Noitavainoja Kalajoella

Noitaoikeudenkäynnit olivat vielä 1500- ja 1700-luvuilla yleisiä Suomessa. Pohjanmaan rannikkoseutu ja läntinen Suomi yleensäkin oli kärjessä noituudesta tai taikuudesta syyttämisessä. Epäilyyn ei paljon tarvittu, kun "vanhaa kerjäläisakkaa" Valpuri Tuomaantytärtä epäiltiin Kalajoella 1692 noituudella vahingoittamisesta ja tämä hämmästeli ääneen, että "mitä hittoa voi tapahtua pelkästä ilkeydestä", oikeus piti lausahdustas "melkein tunnustuksena".

Kalajoen Etelänkylää pidettiin ainakin 1500-luvun puolivälissä noituuden tyyssijana ja Antti Antinpoika Piilikouru tuomittiin 40 markan velhoussakkoon vuonna 1556.
Muutamaa vuotta myöhemmin epäilyt noituudesta kohdistuivat Rautia-nimistä tilaa Etelänkylässä isännöineeseen Martti Rautiaan, joka oli ison talon isäntä ja lisäksi osakkaana hylkeenpyyntiyhtiössä. Hän riitautui Kalajoen kirkkoherraksi tuleen Gregorius Henrikinpojan kanssa. Greus-pappi oli itse tuomittu 1568 aviorikoksesta kuolemaan, mutta oli selvinnyt lopulta korkeilla sakoilla. Martti Rautia sai yllytetyksi kalajokiset jäämään pois epäsuositun kirkkoherransa jumalanpalveluksista. Kirkkolakko kesti melkein kaksi kuukautta ja sen seurauksena Rautia tuomittiin 1572 kuolemaan kapinoinnista, mutta rangaistus muutettiin sadan markan sakoksi.

Seuraavina vuosina häntä syytettiin melkein kaikista kirkkoherralle sattuneista vahingoista. Talvikäräjillä 1574 Rautiaa syytettiin karhun nostamisesta Gregoriuksen karjaan. Näyttöä ei kuitenkaan noituudesta löytynyt.

Vuorenkallio oli Kalajoen mestauspaikka

Kalajoen käräjillä luettiin vuosina 1626-1712 eri syistä 28 kuolemantuomiota, joista ainakin osa pantiin täytäntöön Vuorenkalliolle pystetyssä hirsipuussa tai sen lähellä sijainneella mestauslavalla.
Rovasti Vilho Kivioja on kertonut kuulleensa nuoruudessaan iäkkäältä naiselta toteamuksen: "Tässä Vuorenkalliolla oli Kalajoen ensimmäinen kansanopetuspaikka. Mestauspölkky opetti oikeita tapoja."

Myöhemmin mestauspaikka siirrettiin Keihäsojan pohjoisrannalle, lähelle Simunansuota.
Kalajoella mestauksia 1600-luvun lopulla toimittanut Kruunupyyn pyöveli Heikki Hakalainen päätti myös monien noituudesta tuomittujen päivät. Hänen "uransa" alkoi 1660, jolloin Turun pyöveli vihki miehen tehtäväänsä leikkaamalla Hakalaiselta toisen korvan.
Kiihkeänä vainovuonna 1677 hänen mestauskirveensä teloitti kuusi noitaa Vöyrillä ja yhden sekä Mustasaaressa että Närpiössä.

Rautiolainen nuori mies Erkki Pekanpoika Räihälä tuomittiin kuolemaan 1577 aviorikoksestaan irtolaisnaisen kanssa. Hänet kuitenkin armahdettiin vaimonsa pyynnöstä ja sakko oli köyhälle miehelle vain 10 markkaa. Varakas pappi Gregorius Henrikinpoika joutui maksamaan vastaavasta palvelijattarensa kanssa tekemästään hairahduksestaan vuotta aikaisemmin 225 markkaa säästääkseen henkensä. Papin armahdusta perusteltiin hänen oman aviopuolinsonsa sairaudella. "Vaimo - kuten silmin saattoi havaita - oli sairas, halvaantunut, raihnas ja taitamaton vaimon tehtäviin niin, että kirkkoherra vain suurin vaivoin saattoi asua ja elää hänen kanssaan hyödyttömien elkeidensä vuoksi".

Jos kumpikin aviorikokseen syyllistynyt oli naimisissa, heidät tuomittiin armotta kuolemaan. Kalajoella tämän armottoman kova kohtalo tuli 1693 lautamiehen pojan Pekka Sipinpoika Untisen ja Kirsti Laurintyttären osaksi. Jälkimmäisen mies oli sotapalveluksessa Baltiassa ja vaimo piti laitonta ja riettaaksi muuttunutta krouvia Junnikalan maalla sijainneessa mökissään Etelänkylällä.

Kuolemanrangaistus seurasi myös sukurutsauksesta, jonka piiriin laskettiin pikkuserkutkin. Kalajoella ainoa tunnettu tapaus on vuodelta 1614, mutta pikkuserkkuansa lempinyt tynkäläinen armahdettiin.

Eläimiinsekaantujilla ei ollut missään tapauksessa toivoa armahduksesta. Heidän mestatut ruumiinsakin poltettiin roviolla. Vuosina 1692-1708 tämä tuli kolmen kalajokelaisen miehen kohtaloksi.

Lähdeainesto: Suur-Kalajoen historia, Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa