat seuraavasti; keskusta 19, kokoomus 7, SKDL 6, SDP 2, SMP 1. Vaalien ääniharava oli lääkäri Auli Roslander 259 äänellä. Tekojääratahanke kaatui valtuustossa äänin 26-8. Paineilmanhallin hankintaan 100 000 markan avustus hyväksyttiin kaupunginhallituksessa äänin 7-2. Hallitoimikunnan puheenjohtajana toimi Jussi Letola.

Lumiviestokilpailut aloitettiin Tapio Tuvalla. Kalajoen Ladun lumiveistojoukkue selvisi valtakunnalliseen loppukilpailuun. Joukkueeseen kuuluivat Reijo Kärkkäinen, Esko Kinnunen ja Tapio Kinnunen. Kuutamohiihto käynnistyi 25 vuoden tauon jälkeen Tapion Tuvalla. Särkät Soi jälleen totuttuun tapaan Unto Jutilan, Veikko Ahvenaisen, Seppo Valkeajoen ym. tuttujen nimien tahtiin. Carmen Carossa Yhdysvalloista oli yksi tapahtuman ulkomainen vieras.
Kalajoen kappalaiseksi nimitettiin Rauli Junttila.

Ennätystulvat koettelivat Kalajokea. Kalajoen Luonnonsuojeluyhdistys perustettiin. Perustajajäseniä olivat muun muassa Markku Männistö, Erkki Aho, Ahti Ojala, Kauko Hihnala, Eero Laukkanen, Asta Liias, Marketta Junttila, Terhi Tanhuala, Marko Sievänen

Kalajoki vuonna 1983

2011-11-08T11:03:00.003+02:00

Erkki Aholta estettiin osallistuminen Kalajoen Osuuskaupan osuuskuntakokoukseen vaikka hän oli Kalajoen Osuuskaupan jäsen. Kokous pidettiin Ravintola Kultakalassa ja vahtimestareille oli annettu ohje, ettei Erkki Ahoa saa päästään kokoukseen. Kalajoen Osuuskaupassa oli johtamisongelma, jonka nimi oli Pauli Valkama. Johtamistoiminnan virheet alkoivat paljastua tilinpäätöksissä. Osuuskaupan johtokunnan jäsenet eivät uskaltaneet puuttua toimitusjohtajan henkilökohtaiseen ongelmaan. Syksyn osuuskuntakokouksessa Kalajoen Osuuskauppa päätti liittyä alueosuuskauppaan. Minun, Erkki Ahon, käsityksen mukaan Kalajoen Osuuskauppa tuhoutui heikkoon johtamiseen, jota edisti toimitusjohtajan henkilökohtainen ongelma.

Erkki Aho vuokrasi Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalueella olevan leiribaarin. Katso
Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Katso Työkokemus
http://www.erkkiaho.com/tyokokemus.html

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Veikko Murtoniemi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Heimo Myllymäki. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja varapuheenjohtajaksi Toivo Niva, jäseniksi Elsa Tolonen, Jorma Juusola, Erkki Tilvis, Erkki Manninen, Martti Isokoski ja Martti Lindvall.
Toivo Niva kuoli 23.8.1983. Hänen tilalleen kaupunginhallitukseen valittiin Edvin Tokola. Kunnanhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Väinö Oksanen.

Kevään eduskuntavaaleissa Kalajoella äänimäärät jakautuivat seuraavasti: keskusta 2511, kokoomus 907, SKDL 823, SMP 564, SDP 468, SkL 114, KV 4. Suurimmat voittajat olivat SMP ja SDP.

Keskipohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Toholammilla. Himanka voitti kisan ja Kalajoki oli 10. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Päivö Paavola, Johanna Ylitalo, Ari Heininen, Marko Prittinen, Harri Junnikkala, Tapani Keskitalo ja Tapani Ylitalo. B-sarjan voitti Himangan II-joukkue ja Kalajoen II-joukkue oli 15. Himangan III-joukkue oli 28.

Kalajoella järjestettiin suviseurat, johon osallistui yli 80 000 henkilöä. Särkät Soi tapahtumaan osallistui yli 10 000 henkilöä. Kalajoen kunta rakensi Leppikarvon majan yritysten käyttöön.

Kalajoen Junkkarien 18v. Poikien joukkue voitti 3x5 km:n piirinmestaruuden. Joukkueessa hiihtivät Juho Prittinen, Jukka-Pekka Ojala ja Harri Junnikkala.
Jussi Kurikkalan muistokisoissa päämatkan voitti Viitasaaren Viestin Kauko Kanervo, toiseksi tuli Ylivieskan Kuulan Erkki Mustola. Naisten sarjan voitti Anne Piispanen ennen Kaija Torppaa.
Jussinlenkki hiihdettiin 15. kerran ja nyt ajan kanssa. Tämä menettely karsi osanottajia rajulla tavalla.
Kalajoen Junkkarien jääkiekkojoukkue pelasi III-divisioonassa. Joukkuen tehomiehiä olivat Pentti Turpeinen, Raimo Tiinanen, Kalevi Suni, Esa Hautamäki Pekka Priuska, Juha Priuska, Pasi Nikupaavo, Pekka Tainio ja Ilkka Letola.
Kalajoen Junkkarien painnonnoston kirkkaimmat tähdet olivat Juha ja Markku Roukala. Siltojen viestin voitti Ylipään joukkue. Joukkueessa juoksivat Jori Rautio, Timo Keskisipila, Tapio Okkonen, Mika Mäenpää, Jouni Keskisipilä ja Matti Ojala.
Piirinmestaruusmaastoissa Tapio Korva voitti 10 km:n juoksun, Johanna Ylitalo 13-vuotiaiden 2 km:n juoksun ja Samuli Sinkkonen 11-vuotiaiden 1 km:n juoksun.
Kunniakierros tuotti 19505 mk. Kejo Pesun tulos oli 2756 markkaa ja Lauri Järvinsen 2905 markkaa.
Yleisurheilun piirinmestaruuskilpailuissa Kalajoen Junkkarit voitti 9 piirin mestaruutta. Näistä Harri Suni 4, Harri Ojala 3, Jaana Ahokas ja Kimmo Partanen kumpikin yhden.
Kalajoen Junkkareiden juhannuskisoissa miesten 800m voitti GIF:n Timo Lehto ajalla 1.51,70. Korkeushypyn voitti Erkki Niemi tuloksella 215 cm. Naisten 200 m voitti Margareta Honkaharju Kälviän Tarmo ajalla 24,69. Miesten 200 metriä voitti Oulun Pyrinnön Jouko Hassi tuloksella 21,30.
Harri Ojala voitti moukarinheiton nuorten Suomen mestaruuden tuloksella 57.82. Jousiammunta käynnistyi Kalajoella. Kalajoen Riento kukisti Kalajoen Junkkarit lentopallossa nuemroin 3-2 (11-5,15-9.11-15,15-8,15-11)

Valkeanlinnan kello täytti 100 vuotta 3.1.1983. Liikkeen on perustanut Frans Ochenström Oulussa.
Matkailuhotellin laajennus- ja perusparannustyöt aloitettiin. Alakerran baaritiloja laajennettiin ja ruokasali laajeni 159 neliön verran.
Kalajoen ratsutalli aloitti toimintansa. Yrittäjinä Minna Leppälä ja Tytti Siltala. Kalajoen ratsutalli järjesti ensimmäiset ratsatuskilpailut Kalajoella. E.Yrjänä & Knit täytti 50 vuotta. Kalajoen urheiluliike aloitti toimintansa, yrittäjinä Pentti ja Kaisa Hannula. Lomaliiton kylpylähankkeesta uutisointiin näyttävästi. Sarja-Kaluste aloitti toimintansa. Yrittäjinä Risto ja Raimo Vähäsarja. Terveyskeskuksen työt käynnistyivät. Kalajoen Myynti jatkoi toimintansa kauppiaana Auvo Torvi. Yrittäjäpalkinto luovutettiin A. Santaholma Oy:lle.

Kalajoella virisi keskustelu Jussi Kurikkalan muistomerkin pystyttämisestä. Kalajokisia osallistui Ateenan maratonille. Juha Petrelius, Juhani Kamunen ja Markku Haarala pääsivät maaliin saakka, mutta Heikki Isopahkala joutui keskeyttämään.

Kalajoen Vappukulkueeseen osallistui yli 200 henkilöä. Juhlatilaisuudessa puhujana oli kansanedustaja Juhani Vähäkangas Raahesta. Wilhelm von Schwerinin kuolemasta tuli kuluneeksi 175 vuotta.
Heikki Niskakangas väitteli tohtoriksi aiheenaan Rojaltit ja palvelumaksut kansainvälisessä vero-oikeudessa.

Kalajoki vuonna 1982

2011-10-29T05:43:00.004+03:00

Kuva uuden ravintola Kultakalan avajaisista.

Kalajoen seurakuntaan kuului 7303 henkilöä, joista naisia oli 3676 ja miehiä 3624. Lisäystä edelliseen vuoteen oli 224. Poikia syntyi 68 ja tyttöjä 72. Miehiä kuoli 16 ja naisia 39. Raution seurakunnan väkiluku oli 1133. Poikia syntyi 9 ja tyttöjä 10.

Kalajoen kunnassa jaetaan vuosittain matkailullisista ansioista palkinto. Vuonna 1982 tuo palkinto eli matkailumajakka annettiin Esa Tanskalle.
Kalajoen kunta osti matkailuhotellin. Kauppahinta oli 600 000 markkaa. Hiekkasärkkien Infopisteen rakennussuunnittelu herätti keskustelua. Piirustukset laati arkkitehtitoimisto KMV ja rakennuksen rakentaminen tuli maksanaan 90 000 markkaa. Kalajoen kunta myi matkailuhotellin Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle kauppahinnan ollessa 675 000 markkaa. Hiekkasärkkien leirintäalue oli edelleen Suomen suosituin ja siellä yöpymisvuorokausien määrä oli 82427.
Kalajoen Osuuskauppa avasi uuden ravintola Kultakalan, jossa oli 246 asiakaspaikka.

Rahjan satamaradan perusselvitys valmistui. Sen oli laatinut Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto. Selvityksen mukaan hanke oli kannattava, mutta VR suhtautui hankkeeseen nihkeästi. Rauma-Repola pakkolomautti 100 henkilöä ja 150 henkilöä siirtyi Mäntyluotoon.

Vuorenkallion siunauskappelin harjannostajaisia vietettiin 15.1.1982. Vasankarin nuorisoseuran saneeraus valmistui. Sotainvalidien Veljesliitton Kalajoen osasto juhli 40-vuotista toimintaansa. Hiihtomajan laajennus valmistui voimailutilojen osalta. Painnostokoulu aloitti toimintansa. Simo Saari sijoittui neljänneksi painnonnoston SM-kisoissa 82,5 kg:n sarjassa tuloksella 227,5 kg.

Presidentin vaalitsijamiesvaaleissa Kalajoen ehdokkaista yksikään ei tullut valituksi. Untamo Sorasto kesk. sai 2621 ääntä, Martti Lindvall SKDL sai 897 ääntä, Martti Isokoski kokoomus sai 821 ääntä ja Antturi Junttila kristilliset sai 160 ääntä.
Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Untamo Sorasto. Varapuheenjohtajistä käytiin suhteellinen vaali, jossa Heimo Myllymäki ja Veikko Murtoniemi saivat molemmat saman tuloksen ja arvalla valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Heimo Myllymäki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Veikko Murtoniemi.
Nuoren Keskustan Liiton Pohjois-Pohjanmaan piiri piti kokoustaan Kalajoela. Mukana olivat myös NKL:n puheenjohtaja Matti Vanhanen ja sihteeri Seppo Kääriäinen.

Ministeri Jouko Kajanoja vieraili Kalajoella. Kalajoen vappukulkueessa oli runsaasti osanottajia ja kulkueessa liput hulmusivat. Juhlatilaisuudessa oli puhuja kansanedustaja Helvi Niskanen.

Särkät Soi-tapahtumassa olivat esiintymässä muun muassa Arto Kivekäs, Unto Jutila, Seppo Lankinen, Seppo Leino, Veikko Ahvenainen, Anatoli Beljajev, Maurice Vittenet.
Kotiseutujuhlien aiheena oli siirtolaisuus.

Nyrkkeily oli suosiossa ja Kalajoen teattteritalolla järjestettiin nyrkkeilykilpailut. 67 kg:n sarjassa Rovaniemen Reippaan Reima Tapio voitti Kalajoen Riennon Jari Forsin numeroin 3-0.
Kalajoen Junkkarit pelasi jääkiekkoa III-divisioonassa ja sijoittui kolmanneksi.
Seppo Salmi voitti hopeaa SM-kisoissa ilmapistooliammunnassa.

Jussi Kurikkalan muistokisoissa miesten 15 km:n hiihdon voitti Heikki Torvi. Toiseksi sijoittui Sotkamon Jymyn Jouko Liljeroos ja kolmanneksi Kuhmon Kivan Keijo Vähäkangas, Pääpalkintona oli edellisvuosien tapaan sauna. Naisten 5 km:n hiihdon voitti Anne Piispanen ja toiseksi sijoittui Merja Myllylä.

Maakuntaviestissä Kalajoki oli neljäs. Maakuntaviestin voitti Veteli. Ylivieska oli toinen, Himanka kolmas ja Kalajoki neljäs. Maakuntaviesti hiihdettiin Reijsjärvellä. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Piviö Paavola, Merja Myllylä, Ari Heininen, Harri Junnikkala, Aulis Harju, Jukka-Pekka Ojala, Tapani Ylitalo ja Keijo Siipo. Kalajoen II-joukkue sijoittui B-sarjassa sijalle 15

Kalajoen parhaimmiksi urheilijoiksi lajeittain arvostettiin Veikko Ahola yleisurheilu, Merja Myllylä hiihto, Jarmo Männikkö lentopallo, Kalevi Puusaari suunnistus, Aulis Harju ampumahiihto, Juha Roukala painonnosto, Jari Fors nyrkkeily, Sulevi Salmi ammunta, Esko Ojala raviohjastus, Minna Kärjä voimistelu, Eero Kerola moottoriurheilu ja Jouni Keskisipilä pyöräily.

Jouko Elevaara vieraili Kalajoella opastamassa nuoria urheiljoita ja totesi, että kalajokinen raaka-aine on vielä jalostamatta. Kalajoen ikäkausiurheilu eli voimakasta nousukautta. Toiminnassa mukana olivat Johanna Ylitalo, Tiina Latukka, Samuli Sinkkonen, Antti Haapakoski, Päivi Rönni jne.
Kalajoen juhannuskisat olivat kovatasoiset. Kisoissa saavutettiin seuraavia tuloksia: 100 m aidat 1. Tiina Lindgren TuUL 14,61, 2. Paula Keihäskoski KeKi 14,84, 3. Leena Spoof VaVa 14,91. Naisten 1500 m 1. Päivi Tikkanen Järvenpään Palo 4.26,5 2. Teija Virkberg Raahen Vesa 4.27.0 Miesten 5000 m: 1. Esa Liedes Oulun Tarmo 14.12,7 2. Martti Kiilholma Kankaanpään Urhelijat 14.15,2 Miesten 1500 m 1. Veikko Ahola Kalajoen Junkkarit 3.50,08 2. James Munyala Kenia 3.50,10. Moukari 1. Juha Tiainen LUM 75.08, 2. Harri Huhtala TP 74,18

Kalajoki vuonna 1981

2011-10-26T15:05:00.002+03:00

Vuonna 1981 Kalajoen väkiluku oli 8760 henkilöä. Avioliittoja solmittiin 61 ja avioeroja oli 5 kappaletta. Kalajoen seurakunnan väkiluku oli 7078 henkeä, jossa lisäystä edelliseen vuoteen oli 112. Raution seurakunnan väkiluku oli 1135, jossa lisäystä oli 12.

Keskipohjanmaan maakuntaviesti hiihdettiin Kalajoella. Pääsylippuja ei voitu myydä kuin 6500, mutta kisoja seurasi noin 10 000 katsojaa, ja jos otetaan huomioon hiihtäjät, huoltajat, toimitsijat ja talkooväki, niin kisoja seuraavien kokonaismäärä nousee 11 000:een. A-sarjan voitti Haapajärvi, Ylivieskan oli toinen ja Himanka kolmas. Kalajoen joukkue sijoittui yhdeksänneksi. Joukkueessa hiihtivät Keijo Siipo, Merja Myllylä, Ari Heininen, Jukka-Pekka Ojala, Tapani Ylitalo, Seppo Korpi, Reijo Kalliokoski ja Päivö Paavola. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue sijoittui10:nneksi ja kolmosjoukkue oli 31.

Jussi Kurikkalan muistokisojen miesten sarjan voitti Kuhmon Kivan Keijo Vähäkangas. Pääpalkintona oli sauna. Toiseksi sijoittui Valkeakosken Kajon Risto Kujala ja kolmanneksi edellisen vuoden voittaja Kuusamon Era-Veikkojen Tarmo Määttä.
Naisten sarjan voitti Päivi Renkola ennen Helena Takaloa ja Pirkko Määttää.

Puulaakiviestit olivat edelleen suosittuja. Kyläsarjassa 5 x 2,5 km:n viestissä oli kymmenen joukkuetta. Kisan voitti Rahjankylä, toiseksi tuli Kärkinen ja Pohjankylä oli kolmas. Miesten työpaikkajoukkueiden 4 x 2,5 km:n viestissä voiton vei Rauma-Repolan joukkue ennen Junnikkalan Sahan ja Nivat & Forsin joukkueita. Naisten työpaikkajoukkueiden 3 x 2,5 km:n viestin voitti Kalafur ja toiseksi tuli Rantakallan joukkue ja kolmanneksi Rauma-Repolan joukkue.
Jussin lenkille osallistui jälleen uusi ennätysmäärä hiihtajiä, sillä osanottajia oli peräti 654. Keväällä juostussa Siltojen viestissä oli vain neljä joukkuetta.

Keskusurheilukentän vihkiäiskilpailuja seurasi n. 1000 katsoja. Kentän avauksen suoritti Kosti Rasinperä. Kaarlo Maaninka voitti 5000 m:n juoksun ajalla 14.01,46. Pituushypyssä Kalajoen Pentti Turpeinen sijoittui toiseksi voittajan kanssa samalla tuloksella 682.
Kalajoen Junkkareiden kansallisissa yleisurheilukilpailussa parhaasta tuloksesa vastasi keihäänheitäjä Aimo Aho, jonka tulos oli 84,20. Toiseksi sijoittui Tapani Rinta-Keturi tuloksella 78,80 ja kolmannenksi Jorma Markus tuloksella 78.60. Seiväshypyn voitti Rauli Pudas tuloksella 530 ja samaan tulokseen ylti myös Tapani Haapakoski. Kimmo Pallonen oli kolmas tuloksella 520. 3000 m:n juoksu voitti Martti Kiilholma tuloksella 8.08,0.

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana jatkoi lääkäri Untamo Sorasto. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Veikko Murtoniemi (kesk.) ja toiseksi Heimo Myllymäki (SMP). Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen, varapuheenjohtajaksi Väinö Oksanen ja jäseniksi Erkki Tilvis, Erkki Manninen, Martti Isokoski, Toivo Niva, Martti Lindvall, Martti Puskala ja Jorma Juusola.

Matti Kyllönen sai valmiiksi paljon keskustelua herättäneen Kalajoki-Raution historian. Kirja herätti paljon keskustelua ja siihen tehtiin myöhemmin korjauspainos. Rahjan syväsatamaan rakennettiin ja rakentaminen eteni aikataulun mukaisesti. Eräänlaisia harjannostajaisiakin vietettiin. Kalajoen Osuuspankin uutta toimitaloa rakennettin vanhan sillan päähän. Metalliteollisuudella Kalajoella meni hyvin. Kalajoen Metalli Oy:lle rakennettiin uutta hallitilaa. Tuuran Konepaja Oy uudisti kalustoaan. Kalajoen Osuuskauppa avasi uuden maatalousmyymälän Sokos-tontille. Säästökuoppa niminen yritys aloitti toimintansa. Liike keskittyi vaatteiden myyntiin. Kalajoen Hiekkasärkkien leirintäalueella valmistui viisi uutta mökkiä ja nyt mökkien määrä oli 68. Pihvitupa aloitti toimintansa. Yrittäjinä olivat Sirkka ja Kalevi Elonen. Vasankarin nuorisoseuraa kunnostettiin talkoovoimin ja Hiihtomajaa laajennettiin. Siunauskappelin rakennustyöt alkoivat syksyllä. Kauppajengia laajennettiin. Pentti Niemelä aloitti autovuokrauksen. Raution Kisailijat täytti 50 vuotta. Kalajoella juhlittiin koululaitoksen 100 vuotista taivalta. Kalajoen kotiseutujuhlan teemana oli satavuotias nuorisoseuraliike, Kalajoen oma nuorisoseura on perustettu 1894.

Särkät Soi seitsemännen keraan. Harmonikkojen kirkkokonserttia oli seuraamassa myös maaherra Erkki Huakipuro puolisoineen. Särkät Soi tapahtumassa esiintyivät Helka Kymäläinen, Veikko Ahvenainen, John Molinari, Friedrcih Lips, Unto Jutila, Seppo Leino ja Erkki Ihalainen.

Raution pitkäaikainen kunnansihteeri Yrjö Ainali kuoli helmikuussa 1981. Ainali toimi Raution kunnansihteerinä vuosina 1944 -1973, siis kuntaliitokseen saakka. Yrjä Ainalin isä oli maanviljelijä ja valtiopäivämies.

Tasavallan presidentin vaalit näkyivät myös Kalajoella. Valitsimiesehdokkaina Kalajoelta oli Untamo Sorasto (kesk.), Martti Isokoski (kok.) Martti Lindvalla (SKDL) ja Artturi Junttila (kristilliset). Johannes Virolainen vieraili Kaljaoella 21.12.1981 yläasteen juhlasalissa. Sali oli ääriään myöten täynnä.

Kalajoki vuonna 1980

2011-10-20T18:35:00.001+03:00

Untamo Sorasto

Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paavo Saari kuoli auto-onnettomuudessa. Paavo Saari siunattiin haudan lepoon 27.1.1980. Paavo Saari oli pidetty henkilö Kalajoella ja hänelle uimoiltiin menestyksekästä poliittista tulevaisuutta ja uraa, mutta kohtalo oli toista mieltä. Paavo Saaren jälkeen Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin lääkäri Untamo Sorasto.
Kalajokelainen vesiliikennettä harjoittanut Päiviö Rahja kuoli 10.3.1980. Katso Kallan matkailun historia
http://www.kallanmatkailu.fi/historia.php

Myös tunnettu kalajokinen kanteleentekijä Oskari Kilpinen tuli maallisen vaelluksensa päähän. Oskari Kilpinen oli Efraim Kilpisen poika ja he valmistivat yhdessä yli 4000 kannelta.
Pyöräilijä-hiihtäjä Urho Saari (70v.) menetti henkensä jäätyään pyorälenkillä rekka-auton ruhjomaksi 18.5.1980 klo 15.30.

Kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 84,22. Ehdokasasetelma oli seuraava: SMP 17 ehdokasta, SDP 15 ehdokasta, keskusta 70 ehdokasta, SKDL 40 ehdokasta, kokoomus 51 ehdokasta ja SKL 8 ehdokasta. Vaalitulos oli seuraava: keskusta 18 paikkaa, kokoomus 7 paikkaa, SKDL 7 paikka, SMP 1, SDP 1 ja SKL 1 paikkaa. Vaalien ääniharava oli SMP Heimo Myllymäki 143 äänellä, toiseksi eniten ääniä sai keskustan Untamo Sorasto 131 ääntä ja kolmanneksi eniten SKDL:n Esko Lindström 129 ääntä.
Kunnanvaltuusto valitsi kunnaninsinööriksi äänstyksen jälkeen ylivieskalaisen Paavo Soukan. Soukka sai äänestyksessä 18 ääntä, Matti Heusala 10 ääntä ja kaksi muuta ehdokasta 4 ja 1 ääntä. Soukan kieltäytymisen varalle valittiin Reijo Räihälä.

Kalajoen kunnan talousarvion loppusumma oli 48 918 500 markkaa. Budjetistä äänestettiin valtuustokäsittelyssä kaikkiaan 10 kertaa.
Ministeriö päätti avustaa Kalajoen Rahjan ala-asteen rakentamista. Syväsataman rakentamista valtion avusti 1,2 miljoonalla markalla. Rakennustyöt on tarkoitus suorittaa vuosien 1980-1982 aikana.
Rauma-Repola Oy julkisti Kalajoen tehtaan laajennussuunnitelman. Kustannusarvio oli yli 10 miljoonaa markkaa. Tehtaalla aletaan valmistaa kokonaisia öljynporauslauttoja. Junnikalan saha paloi 21.3.1980. Outokumpu Oy teki valtausanomuksen Rautioon. Pöllän alueella oli todettu kupariessintymiä. Laste päiväkoti Puolukka saatiin täyteen toimintavalmiuteensa.

Kalajoen urheilukeskuksen urheilukenttä, Mereojankenttä sai Spurtan SB-päällysteen. Urheilukeskuksen rakentaminen tuli maksamaan 2.003.524 markkaa, josta valtion osuus oli 735 000 markkaa.
Vuorenkallion siunauskappelin pienoismalli esiteltiin. Rakennus on suunnitellut arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta. Rakennustyöt käynnsitävät vuoden 1981 syksyllä.
Vasankarin nuorisoseuraa kunnostettiin. Kiinteistö Oy Merenpiha nousi harjakorkeuteen. Kiinteistön rakennutti Tarveasunnot Oy ja rakentamisen suoritti rakennusliike Nivat & Fors.
Santaholma Oy ilmoitti pääkonttorinsa siirtämisestä Oulusta Kalajoelle. Kalajoen Teräspinnoitus aloitti toimintansa. Yrittäjinä Veikko Manninen ja Raimo Rahkola. Suomen Kiinteistöhoito Oy aloitti Kalajoella 19.8.1980 konttorinhoitajana Aila Siirilä. Halpa-Halli Oy oli toiminut Kalajoella 5 vuotta.

Urheiluopistoasiaa kiirehtiin muun muassa Matti Ahteelle, jolle toimitettiin kirjelmä asian johdosta.
Matkailuhotelli oli Matkailuliiton omistuksessa ja hotellin johtajana Kalajoella toimi Liisa Fors. Kalajoen Hiekkasärkät Oy aloitti toimintansa 2.7.1980. Yhti perustettiin kehittämään alueen ohjelmatarjontaa. Perustamisen kunniaksi pystytettiin 8-tien varteen lippurivistö.
Rantakalla julkisti suunnitelmansa terveyskylpylä-kuntousosaston rakentamisesta hotellin yhteyteen. Kylpylä oli tarkoitus yhdistää hiekkadyynien läpi käytävällä hotelliin. Laajennusosan alue tulisi olemaan 1600 m2 ja majoitushuoeita tuli 20 lisää. Kustannusarvio on 5,3 miljoonaa euroa. Rahoitus ei ollut vielä kunnossa eikä myöskään koskaan tullut kuntoon, koska hanke jäi toteutamatta.
Rantakallan hanke julkistettiiin kaikkien yllätykseksi samassa tilaisuudessa, jossa julistettiin Hiekkasärkkien vappa-aikakeskuksen kehittämiskilpailun tulokset. Kilpailun tarkoituksena oli ideoida mittavia ohjelmapalveluja. Ideakilpailun voitti idea Kuuma hiekka. Kilpailu oli kutsukilpailu ja kilpailun voittaneeseen ryhmään kuuluivat arkkitehdit Seppo Valjus, Jouko Mähönen ja Veli Karjalainen.

Maakuntaviestissä Kalajoki sijoittui kahdeksanneksi. Maakuntaviestin Kaustisella voitti Himangan joukkue. Kalajoen joukkueessa hiihtivät ensimmäisen osuuden voittaja Glenn Fagerudd, naisten osuudella Merja Myllylä, Keijo siipo, Jukka-Pekka Ojala, Kullervo Niemelä, Ari Heininen, Esko Saari ja Aulis Harju.
B-sarjassa Kalajoki oli 27. Seuraavan vuoden eli vuoden 1981 hiihdetään Kalajoella.
Jussi Kurikkalan hiihtokisat voitti Kuusamon Erä-Veikkojen Tarmo Määttä ennen Himangan Urheilijoiden Heikki Torvea. Kilpailun pääpalkintona oli sauna. SM-kisoissa Kalajoen Junkkarien Merja Myllylä sijoittui Harjavallassa naisten 5 km:n hiihdossa pronssille ajalla 16.58.0. Voiton vei Saarijärven Pullitustuksen Eija Hyytiäinen tuloksella 16.19,4 ja toiseksi sijoittu Maaningan Mahdin Merja Oinonen tuloksella 16.34,3.
Jussin lenkille osallistui 612 hiihtäjää. Puulakiviestien kyläsarjan 5x2,5 km:n viestin voitti Rahjan kylän joukkue ja työpaikkasarjan 4x2,5 km:n viestin voitti merivartioasema. Vuoden urheilijaksi valittiin Veikko Ahola. Hän saavutti edellisenä kesänä 1500 m:n juoksun ajan 3.44.01. Kärkisen joukkue voitti Siltojen viestin. Rautio-ajojen 50 km:n pyöräilyn voitti Jouni Keski-Sipilä. Jari Fors menestyi nyrkkeilijänä. Erkki Kiiveri voitti hopeaa SM-kisoissa ilma-aseammunnassa. Kalajoen Junkkarit osallistui Tampereen suurkisoihin. Kisoihin osallistui kaikkiaan 63 000 nuorta, mikä oli uusi ennätys.

Kansalaisopisto juhli 15 vuoden ikäänsä. Kalajoen työväenyhdistys täytti 75-vuotta juhlien merkeissä.
Kalajoen Junkkarit vietti 50-vuotispäiviä. Kalajoen Junkkarien puheenjohtajana toimi Matti Joensuu ja sihteerinä Raija Mäkelä. Kalajoen Junkkaredeiden puheenjohjaksi valittiin syyskokouksessa Mikko Siirilä.
Uimahallisssa todettiin käyneen 15 000 asiakasta. Uimahalli oli Rantakallalta vuokratuissa tiloissa.

Unto Jutila voitti SataHäme soi sävellyskilpailun. Kilpailuun osallistui 80 sävellystä. Unto Jutilan voittanut sävellys oli nimeltään Poutapilviä. Särkät soi Kalajoella kuudennen kerran. Soittajista mainittakoon Veikko Ahvenainen, Unto Jutila, Seppo Leino, Erkki Ihalainen, Helka Kymäläinen, Seppo Marjamaa, Friedrch Lips Neuvostoliitosta, Ivano Battisto Italiasta ja John Torcello Yhdysvallloista.
Miss Hiekkasärkiksi valittiin 16-vuotias oulaistelainen Marita Pekkala.

Rautio sai uuden kirkkoherran Kaarlo Hirvilammen aloittaessa Raution seurakunnan sielunpaimenena. Maakallan kirkko vietti 200-vuotisjuhlaansa. Mukana olivat muun muassa maaherra Erkki Haukipuro ja Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen. KOP juhli 90 vuotista taivaltaan. KOP:n Kalajoen konttori avattiin 7.8.1917. Vuonna 1980 konttorinjohtajana oli Hannu Peitso ja pankissa oli viisi virkailijaa.

Taistelu työväentalosta

2011-04-01T10:43:00.006+03:00

Joni Järvin

Lapualla syksyllä 1929 alkaneen ja Lapuan liikkeen nimellä tunnetuksi tulleen suoran oikeistoradikaalisen toiminnan yleistyminen johti äärivasemmistoon ja näiden järjestöihin kohdistuneiden väkivallantekojen nopeaan ja tuntuvaan lisääntymiseen seuraavan vuosikymmenen alussa. Kannattajansa ja jäsenensä nämä järjestöt saivat lähinnä maaseutuväestöstä, kokoomuspuolueen ja maalaisliiton kannattajista. Kuitenkin lähes koko porvarillinen Suomi tunsi aluksi myötätuntoa Lapuan liikettä ja sen päämääriä kohtaan. Taistelu kommunismia vastaan yhdisti niin pohjalaisia talonpoikia kuin pääkaupungin ruotsikielisiä teollisuusjohtajiakin.

Lapuan liikkeen saavutukset huipentuivat kesällä ja syksyllä 1930, jolloin eduskuntaan saatiin hajottamisen jälkeen pidetyissä vaaleissa kahden kolmasosan porvarillinen enemmistö. Sen turvin säädettiin ns. kommunistilait, joilla sosialistit pystyttiin eliminoimaan julkisesta elämästä. Lapuan liike nosti ”Lapuan lain” Suomen lain yläpuolelle, ja tästä seurasi muilutusten nimellä tunnettuja, lähinnä kommunisteihin kohdistuneita kyydityksiä ja muutamia poliittisia murhakin. Samaan aikaan työväentaloja suljettiin ja työväen järjestöjen omaisuutta anastettiin tai tuhottiin.

Presidentin kyyditys

Presidentti Kaarlo Juho Ståhöberg (1919 -1925) siepattiin vaimoineen lokakuussa 1930 Kulosaaren kodistaan ja kyyditettiin Joensuuhun, ilmeisesti päämääränä Suomen itäraja. Ståhlberg selvisi muilutuksesta, palasi juhlittuna sankarina Helsinkiin ja tunnisti kyyditsijänsä. Toimeksiannosta epäillyt Suomen Lukon pääsihteeri Mikko Jaskari ja everstiluutnantti Eero Kuussaari sekä päätekijänä pidetty kenraali Martti Wallenius pidätettiin ja tapahtumien selvittely alkoi. Taustalla velloi tuolloin voimissaan ollut oikeistoradikalismi ja siihen liittynyt kommunistiviha. Ståhlbergin poliittinen toiminta oli synnyttänyt kaunaa oikeistopiireissä ja monet upseerit tukivat avoimesti Lapuan liikettä, jonka tavaramerkki muilutukset olivat.

Joni Järvinin hautajaiset

Vuoden 1930 kuluessa vaikeutui työväenliikkeen toiminta myös Kalajoella. Työttömyystilanne oli vaikea. Kalajoen Työväen näytelmäseuran keskeinen toimihenkilö ja paikkakunnan työväenliikkeessä muutoinkin monipuolisesti vaikuttaneen Joni Järvinin hautajaistilaisuus maaliskuussa 1930 muodostui tilaisuudeksi, missä yhteiskunnalliset jännitteet purkautuivat tavalla, joka aiheutti runsaasti jälkikommentteja. Hautajaisten yhteydessä määräsi Kalajoen nimismies työväentalon pääoven yläpuolella olevan suruharsolla verhotun punaisen lipun poistettavaksi. Vastaavasti vedettiin punainen lippu alas työväentalon katolta. Katolle sai jäädä toinen punainen lippu, jossa oli työväenyhdistyksen tunnus. Työväenyhdistyksen yleinen kokous päätti huhtikuussa 1930 kannella tapahtuneesta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Tämä antoi asian Korkeimman Hallinto-Oikeuden tutkittavaksi ja lopullisessa päätöksessä vahvistettiin nimismiehen toiminta lailliseksi ja oikeaksi.

Seuraavina vuosina viranomaiset käyttivät Järvinin hautajaisiin liittyviä tapahtumia jopa raskauttavana perusteena Kalajoen työväentalon riistämiselle pois työväenyhdistykseltä ja muilta työväenjärjestöiltä. Kalajoen työväentalo suljetaan Kalajoen piirin nimismies Otto Gråsten kielsi heinäkuun 18. päivänä 1929 antamallaan päätöksellä kaikenlaisten iltamien pidon Työväenyhdistyksen talossa mainiten perusteena sen, ettei yhdistys ollut rakentanut tontilleen nimismiehen määrää putkaa. Kun päätöksestä valitettiin lääninhallitukseen ja Korkeimpaan Hallinto-Oikeuteen, nämä molemmat yhtyivät nimismiehen päätökseen.

Tasan vuoden kuluttua iltamakiellosta nimismies Gråsten sulki Kalajoen Työväenyhdistyksen omistaman Pohjankylässä sijaitsevan Kalajoen Työväentalon. Samalla kiellettiin Kalajoen Työväenyhdistyksen toiminta toistaiseksi; myös Voimistelu- ja Urheiluseura Riennon ja Kalajoen Työväen Näyttämön toiminta estettiin. Kalajoen Työväenyhdistys katsoi toimintakiellon ja talon sulkemisen aiheettomaksi. Yhdistys oli rakentanut vaaditun putkankin, joka tosin oli osoittanut tarpeettomaksi.

Työväenyhdistyksen puheenjohtaja Santeri Seikkula ja johtokunnan jäsen H.G. Östman lähettivät 24.4.1931 sisäministeriölle kirjelmän, jossa todettiin, että yhdistyksen jäseneksi pääsee sääntöjen mukaan jokainen Suomen kansalainen. Edelleen korostettiin, ettei yhdistyksen johtokunnan jäseniä ole koskaan rangaistu eikä edes syytetty mistään lainvastaisesta toiminnasta, eikä yhdistyksen jäsenistöön kuulu sellaisia henkilöitä, joiden olisi todettu osallistuneen lainvastaiseen toimintaan. Kirjelmässä anottiin Työväenyhdistyksen talon uudelleen avaamista ja rakennuksen luovuttamista Kalajoen Työväenyhdistyksen vapaaseen hallintaan. Samalla pyydettiin, että nimismiehen takavarikoimat yhdistyksen pöytäkirjat ja jäsenluettelot sekä muu omaisuus velvoitettaisiin palauttamaan Työväenyhdistykselle. Sisäministeriö antoi asiasta päätöksensä 1. kesäkuuta 1931. Siinä todettiin muotoseikkoihin vedoten, että Kalajoen Työväenyhdistyksen kirjelmässä esitettyjä anomuksia oteta käsiteltäväksi.

Työväenyhdistys lakkautetaan

Sisäministeriölle osoitetun kirjelmän allekirjoittajat S. Seikkula ja H.G. Östman saivat runsaan kuukauden kuluttua 7. heinäkuuta 1931 haasteen saapua kolmen päivän kuluttua pidettäviin välikäräjiin vastaamaan nimismies Gråstenin Salon tuomiokunnan tuomarille osoittamaan kanteeseen. Heinäkuun 10. päivänä pidetyillä välikäräjillä julistettiin Kalajoen Työväenyhdistys lakkautetuksi ja sen varat julistettiin valtiolle menetetyiksi. Samalla määrättiin nimismies Gråsten pesän selvitysmieheksi. Välikäräjien jälkeen Kalajoen Työväenyhdistys yritti pelastaa mitä pelastettavissa oli. Yhdistyksen johtokunnan jäsen H.G. Östman kirjoitti elokuun lopulla kirjeen johtaja Halmeelle Ylivieskaan tiedustellen tämän yksityistä mielipidettä mahdollisuudesta myydä yhdistyksen talo Kalajokilaakson Osuusliikkeelle. Hinnaksi Östman ilmoitti velkojen yhteissumman. Kalajokilaakson Osuusliike ilmoitti Frans Ojalalle 1. lokakuuta 1931, että tämä oli valittu ostetun talon vahtimestariksi. Kalajoen Työväenyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja kuoli samana syksynä ja uudeksi vahtimestariksi valittiin vuoden lopulla Matti Ojala.

Työväentalo huutokaupataan

Sisäministeriö antoi 8. huhtikuuta päätöksen, jossa todettiin, että ”riittävä selvitys puuttuu siitä, että työväentalo olisi laillisesti siirtynyt Kalajokilaakson Osuusliikkeelle”. Tämän lausunnon rohkaisemana kuulutti nimismies Gråsten sanomalehdissä Kalajoen Työväenyhdistykselle kuuluneet rakennuksen ja irtaimiston myytäväksi. Huutokauppa oli määrä pitää 10. toukokuuta 1932. Lääninhallitus antoi asiasta päätöksensä 24. elokuuta 1932 ja siinä määrättiin toistaiseksi omaisuudelle hukkaamiskielto. Vaasan Hovioikeus antoi päätöksensä 24.11.1932 todeten siinä, ”etteivät asianosaiset kummaltakaan puolen ole esiintuoneet syytä muuttaa päätöstä, joka siis jää pysyväksi”. Korkein oikeus ei katsonut aiheelliseksi muuttaa hovioikeuden päätöstä, vaan ilmoitti omassa päätöksessään 27.3.1933, että kanne nimismiestä vastaan voidaan nostaan15.6.1933 mennessä. Kun kanne nostettiin, asia oli esillä kihlakunnanoikeudessa 23.1. ja 27.1.1934. Jälkimmäisessä istunnossa annettu päätös oli nimismies Gråstenille vapauttava; hänen toimensa todettiin lailliseksi ja hän sai oikeuden riidanalaisen omaisuuden rahaksi muuttamiseen.

Salaperäinen huutokauppa

Lapuan liikkeen ajalla tyypilliset piirteet jatkuivat vielä Kalajoen työväenyhdistyksen talon huutokaupassakin. Kalajoen Osuusliikkeen toimitusjohtaja Lehto teki huutokauppatilaisuudessa korkeimman tarjouksen, joka oli määrältään 75 000. Nimismies ilmoitti tällöin tulkinnanvaraisesti, että Lehto saa kahden tunnin kuluessa asiasta tiedon. Kun Lehto jonkin ajan kuluttua meni tiedustelemaan tarjoustilannetta, nimismiehen konttorin ovi oli lukossa, vaikka meneillään oli virka-aika. Palvelija kuitenkin totesi nimismiehen olevan konttorissaan ja myöhemmin tämä saapuikin ilmoittamaan, että Työväenyhdistyksen talo on myyty ”Kalajoki-nimiselle yhtiölle”. Kalajoella ei ole aikaisemmin eikä myöhemminkään ollut tämän nimistä yhtiötä ainakaan virallisesti, käytetty menettelytapa oli tältä ja monelta muultakin osin laiton.

Lähdeaineisto:

Lauri Järvinen Kalajoen työväenliikkeen historia ISBN 951-99799-7-2

Veli-Pekka Lehtola Presidentin kyyditys ISBN 978-951-1-24711-1

Eino Rahja – Leninin henkivartija

2010-10-28T07:04:00.015+03:00

Vuonna 1836 Lohtajan Alaviirteeltä muutti Kalajoen Tyngänkylän Rahjan taloon Aapo Matinpoika Mikkola (1799-1853). Perheeseen syntyi yhdeksän lasta. Vuonna 1828 päivänvalon nähnyt Mikko Aaponpoika Rahja avioitui varsin nuorena ja hänen esikoisensa Aapo Mikonpoika syntyi Kalajoella 10.1.1848.
Aapo Mikonpoika Rahja avioitui Fanny Katarina Matintytär Sjöbergin (s. 23.3.1848 Kalajoella) kanssa ja perheeseen syntyi kahdeksan lasta:

Jaakko Vilho 14.1.1872 Kalajoella
Maria Lyydia 20.3.1874 Kalajoella
Alma Albertiina 6.7.1876 Pietarissa
Eemil Edvin 22.12.1883 Pietarissa
Eino Einar 2.6.1885 Pietarissa
Johanna Frederika 10.6. 1887 Pietarissa
Nammi Sofia 9.5.1889 Pietarissa
Tyyni 30.4.1891 Pietarissa

Kahden ensimmäisen lapsen syntymisen aikaan pariskunta ei vielä ollut naimisissa. Rahjat asuivat Kalajoen Etelänkylässä Apulin maakirjanumerolla ”Kuusikon” mökissä. Perhe lähti työansioon Pietariin ensimmäisen kerran 1871, toisen kerran 1873 ja pysyvästi 1876. Aapo työskenteli Pietarissa rautatieläisenä ja rautatien konepajalla sekä Pietarissa ja Kronstadtissa kirvesmiehenä.

Rahjan veljesten kototalo Tyngällä

Fanny ja Aapo Rahjan kaikki neljä tytärtä kuolivat Venäjällä hyvin nuorena, jo ennen kymmentä ikävuottaan. Vanhin pojista Kalajoella syntynyt Jaakko meni jo 12-vuotiaana töihin torpeedoverstaaseen ja työskenteli myöhemmin 14 vuotta viilaajana ja sorvaajana Kronstadtin ja Pietarin tehtaissa. Vuonna 1899 hän siirtyi rautateiden palvelukseen ja oli lähes 20 vuotta veturinkuljettajana Suomen radalla ja Nikolajevin rautateiden Suomen haararadalla.

Kirvesmiehenä työskennellyt Aapo Rahja loukkaantui vaikeasti Amiraliteetin työmaalla Pietarissa helmikuun lopulla 1902. Loukkaantunut toimitettiin sairaalaan, mutta suoritettu leikkaus ei auttanut. aapo Rahja kuoli 26.2.1902. Rahjan perheen toimeentulosta joutuivat nyt huolehtimaan 16-vuotias Eino ja 14-vuotias Jukka. Heidän veljensä Edvin sairasti pahaa reumatismia eikä kyennyt käymään säännöllisessä ansiotyössä. Vanhin veli Jaakko oli jo perustanut oman perheen ja muuttanut pois vanhempien luota.

Eino ja Jukka Rahja liittyivät Venäjän sosiaalidemokraattiseen puolueeseen pian isänsä kuoleman jälkeen. Myös Jaakko Rahja osallistui aktiivisesti vuoden 1905 kapinatapahtumiin. Jukka Rahja asui vuosina 1906-1913 Kuopiossa ja oli aktiivisesti mukana Suomen sosiaalidemokraattisessa nuorisoliikkeessä kierrellen mm. puhujana.

Eino Rahja toimi 1910-luvun alussa Leninin puolison Nadesha Krupskajan apuna levitettäessä vallankumouksellista kirjallisuutta ulkomailta Venäjälle. Bolsevikkien matkustaessa mm. Suomen ja Venäjän välisellä rautatiellä Eino Rahja toimi usein yhteysmiehenä ja tuli tunnetuksi ovelana ja tunnollisena puoluetyöntekijänä. Eino Rahjalla oli ratkaiseva osuus siinä, että bolsevikkien Pravda-lehden Pietarin kirjapaino onnistuttiin pitämään toimintakunnossa 1917 levottomina päivinä ja maanpaosta palanneen V.I.Lenin poliittiset kirjoitukset levisivät suuren kansanjoukon luettavaksi.
Eino ja Jukka Rahjan vallankumouksellinen toimeliaisuus toi näkyviä tuloksia myös Pietarin suomalaisten keskuudessa. Huomattavin saavutus oli Pietarin suomalaisen punakaartin perustaminen tsaarin kukistumisen jälkeen.

Heinäkuun epäonnistuneen vallankumousyrityksen jälkeen Lenin oleskeli Pietarin ulkopuolella Razliv-järven takana piilossa väliaikaisen hallituksen etsiviltä. Hänen neuvonsa ja ohjeensa olivat kuitenkin Pietarissa elokuussa kokoontuneen bolsevikkipuolueen 6. edustajakokouksen päätöslauselmien pohjana.
Lenin asui Jalkalassa Eino Rahjan appivanhempien talon lisärakennuksessa runsaan viikon. Rahja ja hänen puolisonsa Lyydia (os. Parviainen) oleskelivat tämän ajan Pietarissa ja välittivät vallankumousjohtajalle kirjeitä mm. hänen puolisoltaan Nadesha Krupskajalta. Jalkalasta Lenin jatkoi Helsinkiin, missä hänet sijoitettiin vt. miliisipäällikkönä toimineen Kustaa Rovion asuntoon.

Lenin odotti koko ajan sopivaa tilaisuutta palata Pietariin. Suomen pääkaupungista hän siirtyi ensin lähemmäs rajaa Viipuriin. Sieltä Eino Rahja saapui noutamaan bolsevikkijohtajaa Pietariin. Tarvittiin tekokukka ja muitakin naamioimistarpeita. Lenin sai suomalaisen papin ulkonaisen hahmon. Epäluulojen välttämiseksi Eino Rahjan oli määrä puhua Leninille heti suomea, kun vähänkin epäilyttävän tuntuinen henkilö näkyi lähettyvillä. Vallankumousjohtajan tuli siinä tilanteessa vastata vain yksinkertaisesti jo ”Ei” taikka ”Juu”.

Lähdettyään Viipurista paikallisjunalla Lenin ja Rahja siirtyivät ennen Valkeasaaren raja-asemaa Raivolassa Pietarin junaan, jossa Hugo Jalava toimi veturinkuljettajana. Suomalaispapin hahmo muuttui veturilämmittäjäksi ja matka kohti Pietaria jatkui. Lenin ja Rahja poistuivat junasta Udelnajan asemalla ja jatkoivat kävellen Pietarin Viipurin kaupunginosaan osoitteenaan Serdobolskajankatu n:o 1/92, asunto 41. Siellä asui 1917 bolsevikki Margerita Fofanova, joka työskenteli Lenin vaimon kanssa.

Tästä ovesta lähdettiin johtamaan vallankumousta.

Lenin poistui Fofanovan asunnosta kahdeksan kertaa osallistuessaan puolueen keskuskomitean kokouksiin ja neuvotellessaan johtavien puoluevirkailijoiden kanssa. Lokakuun 28. päivän iltana pidettiin Viipurin kaupunginosassa, Bolotnaja-kadun n:o 13/27 toisessa kerroksessa erittäin salaisesti bolsevikkipuolueen keskuskomitean laajennettu istunto. Siihen osallistui noin 30 henkilöä ja istunnossa oli määrä tarkistaa kapinavalmistelujen kehitys.

Salaisessa asunnossaan – Serdobolskaja-katu 1/92 – piileskelevä Lenin sai lokakuun 24. päivänä tietää Eino Rahjalta, että viranomaiset nostavat Nevan yli johtavia läppäsiltoja. Hän päätti lähteä Smolnaan, Neva-joen toiselle puolelle, vielä samana iltana ja kiirehti keskuskomiteaa viipymättä aloittamaan kapinan.
Eino Rahja yritti vielä saada Lenin luopumaan lähdöstään Smolnaan vetoamalla hankkeen vaarallisuuteen; väliaikaisen hallituksen etsivät tekivät kaikkensa löytääkseen bolsevikkijohtajan ja kaduilla sekä erityisesti silloilla oli tiukkoja tarkastuksia. Lenin ei kuitenkaan suostunut luopumaan suunnitelmastaan, vaan totesi päättäväisesti: ”Lähdetään Smolnaan”. Hämätäkseen väliaikaisen hallituksen etsijät Lenin muutti Eino Rahjan neuvosta mahdollisimman paljon ulkomuotoaan, vaihtoi ylleen vanhan takin, sitoi kasvojen ympäri liinan ikään kuin olisi potenut hammassärkyä, pani päähänsä vanhan lippalakin.

Kello kymmenen ja yhdentoista välillä illalla Lenin ja Rahja poistuivat salaisesta asunnosta ja lähtivät kävelemään raitiovaunupysäkille. Lähellä Suomen rautatieasemaa he nousivat pois raitiovaunusta ja jatkoivat matkaansa jalan kohti Liteinyi-siltaa. Muutaman sadan metrin päässä Mihailovoin tykistökoulun upseerioppilaat olivat juuri samaan aikaan tarkistamassa ”Rabotsi putj”-lehden toimitusta saatuaan vihjeen Leninin mahdollisesta oleskelusta siellä ja käskyn pidättää hänet.

Kävelyreittinsä vaarallisuudesta huolimatta bolsevikkijohtaja ja hänen turvamiehensä pääsivät vaikeuksitta Liteinyi-sillalle, joka oli ylitettävä. Sillan toisessa päässä – Viipurin puolella – olivat punakaartilaiset vartiossa. He eivät kiinnittäneet mitään huomiota kahteen vaatimattomasti puettuun kulkijaan. Kutuzovin rantakadun puolella olivat vartiossa Pietarin sotilaspiirin esikunnan määräämät sotamiehet. Nämä vaativat ohikulkijoilta kulkulupaa. Leninilla ja Rahjalla ei sellaista tietenkään ollut. He pääsivät kuitenkin vartioston läpi, sillä paikalle kerääntyi suuri joukko myöhäisvuorostaan palaava työläisiä, jotka myös olivat ilman kulkulupia. Syntynyttä kiistelyä hyväksikäyttäen Lenin ja Rahja pääsivät vartiomiesten ohi ja jatkoivat Liteinyi-valtakadulle. Sieltä he kääntyivät runsaan 100 metrin kävelyn jälkeen Spalernajakadulle, joka johti suoraan Smolnan alueelle. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä yli kilometri ja muutaman minuutin kuluttua ilmestyi eteen kahden upseerioppilaan muodostama ratsupartio, joka vaati kulkulupia.

Eino Rahja kumartui Leninin puoleen ja kuiskaten kehotti tätä jatkamaan matkaa. Rahja itse jäi viivyttämään ratsupartiota. Toinen upseerioppilaista piti häntä humalaisena ja Rahja teki parhaansa vahvistaakseen tätä käsitystä. Silti toinen ratsupartiolainen vaati Rahjaa seuraamaan Komendantinvirastoon. Rahja kyyräili kulmainsa alta viiksiniekkaa. Jos vain iskee ratsupiiskallaan, ammun satulasta mokoman lurjuksen. Viiksiniekka sivalsi kiivaasti hermostuneena tanssahtelevaa hevostaan. Se kavahti pystyyn. Rahja hyppäsi seinä viereen nojautuen kosteaa kylmää seinää vasten. Junkkarikoululaiset lähtivät ratsastamaan Liteinyi-kadulle päin. Rahja suoristi jännityksestä puutuneet sormensa, hellitti revolverin kahvan ja lähti taakseen vilkuilematta tavoittamaan Leniniä.

Loppumatka Smolnaan sujui vaikeuksitta. Rahjalla oli hallussaan kaksi kulkulupaa Smolnan päärakennukseen. Suunnilleen puolenyön aikaan Lenin pääsi vallankumouksen päämajaan, jossa hän ryhtyi välittömästi johtamaan aseellista kapinaa. Samalla Eino Rahjan tehtävä Leninin henkivartijan ja yhteysmiehenä oli päättynyt. Seuraavat kymmenen päivää järisyttivät maailmaa.

Katso: Rahjan veljekset ja vallankumous
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/rahjan-veljekset-ja-vallankumous.html

Lähdeainesto:
Lauri Järvinen: Kalajoen työväenliikkeen historia ISBN 951-99799-7-2

Juseliuksen saha

2010-10-25T20:01:00.011+03:00

Juseliuksen reliefi

Sahateollisuuden läpimurtoaikaa oli Kalajoella 1870-luku. Koko maassa tapahtui suunnilleen samaan aikaan vastaavaa kehitystä, joka oli seuraus sahauskiintiöiden ja höyryvoiman käyttöä koskevien rajoitusten poistamisesta. Kuvernöörikertomuksen mukaan v. 1876 Kalajoen pitäjässä oli yksi sahalaitos, Hannilan raamisaha Pohjankylässä. Vuonna 1877 Kalajoella oli jo kolme sahaa ja neljäs perustettiin vuonna 1882. Höyrysahojen aikakausi alkoi paikkakunnalla hieman ennen vuosisadan vaihdetta. Ensimmäisen höyrysahan Kalajoki sai 1890-luvun alussa. Alb. Wulff rakennutti tuolloin Holman höyrysahan. Wulffin kokemat vastoinkäymiset johtivat pian konkurssiin ja vuosisadan vaihteessa Holman saha siirtyi maineikkaan puunviejän ja valtiopäivämiehen Fritz Arthur Juseliuksen omistukseen.

Holman ja Santaholman sahojen tulo Kalajoen suulle merkitsi todellista läpimurtoa jokilaakson sahateollisuudelle. Juseliuksen sahan aloittaessa toimintansa Suomessa elettiin vielä tsaarinvallan aikaa. Maan itsenäistyminen ja sitä seuranneet muutokset puunviennissä pystyneet lamauttamaan Holman sahaa. Vasta 1930-luvun taitteessa alkanut yleismaailmallinen pulakausi sen teki. Parhaimmillaan Juseliuksen saha työllisti yli sata henkilöä. Työpäivä oli pitkä ja rankka.

Vuorineuvos Fritz Arthur Juselius

Fritz Arthur Jusélius (13. kesäkuuta 1855 Pori – 8. helmikuuta 1930) oli varakas liike- ja teollisuusmies, vuorineuvos sekä elinkeinoelämän vaikuttaja. Hän toimi aktiivisesti Porin kunnallispolitiikassa ja edusti useina vuosina porvarissäätyä valtiopäivillä. Hän keräsi valtavan omaisuuden puutavarakaupalla, jonka parissa hän työskenteli 50 vuotta. Omaisuutensa hän säätiöi tukemaan lääketieteellistä tutkimusta.
17. toukokuuta 1887 Juséliukselle ja hänen ensimmäiselle vaimolleen, Blenda Moliisille, syntyi tytär, Sigrid Jusélius. Tytär oli isälleen kaikki kaikessa, ja vaikka Sigrid kuusivuotiaana vanhempiensa erottua muutti äitinsä mukana Tukholmaan, ei yhteydenpito Juséliuksen ja hänen välillä vähentynyt ollenkaan. 19. kesäkuuta 1898 Sigrid kuitenkin kuoli 11-vuotiaana keuhkotautiin, jonka hän sai tuhkarokon jälkitautina. Tyttären kuolema oli Juséliukselle suuri järkytys, ja halusi muistaa tytärtään kaikin keinoin. Hän rakensikin Sigridin muistolle Juseliuksen mausoleumin - rakennuksen, josta hänet nykyään parhaiten tunnetaan.
Sigrid jäi Juséliuksen ainoaksi lapseksi, sillä hänen myöhemmät avioliitot Edith Petrellin ja Berta Karlssonin kanssa eivät tuottaneet Juséliuksen harmiksi yhtään lasta. Ainoan lapsensa muistoksi Jusélius mausoleumin lisäksi myös perusti 3. toukokuuta 1927 Sigrid Juséliuksen säätiön. Säätiö on vielä nykyäänkin yksi Suomen varakkaimpia säätiöitä, ja se jakaa apurahoja lääketieteen tutkimuksia varten. Sigrid Juséliuksen Säätiö perustettiin Fritz Arthur Juséliuksen (1855-1930) testamentilla, hänen 11-vuotiaana kuolleen Sigrid tyttärensä muistoksi. Säätiön tarkoituksena on tukea kansallista ja kansainvälistä lääketieteellistä huipputason tutkimusta. Se on maan suurin yksityinen lääketieteellisen tutkimuksen tukija. Tämän vuoden (2010) myöntösumma oli 15 M€.

Mausoleumin lisäksi Porin kaupungissa näkyy Juséliuksen kädenjälki massiivisen, Porin Pohjoisrantaa dominoivan Porin puuvillatehtaan muodossa. Sen hän perusti yhdessä muutaman muun liikemiehen kanssa vuonna 1898, ja toimi myös hallituksen puheenjohtajana elämänsä loppuun asti.

Aamusta iltaan

Ostaessaan vuosisadan vaihteessa Holman sahan vuorineuvos Juselius oli juuri kokenut traagisen tapahtuman, joka varjosti hänen koko myöhäisempää elämää. Juselius oli tuolloin ulkoisesti miehuutensa parhaissa voimissa, 45-vuotias, monien menestyvien sahojen omistaja – mm. Oulaisissa ja Pyhäjokilaaksossa – ja muiden tuotantolaitosten omistaja. Hänen toimestaan rakennettiin uusia sahoja, esimerkiksi Santaholman myöhemmin omistama Pirttiniemen saha Raahessa.
Kalajoella Juselius ehti käydä vain harvoin. Juseliuksen saha toimi Kalajoella kolmekymmentä vuotta, mutta sen maineikas omistaja näyttää jääneen paikkakuntalaisille melko vieraaksi. Pohjois-Suomessa toimivien sahojen ja muiden tuotantolaitosten ylijohtajana toimi Iivari Vuorinen, joka johti myös Holman sahaa. Sahanhoitajina ovat toimineet ainakin Emil Sundvall, Oskari Syrjä, Pedersen ja Cavander. Konemestareina lienevät tunnetuimmat Pihlaja ja Wahlbäck, sahanasentajista Laukka, Koskinen ja Parhiala.

Heti Juseliuksen kauden alussa Holman yksikehäisen höyrysahan raamit alkoivat pyöriä entistä menestyksekkäämmin. Monen vuoden ajan sahattiin kolmessa vuorossa – jokaisessa 40-50 henkeä ja parhaina päivinä saha työllisti toistasataa ihmistä. Santaholman rakennuttama Jokisuun saha – vastapäätä Holman sahaa, joen toisella puolella – valmistui kivihiomoineen v. 1903. Työt Holman sahalla päättyivät Yhdysvalloista vuoden 1929 lopulla levinneen, yleismaailmallisen laman myötä. Lama pysäytti monta muutakin sahaa Suomessa lopullisesti 1930-luvun alussa. Hieman ennen sahauksen päättymistä vuorineuvos Juselius kävi viimeisen kerran Kalajoella. Hän liikkui arvonsa mukaisesti loistoautolla. Terveys oli jo heikentynyt ja matkoilla oli mukana sairaanhoitaja. F.A. Juselius kuoli helmikuussa 1930. Tuolloin Holman saha oli jo lopettanut toimintansa. Muutamaa vuotta myöhemmin Santaholma Oy osti koko sahalaitoksen ja siirsi sen koneiston muille tuotantolaitoksilleen.

Holman saha tarjosi vuosikymmenien kuluessa työtä kymmenille perheille. Etäämmältäkin tultiin, mm. Porista, Juseliuksen kotiseudulta saapui työväkeä. Usein Kalajoesta muodostui ”siirtolaisten” pysyvä asuinpaikka. Työpäivä oli 10 tuntia. Työpäivä alkoi sahalla aamulla kello kuusi. Monet joutuivat lähtemään kotoaan jo tuntia aikaisemmin, muutamat vieläkin aikaisemmin. Silloin kun kyseessä oli suuren lapsiperheen äiti, olosuhteet olivat piinallisen ankarat ja raskaa. Useiden kilometrien työmatka kuljettiin mennen tullen jalkaisin. Parhaina aikoina sahalla oli toistakymmentä hevosta, normaalisti 5-6. Talvisaikaan sahatavaraa ajettiin joen yli Ämmään, jossa Juseliuksella oli toinen lautatarha. Sahattu lautatavara kuljetettiin paattien vetämillä proomuilla Raaheen.

Santaholman sahan tavoin myös Holman saha joutui keskeyttämään toimintansa vuosina 1916-1917 työläisten lähtiessä paremman ansion toivossa halonhakkuuseen Pietarin lähistölle tai hevosineen Rovaniemen ja Kantalahden välille. Vuonna 1918 työt olivat Holman sahallakin jälleen käynnissä. Tammikuun lopulla alkanut Suomen kansalaissota aiheutti sahallakin jännitystiloja, jotka eivät kuitenkaan Onni Orasmaan ampumatapausta lukuun ottamatta johtaneet ihmishenkien menetyksiin. Sahan työt jatkuivat, mutta eräät miehet joutuivat kutsuntoihin ja rintamalle.

Holman sahan olemassaololla oli aikanaan suuri merkitys jokilaakson ihmisille. Elinkeinoelämä vilkastui ja vanha emäpitäjä Kalajoki saattoi tarjota runsaasti pysyviä työpaikkoja. Juseliuksen aikakauden päättyminen merkitsi tietyllä tavalla paikallisen sahateollisuuden pioneerivaiheen päätepistettä.

Lähdeaineisto:
Lauri Järvisen artikkeli Kalajoki-lehti 38 /1981
Lauri Järvinen Kalajoen työväenliikkeen historia ISBN 951-99799-7-2
Matti Kyllönen Kalajoen ja Raution historiaa 1865 -1975 ISBN 951-99292-0-7
Wikipedia

Hiliman hotelli – keidas Suomen Saharassa

2010-10-19T07:25:00.010+03:00

”Suomella on Port Arthurinsa, Arabiansa ja Egyptin korpensa, mutta myös oma Saharansa, vaikka tätä viimemainittua ei taideta vielä tuntea kuuluisan kaimansa nimellä. Kuitenkin jokainen keski-pohjalainen tietää sen paikan, hyvin lukuisat ovat tehneet pyhiinvaellusmatkoja sinne, ja moni sydänyön aurinkoa tavoittamaan matkaava automies on poikennut Suomen Saharan hietikoita ihmettelemään. Kalajoen hietikot ”tuomipakat”, lienevätkö nämä nimitykset tutumpia?” Suomen Saharaa esittelevä teksti on Kansan Kuvalehdestä kesältä 1931.

”Kaunista hiekkaa, ihanaa ruokaa”

”Noin 8 kilometriä Kalajoen kirkolta etelään poikkeaa valtamaantieltä tienviitan osoittama autokelpoinen polku merenrantamännikköön. Tulipa matkamies etelästä tai pohjoisesta, kilometreittäin on hänen tiensä jo kulkenut metsittyneitä lentohietikoita pitkin. Mahtavia hiekka-aaltoja, joiden vaelluksen kasvipeite on muutamia tuhansia vuosia sitten pysäyttänyt. Maantieltä käsin ei saattaisi aavistaa, että hiekka vielä nytkin tuossa vajaan puolen kilometrin päässä on elossa, tuulen uurtamina kinoksina. Vain silmänräpäys tien sivuun autolla ja muutamia kymmeniä askelia kävellen, niin ovat ensimmäiset vaaleanruskeat hiekkavallit. Hän näkee, että ne ovat elossa. Ei vain jäkälikkö ja varvukko, vaan itse mäntymetsäkin on hautaantumassa hiekka-aaltoihin. Aaltojen laita on paikoin niin jyrkkä, että vaivoin pääset ylös niiden harjalle. Äkkiä metsästä tulleena ei olla hämmästelemättä maiseman muutosta: edessä lännessä aava, saareton meri ja ympärilläsi suunnattomasti hiekkaa. Niin hienoa, tasarakeista hiekkaa! Ainakin Suomi-Filmin tarkoituksiin pitäisi tämän riittää, vaikka olisikin kysymyksessä Sahara-filmin aikaansaaminen. Lähemmäs peninkulma pituutta, kilometri leveyttä ja varmaan 10-20 metriä paksuutta monin paikoin.”
Kylpijöitä ja katselijoita alkoi Kuvalehden kirjoituksen – kesä 1931 – jälkeen kokoontua kosolti vaikka Sahara-filmiä ei tehty, mutta Suomi-Filmin näyttelijöitä rannalle nähtiin usein.

Pahikkaloiden täysihoitola oli kauan merkittävin palvelupiste Hiekkasärkillä. Aivan ensimmäinen sellainen se ei kuitenkaan ollut, sillä jo 1920-luvulla alueella oli Oskari Kärjän perikunnan omistama myyntikioski. Tämä perikunta omisti aikanaan valtaosan Tuomipakoista. Vastaavanlaista kioskia piti hieman myöhemmin emäntä Maria Saari ja myöhemmin lähellä rantaa toimi suurempikin lottakioski.
Alkuvuosinaan kioskit myivät pääasiassa virvoitusjuomia: Maria Rappin runsashappoinen ja sokeriin tehty limonadi – valkoinen, keltainen tai punainen – oli monien mielestä maailman parasta. Makuelämystä täydensi leipuriliike K. Wilhelm Orellin nisu.
Hilma Pahikkala oli varsin puuhakas nainen. Hän saattoi sananmukaisesti nukkuakin istuallaan. Seurusteluun oltiin aina valmiita, kaikenikäiset viihtyivät. Hilima oli todella Pohjolan ponteva Nainen. Jos räyhääjä ilmaantui, emäntä sieppasi heidät korkeimman omakätisesti kainaloonsa ja tömäytti hietikoille, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti tuomipuiden kiehtovan väriloiston ja lumoavan näkymän Lemmenlaaksoon.

Nykyaikainen massaturismi alkoi oikeastaan vasta 1960-luvulla kunnan aktivoituessa Hiekkasärkkien kehittämiseen. Hiliman hotelli oli tuolloin toiminut jo kolmisenkymmentä vuotta ja sen viehättävyys tunnettiin laajalti maakunnan ja läänin rajojen ulkopuolellakin. Kävijöitä tuli läheltä ja kaukaa. Täysihoitola tunnettiin kotoisana ja kiireettömänä, pöydän antimet maukkaina ja monipuolisina. Hilima-emäntä oli erinomainen keskustelija, joka joustavasti seurusteli mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Hänet tunnettiin supliikista – kuten mm. Kianto totesi – ja elämänmyönteisyydestä. Tarvittaessa emäntä soitti taitavasti harmonia, joskus muitakin soittimia. Hän teki itse laulujakin, toisinaan vieraat saivat kuulla niitä harmonin tai kitaran säestyksellä.

Tulijoiden vastaanotto oli toisinaan niin lämmin, että sellaiseen on tavallisesti totuttu vain eteläisemmissä maissa. Kun laulajakuuluisuus Anna Mutanen saapui vieraaksi, emäntä oli parhaillaan leipomassa – Hiliman hotelli oli pitkälle omavarainen ja omatoiminen – mutta vieraan havaittuaan ponnahti välittömästi kaulaan ja molemminpuolinen rutistelu kesti kauan, vaikka arvon naiset eivät entuudestaan olleet tuttuja. Myöhemmin Anna Mutanen lauloi parvekkeelta Emännälle, tilaisuus on jäänyt unohtumattomana kaikkien läsnäolijoiden mieliin.

Anna Mutanen lauloi heleällä sopraanollaan ja esiintyi Hilimanhotellin parvekkeellakin.

Katso: Anna Mutanen wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anna_Mutanen

Katso Youtube Anna Mutanen Karjalan kunnailla
http://www.youtube.com/watch?v=2PNp2P5tnLM

Hilma Pahikkala lauloi itsekin, sävelsi ja sanoitti. Kerran hän esitti omaa tuotantoaan Marjatta ja Martti Pokelalle ja pyysi näitä sitten esittämään omia laulujaan. Nämä erehtyivät valitsemaan kappaleekseen jonkin kupparilaulun. Tämä oli paha arviointivirhe ja temperamenttinen Emäntä ei säästellyt sanojaan tuodessaan ilmi miten sopimatonta oli esittää jotain kupparilaulua hänen arvokkaan tuotantonsa jälkeen.

Katso Yle Elävä arkisto Martti ja Marjatta Pokela
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=93&t=581&a=4026

Katso Martti Pokela Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Pokela

Katso Marjatta Pokela Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marjatta_Pokela

Juhannuksen aikaan Tuomipakkojen seudulle saapui väkeä kautta maakunnan. Linja-autoja oli aluksi vähän, tultiin kuorma-autoilla. Lemmenlaaksossa kävivät, useimmat taittoivat oksan tai pari muistoksi, olipa kokonaisia kuorma-auton lavoja peitetty kukkivilla tuomenoksilla. Tuomille ja lemmenlaaksolle tämä kävi ajan oloon kohtalokkaaksi. Tuo ainutlaatuinen laakso menetti vähitellen romantiikan sävyttämän hohtonsa.

Suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander, kosmopoliitti, humanisti ja kristitty on spontaanisti toteuttanut kirjailijaviettinsä toteutusta. Sattuvin luonnehdinnoin hän saa elämään erilaiset ihmiset ja miljööt: lapsuutensa huvilat Oulun kylässä, vallattoman Viipurin, Terijoen kansainvälisen huvilayhdyskunnan, sotavuosien ja vallankumouksen Pietarin, ikuisen Rooman, valloittavan Pariisin… On sanottu, että Collianderin kotia ovat maailman kaikki kaupungit.

Vuoden ajan Colliander perheineen on asunut Kalajoellakin, Hilimanhotelissa. Collianderit saapuivat keväällä 1944 – sodan vielä jatkuessa – ja lähtivät maaliskuun lopulla 1945. Myöhemminkin he ovat muistaneet kalajokisia tuttaviaan käynneillään. Asettuessaan asumaan Hilimanhotelliin Tito Colliander oli jo varsin tunnettu kirjailija. ”Ristisaatto” oli Collianderin 1930-luvun läpimurtoteos, se nosti hänet suomenruotsalaisten prosaistien kärkijoukkoon. Se oli ensimmäinen romaani, jossa Collianderin kristillinen vakaumus tuli selkeästi esille.

Kalajoellakin Colliander keskittyi kirjalliseen työhönsä. Vähää aikaisemmin oli valmistunut elämäkerta Ilja Repinistä, venäläisestä taitelijasta, johon hän oli tutustunut Terijoella. Kirjalijan puoliso Ina Colliander oli taitava taidemaalari ja ikuisti mm. kaikki Leander Rahjan lapset. Perheen tytär Maria kävi Rahjassa kansakoulua.
Tito Collianderin kaunokirjallisiin teoksiin ovat hyvin voimakkaasti vaikuttaneet ahdistavat ja väkivaltaisuuksiin huipentuvat kokemukset 1917-1918 Pietarissa ja Oranienbaumissa. Nuoren Titon isä oli Venäjän keisarillisen armeijan upseerina Pietarissa. Seikkailuna alkanut vallankumous muuttui pian painajaiseksi. Muistelmateoksessaan ”Aarnikotka” Tito Colliander kuvaa omia ja perheensä vaiheita vuodesta 1913 Lokakuun vallankumouksen jälkeiseen kesään.

Tito Colliander

Katso Tito Colliander Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tito_Colliander

Maria Colliander kävi Rahjankylässä kansakoulua ja on myöhemmin usein vieraillut Kalajoella.

Vaikka vanhojen Tuomipakkojen, Lemmenlaakson ja Hilimanhotellin tunnelmaa ei enää voi aidosti tavoittaa, muistot eläkööt.

Katso Hilima ja Hiliman hotelli
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2010/07/hilma-ja-hiliman-hotelli.html

Katso Ilmari Kianto vieraili Kalajoella
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/ilmari-kianto-vieraili-kalajoella.html

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitukset

Hilma ja Hiliman hotelli

2010-07-02T19:59:00.004+03:00

Hilma Sofia Pahikkala (s. Rahja) s. 2.12.1891 – k. 22.11.1972 aloitti Hilman hotellin pitämisen Kalajoen Hiekkasärkillä vuonna 1931. Kansakoulusta päästyään Hilman suurin haave oli päästä vielä opiskelemaan. Hän pääsi Kuortaneelle kesällä 1911 kuuden viikon kursseille, jossa koulutettiin kiertokoulunopettajia. Hilma toimi kiertävänä kansakoulunopettajana Kolarissa, Kemissa ja Rahjan koululla Kalajoella. Myöhemmin hänellä oli Kalajoen Tyngänkylässä kyläkauppa, jossa hän hoiti myös puhelinkeskusta.

Kauppiaana ollessaan Hilma oli kihloissa kalajokisen miehen kanssa, mutta kihlaus purkautui sulhasen epäröintiin. Myöhemmin Hilma tapasi Jalmari Pahikkalan ja avioitui hänen kanssaan. Jalmari oli leski ja hänellä oli Paavo-niminen poika.

Hilma osti rahjankyläläisen Jaakko Jyringin kanssa Santaholman väentuvan, joka siirrettiin jäitä pitkin Kalajoen Hiekkasärkille. Siitä tehtiin ravintola- ja matkustajakoti Hilman hotelli vuonna 1931. Jyringin luovuttua yrityksestä Hilma jatkoi yritystoimintaa yli 30 vuotta.

Täysihoitolassa vieraili tunnettuja taiteen, urheilun, politiikan, kirjallisuuden ja monen muun alan edustajia. Kirjailija Ilmari Kianto vieraili Hilma Pahikkalan täysihoitolassa 1940-luvun lopulla. Kalajoelle hänet johdatti tunnettu suomenruotsalainen kirjailija Tito Colliander. Tito asui vaimonsa, kuvataitelija Ina Collianderin ja lastensa kanssa sotavuosina jonkin aikaa Hiekkasärkillä.

Saapumisestaan Kalajoelle Ilmari Kianto kertoo: ”Meidät pujotettiin autosta hyvin kuivan näköiseen paikkaan, jossa ei näkynyt mitään taloa. Siinä nyt istua kökötimme sihteerini kanssa matkalaukkujemme vieressä ja ihmettelimme, kunnes männiköstä ilmestyi reipas emäntäihminen, joka kertoi hänelle soitetun tulostamme. Nyt lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme tarpomaan pitkin hiekkaista kangasta ja muutamien satojen metrien päässä mäen päältä ilmestyi näkyviin Rouva Hilma Pahikkalan Täysihoitola.” Sillä kertaa kirjailija ja hänen sihteerinsä olivat Täysihoitolan ensimmäiset kesävieraat. He viipyivät Kalajoella kolmisen viikkoa ja viihtyivät hyvin.

”Emäntä Hilma oli vilkas ja ystävällinen sielu, rupesimme saamaan erinomaista ruokaa. Saimme tuoretta kalaa, viiliä, hylkeenlihaa, sianlihaa, joimme maitoa ja kirnupiimää. Isäntä on entinen jääkäri ja rakennusmestari, joka nyt kohtelee täällä paikkoja ja tekee parannuksia ja uudistuksia minkä ehtii.”

Kävijöitä tuli läheltä ja kaukaa. Täysihoitola koettiin kotoisena ja kiireettömänä paikkana, pöydän antimet maukkaina ja monipuolisina. Hiliman-hotellissa oli alakerrassa ravintola ja yläkerrassa seitsemän huonetta. Hilma-emäntä oli erinomainen keskustelija, joka joustavasti seurusteli mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. Tarvittaessa hän soitti taitavasti harmonia ja joskus muitakin soittimia. Itse hän sepitti toisinaan laulujakin esittäen niitä harmonin, sitran tai kitaran säestyksellä.

Jos räyhääjiä ilmaantui, ponteva emäntä sieppasi heidät kainaloonsa ja tömäytti hietikolle, niin että pölypilvi vähäksi aikaa peitti tuomien kiehtovan väriloiston ja Pahikkalan lehmät Rusko ja Krynsylä säntäsivät kauhuissaan karkuun.

Useimmiten emännän rutistelu oli ystävällistä. Kun laulajakuuluisuus Anna Mutanen saapui yllättäen vieraaksi, emäntä jätti leipomisen välittömästi sikseen ja ponnahti tulijan kaulaan ja syleily kesti kauan, vaikka arvon naiset eivät entuudestaan tuttuja olleetkaan.
Hilman sisko Hanna ja sisarusten lapsia oli usein kesäapulaisena Hiliman hotellissa. Työtä riitti keittiötöissä ja eläinten hoidossa. Hotelli oli muun ohella kuuluisa tuoreista munkeistaan.

Hotelli hävitettiin polttamalla 6.2.1987 klo 18.00-19.35

Lähdeaineisto:
Rahjan suku 1831-2005 ISBN 952-91-8818-8

Kalajoen puukot

2010-05-20T06:08:00.004+03:00

Pohjanmaalla puukkoteollisuus on ollut korkealla tasolla. Pohjanmaalla kansalla oli luontainen taipumus kätevyyteen. Puukkoja on tehty maasepän pajoissa sivutöinä. Kalajoella puukkojen valmistus kehittyi kotiteollisuudeksi. Keskeisiä puukon valmistuspaikkakuntia olivat Kalajoki, Kauhava ja Pyhäjärvi. Kotitekoiset puukot levisivät kautta maan jopa ulkomaille saakka. Puukoilla oli hyvät ominaisuutensa ja omituinen kiehtova ulkonäkö sekä kauniit heloitukset. Puukkoja valmistettiin myös Haapavedellä, Alavieskassa ja Nivalassa.

Kalajoella ja myöhemmin Kauhavalla on kehittynyt niin kutsutut tuohipääpuukot ja ne ovat kirjailtuine päineen ja messinkiheloituksineen, somakoristeisine nahkatuppineen erittäin komean näköisiä. Kalajoella alettiin valmistaa tuohipääpuukkoja tuppineen ja vöineen jo 1860-luvulla. Sellainen niin sanottu keisarinpuukko valmistettiin keisari Aleksanteri II:lle. Tämän harvinaisen tilauksen toimittivat yksissä neuvoin valtiopäivämies Jaakko Merenoja, joka suurella taitavuudella takoi puukonterän. Tupen valmistus uskottiin eräälle taitavalle haapavetiselle, jonka nimi ei ole jäänyt tietoon. Tuohipään, heloitukset ja vyön koristelut heloineen ja solituksen kultauksineen toimitti suurella tarkkuudella Olof Helander. Hänen suureksi ansioksi on luettava Pohjanmaan ja ennen kaikkea Kalajoen kaikenpuolinen metalliteollisuuden kehitys. Helanderin teokset tulivat tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella. Puukkojen valmistus Kalajoella siirtyi vähitellen Helander-suvun haltuun. Helandereiden työpajassa toimi itsellinen puukontekijä Fredrik Haapasaari. Myöhemmin Haapasaari ryhtyi tekemään yksinomaan puukkoja kehittyen puukontekijänä erittäin pitkälle ja oli puukontekijänä tunnettu kautta maan.

Puukkojen valmistus Kauhavalla on alkanut kehittymään suuressa määrin, erittäinkin sen jälkeen, kun puukkoja on ryhdytty valmistamaan konevoimin. Puukkojen valmistustaito siirtyi henkilöiden mukana Kalajoelta Kauhavalle, jossa se koneellisen valmistuksen myötä kasvoi varsinaiseksi puukkoteollisuudeksi.

Kalajoella Veljekset Friisien metalliteollisuuskoulu alkoi vuonna 1893 muitten töitten ohella opettaa puukonvalmistusta, ensin Haapasaaren johdolla. Teokset saivat heti suuren kysynnän ja mainitun puusepänkoulun ansio on, että kalajokiset puukot, eteenkin Ruotsissa tuli tunnetuksi. Suoran tupen sijasta alettiin käyttää vinoa tuppea. Tupen alapään muodosti messinkilevystä tehty nuppiin päättyvä suojus. Tuohipään kirjaileminen on ollut luonnollisesti hidasta eikä siinä ole voinut käyttää minkäänlaisia koneita avuksi. Sirous on riippunut tekijän tottumuksesta ja kätevyydestä.

Jos puukon terää haluttiin koristaa nimillä ynnä muilla asioilla, niin terä pistettiin sulaan vahaan, joten se peittyi vahakerroksella, johon nyt terävällä teräspuikolla kirjoitettiin nimet tai piirrettiin kuviot. Sen jälkeen terä kastetaan lusikkaveteen, mihin osaksi on sekoitettu keittosuolaa ja syövytys tapahtuu hyvin pian. Syövyttävä osa pääsee vaikuttamaan piirrosten kautta paljastuneisiin teräosiin.

Itse terän hyvät ominaisuudet riippuvat taitavasta karaisemisesta, hyvästä raaka-aineesta ja märästä takomisesta, sillä huonoihin teriin on useimmiten syynä kuiva takominen. Terä kiillotetaan tavallisessa kiillotuspyörässä.

Tuppinahkasi sopii parhaiten raaka naudannahka ja koipiosat. Lampaan ja vasikannahka ovat vähemmän sopivia. Jotta tupen alaosaan saisi tarpeellisen vantteruuden ja jottei puukon terä sisäpuolisesti sivulta viiltäisi, jätetään kunkin tupen sisään puinen osa, joka tekee tupen tanakaksi ja suojaa terää. Tupen taka- ja saumapuolelle ei tarvita mitään vahvistetta. Sauma kuivattuaan antaa tupelle tarpeellisen lujuuden.
Tuohipääpuukoissa taotaan terä aivan tavalliseen tapaan. Terän ruoto tehdään niin pitkäksi, että se ulottuu juoksemaan läpi koko tuohesta tehdyn pään. Ruoto on pitkältä matkalta neliskulmainen ja muuttuu vähitellen pyöreäksi, samalla oheten paksuudelleen. Tämän jälkeen tehdään messinkipeltistä, päistä yhteenjuottamalla, soikeahko hela, joka sovitetaan terän olkapäätä vasten. Tämän messinkihelan sisään tehdään helanmuotoa vastaava puuosa, jonka avulla hela ruodon juuressa rupeaa tanakasti istumaan.

Sen jälkeen kiinnitetään terä pihteihin, ruoto ylöspäin ja nyt alkaa itse tuohipään valmistus. Tuohesta leikataan neliskulmaisia, tarpeeksi suuria palasia, joitten keskeen tehdään ruodon vahvuutta vastaava reikä. Nämä tuohipalaset poistetaan ja raavitaan veitsellä kahden puolen aivan puhtaaksi. Tuohipalasia pudotellaan keskessä olevasta reiästä teränruotoon kerrallaan aina noin 15 mm paksuisissa erissä, jonka jälkeen ne lyödään tiiviisti kantahelaa vasten. Täten jatketaan, kunnes tuohipää saa tarpeellisen pituutensa ja viimeiseksi asetetaan messingistä valettu kantaholkki, jonka yläpuolella ruodon pää katkaistaan ja niitataan kiinni mainittuun holkkiin. Sitten vuollaan tuohet mielenmukaiseksi pääksi ja lopuksi silitetään viilalla ja hiekkapaperilla, joten saatu pinta sivellään useampaan kertaan hienolla lakka- ja väriseoksella, jolloin tuohivarsi saa hienon kiiltoisen pinnan, jolle mielen mukaan voidaan antaa eri värityksiä.

Myöhemmin puukkojen teko levisi pikkuhiljaa Alavieskan Taluskylälle, Someronkylälle sekä Merijärvelle. Merijärvellä on ollut puukkoseppä Antti Kääntä, Taluskylällä Juho Rautio, Someronkylällä Niilo Rautio. Myös Antti Isokääntä ja Aarno Rautio valmistivat puukkoja. Helapääpuukkoja teki Tuomas Nisula Taluskylällä. Junki-puukkoja Alavieskassa on tehnyt Taneli Lähdekangas sekä Helge ja Pentti Krapu. Antti Nisula on tehnyt timperipuukkoja, joihin tuli kynä.
Kalajoella puukontekotaito on säilynyt aivan näihin päiviin saakka. Tämän hetken menestynein puukontekijä on Esko Heikkinen, joka tekemät puukot on arvostettu Suomen kauneimmiksi. Kalajoella valmistetaan nykyisin myös Peura-puukot Jari Kamusen yrityksessä.

Lähdeaineisto:
Suomen Teollisuuslehti 1.5.1901 sekä Esko Heikkisen muistiinpanot

Historiallisia kuvia

2010-05-18T11:55:00.013+03:00

Kiitän Veikko Leselliä näistä merkittävistä Kalajoen historiaa valaisevista valokuvista.

Kalajoen kirkko paloi perustuksiaan myöten 16.2.1930. Siitä jäi vain perustukset ja tiiliseinät, joiden varaan nykyinen kirkko rakennettiin 1931 arkkitehti W.G. Palmqvistin toimiessa suunnittelijana.

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Kuvassa V. H. Kivioja juhlatilaisuudessa ensimmäisen kirkon raunioilla

Sataman rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 1962 ja ne valmistuivat kesällä 1963. Laituria rakennettiin kahden puolen satama-allasta yhteensä 210 metriä. Satama-altaan leveys oli 105 metriä ja syvyys 6,1 metriä. Rakennusmestari Olavi Nikkarikoski uskoi asian onnistumiseen kuivatyönä, valvoi kahta työvuoroa, kesti kuntalaisten jokapäiväiset epäluulon ilmaukset, torjui syysmyrskyn hyökkäyksen työpatoa vastaan ja voitti. Paras palkinto oli varmaan ensimmäisen laivan rantautuminen uuteen laituriin 8.8.1963.

Näihin allaoleviin kuviin tarvitaan vielä lisätietoja kuvatekstien tekemiseksi.

LAITALA ELI JUSSILA - rakennushistoriaa

2010-04-17T05:01:00.010+03:00

Valtatielle hyvin näkyvä Jussila sijaitsee jokirannassa Pohjankylän länsiosassa pappilan naapurina, nykyisen valtatie 8 ylittävän Pappilansillan eli Isosillan kupeessa. Jussila kuuluu Kalajoen vanhimpien talojen joukkoon, tila mainitaan Kalajoen ensimmäisessä säilyneessä kymmenysluettelossa v. 1547. Nimensä talo on saanut siellä 1500-luvulla asuneen isännän Niku Juhonpojan mukaan.

Talon varhaisvaiheissa siinä asui mm. useita sepäntöita harjoittaneita isäntiä. Vuonna 1686 Jussilan 2/3 manttaalin perintötilan osti kokkolalainen Pietari Karling, joka toimi Kalajoella ensin pitäjänkirjurina ja sen jälkeen nimismiehenä. Hän piti talossa myös majataloa 1700-luvun alkuun saakka . Isonvihan aikana 1713-24 Jussila autioitui. Olojen vakiinnuttua pitäjänseppänä jatkoi Jussilan isäntä Juho Yrjönpoika. Myöhemmin Juho Juhonpoika jatkoi isänsä ammattia, mutta luopui talostaan ja ryhtyi itselliseksi ammatinharjoittajaksi. Vuosina 1770-73 tilalle rakenettiin tilat salpietarin valmistukseen. Jussilan tila jaettiin ensimmäisen kerran jo 1700-luvulla, vuonna 1865 Oulun läänin henkikirjan mukaan Jussilan talossa oli kaksi savua perintömaalla ja yksi lohkomaalla.

Vuonna 1871 talon osti Jaakko Friis. Jussilan naapurissa lukkarin puustellissa asui Kalajoen lukkari Johan Friis joka poikineen jatkoi Helanderien metalliteollisuusperinteitä Kalajoella vuonna 1885 perustetulla toiminimellä Veljekset Friis. Jaakko Friis harjoitti Jussilassa sekä kauppaa että teollisuutta ja piti talossa myös majataloa. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä oli runsaasti makasiineja, kellareita ja suojia rahtimiesten hevosille. Jaakon aikana rakennuksissa toimi mm. nahka- ja kenkäverstas, tiilitehdas, pieni höyrysaha, leipomo ja lihanjalostamo. Myös kivilouhintaa harjoitettiin jonkin aikaa. Jaakko Friis järjesti Jussilassa Kalajoen toisen maatalousnäyttelyn vuonna 1880.

Eräs lähde mainitsee, että Jussilassa olisi Jaakko Friisin sinne tullessa ollut pirttirakennus ja uudempi talo, johon asetuttiin asumaan. Nykyinen L-muotoinen rakennus on syntynyt yhdistämällä kaksi taloa, mahdollisesti edellä mainitut. Tien suuntaista asuinrakennusta on laajennettu molemmista päistään, länsipäädyssä oleva huone on todennäköisesti palvellut kauppapuotina. Lisäksi jossakin vaiheessa länsipäätyyn takapuolelle on lisätty kuistillinen siipi.Ullakolla oleva merkintä 1880 voi tarkoittaa yhdistämisajankohtaa. Avoullakolla on vielä nahtävissä vanhat punamullatut hirsiseinät.
Todennäköisesti 1800-luvun lopulla, ehkä samaan aikaan kun rakennukset liitettiin kulmasta yhteen, on rakennus varustettu kahdella kuistilla ja laudoitettu.

Eteläpohjalainen, Alaskan kultakaivoksilla työskennellyt Jaakko Laitala osti Jussilan Jaakko Friisin leskeltä vuonna 1916 - Jaakko Laitalan vaimon äiti ja Jaakko Friisin vaimo olivat sisaruksia. Ensimmäisen maailmansodan aikana taloon majoittui noin 20-30 hengen vahvuinen venäläinen sotaväenosasto. Hevosia varten oli kunnan kustannuksella rakennettu uusi tallirakennus. Sodan loppuvaiheessa kalajokiset ”aktivistit” perustivat suojeluskuntaa edeltäneen puolustuskaartin, ja heidän asevarastonsa sijaitsi Laitalan kivikellarissa. Majatalotoiminta jatkui paikalla myös Jaakko Laitalan aikana.

Jaakko Laitala on rakennuttanut nykyisen jugendtyylisillä ikkunoilla varustetun kaksikerroksisen kuistin etujulkisivulle. Paikalla ollut vanha kuisti on siirretty rakennuksen toiselle laidalle. Kulmakuisti on edelleen paikalla. Samalla ikkunan kehykset ovat saaneet nikkarityyliset koristeet, joita on korostettu tummalla maalilla.

Rakennuksessa on kaikkiaan yksitoista huonetta, joista yksi on ullakolla. Tiensuuntainen siipi käsittää ison salin keskellä, jonka päädyissä on kamarit (kuistin edessä oleva on eteinen) ja entisen puodin länsipäädyssä. Pulpettikattoisella kuistilla varustetussa takasiivessä on nykyisin keittiö. Rakennuksen toinen osa käsittää kolme huonetta, joista yhdessä on keittiön hellauuni. Rakennukset yhdistänyt iso huone on myöhemmin pilkottu neljäksi pieneksi makuuhuoneeksi, jotka ovat olleet majatalon käytössä.

1900-luvun alussa Jussilan päädyssä ei ole ollut ovea nykyiseen tapaan, vaan iso ikkuna. Kyltti seinässä kertoo päätyhuoneessa toimineesta Räätälinliikkeestä. Kattoon on laitettu osittainen huopakate 1900-luvun alussa.
Sisällä olleet tulisijat (mm. keltalasitteisia kaakeliuuneja) on purettu ja rakennukseen on varustettu puukeskuslämmitys. Lämmityskattila on purettu, eikä talossa nykyisin ole käytännössä lämmitystä. Mukavuuksista talossa on vain juokseva kylmä vesi.

Laitalan suku omistaa talon edelleen ja se toimii nykyisin lähinnä kesäkäytössä. Pihassa viimeksi olleet talousrakennukset - Kasarmintietä vasten ollut kellari ja pihan takaosassa pakari, talli ja navetta - ovat hävinneet. Nykyisin pihalla on vain 1960-luvun sauna-varasto. Kiviset portinpylväät ovat edelleen paikallaan.

Pohjankylä jatkoi Plassin markkinapaikan kaupallista perintöä; kaupankäynnillä ja liiketoiminnalla on kautta historian ollut Kalajoella vahva rooli. Ympäristöministeriö ja museovirasto ovat luokitelleet Pohjankylän yhdeksi suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuri-historiallisesti arvokkaista ympäristöistä. Laitala on myös suojeltu kaavamerkinnällä.

Käytetyt lähteet:

Alajoki, Sari, Kirkoilta kareille. Ylivieskan seutukunnan kulttuuriympäristöstä. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen julkaisuja 22. Iisalmi 2005.

Karta öfver POHJANKYLÄ skifteslags egor Kalajoki socken, Salo Härad och Uleoborgs län 1869, C. G. W. Claudelin, Maanmittaushallituksen arkisto (kopio Kalajoen kaupunki)

Haarala, Seija, Rakennuskulttuuriselvitys. Kalajoki Pohjankylä. Kaavoitustoimi. Kalajoen kunta 1996.

Kyllönen, Matti, Kalajoen ja Raution historia 1865-1975, Vaasa 1980.

Pohjanpalo, Jorma, Friis-Pohjanpalojen vaiheita. Eripainos Keskipohjanmaassa 17.11., 24.11, ja 1.12. 1974 julkaistuista artikkeleista.

Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet 3. Pohjois-Pohjnanmaan seutukaavaliitto. Oulu 1993.

Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt. Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Helsinki 1993.

Suur-Kalajoen historia I. 2. painos, Kokkola 1988.

Vanhat valokuvat, Kalajoen Kotiseutuyhdistyksen kokoelmat
Värikuvat Sari Alajoki

SUOMEN SOTA KALAJOELLA

2010-04-14T09:57:00.010+03:00

FM Sari Alajoki ja hänen kirjoituksensa Suomen sodasta Kalajoella

Suomen sota oli pääosin vaatimatonta kahakointia, joka muuttui sankaritarinoiksi vasta runoilija Runebergin käsissä. Tätä mieltä on mm. Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen. Sotamiehiä kuolikin enemmän sairauksiin ja kulkutauteihin kuin taistelukentillä. Siviiliväestö taas kärsi eniten pakko-otoista.

Kalajoen läpi sodan osapuolet marssivat kahdessa vaiheessa. Ensimmäisen kerran perääntyvä Suomen armeija saapui Kalajoelle huhtikuussa 1808. Omia joukkoja seurasivat venäläisten etujoukot Jakov Kulnevin johdolla. Kulnevin kerrotaan majoittuneen yhdeksi yöksi Kalajoen pappilan piispankamariin - hevosensa hän majoitti viereiseen saliin. Kulnev on ainoa venäläinen, jolle Runeberg omisti runon Vänrikki Stoolin tarinoissa. Kulnevia pidettiin aloitekykyisenä ja rohkeana etujoukkojen päällikkönä, mutta hänen tiedetään olleen myös juoppo. Hän kaatui taistelussa ranskalaisia vastaan vuonna 1812 - yhden tarinan mukaan umpihumalassa.

Siviilien osa

Suomen sota merkitsi talonpojille raskaita pakko-ottoja, joita toimeenpantiin tarvittaessa väkivalloin ja uhkasakoin. Seurauksena oli passiivinen vastarinta, joka ilmeni kuljetusten välttelynä ja muona- ja rehuvarojen kätkemisenä. Pyhäjoen nimismies kertoi, että ”hänen tehtävänä on kuunnella epäkohteliaitten ja osittain nälkiintyneiden talonpoikaisvaimojen vastalauseita, kun he käyttävät verukkeenaan köyhyyttään - etteivät he omista muuta ruokaa kuin puiden pettua ja karjansa maitoa.” Talonpojat joutuivat huolehtimaan myös armeijan kuljetuksista. Kalajoen alapiirin nimismies Jaakko Stårck siteeraa kirjoituksessaan 1809 kalajokista todistajaa, joka kertoi kuljetusten seurauksista omassa pitäjässä: ”Kaksi kolmasosaa talonpojista oli ilman hevosia ja jäljellä olevista hevosista vain puolet oli yhä kunnossa. Nimismiespiirin kestikievarissa ei ollut näkynyt hevosia viikkokausiin. Pelloilla hän näki vaimojen ja lasten vetävän auroja.”

Myös Venäjän armeija otti osan elintarvikkeista ja rehuista paikallisilta. Venäläisten ylipäällikkö Buxhoevden kertoo raportissaan syyskuussa 1808…”myönnän, että meidän on ollut pakko ravita joukkoja maan kustannuksella…olisin toivonut pystyväni jotenkin korvaamaan asukkaille kaiken sen, minkä he ovat kärsineet, sillä riiston seuraukset ovat olleet väistämättömät…”

Todennäköisesti ruotsalaisille voitokkaan Siikajoen taistelun rohkaisemina kokoontui toukokuun vaihteessa Kalajoen, Himangan ja Lohtajan alueilta 200-300 miestä seipäin, puukoin, viikattein ja hyljepyssyin aseistettuna tarjoten apua ylipäällikkö Klingsporille. Sodan johto ei kuitenkaan ymmärtänyt sissisodan mahdollisuuksia. Päinvastoin, rahvaan sekaantuminen sotaan nähtiin pelkkänä häiriötekijänä.

Syyskuussa 27. päivä Kalajoella haudattiin Runebergin runon viisitoistavuotias sotasankari, Oravaisten taistelussa 14. syyskuuta haavoittunut Svean tykistörykmenttiä edustanut komentaja, aliluutnantti ja kreivi Wilhelm von Schwerin. Kaarlelan pappilan kautta Kalajoelle Matturaisen taloon kuljetettu von Schwerin kuoli ”kenttätautiin” ja taistelussa saamiinsa vammoihin. Alkuperäinen hautapaikka on jäänyt nykyisen kirkon alle. Hautamuistomerkki kirkon viereen pystytettiin vasta sortovuosien aikaan 1903.

Syyskuun 29. päivänä solmitun Lohtajan aselevon jälkeen ruotsalaisten päämaja sijoittui Kalajoelle. Samana päivänä ylisotakomissaari Fredrik Nyberg, jonka tehtävänä oli huolehtia armeijan hyvinvoinnista, kirjoitti eversti Sandelsille Roukalan kestikievarista ja raportoi armeijan tilasta: ”Armeijan tila on monessa suhteessa valitettava ja sitä surullisempi, mitä ylemmäksi sen asemat siirtyvät näissä erämaissa.”

Aselevon päätyttyä lokakuun lopussa kenraali af Klerckerin johtama armeija peräytyi Kalajoelle jättäen etuvartion Siiponjoelle. Armeija oli tässä vaiheessa hajoamistilassa, Hårdstedt puhuu huoltokatastrofista, kolmasosa miehistä oli sairaana ja muonavarat, vaatetus ja lääkintäolot olivat järkyttävällä tolalla.

Kalajoen taistelu

Kalajoen tapahtumista on säilynyt päiväkirjamuotoinen aikalaiskuvaus. Nuori Västmanlannin rykmentin vänrikki Carl Johan Ljungren kuvaa saapumista Kalajoelle 27. lokakuuta: ”Rykmenttimme majoitettiin Pohjankylään, erityisesti minua onnisti majapaikan suhteen, joka oli jonkinlainen herraskartano. Minulle osoitettiin iso valoisa kalustettu kulmahuone, sain hyvän sängyn ja muut kauan kaivatut mukavuudet. Nuori ja vieraanvarainen emäntä puhui ruotsia ja toivotti meidät sydämellisesti tervetulleeksi. Täällä elämä oli ihanaa! Kalajoki, eräänlainen kauppala ja markkinapaikka, on tavattoman miellyttävä, vapaa ja avoin seutu. Se sijaitsi joen molemmin puolin, jonka rantoja yhdisti korkea ja kaunis puusilta. Kaikkialla oli ihmisiä, elämää ja liikettä. Elämänhalu sykki voimakkaana, hilpeä hälinä kantautui kauaksi. Valmistautuminen tulevaan taisteluun kiihotti maagisella voimallaan kaikkia.”

Kalajoelle saapunut Adlercreutzin armeija käsitti 16 pataljoonaa ja 4500 miestä. Ruotsalaisia komensi Wilhelm von Schwerinin setä, eversti, kreivi Adolf Ludvig von Schwerin. Sunnuntaina 6. marraskuuta armeijan etuasema joutui peräytymään Siiponjoelta Kulnevin johtamien venäläisten tieltä. Osa joukoista jäi Kalajoen eteläpuolelle, osa peräytyi pohjoisrannalle sillan ja pappilan välille. Ljungrenin prikaati asettui Tyngälle ja yksi prikaati sijoitettiin Vasankariin.

Sunnuntaina taistelut jatkuivat lähes tauotta. Alakynteen joutunut Suomen armeijan komentaja von Schwerin antoi epätoivoisen käskyn sytyttää Etelänkylä palamaan, samoin silta. Ljungren kirjoittaa päiväkirjaansa: ”Minkälaiseen kauheaan tilanteeseen tällainen harkitsematon päätös johti kyläläiset, ei tullut hyvinvoivan herra komentajan mieleen. Eihän hänellä ollut keittiötä sillä puolen kylää! Päätös lykkäisi vain muutamalla päivällä väistämätöntä. Että monen perheen elämä tuhoutuisi, oli sivuseikka, ei pohtimisen arvoista. Talonpojille ei annettu aikaa pelastaa omaisuuttaan, vaan heidän täytyi suinpäin paeta kodeistaan, jotka sytytettiin välittömästi. Ihmisparat kompuroivat metsään, miehet kantaen vuodevaatenyyttejä, naiset lapsi sylissään hätyyttäen karjaa edellään. … Puinen kirkko, joka oli eteläpuolella kylää syttyi myös tuleen, joka levisi nopeasti ylöspäin heittäen lieskoja korkeista ikkunoista sytyttäen myös tornin.”

Taistelut päättyivät 9. marraskuuta venäläisten ylitettyä Kalajoen 3000 miehen voimalla Myllylän talon luona Pitkäsenkylällä. Samana iltapäivänä ruotsalaiset aloittivat peräytymisen Pyhäjoelle venäläiset kannoillaan. Omien joukkojen menetykset Kalajoen taistelussa oli 7 kaatunutta, 9 vaikeasti ja 2 lievästi haavoittunutta. Etelänkylässä oli kirkon ja sillan lisäksi tuhoutunut 8 taloa ulkorakennuksineen: Samuli, Niilo, Luukas ja Jaakko Junnikkalan, Erkki Heusalan kestikievari, Simo ja Pekka Heusalan ja Lauri Saaren talot. Taiteluista muistuttaa edelleen pappilan ullakolla olevat kuulan jäljet.

Palanut kirkkorakennus

Suomen sodassa poltettu kirkkorakennus oli valmistunut vuonna 1781. Piirustukset oli laatinut Tukholman yli-intendentinviraston johtaja Carl Fredrik Adelcrantz (1716-1796), varhaiskustavilaisen tyylikauden keskeinen arkkitehtuurivaikuttaja. Kirkon palossa menetetty omaisuus käy ilmi 9. tammikuuta 1809 laaditusta pöytäkirjasta. Kirkosta oli jäljellä ainoastaan kivijalka ja sakariston alla ollut holvattu kellari. Tuhoutuneeseen irtaimistoon kuului mm. Tukholmassa valmistettu tamminen saarnastuoli, viisi messinkistä kattokruunua, punainen, hopeabrodeerauksin koristeltu samettinen messukasukka, 30 kannun vetoinen, raudoitettu tamminen viiniastia, suomenkielinen raamattu, kaksi taulua, toinen pääovien yläpuolella ollut kultakehyksinen Kustaa III:n nimitaulu ja toinen, joka esitti kuningasta puhumassa säädyille. Palossa tuhoutui myös kirkkoa vanhempi kellotapuli kaksine kelloineen, vuonna 1801 rakennettu ruumishuone ja kirkkotarhan ympärillä ollut katoksellinen hirsiaita. Tapulin mukana tuhoutui myös suuri määrä lähiseudun asukkaiden sinne varastoimaa viljaa ja muuta irtainta omaisuutta.
Suomen sodan jälkeen Ruotsin yli-intendentinviraston korvasi suomalainen intendentinkonttori. Viraston tuli korvauksetta laatia kirkkojen ja tapulien piirustuksia, jos seurakunta ei niitä pystynyt hankkimaan. Ensimmäiseksi intendentiksi nimitettiin italialaissyntyinen arkkitehti Charles Bassi (1772-1840). Toiseksi arkkitehdiksi, konduktööriksi, tuli suomalaissyntyinen Anton Wilhelm Arppe. Bassin ja Arppen tehtäväksi tuli sodan tuhojen korjaaminen ja uusien julkisten rakennusten suunnitteleminen. Kirkon ja tapulin lisäksi myös Kalajoen uuden sillan suunnitelmat olivat Arppen ja Bassin käsialaa.

Sari Alajoki
Kirjoittaja on kalajokinen taidehistorioitsija

Ruotsin valtionarkistossa on toistasataa Suomen seurakunnista noin 1765-1807 lähetettyä kirkon ja tapulin piirustusta. Piirustukset lähetettiin liitteineen ensin yli-intendentinvirastoon lausunnolle. Pyydetty lausunto ja useimmiten vastaehdotus toimitettiin kuninkaalle vahvistettavaksi. Hyväksytty vastaehdotus lähetettiin virkateitse seurakunnalle ja paikkakunnalta lähetetty, usein melko alkeellinen ja tyylillisesti vanhoillinen piirustus kustannusarvioineen jäi valtionarkistoon todisteena ”itseoppineen kansanmiehen” suunnittelu ja piirustustaidoista. Menettely perustui vuosien 1759 ja 1776 rakennusasetuksiin, joista jälkimmäinen tarkoitti kaikkien julkisten rakennusten ennakkokontrollia piirustusten muodossa.

Adelcrantzin suunnitteleman yksinkertaisen aumakattoisen ristikirkon hillittyä julkisivua koristavat ainoastaan ovi- ja ikkuna-aukotukset, profiloitu räystäslinja ja nurkkaliseenit. Ristikeskusta on korostettu nelikulmaisella lanterniinillä varustetulla kupolilla. Ylimpänä on kullattua kuparia oleva risti. Kuva ÖIÄ KK1 Kalajoki kyrka 1778, Riksarkivet.

A.W. Arppen Kalajoelle tekemät kirkon ja tapulin piirustukset on päivätty 19.3.1811. Mitään alkumallia ei seurakunnasta ollut lähetetty. Oulun maakunta-arkistosta löytyy myös Arppen suunnitelmat sisustusta, kuten saarnastuolia, alttaritaulua ja -kehää varten. Yksinkertainen ristikirkko muistutti aikaisempaa monessa suhteessa. Itä-länsiristin pituus oli eteinen ja sakaristo mukaan lukien 82,5 kyynärää (noin 50 m). Kirkossa oli matala aumakatto ja päätykolmioon päättyvät pohjois-eteläsuuntaiset, hieman lyhyemmät ristivarret. Keskineliötä ei sen sijaan ollut korostettu mitenkään eikä sisäpuolella ole välikattokupolia. Ulkoseiniä elävöittivät vain ikkuna-aukot ja sisä- ja ulkonurkkien toscanalaiset pilasterit, samanlaiset kuin tapulissa on edelleen nähtävissä. Kirkon rakennusmestariksi valittiin Heikki Kuorikoski, joka otti tehtäväkseen myös saarnastuolin, alttaritaulun ja -aitauksen koristeluineen. Kustannusarviossa kirkon ja tapulin rakennustöihin varattiin yhteensä 9500 kirvesmiehen työpäivää. Kirkko valmistui 1915. Siihen lisättiin 1800-luvun puolivälissä keskustorni ja samalla korotettiin myös tapulia. Tämäkin kirkko paloi salaman iskusta 1869. Kuva Kansallisarkisto. Rak HII Iaa76.1.

Lähteinä käytetty mm.
Hårdstedt, Martin, Suomen sota 1808-1809. Juva 2007.
Lappalainen Jussi T. ym., Sota Suomesta - Suomen sota 1909-1809. SKS 2007.
Ljungren, Carl Johan, Skildring af krigshändelserna i Öster- och Västerbotten 1808-1809. Helsinki 1903.
Bref och upptecningar från kriget i Finland 1808-1809. Julk. Reinh. Hausen. Helsinki 1916.
Käsiteltyjä kirkkoja koskevat arkistot Ruotsin Riksarkivetissä, Kansallisarkistossa ja Oulun maakunta-arkistossa.

Kalaja-laiva ja sen tuhoutuminen

2010-03-19T07:03:00.006+02:00

Eugen Forsin maalaus Kalaja-laivasta. Maalaus Kalajoen kaupungitalolla.

Kalaja oli kauppias Antti Santaholman vuosina 1873–1874 rakennuttama Kalajoen kuuluisin parkkilaiva, joka purjehti maailman merillä vuosina 1874–1885. Kauppamatkoillaan alus päätyi aina Etelä-Amerikkaan, Kiinaan ja Australiaan asti, ja upposi Newfoundlandin edustalla vuonna 1885.

Kalajan rakentaminen

Kalaja rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran" telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi. Säilyneiden asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken heidän osuuksiensa mukaisesti. Laivan rakennutti osakeyhtiö, johon kuuluivat Kalajoelta A. Santaholma, I.Merenoja, O. Pahikkala, J. Myllylä, Oulusta L. Helander sekä Pyhäjoelta A. Annala. Rakennuspuuksi käytettiin aina Pihtiputaalta ja Reisjärveltä asti haettuja komeita jättiläishonkia, jotka siihen aikaan ylimaissa eivät kovin paljon maksaneet. Rakennusmestarina oli laivojen rakentaja Anders Gustaf Östman Kalajoelta. Työmiehet olivat pääasiassa kalajokisia isäntämiehiä, joilla useimmilla oli ammattituntemusta laivanrakennusalalla.

Miehistön värvääminen

Miehistön värvääminen tapahtui Kalajoella 17.9.1874. Laivan miehistöön kuului 16 miestä, 1 stuuvertti eli ylikokki, 2 perämiestä ja kapteeni. Laivan kapteeniksi tuli yksi yhtiön osakkaista, pietarsaarelaissyntyinen Jakob Roos, jolle luvattiin palkkioksi 60 markkaa kuukaudessa, 5 prosenttia bruttorahdista ja 3 markkaa maissaolorahaa. Perämieheksi nimitettiin D. Roos, joka vaihdettiin Skotlannissa vuonna 1867 oululaiseen J. Stenmaniin. Muut miehistön jäsenet olivat:

Konstaapeli Juho Östman
Puuseppä Kalle Haavisto
Matruusit M. Märsell ja E. Rahja
Puolimatruusit Niku Lohva, Juho Heusala, Antti Östman
Kokki Antti Sievilä
"Jungmannit" Heikki Simi, Antti Rönnqvist, August Pitkänen, Erik Anttila, F. Haapakangas, Matti Junnikkala, Sivert Hendelin
Kajuuttavahti Herman Östman
Aluksen tulliselvittely tehtiin Raahessa syyskuussa 1874, minkä jälkeen Kalaja lähetettiin ansaitsemaan maailman merille, tarkoituksena palata kahden vuoden kuluttua takaisin. Kalajoen "Lentävän hollantilaisen" matka venähti kuitenkin viiden vuoden mittaiseksi kapteeni Roosin kaapattua laivan.

Kalajan seikkailut maailman merillä 1874–1880

Kalaja purjehti aluksi Raahesta painolastissa Pietarsaareen, jossa laivaan lastattiin lankkuja Englannin Hulliin vietäväksi. Hullin satamassa Kalajaan laitettiin kuparipohja, ja tammikuussa 1875 alus jatkoi matkaansa Hullista Shieldsiin, josta se otti hiililastin vietäväksi Jaavan saarelle Indonesiaan.

Tammikuussa 1876 Kalaja jatkoi matkaansa Queenstownista Glasgow'hun ja otti huhtikuussa rahdin Buenos Airesiin, Argentiinan pääkaupunkiin, jonne saavuttiin saman vuoden kesäkuussa. Jaavan sokerirahdista kirjattiin samaan aikaan Kalajoella tuloja 16 430 mk. Argentiinasta kapteeni Roos jatkoi maissi- ja heinälastissa Brasilian Rio de Janeiroon, jonne alus saapui syyskuussa. Lokakuussa kapteeni Roos päätti lähteä pelkällä painolastilla, onneensa luottaen, purjehtimaan takaisin Jaavalle Batavian satamaan, josta otti kurssin kohti Indo-Kiinaa. Alkuvuodesta 1877 Kalaja saapui Saigonin satamaan, jossa laivan pohjakuparit vaihdettiin uusiin. Saigonista Roos lähetti edellisen vuoden rahtituloja Kalajoelle 9 502,50 mk.

Kapteeni Roosin onni kääntyi, kun puolimatruusi Heusala sairastui Saigonissa koleraan ja kuoli tautiin 20 päivää sairastettuaan. Kaiken lisäksi singaporelainen höyrylaiva lasketti lähes täydessä vauhdissa ankkurissa maanneen Kalajan päälle rikkoen aluksen pahasti, ja Santaholma joutui ottamaan Suomen Merivakuutusyhtiöltä ennakkona lainaa 84 000 mk viiden prosentin korolla laivan korjauksia varten. Kapteeni Roosia pyydettiin palaamaan kotiin, mutta seikkailumieli vei miehen mennessään.

Saigonista kapteeni Roos päätti viedä Kalajan vanhaa pohjakuparia Hongkongiin, josta hän otti lastin Siamiin. Lokakuussa 1877 laiva saapui Bangkokin satamaan, jossa kapteeninrouvan apulaiseksi Glasgow'sta tullut suomalainen nainen L. Ramstedt kuoli tropiikin tauteihin. Loppuvuodesta 1878 Kalaja otti sokerilastin Australiaan. Kalajoella isännistö alkoi kuitenkin jo hermostua. Kaikesta huolimatta Santaholma kirjoitti Roosille Australian Sydneyhin 2.8.1878 vielä toiveikkain mielin ja kertoi odottelevansa kärsivällisesti parempia aikoja.

Roos päätti viipyä kuukausikaupalla Sydneyssä sillä seurauksella, että joulukuussa laivasta karkasi seitsemän merimiestä Australiaan, useimmat heistä suomalaisia. Australiasta Kalaja otti hiililastin Shanghaihin Kiinaan ja kävi tämän jälkeen pari kertaa Euroopassa. Se jäi kuitenkin purjehtimaan Itä-Intian rannikkoreitille. Miehistö pyyteli kapteenia palaamaan kotiin, mutta Roos ilmoitti isännistölle marraskuussa 1879 purjehtivansa Kiinan merellä ja aikovansa Anjeriin, Jaavalle, mukanaan 450 tonnia raskasta lastia, teetä, kanelia ja silkkiä.

Kalajoella loppui kärsivällisyys, ja Roosin oli otettava viimein Hongkongista rahti takaisin Lontooseen, jonne alus saapui kesäkuussa 1880. Lontoossa laiva otettiin Roosilta pois ja annettiin 58-vuotiaan oululaisen merikapteeni Ryselin haltuun. Uudeksi perämieheksi nimitettiin August Söderlund. Pian Kalajoelle kantautui tieto, jonka mukaan Kalaja oli kärsinyt haverin Lontoossa ja Roos oli ottanut laivan korjauksia varten lainaa, joka oli maksettava heti takaisin. Lainan hankkiminen osoittautui hankalaksi, mutta viimein raahelainen kauppias Heikki Sovelius lupautui lainaamaan yhtiölle hampaita kiristellen 30 000 mk, ja Santaholma onnistui saamaan vielä ”Lumperin pankista” pankinjohtaja Aspergrenilta lainaa 20 000 mk, joilla Kalajan pakkohuutokauppa estettiin. Kalaja päätettiin myydä, mutta myynnistä ei kuitenkaan tullut mitään.

Roos tahtoi omistajilta rahaa laivan korjausta varten. Rahat lähetettiinkin, mutta Roos pani ne omiin taskuihinsa ja vielä lisäksi laivan rahtirahat. Isännistö vaati Roosia tulemaan kotimaahan ja tuomaan laiva Kalajoelle, mutta Roosilla oli sellainen omistajien valtakirja, että se oikeutti hänet rajattomasti purjehtimaan ja ottamaan lastia haluamastaan satamasta ja viemään minne se vain osoitetaan. Kapteeni Roos ei totellut isäntien määräyksiä, vaan ”seilasi ja hoilasi” vapaasti. Noin viitisen vuotta hän purjehti laivallaan aivan kaukaisen idän vesillä. Viimein omistajat valtuuttivat kapteeni Johan Ryselin Oulusta ottamaan laiva haltuunsa ja hänen onnistuikin saada ”karkulainen” kiinnin Englannissa. Kalaja tuotiin nyt Ouluun. Se oli perin huonossa kunnossa. Olusssa siihen pantiin Varjakan sahalta lankkulasti, jonka se vei Liverpooliin Englantiin. Siellä laiva nostettiin telakalle, revittiin vanha pohja pois, pantiin uusi kupari sekä muutenkin korjattiin koko laiva aivan ensiluokkaiseen kuntoon.

Liverpoolista laiva lähti Baltimooreen Yhdysvaltoihin, josta hyväkuntoisuutensa vuoksi sai nisujyvälastin Tanskaan. Sitten se haki Philadelphiasta jyvälastin Skotlantiin, jonne tuotiin vielä toinenkin nisujyvälasti Amerikasta. Neljäskin lasti oli samaa tavaraa Philadelphiasta ja se tuotiin Roueniin Ranskaan. Täällä laiva purjehti Lissaboniin ottamaan suolalastia, mikä tuotiin Raaheen. Laivan kapteenina näillä matkoilla toimi kapteeni Mustonen. Laivaa kunnostettiin ja se lähti kapteeni Aatami Kaakisen johdolla lankkulastissa Englantiin ja sitten Länsi-intian saarilta hakemaan sinipainevärilastia.

Kapteeni Roosin oikeudenkäynti

Kapteeni Roos haastettiin oikeuteen. Hän oli ollut Kalajan kapteenina viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta, joista laiva oli maannut eksoottisissa satamissa kolme vuotta ja ollut merillä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Sopimus oli tehty alun perin vain kahdeksi vuodeksi, jonka Roos oli rikkonut kieltäydyttyään palaamasta takaisin Suomeen. Voittoa oli tullut ainoastaan Pohjois-Amerikan reitiltä ja kirjanpidon mukaan laivan "proviantiin" oli kulunut vuosina 1874–1880 yhteensä jopa 65 470,12 mk, sillä Roos oli ostanut pitkille merimatkoille ”väkeviä juomisia, viinejä, porteria, olutta, skinkkua, juustoa ja monenlaista muuta erinomaisempaa kajuutta ruokaa”. Kaiken lisäksi kapteenin rouva oli ollut laivassa 4,5 vuotta maksamatta laisinkaan ruokarahaa. Isännistö vaati Roosilta korvauksia 126 014,43 mk, mutta oikeus määräsi hänen maksettavakseen ainoastaan 1 711,98 mk, sillä kapteenilla oli yli yhtiöltä saamisia 50 741,60 mk.

Pohjois-Amerikan reitillä 1880–1885

Trooppisten vesien toukat olivat syöneet Kalajan huonoon kuntoon, mutta laiva päätettiin korjata Mansikkaniemen varvilla Rahjassa ja lähettää toiselle ansaintamatkalle Pohjois-Amerikan reitille, joka aikaisemmin oli tuottanut hyvin voittoa. Kapteeniksi nimitettiin Edvard Mustonen ja perämieheksi Adam Kaakinen. Toinenkin matka alkoi kummallisella tavalla, kun Kalaja otti v. 1880 lankkulastin Oulusta Liverpooliin, mutta osa kansilastista päätyi mereen Pohjanmeren myrskyssä.

Seuraavat pari vuotta Kalaja purjehti Philadelphian ja Euroopan väliä, ja vuonna 1882 laivaa yritettiin myydä, mutta jälleen kerran tuloksetta. Kalajan kapteeniksi tuli v. 1882 entinen perämies Adam Kaakinen, joka purjehti Baltimoren ja Euroopan väliä kuskaten erilaisia rahteja öljystä ratapölkkyihin. Alus palasi 1884 Suomeen, josta lähti seuraavana vuonna viimeiselle, kohtalokkaalle matkalleen.

Kalajan tuhoutuminen

Kalaja otti vuonna 1885 Cardiffista hiiilastin toimitettavaksi Jamaikalle, josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa. Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxista Kanadasta sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström oli hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi, että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen Kanadan edustalla Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885 matkalla Jamaikalta Le Havren satamaan.

Alavieskalainen Juho Nikula, joka oli ollut Kalajassa merimiehenä sen viimeisellä matkalla kertoi, että ”oli nokipimeä yö huhtikuun 14. päivää vasten 1885. Se ei mene mielestäni koskaan. Muistan kuin viime yön. Olin sinä yönä iltapuolesta ruotelissa. Myrsky oli ankara, meri pauhasi ja korkeat laineet huuhtelivat laivamme kantta. Silmä kovan piti tähystellä pimeään yöhön, minne ei nähnyt ”nenäänsä pitemmälle”. Tuuli vinkui ja ulvoi mastoissa sekä purjeiden köysissä. Kapteeni Kaakinen kävi iltayöstä tarkastamassa, että kaikki ”oli reit”. Hyvässä tuulessa mentiin Ranskaa kohti. Laivassa oli kallisarvoinen, ehkä miljoonien arvoinen sinipainevärilasti, otettu Intiasta. Se oli aikomus viedä Havreen Ranskaan, mutta kohtalo ei sitä sallinut. Laivalla oli vastuksia ja vahinkoja koko purjehdusolonsa aikana, joten voimme sanoa sitä kovan onnen laivaksi. Purjehdusajallaan se menetti tapaturmaisesti 16 miestä. Kapteeni Kaakinen oli etevä merimies.
Kello 1 yöllä vaihtui laivalla vuoro. Ruoteliin tuli nyt tilalleni Janne Lakström Kalajoelta. Kiiruusti juoksin, kylmä kun oli, keulapuoleen hyttiini juomaan kuumaan kahvia. Mutta juuri kun nostin kahvilautasta suulleni, kuului rymähdys, vaikkei tosin kovin ankara. Heti kiireesti kannelle ja pian huomasin, että suuri höyry oli ajanut Kalajan ahterinpuolesta aivan eri poikki, kahdeksi kappaleeksi. Etupuoli pysyi vielä veden päällä sekä peräpuoli, mikäli erotin postilaivan valossa. Laiva, joka pimeässä ajoi päälle, oli saksalainen Bremen-linjan suuri matkustajahöyry Main. Sieltä laskettiin heti pelastusveneet vesille ja huolimatta pimeydestä ja ankarasta aallokosta, pelastuimme kaikki paitsi ahterissa ollut Lakström. Hän oli suuriin lammasnahkaturkkeihin puettuna heti laivojen törmätessä hukkunut. Sinne jätimme haikeana Lakströmin ja sääli tuli sikaakin, jonka arvattavasti hait pian söivät. Laiva vei meidät Halifaxiin, jonne se oli matkalla. Sitten meidät tuotiin Lontooseen todistamaan ja riita laivan haaksirikosta kesti Lontoon merioikeudessa kuusi kuukautta, jonka aikana olimme kaupungissa.

Tietojen mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä perää pitänyt Lakström hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu väärin.

Kalajoen Laiva ja Varvi Seura purettiin ja huutokaupattiin kannattamattomana, mutta Santaholman laivanvarustaminen ei suinkaan päättynyt tähän. Parin vuoden kuluttua Kalajan uppoamisesta Santaholma hankki käyttöönsä Joutsen-nimisen laivan ja ryhtyi kuljettamaan sillä kauppaamaansa tervaa ja puuta Englantiin ja tuomaan Englannista kivihiiltä Suomeen. Santaholman poika Juhani Santaholma osallistui Joutsenen purjehduksille. Santaholma rakensi myös hinaaja-aluksia, joista ensimmäinen oli nimeltään Antti. Weikko puolestaan oli ensimmäinen yhdistetty hinaus- ja matkustajalaiva.

Lähteet
Vapaasalo, Sakari: A. Santaholma Osakeyhtiö. 1903–1952. Oulu, Kirjola Oy, 1953.
Kyllönen, Matti: Kalajoen ja Raution historia 1865–1975. Vaasa Oy:n Kirjapaino 1980.
13. tammikuuta 1875. Kalajoelta. Uusi Suometar, nro 5, sivu 3
8. maaliskuuta 1877. Haveri. Morgonbladet, nro 56, sivu 3
Parkkilaiva Kalajan Kalajoelta vahingosta Kiinassa. Pohjois-Suomi, nro 28, 1877.
Onnettomuus tapahtunut laiva Kalajalle Kalajoelta Kiinassa. Pohjois-Suomi, nro 16, 1877.
Parkkilaiva Kalaja vajonnut lähellä Newfoundlandin matalaa. Ilmarinen, nro 47, 1885.
Kalaja laivan hukkumisesta lähellä Halifaxia. Oulun Lehti, nro 41, 1885.
Parkkilaiva Kalaja Raahesta uponnut Newfoundlandin kareilla. Suupohjan Työmies, nro 13, 1885.
Barkskeppet Kalaja från Brahestad sjunkit vid Newfoundlandsbankarne. Åbo Underrättelser, nro 105, 1885.
Kalajokilehden artikkeli
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalaja

Venäläiset sotilaat Kalajoella

2010-03-18T09:13:00.002+02:00

Ensimmäisen maailmansodan aikana Kalajoella majailleet venäläiset sotilaat käyttäytyivät yleensä hyvin. Inhimilliset sekä sodasta johtuneet seikat kärjistivät joskus välejä. Muuan upseeri rakastui kalajokiseen naiseen ja olisi halunnut viedä tämän mukanaan Venäjälle, mutta kun nainen kieltäytyi lähtemästä, upseeri ampui itsensä.
Venäjän käydessä sotaa joutuivat suomalaiset joskus epäilyksen kohteeksi, että olisivat muka salakuljettamassa aseita, ja tämän vuoksi meikäläiset joutuivat tarkastuksiin: matkalaisten rahtikuormat revittiin auki, jauhosäkkejä puhkottiin pistimillä ja merellä kulkevilta vaadittiin passintarkastus. Erityisesti pyöräilijöitä valvottiin. Polkupyöräilijän piti aina vaadittaessa esittää pyöräpassinsa. Tällaisten nopeiden kulkijain epäiltiin vievän sanaa ja olevan kulkuvälineensä vuoksi käytettävissä, kun salajuonia punottiin.

Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa eri pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä majaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratsastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat auringossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä ollut sanottavaa haittaa paikkakuntalaisille.

Toinen majoituspiste oli Vasankarissa Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalajoella oli 130-150 miestä. Ämmässä oli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvartiosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.

Jokitörmällä olevalla kedolla kasakat nelistivät hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät tietenkään katsoneet hyvillä mielin täkäläisten naisten kiinnostumista vieraista sotureista. Rahjan nuorisoseuralla venäläiset järjestivät silloin tällöin tansseja, joissa tahdin antoi balalaikka. Ne vetivät puoleensa miehiä ja naisia. Naisia tansseissa ei ollut tietenkään muita kuin suomalaisia. Pari onnetonta rakastumistapaustakin sattui. Varmuudella vain kolme äpärälasta jäi Kalajoelle tämän sotaretken jäljiltä.

Vähäiset kiistat selviteltiin yleensä asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, joka oli saanut puusepäntaitonsa Pietarissa ja asettunut sitten asumaan Kalajoelle. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi, heikkouttaan meni poikki, ja venäläiset epäilivät sobotaashia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkötehtaaseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.

Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaistenkin puolelta tuli venäläisiä kohtaan epäilevämmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Paikkakuntalaiset olivat tietenkin helpottuneita vieraiden lähdöstä, vieraiden joiden kuri oli alkanut höltyä. Kalajoki pääsi vapaaksi miehitysjoukoista, joista paikkakunnalle ei ollut sanottavaa haittaa. Sotaväen majoituksesta sekä kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.

Kalajoen keskustassa Kasarminkatu on saanut nimensä Laitalan eli Vanha-Jussilan pihalla olleiden I maailmansodan aikaisten venäläissotilaiden kasarmien mukaan. Kalajoen edustalla oleva saaristo oli strategisesti tärkeä alue, ja sotilaiden tehtävänä oli ennen kaikkea rannikkoalueiden vartiointi. Vanha-Jussilan tila on Kalajoen kantatiloja, jonka historia ulottuu ainakin 1500-luvulle ja sillä on ollut useita omistajia. 1800-luvulla talo siirtyi lukkari Friisille, joka aloitti paikalla teollisen toiminnan. Talossa on harjoitettu myös kauppaa ja kestikievari- ja majatalotoimintaa.

Lähdeaineisto K.A. Siipolan haastattelu Kalajoki-lehdessä sekä Pohjois-Pohjanmaa TE-keskuksen julkaisuja 22 Kirkolta kareille

Kalajoen kaupat - kauppias Johannes Poukkula

2010-03-15T11:58:00.015+02:00

Johannes Poukkula

Kalajoen Pohjankylässä toimi 1900-luvun alussa Kalajoen Kauppa Oy kaupanhoitajana Matti Myllylä ja puotiapulaisena Sofia Ojala, Johannes Poukkulan kauppa kauppiaana Johannes Poukkula ja puotiapulaisina Aina Pahikainen ja Selma Untinen , A.G. Naatuksen kauppa ja lukkari Juho Friis-Pohjanpalon kauppa, kauppias Josef Pernu puotiapulaisena Anne Mehtälä.
Pitkäsenkylällä oli kauppias Johan Gröndahlin kauppa. Rahjankylässä oli Satamatyöväen Osuuskunta. Tyngällä oli Herman Naatuksen kauppa, jossa kauppiaana oli Otto Rutanen.

Vuonna 1917 Pohjankylällä oli samana vuonna perustettu Kalajoen Osuuskauppa kaupanhoitajana Onni Hänninen ja kaupanpalvelijoina Melina Rahja ja Sergei Åkerman. Siitä tuli merkittävä kilpailija tähän saakka voimakkaimpana esiintyneelle Kalajoen Kauppa Oy:lle, jolla oli myymälä Pohjankylässä, Tyngällä ja Metsäkylässä. Osuuskaupan edeltäjän voitaneen pitää pääasiassa työväestön voimin syntynyttä, markkinapaikalla toiminutta Kalajoen osuusruokalaa. Joulukuussa 1916 Kalajoella agitoinut Pellervon konsulentti Juho Vehkaoja sai kalajokiset innostumaan osuuskaupan perustamisesta. Sen syntyikin jo 12.2.1917. Osuuskaupan synnyttä lakkautettiin Kalajoen Kauppa Oy omistajien liittyessä suurelta osin osuuskauppaan. Kauppa Oy:n omaisuus siirtyi maaliskuussa pidetyssä huutokaupassa kauppakartanoineen ja tavaravarastoineen osuuskaupalle, joka osti myös Tuomas Rahkon kauppakartanon ja tavaravaraston. Myöhemmin avattiin myymälät vielä Vasankariin ja Rahjaan. Rautioon rakennettiin myöhemmin oma myymälä. Lisäksi oli A. Santaholma Oy:n kauppa.

Siltasaaressa piti majataloa Johan Enlund, myöhemmin Lyyli Niemonen. Sotien aikana Siltasaaressa toimi Lotta-kahvila, jonka kiinteistön Säästöpankki osti järjestön lakkauttamisen jälkeen. Myös kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita, muun muassa Orellin ja Orelman leipomot.

Poukkulan kartanon pienoismalli
Poukkulan kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan Löfqvist. Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström osti talon vuonna 1863. Groundström myi pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille. Löfqvististä tuli merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa hän myi Johannes Poukkulalle 1907. Kauppias Poukkulan huvilaa ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko Merenojan kauppa-apulaisena. Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli Kiviojan leski, kansanedustaja Liisi Kivioja noin vuonna 1910. Jaakko Poukkula osti talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita Lusiina Poukkula ennen talon siirtymistä nykyisille omistajille.

Lähdeaineisto: Matti Kyllönen: Kalajoen ja Raution historia ISBN 951-99292-0-7
Sari Alajoki: Pohjankylän historiaa ja nykyaikaa
Sari Alajoki: Kirkoilta kareille Ylivieskan seutukunnan kulttuuriympäristöstä ISBN 952-5547-10-8

Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki

2010-03-08T15:31:00.003+02:00

Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relander v. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -

Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar Jurveliukselle. Jurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.
Nykyisin Kalajoen apteekkarina on Raili Kari ja apteekin palkkalistoilla on 15 työntekijää.

Suomen sota Kalajoella

2010-02-17T18:11:00.003+02:00

Helmikuun 1. päivänä 1808 sai Oulun läänin maaherra Jakob David Lange kenraali Klerckeriltä tiedonannon, jossa sanottiin Venäjän valmistelevan hyökkäystä Suomen alueelle ja määrättiin rykmentit kiireellisesti rajalle. Sotatoimet alkoivat helmikuun lopulla. Vasta maaliskuun 1. päivänä aloittivat Kalajoen ruotusotamiehet marssinsa kohti Hämeenlinnaa. Matkaevääksi antoi kukin ruotu miehellensä 3 leiviskää kuivaa leipää, 1,5 leiviskää särvinainetta kuten lihaa, läskiä tai silakoita. Ankarien pakkasten takia oli miehille annettu myös turkit ja sarkaviitat.

Suomen armeijan ylipäällikön kenraali Klingsporin käskystä perääntyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot nopeasti pohjoista kohti. Maaliskuun 18 päivänä tiedotti maaherra Salon kihlakunnan asukkaille, että vihollinen lähestyi jo läänin rajoja. Kansan olisi parasta vaihtaa omaisuutensa rahansa, että se olisi turvassa viholliselta. Edelleen maaherra kehotti asukkaita teurastamaan osan karjastaan ja tuomaan lihat suolattuna Raahen kenttämakasiiniin käteistä maksua vastaan. Seuraavana päivänä kehotettiin kansaa kuitenkin säästämään elukoitaan, ettei se joutuisi pulaan vihollisvallan aikana. Pelättyä hyökkäystä Savosta käsin ei tullut.

Rantatietä pitkin perääntyivät ensimmäiset Suomen armeijan joukko-osastot Kalajoelle huhtikuun 4. päivänä. Kulnev, joka johti venäläisten etujoukkoa, seurasi Suomen armeijan kintereillä ja oli Kalajoella 13. päivänä. Pari päivää myöhemmin saapui Tutskov pitäjän alueelle. Venäläiset kokivat ankaran tappion Siikajoella 18. päivänä ja Tutskov, jolla oli hiukan yli 5000 miestä, vetäytyi nyt Kalajoelle 30.4 sekä edelleen Kokkolaan. Toukokuun 5 päivänä marssi Suomen armeijan kolmas prikaati Kalajoelle jo saman päivän iltana. Kevät tulvineen ja kuraisine teineen teki lopun sotatoimista. Alue oli pelastettu vihollisvallan alaisuudesta.

Kesän ja syyskesän aikana käytiin Etelä-Pohjanmaalla joukko taisteluita, joiden tuloksena Suomen armeijan oli jälleenperäännyttävä. Oravaisten verisessä taistelussa haavoittui kuolettavasti mm. Runebergin sankarien joukkoon kuuluvat nuori ruotsalainen tykistöupseeri kreivi Wilhelm von Schwerin. Hän kuoli Kalajoella syyskuun 27. päivänä klo 12 päivällä ja haudattiin Kalajoen hautausmaahan.

Syyskuun 29. tehdyn Lohtajan aseleposopimuksen perusteella vetäytyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot. Venäläiset olivat edeltäneiden viikkojen suurissa taisteluissa olleet voitokkaita. Klingsporsuostui lähes venäläisten saneluratkaisuun. Sopimukseen kuitenkin pakotti armeijassa täysin katastrofaaliseksi muuttunut punatauti- ja lavantautiepidemia sekä huollon ongelmat. Päämaja sijoittui nyt kolmannen suomalaisen prikaatin kanssa Kalajoelle. Klingpor jätti lokakuun 5. päivänä ylipäällikkyyden Klerckerille ja matkusti Ruotsiin. Lokakuun viimeisenä päivänä päättyi aselepo. Osa Kalajoella olevasta neljännestä prikaatista lähetettiin Pulkkilaan ja kolmas prikaati Temmekselle avustamaan Sandelsia. Kiertoliikettä peläten Klercker vetäytyi Himangan hyvin varustetuista asemista Kalajoelle.

”Täällä elämä oli ihanaa! Sitä täydensi vielä se, että Kalajoki, eräänlainen kauppala ja markkinapaikka, on tavattoman miellyttävä, vapaa ja avoin seutu. Se sijaitsee joen molemmin puolin, joen, jonka rantoja siihen aikaan yhdisti korkea ja kaunis puusilta. Kaikkialla nähtiin ihmisiä, kaikkialla oli elämää ja liikettä. Elämänhalu sykki voimakkaana, hilpeä hälinä kantautui kauaksi. Kaikki kiihotti maagillinen voima, minkä aiheutti valmistautuminen edessä olevaan taisteluun.” Näin kirjoitti 18-vuotias vänrikki Carl Johan Ljunggren muistelmissaan tilannetta Kalajoella ennen taistelujen alkua.

Kalajoella ollut Adlercreutzin armeija käsitti 16 pataljoonaa, yhteensä noin 4 500 palveluskelpoista miestä, joilla oli kahdeksan 6-naulaista ja neljä 3-naulaista tykkiä. Toinen ruotsalainen prikaati, johon Ljunggrenkin kuului, sijoittui Tyngälle sekä ensimmäinen suomalainen prikaati. Kolme pataljoonaa Turun läänin rykmentistä ja yksi pataljoona Uudenmaan rykmentistä Vasankariin. Joen pohjoispuolelle sillan ja pappilan väliin asetettiin kolme tykkipatteria, joissa oli yhteensä 12 kanuunaa. Etujoukko oli Siipojoella. Sen muodosti kaksi pataljoonaa. Toinen niistä asettui sillan korvaan suojanaan tykkipatteri ja toinen levittäytyi pitkin joenrantaa ¾ peninkulman alueelle Törmälästä Santapakkaan. Mankell arvioi Kalajolle ryhmittyneiden joukkojen vahvuuden tykkimiehiä ja ratsuväkeä lukuun ottamatta 5 800 mieheksi.

Samaan aikaan lähti Kamenski Kokkolasta n. 8000 miehen kanssa Lohtajaa kohti. Ihmeekseen huomasivat venäläiset Himangan lujat varustukset tyhjiksi. Huolimatta tuhoituista silloista ja kuraisista teistä oli Kulnev ja marraskuun 5. päivän iltana Siipojoella. Seuraavan päivänä hän meni joukkoineen Törmälän luona olevaa pukkisiltaa myöten joen yli pakotettuaan suomalaiset perääntymään. Pian joutuivat ruotsalaiset laukaustenvaihtoon kasakkapartion kanssa Tyngän metsäpoluilla. Erään kasakan hevonen kaatui ja mies joutui vangiksi.

Kalajoki oli joutunut toisen kerran sodan jalkoihin. Sunnuntaina 6.11. kuului melkein yhtämittaisessa taistelujen tuoksinassa. Kanuunoiden jyminä sekoittui kiväärituleen. Kaikkialla oli liikettä. Rummut pärisivät ja pataljoona kiiruhtivat hälytyspaikoilleen. Kun Suomen armeijan enemmistö oli perääntynyt joen taakse, antoi joukkojen päällikkö kreivi Olof von Schwerin käskyn tulipalon sytyttämisestä Etelänkylässä. Silta pantiin myös palamaan. Talonpojat joutuivat lähtemään tuvistaan, jotka tuota pikaa sytytettiin. Ihmisparkojen nähtiin hoipertelevan metsään, naiset lapsi sylissään hätyyttäen karjaa edellään. Pian oli koko kylä liekeissä. Myös kirkko syttyi tuleen. Keskellä liekkien hävitystä, ei kanuunain pauke lakannut hetkeksikään, eikä kiväärin rätinä lakannut kaikumasta ilmassa. Taistelutoiminta taukosi yön ajaksi.

Seuraavana päivän kutsuttiin toinen suomalainen prikaati Vasankarista Pohjankylään. Nyt saapui myös Kamenski päävoimineen Kalajoelle. Kanuunat jymisivät molemmin puolin pitkin päivää ja illalla työnsi kumpikin armeija etuketjunsa joen rannoille. Yöllä venäläiset kuljettivat kaksi tykkipatteria: toisen eräälle kukkulalle kirkon länsipuolelle 1800 kyynärän etäisyydelle ruotsalaisten oikeasta siivestä ja toisen kauemmaksi oikealle vasenta siipeä vasten.

Marraskuun 8. päivänä lähti Kamenski aikaisin aamulla Tyngänkylää kohti, koska hän katsoi suoranaisen rintamahyökkäyksen mahdottomaksi. Kulnev ja Deminov jäivät Etelänkylään. Kenraali Erikson kulki edellä. Suomen armeijan tulitusta peläten hän ei uskaltanut kulkea joenrantaa, vaan hänen osantonsa rämpi vyötäisiään myöten vedessä soita pitkin Tyngälle. Siellä jotkut miehistä kahlasivat joen yli ja ajoivat suomalaiset etuvartiot tiehensä. Joenhaarojen yhtymäkohdalle ryhdyttiin rakentamaan lauttasiltaa. Sillä välin saapui Kamenski kovan marssin jälkeen vastapäätä pohjoispuolella sijaitsevaan Pitkäsenkylään jääden erään pukkisillan luo odottamaan Eriksonin tuloa.

Seuraavana päivän käytiin viimeiset taistelut Kalajoella. Kun viholliset olivat ylempänä suurin joukoin ylittäneet joen, vahvisti Schwerin vasenta siipeä. Sen lähistöllä oli puolen peninkulman mittainen suo. Ensimmäinen ruotsalainen ja toinen suomalainen prikaati asettuivat joen ja mainitun suon väliin. Toinen ruotslainen prikaati oli äärimmäisenä oikealla pappilan luona. Yksi pataljoona lähetettiin Metsäkylään. Kello 12 Kamenski aloitti 3000 miehen voimalla rajun hyökkäyksen Suomen armeijan vasenta siipeä vasten noin ¼ peninkulmaa sillan yläpuolella. Joukot ryntäsivät Myllylän talon luona metsästä kohti jokea. Tuota pikaa rakennettiin pukkisilta, jota pitkin venäläiset vähitellen tulivat joen yli. Pian saatiin tieto, että Erikssonin kolonna oli edennyt jo Metsäkylään ja Yppäriin. Tämä ratkaisi asian. Suomen armeija aloitti perääntymisen: ensin keskusta ja tykistö, sitten vasen siipi sekä lopuksi toinen ruotsalainen prikaati oikealta. Heti aloittivat Kulnev ja Demidov tykistöllä ankarana pommituksen. Suomen armeija poistui Kalajoen alueelta. Kalajoen taisteluissa kaatui seitsemän henkilöä ja 9 haavoittui vaikeasti ja kaksi lievästi.

Schwerinin polttamiskäskyssä ei ollut mitään järkeä. Kirkko, silta ja kahdeksan taloa rakennuksineen oli poltettu. Marraskuun 19 päivänä tehtiin Olkijoen sopimus. Suomen armeija vetäytyi Kemijoen taakse.

Lähdeaineisto:
Suur-Kalajoen historia II osa
Reima T.A. Luoto – Heikki Talvitie – Pekka Visuri: Suomen sota 1808-1809
Jussi T.Lappalainen- Lars Ericson Wolke- Ali Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808-1809

Vuonna 1980 Särkät Soi

2009-12-18T18:33:00.006+02:00

Maakuntaviestissä Kaustisella Kalajoen I-joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Joukkueessa hiihtivät Glen Fagerudd, joka voitti ensimmäisen osuuden. Naisten osuudella Merja Myllylä sijoittui neljänneksi Anne Piispasen voittaessa osuuden. Kolmannella osuudella oli Keijo Siipo, neljännellä osuudella Jukka-Pekka Ojala, joka oli osuuden kolmanneksi nopein. Viidennellä osuudella hiihti Kullervo Niemelä, kuudennella osuudella Ari Heininen, seitsemännellä Esko Saari ja ankkuriosuudella Aulis Harju.
Kalajoen II-joukkue oli B-sarjassa 27.s. Joukkueessa hiihtivät Kalevi Wallin, Anne Nauha, Matti Bäckman, Tapani Keskitalo, Esa Alajoki, Jari Vierimaa, Pekka Ojala ja Antero Alatyppö.

Hiekkasärkät Oy järjesti suunnittelukilpailun Hiekkasärkkien vapaa-aikakeskuksen kehittämisestä. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto KSS Pekka Salminen ja Esko Koivisto. Palkinnon suuruus oli 25 000 mk. Kuuma Hiekka oli kilpailun voittanut suunnitelma, jonka mukaan Hiekkasärkille tulisi merirosvokylä, seikkailurata, Rosvo-Roope-maa, aarresaariseikkailu, Härmän Häijyt syöksyjuna ja Meriapu – joka sään uimala.

SKDL teki valtuustoaloitteen Kalajoen matkailuhotellin ostamisesta Hiekkasärkät Oy:lle. Kalajoen kunnan talousarvon loppusumma vuodelle 1980 oli 48 918 500 markkaa. Veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen väkiluku oli 8190 ja lisäystä edelliseen vuoteen oli 48 henkeä.
Lomaliitto uutisoi Rantakallan yhteyteen suunnitellusta terveyskylpylästä ja kuntoutuslaitoksesta. Hotellista tehtäisiin pakan läpi kulku nykyiselle uimahallin puolelle johon on tarkoitus rakentaa terveyskylpylä ja kuntoutuslaitos.

Kalajoen Junkkarit vietti 50-vuotispäiväänsä. Urheiluseura Kalajoen Junkkarit on perustettu 19.1.1939. Kansalaisopisto on toiminut Kalajoella 15 vuotta hyvin tuloksin.
Tammikuun 17. päivänä kalajokiset saivat kuulla suru-uutisen, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa. Paavo Saari haudattiin 27.1.1980 ja läsnä oli 1000 saattajaa. Untamo Sorasto valittiin valtuuston puheenjohtajaksi Paavo Saaren jälkeen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Veikko Murtoniemi ja Toivo Niva.

Outokumpu Oy oli tehnyt valtauksen Raution Pöllän alueelta ja valtaus herätti toiveita kaivostoiminnasta. Kansanedustajille esitettiin Kalajoen tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi satamaa, liikuntapuistoa, Rahjan koulua ja terveyskeskusta.

Lomaliitolta vuokratussa uimahallissa kävin vuoden aikana 14 842 käyttäjää ja uimahallista maksettiin vuokraa 60 000 markkaa. Kalajoen kunnaninsinööriksi valittiin äänestyksen jälkeen Paavo Soukka Ylivieskasta. Häntä esitti Veikko Murtoniemi. Matti Heusala sai 10 ääntä ja muut ehdokkaat yhteensä viisi ääntä.

Valtakunnallisesti KOP täytti 90 vuotta. Kalajoen KOP:n konttori oli avattu 7.8.1917. Kalajoen työväenyhdistys täytti 75 vuotta. Yhdistys on perustettu 6.11.1905.
Valtioneuvosto päätti Rahjan koulun rakentamisesta myöntämällä määrärahan ko. tarkoitukseen. Hankeen toteutus aloitetaan seuraavan vuoden syksyllä.
Rauma-Repola uutisoi yli 10 miljoonan markan investoinneista Kalajoella. Rahjassa aletaan valmistaa kokonaisia öljynporauslauttoja.
Santaholma Oy:n pääkonttori siirrettiin Oulusta Kalajoelle.
Kaarlo Hirvilammi valittiin Raution kirkkoherraksi. Juhani Törmä valittiin Kalajoen matkailuasiamieheksi.
Junnikkalan Saha paloi 21.3.1960 ja 35 työntekijää jäi työttömäksi.
Huhtikuun 14. päivän tuli kuluneeksi 100 vuotta Kalaja-laivan hukkumisesta.
Urho Saari kuoli 70-vuotiaana pyörälenkillä jäätyään kuorma-auton ruhjomaksi Hiekkasärkkien lähellä 18.5. kello 15.30. Valtioneuvosto myönsi Rahjan sataman syväsataman rakentamiseen 1,2 miljoonan markan avustuksen. Pienlentokenttää kunta varasi 40 hehtaarin maa-alueen.

Merja Myllylä voitti hiihdossa SM-pronssia 19-vuotaiden tyttöjen sarjassa. Voiton vei Eija Hyytiäinen ja toiseksi sijoittui Merja Oinonen. Jussi Kurikkalan muistokisoissa oli noin 500 katsojaa. Kisan voitti Kuusamon Erä-Veikkojen Tarmo Määttä ennen Heikki Torvea. Naisten sarjan voitti olympiavalmennettava Päivi Renkola ennen Merja Myllylää. Jussin lenkille osallistui 612 hiihtäjää.
Harri Ojala voitti A-poikien moukarinheitossa SM-pronssia tuloksella 52,90. Erkki Kiiveri voitti ilma-aseiden SM-kisoissa SM-hopeaa tuloksella 383. Rautio-ajot voitti Jouni Keskisipilä, matkana oli 50 km. Uuden keskusurheilukentän vihkiäiskilpailut pidettiin 7.9.1980.
Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa III-sarjassa ja Riento, Tyngän Vesa ja Junkkarit II-joukkue IV-sarjassa.

Unto Jutila voitti kolmannen kerran Sata Häme Soi sävellyskilpailun. Tämänkertainen voittosävellys oli Poutapilviä. Miss Hiekkasärkäksi valittiin 16-vuotias Marita Pekkala.

Särkät Soi tapahtuma järjestettiin nyt kuudennen kerran. Tilaisuuksissa oli noin 6 000 kuulijaa. Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä taitoniekkoja Veikko Ahvenaisen ja Unto Jutilan lisäksi. Muun muassa Franseco Vicenti, Friedrich Lips, John Torcello jne.

Kunnallisvaaleissa Kalajoella oli runsaasti ehdokkaita: SMP 17, SDP 15, keskusta 70, SKDL 40, SKL 8, kokoomus 50.

Katso:
Unto Jutila
http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Jutila_Unto

http://www.toholampi.info/s02/jutunt.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Unto_Jutila

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/harmonikkataitelija-unto-jutila.html

Vuonna 1979 perustettiin Hiekkasärkät Oy ja Tapion Tupa aloitti toimintansa

2009-12-17T14:22:00.010+02:00

Raution monitoimitalo
Kalajoen seurakunnassa oli vuonna 1979 kaikkiaan 6879 jäsentä, joista naisia oli 3473 ja miehiä 3406. Raution seurakunnassa on 1170 jäsentä. Kalajoen veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Paavo Saari ja varapuheenjohtajiksi Veikko Murtoniemi ja Matti Ojala. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja varapuheenjohtajaksi Eino Kääntä, kunnanhallituksen muut jäsenet olivat Jorma Juusola Rahjankylästä, Elsa Tolonen Metsäkylästä, Väinö Oksanen keskustasta, Sakari Yli-Hallila kokoomuksesta ja Martti Lindvall SKDL:stä.

Maakuntaviestissä Lohtajalla Kalajoki sijoittui A-sarjassa seitsemänneksi. Haapajärvi voitti, Himanka oli toinen ja Veteli kolmas. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Keijo Siipo, Merja Myllylä, Aulis Harju, Jukka-Pekka Ojala, Kullervo Niemelä, Hannu Rautakoski, Glen Fagerudd. Kullervo Niemelä oli osuutensa nopein. B-sarjassa Kalajoki sijoitus oli 20.s. Kalajoen II-joukkueessa hiihtivät Veikko Peltola, Anne Nauha, Heikki Savolainen, Seppo Korpi, Pekka Alatyppö, Ari Heininen, Alpo Löf ja Jouni Keskisipilä.

Typpön koulun lakkauttamisesta keskusteltiin. Kalajoen kunta vuokrasi Lomaliitolta Rantakallan uimahallin. Valtuustossa valtuutettu Heimo Myllymäki käytti asiasta puheenvuoron, jossa hän totesi uimahallin vuokraamisen olevan tolkutonta vouhottamista. Hän sanoi, että on sitä osattu ennenkin uida ilman halliakin. Olen itse elävänä esimerkkinä tästä, hän sanoi.

Eduskuntavaaleissa olivat ehdolla Kalajoelta Matti Ojala ja nykyinen kalajokinen Veli Ainali, Ylivieskasta keskustan Kalevi Mattila, Merijärveltä keskustan Juhani Alaranta, Oulaisista keskustan Ahti Pekkala ja Nivalasta keskustan Väinö Raudaskoski. Eduskuntavaaleissa keskusta sai 2333 ääntä, SKL 153 ääntä, SKYP 33 ääntä, LKP 40 ääntä, SMP 320 ääntä, SKDL 885 ääntä ja kokoomus 711 ääntä. Äänestysprosentti Kalajoella oli 85,62% ja äänioikeutta käytti 4740 äänestäjää. Vuoden 1979 vaaleissa valitut kansanedustajat: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vaalikauden_1979_kansanedustajista

Kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi teki eduskunta-aloitteen 500 000 markan määrärahan varaamisesta Kalajoen urheiluopiston suunnitteluun ja rakentamisen aloittamiseen. Kalajoen urheiluopistoasia on ollut vireillä vuodesta 1972 alkaen. Kansanedustaja Kalevi Mattila teki eduskunta-aloitteen Kalajoen kotiteollisuuskoulun muuttamiseksi Kotiteollisuusopistoksi.

Kalajoen kunnan maksuvalmius oli heikko. Päätöstä Hiekkasärkät Oy:n perustamisesta siirrettiin valtuuston päätöksellä 5.4.1979 lisäselvitysten hankkimiseksi. Raution uusi kirjasto avattiin 6.2.1979. Rautiossa malminetsinnän tuloksena suoritettiin mittauksia ja otettiin maaperä- ja kallionäytteitä. Rautiossa oli rakennuskohteena Raution monitoimitalo, Pitkäjärven leirikeskus. Kalajoella oli rakennuskohteena urheilukeskus, leirintäalueen mökit, peruskoulun yläasteen tilojen saneeraus ja Rahkon koulun saneeraus. Satamaan kunnostettiin ja rakennettiin kalanjalostuslaitosta. Myös kotiteollisuuskoulua laajennettiin. Santaholma Oy rakensi kuivaamo- ja kuorenpoistolaitoksen, jonka harjannostajaiset olivat 9.2.1979. Junnikkala Saha siirtyi kotimaisen polttoaineen käyttöön ja esitteli kuivaamohankettaan 16.2.1979.

Heikki Torvi voitti Jussi Kurikkalan muistokisat. Kuusoman Erä-Veikkojen Keijo Lehtinen oli toinen ja IF Brahen Glen Fagerudd oli kolmas. Naisten sarjan voitti Helsingin Poliisivoimailijan Marjo Auroma. Merja Myllylä oli toinen.

Kalajoen vappukulkueessa oli n. 350 henkilöä. Riitta Väisänen oli mukana Kalajoen toukokuun raveissa. Kesäteatterissa esitettiin Jalmari Finnen Pitkäjärveläiset. Toholampiset kävivät esittämässä Tukkijoki-näytelmää Kalajoella. Tapion Tupa Kalajoen Hiekkasärkillä avasi ovensa juhannukseksi. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tuula Korhonen ja perintöprinsessoiksi Birgitta Leinonen ja Minna Maliniemi. Noin 60 juhannusjuhlijaa teki matkan Kalajoen terveyskeskukseen.

Kesän yleisurheilukilpailuissa Antti Rajamäki pinkoi sata metriä ajassa 10,8. Kaarlo Maaninka juoksi 3000 metriä ajassa 8.10,2 ja Veikko Ahola juoksi aikaan 8.32,0. Kisojen kuuluttajana toimi Mauri Myllymäki. Nämä kansalliset kisat olivat vanhan urheilukentän jäähyväiskisat.
Kalevan kisoissa Veikko Ahola sijoittui 1500 metrin juoksussa yhdeksänneksi ajalla 3.49,90. Kisan voitti Ari Paunonen ajalla 3.44,46 ja toiseksi sijoittui Markku Laine ajalla 3.44,67. Veikko Ahola juoksi Turun Nurmi-Gamesissa ajan 3.44,01, joka riitti kovatasoisen kisan kuudenteen tilaan.
B-poikien SM-kisoissa moukarinheitossa Harri Ojala sijoittui pronssille tuloksella 50,32.

Kalajoen Junkkarien joukkue pelasi lentopalloa kauden 1978-1979 kierros ennen päätöstä putoamisviivan yläpuolella 10 pisteellään. Joukkueen viimeisenä vastustajana oli lohkoa hallinnut Seinäjoki, joka voitti Junkkarit kotonaan puhtaasti 3-0. Kun Pudasjärvi yllättäen kukisti samaan aikaan Vaasan niukasti 2-3, niin Junkkarit putosi III-sarjaan. Joukkueessa pelasivat Juhani Alasuvanto, Esko Tuura, Hannu Mäntymäki, Jouko Alajoki, Pentti Rahkola ja Heikki Isopahkala. Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkue pelasi II-sarjaa joukkueella Marjatta Utriainen, Merja Manninen, Elina Leskelä, Tuula Ahola, Elmi Letola, Jaana Letola, Leila Karhulahti, Ritva Rahkola, Ellen Rahkola, Raili Järvinen ja Pirkko Änkilä. Kalajoen Junkkareiden joukkue pelasi jääkiekkoa III-divisioonassa valmentajanaan Esa Eroma.

Kalajoen Teatteritalon 40-vuotisjuhia vietettiin 11.11.1979. Teatteritalon avajaiset on pidetty 25.3.1939.

Kalajoen Hiekkasärkät Oy perustettiin äänin 27-5, kolme äänesti tyhjää. Yhtiön tuli mukaan Kalajoen kunnan 21 A-sarjan osakkeen lisäksi, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö, Lomaliitto ry, Lasten Päiväsäätiö, Aurinkohiekat Oy sekä Kalajoen Osuuskauppa. Osakepääoma oli 220 000 markkaa. Yhtiön toimialana oli vapaa-ajan viettoon ja matkailuun liittyvä ohjelma- ja ajanviettopalvelujen suunnittelu, markkinointi ja liikuntapalvelujen järjestäminen sekä niihin liittyvine laitosten omistaminen ja ylläpitäminen. Hiekkasärkät Oy:n hallitukseen valittiin Bo Eklund, Heikki Ollila, Hans Kauppila, Pauli Valkama, Paavo Saari, Untamo Sorasto, Matti Ojala ja Martti Lindvall.

Toiminnan vuosi 1978 Kalajoella

2009-10-11T09:35:00.012+03:00

Rovasti V.H. Kiviojan sukuarkisto luovutettiin Kalajoen seurakunnan hallintaan. Luovutuspuheen piti Leena Kivioja.

Vuonna 1975 Kalajoella oli työpaikkoja seuraavasti: Topi-Kalustaja Oy 160, Rauma-Repola Oy 230, SOK:n vaatetustehdas 35, J.Pirttijärvi ja Kumppanit Oy 34, Junnikkalan Saha 20, Santaholman saha 30, Marlon Oy 21, Rautex 13. Veroäyri oli 14,00.
Vuonna 1976 perustettiin Kalajokiseudun Matkailupalvelu r.y matkailun kehittämiseksi. Vuonna 1977 SOK:n tehtaalla oli jo 125 työpaikkaa ja Santaholma Oy:llä 50. Urheiluopistoa varten tehtiin suunnitelmia.
Vuonna 1978 Piekkon Aukon haudalle laitettiin muistokivi. Leirintäalueen lomamökit rakennettiin kunnan omana työnä.
Kalajoen kunta liittyi 27.4.1979 Hiekkasärkät Oy nimisen yhtiön osakkaaksi.
Vuonna 1980 Rauma-Repola Oy:llä oli 320 työntekijää, Topi-Kalustaja Oy:llä 149, SOK:n vaatetustehtaalla 136, Santaholma Oy:llä 59, Junnikkalan Sahalla 48, Kalayhtymällä 40, O.Tuuran konepajalla 23, Kalajoen meijerillä 23, Kalajoen Metalli Oy:llä 18 ja Marlonilla 17. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi Paavo Saari 17.1.1980 saakka. Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa Kempeleessä. Untamo Sorasto aloitti valtuuston puheenjohtajana 29.1.1980.

Vuonna 1978 Kalajoella oli 7997 asukasta. Kalajoen seurakunnan väkiluku oli kasvanut 109:llä ja Raution seurakunnan väkiluku oli vähentynyt 40:llä.
Vuosi 1978 oli vireä tutkimusten ja suunnitelmien vuosi. Alkuvuodesta julkistettiin Hiekkasärkkien kehittämissuunnitelma. Maatalouden kehittämissuunnitelma polkaistiin käyntiin ja aloitettiin Plassin alueen kaavoitus.

Urheiluopiston toiminnallinen suunnitelma valmistui. Suunnitelma luovutettiin urheiluneuvostolle ja opetusministeriölle. 20.4.1978 urheiluopistosäätiön puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Juhani Vähäkangas. Hallituksen puheenjohtajana toimi Torsti Kalliokoski ja jäseninä Martti Lindvall ja Kalevi Mattila. Urheiluopiston ohella ajateltiin ravintolakoulua tai kieliopistoa. Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy laati vapaa-ajankeskussuunnitelman Hiekkasärkille. Erityistä huomiota kiinnitettiin palvelujen monipuolistamiseen. Ehdolla oli meriakvaario, huvipuisto, maauimala jne. Suunnitelmissa esitettiin yhteisorganisaation, Hiekkasärkät Oy:n perustamista. Myös talvi-imagon luomiseen kiinnitettiin huomiota, koska hiihtomaastot ovat soveliaat.

Etelänkylälle ryhdyttiin laatimaan osayleiskaavaa ja Seutukaavaliitto sai valmiiksi alustavan suunnitelman suojeltavista rakennuksista. Kalajoen keskustaajaman osayleiskaava oli esillä vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Myös kalastusmuseoajatus sai vauhtia. Lomaliitto vuokrasi Rantakallan, jonka omistaa paikallinen osakeyhtiö. Vuokraus alkoi 1.4.1978. Tammikuussa kirjattiin vuoden työttömyyden huippu, liki 15 %.

Rahjan kansallispuistohanke tyrmättiin kyläläisten toimesta. Kansallispuistokomitea kaavaili Rahjaan luonnonsuojelualuetta, joka sinne oli pikku hiljaa tulossa. Kyläläiset saivat kuitenkin ajoissa vihiä juonesta, Alpo Juusola ja kumppanit ryhtyivät peräämään hanketta, josta löytyikin todellisuuspohja. (Kalajoki-lehti 19.1.1978)

Vuoden alkupuolella Paavo Saari valittiin Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi, Arvo Ylitalo ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja Martti Lindvall toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen.
Vuosi 1978 oli presidentin valitsijamiesten vaalivuosi. Kalajoelta oli ehdokkaana Paavo Saari keskustasta, Martti Lindvall SKDL:stä, Matti Ojala kokoomuksesta ja Artturi Junttila kristillisistä. Kukaan ei tullut valituksi. Ylivieskasta ehdolla oli Kalevi Mattila.
YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin Kalajoella neuvostoliittolaisen taitelijaryhmän esiintyessä. Vappumarssiin osallistui yli 300 henkeä. Yhdysvaltain suurlähettiläs Rozanne L. Ridgway vieraili Kalajoella käyden muun muassa Anja ja Leevi Kiviojan tilalla. Kalajoella vietettiin Pohjanmaan Kalastusseurojen 50-vuotisjuhlaa. Juhlassa puhui liikenneministeri Veikko Saarto. Puolustusvoimain sotatalouspäällikkö kenraalimajuri Pentti J. Väyrynen vieraili Kalajoen Konepajassa. Kalajoen ja Raution seurakuntavaalit olivat vilkkaammat kuin edellisellä kerralla. Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotisjuhlaa.

Kirkkoneuvosto ei antanut lupaa ”Särkät soi”-tapahtumalle kirkkokonsertin järjestämiseen kirkossa. Särkät Soi tapahtuman yhteydessä oli Unto Jutilan 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertti. Särkät Soi-tapahtumassa esiintyivät Veikko Ahvenainen, Anatoli Beljajev, Seppo Lankinen, Seppo Leino jne. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tarja Kotila. Juhannuksena jäi kiinni 17 rattijuoppoa. Kunnanvaltuusto kielsi oluen myynnin elintarvikeliikkeistä, mutta salli baarianniskelun. Päätöstä edelsi monivaiheinen ja pitkä asian käsittely eri hallintoelimissä. Hiekkasärkillä hukkui eräs nuori turisti leirintäalueen uimarannassa. Pohjankylässä ammuttiin susi. Myöhäissyksyä ravisti poikkeuksellisen kova myrsky.

Maaliskuussa rovasti V.H. Kiviojan lapset luovuttivat seurakunnan käyttöön arvokkaan sukukortiston, jonka Kivioja oli aikanaan laatinut. Kalanjalostustehdas käynnistettiin Rahjassa. Juhlapuhujina olivat Ahti Pekkala ja Valion johtaja Erkki Ahola.
Kalajoen Unioni avasi ovensa toukokuussa. Hiekkasärkille ryhdyttiin rakentamaan kesäteatteria. Kotiseutumuseoon rakennettiin luhtiaitta. Raution monitoimitalo nousi harjakorkeuteen. Monitoimitalon pinta-ala on 145 neliömetriä ja siinä on tilat terveydenhoitajalle, hammashuollolle, lääkärin vastaanotolle sekä sosiaaliset tilat. Kustannusarvio oli 893 000 markkaa. Pitkänjärven leirimaja avattiin heinäkuussa. Kalajoen kotiseutupäivien aiheena oli Piekkon Aukko. Raution seurakuntatalo vihittiin käyttöönsä. Peruskoulun yläaste ja lukio vihittiin. Juhlapuheen piti läänin kouluneuvos Mauri Paananen. Kalajoen jäähdyttämöä laajennettiin.

Maakuntaviestissä Nivalassa Kalajoen I-joukkue oli kahdeksas ja II-joukkue oli B-sarjassa 26. Ensimmäisellä osuudella Keijo Siipo oli neljäs, toisella osuudella Merja Myllylä oli seitsemäs, kolmannella osuudella Aulis Harju oli seitsemäs, neljännellä osuudella Veli-Matti Saari oli kuudes, viidennellä osuudella Väinö Saari oli kuudes, kuudennella osuudella Ari Bäckman oli yhdestoista, seitsemännellä osuudella Esko Saari oli yhdestoista ja kahdeksannella osuudella Pekka Rahja oli kahdestoista. Maakuntaviestin voitti Himanka, toinen oli Nivala ja kolmas Veteli.

Keskusurheilukentän rakennustyöt pääsivät käyntiin ja Hiihtomajan valaistu kuntopolku saatiin valmiiksi. Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Esko Tuura, Paavo Hautala, Esa Siermala, Heikki Isopahkala, Seppo Salmela, Tapani Siermala ja Veli Anttila. Raution Kisailijat pelasi nelossarjassa ja joutui vieraissa tunnustamaan Himangan Urheilijat 3-2 paremmakseen.
Kalajoen Junkkarien kansallisissa urheilukilpailuissa Kannuksen Eero Ranta-Ylitalo voitti Lasse Virenin 1500 metrin juoksussa Veikko Ahola sijoittuessa kolmanneksi ajalla 3.58,1. Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,24.

Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa

2009-06-05T16:03:00.006+03:00

Raution pappila tämän päivän kunnossa

Kolme päivää aseleposopimuksen allekirjoittamisen jälkeen valtiollisen poliisin entinen päällikkö Arno Antoni pakenee ilman maastapoistumislupaa Ruotsiin. Hän esiintyy siellä väärällä nimellä. Hän palaa 21 päivänä lokakuuta Helsinkiin, mutta marraskuun alkupäivinä 1944 Arno Anthoni matkustaa Raution pappilaan ja piileskelee Raution pappilassa kirkkoherra Vihman huostassa. Anthoni kävi ostamassa maitoa ja voita kotitilaltani Aholta, mikä oli Raution pappilan lähinaapuri. Tuolloin ihmisillä ei ollut tarkkaa tietoa kuka tämä henkilö oli. Anthoni esiintyi väärällä nimellä. Anthoni piileskeli Raution pappilan vinttikamarissa. Hänet pidätettiin huhtikuussa 1945.

Kuka oli Arno Anthoni?

Arno Kalervo Anthoni (11. elokuuta 1900 Karjalohja - 9. elokuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä jatkosodan aikana.
Anthoni tuli ylioppilaaksi vuonna 1920, suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1927 ja sai varatuomarin arvon 1930. Hän toimi nimismiehenä Anjalassa ja Elimäellä vuosina 1928-1933. Nimismiehen toimensa ohella hän harjoitti myös asianajoa. Vuodesta 1933 Anthoni toimi Uudenmaan läänin poliisitarkastajana.

Anthoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli useita juutalaisia. Kun Horelli toi Anthonin kannattaman esityksensä valtioneuvoston käsittelyyn loppusyksyllä 1942, hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm suuttuivat ja ilmoittivat eroavansa hallituksesta, jos karkotukset pannaan toimeen. Tilanne uhkasi ajautua umpisolmuun, kun Horelli puolestaan uhkasi erota, jos hänen valtuuksiaan rajoitettaisiin. Presidentti Risto Ryti, joka piti tärkeänä SDP:n mukanaoloa hallituksessa, joutui aivan erikseen lepyttelemään Tanneria ja Fagerholmia ja vakuutti heille, ettei ketään henkilöitä karkotettaisi. Fagerholm totesi kuitenkin muistelmissaan tulleensa nenästä vedetyksi, kun Anthonin ja Horellin karkotettavaksi määräämät henkilöt sittenkin luovutettiin Saksaan.

Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Tämän jälkeen Anthoni siirtyi virkailijaksi Kansallis-Osake-Pankkiin.

Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja Valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Hänet tuomittiin vankeuteen sotarikoksista syytettynä 24. tammikuuta 1946 Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle.
Vuodesta 1949 Anthoni toimi Lohjan Kalkkitehtaan lakimiehenä.

Juutalaiset puolustivat isänmaatamme

Talvi- ja jatkosodassa Suomen juutalaiset osallistuivat maanpuolustukseen muiden suomalaisten tavoin. Heitä varten pystytettiin rintamalle kenttäsynagoga, eivätkä suomalaisten aseveljinä taistelleet saksalaiset puuttuneet tähän millään tavoin, vaikka olivat synagogasta ilmeisen tietoisia. Juutalaisia sotilaita kuului Suomen puolustusvoimiin 267, minkä lisäksi lottina toimi parikymmentä naista. Hitler myönsi kolmelle Suomen juutalaiselle rautaristin, mutta nämä kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Myös jotkut Suomeen saapuneista juutalaispakolaisista osallistuivat talvisotaan vapaaehtoisina. Muut komennettiin työpalveluun, jossa olosuhteet saattoivat olla ankarat.

6. marraskuuta 1942 Suomen viranomaiset luovuttivat natsi-Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Tapahtuman syyt ovat jääneet epäselviksi. Pääasiallisina vastuullisina luovutukseen pidetään sisäministeri Toivo Horellia ja Valtiollisen poliisin Valpon päällikköä Arno Anthonia. Syyt kyseisten juutalaispakolaisten luovuttamiseen ovat epäselvät, ei tiedetä oliko luovuttamisessa syynä Saksan painostus; Valpon päällikkö Arno Anthonin mukaan kyseessä oli normaali poliisitoimi. Luovutetuista kuitenkin vain kahdella oli rikosrekisteri. Kyseiset juutalaiset päätyivät lopulta Auschwitziin. Vain yksi heistä selvisi hengissä. Joukossa oli kaksi lasta.
Myöhemmin suoritetussa tutkinnassa Anthoni asetettiin syytteeseen, mutta hän selvisi hyvin lievällä tuomiolla.

Syyllisyytemme on suurempi kuin annettu ymmärtää

Valitettavasti syyllisyytemme on suurempi kuin olemme uskoneet. Suomi luovutti natsi-Saksaan huomattavasti useampia kuin ne kahdeksan pakolaista, joista tähän asti on puhuttu. Tiedon on tuonut päivänvaloon kaksi kirjaa, toimittaja Rony Smolarin ja tutkija Elina Sanan teokset. Vasta 60 vuotta tapahtumien jälkeen paljastuvat sotahistoriamme synkimmät luvut.
On kyse sekä pakolaisten että venäläisten sotavankien karkotuksesta Suomesta Hitlerin Saksaan, yhteensä 3000:sta henkilöstä. Kumpikin kirjoittaja on päätynyt samaan lukumäärään. Vähintään muutama sata luovutetuista oli syntyperältään juutalaisia. Arkaluonteinen kysymys on se, valittiinko heidät siksi, että he olivat juutalaisia. Suurin osa kaikista luovutuksista tapahtui Suomen ja Saksan "vankeinvaihdon" puitteissa. Me saimme vastaanottaa inkeriläistä ja muuta suomalais-ugrilaista väestöä, jotka olivat joutuneet vangiksi saksalaisen armeijan edetessä itään. Ne viranomaisemme, jotka osallistuivat tähän valonarkaan toimintaan, tiesivät varmasti, että luovutukset natsi-Saksaan merkitsivät useimmissa tapauksissa kuolemantuomiota.

Kun Heinrich Himmler, joka oli Hitlerin lähimpiä miehiä, vieraili Suomessa kesällä 1942, hänellä oli hallussaan lista osoitteineen käytännöllisesti katsoen kaikista juutalaissyntyisistä Suomen kansalaisista. Sen oli hänelle toimittanut sisäministeriö, siis viimekädessä Horelli ja Anthoni. Levitettiin myös huhua, että juutalaiset sotilaat kotiutettaisiin rintamalta aikaisemmin kuin muut. Se herätti levottomuutta, koska sitä pidettiin merkkinä edessä olevista suomenjuutalaisten maastakarkotuksista. Stiller tiedusteli asiaa suoraan Mannerheimin adjutantilta, kenraali Kekonilta. Lopulta viranomaiset kielsivät tietävänsä mitään koko asiasta.
Luetteloa voi jatkaa. Vieraillessaan miehitetyssä Norjassa Adolf Eichman ehdotti, että suunniteltaisiin jenkinmuotoista sabotaasia Suomeen ja syytettäisiin siitä sitten juutalaisia. Ryti-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen kesäkuussa 1944 äärikansallinen kotimainen lehdistö sai vielä yhden aiheen lisätä juutalaiseen väestöön kohdistunutta painostusta.
Maan korkein poliisiviranomainen Arno Anthoni oli täysin saksalaisten natsien palkkalistoilla. Hän vieraili Berliinissä keväällä 1942 Reinhard Heydrichin -jota myöhemmin nimitettiin Tsekkoslovakian pyöveliksi -ja Gestapon päällikön Heinrich Miillerin kutsumana ja sai tietää Saksan uudesta juutalaispolitiikasta, joka johtaisi juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun". On selvitetty, että Anthonilla oli mukanaan lista Suomen juutalaisista. Hänen matkaraportistaan ilmenee hänen sopineen Gestapon kanssa, että saksalainen osapuoli ottaa vastaan "kaikki sellaiset ulkomaalaiset, jotka Suomi poliittisesti epäilyttävinä tai muissa suhteissa epäluotettavina tai rikollisuuteen taipuvaisina pitää suotavana karkottaa valtakunnasta". Aivan kuten Tanner totesi, valtionpoliisille oli miten helppoa tahansa leimata kenet tahansa.

Anthoni joutui syytteeseen sodan jälkeen, mutta hänet vapautettiin. Myöhemmin osoittautui, että tuomari oli ollut suomalais-saksalaisen seuran puheenjohtaja. Horellia vastaan ei koskaan edes nostettu syytettä, sen sijaan hänet valittiin eduskunnan varapuhemieheksi hallituksen vaihdoksen jälkeen. Arvostelukykyinen kirjoittaja Veli-Pekka Leppänen katsoi Helsingin Sanomissa (HS 20.9.2003), että oikeudenkäynti Anthonia vastaan sisälsi niin monta farssinomaista piirrettä, että olisi aihetta ottaa tapaus uudelleen esille. Sekä Anthoni että Horelli ovat kuolleet, mutta heidän syyllisyytensä sotarikoksiin olisi siten mahdollista todentaa.
Historiantutkija Elina Sana on tehnyt uuden uraauurtavan työn, tällä kertaa kaikista sotavangeista, jotka luovutettiin Saksalle sodan aikana. Kirjan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003). Kohta on kulunut 25 vuotta siitä, kun hän julkaisi ensimmäisen suuren selvityksen kahdeksan juutalaisen pakolaisen kohtalosta kirjassa Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - otsikko viittaa kuolemanlaivaan, joka vei heidät ulos maasta matkalle kohti Auschwitzia. Vain yksi kahdeksasta selvisi hengissä keskitysleiriltä.

Elina Sana on tehnyt täysipainoisen työn, joka sisältää sekä kattavan yleiskatsauksen että aineiston, jonka yksityiskohtien runsaus on toisinaan kerrassaan yllättävä. Hetkittäin lukeminen on tuskallista. Sana tekee selväksi, että karkotuksia tehtiin kahta väylää pitkin, joista toisesta vastasi sotilasjohtomme, toisesta valtionpoliisi. Hän on löytänyt asiakirjoja, jotka osoittavat viranomaistemme sekaantuneen valonarkaan toimintaan, joka ei ole oikeusvaltion arvolle sopivaa. Vaikka armeijan ja valtionpoliisin piirissä yritettiin tuhota virallisia papereita kun maa alkoi polttaa, jäljelle jäi silti asiakirjoja, jotka ovat kyllin raskauttavia.

Keskeinen salaiseksi leimattu asiakirja vankienvaihdosta on päivätty 21.11.1941 allekirjoittajana Mannerheim (nimi kirjoitettu koneella); sama menettelytapa esikuntapäällikön, kenraaliluutnantti E. Hanellin nimen kohdalla, pelkkä konekirjoite. Dokumentin on lopulta allekirjoituksellaan vahvistanut muuan eversti S. Isakson.
Asiakirjasta käy ilmi, että saksalaiset sotilasviranomaiset olivat koonneet ensimmäisen, 2062 suomalaista tai suomensukuista vankia käsittävän erän Tallinnaan, jossa se odotti sopimuksen mukaista laivakuljetusta Suomeen. Saksalaiset olivat omasta puolestaan valmiita ottamaan vastaan saksalaisia, eestiläisiä, latvialaisia, liettualaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vankeja. "Juutalainen" ilmestyy ensimmäisen kerran esiin kansallisuuden tunnusmerkkinä suomalaisessa asiakirjassa. Ilmi ei käy kuka sopimuksen oli laatinut ja missä muodossa.

Jossain määrin Sana kiertää kysymyksen siitä, mikä oli Mannerheimin vastuu vankienvaihdosta. Tämä ei voinut olla tietämätön asiasta, mutta "hänellä oli sota johdettavanaan ja hänen tehtävänsä oli jakaa käskyjä".

Mielenkiintoinen on Sanan kysymys, joka koskee sitä, olisiko Eljas Erkko voinut pysäyttää vankeinvaihdon. Hän oli aiemmin kansanedustaja, toimi ulkoministerinä ennen talvisodan puhkeamista ja omisti suuren lehden, Helsingin Sanomat. Sana muistuttaa myös, ehkä epähienosti, että Erkko itse asiassa johti suurta osaa vankileireistä vilkkaimman vankeinvaihdon ajanjaksona syksystä 1941 kesäkuuhun 1942. Sodan jälkeen Erkkoa vastaan nostettiin syyte virkavirheestä ensin sotaoikeudessa, sitten sotaylioikeudessa ja lopulta Korkeimmassa oikeudessa, sen johdosta että hän oli antanut vankileirien vartiointia koskevia määräyksiä, jotka olivat ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja sotalaitoksen rikoslain kanssa. Erkko vapautettiin syytteistä.

Elina Sanan kirja havahdutti jopa BBC:n tekemään sen aihetta jokseenkin seikkaperäisesti käsittelevän reportaasin marraskuun lopulla. BBC:n toimesta on maailma nyt saanut tietää, että Suomi luovutti noin 3000 sotavankia natsi-Saksaan. Sana tähdensi BBC:lle, että hänen ilmoittamansa määrä - 2829 luovutettua - on minimi. Hän kertoi tietävänsä useita muita tapauksia, joiden asiakirjat olivat kadonneet. Jos joltakulta on jäänyt huomaamatta, haluan myös korostaa, että ehkä ansioitunein sotahistorioitsijamme Ohto Manninen arvioi BBC:lle Sanan tutkimustulokset sensaatiomaisiksi, sanan parhaassa merkityksessä.

Lähdeaineisto:

Elina Sana Kuoleman laiva

Elina Sana Luovutetut

Laivanrakennus Kalajoella

2009-05-29T17:41:00.004+03:00

Kuva Anders Gustaf Östman (1819-1900)

Kalajokelaisten talonpoikien kauppapurjehduksella on vanhat perinteet. Kalajokiset osasivat itse rakentaa laivansa. Vielä 1860-luvulla oli käytössä talollisten Juho Pahikainen ja Jaakko Merenojan rakentama 13 lästin vetoinen "Liukas", mikä myytiin vuonna 1864 kalajokiselle Erkki Roosille. Tuohon aikaan oli käytössä myös liikemies-apteekkari Relanderin käyttämä 16 lästin "Anny"-laiva, mikä myytiin vuonna 1863 Kaarle Kustaa Törnvallille ja joitakin vuosia myöhemmin Kustaa Änkilälle. Tämä "Anny" ei ollut Kalajoella rakennettu, "Liukas" suoritti nälkävuoisen aikaiset jauhohakumatkat Pietarista. Nälkävuodet katkaisivat sitten purjehduksen. Kun nimismiehenja voudinkertomusten mukaan Kalajoella oli maapurjehdusta vuosina 1865-67 yhteensä 16-29 lästin verran. Vuonna 1868 maapurjedusta ei ollut lainkaan.

Laivanrakennus pääsi Kalajoella jatkumaan nälkävuosien jälkeen. Tunnetuimmaksi rakentajaksi nousi Pietarsaaressa 27.8.1819 syntynyt Anders Gustaf Östman, joka sittemmin Kalajoelle siirtyneenä teki monia laivoja. Tämä itseoppinut ja käytännön kouluttama rakentaja rakennutti 1870-luvulla Kalajoen kirkon, Oulun kasarmit ja pani alulle Kokkolan kaupungin tilaamat kaksi proomua, joiden viimeistely jäi hänen poikiensa huoleksi. Hänen itsevarmuuttaaan työssään kuvaa hänen mielikauseekseen mainittu"Me teke tätä ja me osaa teke tä". Östman kuoli Kalajoella 28.3.1900. Hänen työtään jatkoivat Kalajoella hänen poikansa. Frans Adolf Östman (1859-1910) rakensi Ämmän vesitämöllään muun muassa "Ansio"-laivan vuonna 1891. Östmaninen rakentamia olivat todennäköisestimyös vuonna 1883 valmistunut "Onni"# ja vuonna 1892 valmistunut "Toivo". Nämä purjehtivat "Ansion" ohella vielä vuonna 1895 kotipaikkanaan Kalajoki.

Lästi on tilavuusmitta

Kauppalästi (kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna) eli 2 970 litraa.
Vanhana tilavuusmittana käytetyllä lästillä oli kolme kokoa: 12, 13 tai 24 tynnyriä (tunna). Yleensä lästi tarkoitti hiiliä, kalaa, tervaa, viljaa tai voita mitattaessa 12 tynnyriä eli 1 978 litraa. Lästi tervaa tarkoitti 1600-luvulla 12 tynnyriä eli 1 507 litraa. Vuodesta 1855 Ruotsissa tynnyri nestetavaran mittana oli 125,62 litraa ja kuivan tavaran mittana 146,35 litraa. Suomessa tynnyri kuivaa tavaraa oli 164,88 litraa.

Kaljaasi Ansio

Katso Plassin kyläyhdistyksen sivuilta Kaljaasi Ansion rakentamista tämän hetken tilannetta
http://www.plassi.fi/

Lähdeaineisto: Matti Kyllönen Kalajoen ja Raution historia ISBN 951-99292-0-7

Kalajoen Säästöpankin historiaa

2009-04-19T08:44:00.004+03:00

Kalajoen Säästöpankin perustaminen tuli esille kuntakokouksessa kesäkuun 17. päivänä 1884. Silloin olivat mukana vaikutusvaltaiset kunnanisät mm. Jaakko Friis, Juho Friis, Antti Santaholma, Juho Pahikainen, Simo Saari ym. ennen kaikkea vaatimattomuudessaan kaikkeen lahjakas ja aloiterikas kunnankirjuri Kalle Myllylä, josta tuli säästöpankin kirjuri yhdeksi vuosikymmeneksi. Kuntakokouksen pöytäkirjan 9 § osoittaa: "Otettiin esille kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaan ja myönnettiin sen edullisuus yksimielisesti ja päätettiin valita komitea asiaa valmistelemaan ja sääntöehdotusta tekemään syyskokouksessa esitettäväksi; valittiin puheenjohtajaksi kruununnimismies G.A. Palmqvist ja jäseniksi kansakoulunopettaja Matti Tuomikoski, kuntakoukouksen esimies J. Pahikainen, lautakunnan esimies M. Alasuvanto ja kunnankirjuri K. Myllylä."

Saman vuoden lokakuun 13 päivänä kuntakokous päätti: "että lainamakasiinin siemenjyvästön kasvukapoista myydään sata tynnöriä rukiita ja kaksisataa tynnöriä ohria, joista saatu summa luovutetaan säästöpankin pohja- eli kantarahastoksi." Joulukuun 15 päivänä kuntakokous hyväksyi edellä mainitun komitean sääntöehdotuksen.

Vahvistettujen sääntöjen perusteella kuntakokous sitten syyskuun 28 päivänä 1886 valitsi säästöpankille johtokunnan, johon tulivat Kustaa Himanka, Klle Myllylä, Johan Löfgvist, Antti Rahko, Antti Manninen ja Jaakko Merenoja sekä varajäseniksi Heikki Vedenoja, Niku Silvasti ja Matti Juusola. Näistä valittiin esimeheksi Jaakko Merenoja ja kirjuriksi Kalle Myllylä.

Säästöpankki voitiin avata yleisölle virallisesti vasta 19 päivänä marraskuuta 1887. Ensimmäinen pankkihuoneisto sijaitsi Jaakko Merenojan talossa Pohjankylässä. Ensimmäiset vuodet säästöpankkitoiminnassa eivät näytä saavutuksiltaan loistavilta, mikä johtuu ehkä siitäkin, että säästöpankkia pidettiin auki vain kerran kuukaudessa. Toisena kehityksen hitaututeen vaikuttavana tekijänä mainittakoon se, että säästöpankin ohjesäännön määräys, minkä mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta vain 200 mk vuodessa. Ensimmäisenä virallisena aukiolopäivänä 19.11.1887 ensimmäisen talletuksen teki kauppias Antti Santaholma: 800 mk, joka heti kunnalle lainattiin.

Vuoden 1888 tammikuussa säästöpankki oli auki kaksi kertaa, jolloin kerääntyi talletuksia yhteensä 924 markkaa. Kassaan kerääntyneet varat lainattiin kahdella velkakirjalla, minkä lisäksi maksettiin pankille hankitutu tilikirjat.

Säästöpankin ensimmäinen isännistö valittiin kuntakokouksessa 14 päivänä maaliskuuta 1898. Ylimpään elimeen, mikä valvoi säästöpankin toimintaa ja päätti sen toiminnata, valittiin kauppia Antti Santaholma ja maanviljelijät Kaarlo Haavisto, Antti Manninen, Joonas Tavasti, Antti Tiinanen, Esa Mustonen. Eliel Naatus, Matti Nikula, Mikko Nauha, Sakri Kaakko, Antti Niska ja Juho Roukala. Säästöpankin hallitukseen kuuluivat pastori J.H. Ihalainen, nimismies A.W. Snellman, apteekkari J.O. Hedman ja maanviljelijät J.Fr.Naatus, Otto Muuttonen sekä varajäsenet maanviljlijät Juho Tikkala ja Matti Matinpoika Nikula. Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen maaliskuun 30 päivänä 1898 ja valitsi puheenjohtajakseen apteekkari J.O. Hedmanin ja varapuheenjohtajaksi nimismies A.W. Snellmanin.

Vuoden 1899 alusta alettiin pankkia pitää auki joka arkilauantai. Aukiolojen lisääntyminen vaikutti suotuisasti pankin kehitykseen. Vuoden 1900 aikana tehtiin pankin ohjesäännön muutos, jonka mukaan yhdeltä säästöönpanijalta sai ottaa talletusta 5000 mk vuodessa aikaisemman 200 mk sijasta.

Kalajoen Säästöpankin toiminta aloitettiin, kuten monen muunkin maalaissäästöpankin vuokrahuoneissa. Kolme ensimmäistä vuottaan se oli johtokunnan puheenjohtajan maanviljelijä Jaakko Merenojan talossa, sitten Ventelän talossa vuoteen 1898, jolloin pankki vuokrasi huoneen Hakalasta. Siitä se siirtyi seuraavan vuonna 1899 silloisen kirjanpitäjänsä luokse Pohjankylän koululle. Täällä pankin toiminta jatkui aina vuoteen 1914, jolloin jo oman talon rakennustyöt olivat käynnissä. Vuonna 1913 ostettiin pankin palsta, "Omapohja", jolle rakennettiin panki toimitalo, mihin muutettiin joulukuun 9 päivänä 1915 Heikki Himangan talossa, jossa pnkki oli ollut toista vuotta.

Säästöpankin talon rakensivat urakalla rakennusmestari Kyösti Himanka Helsingistä ja Leander Rahko Kalajoelta. Urakkasumma oli ulkohuonerakennuksineen 27.600 markkaa. Rakennukseen varattiin myös huoneita kunnan tarpeita silmällä pitäen ja siihen sijoitettiin myös siihen aikaan paikkakunnalta puuttuva suuri juhlasali, jossa erinäiset yhdistykset ovat saaneet merkkijuhlansa viettää. Kunnalle luovutettiin rakennuksesta heti sen valmistuttua kansliahuone kassaholveineen pientä vuosivuokraa vastaan.

Vuonna 1920 pankki otti liikkeensä yhteyteen Keksuspankin postivekselien myynnin. Marraskuussa 1. päivänä samana vuonna alettiin säästöpankkia pitää avoinna kaksi kertaa viikossa. Vuonna 1928 säästöpankki liittyi jäseneksi Keski-Pohjanmaan Säästöpankkiyhdistykseen.

Vuonna 1944 ostettiin Lotta Svärd Kalajoen paikallisosatolta Siltasaari-niminen kiinteistö, josta oli tarkoitus laittaa virkailjoille asuntola, mutta se jouduttiin luovuttamaan siirtoväen käyttöön useaksi vuodeksi ja niin se sitten myytiin Maanmiesseuraliitolle vuonna 1950. Vuonna 1949 päätettin isosali korjauttaa kunnan käyttöön. Salista laitettiin 4 uutta toimistohuonetta ja vuokrattiin kunnalle 40 000 markan vuosivuokraa vastaan.

Vuonna 1956 pankkihuoneeseen päätettiin teettää uusi tiski entisen vanhan ja epäkäytännöllisen tilalle. Uusi tehtiin osaksi arkkitehti Elsi Borgin piirustusten mukaan kuitenkin vähän muuttamalla. Mainitun tiskin teki Toivo Ojalan Puusepänliike Kalajoelta. Vuonna 1958 pankin ulkoseinään laitettiin mainosvalo, joka tilattiin Oy Airam Ab:ltä. Laite tuli maksamaan 300 000 markkaa.

Isännistön ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppias Antti Santaholma 20 vuotta. Hänen jälkeensa valittiin puheenjohtaksi Kalle Myllylä, jonka toimiaika kesti viisi vuotta eli vuoteen 1923. Myllylän jälkeen puheenjohtajana toimi kaksi vuotta Heino Tavasti. Tavastin jälkeen puheenjohtajana toimi kolme vuotta kirkkoherra J. Anton Heilala. Vuonna 1928 puheenjohtajaksi tuli Oskari Metsola, jonka tomiaika loppui vuoteen 1945. Vuosina 1946-48 puheenjohtajana toimi kauppias J.S. Yrjänä sekä 1949-1950 lääkäri Untamo Sorasto. Vuodesta 1951 puheenjohtajana on toiminut rovasti V.H. Kivioja.

Säästöpankin ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan apteekkari J.O.Hedmanin paikkakunnalta poismuuton jälkeen v. 1907 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi silloinen prokuristi myöhemmin kunnallisneuvos Oskari Santaholma. Hänen erottuaan v. 1913 valittiin puheenjohtajaksi pastori A.J. Sariola. Hänen jälkeensa v. 1918 puheenjohtajaksi tuli maanviljelijä A.L. Manninen, joka vuoden 1929 alusta erosi. Tämän jälkeen valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä Kustaa Rahko, joka toimi tehtävässä 23 vuotta. Vuoden 1953 alusta valittin hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä K.A.Siipola.

Pankin kirjureina, kamreereina ja toimitusjohtajina ovat toimineet
Kalle Myllylä kunnankirjuri 1887 - 1899
Jaakko Hiivala kansakoulun opettaja 1899 - 1911, 1912 - 1914
O.H. Petäjistö maisteri 1911 - 1912
Alfred Kärje 1914 - 1918
Sergei Åkerman 1918 -1919
Eino Hongell (Honkela) 1919 - 1923
Martta Heinonen 1923 - 1928
Anni Helanen (Helander) kamreerina 1928 - 1949 ja sen jälkeen toimitusjohtajana vuodesta 1949

Lähdeaineisto:
Kalajoen Säästöpankki 75 vuotta 1887 - 1962

Vuosi 1977 Kalajoella

2009-04-05T08:09:00.017+03:00

KaNV:n joukkue oli mukana nousukarsinnoissa SM-sarjaan.

Kuntavaaleissa 1976 keskusta sai 19 valtuustopaikkaa, SKDL 8, kokoomus 5, SDP 1, SMP 1 ja SKL 1. Uusi valtuusto aloitti työnsä tammikuussa 1977. Valtuuston koostumus oli seuraava:: Artturi Junttila, Simo Himanka, Esko Lindström, Martti Lindvall, Toivo Niva, Sauli Mäki, Aila Ahola, Sauli Konu, Kaarlo Luoto, Airi Vierimaa, Heimo Myllymäki, Paavo Saari, Erkki Sorvari, Viljo Saarela, Toivo Yli-Erkkilä, Erkki Niemelä, Arvo Ylitalo, Urho Heikkinen, Paavo Joki-Erkkilä, Heikki Nikupaavo, Untamo Sorasto, Matti Joensuu, Harald Rahja, Paula Oksanen, Veikko Murtoniemi, Aaro Sipilä, Matti Tiinanen, Juho Karhumaa, Uuno Rahko, Tuomo Heikkilä, Arvo Pahkala, Sakari Yli-Hallila, Kaija-Leena Hongell, Matti Ojala ja Leena Kivioja.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen, varapuheenjohtajana Eino Kääntä, ja jäseninä Eero Rahkola, Heimo Saari, Elsa Tolonen, Jorma Juusola, Martti Lindvall, Edvin Tokola ja Matti Ojala.
Valtuuston puheenjohtajista äänestettiin suhteellisella vaalilla. Paavo Saari sai vertausluvukseen 26, Arvo Ylitalo 13 ja Sakari Yli-Hallila 8,66. Martti Lindvall sai 8. Yleensä äänestykset valtuustossa menivät 26-9, mutta nyt todennäköisesti SDP ei ollut äänestyksessä Martti Lindvallin takana.

Kalajoen vappumarssiin osallistui 420 osanottajaa Lauri Tanskan johdolla. Särkät soi tapahtumassa olivat mukana USA:sta John Molinari, N-L:sta Anatoli Beljajev ja Suomesta Veikko Ahvenainen, Seppo Leino, Paavo Tiusanen ja Unto Jutila.
Laulaja Pekka Himanka palkittiin matkailumajakalla. Hän on tehnyt Kalajokea tunnetuksi muun muassa Kankaan kaunis Katriina laulullaan.

Suomessa elettiin taloudellista taantumaa öljykriisin seurauksena. Kalajoella Rahjan saariston kansallispuistohanke oli vahvasti esillä. Rahjankyläläiset vastustivat erittäin voimakkaasti kansallispuistohanketta muun muassa kylällä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Satama-asia oli ajankohtainen. Puhuttiin syväsataman saamisesta. Urheiluopistohanke oli esillä. Maa ja Vesi Oy teki matkailun kehittämissuunnitelmaa. Ideoina olivat maauimala, vinttikoirarata, meriakvaario, hiihtokeskus ja minijunarata.

Rahjan saariston kansallispuistohanke oli esillä otsikoissa samoin kuin atomivoimalaidea. Laurikariin päätettiin tehdä kalatehdas. Rahjan kylätoimikunta halusi Rahjaan uuden koulun. Uutta paloasemaan alettiin suunnitella Merenojan alueelle. Raution seurakuntatalon suunnittelu käynnistyi. Raution monitoimitalon rakentamisesta tehtiin päätös. Kustannusarvio oli 411 200, joista valtionosuus oli 62 %.
Raution Tekstiili laajensi toimintaansa palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Yritys työllisti nyt 12 ompelijaa, jotka valmistivat asuja sairaanhoitohenkilökunnalle, hoitajille ja lääkäreille. Pesula aloitti toimintansa Kalajoella.

Kalajoen kansanopisto täytti 35 vuotta. Vaikeimmat vuodet olivat takanapäin, sillä vuosina 1974-75 opistolla opiskeli ainoastaan 20 oppilasta. Kalajoen osuusakauppa täytti 60 vuotta. Juhallisuuksiin osallistui 530 vierasta. Kalajoen apteekki täytti 120 vuotta. Kalajoen apteekki on maan vanhin maalaiskunta-apteekki. Kalajoen kotiteollisuuskoulu täytti 40 vuotta. Kotiteollisuuskoulussa oli kutomaosasto, ompeluosasto, metali- ja konepajaosasto, puutyöosasto ja rakennusosasto. Koulussa opiskeli myös japanilaisia. Kalajokisuunvakuutusyhdistys täytti 100 vuotta. Kalajoen Säästöpankki juhli 90-vuotista taivaltaan.

Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Tapani Siermala, Esa Siermala, Kauko Siermala, Seppo Salmela, Juhani Alasuvanto, Veli Anttila, Seppo Saarinen, Jorma Myllylä, Timo Väre ja Hannu Mäntymäki.Kalajoen Junkkareiden lentopalloilu oli laskusuunnassa ja johti keväällä 1977 putoamiseen kolmossarjaan yhdessä Ranuan kanssa. Junkkarit oli lohkossaan yhdeksäs 12 pisteellä.

Kalajoen Naisvoimistelijat olivat SM-sarjan karsinnoissa. Kalajoelle saapuivat Kuopion Sale ja Tampereen Kalevan Lentopallo. Avasusottelussa Kalajoen Naisvoimistelijat johtivat 2-1 Kuopion Salea vastaan ja neljännessä erässäkin jo 10-7, mutta Sale käänsi ottelun edukseen numeroin 2-3 (15-11, 12-15,15-8, 9-15,7-15). Otteluselostuksessa todetaan, että peli kiertyi aivan liikaa Seija Rönnin ympärille. Pirkko Änkilä tuntui yrittävän jokaisesta pallosta. Kentällä oli hiljainen uurastaja Eila Kankaanpää ja pitkä Elina Väre onnistui puolustuksessa paremmin kuin hyökkäyksessä. Toinen ottelu päättyi Kalevan Lentopallon voittoon numeroin 1-3 ( 8-15, 15-13, 6-15,9-15). Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkueessa Marjatta Utriainen, Leila Karhula, Elmi Letola, Marjut Himanka, Seija Rönn, Eeva-Kaisa Lehtmäki, Elina Väre, Elina Kankaanpää ja Pirkko Änkilä.

Martti Törnvallin omistama 14-vuotias tamma ravikuningar Riuskan-Tyttö jätti raviradat. Se oli ollut huipulla vuodesta 1971 lähtien. Ravikuningattaren tittelin se voitti vuonna 1976.
Puulaakihiihtoihin osallistui 28 miesten joukkuetta. Matkana oli 4 x 3 km. Arvi & Pojat voitti puulaakimestaruuden. Naisten sarjassa oli 9 joukuetta, Voiton vei rakennusliike Nivat % Fors joukkueella Maire Isopahkala, Helena Fors, Ritva Ylitalo, Asta Alatyppö. Kyläsarjassa oli kuusi joukkuetta.

Jussi Kurikkalan muistokisojen voiton vei miesten sarjassa Heikki Torvi ja naisten sarjassa Raija Kivioja.
Kalajoen kansainvälisissä juhannuskisoissa Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,76. Toiseksi tuli ruotsalainen Pelle Nilsson tuloksella 18,60. Antti Rajamäki voitti 100 metrin juoksun ajalla 10,8.

Pitkäaikainen kansanedustaja ja merkittävä vaikuttaja rovasti V.H.Kivioja kuoli. Hänen hautajaisiinsa Kalajoella osallistui yli 1000 henkeä.

Katso

V.H.Kivioja

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/v-h-kivioja-kalajoen-viimeinen.html

Kalajoelta Syvärille ja takaisin 1941-1944

2009-03-25T07:22:00.005+02:00

Kalajoen miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä

Talvisodan jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34 suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen, Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.

Jatkosodan käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti. Kalajokisia kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan komentajana toimi jääkärieversti K.A. Heiskanen, joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo. Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia. Taisteluvaiheessa pataljoonaa komensi ratsumesteri N. Eerola. JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR 29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.

III pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa 25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali Paavo Talvela. Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan läheisyydessä 6.7.1941.

Ilomäen valtaus

Taisteluosasto Susitaival eteni valmiusasemiin heinäkuun 7. päivänä ja kello 17.45 alkoi tykistö- ja kranaatinheitinvalmistelu, joka kesti 10 minuuttia. Heti sen jälkkeen ryhtyi III/JR29 hyökkäämään. Ilomäen taisteluissa kaatuivat kalajokiset sotamiehet Yrjö Juola, Eino Hirvi ja Emil Myllymäki sekä alikersantti Kaarlo Saukko. Vasankarista kotoisin ollut Juola kuului omien kranaateista kaatuneisiin. Hän oli rykmentin ensimmäinen kaatunut kalajokinen.

Menetettyään Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941. Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta. Ratsumestari Eerolan pataljoona savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin myös siten, että Sulo Männistölle ehdotettiin Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä lopputulosta.

Voitto Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua. Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä kaatuivat kalajokisista Joonas Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja Anto Lyly. Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.

Puna-armeijan päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla. Everstiluutnantti Susitaipaleen voimat olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven jaKotaljärven välisellä kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta. Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille asetetun tavoitteen.

Säämäjärven-Sotjärven kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli pulustanut kokonainen venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.

Prääsästä Petroskoihin

JR 29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä. Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR 50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri Suni haavoittui reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa haavoittunutta kalajokista Viljo Mäkelää sidontapaikalle. Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen ja ylikersantti Honkelan lisäksi kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja Heikki Tarkiainen. JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.

Prääsän taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua. Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.

Aamuyöllä 30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään kiireesti tiään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari Eerola, jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti Martti Tanska ja sotamiehet Kaarlo Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.
Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.

Vetäytyminen

Tilanne Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.1.1994 alkanut hyökkäys saksalsiten kolmatta vuotta pitämän Leningradin saartorenkaan murtamsieksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja maaliskuussa saksaaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taaksen jataken perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys Kannakssella alkoi 9. kesäkuta ja tällä kertaa venäläisten eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan 10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944 oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo Yliuntinen), Kuokkala (Frans Jernström), Siiranmäki (Elias Tolonen), Kanneljärvi (Tuure Karjaluoto), Viipuri ( Aaro Ring), Kuparsaari (Heino Siirtola), Vuosalmi (Martti Kääntä ja Matti Junnikkala), Juustila (Eero Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman), Ihantala (Antti Nevanperä) sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino Kamunen, Vilho Murtoperä) Salmi (Esko Ylikangas) ja Nietjärvi (Antti Sorvari).

Lapin sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart Myllymäki ja Veikko Roukala, Kemissä Vilho Liias, Vojakkalassa Väinö Saari, Muoniossa Pentti Rahkola ja Kilpisjärvellä Kalervo Lahti. Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista, Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.

Lähdeaineisto: Sotavuodet Kalajoki ISBN 952-90-3425-3

Pitkärannassa kaatui 13 Kalajoen miestä

2009-03-18T18:10:00.004+02:00

Kalajokiset Toivo Lankila, Nikolai Siermala, Usko Boman, Seth ja Niilo Vasanakari kaatuivat Pitkärannan mottitaisteluissa.

Talvisodan suurimmat ja maineikkaimmat mottitaistelut käytiin Laatokan itärannalla Pitkärannan lähellä. Siellä annettin myös Kalajoen raskaimmat uhrit isänmaalle. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa 1940 Pitkärannassa kaatui yhteensä 13 kalajokelaista, mikä on lähes puolet kaikista Kalajoen kaatuneista talvisodassa ja enemmän kuin yhdelläkään pitkän jatkosodan taistelukentistä.

Pitkäranta oli lähes 15 000 asukkaan Impilahden eteläisin kylä, merkittävä kaivos- ja teollisuusalue. Melko tasaisen taajaman pohjoispuolella alkoi välittömästi vaihtelevampi maasto, jonka huomattavilla korkeuseroilla oli merkityksensä talvisodan taisteluissa. Laatokan tälle rannikolle ovat tyypillisiä monet saaret. Suurimmista Mantsi ja Lunkulansaari ovat Pitkärannasta etelään, Valamo taas kauempana järvellä lounaassa.

Puna-armeija valtasi Pitkärannan ja suuren osan muutakin Impilahteä heti talvisodan alussa, mutta jatkossa eteneminen pysähtyi ja vihollinen motitettiin 11.een saartorenkaaseen. Talvisodan Laatokan sotatoimet liittyivät kiinteästi maarintamien tapahtumiin. Pitkärannan saaristossa ja myös läheisellä mantereella raskain uhrein käydyllä taistelulla, joka sitoi runsaasti vihollisen voimia ja heidän huoltoaan, oli suuri, ehkä jopa ratkaiseva merkityksensä IV.Armeijakunnan menestyksellisille mottitaisteluille Kitelän-Pitkärannan suunnalla.

Kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund komensi talvisodan aikana IV. Armeijakuntaa , johon kuuluivat 12. ja 13. Divisioonat. Hänen komennossan käytiin Laatokan pohjoispuolisten alueiden voitokkaat mottitaistelut. Hänen poikansa Gustav Hägglund toimi myöhemmin Suomen puolustusvoimain komentajana.

Sota-alukset Aallotar ja Tarmo pommittivat Laatokalta 75 millin tykeillään.Pitkärantaa 4. tammikuuta 1940. Kuusi päivää myöhemmin IV:n Armeijakunnan kärki katkaisi vihollisen tieyhteydet Pitkärannan alueella, mikä merkitsi Kitelän suurmotin syntymistä. Puna-aremijan 168. Divisioona juuttui tähän ympäristöön yli kahdeksi kuukaudeksi, mutta venäläisjoukot saivat ilmateitse ja saaristoreittiä sen verran huoltoa, ettei tätä mottia pystytty koskaan eliminoimaan.
Kitelän suurmotti sulkeutui eteleästä 23. tammikuuta, kun suomalaiset saivat haltuunsa Maksimansaaren. Sen jälkeen venäläiset pystyivät huoltamaan mottia vain saarien välistä suurin menetyksin.

Suomussalmella Raattentiellä käytyjen taistelujen päätyttyä tammikuun alussa Päämaja siirsi everstiluutnantti Frans Fagernäsin johtamana JR 64:n Laatokan Karjalaan. Eversti Hannu Hannuksela muodosti tästä rykmentistä ja Pitkänrannan suunnassa jo toimivista joukoista 14. tammikuuta 1940 Taisteluosasto Kilvan, jota komensi everstiluutanantti Fagernäs. Taisteluosaston joukoissa oli monia kalajokisia miehiä.

Pitkärantaan saapuneiden uusien neuvostojoukkojen hyökkäykset alkoivat 19. tammikuuta ja kuusi päivää myöhemmin parin komppanian vahvuinen vihollisen hiihto-osasto katkaisi jopa Kilvan huoltotien, mikä kuitenkin saatiin avatuksi jo seuraavana päivänä. Tammikuun lopulla ja helmikuun alussa Pitkärannan taisteluille oli tyypillistä vihollistykistön voimakas toiminta, mikä aiheutti jatkuvia miestappioita Taisteluosasto Kilvan joukoille.

Tammikuun lopulla puna-armeijan joukot valtasivat Pitkärannan edustalla olevan Putkisaaren. Pian sen jälkeen (28.1.1940) IV: Armeijakunnan komentaja Woldemar Hägglund antoi määräyksen Kelivaaran ja itäisen Lemetin mottien valtaamisesta.

Pitkärannan pohjois- ja koillispuolella pystyttiin talvisodassa tuhoamaan yhteensä kymmenen mottia. Tammikuun 16. ja 27. päivien välisen ajan taistelut Pitkärannassa toivat suruviestin sotamiesten Aarne Kärjän, Kaarlo Öljymäen, Yrjö Kähtävän, Eino Saukon ja Aarno Simin omaisille Kalajoella.

Tammikuun 20. päivän vastaisena yönä Eino Manninen oli vartiossa Ravaajan lohkolla. Yö kului rauhallisesti, mutta Manninen ei antanut minkäänlaisen välinpitämättömyyden tai unenhorroksen vallata itseään. Hän tähyili herkeämättä yön pimeyteen. Hän kiinnitti huomioita erääseen pisteeseen, mikä tuntui liikkuvan lähemmäksi. Äänettömästi hän tarttui kivääriinsä, nosti sen poskelleen ja yön hiljaisuuden katkaisi terävä laukaus, toinen ja kolmaskin, lopulta koko sarja tähädttyjä laukauksia. Lumessa lähestynyt vihollispartio oli päässyt käsikranaatin heittoetäisyydelle. Eino Manninen onnistui kuitenkin poimimaan kaikki pystykorvansa tähtäimeen, eikä yksikään päässyt viemään terveisiä tovereilleen.

Tammikuun 25. päivänä kuului Pitkärannan lähellä, Laatokan jäällä Maksimansaaresta pohjoiseen jäältä molemmille rannoille haavoittuneen hevosen vaikerrus. IKL:n kansanedustaja, JR 39:n pastori Elias Simojoki lähti keskellä kirkasta päivää astelemaan kärsivää hevosta kohti ja lopetti kärsivän heovsen tuskat. Sen jälkeen hän nousi suksilleen ja kääntyi palatakseen omalle puolelleen. Vihollisen tarkka-ampuja painoi liipasinta ja Simojoki tuupertui jäälle.

Eino ja Toivo Manninen kaatuivat Pitkärannassa 4.2. ja 2.2.1940. Talvisodan taistelut kiihtyivät Pitkärannassa helmikuun alussa 1940, kun venäläiset toivat Laatokan koillisrannan alueelle yhä useampia divisioonia päästäkseen murtamaan Kitelän-Kairinojan suurmotin. Kalajokelaisista kaatuivat Pitkärannassa 2. ja 9. päivien aikana Eino ja Toivo Mannisen lisäksi alikersantti Toivo Päivikkö ja sotamiehet Toivo Lankila, Seth ja Niilo Vasankari sekä Nikolai Siermala. Rautiolaisista saman kohtalon koki sotamies Matti Mustasaari. 12. helmikuuta Pitkärannassa kaatui vielä kalajokelainen sotamies Usko Boman ja kuukauden viimeisenä päivänä rautiolainen sotamies Svante Ylitalo. Sulo Mård kaatui Pitkärannassa vain kolme päivää ennen rauhantekoa 9.3.1940.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitukset Kalajoenseudussa 2.11.1999, 5.11.1999, 9.11.1999, 12.11.1999, 16.11.1999.

Tyngän koululta Kiviniemeen

2009-03-16T20:11:00.005+02:00

Johannes Hihnala, Kusti Kekolahti ja Kaarlo Yliuntinen, Kalajoen ensimmäiset talvisodan uhrit

Lokakuun 14. päivänä 1939 kokoonnuttiin Tyngän koululle, jossa valmisteltiin marssia Sievin asemalle. Ensimmäinen marssitauko oli Pöllän koululla Rautiossa, missä lotat tarjosivat jotain suuhun pantavaa. Sievin asemalla miehet lastattiin junaan ja matka jatkui kohti Kokkolaa. Siellä perustettiin yksiköt. Tynkäläisten osalta se oli 1.KKK/JR24. Samalla saatiin varusteet, joita täydennettiin omilla. Aseistuksena oli konekivääri ja kivääri. Konekivääriryhmään kuului 5-6 miestä. Konekivääri ei ollut mikään tarkkuusase. Se harmitti tynkäläisiä. Vähitellen suoritettiin miehistön ja kaluston lastaus junaan. Kun juna oli valmis lähtemään ja alkoi liikkua, viritti laiturille tullut väkijoukko maamme-laulun. Se oli vaikuttava lähtö ja hyvästijättö. Monen kohdalla kysymyksessä oli todellakin viimeinen hyvästijättö.

Tynkäläiset joutuivat Kiviniemessä todistamaan tapahtumaketjua, mikä on yksi talvisodan mysteereistä. Keskikylällä oli autotalli ja korjaamo. Sen omisti Kiviniemen Suojeluskunnan päällikkö Mustonen. Hän laajensi talliaan betonisella kellariosalla. Tynkäläiset yrittivät käydä tutustumassa työmaahan, mutta se estettiin. Heidät ajettiin pois paikalta. Tynkäläisten ensimmäiset päivät Kiviniemessä oli rauhan aikaa, mutta 30 päivä marraskuuta alkoi puna-armeijan hyökkäys.

Vuoksen takaa alkoi tulla evakkoja, karjaa ja ihmisiä. Heikoimmat eläimet olivat uupuneet tiepuoleen. Vuoksen takana olevat kylät ja talot oli sytytetty tuleen. Se oli kaamea näky kun ilta tuli. Siellä meni monen elämäntyö savuna ilmaan. Tynkäläiset miheittävät asemat Vuoksen rannalla. Konekiväärit oli osoitettu rautaitesillan alajuoksulle päin. Sillat räjäytettiin, mutta rautatiesillan räjäytys ei onnistunut sataprosenttisesti. Silta katkesi keskeltä ja putosi alas, päät sen sijaan jäivät arkuille. Maantiesillan päässä oli vartiot, joiden piti tarkistaa kaikki Raudusta tulevat. Tulipa sitten kuorma-auto Raudun suunnalta, siihen samalla tuli tämä suojeluskuntapäällikkö, autotallin omistaja. Hän sanoi vartiomiheille ettei autoa tarvitse tarkistaa. Vartiomiehet tietysti uskoivat, kun upseeri käski. Auton kuorma oli ressuilla peitetty. Mitä kuorma sisälsi, sitä ei tässä vaiheessa tiedetty.

8.Divisioonan esikunnassa uskottiin vielä 8. joulukuuta, ettei Kiviniemen kosken pohjoispuolella ole vihollista. Pian käsitystä oli pakko muuttaa. Joulukuun 8. päivä koitui kohtalokkaaksi kolmelle Kalajoen miehelle. He olivat Kaarlo Alarik Yliuntinen, Kusti Einari Kekolahti ja Mikael Hihnala. He olivat ensimmäiset talvisodassa kaatuneet kalajokiset.

Oli kuulunut muutamia päiviä, kun Kalajoen kiväärikomppania toi vaihtomiehiä niemen nokalle. He marssivat parijonossa tietä pitkin ja tultuaan autotallin kohdalle he huomasivat tallin ovella miehen. Porukan vetäjä kysyi tunnussanaa. "Karhuperkele" sanottiin ja samalla painettiin konekiväärin liipaisinta. Kolme Kalajoen miestä sai kuolettavan osuman, toiset kerkesivät suojaan tien ojaan.

Kun tieto tapahtumasta tuli ylemmän johdon tietoon, he eivät uskoneet, että siellä ketään olisi. Ylempää lähetettiin upseeri tarkistamaan tilannetta. 8. divisioonan esikuntapäällikkö majuri N. Sahlgren lähti rohkeasti ylittämään tietä ja sai heti autokorjaamosta tulleen luodin lonkkaansa ja hetkeä myöhemmin kuolettavan osuman päähänsä.

Autotallissa piileksi 37 venäläistä sotilasta

Mäelle tuotiin iso kanuuna, jolla yritettiin suorasuuntauksella ampua seinä hajalle, mutta se oli niin vahva, ettei sille voitu mitään. Vasta sitten, kun niiden tähystysaukosta lyötiin savu- ja kaasukranaatit, tulivat 37 venäläistä sotilasta kurjassa kunnossa ulos. Suomalaisten omat tappiot tässä kahakassa olivat 17 miestä tai haavoittunutta. Koskaan ei ole saatu selville tulivatko venäläiset sotilaat tuhottua rakenteita pitkin vai tuliko ainakin osa heistä kuorma-auton peitetyllä lavalla.
Vihollinen yritti tuoda vielä lisävoimia lautoilla, mutta se yritys ei onnistunut.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Rautiolaiset jatkosodassa

2009-03-02T19:01:00.016+02:00

Jatkosodan aikana Raution miehet osallistuivat sotaan siten, että reserviläiset kuuluivat JR/29:ään, jonka komentajana oli evl. Paavo Susitaival. Ne miehet, jotka sodan kestäessä suorittivat asevelvollisuuttaan kuuluivat JR/50:een, jonka komentajana oli evl. Aho. Asevelvollisia oli myös JR/8:ssa, jonka komentaja oli ev. Autti. Tämä rykmentti on "tuntemattoman sotilaan rykmentti".
Keskipohjalaisrykmentti määrättiin liikekannallepanomääryksen mukaan perustettavaksi 18.6.1941. Tällöin lämpinä kesäpäivänä jaettiin Raution reserviläisille palvelukseenastumismääräys. JR/29:n III-pataljoona muodostettiin Sievin asemalla. Sinne rautiolaiset marssivat 18.6.1941 Pöllän koululta.

Nämä kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat tulevissa sotatoimissa 11 divisioonan, jonka komentajan oli jalkaväenkenraaliksi myöhemmin noussut K.A.Heiskainen, joka sai lempinimen "Kylmä Kalle".

Kun III pataljoona oli Sievissä Ylitalojen pihoilla saatu koottua, sotilaspuvut ja varustukset aseineen jaettua, marssi se komppanioittain Sievin aseman KPO kaupan vieressä olevalle kentälle. Rykmentikomenttaja everstiluutnantti Paavo Susitaival piti voimakashenkisen puheen pataljoonalle.

20.6.1941 kolmas pataljoona, jossa rautiolaiset olivat sen seitsemännessä komppaniassa sekä osa kranaatinheitinjoukkueessa, kuormattiin niin sanottuihin härkävaunuihin. Ylivieska-Iisalmi-Pieksämäki kautta tultiin Joensuun lähelle Ylämyllyn aseman tienoille 23.6. Täällä otettiin telttamajoitus käyttöön, ja varsinainen stialselämä alkoi.

Seitsemännen komppanian ensimmäinen taistelu

Kolmas pataljoona sai määräyksen 6.7.1941 vallata rajan läheisyydessä oleva vihollisen tukikohta Ilomäki. Se kuului Värtsilän pitäjään. Illalla 17.45 annettiin suomalaisten tykistökeskitys Ilomäkeen. Hyökkäyksen ensimmäisessä portaassa oli 8 komppania (Kalajoki). Tässä ensimmäisessä hyökkäyksessä kävi niin, että oma krh tulittaessa Ilomäkeä ampui vahingossa liian lyhyitä laukauksia. Näistä osa putosi etenevään komppaniaan. Eteneminen pysähtyi. Kaatuneita ja haavoittuneita tuli. Tämän johdosta 8 komppania vedettiin takaisin ja nyt oli 7 komppanian vuoro. Komppanian kolmas joukkue teki oikealta sivutalta kaarroksen ja karkoitti siellä olleen vihollisen partion. Tämä käytti ensi kerran ns. kiväärikranaatteja, jotka ammutaan tavallisella kiväärillä ja ovat käsikranaatin kokoisia. Ne räjähtävät ilmassa. Näistä kranaateista Jaakko Yliverronen haavoittui käteen ja joukkueenjohtaja vänrikki Eero polveen. Ilomäen varustukset olivat niin vahvat, että ilman tykistön tulivoimaa ja apua ei noille bunkkereille voitu mennä. Rinteessä haavoittui muun muassa Kaarlo Korhonen Rautiosta.
Seuraavana aamuna hyökkäys uusittiin tykistötulen jälkeen ja nyt Ilomäki vallattiin suuremmitta tappioitta.

Seitsemännen komppanian toinen taistelu

Ilomäen valtauksen jälkeen 12.7.1941 III pataljoona alistettiin osittain JR 50:lle ja JR 8:lle. Seitsemäs komppania hyökkäsi JR 8:n kanssa Koirivaaran maastossa. Kun lähdettiin metsätieltä hyökkäämään Koirivaaran kukkuloita kohti, oli 7 komppanian ryhmitys kantakolmio. Se tarkoitti sitä, että eturivissä etenivät I, II ja IV joukkueet, III joukkue, joka oli menettänyt joukkueenjohtajan Ilomäessä, oli hyökkäyksen reservinä ja eteni noin 50 metriä takana. Noin kilometrin jälkeen alettiin nousta ensimmäiselle kukkulan rinteelle. Rinteen päällä oli jotakin rakennelmia ja todettiin liikehdintää. Kun ei oltu varmoja, missä vihoillinen oli ja missä oli omat joukot, huudettiin rinnettä noustessa, että "Onko siellä suomalaisia?". Sieltä vastattiin "On suomalaisia". Mutta lähestyttäessä mäen ylärinnettä alkoivat konekiväärit laulaa ja käsikranaatteja lenteli mäeltä suomalaisia kohti. Komppania sai tuliylläkön niskaansa. Käsikranaatit lentelivät ja suorasuuntaustykin ammukset sekä kaukaisempi tyksitä yhtyi leikkiin. Rautiolaisista Vilho Hihnala haavottui konekiväärisuihkusta vaikeasti ja joukkosidontapaikalle kannettaessa hän menehtyi. Aukusti Pahkamaa haavoittui käsikranaatista jalkaansa. Kirivaaran valtauksen jälkeen seitsemäs komppania siirtyi metsämaastossa muutaman kilometsin päässä olevaan Helmelänvaaran tienoille.

Seitsemäs komppania ohittaa Soanlahden

Seitsemäs komppania sai marssia vapaasti Soanlahden maantietä etelään, Jääkärikomppania oli lähetetty pyörillä vihollisen perään. Rykmentti sai 18.7.1941 käskyn siirtyä marssien Uomaalle. Samalla kuljettiin talvisodan kuuluisan Lemetin mottialueen läpi.

Vanhan rajan ylitys

Uomaalta jatkettiin marssien melko vapaasti. Tilanne oli vihollisen puolella käynyt kestämättömäksi. Siksi se vetäytyi nopeasti. Uomaalta jatkettiin Käsnäselän kautta Kolatselkään. Tällä välin ylitettiin vanhan valtakunnan raja. Seutu oli rämeistä metsää. Pahaista maantietä jatkettiin Kolatselkään, jossa nähtiin harmaita Itä-karjalaisen rakennustyylin puoliksi lahonneita taloja.

Hyrsylän taistelut

Kolmas pataljoona saapui 24.7.1941 korpimaiseman halki monta vuorokautta marssittuaan Hyrsylän kylän lähistölle. Marssien aikana viholliseen yhteyttä oli pitänyt kevytosasto Riitesuo, jolta kolmas pataljoona otti etulinjan valvonnan vastuulleen. Seitsemäs komppania asettui asemiin itäänpäin menevän vähäisen tien molemmin puolin.

Rautiolaisten kolmas taistelu

Kolmas pataljoona sai 25.7.1941 määräyksen vallata Hyrsylän kylä. Pataljoona kiersi Hyrsylän itäpuolelle sitä polkua, jota se oli aikaisemmin partionut. Kylän valtauksen jälkeen pataljoona kokonaisuudessaan saapui Suonjoen rannalla Ignoilan kylän luokse. Igonoila asemavaiheen aikana ei ollut helppoa. Tällöin kaatuivat Heikki Perttula, Veikko Kola ja Erkki Toivanen. Heino Hillukkala, Onni Olkkonen, Vilho Murtoniemi, Jaakko Tokola, Eino Mustasaari, Osmo Tokola ja E. Pirttilahti haavoittuivat.

JR 50 otti 12.8.1941 Ignoilan asemat ja kolmas pataljoona siirtyi kuorma-autoilla Yläjoelle, jossa I ja II pataljoona jo olivat. Ajoa kesti nelisen tuntia.
Komppania majoittui 20.8.1941 Beskin asemalta noin 1 km itään. Petroskoin rautatie oli saatu poikki. Ratakiskoja oli räjäytetty ainakin kahdeksasta kohti. Panssarijuna jäi mottiin.Saksalaiset pommikoneet saivat lopulta tuhottu panssarijunan. Hyrsylän ja Yläjoen seudun taistelupäivät ja viikot olivat JR 29:lle erittäin raskaat.

Somban kylän valtaus

JR29, jolle Raution komppania oli alistettu, sai käskyn vallata tulivalmistelun jälkeen Somban kylä. Iltamyöhällä seitsemäs komppnai sai käskyn saartaa kyl idästä. Viholliseen saatiin heti kosketus ikävällä tavalla, Yksi Raution mies surmattiin pistimellä. Siinä syntyneessa kahakassa Otto Saaronmaa sai kuitenkin tuhottua vihollisporukan. Seuraava päivä ja yö pidettiin motti kiinni. Motitus onnistus ja Somban kylä vallattiin. Vihollisia kaatui 53.

Ikävä yllätys

Somban jälkeen kauniin syyskesän päivän siirryttiin muutamia kilometrejä itään. Komppania sai muutaman kilometrin marssittuaan luvan pystyttää teltat. Oli lepohetken vuoroo. Niinpä kolmas joukkuekin pystytti kaksi telttaa ja pojat hiipivät levolle,. Kolmannessa joukkueessa jäi vartioon aluksi Olavi Blomqvist. Eipä kesätnyt monta minuuttia, kun telttaan kuului outoa huutoa ja laukaus. Sombasta harhailevia vihollisia oli metsässä pyrkimässä omille linjoilleen. Yksi yritti pistimellä surmata Olavin. Vihollinen saikin Olavin sydämen kohdalle osuman, mutta Olavi, joka tunnettiin erittäin nopeana ja toimintakykyisenä miehenä, sai survaistua pistimen sivuun. Pistin nirhaisi rintalastaan aikamoisen kolon. Olavin konepistooli lopetti pistämistä yrittäneen suuren miehenkoljatin. Olavi vietiin nopeasti JSP:lle.

Sombasta Pääsään

Somban valtauksen jälkeen Raution komppania eteni Suojärven-Petrsokoin leveän maantien tuntumassa. Kintaan kylä vallattiin III pataljoonan voimin ja jatkettiin kilometri kaksi eteenpäin. Saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Tässä tykistötulessa Jaakko Yliverronen, joka oli juuri palannut ensimmäiseltä toipumuslomaltaan, haavoittui heti uudestaan.

Teru eli Prääsä

Niiniselän kylään ryhtyivät hyökkäämään I ja II pataljoona. Prääsä oli siinä risteyksessä, jossa Kintaasta tuleva tie kohtaa Aunuksesta tulevan tien. Maasto oli suurimmaksi osaksi suota ja vaikeakulkuista rämettä. Matkaan meni koko yö. Kranaatinheitinmiehet ja konekiväärimiehet olivat lujimmilla kantamuksineen. Kukkulalla oli ruispelto, joka oli jo leikattu. Kuhilaita oli pystyssä. Pian alkoi kuulia tulla niskaan. Kylä näkyi hyvin kukkulalle. Ruispelto muuttui perunapelloksi. Siellä oli naapuri vastassa. Kylässä oli useita hyökkäysvaunuja, jotka ryhtyivät ampumaan kukkulalle. Tässä 7.9.1941 aloitetussa Prääsän hyökkäyksessä kaatuivat Niilo Saaronmaa, Matti Kivisaari, Lauri Huuha ja Arvi Hietamäki. Haavoittuneina poistuivat rivistä Lauri Haveri, Jaakko Tokola, Väinö Haapakoski ja Janne Haapasaari.

Prääsän valtauksen aikana haavottuneiden saaminen jsp:ltä eteenpäin oli vaikeaa. Monet haavoittuneet olisivat ehkä selviytyneetkin, jos apu olisi ollut nopeampaa.
III pataljoona hivuuttautui vähän kerralaan Prääsän kauppalaan. Prääsässä yhtyivät rykmentti II ja pataljoona III. JR8 kävi raivoisia taisteluita Pyhäjären asutuskeskuksessa. Täällä Armas Vuorio haavoittui vaikeasti.

Prääsästä Matroosaan ja Vilgaan

Prääsän jälkeen saatiin päivän parin lepo. Prääsästä itään oli vihollinen pesiytynyt metsäkukkulaan, jonka valtaus tuotti uusia tappioita Aale Petäjistö haavoittui vaikeasti. Hänen veljensä Veikko syöksyi auttamaan veljeään, mutta hän kaatui samalle paikalle. Aale saatiin kannettua pois, mutta hän menehtyi joukkosidontapaikalle. Valo Niska ja Kaarlo Verronen haavoittuivat. Pataljoona eteni aina Matroosan kylän laidalle. Matroosan jälkeen Raution komppania eteni vähäisin taisteluin Puolimatkan eli Polovinan kylään. Polivinan jälkeen oli vuorossa Vilgan valtaus. Raju tykistökeskitys osui 7 komppanian alueelle täsmällisesti. Kranaatti osui nuotioon ja Eino Kärkinen huusi apua. Eino menehtyi nopeasti ja Augusti Niiranen oli kaatunut. Keskitys pani komppania sekaisin. Hevosia kuoli ja kalustoa menetettiin. Erkki Kuoppala ja Yrjö Hakkarainen haavoittuivat. Pataljoonan komentaja ratsumestari Eerola kaatui tarkka-ampujan luodista. Taistelussa kaatuivat Eero Yliverronen ja Väinö Hollanti. Saatiin uustista kuulla, että suomalaiset olivat valloittaneet Äänislinnan kaupungin.

Äänislinna

Äänislinnassa oleville sotilaskasarmeille siirtyi myös III pataljoona. Pataljoona oli niin loppuunkulunut, että sille annettiin kolmen viikon toipumisaika. Raution kirkkoherra Kalevi Vihma kävi komppaniaa tervehtimässä.

Syvärille

Lepokauden jälkeen pataljoona ja myöehmmin koko rykmentti siirrettiin junakuljetuksessa Petroskoissa Syvärin asemalle. Syvärin asemalta marssittiin 30-40 km pohjoispuolen heikkoa tietä Äänisjärvelle päin Homorovitsankullän. Täällä otettiin etulinjan vastuu. Homorovitsan rintamilla II ja III pataljoona miehittivät Kimjärven maason. Talvi painoi päälle. Marras-joulukuun vaihteessa alettiin korsujen teko. Maaliskuun 10 päivänä rykmentin purkamiskäsky määräsi, että 1912 ja sen jälkeen syntyneet reserviläiset siirretään I pataljoonan alaisiksi ja osa Kevyt Osasto 10:een. Vuonna 1911 syntyneet ja sitä vanhemmat pääsivät siviliin. Tähän päättyi rykmentti JR 29 vaiheet yhtenäisenä sotilasyksikkönä. Raution komppaniasta suurin osa siirtyi I pataljoonan yhteyteen.

Suomalainen partio kävi 21.7.1942 Kiipuron takan. Partiossa oli 14 miestä. Paluumatkalla linjojen ylitys epäonnistui. Olavi Pokela kaatui ja yhdeksän haavoittui. Vain neljä säilyi terveenä. Omat joukot tulivat apuun.

Lähdeaineisto: Raution Sotaveteraanit: Vapauden puolesta Osmo Tokolan kirjoitus

Kalajoella oli vahva nuorisoseura

2009-01-31T07:46:00.006+02:00

Kalajoen Nuorisoseura on eräs maamme tunnetuimipia ja toiminnaltaan menestyksellisimpiä nuorisoseuroja. Se perustettiin huhtikuun 2. päivänä 1894. Silloin pitäjässä oli vain kaksi kansakoulua, Pohjankylässä ja Tyngällä. Seuran alullepanija oli farmaseutti Allan Gran, joka toimi myös perustamiskokouksen puheenjohtajana. Perustetulle seuralle ei kuitenkaan ollut helppo saada pysyvää vetäjää. Aluksi esimieheksi valittiin Johan Niemelä, joka muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Aksel Mäntyseen. Tämä kuitenkin erotettiin jo runsaan kuukauden kuluttua rettelöinnin vuoksi. Tilalle valittiin värjäri Johan Pahikainen. Alkuaikojen sihteerinä oli Vikke Östman.

Ensimmäiset toimitilat seura sai vuokraamalla värjäri Foorsbergin rakentaman Pahikaisen talon Kalajoen Sillankorvassa. Pahikainen asetti kuitenkin tiukat säännöt, joiden mukaan rivoudet ja epäsiveellinen elämä talossa oli kiellettyä, eikä tanssia saanut jatkaa iltakymmenen jälkeen.
Aluksi seruan toiminta oli monipuolista ja jäseniä liittyi perustamisvuonna peräti 208. Seuralle avattiin välittömästi perustamisen jälkeen ensimmäinen lukutupa, jota ryhtyi hoitamaan Herman Naatus, ja siihen tilattiin Pyrkijä, Louhi, Uusi Savo, Pohjalainen, Uusi Kuvalehti, Uusi Suometar ja Päivälehti. Lainakirjasto syntyi myös ensi vuotena ja siitä vastasi Siivert Ventelä. Niinikään toimitettiin käsinkirjoitettuna Vesa-seuralehteä, jonka toimittajana oli Jaakko Lankila. Laulukuorokin aloitti toimintansa jo muutaman viikon kuluttua perustamisen jälkeen ja sen johtajaksi tuli A. Mäntylä. Sen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun vielä mainitaan, että saman vuoden joulukuussa toimintansa käynnistänyttä voimistelu- ja urheiluosastoa johti 3-vuotisen sotaväen käynyt hyvä voimistelija Vihtori Östman, niin voi todeta, että uudessa seurassa olivat edustettuina lähes kaikki alkuaikojen nuorisoseurojen toimintamuodot.

Kalajoen nuorisoseuran alkuinnostusta kesti vain hieman toista vuotta, sillä seura nukahti jo kesällä 1895. Uudelleen toiminta virisi heinäkuussa 1902. Etelä-Suomesta paikkakunnalle muuttaneen kivityöntekijä Aaron Lappalaisen henkiin herättämänä. Lappalainen valittiin seuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi kiertokoulunopettaja Helena Wentelä, kirjuriksi uittopomo Oskari Kärjä, varakirjuriksi Hilma Wentelä, rahastonhoitajaksi kauppias Kustaa Rahko ja muiksi johtokunnan jäseniksi Dany Lankila, Iivari Vuorinen ja E. Torvi. Nyt vuokrattiin toimitilat Leander Untiselta 10 markan kuukausivuokralla, mutta kun talossa ilmeni tulirokkoa, niin uudeksi seurantaloksi vuokrattiin jo seuraavana vuoden alussa Sillanpään talo. Tästä talosta tulikin sitten seuran pitkäaikainen koiti, sillä jo samana vuonna se ostettiin omaksi ja uusitiin Nestori Hailan piirustsen mukaan.

Seuran toimnta käynnistyi 1902 jälkeen monipuolisena. Laulukuoroa ryhtyi 1905 johtamaan kanttori Julius Jalkanen, jonka johdolla aloitti toiminnan myös torvisoittokunta 1906. Puhuja- ja keskusteluseura syntyi 1903 ja sitä vetivät Sanfrid Ojala ja rouva Hersten. Myös näytelmätoiminta käynnistettiin ja siitä tuli eräs seuran vahvimpia toimintamuotoja.
Suurta kesäjuhlaa Kalajoen nuorisoseura vietti 28 ja 29 päivänä heinäkuuta 1903. Kokkola-lehden mukaan ohjelmassa esiintyi myäs Oulun palokunnan torvisoittokunta ja lisäksi oli köörilaulua, juhlapuhe, kansantanssia, esitelmä, seuralehti ja "urheiluilta usiamman laisia". Juhlapuhujana oli opettaja Samppa Luoma ja toisena puhujana Kalajoelta kotoisin oleva Lohjan Nummen koulun opettaja Kristiina Ojala. Ensimmäisen juhlapäivän iltana esitetiin jo aikaisemmin esitetty näytelmä "Ei sovintoa ennen uhria" ja toisena iltana "Roinilan talossa". Jälkimmäinen näytelmä jouduttiin esittämään kaksi kertaa, sillä "kansaa näet oli niin paljon etteivät mahtuneet yhdellä kerralla näytöshuoneeseen.", kuten lehti kertoo. Loppulause lehden uutisessa oli myönteinen: "Kansan käytöstä voisi sanoa erinomaisen siivoksi. Pienintäkään häiriötä ei tapahtanut. Miehiä oli, saapi sanoa, ympäri Suomenmaata, jos minkä ammattilaista, kun on niissa seudun iin paljon ettei koskaan ennen tukkein uittokin takia ja kosken perkkareita ym. mutta kaikissa vallitsi yhdenlainen juhlakäytös kuin heillä olisi ollut yhden miehen mielikin.

Keski-Pohjanmaalle perustettuun keskusseuraan Kalajoen nuorisoseura liittyi vuonna 1918. Silloin Kalajoen nuorisoseuran jäsenmäärä oli 161. Seuran puheenjohtajana tulloin oli opettaja Janne Haapoja, kirjurina Frans Björnström ja kirjallisuusasiamiehenä Tyyne Niemelä.
Kalajoen nuorisoseurasta kehittyi 1920- ja 1930-luvulla maakunnan huomattavin nuorisoseura, jolla oli myös vahvaa taloudellista toimintaa. Myös seuran musiikki- ja näytelmatoimnta on kautta vuosikymmenien ollut voimakasta ja korkeatasoista. Kalajoen kuoro ja soittokunta olivat usein esiintymässä Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlissa ja Kalajoki oli useita kertoja sekä maakunnallisten että valtakunnallisten tapahtumien järjestelypaikkakuntana.
Kalajoen Metsäkylän nuorisoseura perustettiin pitäjän toisena seurana vasta niin myöhään kuin 1916.

Janne Siipola toimi Kalajoen nuorisoseuran toiminnanjohtajana. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän työskenteli Kalajoella Orellin leipomossa siirtyen sitten Kalajoen nuorisoseuran leipomoon, jossa hän työskenteli yli 30 vuotta. Kalajoen nuorisoseuran esimieheksi hänet valittiin ensi kerran 1921 ja muutamia välivuosia lukuunottamatta hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1950, jolloin hänet valittiin seuran toiminnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kuusi vuotta.
Kalajoen nuorisoseura oli Janne Siipolan aikana yksi koko maan vahvimpia seuroja, jola oli myös tuloksellista liiketoimintaa. Seuran leipmo-, kahvila- ja matkahuoltotoiminta sekä jonkin aikaa myös nuorisoseuran elokuvateatteri oli sotavuosia lukuunottamatta Janne Siipolan eli Seuran-Jannen osaavissa käsissä. Janne osallistui myös henkisiin harrastuksiin, joista erityisesti musiikki- ja näytelmätoiminta olivat hänelle läheisiä. Janne esiintyi lukuisissa näytelmissä keskeisissä rooleissa ja hän toimi myös näytelmien ohjaajana.

Seuran-Janne on jäänyt lukemattomien nuorten muistiin valoisana ja toimekkaana Kalajoen nuorisoseutan toimihenkilönä, jolta sujui niin käytännön tehtävät kuinmonipuolinen aatteellinenkin toiminta. Ystävällinen ja iloinen hymy kasvoillaan hän loi ympärilleen hyvää mieltä, tarttui tarmokkaasti tehtäviin ja vei ne määrätietoisesti lävitse yhteiseksi hyväksi.
Niin sanottu Kalajoen kapina aiheutti Janne Siipolassa syvän masennuksen ja hän muutti 1956 Helsinkiin toiminen Maalaisten maitokeskuksen leipurina. Janne Siipola kuoli 12.3.1973.

Katso Kalajoen kapina
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-markkinakapina-esimerkki_19.html

Lähdeaineisto: Viljo S. Määttälä Maakuntaa rakentamassa ISBN 952-90-9291-1

Kansakoulun perustaminen Kalajoelle

2009-01-02T17:17:00.010+02:00

Kalajoen Pohjankylän koulu (ensimmäinen kuva) ja Raution Puustelli oli Raution ensimmäinen koulu (toinen kuva)

Pitäjäkokouksessa 1865 oli ollut esillä kansakoulun perustaminen Kalajoelle. Hallavuosien ja velkaantumisen tähden tehtävä katsottiin mahdottomaksi. Kokouksen pöytäkirjasta saa kuitenkin käsityksen, että koulujen merkitys oli oivallettu. Huhtikuun 12 päivänä 1871 päätettiin tehdä anomus kansakoulun perustamisesta Kalajoelle, mutta päätös purettiin seuraavassa kokouksessa. Toteuttaminen koki monia vaikeuksia ja vei aikaa.

Kun kansakoulua ei vielä saatu, niin silloiset puuhamiehet ottivat esille kiertokoulun, jonka tehokkaampi tuleminen Kalajoelle tapahtui kuntakokouksen päätöksellä 1874. Koulun johtokuntaan tulivat rovasti Ingman, lukkari Johan Friis, kirkkoväärti Mikko Junnikkala, talokkaat Jakob Merenoja, Zefanias Tavastvik, Erik Puskala, Johan Perttunen, Anders Tilvisniska, Johan Pahikainen ja Andreas Mehtälä. Oppilasmäärältään koulu laajeni niin, että vuosien kuluessa opettajia lisättiin. Kiertokoulun toiminta oli näkyisänä aina 1920-luvulle. Koulu oli ehtinyt saada valtionkin tukea vuosina 1914-1917.

Kansakoulun perustaminen

Kansakoulutoiminnan etenemisessä tapahtui 1870-luvulla yleinen hidastuminen. Pitävä päätös koulun perustamisesta Kalajoelle saatiin aikaan kuntakokouksessa pappilassa 23. helmikuuta 1880. Lainamakasiinista luovutettiin 200 tynnyriä jyviä perustamisvaroiksi. Viikon kuluttua tuosta myönteisestä helmikuun sunnuntaista pidettiin 2.3.1880 juhlajumalanpalvelus Aleksanteri II:n 25-vuotisen hallituksen johdosta. Tällöin kannettiin kolehti 11 markkaa 16 penniä Kalajoen kansakoulun hyväksi. Siitä, että perustaminen oli tuolloin väestön yleinen tahto osoittaa se, että saman vuoden elokuussa pidettiin "kansahuvit" kansakoulun hyväksi ja sen pääsymaksutulot 107 markkaa luovutettiin kansakoulurahastoksi varattomia varten. Tähän rahastoon tuli vielä 175 markkaa 34 penniä syksyn kuluessa järjestetyn listakeräyksen tuloksena.

Lokakuun 25. päivänä kuntakokous käsitteli kunnallislautakunnan 3.9.1880 valmistamaa kansakolun toimeenpanoehdotusta. Kunnallislautakunnan puolesta ehdotuksen olivat allekirjoittaneet J. Myllylä, Antti Rahko, Antti Nauha, Gustaf Himanka ja K. Myllylä. Syntyneessa keskustelussa osa vaati asian hylkäämistä ainakin siksi kunnes kirkon rakennusvelka on maksettu. Asia ratkaistiin äänestyksellä, jossa koulua kannatti 39 kokousedustajaa, joilla oli 659 ääntä kokouksessa ja koulua vastusti 33 kuntalaista, joilla oli 394 ääntä. Kansakoulun toimeenpano oli siten päätetty.

Marraskuun 15. päivänä kuntakokous hyväksyi "yhden ylhäisemmän kansakoulun" perustamissuunnitelman. Vuoden 1881 alusta tapahtuma seurasi toistaan. Johtokunta, jonka jäseninä olivat Gustaf Snellman, värjäri Johan Pahikainen, kauppias Antti Santaholma, talokkaat Johan Kivioja ja Simo Saari sekä kunnankirjuri Kalle Myllylä, kirjoitutti pöytäkirjaansa 44 seikkaperäisen tarkasti tehtyä pykälää. Päätettiin mm. "hyyrätä" koulun käyttöön ns. Forsbergin Sillanpääkartano ( myöh. nuorisoseurantalo). Huonekaluja näyttää hankitun mm. huutokaupoista ja ne kaikki päätettiin maalauttaa "pruuniksi". Johtokunta myös vaati alunalkaen, että "joka tiiman perästä pitää lapset saada olla 10 minuuttia ulkona tuulettelemassa". Opettajaksi tähän pitäjän ensimmäiseen kansakouluun johtokunta valitsti syyskuun 1. päivänä 1881 Käyrän kasvatuslaitoksen "tieteisopettajan" Matti Tuomikosken Turusta. Hän oli syntynyt Pyhäjoella ja saanut päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista 3. kurssin oppilaana itseltään Uno Cygnaeukselta.

Vain poikia kouluun

Koulun alkamispäivä oli 3. lokakuuta 1881. Oppilaiksi oli päätetty ottaa vain poikia, joita tutkintojen perusteella hyväksyttiin peräti 61. "Auttava" sisälukutaito oli ollut pääsyn ehto. Oppilaiden vanhempien yleisin sääty oli itsellinen, seuraavina talokas, torppari, renki, merimies ja kauppias. "Koetusvuotten" kuluttua opettaja vannoi johtokunnan edessä virkavalan. Kun sillanpääkartanon vuokraa nostettiin, alettiin suunnitella omaa taloa. Maaliskuussa 1885 puitiin kouluasiaa kuntakokouksessa monelta taholta. Ensimmäiseksi otettiin käsittelyyn tyttökolun perustaminen sekä koulurakennuksen perustaminen näille molemmille samaan yhteyteen. Hanke kaatui äänin 534-266. Seuraavaksi käsiteltiin kansakoulun perustamista pojille ja tytöille Tyngän kylään, mutta enemmistö kaatoi tämänkin ehdotuksen. Seuraavaksi esiteltiin tarpeellisen maan hankkimista poikakansakoulua varten, Asiasta keskusteltiin ja hyväksyttiin piirustusten teko rakennusmestari A. G. Östmanille. Koulun rakennusaineet päätettiin kootavaksi koulun johtokunnan ja kunnallislautakunnan valvonnan alla manttaaleittain. Parin viikon kuluttua kuntakokous sai nähtäväkseen pohjapiirustukset koulun päärakennuksesta. Hyväksytyksi tuli, ei Östmanin, vaan talonmies Aukusti Pahikkalan tekemä pohjapiirros. Maan hankinta pantiin heti toimeksi.

Kun johtokunnan alkukokous asiasta oli helmikuussa 1885 ja koulurakennus (Pohjankylän koulun vanhapuoli) oli syksyllä valmis. Tukkeja tarvittiin 200 kappaletta, Tiilet päätettiin antaa urakalla tehtäväksi. Asia ei kuitenkaan sujunut yksimielisesti, sillä tynkäläiset katsoivat, että jos koulu tehdään keskustaan niin se pitää tehdä Tyngällekin. Tynkäläiset protestoivat jättäytymällä pois kuntakokoksista.

Tyttökoulun perustaminen

Vuonna 1887 perustettiin tyttökoulu, jonka opettajana oli Mari Friis (myöh. Pohjanpalo). Asialle lähti yksityinen yhdistys - Kalajoen Naisyhdistys - , jonka anomana Suomen senaatin Koululiiton Ylihallituksen esityksestä 5. syyskuuta 1887 teki "Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä" päätöksen valtionavun maksamisesta "siinä ylemmässä tyttöjen kansakoulussa, joka erään yhdistyksen toimesta on ilmoitettu alkavaksi värjäri J.Pahikaisen "hyyrymaksuutta antamassa huoneistossa". Valtion avun määrä oli 600 markkaa ja se tuli opettajattaren palkkaukseen. Tällöin tyttökoulussa oli 49 ja poikakoulussa 48 oppilasta. Valtion osuuden lisänä muun muassa Weljekset Friis, kauppiaat Löfqwist ja Santaholma sekä talokas Merenoja avustivat koulutyötä.

Kansakoulu Rautioon

Kansakoulun perustaminen oli ollut vireillä Rautiossa jo 1870-lopulla, Perustamispäätös on tehty 12. joulukuuta 1881 pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa. Kansakoulun aloittaminen Kalajoella nopeutti päätöksen tekemistä myös Rautiossa. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli Rautiossa suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin "pystyyn" vasta kahdeksan vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Räihän talossa 28. toukokuuta 1888 pidetyssä kuntakokouksessa onkin annettu selitys samalla valittaen, että kansakoulujen tarkastajan kirjeeseen viime vuonna ei ollut Rautiosta annettu mitään vastausta. Kokouspöytäkirjan ovat hyväksyneet Jaako Werronen, E.Kangas, Erkki Pöllä, Juho Räihä, Henrik Kärkinen, Leander Oja, Johan Jakop Niemelä ja Jaako Typpö. Kuntakokous pyysi selityksessään "nöyrimmästi, että kansakoulun perustaminen elin toimeen paneminen vielä tulisi lykätyksi ainakin 3 vuodeksi eteenpäin". Perusteluina esitettiin, että kunnalle olisi nytkin vaiiea panna päätöstä toimeen, "koska ajat, kuten tietty, ovat köyhät ja maanviljelijöille ahtaat ja myöskin siitä syystä, että seurakunnan on aivan hteimiten pakko tehdä uusi hautausmaa, joka moensta syystä tulee santen kalliiksi".

Koulutoimen ylihallitus oli esittänyt päätöksellään 7. elokuuta 1889, että yleisistä varoista myönnettäsiin "apuraha opettajattaren palkkaamiseen Raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa". Koulutoiminnan alkaessa 1889 johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajan kappalainen Oskar Vilhelm Snellman sekä jäseninä lautamies Jaako Werronen, kirkkoväärti Johan Räihä, maakauppias Erik Kangas, kauppiaanpoika Otto Petäjistö ja talokas Johan Emanuelinpoika Räihä. Koulun pitoa varten oli vuokrattu koululle ja opettajattarelle huoneet lukkarin puustellista. Opettajattarena toimi Anna Kiljander. Kirkonkylän koulu rakennettiin 1892.

Kalajoen ensimmäinen sivukylän koulu

Ensimmäinen sivukylän koulu Kalajoella oli Tyngällä (nykyinen Tavastin koulu). Kansakoulu aloitti 28. syyskuuta 1891. Kirkolla tyttö- ja poikakoulut muodostiavt "yhteiskoulun". Vasankarissa kansakoulu aloitti toimintansa v. 1898, Rahjassa 1899, Metsäkylässä 1900 ja Pitkäsenkylällä 1914. Muut kunnan kansakoulut aloittivat 1920-luvulla tai sen jälkeen. Tyngän kansakoulu (Ylityngällä) pääsi alkamaan 1920, Käännän ja Vuorenkallion 1921, Etelänkylän 1923, Kurikkalan 1925, Jokisuun 1927, Rahkon koulu 1932 ja Jylkän koulu 1949.
Koulutialstojen mukaan Kalajoella oli vuosina 1890-1891 7-16-vuotiaita lapsia yhteensä 987. Näistä kävi kansakoulua 66, kiertokoulua 692, kaupungin silloista oppikoulua 4 ja kotona oli 225.
Laitos kehittyy

1920-luvulla alkoi kansakoululaitoksen monipuolinen kehittyminen, Tämän teki mahdolliseksi maan itsenäistyminen, suotuisa taloudellinen tilanne, kunnallinen itsehallinto ja 1921 oppivelvollisuuslaki. Hyvään alkuun päässyt kansakoulu koki pulakauden vaikeina lamavuosina 1932-33 jolloin viisi koulua toimi supistettuna Kalajoella.
Myöhemman ajan tehokkain ajanjakso Kalajoen koulurakennusten peruskorjauskessa ja rakentamisessa oli 1950-luvun alkuajat. Työkohteina tällöin olivat Rahkon, Etelänkylän, Jylkän, Pitkäsen, Pohjankykän ja Vasankarin koulurakennukset.
Maksuton kouluateria säädettiin maassa pakolliseksi 1943. Kouluhammaslääkäritoiminta alkoi Kalajoella 1948.

Katso
Vasankarin koulun historiiki
http://www.vasankari.com/arkisto/koulunhistoriikki.html
Raution koulun historiaa
http://www.rautio.info/

Isoviha Kalajoella

2008-12-29T06:30:00.010+02:00

Suuressa Pohjansodassa Ruotsi menetti Itämeren herruutensa ja kutistui suunnilleen nykymittoihinsa. Vuonna 1697 Ruotsin kuningas Kaarle XI kuolee ja vallan perii Kaarle XII, 15-vuotiaana. Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Saksi ja myöhemmin Preussin ja Hannoverin liittokunta yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan. Aluksi ruotsalaiset hallitsivat sotaa: saksalaisten Riikan valloitus epäonnistui, tanskalaisten hyökkäys Holsteiniin torjuttiin, venäläisten suuri sotajoukko lyötiin Tartossa. Narvan taistelussa Ruotsi aiheutti Venäjän joukoille Pietari Suuren kunniaa pahasti kirvelevät tappiot.
Sodassa Suomi koki suuren mieshukan sotaväenottoina ja koyhtymisen ylimääräistren sotaverojen alla sekä toistuvast venäläisten hyökkäykset. Suomessa kansa pakeni piilopirtteihin erämaiden niukkuuteen. Virkamiehet ja papisto matkusti Ruotsiin kuninkaan turviin. Lopulta 1715 Venäjä valtasi ja miehitti Suomen, Väkivaltainen aika tunnetaan nimellä Isoviha. Uudenkaupungin rauhassa 1721 muodostettiin Suomeen siviilihallinto. Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin 1703 ja aloitti suurimittaiset paljon suomalaista miestyövoimaa vaatineet rakennustyöt Nevan suistolle. Pietari oli Venäjän pääkaupunki 1712-1918.

Raakaa väkeä

Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan. Venäläisten mukaan lienee ollut myös kalmukkien paimentolaiskansaan kuuluneita ratsumiehiä, joiden otteet olivat yhtä raakat kuin kasakoidenkin.

Kalajoen asukkaat kertoivat sodan jälkeen kirjoittamassaan valituksessa, kuinka venäläiset olivat saapuessaan surmanneet, polttaneet tai rääkänneet satoja kalajokelaisia sekää ottaneet myös vankeja. Joidenkin uhrien nimetkin ovatkin säilyneet, useimpien eivät.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen isännän Jaakko Nikunpojan ja Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti Erkinpoika. Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen Tolosen.

Rahjassa riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta eli Matti Rahjalta, koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.

Alavieskan Marketan kauhea kohtalo

Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katsoi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.

Suur-Kalajoen pitäjässä oli ennen venäläisten tuloa noin 3000 lehmää, joista vain kymmneisen prosenttia jäi ryöstämättä. Suurin piirtein samassa suhteessa kävi hevosten. Venäläiset asettivat myös paloveron, joka tarkoitti sitä, että talot ja muut rakennukset poltettiin, ellei kylä maksanut raskasta veroa. Pelastaakseen kylänsä Käännän lautamies Juho Yrjönpoika Niskala antoi viholliselle lisäksi yhdeksän luodin painoisen hopeapikarin ja sen jälkeen vielä toisen, mikä painoi viisi luotia. Kylä säästyi tuholta ja sodan jälkeen muut asukkaat korvasivat uhrauksen mahdollisuuksiensa mukaan.

Eritysiesti vuonna 1714 tapahtunut ryöstely ja hävitys merkitsivaät Kalajoelle taloudellista perikatoa ja kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä valituksessa kerrotaankin, että ihmiset olivat joutuneet syömään jäkälää, nahkoja, olkea ja pettua sekä itsestään kuolleiden eläinten raatoja. Eräiden isäntien mainitaan kuolleen nälkään. Näin kolkosti kävi esimerkiksi Pohjankylän Mikko Mikonpoika Marttilalle.

90 prosenttia taloista autiona

Vuonna 1719 telänkylän tiloista oli 90 prosenttia autioina ja Rahjassa jopa 92 prosenttia. Pohjankylässä vastaava luku oli 86, Tyngällä 73 ja Pitkäsenkylällä 72 prosenttia. Kääntä ja Rautio, jotka olivat tuottaneet ennen sotaa Kalajoen parhaat sadot, selviytyivät muita paremmin, mutta niissäkin oli 50-60 prosenttia taloista autiona.

Moni menehtyi tuntureiden tuiskuun

Venäläisten miehityskauden ohella Kalajoen miespuolinen väestö väheni myös Suuren Pohjan Sodan (1700-1721) rintamilla. Erityisen kolkko oli paluuretki vihollismaa Tanskan omistuksesta olleesta Norjasta, jonne oli melekin kaiken menettänyt Kaarle XII hyökännyt vuonna 1718 rapistunutta mainettaan kiillottaakseen.
Kuningas itse kaatui Norjassa vain 38-vuotiaana ja kohtalokas luoti saattoi hyvinkin tulla omien joukosta, vaikka täyttä varmuutta ei ole asiaan koskaan saatu.

Ruotsin joukot lähtivät uudenvuodenpäivänä 1719 marssimaan Norjan Tydalenista kohti kotimaataan kenraali Armfeldtin johdolla. Karoliiniarmeijan alkutaival sujui hyvin, mutta silloin kun paluuta ei enää voinut ajatella, nousi mereltä ankara myrsky, joka iski kohtalokkaasti laakeiden tunturimaiden päällä vaeltavaan armeijaan.
Monet sotilaista olivat valmiiksi sairaita ja pukeutuneet niin kevyesti, jotta tavallinenkin talvisää olisi voinut aiheuttaa paleltumisia. Lumimyrskyssä lopputulos oli kammottova: noin 2300 sotialsta jäi tuntureille, korkeintaan puolet armeijasta pääsi Jämtandiin, osa heistakin pahoin paleltuneina.

Pohjanmaan rykmentissä oli 76 Kalajoen miestä, joista ainakin 34 katsoi iäksi tunturien tuiskuun. Heidän joukossaan oli korpraaliksi ylennetty kääntäläinen Gabriel Kääntä, etelänkyläläiset Mikko Untinen ja Simo Tiikkala, tynkäläiset Jaakko Jaakkola ja Jaakko Lastikka, mehtäkyläläinen Jaakko Sorvari, kääntäläiset Yrjö Kääntä, Erkki Vetenoja ja Samuli Niskala sekä pitkäsenkyläläinen Jaakko Pitkänen.
Alavieskalaisista tulivat Ruotsin ja Norjana rajaseudulla tiensä päähän ainakin Esko Kähtävä, Pekka Kodis, Matti Kankaala sekä Erkki ja Niku Kerttula.

Kaikkiaan Kalajoen tappiot Suuren Pohjan Sodan kuluessa olivat noin 400 miestä, mikä oli varsin paljon, kun koko pitäjän väkiluku oli sodan alkaessa vain 3500:n paikkeilla.

Lähdeainesto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa