Leena Kivioja muistelee

Muistellessani 1920-lukua, jonka puolivälistä omat muistikuvani alkavat, huomaan että palveluja Kalajoella oli saatavana varsin monenlaisia. Ensimmäinen muistikuvani on, kun isäni pyöräntangolla pääsin mukaan Kalle Untiselle. Isä kävi siellä maksamassa meidän uuden Husqvarna-onpelukoneen. Se oli niin iso, että paitsi äidin vaateompelukset sellä taloon tullut suutari, Himangan Eeli saattoi ommella saappaanvarret. Ennen koulujen alkua Aaltosen Hanna-täti kävi sillä ompelemassa meille koululeningit. Isän ja poikien vaatteet teetettiin Tanhualan Antilla, joka oli taitava ammattimies, vaatteet tulivat miestä myöten sopivat. Tanhuala teki pitkiä päiviä. Veljilleni hänellä oli tapana ilmoittaa ”Tuu pruuvaamaan vaikka torstaina vähän ennen ylösnousua!”

Tanhualan oppilaaksi ja apulaiseksi joutui heti rippikoulun käytyään Liisa Sorvoja, kätevää käsityöläissukua. Antin sisar Lyyli Tanhuala teki mittatilauksena lakkeja ja huopahattuja. Olivat kovin sieviä, Lyylin tekemä sievä hattu oli minunkin päässäni kun syksyllä 1930 aloitin kouluni Kokkolassa. Lyyli sairastui kuitenkin sen ajan vitsaukseen keuhkotautiin, eikä voinut palvella asiakkaitaan. Liisa sorvoja rupesi auttamaan ja innostui asiaan niin, että myöhemmin kouluttautui useilla kursseilla alalle ja perusti Muotiliike Ailan. Se toimi hänen pojan Heimo Hihnalan ja hänen vaimonsa työpaikkana. Paljon on tästä liikkeestä ollut apua ja iloa paikkakunnalla.

Paitsi Tanhualaa täällä tekivät miesten vaatteita monet muutkin esim Svante Kaivosoja ja Ensti Hämeenkorpi. Hämeenkorvella oli myöhemmin vaatetusliike. Sieltä ostavat asiakkaat palveltiin loppuun saakka, eli niin että tehtaan vaate korjattiin asiakkaalle sopivaksi. Saman liikkeen myöhempi haltija Veikko Kurjenluoma jatkoi tätä perinnettä.

Plassilla asui taitava puuseppä Efraim Kilpinen, joka puuseppä poikansa Oskarin kanssa valmisti Väinämöisen kanteleita, aivan uusia, Fazerin Musiikkikaupan myyntiin usean vuosikymmenen ajan. Kilpisen liikkeessä valmistettiin tilaustyönä myös huonekaluja. Lähellä Kilpistä Plassilla asui kelloseppä Wilhelm Korte, joka oli oppinut taitonsa Pietarissa. Toinen kelloseppä oli Eemeli Kotka.

Taksiautoja oli aluksi Fabian Nevalalla ja Jussi Annalalla. Vähän myöhemmin Korpelan Voiman sähkölonjoja hoitanut K.A. Siipola hankki myös taksin. Sen ohessa hän hankki Esson bensiinitankin ja mittarin. Se oli alku Esson huoltoasemalle. Siipolalla oli myös hervolet-autojen piiriedustus. Näiden liiketoimien kylkiäisenä ilmestyi Sillanpäähän paikkakunnan ensimmäinen ulkomainos FIRESTONE, eniten matkaa markalla.

1930-luvun alussa Siipola aloitti autokoulun aluksi yhdessä Antti Raution kanssa. Rautio kuitenkin luopui tästä ja perusti oman pajan ja korjaamon. Samassa Sillanpään maisemassa toimi Frans Takkusen polkupyöräkorjaamo ja Ford-autojen edustus. Joen puolella tietä Takkusella oli jonkin aikaan Shellin bensiinitankki ns. Täpärän paikalla. Takkusen pyrävarstaan loputtua Eino Saari perusti polkupyöräliikkeen ja korjaamon ja Takkusen verstaassa aloitti toimintansa Lindholmin kumikorjaamo. Kumikorjaamon toimiessa joen pohjoispuolella Kerolalla siellä oli oppipoikana Urho Saari, joka sittemmin osti koko liikkeen.

Suutareita oli useita. Mainitsen heistä vain lapsuuteni lähimmän naapurin Valerius Vuoren ja hänen Marjaanansa. Puolisoiden välillä oli vanhan ajan kunnioitu. Aterian valmistuttua marjaan sanoi verstaan kynnykseltä: Tulkaasta ny Vuori syömään!

Osuuskaupan naapurina toimi Kustaa Orellin leipomo. Myöhemmin Nuorisoseuralla Seuran Janne ( Janne Siipola) avasi leipomon. Näistä molemmista sai ostaa 2 ja 4 markan ankkastokkaa, nöttereitä, piparkakkuja, palmukransseja, papinleukoja ja porsaita. Näitä ihanuuksia oli Orellin kopperossa rannanpuolella tietä saatavana sunnuntaisinkin limonaadin lisäksi. Kopperossa oli myyjänä Helli Saari siihen saakka, kun hänen äitinsä perusti oman leipomon, jossa oli tyttärelle työpaikka eläkeikään saakka.

Amerikasta palannut Maria Rapp rakennutti talon ja limonaaditehtaan meijerin viereen. Oli riemu monen talon lapsille, kun tradiotioksi tuli hakea juomakori juhannukseksi. Meillä oltiin tarkkana siitä, että puoli koria oli metsäviiniä. En vieläkään ole maistanut parempaa virvoitusjuomaa!

Plassilla oli Eemeli Lahtisen leipomo, joka rupesi valmistamaan jäätelöä. Sitä myytiin useana vuonna Sillanpäässä kärryistä, jossa jäähdyttäjänä oli vesisäiliö, aamulla jäillä täytetty. Poikaset sanoivat iltapäivällä ostaneensa sohjoa!

Leipomon lisäksi Janne touhusi Nuorisoseuralle kahvilan ja elokuvateatterin. Urho Poukkula oli 1927 yrittänyt elokuvateatteria, mutta se ei silloin vielä saanut kannatusta. Seuran elokuvat sensijaan toimivat yli 20 vuotta. 1930-luvun lopulla tänne muutti Päiviön perhe, joka perusti tänne elokuvateatteri Kuvalan, joka toimi lähes 30 vuotta.

Keväällä 1936 oli Kärjän Oskarin talossa vuokralaisena parturi-kampaaja. Vesijohtoja ei ollut, työkaluina oliva emaljinen pesuvati ja vesikannu. Vähän myöhemmin Rauha Boman (myöh. Tanska) perusti Plassille oikein permanenttikampaamon. Tanskan liike muutti myöhemmin apteekin viereen toimintansa lopettaneen nahkuri Niemisen paikalle.

Valokuvaajiakin oli. 1920-luvulla aloitti Pauli Hongell, myöhemmin Honkakari. Erkki Mäkelä tuli mukaan useita vuosia myöhemmin. Näiden herrojen edessä saivat kuvattavat istua hetken liikkkumatta, kun he mustan vaatteen alta määräsivät minnepäin oli katsottava. Kuvat tulivat hyvänlaatuisia joskin melkein aina jännittyneen näköisiä.

Yksityisiä sekatavarakauppoja oli Pohjankylällä Heikki Vedenojalla, myöhemmin J.S. Yrjänän omistuksessa. Tuomas Rahkolla oli liike Plassilla, jolla paikalla liiketta harjoittivaat myöhemmin Eeva Kiuttu ja Jeeli Oja. Tuomas Rahko rakennutti liikkeen nykyisen Herkkutorin paikalle. Ennen Herkkutoria paikalla toimi Veikko Hyvärisen Kalajoen Myynti Oy.
Koulutien toisella puolella Rahkon naapurina Eetu Haapakangas avasi ruumisarkkuliikkeen. Tämän liikkeen alkamisilmoituksessa oli maininta: puhelin on Tuomas Rahkon kaupassa.

Linja-autoliikenteen aloitti Matti Suvanto ajamalla vuoroja Sieviin. Myöhemmin Raahen linja kuului hänelle. Pihlajan Jonne ajoi sekvaunulla Sievin vuoroja. Kokkolaan ajoivat Heino Hihnala ja Sanfrid Laurila, aluksi ilman aikatauluja. Jos mieli mukaan oli illalla soitettava ja ilmoitettava matka-aikeensa. Laurilan jälkeen Kokkolan linjaa ajoi Ilmari Kangas. Ylivieskaan ajoi ensin Jalasri Niskala joka soitti gramofonia autossa matkustajia saadakseen. Niskalan jälkeen linja oli Vilho Hemmilän hoidossa ja sen jälkeen Antti Raution.

Kirjakaupan aloittivat Matti ja Ida Myllylä 1916. Matin kuoltua liike oli Ida Myllylän hoidossa heinäkuuhun 1951 saakka, jolloin alkoi Leena Kivioja vastuukausi. Sitä kesti 34 vuotta.

1930-luvun alkupuolella olivat Hilma ja Jalmari Pahikkala aloittaneet pienimuotoisen hotelli ja kahvilatoiminnan. Oli kesävieraiden kanssa tapana käydä hotellin parvekkeelta ihailemassa merta ja nauttia pullakahvit. Yläkerrassa oli huoneita matkustajille. Siellä oli vakiovieraansa, jotka useina kesinä tulivat nauttimaan luonnon rauhasta. Vieraskirjasta löytyy nimiä kuten Ansa Ikonen, Ilmari Kianto eri sihteerien seurassa, Tauno Palo, Tito Colliander perheineen majaili kerran koko talven pommituksia paossa. Hietapakat olivat rauhallinen paikka. Hilman lehmä oli köydessä lammikon rannalla ja iltalypsyn aikaan kuului navetasta Hilman kaunis laulu kun hän lypsi maitoa hotellitaloutensa tarpeisiin.

Lähdeaineisto Keskipohjalaista yrittäjyyttä

Erkki Yrjänä – Kalajoen kauppias

Erkki Yrjänä on toisen polven yrittäjä. Myös kolmas polvi jatkaa yrittäjänä. Juhani Yrjänä toimii kauppiaana Pyhäjoella. Nykyisen liikkeen edeltäjä aloitti toimintansa Himangan Hillilän kyläsä 1920-luvula sekatavarakauppana. Kauppa alkoi ns, kamarikauppana maalaistalon kamarissa ja liikkeen aloittajana oli isä J.S.Yrjänä. Vuonna 1923 rakennettiin Hillilään kauppa- ja asuinrakennus. Tuohon aikaan tavaravalikoima ei ollut kovin monipuolista, mutta jo Hillilässäkin kaupasta löyti kramaelleja ja raakakahvia, jota mitattiin säkistä. Vaikka tavaravalikoimaa voitiin pitää vaatimattomana, kaupasta sai kaikkea mitä maaseudun asukkaat jokapäiväisissä toiminnoissaan tarvitsivat.

Vuonna 1933 liiketoiminta muutettiin Himangalta Kalajoelle. Isän veli jatkoi kuitenkin myös Himangan liiketoimintaa. Kalajoella liike sijaitsi nykyisellä paikallaan Kansallis-Osake-Pankkia ja säästöpankkai vastapäätä. Tuolloin liike toimi vanhassa liike- ja asuintalossa. Tuohon aikaan Kalajoella oli useita sekatavaraliikkeita, osuuskauppoja ja talouskauppa Plassilla. Lisäksi sivukylissä oli kauppoja kuten Tyngällä Ojan liike. Muita kauppiaita Kalajoella oli mm. Tuomas Rahko.

Erkki Yrjänä joutui armeijaan koko sotien ajaksi vuosina 1939-1944. Liike toimi kuitenkin isän hoitaessa liikettä. Sota-aikana tavaraa oli niukasti ja jopa joskus voitiin puhua tavarapulasta. Tavarapula jatkui vielä sotien jälkeenkin, olihan ns. korttiaikaa vielä sodan päätyttyäkin. Vuonna 1954 rakennettiin nykyinen liiketalo. Vuonna 1952 isä oli muuttanut Kannukseen, missä isä jatkoi sekatavarakauppiaana 65-vuotiaaksi. Vuonna 1985 Erkki luopui aktiivisesta yrittäjätoiminnasta liikkeen siirtyessä sisarellee ja hänen miehelleen.

Vuosien kuluessa liikkeen tavaravarastossa tapahtui valtavia muutoksia. Sortimentti on monikymmenkertaistunut entistä ajoista. Enää ei ole olemassa varsinaisia sekatavarrakauppoja, joissa ennen oli tavaraa tekstiileistä valmisvaatteisiin. Erkki Yrjänän liikkeessä elintarvikkeet ja tekstiilitavarat jäivä tavaravalikoimasta pois 1970-1980-lukkujen vaihteessa. Nykyään liike myy vain rauta- ja rakennustarvikkeita. Tälläkin alalla on tapahtunut muutoksia, sillä ennen rakentaminen oli omatoimisempaa, mutta nykyään voiddaan rakennuslevyjä ja – eristeitä valmiina sekä jopa valmistaloja.

Periaatteessa yrittäjän asema ei ole yhteiskunnassa muuttunut. Merkittävänä erona nykypäivään on, että 1920-luvulla kauppiailla ei ollut minkäänlaista koulutusta, vaikka Erkki Yrjänä olikin käynyt v. 1936-1938 kauppakoulun. Sodan jälkeen Erkki Yrjänä oli mukana Kalajoelle perustetussa yrittäjäyhdityksessä, jota ei kuitenkaan rekisteröity. Toiminta tuolloin oli hyvin vilkasta ja tätä kesti useita vuosia. Pääasiassa toiminta oli yleisöön suuntautuvaa toimintaa, jolloin kerran vuodessa järjestettiin yleisöjuhlat. Lisäksi järjestettiin mannekiiniesityksiä. Varsinaisia messuja ei kuitenkaan järjestetty, mutta erikoisliikkeet olivat toiminnassa mukana.

Kalajoella yrittäjäyhdistystoiminta lakkasi välillä kokonaan pitkäksi ajaksi. Toiminta alkoi uudelleen 1970-luvulla, jolloin myös Erkki Yrjänä liittyi jäseneksi. Koko ajan hän oli kuitenkin ollut Keski-pohjanmaan Yrittäjät r.y:n jäsenenä. Myös Kalajoella oli alkuaikoina kilpailu osuuskauppojen kanssa ankaraa. Kun Erkki Yrjänä muutti Kalajoelle, osuuskaupasta lähetettiin terveisiä, että kauan ei yksityiskauppa Kalajoella äily, mutta myöhemmin myös osuuskaupan kanssa tultiin hyviksi ystäviksi. Kalajoella kunta ei aikanaan ottanut edes tarjouksia muilta liikeiltä kuin osuuskaupoilta.

Kalajoen matkailu on ollut yrittäjälle merkittävää, mikä näkyi siinä, että heinäkuun myynti oli joulukuun myynnin tasolla. 1970-luvulla Kalajoella lomailleet norjalaiset veivät suuria tavaramääriä kotiin Norjaan, kun tavara oli Suomessa halvempaa. Erkki Yrjänä on yrittäjä myös matkailualalla. Hän oli perustamassa Kalajoen Hiekkasärkille Aurinkohiekkojen Lomakylää 1970-luvun alussa. Perustajina oli Kalajoen liikemiehiä, kuten kenkakauppias Juhani Yrjänä Jaakonlinjan varsutamon toimitusjohtaja Rintala, Pirttijärven Konepaja, Kamusen Liikenne, Bäckmanin romuliike ja Tapani Yrjänä Himangalta. Aloitteentekijänä oli Juhani Yrjänä, joka totesi, ettö Kalaoen matkailun kasvaessa olisi osallistuttava mukaan ja perustettava lomakylä. Lomakylä lähti pirteästi alkuun. Lomakylä on edelleen olemassa käsittäen noin 50 rakennusta. Lomakylä myytiin myöhemmin Lomaliitolle.

Lähdeaineisto Keskipohjailaista yrittäjyyttä ISBN 952-90-1310-8

Kirjoituksia ja kuvia Kalajoelta

Kuvia Kalajoelta
http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/kokoelmat/198

Hiliman hotelli tuomipakoilla – Kalajoen matkailuelinkeinon alku
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/hilimanhotelli

Tyngän Mylly
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/tyngan_mylly

Sorvarin soittajat
http://www.kirjastovirma.net/paulaharju/soittajat

Sahateollisuuden historiaa Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa
http://www.kirjastovirma.net/sahateollisuus#Kalajoki

Kalajokilaakson kansallispuku
http://www.kirjastovirma.net/kansallispuvut/kalajokilaakso

Kalajoen ja Raution kirjastojen historiaa
http://www.kirjastovirma.net/kirjastot/kalajoki

Himangan kirkko
http://www.kirjastovirma.net/kirkot/himanka

”Rauha ja hiljaisuus tuntuivat uskomattomilta”
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/lauri_jarvinen/1999-10-01?page=0,2

Antinpäivän aamu 1939 oli täynnä tuskaa
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/lauri_jarvinen/1999-11-30

Eeti Mattila koki läheltä Mainilan laukaukset
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/lauri_jarvinen/1999-11-26

Kallan karien lakikirjat

Kalastajien lukumäärä on ollut suurimmillaan Kallan kareilla 1700- ja 1800-luvuilla. Akateemikko Vilkuna on arvioinut venekuntia olleen 1760-luvulla enintään 90, mikä jo edellytti säännöllistä valkamain vuorokäyttöä. Kyseinen venekuntien lukumäärä merkitsi sitä, että karissa olisi ollut tuohon aikaan noin 270 henkilöä. Huippuluja lienevät vuoden 1852 tarkat tiedot: Maakallassa 75 ja Ulkokallassa 111 venekuntaa ja niissä 302 henkilöä. Lisäksi kirjattiin seitsemän ammattiperkaajaa, neljä lasta sekä pappi, eli kaikkiaan Kallen saarien väkiluku nousi 314 henkilöön.

Hallinnolliset asetukset saapuivat Kallaan 1600-luvun lopulla antaen suhteellisen tarkat toimintaohjeet. Varhaisin valtakunnallinen satamaoikeusasetus on kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen 10.5.1669 antama ”Hampne-Rätt”. Se perustuu aikaisempien kuninkaiden antamiin paikallisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, jotka ovat peräisin jo keskiajalta.

Lähin esikuva on ollut Tukholman, Södermanlannin ja Itä-Göötanmaan satama-ammatikuntien järjestyssääntö vuodelta 1450. Jo tuolloin mainitaan haminavoutu ja määritellään hänen tehtävänsä. Vuoden 1669 asetusta lienee noudatettu myös Kallassa, koska muutamat menettelytavat – esimerkiksi kalastamaan lähtö ja karista karkottaminen – ovat mainitun asetuksen mukaisia, tai sitten ne perustuvat vielä vanhempaan kansanomaiseen perinteeseen.

Aikaisempaa laajempi ”uudistettu satamajärejstys” tuli voimaan vuonna 1726 ja sen jälkeen 1771 ”Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki”. Viimeksi mainitun suomennos oli pian myös Kallan karinarkussa ja luettiin aina kalastuskauden alkaessa saarnastuolissa. Valtakunnalliset asetukset eivät kuitenkaan sisältäneet kaikkia Kallan kalastajayhdyskunnalle ominaisia piirteitä. Paikallishallinnosta Kallassa huoehti kolme asetusten mukaista elintä: karinkokous, haminakokous ja haminavouti.

Karikokousten käytännön toteutuksesta ei aluksi ollut mitään erityisiä säädöksiä, mutta selvää on, jotta siihen ottivat osaa kaikki Kallaan saapuneet kalastajat; olipa heillä suorastaan painava velvollisuus saapua kokoukseen. Ensimmäinen kokous pidettiin heti kalastuskauden alussa Jaakon päivän tienoilla, kun edelliseksi kesäksi valittu haminavouti oli saapunut.

Keskellä karia pidettävästä kokouksesta ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloa soittamalla. Rumpuna oli alkuaan vain tyhjä silakkatynnyri, ja tämä käytäntö jatkui ainakin Ulkokallassa vielä 1820-luvulla. Varsinainen rumpu päätettiin ostaa 1784 ja se oli tarkoitettu myös ”kalastajain palvelukseen pimeinä öinä”. Vuoden 1669 asetuksessa mainitaan, että merkki kalastukseen lähtöön annettiin torveen puhaltamalla. Vuodesta 1729 lähtien kokous- ja muut merkit annettiin lahjaksi saadulla kirkonkellolla.

Karinkokous valitsi ensimmäiseksi haminavoudin ja sitten karinlautamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Juuri valittu haminavouti luki sen jälkeen hamina-asetuksen sekä muut vuosittain edellytetyt päätökset. Edelleen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen kumpareen nenässä. Lisäksi voitiin keskustella siitä, mitä korjauksia tai muita yhteisiä toimenpiteitä tarvittaisiin. Kaikki tehtävät myytiin huutokaupalla alimman tarjouksen tehneelle.

Kun yhteiset menot oli näin saatu selville, päätettiin karirahan suuruudesta eli siitä maksusta tai verosta, joka kannettiin jokaiselta venekunnalta. Keskeinen esi- ja toimimies oli asetusten mukaan haminavouti, jota Kustaa Vilkunan mukaan ehkä vastasi kansanomainen nimitys karinvanhin ja viimeksi karimestari. Haminavoudiksi voitiin valita kuka tahansa luottamusta nauttiva kalastaja; käytännössä tehtävään valittiin yleensä haminasaarnaaja, mikäli hän tuli kariin heri pyyntikauden alussa. Saarnaaja pidettiin arvovaltaisena; sopivasti sivussta tulleena henilönä, jolla oli hyvät edellytyksen puolueettomiin ratkaisuihin. Lisäski hän oli kirjoitustaitoinen ja saattoi pitää hamina-asetuksen edellyttämää muistikirjaa, johon merkittiin kaikki oikeudessa päätetyt ratkaisut. Kun Kallassa kuitenkin sattui useita papittomia pyyntikausia, valittiin haminavoudiksi joku pysyvä kalastaja.

Haminavoudin tärkeimpnä toimena oli yleisen järjestyksen valvominen, minkä ohella hän toimitti monia yleisiä tehtäviä. Jokaisen venekunnan oli ilmoittauduttava hänelle sekä saapuessaan että lähtiessään. Haminavouti peri yhteisiin menoihin tarkoitetun karirahan venekunnilta ja tarvittaessa hän kutsui oikeuden koolle. Haminavoudin rinnalle valittiin 1850-luvulta lähtien aina 1930-luvulle asti ”karinvanhin” eli järjestysmies, joka oli samalla kirkkoväärti.

Haminaoikeus piti istuntonsa pappilassa; näin tapahtui silloinkin, kun saarnaajaa ei ollut, vaan oikeuden puheenjohtajana toimi kalastajien keskuudestaan valitsema haminavouti. Toimituksessa noudatettiin kihlakunnan oikeudelle tyypillisiä menettelytapoja. Päätösten ohjenuorana oli ”Karin lakikirja” eli edellä mainittu asetus vuodelta 1771. Usein tuomio sisälsi vain varoituksen tai kehoituksen, varsinkin jos syytetty oli tunnustanut rikkomuksensa ja pyytänyt anteeksi.

Sakkoja tuli eniten salakrouvauksesta eli viinan myynnistä. Milloin asia oli sen luontoinen, että tuomittu saattoi ja halusi siitä valittiaa, hänelle myönnettiin valitusoikeus, joka oli käytettävä kahden viikon kuluessa ja suunnattava Kokkolan maistraatille. Käytännössä valituksia tehtiin harvoin. Sakkoon tuomittu maksoi suorituksensa heti oikeuden nähden kirkkoväärtille.

Tunnetuin esimerkki on on heinäkuulta 1827, jolloin karkotuksen kohteeksi joutui talollinen Jaakko Isola Hailuodosta. Hän oli jatkuvasti kannellut naapuresitaan, räyhännyt humalassa ja esittänyt perättömiä syytöksiä. Kun Isolan tavat eivät varoituksista ja sakoista huolimatta ottaneet parantuakseen, karinkokous langetti yksimielisesti hänelle ikuisen karkotustuomion, jonak perusteluissa todettiin syytteen olleen ”pahan ja epäsovun alkujuuri tässä muuten rauhallisessa paikassa”. Samalla määrättiin viiden hopeataalarin uhkasakko sille, joka toisi veneessään Isolan Kallaan. Lisäksi tuomio päätettiin lukea julki myös Hailuodon kirkossa, jotta miehen ominaisuudet varmasti tulisivat tunnetuksi myös hänen kotiseudullaan.
Rehellisyys katsottiin äärimmäsien välttämättömäksi, koska aitat ja tuvat olivat lukitsemattomia ja huomattava osa omaisuudesta ulkona kaikkien ulottovilla.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kaikuja Kallasta ISBN 951-97978-1-5

Jylyn kallioiden arvoitus

Runsas kilometri Pyhäjoen ja Kalajoen rajalla lähellä Merijärven rajaa olevasta Kauhajärvestä eteläänpäin on Jylynkallio. Vaakasuorassa kalliossa on Kauhajärven Jylyillä kalliokirjoitusta, jota jotkut ovat yrittäneet pitää luonnon oikkuna. Siitä on valokuva Suur-Kalajoen historian II osan lopussa sivulla 542. Selvät suorat rivit tuskin voi olla luonnonoikku. Näkyvissä oleva kirjoitus löytyi heinäkuun alussa 1901, kun eräät pikkupojat menivät Jylkän riihen ovelle tansseja katsomaan. Aikuiset miehet riihestä sanoivat halveksivan iskulauseen: ”Täällä ei karijoopeja tarvita”. Silloin pojat lähtivät Jylyille ja rupesiväät käärimään siitä sammalvällyjä, joissa huomasivat kohokirjaimia. Pian he totesivat että kalliossa oli syvennyksiä jotka tarkoin vastasivat sammalkääröihin tulleita kirjaimia.

Siinä ruvettiin pitämään joka kesä tansseja, kunnes saatiin ensimmäisen maailmansodan alussa Romppaisen rakentama Mehtäkylän Nuorisoseuran talo. Jylyille käveltiin noin 3 km metsäpolku Silvastilta. Nyt on valmistunut Merijärven tien Isomäeltä noin 3 km:n pituinen metsäautotie, joka lppupäästään on kaksihaarainen. Näiden haarojen väliin jää Jylynkallio. Alue oli ennen Valtion ”Kauhajärven puisto”, joka viime sotien jälkeen annettiin metsättömien pientilojen lunastaa itselleen. Alueelle pääsee myös Merijärven Saukkonperän kautta.

Vieläkin näkyy kalliokirjoitusten lähellä pelimanneja varten tehdyt kivi-istuimet. Eräät tutkijat ovat pitäneet mahdollisina, että tanssit kuluttivat kirjoitukset epäselviksi. Luonnollisemmalta tuntuu, että pieksun pohjat ovat voineet kulua, mutta ei kallio, jossa tanssit pidettiin vain 15 vuotena. Kirjoitus on vanhaa, koska sen päälle oli kasvanut sammalvällyt. Suur-Kalajoen historian II osa sivu 57 kerto, että rajankäyntiin 1760 Kalajoen ja Pyhäjoen pitäjien välillä valittiin mm. Matti Jylkkä. Tämän poika Tapani kuoli 1803 maanmittausinsinöörinä Rovaniemellä. Saattaa olla mahdollista, että isä otti koululaispoikansa tuohon rajankäyntiin, Poika saattoi kujeilla hakkaamalla kalliooon lyseossa oppimiaan kirjaimia. Todennäköisempi on kuitenkin toinen otaksuma kalliokirjoituksen synnystä. Ensimmäinen rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken tehtiin Pähkinäsaaressa 1323. Aluperäisen rauhansopimuspöytäkirjan mukaan tuo raja kulki Karjalaln kannaksen ja Savon halki sekä päättyi Pohjanlahden rannalla ”Petäjäjokeen”. Tätä on arveltu Pattijoeksi että Pyhäjoeksi.

Kustaa Vilkunan mielestä Petäjäjoki Pähinäsaaren rauhassa tarkoittaa Petäjsojaa, joka Yppärinkylässä laskee Pohjanlahteen. Hän kulki veneellä koko rajan pituuden Kannakselta Pohjanlahteen ja löysi Savossa koskien kivistä numeroituja pyykkejä. Se matka tuntui sopivan Pähkinäsaaren rauhan rajaksi. Sen rajan varrella on Rajaniemi-nimisiä taloja monessa kohti mm. Alavieskassa ja Pyhäjoella. Jos Vilkunan olettama raja on oikea, on se kulkenut Jylyn kallion yli. Niillä tienoilla on kivipyykkejä, joissa on Ruotsin ja Venäjän vaakunat. Rajan sanotaan Pyhäjoella päättyneen Hanhikiveen, jossa sanotaan olleen kummankin valtakunnan vaakunat. Siihen tulee Pyhäjoen ja Saloisten pitäjien raja, jonka pyykkinumero on yhä kiven päällypinnassa. Kivi tosin on Parhalahdenkylän kohdalla mutta se saattoi Pähkinäsaaren rauhan rajankäynnin aikana olla ainoa vedenpäällinen kivi, johon saattoi tehdä merkinnän rajan päästä.

V.H.Kivioja on työskennellyt ahkerasti Jylyn kallion arvoituksen ratkaisemiseksi. Hän kirjoitti pääministeri Kosyginille ja Suomi-Neuvostoliitto-Seuralle ja koetti pyytää Moskovan oppineita käymään Jylyillä. Hän lähetti kuvankin kirjoituksista. Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kautta hän sain asiantuntijalausunnon oppineilta E.Makajev ja M.V. Shtshepkina. He lausuivat, että pitäisi saada parempia kuvia uusin menetelmin. Ny he saattoivat todeta, että kirjoitus ei ole skandinaavista, vaan voidaan rinnastaa muinaisslaavilaiseen paalu – ja tuohikirjoitukseen, joka on lyhennettyä eikä voi arvata ilman suuria tutkimuksia, mitä kirjaimia on jätetty pois. Lausunnot on päivitetty syksyllä 1967. Yhä edelleen on Jylyn kallioiden arvoitus ratkaisematta. Sulevi Juhola on tehnyt erittäin paljon työtä raja-asioiden selvittämisessä.

Lähdeaineisto V.H. Kiviojan kirjoitus Kalajoki-lehdessä

Raution ja Kalajoen kuntaliitosprosessi 1967-1972

19.1.1967 Raution kunnanvaltuustossa oli ensimmäisen kerran esillä mahdollinen kunnan liittäminen johonkin toiseen kuntaan. Keskustelun tuloksena nuijittiin pöytään päätös: asia ei aiheuta vielä tässä vaiheessa mitään toimenpiteitä.

19.5.1967 Kalajoen kunnanhallitus ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti esityksiin, joilla Kalajoki liitettäisiin johonkin muuhun kuntaan tai muita kuntia siihen.

1.6.1967 Raution kunnanhallitus esitti valtuustolle, että kuntauudistussunnitelmasta annettavassa lausunnossa ilmoitettaisiin Raution haluavan säilyä omana itsenäisenä kuntana.

9.6.1967 Kalajoen kunnanhallitus päätti kutsua naapurikuntiaan eli Pyhäjoen, Merijärven, Alavieskan, Raution, Himangan ja Sievin edustajat kuntauudistusta käsittelevään neuvottelutilaisuuteen 27.6.1967 Kalajoelle.

15.6.1967 Kalajoen kunnanhallitu teki uuden esityksen valtuustolle kuntauudistustoimikunnalle annettavasta lausunnosta. Keskeistä siinä oli edelleen, että Kalajoki suhtautuu kielteisesti kuntauudistukseen.

21.6.1967 Kalajoen kunnanvaltuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen pienin muutoksin kunnanhallituksen esittämän lausuntotekstin kunnan kielteisestä kannasta.

21.6.1967 Raution kunnanhallitus päätti, että Kalajoen kunnan esittämään neuvottelutilaisuuteen osallistu kaikki kunnanhallituksen jäsenet sekä valtuuston puheenjohtaja ja kunnansihteeri.

28.6.1967 Raution kunnanvaltuusto antoi kuntauudistustoimikunnalle lausunnon, että Raution kunta haluaisi säilysä omana itsenäisenä kuntana.

26.10.1967 Raution kunnanvaltuusto antoi lausunnon, jonka mukaan ”mikäli kunnan pakkoyhdistäminen tulee kysymykseen, on käsityksemme mukaan Kalajoki keskuspaikka.

19.1.1968 Raution kunnanhallitu totesi, että ”pakkoliitostilanteessa” läänin kuntauudistustoimikunnan esittämästä kuntauudistusvaihtoehdosita Kalajoen ja Raution yhdistäminen olisi parempi, mutta Raution kunnalla ei ole mitään sitäkään vastaan, että Alavieskan kunta tulisi samaan kuntaan.

22.1.1968 Raution kunnanvaltuusto hyväksyi edellä mainitun kunnanhallituksen kannanoton.

30.1.1968 Kalajoen kunnanhallitus ilmoitti ettei se pidä kumaakaan läänin kuntauudistustoimikunnan esittämää liitosvaihtoehtoa hyvänä.

8.3.1968 Kalajoen kunnanvaltuusto siirsi keskustelujen jälkeen lausunnon antamista.

19.4.1968 kokouksessaa valtuusto päätti, että Kalajoki kannattaa vaihtoehtoa, jossa Kalajoki, Alavieska ja Rautio yhdistettäisiin.

16.1.1969 Kalajoen kunnanhallitus päätti kutsu Alavieskan, Merijrven ja Raution kuntien edustajat neuvottelukokoukseen Kalajoelle.

25.1.1969 pidetyssä neuvottelussa kuntien edustajat toivat selvästi ilmi, että kaikki kunnat haluavat toistaiseksi säilyttää itsenäisyytensä.
4.2.196 Kalajon kunnanhallitus esitti läänin kuntauudistuskomitealle, että ehdottomasti paras ratkaisu olisi säilyttää Rautio edelleen itsenäisenä kuntana, ja että Kalajoki, Alavieska, Rautio ja Merijärvi muodostaisivat yhteistoiminta-alueen.

6.2.1969 Raution kunnanhallitus esitti valtuuston hyväksyttäväksi, että Rautio ehdottaa, että Kalajoen, Alavieskan ja Raution kunnat sekä mahdollisesti Merijärven kunta määrätään yhteistominta-aueeksi.

17.2.1969 Raution kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen kunnan lausunnoksi.

31.3.1969 Läänn kuntauudistustoimikunta päätti äänestyksen jälkeen esittää, että Kalajoen, Alavieskan ja Raution kunnat yhdistetään.

5.4.1969 Kalajoen kunnanhallitus käsitteli asiaa ja Kalajoki hyväksyy Raution yhdistämisen Kalajoen kuntaan edellyttäen, että ehdottomasti Alavieska määrätään kuulumaan Kalajoen kanssa samaan yhteistoiminta-alueeseen.

8.4.1969 Kalajoen kunnanvaltuusto käsitteli kiireellisenä asiana lausunnon antamista kuntakomitean uudistustoimikunnan ehdostuksesta. Valtuusto piti parempana, että Kalajoki, Alavieska ja Rautio muodostetaan yhdeksi kunnaksi.

28.1.1971 Kalajoen kunnanhallitus päätti, että Kalajoki ja Rautio yhdistettäisiin ja näin mudoostuva kunta määrättäisiin yhteistoiminta-alueeksi Alavieskan kanssa.

19.2.1971 Kalajoen kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen äänestyksen jälkeen.

8.7.1971 Kalajoen kunnanhallitus päätti aloittaa neuvottelut kuntaliitosasiassa Raution kanssa.

18.8.1971 Kalajoen ja Raution kunnanhallitukset antoivat yhteisen lausuntonsa Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitolle. Suunnitelman mukaan rautio tulee kuulmaan Kalajoen vaikutusalueeseen.

29.12.1971 Raution kunnanhallitus päätti järjestää vuoden 1972 kansanedustajavaalien yhteydessä mielipideäänestyksen kuntaliitoskysymyksestä.

Äänestyksessä jätettiin kaikkiaan 735 äänestyslippua, joista tyhjiä oli kaksi. Äänestäneistä 396 eli 53,88 prosenttia kannatti vapaaehtoista liittymistä Kalajoen kuntaan.

13.1.1972 Kalajoen kunnanhallitus katsoi, että Rautiossa järjestetyn mielipideäänestyksen tuloksen perusteella on tarpeellista järjestää Raution ja Kalajoen kuntien välillä neuvottelu kuntaliitoskysymyksestä.

17.1.1972 Raution kunnanvaltuusto sai selvityksen kuntalaisten mielipideäänestyksen tuloksista. Valtuusto antoi kunnanhallitukselle valtuudet tutkimuksen suorittamiseen siitä, mikä vaikutus liittymisellä olisi kuntien talouden ja palvelusten suhteen.

8.3.1972 Kalajoen ja raution kuntien edustajien kokouksessa Rautiossa. Raution kunnan kohdalta sovittiin noudatettavat yleisperiaatteet.

8.3.1972 Raution kunnanhallitus päätti järjestää kuntaliitoskysymyksestä 15.3.1972 vielä yhden kuntalaisille tarkoitetun informaatiotilaisuuden, johon kuntalaiset kutsutaan postin välityksellä jokaiseen talouteen jaettavalla kirjeellä ja ilmoittamalla tilaisuudesta kunnan virallisella ilmoitustaululla.
16.3.1972 Raution kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että Raution kunnasta tehtäsiiin valtioneuvostolle anomus Raution ja Kalajoen kuntien yhdistämisestä 1.1.1973 alkaen.

27.3.1972 Raution kunnanvaltuusto ei asettunut yksimielisesti kannattamaan kunnanhallituksen esitystä. Pitkän keskustelun jälkeen päätettin kuitenkin, että valtioneuvostolta anotaan Raution kunnan yhdistämistä vuoden 1973 alusta lukien Kalajoen kuntaan. Äänestyksessä 9 valtuutettua kannatti anomuksen tekemistä ja 6 vastusti.

6.4.1972 Raution kunnanhallitus hyvöksyi valtioneuvostolle osoitetun anomuksen Raution kunnan liittämisestä Kalajoen kuntaan 1.1.1973.

27.5.1972 Raution kunnanvaltuusto käsitteli maanviljelijä Uuno Hintsalan valitusts kuntaliitospäätöksen johdosta.

Oulun lääninhallitus 28.6.1972 on hylännyt Uuno Hintsalan jättämän muistutuksen, päätös N.o 2094/210/72.

28.6.1972 Valtioneuvosto päätti kuntien yhdistämisestä

23.11.1972 Kalajoen kunnanhallitus valitsi viisijäsenisen toimikunnan valmistelemaan kuntaliitosjuhlaa.

31.12.1972 aloitettiin kuntaliistojuhlat, jotka kestivät vuoden 1973 puolelle. Juhlatilaisuus päättyi n. Klo 01.00

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio 952-91-1208-4

Pitkäsen koulun historiaa

Pitkäsen koulu aloitti toimintansa lokakuussa 1914. Päätös koulun aloittaisesta tethiin kuntakokouksessa 15.4.1912. Pitkäsen kouupiiri määritettiin seuraavasti: koko Pitkäsenkylä, Tyngän kylästä Konun, Alasuvannon ja Rahkolan talot, Etelänkylästä Salmen, Heikkilän, Mustolan, Himangan, Nuoralan ja Naatuksen talot. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Naimi Rahko. Hän opetti Pitkäsen koulussa vuoteen 1921.

Suuren oppilasmäärän takia haluttiin syksyllä 1916 palkata kouuun apuopettaja. Ehdotusta vastustettiin, mutta tarkastajan myötävaikutuksella apuopettaja palkattiin. Syksyllä 1920 kouluun oli tulossa 70 oppilasta ja tämän vuoksi sovittiin toisen apuopettajan palkkaamisesta. Suuri oppilasnmäärä aiheutti tilan puutteen. Valtion taholta tiedusteltiin 1917, milloin koululle rakennetaan toinen luokkahuone ja muut tarpeelliset tilat. Kuntakokous sitoutui rakentamaan tilat vuoden 1919 jälkeen. Aika vuoden 1919 jälkeen vierhähti 35 vuotta, ennen kuin kyseiset tilat saatiin aikaiseksi.

Aluksi opetus jatkui ahtaudessa vuoteen 1931, jolloin vuokrattiin lisätilaa alakansakoulua varten. 1932 tilakysmystä hoidettiin muuttamalla koulu supistetuksi kansakouluksi. Kouluun ei piirjaon uudistamisen vuoksi saanut ottaa lain sallimaa määrää (30) enempää. Jos lapsia tuli kuitenkin enemmän täytyi koulun alapäässä asuvia lähettää Pohjankylän kouluun. Koska kouluun oli tulossa jatkuvasti enemmän kuin 30, purettiin päätös supistetusta koulusta vuonna 1935.

1930 luvun loppupuolella rakentamisasioilla palloteltiin niin, että rakentaminen oli jäissä. Aluksi rakennuslautakunta jarrutti hanketta. Sen mielstä laajennussuunnitelma ei sopinut vanhaan koulurakennukseen. Parin vuoden kuluttua näkemyserot tasoittuivat – rakennuslupapiirustukset hyväksyttiin ja rahoitus kunnasta myönnettiin. Nyt kouluhallitus asettui esteeksi. Se ei hyväksynyt piirustuksia, vaan vaati uusien suunnitelmien laatimista. 1938 saatiin opettajan asunnon piirustukset hyväksytyksi, mutta koulurakennuksen suhteen ei saatu mitään aikaan. 1939 alkanut sota lopetti kymmeneksi vuodeksi hankkeen uudisrakentamisesta.

1950 luvulla aloitettiin koulun laajennus- ja peruskorjaushanke uudestaan. Nyt toimittiin ripesäti ilman kiistoja. Uusittu koulu luovutettiin kunnalle 1955. Talousrakennus koulun tontille valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Vielä kerran Pitkäsen kouluun tehtiin laajennus ja ehostus. Nykyiseen muotoonsa koulu valmistui 1980. Koulu toiminta lopettiin valtuuston päätöksellä 19.12.2003. Koulu myytiin yrittäjä Antero Penttilälle.

Lähdeaineisto Veli Honkelan kirjoitus kirjasta Historiaa Pitkäsenkylältä ISBN 978-952-92-7274-7

Kansakoulun perustaminen Kalajoelle
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/01/kansakoulun-perustaminen-kalajoelle.html

Raution koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-koulun-historia.html

Rahjankylän koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/rahjankylan-koulun-historia.html

Vasankarin koulun perustaminen
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/vasankarin-koulun-perustaminen.html

Kärkisen koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/karkisen-koulun-historia.html

Pöllän koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/pollan-koulun-historia.html

Typpön koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/typpon-koulun-historiaa.html

Tavastin koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/tavastin-koulun-historiaa.html

Monissa kunnissa, varsinkin Kalajoella, on tapana tuoda vuoden viimeiseen kokoukseen kaikki hankalat asiat. Tällainen hankala asia oli kouluverkon supistaminen sekä hotellin ja meriluontokeskuksen takausasia. Asiat tuotiin valtuustokäsittelyyn 19.12.2003.

Kouluasian tausta on seuraava: Virkamiesjohdon aloitteesta perustettiin virkamiestyöryhmä esittämään kouluverkon supistamista. Virkamiestyöryhmä sai esityksensä valmiiksi 27.2.2002. Asian arkaluonteisuuden vuoksi asia esiteltiin valtuutetuille suljettujen ovien takana 27.8.2002. Silloinkin jätettiin kertomatta, mitkä koulut oli tarkoitus sulkea.
Kalajoen kaupunginvaltuusto sai 7.11.2002 § 61 käsiteltäväkseen sivistyslautakunnan määrärahalisäyksen, koska "kouluverkkoa ei ole vielä muutettu". Kunnan virkamies- ja luottamusmiesjohto olivat jo sitoutuneet virkamiestyöryhmän esitykseen. Asia oli sisällytetty Jokisuun ja Vasankarin koulujen osalta myös budjettiin, mutta siitä ei kerrottu valtuutetuille ellei valtuutettu itse käynyt budjettikirjan pientä numeroaineistoa lävitse ja sieltä havainnut mitä oli pienen virkamiesryhmän toimesta päätetty tehdä. Koulujen lakkauttamissuunnitelman eteenpäin viemiseksi perustettiin uusi työryhmä, koska eduskuntavaalit olivat tulossa.

Koulujen lakkauttamissuunnitelman julkistamisen ennen eduskuntavaaleja olisi aiheuttanut sen äidille, Raili Myllylälle, varsinaisen äänikadon. Työryhmän määräaika päättyi sopivasti eduskuntavaalien jälkeen 31.3.2003. Työryhmän esitys oli käytännössä sama kuin virkamiestyöryhmän.

Työryhmän muistiossa ilmoitettiin, että Erkki Aho on mukana työryhmässä ja esittää koulujen sulkemisia. Minua ei oltu koskaan valittu tuohon työryhmään, enkä siten ollut osallistunut yhteenkään työryhmän kokoukseen. Pidin työryhmän puheenjohtajan Aila Siirilän menettelyä aika outona, kun minun nimelläni yritettiin markkinoida koulujen sulkemisia. Minä en voinut hyväksyä tuon työryhmän esityksiä, koska selvityksen perustaksi oli otettu ajatus, että 3-opettajainen koulu on paras. Siihen ei löytynyt mitään tosiasioihin perustuvaa pohjaa. Lisäksi valtionosuudet laskelmissa oli laskettu tarkoituksellisesti virheellisesti, eikä koulukohtaisia laskelmia pystytty esittämään. Valtion osuuden laskentakaavan olisi saanut asetuksen 806/1998 3 §:stä. Koulujen kiinteistöjen osalta laskelmat olivat täysin pielessä.

Koulujen sulkemisen jälkeen koulukiinteistöille ei oltu suunniteltu mitään muuta käyttöä ja oli oletettu, että kiinteät kulut loppuvat koulujen sulkemisen jälkeen. Oppilaiden kuljetusten osalta kulut oli laskettu "minusta tuntuu"-menetelmällä. Opettajien palkkakulut oli laskettu väärin. Kouluverkkoasiassa selvitys ja kuulemisasiat eivät täyttäneet hyvää hallintotapaa ja hallintomenettelylain henkeä.

Valtuuston kokous 19.12.2003

Kalajoen valtuusto käsittely kouluverkkoasiaa 19.12.2003 § 63. Kalajoen kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen kouluverkon supistamisesta

Koulu on elävän kylän tunnusmerkki
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/koulu-on-elvn-kyln-tunnusmerkki.html

Mistä oppilaat Tyngän aluekouluun?
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/04/mista-oppilaat-tyngan-aluekouluun.html

Kouluverkkotyöryhmän esitys täydellinen fiasko
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kouluverkkotyoryhman-selvitys-on.html

Kalajoen kouuverkko ratkaistiin invstointiohjelmalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kalajoen-kouluverkko-ratkaistiin.html

Kouluverkkoasia kuohuttaa mieliä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kouluverkkoasia-kuohuttaa-mielia.html

Kaupunginvaltuuston kokous 13.12.2011 osa 1
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/12/kalajoen-kaupunginvaltuuston-kokous.html