Pohjanmaalla puukkoteollisuus on ollut korkealla tasolla. Pohjanmaalla kansalla oli luontainen taipumus kätevyyteen. Puukkoja on tehty maasepän pajoissa sivutöinä. Kalajoella puukkojen valmistus kehittyi kotiteollisuudeksi. Keskeisiä puukon valmistuspaikkakuntia olivat Kalajoki, Kauhava ja Pyhäjärvi. Kotitekoiset puukot levisivät kautta maan jopa ulkomaille saakka. Puukoilla oli hyvät ominaisuutensa ja omituinen kiehtova ulkonäkö sekä kauniit heloitukset. Puukkoja valmistettiin myös Haapavedellä, Alavieskassa ja Nivalassa.
Kalajoella ja myöhemmin Kauhavalla on kehittynyt niin kutsutut tuohipääpuukot ja ne ovat kirjailtuine päineen ja messinkiheloituksineen, somakoristeisine nahkatuppineen erittäin komean näköisiä. Kalajoella alettiin valmistaa tuohipääpuukkoja tuppineen ja vöineen jo 1860-luvulla. Sellainen niin sanottu keisarinpuukko valmistettiin keisari Aleksanteri II:lle. Tämän harvinaisen tilauksen toimittivat yksissä neuvoin valtiopäivämies Jaakko Merenoja, joka suurella taitavuudella takoi puukonterän. Tupen valmistus uskottiin eräälle taitavalle haapavetiselle, jonka nimi ei ole jäänyt tietoon. Tuohipään, heloitukset ja vyön koristelut heloineen ja solituksen kultauksineen toimitti suurella tarkkuudella Olof Helander. Hänen suureksi ansioksi on luettava Pohjanmaan ja ennen kaikkea Kalajoen kaikenpuolinen metalliteollisuuden kehitys. Helanderin teokset tulivat tunnetuksi myös maamme rajojen ulkopuolella. Puukkojen valmistus Kalajoella siirtyi vähitellen Helander-suvun haltuun. Helandereiden työpajassa toimi itsellinen puukontekijä Fredrik Haapasaari. Myöhemmin Haapasaari ryhtyi tekemään yksinomaan puukkoja kehittyen puukontekijänä erittäin pitkälle ja oli puukontekijänä tunnettu kautta maan.
Puukkojen valmistus Kauhavalla on alkanut kehittymään suuressa määrin, erittäinkin sen jälkeen, kun puukkoja on ryhdytty valmistamaan konevoimin. Puukkojen valmistustaito siirtyi henkilöiden mukana Kalajoelta Kauhavalle, jossa se koneellisen valmistuksen myötä kasvoi varsinaiseksi puukkoteollisuudeksi.
Kalajoella Veljekset Friisien metalliteollisuuskoulu alkoi vuonna 1893 muitten töitten ohella opettaa puukonvalmistusta, ensin Haapasaaren johdolla. Teokset saivat heti suuren kysynnän ja mainitun puusepänkoulun ansio on, että kalajokiset puukot, eteenkin Ruotsissa tuli tunnetuksi. Suoran tupen sijasta alettiin käyttää vinoa tuppea. Tupen alapään muodosti messinkilevystä tehty nuppiin päättyvä suojus. Tuohipään kirjaileminen on ollut luonnollisesti hidasta eikä siinä ole voinut käyttää minkäänlaisia koneita avuksi. Sirous on riippunut tekijän tottumuksesta ja kätevyydestä.
Jos puukon terää haluttiin koristaa nimillä ynnä muilla asioilla, niin terä pistettiin sulaan vahaan, joten se peittyi vahakerroksella, johon nyt terävällä teräspuikolla kirjoitettiin nimet tai piirrettiin kuviot. Sen jälkeen terä kastetaan lusikkaveteen, mihin osaksi on sekoitettu keittosuolaa ja syövytys tapahtuu hyvin pian. Syövyttävä osa pääsee vaikuttamaan piirrosten kautta paljastuneisiin teräosiin.
Itse terän hyvät ominaisuudet riippuvat taitavasta karaisemisesta, hyvästä raaka-aineesta ja märästä takomisesta, sillä huonoihin teriin on useimmiten syynä kuiva takominen. Terä kiillotetaan tavallisessa kiillotuspyörässä.
Tuppinahkasi sopii parhaiten raaka naudannahka ja koipiosat. Lampaan ja vasikannahka ovat vähemmän sopivia. Jotta tupen alaosaan saisi tarpeellisen vantteruuden ja jottei puukon terä sisäpuolisesti sivulta viiltäisi, jätetään kunkin tupen sisään puinen osa, joka tekee tupen tanakaksi ja suojaa terää. Tupen taka- ja saumapuolelle ei tarvita mitään vahvistetta. Sauma kuivattuaan antaa tupelle tarpeellisen lujuuden.
Tuohipääpuukoissa taotaan terä aivan tavalliseen tapaan. Terän ruoto tehdään niin pitkäksi, että se ulottuu juoksemaan läpi koko tuohesta tehdyn pään. Ruoto on pitkältä matkalta neliskulmainen ja muuttuu vähitellen pyöreäksi, samalla oheten paksuudelleen. Tämän jälkeen tehdään messinkipeltistä, päistä yhteenjuottamalla, soikeahko hela, joka sovitetaan terän olkapäätä vasten. Tämän messinkihelan sisään tehdään helanmuotoa vastaava puuosa, jonka avulla hela ruodon juuressa rupeaa tanakasti istumaan.
Sen jälkeen kiinnitetään terä pihteihin, ruoto ylöspäin ja nyt alkaa itse tuohipään valmistus. Tuohesta leikataan neliskulmaisia, tarpeeksi suuria palasia, joitten keskeen tehdään ruodon vahvuutta vastaava reikä. Nämä tuohipalaset poistetaan ja raavitaan veitsellä kahden puolen aivan puhtaaksi. Tuohipalasia pudotellaan keskessä olevasta reiästä teränruotoon kerrallaan aina noin 15 mm paksuisissa erissä, jonka jälkeen ne lyödään tiiviisti kantahelaa vasten. Täten jatketaan, kunnes tuohipää saa tarpeellisen pituutensa ja viimeiseksi asetetaan messingistä valettu kantaholkki, jonka yläpuolella ruodon pää katkaistaan ja niitataan kiinni mainittuun holkkiin. Sitten vuollaan tuohet mielenmukaiseksi pääksi ja lopuksi silitetään viilalla ja hiekkapaperilla, joten saatu pinta sivellään useampaan kertaan hienolla lakka- ja väriseoksella, jolloin tuohivarsi saa hienon kiiltoisen pinnan, jolle mielen mukaan voidaan antaa eri värityksiä.
Myöhemmin puukkojen teko levisi pikkuhiljaa Alavieskan Taluskylälle, Someronkylälle sekä Merijärvelle. Merijärvellä on ollut puukkoseppä Antti Kääntä, Taluskylällä Juho Rautio, Someronkylällä Niilo Rautio. Myös Antti Isokääntä ja Aarno Rautio valmistivat puukkoja. Helapääpuukkoja teki Tuomas Nisula Taluskylällä. Junki-puukkoja Alavieskassa on tehnyt Taneli Lähdekangas sekä Helge ja Pentti Krapu. Antti Nisula on tehnyt timperipuukkoja, joihin tuli kynä.
Kalajoella puukontekotaito on säilynyt aivan näihin päiviin saakka. Tämän hetken menestynein puukontekijä on Esko Heikkinen, joka tekemät puukot on arvostettu Suomen kauneimmiksi. Kalajoella valmistetaan nykyisin myös Peura-puukot Jari Kamusen yrityksessä.
Lähdeaineisto:
Suomen Teollisuuslehti 1.5.1901 sekä Esko Heikkisen muistiinpanot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti