Isoviha Kalajoella

Suuressa Pohjansodassa Ruotsi menetti Itämeren herruutensa ja kutistui suunnilleen nykymittoihinsa. Vuonna 1697 Ruotsin kuningas Kaarle XI kuolee ja vallan perii Kaarle XII, 15-vuotiaana. Venäjä, Tanska, Puola-Liettua, Saksi ja myöhemmin Preussin ja Hannoverin liittokunta yhdistivät voimansa Ruotsia vastaan. Aluksi ruotsalaiset hallitsivat sotaa: saksalaisten Riikan valloitus epäonnistui, tanskalaisten hyökkäys Holsteiniin torjuttiin, venäläisten suuri sotajoukko lyötiin Tartossa. Narvan taistelussa Ruotsi aiheutti Venäjän joukoille Pietari Suuren kunniaa pahasti kirvelevät tappiot.
Sodassa Suomi koki suuren mieshukan sotaväenottoina ja koyhtymisen ylimääräistren sotaverojen alla sekä toistuvast venäläisten hyökkäykset. Suomessa kansa pakeni piilopirtteihin erämaiden niukkuuteen. Virkamiehet ja papisto matkusti Ruotsiin kuninkaan turviin. Lopulta 1715 Venäjä valtasi ja miehitti Suomen, Väkivaltainen aika tunnetaan nimellä Isoviha. Uudenkaupungin rauhassa 1721 muodostettiin Suomeen siviilihallinto. Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin 1703 ja aloitti suurimittaiset paljon suomalaista miestyövoimaa vaatineet rakennustyöt Nevan suistolle. Pietari oli Venäjän pääkaupunki 1712-1918.

Raakaa väkeä

Syksyllä 1714 Kalajoelle tulleet venäläiset olivat erityisen raakaa väkeä, ennen muita puolivillit kasakat. He olivat oppineet julmia sodankäyntitapoja taisteluissaan tataareja vastaan. Venäläisten mukaan lienee ollut myös kalmukkien paimentolaiskansaan kuuluneita ratsumiehiä, joiden otteet olivat yhtä raakat kuin kasakoidenkin.

Kalajoen asukkaat kertoivat sodan jälkeen kirjoittamassaan valituksessa, kuinka venäläiset olivat saapuessaan surmanneet, polttaneet tai rääkänneet satoja kalajokelaisia sekää ottaneet myös vankeja. Joidenkin uhrien nimetkin ovatkin säilyneet, useimpien eivät.
Etelänkylässä venäläiset surmasivat Naatuksen isännän Jaakko Nikunpojan ja Rautiossa ammuttiin 1714 Sipilän isäntä Martti Erkinpoika. Vuonna 1719 laaditun venäläisen veroluettelon mukaan Taluskylässä oli surmattu Taluksen talojen koko väki, samoin Koutosen ja toisen Tolosen.

Rahjassa riistettiin henki Humalistossa asuneelta merenkulkija Sukka-Matilta eli Matti Rahjalta, koska hän ei suostunut paljastamaan rahakätkönsä paikkaa.

Alavieskan Marketan kauhea kohtalo

Pahoinpitelyt, kidutukset ja raiskaukset olivat yleisiä. Ehkä kammottavin tapaus tiedetään Alavieskasta joulukuulta 1714. Kasakat tunkeutuivat yöllä Aniaksen taloon ja ottivat vuoteesta Matti Matinpoika Aniaksen nuoren ja kauniin vaimon Marketta Pekantyttären. Kasakan hevosen selkään temmattu nainen katsoi pimeään yöhön, eikä hänestä sen jälkeen saatu varmaa tietoa. Sievistä kuitenkin kerrottiin, että kalmukeilla oli ollut siellä seuraavina päivinä mukanaan nainen, jonka he olivat lopuksi surmanneet ja silponeet.

Suur-Kalajoen pitäjässä oli ennen venäläisten tuloa noin 3000 lehmää, joista vain kymmneisen prosenttia jäi ryöstämättä. Suurin piirtein samassa suhteessa kävi hevosten. Venäläiset asettivat myös paloveron, joka tarkoitti sitä, että talot ja muut rakennukset poltettiin, ellei kylä maksanut raskasta veroa. Pelastaakseen kylänsä Käännän lautamies Juho Yrjönpoika Niskala antoi viholliselle lisäksi yhdeksän luodin painoisen hopeapikarin ja sen jälkeen vielä toisen, mikä painoi viisi luotia. Kylä säästyi tuholta ja sodan jälkeen muut asukkaat korvasivat uhrauksen mahdollisuuksiensa mukaan.

Eritysiesti vuonna 1714 tapahtunut ryöstely ja hävitys merkitsivaät Kalajoelle taloudellista perikatoa ja kahdeksan vuotta myöhemmin tehdyssä valituksessa kerrotaankin, että ihmiset olivat joutuneet syömään jäkälää, nahkoja, olkea ja pettua sekä itsestään kuolleiden eläinten raatoja. Eräiden isäntien mainitaan kuolleen nälkään. Näin kolkosti kävi esimerkiksi Pohjankylän Mikko Mikonpoika Marttilalle.

90 prosenttia taloista autiona

Vuonna 1719 telänkylän tiloista oli 90 prosenttia autioina ja Rahjassa jopa 92 prosenttia. Pohjankylässä vastaava luku oli 86, Tyngällä 73 ja Pitkäsenkylällä 72 prosenttia. Kääntä ja Rautio, jotka olivat tuottaneet ennen sotaa Kalajoen parhaat sadot, selviytyivät muita paremmin, mutta niissäkin oli 50-60 prosenttia taloista autiona.

Moni menehtyi tuntureiden tuiskuun

Venäläisten miehityskauden ohella Kalajoen miespuolinen väestö väheni myös Suuren Pohjan Sodan (1700-1721) rintamilla. Erityisen kolkko oli paluuretki vihollismaa Tanskan omistuksesta olleesta Norjasta, jonne oli melekin kaiken menettänyt Kaarle XII hyökännyt vuonna 1718 rapistunutta mainettaan kiillottaakseen.
Kuningas itse kaatui Norjassa vain 38-vuotiaana ja kohtalokas luoti saattoi hyvinkin tulla omien joukosta, vaikka täyttä varmuutta ei ole asiaan koskaan saatu.

Ruotsin joukot lähtivät uudenvuodenpäivänä 1719 marssimaan Norjan Tydalenista kohti kotimaataan kenraali Armfeldtin johdolla. Karoliiniarmeijan alkutaival sujui hyvin, mutta silloin kun paluuta ei enää voinut ajatella, nousi mereltä ankara myrsky, joka iski kohtalokkaasti laakeiden tunturimaiden päällä vaeltavaan armeijaan.
Monet sotilaista olivat valmiiksi sairaita ja pukeutuneet niin kevyesti, jotta tavallinenkin talvisää olisi voinut aiheuttaa paleltumisia. Lumimyrskyssä lopputulos oli kammottova: noin 2300 sotialsta jäi tuntureille, korkeintaan puolet armeijasta pääsi Jämtandiin, osa heistakin pahoin paleltuneina.

Pohjanmaan rykmentissä oli 76 Kalajoen miestä, joista ainakin 34 katsoi iäksi tunturien tuiskuun. Heidän joukossaan oli korpraaliksi ylennetty kääntäläinen Gabriel Kääntä, etelänkyläläiset Mikko Untinen ja Simo Tiikkala, tynkäläiset Jaakko Jaakkola ja Jaakko Lastikka, mehtäkyläläinen Jaakko Sorvari, kääntäläiset Yrjö Kääntä, Erkki Vetenoja ja Samuli Niskala sekä pitkäsenkyläläinen Jaakko Pitkänen.
Alavieskalaisista tulivat Ruotsin ja Norjana rajaseudulla tiensä päähän ainakin Esko Kähtävä, Pekka Kodis, Matti Kankaala sekä Erkki ja Niku Kerttula.

Kaikkiaan Kalajoen tappiot Suuren Pohjan Sodan kuluessa olivat noin 400 miestä, mikä oli varsin paljon, kun koko pitäjän väkiluku oli sodan alkaessa vain 3500:n paikkeilla.

Lähdeainesto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Kalajoen Suojeluskunta ja Lotta-Svärd

Suojeluskunnat ja Lotta-Svärd-järjestö tekivät runsaan neljännesvuosisadan kestäneen olemassaolonsa aikana erittäin mittavan työn suomalaisen nuorisokasvatuksen hyväksi. Jatkosodan jälkeen 19.9.1944 syntyneen välirauhansopimuksen mukaan nämä järjestöt oli voittajan saneluna lakkautettava ja samalla merkittävä osa maamme historiaa tuli unohduttaa. Itse asiassa vaadittiin unohtamista, mutta todellisuudessa kyseessä oli unohduttaminen. Suojeluskunta ja Lotta Svärd-toiminta eivät koskaan ole unohtuneet siinä mukana olleilta. 1990-luvulla on vihdoin käynyt mahdolliseksi antaa näille järjestöille se arvo, joka niille kiistattomasti kuuluu suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kalajoki oli suojeluskunta- ja lottatoiminnassa yksi Keski-Pohjanmaan ja koko Pohjois-Suomenkin aktiivisimpia. Kalajoen suojeluskunnan ja lottaosaston liikuntakasvatus ja siihen olennaisesti liittyvä kilpaurheilu olivat järjestöjen eniten julkisuutta ja menestystä saanut toiminnan osa maailmansotien välisenä aikana. Kalajoen suojeluskunnan piiristä nousi ensimmäinen keskipohjalainen maailmanmestari, sotilaskivääriampuja Lauri Kaarta, joka saavutti kaksi MM-kultaa kesällä 1937. Hänen veljensä, 1990-luvulla edelleen kilpaillut Martti Kaarta otti samoissa kisoissa MM-pronssia.

Suojeluskunta oli myös Jussi Kurikkalalle keskeinen väylä nousussa kohti neljää maailmanmestaruutta ja muita suuria arvokisamenestyksiä. Lottien puolella olivat kansallisella huipulla hiihtäjä Saima Kärje ja pikajuoksija Lilja Erkkilä.

Itsenäisyystahto loi suojeluskunnat

Suomen suojeluskuntien virallista syntymäpäivää ei ole mahdollista osoittaa, mutta vuosi on joka tapauksessa 1917, jonka syksyllä myös Kalajoki sai oman suojeluskuntansa. Suojeluskunnista käytettiin alkuvaiheessa usein nimeä palokunta ja sellaisia perustettiin ainakin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle jo toukokuussa 1917.

Keväällä 1917 aloitti Helsingissä toimintansa salaperäisenä pidetty Uusi Metsätoimisto, jonka piiriin kuului myös sotilaskomitea. Aktiiviselle taistelujärjestöliikehdinnälle on tuloksetta etsitty syntysanojen lausujaa; aate kehittyi vähitellen eri puolilla Suomea. Voimaliiton, vuoden 1906 aikaisen suurlakon itsenäisyysjärjestön ja syksyllä 1914 alkunsa saaneen jääkäriliikkeen voidaan kuitenkin katsoa tarjonneen sekä esikuvan että lähtökohdan vuonna 1917 syntyneille suojeluskunnille. Mainitun vuoden lopulla suojeluskuntia, palokuntia tai urheiluseuroja oli maassamme sadoittain. Paloaatteet olivat käytännössä johtaneet siihen, että harjoitukset muodostuivat yhä sotilaallisemmiksi ja aseiden hankkinen vastaisen varalta tuli yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä. Suojeluskunnilla oli olennainen merkityksensä myös Suomen itsenäisyysajatuksen levittäjänä. Vuoden 1917 ensimmäisten suojelukuntien miehet muodostivat seuraavana vuonna kansalaissodan valkoisen armeijan rungon; he olivat kansan nostajia ja mielialan rohkaisijoita.

Suomen hallitus sai 12.1.1918 eduskunnalta valtuudet luoda järjestys maahan. Eri puolille Suomea syntyneet suojeluskunnat alistettiin pian tämän jälkeen hallituksen määräysvaltaan. Venäjältä Suomeen palannut kenraali C.G.E. Mannerheimin johdolla valkoisen hallituksen joukot aloittivat tammikuun 28. päivän vastaisena yönä venäläisen sotaväen riisumisen aseista. Runsaan viikon kuluessa koko Pohjois-Suomi oli valkoisten hallussa.

Kesällä 1918 suojeluskuntiin kuului noin 25 000 jäsentä, syyskuun lopulla 40 000 ja seuraavana kesänä jo yli 100 000.

Suojeluskunnan perustaminen Kalajoelle

Heinäkuussa 1917 sai Alfred Kärje kirjeen tohtori E.E. Kailalta ja maisteri Otto Penttilältä saapua heti Helsinkiin neuvottelemaan kyseellisten palokuntien perustamisesta Kalajoelle sekä lähipitäjiin ja samalla saamaan ohjeita tätä tarkoitusta varten. Kärje kävi hakemassa ohjeet Yrjönkatu 25:ssä Helsingissä sijaitsevasta Metsätoimistosta ja sai harjoituskirjallisuutta sotilasharjoituksia ja aseitten käyttöä varten.

Tuohon aikaan ryssät valvoivat Kalajokea. Kalajoella yritettiin välttää kaikki selkkaukset ryssien kanssa. Ryssät kuitenkin häiritsivät iltamista palaavaa nuorisoa ammuskellen ja pelotellen. Tämä tietysti herätti paikkakuntalaisissa katkeraa vihaa heitä kohtaan. Samaan aikaan, kun punaiset ja ryssät pitivät kokouksiaan työväentalolla, kerääntyi Säästöpankin talolle kymmenhenkinen seurue päättämään kunnallisen suojeluskunnan perustamisesta Kalajoelle. Rauhallisesti kokous ei kuitenkaan saanut jatkua, sillä punaiset ilmoittivat ryssille, että porvarit ovat suunnittelemassa kapinaa heitä vastaan. Ryssät syöksyivät kiväärein ja pistimiin varustettuina pankin saliin ja vaativat aseiden luovuttamista heille sekä järjestivät salista eteiseen johtavalle ovelle henkilökohtaisen tarkastuksen. Ryssät vaativat myös pankin kassaholvia avattavaksi, koska heille oli ilmoitettu siellä säilytettävän aseita. Kun holvia ei avattu. ryssät määräsivät jokaisen yksitellen poistumaan salista eteiseen ja kaksi sotilasta ovella suoritti taskujen tarkastuksen. Alfred Kärje sai piilotettua oman aseensa neiti Pernun avulla. Muiltakaan ei aseita löydetty. Ryssät lähtivät tyhjin toimin takaisin.

Nämä tapahtumat rohkaisivat kalajokisia perustamaan oman suojeluskuntansa. Seuraavaksi päiväksi kutsuttuun kansalaiskokoukseen saapui miehiä pitäjän kaikilta kulmilta niin paljon, että pankkitalon avarat suojat olivat ääriään myöten täynnä ja vielä pihallakin useita satoja miehiä, arviolta kaikkiaan 800 miestä. Kokouksessa selostettiin tilannetta ja päätettiin yksimielisesti perustaa Suojeluskunta, jolla tulisi olemaan paikalliset osantonsa kaikissa kylissä. Kun kunnanvaltuustokin teki myöhemmin vastaavan päätöksen, voitiin suojeluskunnan säännöille anoa vahvistusta.

Ennen kansalaiskokouksen hajaantumista marssittiin koko kahdeksansadan miehen joukolla Työväentalon ohi, missä ryssät ja punaiset pitivät kokouksiaan. Kun joukko pääsi työväentalon kohdalle, oli joku kuljettanut sanan porvareiden tulosta, hyökkäsi sieltä sotilaita juoksujalkaa ulos maantielle. Nähtyään niin suuren joukon miehiä, he eivät uskaltaneetkaan muuta kuin asettua tienviereen kunniantekoon ja vastaamaan tervehdykseen. Punaiset, joiden johtajana ja venäläistulkkina toimi kommunisti Hannes Östman niminen nuorukainen, olivat koettaneet kiihottaa sotilaita avaamaan tulen joukkoa vastaan. Nämä kuitenkin huomaisivat sen mahdottomaksi, eivätkä ryhtyneet minkäänlaiseen toimintaan. Marssia jatkettiin Kalajoen markkinapaikalle, missä käännyttiin takaisin isänmaallisia lauluja laulaen. Takaisin pankin talolle saavuttua hajaantui väkijoukko rauhallisena koteihinsa. Näin kirjoitti Alfred Kärje.

Lähdeaineisto
Lauri Järvinen: Kalajoen suojeluskunta ja Lotta-Svärd

Kansikuva Lauri Järvisen kirjasta

Calamniukset Kalajoelta

Pietari Gabrielinpoika Calamnius 1716-1722 oli Gabriel Calamniuksen poika. Tuomiokapitulikin kiinnitti nimittäessään huomiota siihen, että Pietari tunsi seurakunnan entuudestaan hyvin ja hänellä oli hyviä ominaisuuksia, nimittäin ”koeteltu, hyvä oppi, kauniit lahjat ja arvokas käytös”. Pohjan sodan käännyttyä tappiolliseksi ja vihollisen miehitettyä maan, muun muassa Kalajokilaakson asukkaat joutuivat pakoilemaan ja piileskelemään riehuvia ja ryöstäviä vihollisjoukkoja. Vaikka Turun hiippakunnasta pakeni silloin Ruotsiin 168 kirkkoherraa ja kappalaista, niin Pietari Calamnius jäi hoitamaan seurakuntaansa. Tämän ratkaisun katsotaan edellyttäneen sekä selkeää isänmaallista vakaumusta että kylmää päättäväisyyttä.

Isonvihan aikana venäläiset veivät mukanaan tuhansia ihmisiä Suomesta Venäjälle, eniten Pohjanmaalta. Suurin osa oli alle 15-vuotiaita lapsia. Papit kirjasivat isonvihan jälkeen siepattujen nimet ja iät (Kalajoella 16.12.1721 Petrus Calamnius). Pohjanmaan maaherra Reinhold Wilhelm von Essen lähetti 24.7.1722 kootut tiedot kuningas Fredrik I:lle.

Runoilevat Calamniukset

Suomenkielellä ei ollut vielä 1700-luvulla virallista asemaa, sillä ruotsi oli saanut kouluissakin jalansijan latinan rinnalla. Neljä Calamniusta kirjoitti kuitenkin runoja suomeksi jo 1700-luvulla.

Josef Gabrielinpoika Calamnius, kappalainen ja runoilija, syntynyt 1665 ja kuollut 1716 Haapajärvellä. Hän opiskeli Turussa ja määrättiin 1692 Kalajoen pitäjänapulaiseksi. Hänen nimimerkillä I.H.G.S vuonna 1700 kirjoittama ja kansanrunon mittaan sepitetty Ilo Laulu Ruotsin (ja Suomen) voitosta 21-vuotiaan kuninkaan Kaarle XII:n johdolla Narvan taistelussa 20.11.1700 kuuluu edelleen maamme parhaimpiin historiallisiin runoihin. Sen pituus on runsaat kolme kirjan sivua. Runon alku etenee seuraavasti:

Kijwast kiitetty Jumala
Cunnioitettu cuulu JEsus,
Pyhitetty Pyhä Hengi
Ole coco Colminaisuus,
joca CARLEN kaunistelit
woiton canssa woimallisen,
Siunasit sota Asehet,
Kircastit coreat Kilvet,
Herätit häreät Mielet,
Ilahutit Itkewäiset
Ylös autit ahdistetut
Wainollisen waiwan alta

Narvan menestyksestä riemuittiin heti Suuren Pohjan sodan (1700-1721) alussa. Jatkossa ilonaiheet olivat vähissä, sillä 1710-luvulla Venäjä miehitti koko Suomen ja elettiin Ison Vihan aikaa.

Josef Calamniuksen pojasta Gabrielista (1695-1754) on säilynyt yksityiskohtaisempaa tietoa kuin suvun muista 1700-luvun jäsenistä. Hän lienee asunut Kalajoen kirkolla vuoden 1710 paikkeilla mennen sitten 1712 vasta 16-vuotiaana kalajokelaisen serkkunsa Gabriel Pietarinpojan kanssa "studentixi" Turun Yliopistoon jase Pohjalaiseen osakuntaan. Venäläiset miehittivät syksyllä 1714 Kalajoen pitäjän ja aloittivat verisen terrorin Josef Calamnius ja poikansa Gabriel sekä vävynsä Johannes Enqvist joutuivat piileskelemään metsissä. Heti pahimman terrorin loputtua ennen pääsiäistä 1715 Haapajärven kappalainen Josef Calamnius palasi pappilaansa.

Gabriel Josefinpoika Calamnius oli syntynyt Haapajärvellä syyskuun 20. päivänä 1695 ja kuollut Vaasassa toukokuun 25. päivänä 1754. Hän aloitti opintonsa Turun akatemiassa 1712, mutta joutui keskeyttämään ne elokuussa 1713 venäläisten miehittäessä Turun. Vuonna 1715 venäläinen kenraali määräsi Gabriel Calamniuksen siirtymään Ylivieskaan ilmeisesti pitäjänkirjuri Henrik Simeliuksen sairauden takia. Simeliuksen kuolutua Gabriel Calamniuksesta tuli ylivieskalaisten saarnaaja ja sielunhoitaja. Gabriel Calamnius otti äitinsä ja sisarensa luokseen Ylivieskaan ja piti huolta heistäkin.

Vuonna 1718 Gabriel Calamnius kuitenkin joutui ilman omaa syytään suuriin vaikeuksiin, kun Ylivieskan kappeliin oli piiloutunut venäläiset suututtanut Isonkyrön kappalainen Andreas Affren, jonka Ruotsiin tarkoitettu kirje oli joutunut miehittäjien käsiin.
Calamnius ja kolme muuta henkilöä sidottiin ja kuljetettiin Vaasaan, raaka pahoinpitely jatkui, samoin myöhemmin Turussa. Oltuaan siellä 13 viikkoa tyrmässä Calamnius sai palata Ylivieskaan ja jatkaa työtään. Affren lienee hirtetty Kalajoen edustan saarella, jota myöhemmin on kutsuttu Papinsaareksi.

Vuonna 1720 hän kirjoitti runoteoksen Suru=Runot Suomalaiset, joka painettiin 1734. Hän kuvaa Isovihan aikaa eloisasti ja havainnollisesti, syvästi eläytyneenä pohjalaisten koviin kohtaloihin. Runoja on yksitoista. Varsinkin ensimmäinen runo on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Kuva on synkkä, mutta asiakirjat tukevat sitä vahvasti. Hän on kirjoittanut myös runoteoksen Wähäinen Cocous Suomalaisista Runoista. Runokokoelma julkaistiin 1755. Runokokoelma sisältää kaksitoista runoa. Onnentoivotusrunot ja tunnetun häruno Kevät keickuin tulepi..

Rauhan tultua Calamnius matkusti syksyllä 1721 Tukholmaan, missä sinne paenneet Turun akatemian professorit totesivat hänen teologiset tietonsa riittäviksi. Hänet vihittiin papiksi Strängnäsissä, koska Turun piispa oli kuollut. Vihkimisen yhteydessä Gabriel Calamnius lienee määrätty Kalajoen kirkkoherran apulaiseksi. Vuonna 1724 Calamnius nimitettiin Kalajoen pitäjäapulaiseksi ja 1726 saman pitäjän kappalaiseksi. Tässä toimessa hän oli kuolemaansa saakka.

Runoilijapapin myöhempi sukulainen Ilmari Kianto (alk. Calamnius) ylisti Suru=Runoja seuraavasti:
"se on niin paksua historiaa Suomen kansan kärsimyksistä, että sitä on vaikea tunteettomana lukea. Runojen kalevalainen poljento on erinomainen ja kertomuksen koko juoksu sangen joustava. Huomaa selvästi, että kalajokelainen pappismies on mainoisti osannut kansankieltä - tuohon aikaan jolloin latina ja ruotsi vilisi jokaisessa sivistyneessä kodissa Suomessa. Jos muutamme oikeinkirjoituksen nykyaikaiseksi, emme voi muuta kuin ihailla runoilijan selväpiirteisyyttä."

Muucalainen muulda maalda
Wenäjältä wierahalda,
Tuimuudella tulduansa,
Söi siät sikiöinensä,
Caritsat Capainensa,
Canat caicki caristeli,
cucon pojat curisteli,
Löysi lehmät, löysi leiwät
Häwitteli Härkä laumat,
Weipä hevoset heincoista,
warsoinensa wainioista,
Pani cicki cartanoisa,
peri puulle puhtahalle,
Lapsi parat lattialda,
Imewäiset istualda,
Pojat äitin polven pääldä,
Pijät pienet tuolda tääldä,
Otti oi! oi! orjixensa,
Ainoisixi aljoixensa,
Waimot wallitzi wäkisin,
Cauneimmat caikiteckin,
Sydämellä surkialla
Miesten mielellä pahalla,
Wanhimmaiset walkiahan,
Pani pahoin paistumahan,
Kädet köytti kijndiästi,
Capaloitzi calwoisista,
Rakens`raadon riippumahan,
Heikon Hengen heilumahan,
Pääldä waattehet waristi,
Aiwan alcoisen alasti,
Seliän päälle singotteli,
Pijskallansa pingotteli,
Kysyi Cusa cuckarosi,
Hohtawaiset hopeasi,
Cusa cullat kirckzahimmat,
Cusa calut callihimmat,
Cusa caicki cattilasi,
Cusa Tiskisi tinaiset
Cusa punainen pucusi,
Warsin Juhla waattehesi!
Weden keitti kiehuwaxi
Cuumana curkuhun caasi,
Silmät puhcoi Puucollansa,
Taicka sotki Sormen canssa.
Poltti raudalla racoille,
Weitzellänsä wijleskeli,
Selkänahan seitzemäldä.
Syyttömäldä syndiseldä,
Monta wirutti wilusa
Awoimesa ahwennosa
Talwisen taiwahan alla.
Pacaisesa parutteli.
Monda uunissa urosta
Paisti nijnkuin Paisticasta,
Että lohkesi luiden pääldä,
Liha, liuaksi peräti,
Suonet caicki catkeilit,
Custa cieulla cowalla,
Calicalla coiwuisella
Wäänsi woipa wäkewästi
Ildakaudet ilkiästi,
Wäänsi callon callellensa,
Sillä, silmät sijrollensa,
Oho suurta surkeutta!
Oho waiwa waikiata!
Weden wäändäpi werisen
Selkiöstän silmistäni,
Hijen hiuxista hijopi,
poskipäistä pusertapi,
Muistuisa mieleheni
Wihollinen Wenäläinen
Cuinga muodolta monella
Waati aina waiwaisilda
Tawarada taipumatta,
Omaisuutta ostamatta.
Auta ainoa Jumala
Päästä päiwistä pahoista!

Muista runoilevista Calamniuksista voidaan mainita Gabriel Pietarinpoika Calamnius s.1694 Kalajoella, varalääninviskaali, pitäjäkirjuri, maanviljelijä, runoilija. Kuoli Kalajoella 1767. Hän oli Pietari Mikonpoika Arctophilaciuksen poika.

Petter Joosefinpoika Calamnius, syntyi 23.1.1713 Haapajärvellä. Iin kappalainen 140, runoilija. Häntä pidetään kaikkien nykyään elävien Calamniusten esi-isänä, kuoli Iissä 1770. Petter oli Gabriel Josfinpojan nuorempi veli. Isänsä kuoltua 1716 Petter jouti äitinsä ja muun perheen mukana elämään nuoren isoveljen Gabriel Josefinpojan suojissa Ylivieskassa. Petter aloitti koulunkäyntinsä Vaasassa 14-vuotiaana. Turun Yliopistoon ja sen Pahjalaiseen Osakuntaan hänet kirjoitettiin 1732 ja papiksi hänet vihittiin 1739. Petter suoritti elämäntyönsä Iissä, jonka kappalaiseksi hänet nimitettiin 1740. Iin kappalasen virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka 11.2.1770.

Petter Calamnius vihittiin 1743 Oulun pappilassa avioliittoon Paltamon kappalaisen Johan Cajanuksen lesken Christina Lithovikuksen kanssa. Christinan isä oli runoilijankin tunnettu Oulun kirkkoherra Zacharias Lithovius. Morsian oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi. Petter Calamniukselle ja Christina Lithoviukselle syntyi viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Pojista vanhempi nimeltään Peter muutti kauppiaaksi Ruotsin Lindköpingiin ja nuorempi nimeltään Gabriel palveli ensin apulaisena isänsä seurakunnassa ja päätyi Pudasjärven kappalaiseksi. Tämä Gabriel on kaikkien nykyisten Calamniusten esi-isä. Gabriel Petterinpoika syntyi 27. elokuuta 1745.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Noitavainoja Kalajoella

Noitaoikeudenkäynnit olivat vielä 1500- ja 1700-luvuilla yleisiä Suomessa. Pohjanmaan rannikkoseutu ja läntinen Suomi yleensäkin oli kärjessä noituudesta tai taikuudesta syyttämisessä. Epäilyyn ei paljon tarvittu, kun "vanhaa kerjäläisakkaa" Valpuri Tuomaantytärtä epäiltiin Kalajoella 1692 noituudella vahingoittamisesta ja tämä hämmästeli ääneen, että "mitä hittoa voi tapahtua pelkästä ilkeydestä", oikeus piti lausahdustas "melkein tunnustuksena".

Kalajoen Etelänkylää pidettiin ainakin 1500-luvun puolivälissä noituuden tyyssijana ja Antti Antinpoika Piilikouru tuomittiin 40 markan velhoussakkoon vuonna 1556.
Muutamaa vuotta myöhemmin epäilyt noituudesta kohdistuivat Rautia-nimistä tilaa Etelänkylässä isännöineeseen Martti Rautiaan, joka oli ison talon isäntä ja lisäksi osakkaana hylkeenpyyntiyhtiössä. Hän riitautui Kalajoen kirkkoherraksi tuleen Gregorius Henrikinpojan kanssa. Greus-pappi oli itse tuomittu 1568 aviorikoksesta kuolemaan, mutta oli selvinnyt lopulta korkeilla sakoilla. Martti Rautia sai yllytetyksi kalajokiset jäämään pois epäsuositun kirkkoherransa jumalanpalveluksista. Kirkkolakko kesti melkein kaksi kuukautta ja sen seurauksena Rautia tuomittiin 1572 kuolemaan kapinoinnista, mutta rangaistus muutettiin sadan markan sakoksi.

Seuraavina vuosina häntä syytettiin melkein kaikista kirkkoherralle sattuneista vahingoista. Talvikäräjillä 1574 Rautiaa syytettiin karhun nostamisesta Gregoriuksen karjaan. Näyttöä ei kuitenkaan noituudesta löytynyt.

Vuorenkallio oli Kalajoen mestauspaikka

Kalajoen käräjillä luettiin vuosina 1626-1712 eri syistä 28 kuolemantuomiota, joista ainakin osa pantiin täytäntöön Vuorenkalliolle pystetyssä hirsipuussa tai sen lähellä sijainneella mestauslavalla.
Rovasti Vilho Kivioja on kertonut kuulleensa nuoruudessaan iäkkäältä naiselta toteamuksen: "Tässä Vuorenkalliolla oli Kalajoen ensimmäinen kansanopetuspaikka. Mestauspölkky opetti oikeita tapoja."

Myöhemmin mestauspaikka siirrettiin Keihäsojan pohjoisrannalle, lähelle Simunansuota.
Kalajoella mestauksia 1600-luvun lopulla toimittanut Kruunupyyn pyöveli Heikki Hakalainen päätti myös monien noituudesta tuomittujen päivät. Hänen "uransa" alkoi 1660, jolloin Turun pyöveli vihki miehen tehtäväänsä leikkaamalla Hakalaiselta toisen korvan.
Kiihkeänä vainovuonna 1677 hänen mestauskirveensä teloitti kuusi noitaa Vöyrillä ja yhden sekä Mustasaaressa että Närpiössä.

Rautiolainen nuori mies Erkki Pekanpoika Räihälä tuomittiin kuolemaan 1577 aviorikoksestaan irtolaisnaisen kanssa. Hänet kuitenkin armahdettiin vaimonsa pyynnöstä ja sakko oli köyhälle miehelle vain 10 markkaa. Varakas pappi Gregorius Henrikinpoika joutui maksamaan vastaavasta palvelijattarensa kanssa tekemästään hairahduksestaan vuotta aikaisemmin 225 markkaa säästääkseen henkensä. Papin armahdusta perusteltiin hänen oman aviopuolinsonsa sairaudella. "Vaimo - kuten silmin saattoi havaita - oli sairas, halvaantunut, raihnas ja taitamaton vaimon tehtäviin niin, että kirkkoherra vain suurin vaivoin saattoi asua ja elää hänen kanssaan hyödyttömien elkeidensä vuoksi".

Jos kumpikin aviorikokseen syyllistynyt oli naimisissa, heidät tuomittiin armotta kuolemaan. Kalajoella tämän armottoman kova kohtalo tuli 1693 lautamiehen pojan Pekka Sipinpoika Untisen ja Kirsti Laurintyttären osaksi. Jälkimmäisen mies oli sotapalveluksessa Baltiassa ja vaimo piti laitonta ja riettaaksi muuttunutta krouvia Junnikalan maalla sijainneessa mökissään Etelänkylällä.

Kuolemanrangaistus seurasi myös sukurutsauksesta, jonka piiriin laskettiin pikkuserkutkin. Kalajoella ainoa tunnettu tapaus on vuodelta 1614, mutta pikkuserkkuansa lempinyt tynkäläinen armahdettiin.

Eläimiinsekaantujilla ei ollut missään tapauksessa toivoa armahduksesta. Heidän mestatut ruumiinsakin poltettiin roviolla. Vuosina 1692-1708 tämä tuli kolmen kalajokelaisen miehen kohtaloksi.

Lähdeainesto: Suur-Kalajoen historia, Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Pohjankylän historiaa

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta ovat vuodesta 1547 lähtien säilyneissä kymmenysluetteloissa. Silloin Pohjankylässä oli 16 taloa, joista useimmat sijaitsivat tiiviisti jokirannassa. Pohjankylän talot muodostivat tuolloin pitäjän tiheimmän asutuskeskittymän.Vuoteen 1607 mennessä taloluku oli kasvanut vain kolmella. Isojakotoimitukset aloitettiin Kalajoella 1760-luvulla. Metsien, peltojen ja niittyjen isojakotoimitukset saatiin päätökseen 1800-luvun alkuun mennessä. Vuoteen 1860 mennessä tilaluku oli noussut 44:ään. Viisi vuotta myöhemmin tiloja oli 170 ja asukkaita 931.

Vanha Pohjanmaan rantatie kulki Kalajoen alajuoksulla jokivartta Etelän- ja Pohjankylien läpi aina Plassille saakka, josta se jatkui Raaheen. Rantatien varrelle sijoittuneiden kylien tavoin Pohjankylä kärsi sodissa. Pikkuvihan jälkeen 1744 huonokuntoinen puusilta rakennettiin uudelleen. Suomen sodassa korkeaksi ja kauniiksi mainittu silta poltettiin. Uuden sillan rakennustyöt aloitettiin heti sodan päätyttyä 1809. 1870-luvulla siltaa korjattiin useaan kertaan ja 1880-luvulla silta rakennettiin kokonaan uudelleen . Sillalla on ollut liikenteellisen merkityksen lisäksi sosiaalinen merkitys. Sillalla vietettiin aikaa ja sieltä saattoi ihailla jokimaisemaa. 1900-luvun alussa siltaa korjattiin ja sen käsipuissa olevat penkit poistettiin.

Pohjankylässä oli 1800-luvulla useita majataloja. Majatalot toimivat myös postitaloina. Ensimmäinen varsinainen postitoimisto avattiin Kalajoella 1860-luvulla emäkirkon pappilaan. Sieltä postitoimisto siirtyi Anttilan käräjätaloon. Kalajoen postitoimisto oli pitkään ainoa Pohjois-Suomessa. Posti toimi vuodesta 1925 kunnanlääkärintalossa ja myöhemmin mm. Naatuksen talossa, kunnes se sai tilat uudesta valtion virastotalosta.

Elinkeinoista

Nykyinen keskusta ja Pohjankylän alue on ollut voimakasta maatalousaluetta. Pohjankylän vauraat talot olivat esimerkkinä maatalouden kehitykselle. Kalajoen talouskunta järjesti maatalousnäyttelyn Merenojalla jo vuonna 1870. Meijeritoiminta käynnistyi 1880-luvun lopulla. Kalajoen Alapään Osuusmeijeri perustettiin Siltasaareen vuonna 1917.Vanhinta teollisuutta edustavat myllyt, joita Pohjankylässä on ollut useita. Sahaustoiminnan Pohjankylässä aloitti Hannilan raamisaha vuonna 1876. Messinkivalua Kalajoella on harjoitettu 1800-luvun alusta lähtien. Helanderien metalliteollisuusperinteitä Kalajoella jatkoi vuonna 1885 perustettu Veljekset Friis. Perustajina olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Myöhemmin mukaan liittyi myös nuorin veli Matti. Pääsuunnaksi vähitellen tuli rautateollisuus. Maakauppias Jaakko Friis omisti nahkatehtaan ja hänen veljensä lukkari Johan Friis höyryvoimalla toimivan tiilitehtaan. Koulutien varressa toimi Tapion kattotiilitehdas, mikä valmisti myös sementtitiiliä, joita käytettiin uusiin navettarakennuksiin.Pohjankylässä asui suurin osa käsityöläisistä.

Pohjankylälle perustettiin kauppahuoneita. Varustamillaan laivoilla talonpojat kävivät myös ulkomaankauppaa. Talonpoikaispurjehdusta harjoittivat mm. Rahkolan ja Ventelän talojen isännät, Antti Santaholman isä Juho Pahikkala yhdessä Jaakko Merenojan kanssa sekä apteekkari Relander.Kalajoen kaupallinen keskus on alkuaan sijainnut Plassin vanhalla, puukaupunkimaisen tiheään rakennetulla ja asutulla markkinapaikalla. Vilkastuneen kaupankäynnin johdosta Kalajoesta ehdotettiin kaupunkia jo vuonna 1865 ja myöhemmin myös kauppalaa, mutta kumpikaan hanke ei tuolloin toteutunut. Kauppaliikkeiden määrä oli suurimmillaan vuonna 1877 jolloin niitä oli 14.

Kalajoelle perustettiin yksi Suomen vanhimmista maalaisapteekeista. Ensimmäisen apteekin perustamislupa myönnettiin Karl Ulrik Relanderille vuonna 1857. Hän oli tulevan presidentin setä. Hän kuitenkin joutui luopumaan apteekkarin oikeuksistaan, koska myi apteekista myös kahvia, sokeria ja tupakkaa. Vanhan apteekkitalon apteekkari oli Väinö Granlund vuodesta 1917 kuolemaansa saakka vuoteen 1958. Apteekintalo oli apteekkari Wiikinkosken käytössä sen jälkeen siihen saakka kunnes, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui. Granlundin perikunta myi talon Jeeli Ojalle vuonna 1964, jonka jälkeen siitä tuli rautakauppa.

Kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita mm. Orellin ja Orelman leipomot.Kalajoen Osuuskauppa perustettiin 1917. Päämyymälä uusittiin vuonna 1931. 1940-luvun taitteessa vanhan myymälän jatkoksi rakennettiin ns. vanha Kultakala.

Kalajoen Säästöpankki perustettiin vuonna 1887. Säästöpankki rakennus valmistui 1915. Talosta kunta vuokrasi konttorin ja kassaholvin itselleen. Talossa oli myös juhlasali, joka oli Petsamon kunnan käytössä sotavuosina. Säästöpankin uusi toimitalo valmistui vanhan talon viereen 1967. Kansallis-Osake-Pankki on toiminut Kalajoella vuodesta 1917 lähtien. Pankki rakensi komean toimitalon 1920-luvun tienoilla säästöpankin viereen . Kun uusi liiketalo valmistui 1960-luvulla, niin se korvasi vanhan puurakennuksen, jonka hirsistä tehtiin nykyinen hiihtomaja.

Päätös kansakoulun perustamisesta Kalajoelle tehtiin vuonna 1880. Poikakansakoulu rakennettiin ja kahden vuoden päästä aloitti tyttökansakoulu. Peruskorjattu rakennus on nyt kansalaisopiston käytössä. Kalajoen nuorisoseura perustettiin vuonna 1894. Nuorisoseuralla oli kirjasto ja lukutupa. Talossa aloitti kahvila ja kotileipomo 1920-luvulla. Myöhemmin siellä näytettiin myös elokuvia. Kahvila toimi aina 1960-luvulle. Nuorisoseuralla toimi myös linja-autoasema. Talo purettiin osuuspankin uuden toimitalon alta vuonna 1980.

Työväenyhdistys perustettiin Kalajoelle 1905. Työväentalo rakennettiin 1907. Työväenyhdistys lakkautettiin ja talo takavarikoitiin 1930-luvulla. Sen jälkeen talosta tuli Kalajoen mieskotiteollisuuskoulu. Kunnalliskodin alkuna Santaholma Oy lahjoitti Kalajoen kunnalle yhtiön omistaman Rahkolan perintötilan. Talo valmistui vuonna 1920.

Kyläkuvan kehitys 1940-luvulta eteenpäin

Rakentaminen Kalajoen keskustassa oli vilkasta 1940- ja 1950-luvuilla. Vanhojen puurakennusten vierelle nousi kaksikerroksisia kivitaloja kaupan tarpeisiin. Yläkerrokset oli varattu asumiseen. Kalajoen sanottiin olleen Keski-Pohjanmaan kauneimpia ja parhaiten rakennettuja kyliä, joka on vilkas liikepaikka isoine kauppaliikkeineen. Heti sodan jälkeen Kalajoella toimi kaksi kirjakauppaa ja neljä matkustajakotia. Sillanpäähän rakennettiin Sotainvalidien Veljesliiton tilaama liiketalo, joka käsitti baarin, myymälän ja asuinhuoneiston. Talossa toimi aikanaan "Veljesmotti". Kauppias A.G. Naatus rakennutti liiketalon. Seuraavat kaksi rakennusta olivat Yrjänän ja Vilho Kortelaisen liike- ja asuintalot.

Kalajoen Osuuspankki rakensi uuden toimitalon, jossa nykyisin toimii Valkean Linnan Kello.Shellin huoltoasema toimi nykyisen Alavieskan Lasiasennuksen talossa. Närhisen talon Ventelän ja paloaseman väliin rakennutti Yrjö Närhinen ja siihen tuli myös vastaanottotilat hänen hammaslääkärivaimolleen. Kalajoen kristillinen kansanopisto perustettiin Kalajoen Pohjankylälle vuonna 1942. Sodan aikana opiston rakennuksissa toimi Petsamon aluesairaala. Uusi opistorakennus valmistui vuonna 1951. 1940-luvulla perustettu yhteiskoulu aloitti toimintansa kansanopiston tiloissa. Paloasema rakennettiin vuonna 1952.

Valtatie 8 oikaistiin kulkemaan vuonna 1956 valmistuneen Pappilan eli Isosillan kautta, mitä myös uudeksi sillaksi nimitetään. Vanha puukantinen kivipilarisilta Osuuskaupan luona korvattiin uudella betonirakenteisella sillalla vuonna 1972.Ensimmäinen rakennuskaava keskustaajamaan vahvistettiin vuonna 1966. Ajan hengen mukaan vahvan kasvu-uskon mukaisesti keskustan kasvu ja liikenteen kehitys ylimitoitettiin. Olemassa olevaa rakennuskantaa ei otettu huomioon.Vuonna 1973 keskustan tietä levennettiin ja tuhottiin kauniit koivut raitin reunoilta. Näin tuhottiin koko Kalajoen kaunis keskusta. Tänä päivänä on erittäin vaikea korjata niitä vahinkoja mitä silloin tehtiin.

Terveyden- ja sairaanhoidon kehitys Kalajoella

Reilu sata vuotta sitten apteekki ja piirilääkäri muodostivat ainoat tukipylväät maalaiskunnissamme. Piirilääkärin oli pidettävä huoli piirissään asuvien yleisestä terveydenhoidosta ja yksityisten henkilöiden tarpeista. Sairauksien hoito oli täysin oireenmukaista eikä mitään tehokasta lääkitystä tunnettu. Ihmiset syntyivät, elivät ja kuolivat "luonnonmenetelmän" mukaan. Terveet ja karaistuneet selvisivät pitkäikäisiksikin, mutta heikot sortuivat jo aivan lapsina. Lääkkeet lievensivät sairauden kärsimyksiä. Lääkärin veitsi avasi enintään pinnalliset märkäpesäkkeet ja kansanparantajat käsittelivät jäsenvikoja.

Vuonna 1857 perustettiin ensi kerran apteekkeja maaseudulle ja ensimmäisten kuuden joukkoon kuului Kalajoki. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: K. U. Relander v. 1857, J.E. Jurvelius 1865. J.O. Hedman 1891, W. A. Dahlström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971.

Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin.

Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen "kuokkarahasto". Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.

Ensimmäisen piirilääkärin Kalajoki sai vuonna 1859. Piirilääkäreinä ovat toimineet J.J. Staudinger vuosina 1859-1861, F.E. Emeleus vuosina 1863- 1891, V.Lindman 1893-1916 ja Valter Fabritius viimeisenä piirilaitoksen edustajana 1918 - 1940. Hän oli erittäin innostunut ja taitava metsästäjä, ja hänestä on jäänyt runsaasti kaskuja.
Kätilö-rokottaja on toiminut Kalajoella 1800-luvun lopulta lähtien ja toimeen saatiin myöhemmin pihtikurssin käynyt kätilö ja vuonna 1921 toinenkin.

Sairaanhoitaja palkattiin

Silloisissa vaatimattomissa ja kehittymättömissä oloissa kyti valistuneiden kuntalaisten mielissä lähimmäisenrakkauden palveleva henki. Siitä osoituksena oli vuonna 1897 sisaruksien Katariina Friis-Pohjanpalon ja Siina Poukkulan aloitteesta perustettu "Neulomaseura". Sen "tarkoituksena oli työskennellä ensiksi sairaanhoitajan hankkimiseksi kuntaan. Sen jälkeen palkan maksamiseksi ja sitten, jos kunta saadaan antamaan apua palkan suhteen, köyhien sairaiden auttaminen". Ompeluseuratuloin, arpajaisin, markkina-aikaisin kahvin myynnein sekä erikseen anotuin valtionavuin kerättiin tarvittavat varat kiertävän sairaanhoitajan palkkaamiseksi vuosina 1899-1907, jonka jälkeen kunta otti asian omakseen. Isäntien kerrottiin olleen tyytyväisiä järjestelyyn, koska hoitajan pyytäminen sairaan luo kotiin oli paljon halvempaa verrattuna lääkärin kotikäyntiin.

Tämän jälkeen naisyhdistys kohdisti voimansa ja varansa "Keuhkotautisten sairaskodin" kunnostamiseksi veljekset Friisien omistamaan Rahkon taloon Tyngän kylässä. Tämä sairaskoti käsitti 10 hoitopaikkaa ja toimi kolmen vuoden ajan vuosina 1908-1910. mutta joutui lopettamaan tärkeän työnsä valtionavun puutteessa.

Kalajoen 400-vuotisjuhlien aikana vuonna 1925 naisyhdistys piti arpajaiset ja näiden tulojan turvin sekä ahkeran talvikauden 1925-1926 työn tuloksena se luovutti keväällä 1926 valmistuneelle kunnansairaalalle liinvaatteiston ja keittiön talousesineistön. Myöhemmin yhdistys lahjoitti sairaalalle vapaavuoderahaston ja urkuharmonin.

Kunnanlääkäri vuodesta 1913 lähtien

Kunnanlääkärin virka saatiin perustettua vuonna 1913, johon mennessä kolmenkymmenen vuoden kuluessa maahamme oli perustettu 147 vastaavaa virkaa. Kunnanlääkäreinä ovat toimineet Väinö Airo 1914-1920, Karl Miemois 1921-1937, Erkki Karvonen 1937-1938, Untamo Sorasto 1938-1972. Vuoden 1953 perustettiin toisen kunnanlääkärin virka ja kunnanlääkäripiiriin liittyivät naapurikunnat Alavieska, Merijärvi ja Rautio. Viranhaltijoina ovat toimineet lääkärit Esko Taulaniemi 1953-1955, Niilo Ripatti 1955-1957, Jorma Lahtinen 1957-1959, Aatos Sarkkinen 1960-1962, Matti Kaitaluoma 1962-1968, Jorma Uurasmaa 1968-1969, Seppo Mattila 1970, Antero Sorasto 1971-1972.

Todellisen kansanteerveystyön läpimurron Kalajoella suoritti lääketieteen tohtori Karl Miemois, joka nuoren lääkärin vaikeuksia pelkäämättömällä intomielellä ja äsken itsenäistyneen isänmaan kaikille työsaroille laajenevassa myötätuulessa eteni tavoitteesta toiseen. Näitä toimia olivat kouluterveydenhoidon aloittaminen vuonna 1923, tuberkuloosin torjuminen tuhoavana kansantautina liittymällä Ylivieskan tuberkulosipiiriin vuonna 1925. Samana vuonna neljän hoitopaikan varaaminen Seinäjoen piirimielisairaalasta, kunnansairaalan ja sen viereen kunnanlääkärin talon valmistuminen v. 1926, kunnan jakaminen kahdeksi terveyssisarpiiriksi vuonna 1929. Kenraali Mannerheimin Lastesuojeluliiton Kalajoen paikallisosaston toimesta avattu pineten lasten neuvonta-aseman vuonna 1930 ja odottavien äitien ilmainen tarkastus vuonna 1932. Tohtori Miemois julkaisi Kalajoen ja Himangan koululaisista antropologisen väitöskirjan vuonna 1948. Vapaa-ajan harrastuksena Miemois pani käyntiin maatalouskerhotoiminnan Kalajoella.

Sotavuodet keskeyttivät terveyxen- ja sairaanhoidon kehityksen Kalajoella. Erikoisen vaikeaksi muodostui tilanne vuoden 1944 syksyllä, kun Lapin siirtoväkeä siirrettiin sodan jaloista yli 4000 henkeä Kalajoelle. Kansanopistolle järjestettiin siirtoväen lastensairaala (25 sairaansijaa) ja synnytysosasto ( 8 paikkaa). Lisäksi oli vaikean kurkkumätäepidemian takia avattava kulkutautisairaala niin sanottuun Östmanin taloon, johon järjestyi noin 20 sairaansijaa. Erilaisten kulkutautien vitsaus (kurkkumätä, tulirokko, lavantauti, lapsihalvaus) jatkui sodan jälkeen lähes viisi vuotta.

Rakentamisen vuosikymmeniä

Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen päästiin vihdoin rakentavaan työhän käsiksii. Sen ensmmäisenä merkkinä oli terveystalo, joka valmistui keväällä 1950 entisestä suojeluskunnan talosta muutostöiden jälkeen. Se käsitti äitiys- ja lastenneuvolain tilat sekä asuntoja. Hankkeen toteuttamiseksi saatiin erittäin huomattavat avustukset Suomen Huollolta, Mannerheiminliiton paikallisosastolta ja Ruotsista Dala-Järnä-kummikunnalta.

Kouluhammaslääkärin toiminta alkoi sekin aluksi Mannerheim-liiton paikallisosaston avustamana vuonna 1948, kunnes kunta parin vuoden kuluttua otti asian omakseen. Toinen kouluhammaslääkäri saatiin vuonna 1970.

Mielisairaanhoitoon saatiin ratkaiseva parannus 1960 luvun alussa, kun Oulun keskusmielisairaalaa laajennettiin ja Ylivieskaan valmistui niin sanottu Visalan B-mielisairaala, joista molemmista kunta varasi riittävät sairaansijat.

Epämielyttävät "likataudit" - lavan- ja pikkulavantauti - saatiin loppumaan puhtaan juomaveden myötä, kun osuuskunta Valkeanveden jakelu alkoi vuonna 1960.
Lääkäri Untamo Sorasto muistaa kiitollisuudella vaikeissa olosuhteissa sitkeän ja epäitsekkään työpäivän suorittaneet terveyssisaret Emma Ventelän (1925-1960) ja Helmi Heusalan (1941-1969).

Sairaalakin saatiin

Kun Kokkolan kaupunginvaltuusto tammikuussa 1924 esitti yhtymistä anomukseen valtion sairaalan saamiseksi Kokkolaan, Kalajoen kunnanvaltuusto ei siihen liittynyt. Kalajoen valtuusto asetti samassa kokouksessa "kiireellisenä asiana" omaa kunnansairaalaa puuhaamaan komitean. Siihen kuuluivat Oskari Santaholma, A. Lankila, V. Granlund ja Karl Miemois kokoonkutsujana. Lokakuussa 1924 hyvksyttiin arkkitehti Axel Mörnen piirustukset ja kustannusarvio ( 700 000 markkaa). Päätettiin heti valtionavun tultua varmistetuksi ryhtyä rakentamaan oman kunnan hankkeena, kun Alavieskan ja Rautio eivät olleet liittymisesitykseen vastanneet. Toukokuussa 1926 oli oma kunnansairaala valmis. Ensimmäinen potilas sisäänkirjoitettiin 27.5, ensimmäinen leikkaus toimitettiin 1.6. ja ensimmäinen synnytys näki päivänvalon 2.6. Vankan poikalapsen nimi oli Leo Heikki Passi, jonka elämäntie on johtanut Kanadan Ontarioon.

Ensimmäinen kymmennisvuotiskausi sairaalassa, jonka 14 sairaansiajsta kaksi oli varattu synnyttäjille, oli ikäänkuin totuttautumista ja luottamuksen hankkimista potilasmäärän pysyessä vuosittain kolmen sadan vaiheilla. Viiden sadan raja sivuutettiin vuonna 1937 ja tuhannen vuonna 1945. Alavieska, Merijärvi ja Rautio tulivat sairaalaan ja sen hallintoon mukaan vuonna 1949. Sairaalan laajennuksen jälkeen vuonna 1954 sairaansijaluku nousi 14:sta 46:een. Seuraavina vuosina perustettuun kuntainliittoon liittyivät Himanka, Lohtaja, Pyhäjoki, Sievi ja Kälviä. Näin oli Kalajoen kunnansairaalasta kehittynyt yhdeksän kunnan kuntainliiton sairaala.

Parinkymmenen vuoden ajan - keskussairaalan puuttuessa Keskipohjanmaalta - Kalajoen sairaala antoi välitöntä ja tehokasta sairaalahoitoa erityisesti leikkaus- ja synnytystapauksissa. Vuosittainen potilasluku ylitti 2000 vuonna 1955. Lakipisteensä sairaalan toiminta saavutti vuonna 1969, jolloin potilasmäärä oli 2284, sairaanhoitopäivien määrä 20349 ja leikkausten luku 1057. Suurin vuosittain hoidettujen on vuodelta 1963, jolloin synnytysten määrä oli 555.

Kokkolan keskussairaalan toiminta alkoi vuonna 1970 koko tehollaan ja Oulaskankaan aluesairaalan vuonna 1971. Kun kansanterveyslaki purki vuonna 1972 entisen kunnanlääkäripiirin, tapahtui Kalajoen sairaalan toimintaluvuissa kolmanneksen supistuminen. Vuoden 1974 loppuun mennessä sairaala on hoitanut kaikkiaan 60969 potilasta, joista kalajokisten osuus on ollut n. 40 %. Synnytyksiä on ollut 13376 ja leikkausten luku nousee yli 20000. Sairaalan lääkärinä on toiminut kirurgian erikoislääkärri Untamo Sorasto (1938-1972). Ylihoitajana oli vuodesta 1964 lähtien neiti Oili Vänskä. Valtava on ollut kehitysksen kulku kuvattuina vuosina.

Kalajoen markkinat

Suurpitäjän kaupanteon melkeinpä yksinomaisena keskuksena olivat Kalajoen markkinat. Kalajoen seudun talonpojat olivat sekä talollisia että kauppamiehiä. Heillä oli myytävänä tuolloin turkiksia, hylkeenrasvaa, suolakalaa, kuivattuja haukia, voita ja nautaeläinten vuotia. Heitä kutsuttiin maakauppiaiksi, ja he olivat varakkaita, yritteliäitä ja maailmaa nähneitä miehiä. He saivat usein toimia luottamusmiehinä ja käräjälautakunnassa. Talonpojat omistivat myös laivoja ja muita aluksia.

Tervakaupan keskus

Kokkola sai kaupunkioikeudet 1620 ja luvan pitää markkinoita Kalajoen Santaniemessä niin kuin tätä aluetta silloin kutsuttiin. Kalajoen markkinoista tuli kuitenkin vapaamarkkinat vuonna 1638. Kaikkien kaupunkien porvareilla oli lupa käydä kauppaa Kalajoella, mutta kokkolalaisilla oli kuitenkin kiistaton ylivalta. Koska kauppaoikeudet oli kaupunkien porvareilla maalla ei saanut olla muuta kuin markkinat. Kokkolan kaupunki osti Jaakko Jaakonpoika Änkilältä alueen markkinapaikaksi 1680 ja Kokkolan kaupungin kauppiaat elikkä porvarit, joiksi heitä silloin kutsuttiin alkoivat rakentaa markkinatupia Plassille. Alueella piti olla lämmintä tilaa koska markkinoita pidettiin myös kevättalvella. Näin syntyi tämä asutus. Aluksi ei ollut muuta kuin Änkilän kantatila, pari torppaa ja yksi sotilastorppa. Ja sitten alueella oli pikiruukki ja terva-aittoja pikiruukin hoitajan asunto, sauna ja venelaituri. Markkinakentän molemmin puolin joen rannassa oli asumuksia, markkinatupia myös maanpuolella ja niiden välissä oli kenttää johon markkinamiehet pystyttivät kesäaikana pöytiä ulos mutta talven aikana kauppaa tehtiin näissä markkinatuvissa ja liikuttiin hevospeleillä. Sitten markkinat muuttivat merkitystään ja maallakin sai olla kauppiaita.

Tervakaupan ansiosta Kalajoen markkinat olivat alueen tärkeimmät aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Mutta sitten myöhemmin, kun markkinat menetti merkitystään, tuli paljon asutusta 1800-luvulla tälle alueelle. Markkinoista kehittyi varsin huomattavat ja ne oli verrattavissa Suomen suurimpiin markkinoihin. Laajalta maakunnan alueelta tuli kauppiaita Kokkolasta ja myöhemmin tuli raahelaisia mukaan. Kokkolalaiset yritti karkottaa raahelaisia pois mutta nämä vetosivat maaherraan ja maaherra ratkaisi asian että markkinat tulivat kaikille vapaaksi ja tilanne rauhoittui.

Laajasti tunnetut markkinat

Markkinoilla oli suuri merkitys lähiseudun kaupunkien porvareille ja naapuripitäjien talonpojille, joita saapui jopa Haapavedeltä, Pyhäjärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä, Pihtiputaalta, Viitasaarelta, Saarijärveltä ja Rautalammilta saakka. Rantakaupunkien kauppiaat tulivat ja myivät puodeistaan omia tarvikkeitaan. Raahen ja Kokkolan kauppiaat olivat perustaneet Kalajoelle tervahovinsa, jonne maalaisten tuomat tervat kerättiin. Kalajoella pidettiin vuosittain kolmet markkinat. Matinpäivänä 24.2. tehtiin tervakauppaa, Laurinpäivänä 10.8. voikauppaa ja Mikonpäivänä syyskuun lopulla pidettiin karjamarkkinat.

Kiistaa markkinapaikoista

Markkinapaikka oli v. 1763 laaditun maanmittauskartan mukaan n. 140 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Tällä alueella oli porvareiden kauppahuoneita, tervavarastoja ym. tavaramakasiineja ja rakennukset olivat käytössä yleensä vain markkina-aikana sekä kesäkautena laivauksen ollessa käynnissä. Markkinapaikalle oli aikain kuluessa syntynyt asutusta ja tontteja, joiden omistusoikeudesta syntyi riitaa Kalajoen kunnan ja Pohjankylän lohkokunnan kesken. Keisarillinen senaatti määräsi maanmittausylihallituksen toimittamaan arkistotutkimuksia Kalajoen markkinapaikan vanhoista omistussuhteista. Lopulta päädyttiin siihen, että 2.10.1877 kihlakunnanoikeuden vahvistamassa isojaon järjestelyssä erotettiin 22 yleistä ja yhteistä paikkaa. Kalajoen markkinapaikalle määrättiin v. 1885 tehtäväksi järjestyssääntö ja asemakaava.

Kaupunkihankeen kariutuminen

Kaupan vapautuminen nosti markkinapaikan mittavaan kukoistukseen. Sen ilmentymänä oli pyrkimys muodostaa Kalajoesta kaupunki v. 1865. Hanke ei kuitenkaan toteutunut, mutta Kalajoen kauppa muodostui silti vilkkaaksi ja värikkääksi. Vielä 1860-luvun alkupuoliskolla Oulun läänin kuvernööri piti Kalajoen markkinoita läänin huomattavimpina markkinoina, joiden tavaravaihdon laajuudelle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomen markkinoista. Markkinapaikan verotus perustui vanhaan v. 1864 uudistettuun senaatin päätöksen, jonka mukaan kannetut varat on käytettävä torialueen ja sille rantamaantieltä johtavan tien ylläpitoon. Pian ilmeni vastustusta markkinoiden ylläpidosta johtuviin kustannuksiin. Tämä johti siihen, että nimismies Fr. von Nadelstadh esitti v. 1865 Kalajoen markkinat lakkautettavaksi. Keisarillisen senaatin päätöksellä 31.10.1866 Kalajoen markkinat lakkautettiin. Tästä huolimatta markkinat jatkuivat keskeytyksettä. Senaatti lähetti 1867 Kalajoen kunnalle kirjelmän, jossa se tarjosi Kalajoen markkinoita takaisin. Pitäjäläiset päättivät yksimielisesti hyväksyä senaatin tarjouksen. Kaupan huippu oli 1870-luvun alussa.

Pohjanradan valmistuminen hiljensi kaupankäyntiä Kalajoella. Kalajoen kauppakeskuksen aseman kohottamiseksi pidettiin 8.3.1881 Kalajoen kirkkoherranvirastossa kokous, jossa päätettiin hakea kauppalan oikeuksia. Rautatie kuitenkin oli se tekijä, joka vieroitti yliset kunnat entisestä emäpitäjästä. Vuonna 1888 Ylivieskan, Sievin, Alavieskan ja Raution kunnat kieltäytyivät ottamasta osaa markkinapoliisin palkkaukseen. Vuonna 1893 kunnat lähtivät ajamaan toripäivien lakkauttamista. Kalajoen kunta päätti yksin maksaa markkinapoliisin kustannukset.

Santaholma Oy:llä suuri merkitys alueelle

Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa. Lauri Tanska muistelee Santaholma Oy:n toiminnan alkamista näin:

"Kun Santaholman saha aloitti toimintansa 1900 luvun alussa, asutustiloja tarvittiin ja monet markkinatuvista oli ettei niissä ollut asukkaita niistä tehtiin kauppoja ja ne asettui niihin asumaan sahan työläiset. Kun oli vakio työpaikka niin asunto tarvittiin. Paljon tuli sitten Savosta ja jopa Hämeestä asukkaita Kalajoelle ja monesta muustakin pitäjästä. Ja sitten paikkakunnalla asu asutustilallisia ja asettuivat tähän asumaan. Siinä oli silloin kun minä olin nuori mies monenlaista ammatinharjoittajaa. Oli muurari, maalari, räätäri, kelloseppä, pläkkiseppä, kirvesmiehiä, kalastajia, monenlaisen ammatin harjoittajia ja sahatyöläisiä. Jokainen asumuskelpoinen asumus oli asuttuna. Mutta vähitellen niistä on purettu yli 40 näitä entistä markkinatupaa pois. Tilalle on rakennettu sahan työsuhdeasuntoja sahantyöläisille."

Syysmarkkinat

Nykyään on syysmarkkinat lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina. Kauppiaita on niin paljon kun torille sopii ja ostajia myös. Markkinat siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1921.

Kalajoen Helanderit – messinkivalun mestarit

Vahvat perinteet

Metallivalulla oli Kalajoella vahvat perinteet. Kalajokiset messinkivalutyöt, kynttiläkruunut ja – jalat olivat vuosisadan puolivälissä yli maan tunnettuja, tasoltaan hyviä ja huokeita. Tuotanto keskittyi messinkivaluun, minkä kehittäjäksi Kalajoella nousi monipuolinen yrittäjä ja kunnallis- ja valtiopäivämies Jaakko Merenoja (1825-1912). Hän valmisti kynttilänjalkoja, ja –kruunuja, huhmareita ja aisakelloja. Hän oli esimerkillinen maanviljelijä.. Hän avioitui ylivieskalaisen messinkivalurin Olli Helanderin tyttären kanssa. Helandereiden suvusta tuli varsinainen messinkivaluteollisuuden kehittäjä Kalajoella.

Helanderit

Heikki Helanderin poika Olli Heikki syntyi 21.4.1801 Ylivieskassa ja kuoli 17.5.1886 Kalajoella. Hän avioitui 6.5.1821 talontyttären Maria Vedenojan kanssa, joka oli kotoisin Kalajoen Käännänkylästä. Olli Helander muutti asumaan vaimonsa kotitaloon Aksilaan. Olli Heikki Helanderin sanotaan saavuttaneen tarmokkaan itseopiskelun avulla laajat tiedot. Hän oli paikkakuntansa parhaita maanviljelijöitä. Hänen talonsa Aksila oli aikanaan mallitilana ympäristölleen. Hän oli myös teollisuudenharjoittaja, messinkivaluri, hopea- ja kultaseppä. Palkatun työvoiman ja kahden vanhemman poikansa kanssa hän valmisti konepajassaan messinkiteoksia mm. hevosenvaljaita, kirkonkruunuja, kynttilänjalkoja sekä hopeatöitä, aisa- ja ruokakelloja. Heidän töitään ostettiin Helsinkiin keisarillisiin sekä kuvernöörin huoneisiin. Olli Helander valittiin Salon tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville.

Olli Heikki Helanderin ja Maria Vedenojan lapsia oli mm. Klaes Engelbert, syntynyt 1828 Kalajoella ja kuollut 1909 Oulussa. Joachim Leonard oli syntynyt 1831 Kalajoella ja kuollut 1887 Kalajoella. Josefiina Amaalia oli Antti Santaholman vaimo. Josefiina syntyi Kalajoella 25.9.1834 ja kuoli 16.5.1914 Kalajoella. Olli yritti ohjata poikia opintielle ja lähetti heidät Raaheen kouluun. Toinen heistä karkasi sieltä ja toinenkin kieltäytyi jatkamasta lukuja. Nyt pojat saivat täydellä todella ryhtyä mielipuuhaansa "viilauksella leikittelemiseen". Kun vuonna 1844 isä Olli lähti Helsinkiin kuukauden ajaksi myymään tuotteitaan niin pojat ostivat sillä aikaa kuparia, valoivat sen messingiksi ja edelleen kynttilänjaloksi. Tästä sai alkunsa heidän ennen pitkää huomattavaksi muodostunut teollisuudenharjoituksensa. Kun isä palasi matkaltaan ja näki valmiiksi tehtynä 30 paria kynttilänjalkoja ja vielä 30 ruplaa rahaakin, hän antoi valutyöt kokonaan poikien huoleksi. Ahkera työnteko alkoi. Valettiin, viilattiin ja sorvattiin kello viidestä aamulla kello yhdeksään illalla, niin ettei tahdottu syömään joutaa.

Leander Heikinpoika Helander eli Tilvis (1812-1874), Ollin nuorempi veli tuli Kalajoelle veljensä houkuttelemana. Hän asettui ensin Ollin luo Aksilaan, ja 1940 hän osti Tilviksen talon Kalajoen toiselta puolelta ja harjoitti siellä valamista. Veljekset tekivät edelleen yhdessä ismmota ja suuritöisimmät valut. Leanderin kerrotaan olleen kellosepän opissa Pietarissa, ja sanotaan, että hän olisi ollut veljeään taitavampi kulta- ja kellosepäntöissä.

Valurit oli käytännössä itseoppineita, vaikka tiedetään, settä suvussa oli valureita jo aiemmin. Alkujaan valaminen opittiin Kokkolan pitäjässä, Kaarlelan Kaustarissa, ja valutaidot siirtyivät suvussa viisi sukupolvea eteenpäin. Vanhemmat veljekset oppivat isältään messivalun perustaidot; isä valoi nappeja, tikkuja ja asiakelloja. Oletettavasti tässä vaiheessa valaminen oli kuitenkin talonpoikaista tarve-esineiden valmistusta.

Helanderien valimolta käytiin myyntimarkoilla pari kertaa vuodessa, ja matkat kestivät vähintään kuuakuden päivät. Matkat suuntautuivat ympäris Suomea: Turkuun, Helsinkiin ja Porvooseen, Viipuriin, Pietariin, Kuopioon ja Tornioon. Lisäksi he tekivät valutöitä tilauksesta, kuten lukuisia kynttiläkruunuja, alttarikynttilänjalkoja, kelloja, kirkonkelloja, kynttilänjalkoja, hevosvaljakoiden messinkiosia ja purjelaivojen metalliosia.

Suuria tilauksia

Pojat olivat niin innoissaan, että Klaes osti v. 1847 Kokkolasta viipurilaiselta kauppiaalta kaksi kuormaa kuparia, johon kaikki markkinarahat hupenivat isän suureksi harmiksi. Kupari oli kuitenkin tuiki tarpeellista, sillä jo samalla viikolla tuli Turusta kiireellinen 500 kynttilänjalkaparin tilaus. Valutöitä myytiin myös Helsinkiin ja Viipuriin saakka. Klaes valmisti myös metallitarpeet laivoihin.Kauppaneuvos Malm Pietarsaaresta otti yhteyttä Helandereihin ja tilasi heiltä naulat rakenteilla olleeseen laivaansa. Se oli suuri tilaus, jonka täsmällisestä toimittamisesta saatiin erikoista kiitosta. Sitten tuli Kokkolasta kauppaneuvos Donnerilta kysely, josko Aksilassa uskallettaisiin ruveta valamaan hänen laivansa ruorisaranoita. Klaes vastasi epäröimättä suostuvansa jos saa aineet ja mallit. Ne tulivatkin, mutta Klaes huomasi heti, että raaka-aineet ovat huonoa aineista valaa. Hän päätti panna itseltään lisää. Isä-ukko oli huolissaan, mitä tästä tulisi, mutta Klaes muurasi pihalle valu-uunin. Muuraaminen kesti kaksi päivää.. Kolmantena päivänä syntyi jo pari saranaa. Vaikeuksia oli voitettavana ennekuin saranoihin saatiin reiät lopulta suuren tahkon avulla. Tehtiin vaativaa työtä sangen alkeellisin välinein – mutta uskallusta ja kekseliäisyyttä ei puuttunut.

Klaes muutti Ouluun ja hänen tehtaassaan oli enimmillään jopa kymmenen sorvia käynnissä. Kirkonkelloja valettiin yhteensä n. 30 kpl, ja paljon töitä antoivat valtion laivanrakennuksen tarpeisiin tehtävät työt. Klaes myi tehtaansa ja palasi Kalajoelle vuonna 1882 toimien loppuikänsä kauppiaana.

Olli Helander eli Veten-Ollin nimi sidottiin kansan suussa myös Kalajoen kirkonkelloihin, joita hän ei valanut. Kalajoen kirkonkellojen näet sanottiin moikkaavan: "Pala laijasta, pala laijasta … minkä kokonen, minkä kokonen? – Veten-Ollin nokan kokonen". Tämä V.H. Kiviojan muistiinmerkitsemä hokema liittynee Helandereiden "visuuteen" säästäväisyyteen. Helanderilla sanottiin olleen tallissaan monta hevosta, mutta hän aina kulki 13 kilometrin kirkkomatkan jalkaisin. Veten-Ollin visuus johtui suurista takuuveloista, joita hän oli joutunut maksamaan silloista rahaa 18 000 ruplaa. Sillä työvauhdilla ei kestänyt kovinkaan kauan kun talon takuuvelat oli saatu maksettuiksi.

Helandereiden työtä metallialalla Kalajoella jatkui v. 1885 "Veljekset Friis". Sen perustajana olivat lukkari Friisin pojat Juhani ja Tuomas. Veljekset Friis muutti vuosisadan vaihteessa Kalajoelta Ykspihlajaan.

"Kalajoen valtavalurit"

Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Vanha Raahe näin: "Mutta oikein metallitaituri, kuparin ja messingin muokkailija ja vaskenvalaja oli Efraim Tilvis, joka oli kotoisin Kalajoelta ja siellä oppinsakin saanut suuressa valuri- ja metallisepän liikkeessä. Kalajoki oli ennen sellainen paikka, jossa valmistettiin vaikka mitä. Siellä Meronjallakin valettiin kirkonkelloja sekä kynttiläkruunuja, samoin Vedenojalla ja sitten Friiseillä. Kalajoelle pohjustikin sitten koko Pohjois-Suomen messinki- ja valuteollisuus. Siellä Oulun entinen valtavaluri Klaes Helanderkin oli oppinsa saanut. Tilvis oli aikoinaan Raahen suurin metallimestari."

Kalajoen puukot

Metallista valmistettiin Kalajoella 1800-luvun alkupuoliskolla monenmoisia tuotteita mm. aseita, pistooleja ja veitsiä. Puukkoja valmistettiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Kalajoki ja Kauhava olivat kuuluisimpia Pohjanmaan puukkoteollisuuden paikkoja. Venäjän keisari Alensanteri II:lle luovutettiin ns. keisarinpuukko. Tupen valmisti taitava haapavetinen mies. Tuohipään ja heloitukset, vyön ja sen koristeet heloineen sekä solituksen kultauksineen teki Olof Helander.


Helandereiden toiminnan huippukautena 1860- ja 1870-luvuilla puukkojen valmistus oli keskittynyt Kalajoella heille. Kalajoella puukon valmistusta jatkoi Ylikäännän kylässä Fredrik Haapasaari, joka oli ollut Helandereiden palveluksessa. Haapasaari opetti puukon valmistusta Friisien metallikoulussa 1890-luvun alussa. Puukoilla oli laajat markkinat aina Ruotsia myöten.

Alkuperäinen ja aito kalajokinen puukko on varustettu tuohipäällä, messinkisellä yläholkilla ja alahelalla, jotka on kaiverruksin koristeltu. Tuppi on suora, varustettu yläpäästä helalla ja sen suippoa pyöreähköä kärkeä ympäröi messinkilevystä taivutettu suojus.

Helandereiden töitä on myös Presidentin linnassa. Neljä paria 9-haaraisia kynttelikköjä, joiden korkeus on 70 cm. Ne on ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentin linnassa on myös pöytäkello, mikä on kullattua pronssia. Se on Helandereiden valmistama ja ostettu Kalajoelta vuonna 1859. Presidentinlinnassa on kaikkiaan Helandereiden valmistamia pöytäkelloja neljä ja seinäkelloja kaksi.

Helandereiden töitä on myös Kalajoen kirkossa, jossa on alttarin 15-haarainen kynttelikkö, saarnatuolin reunalla olevat 5-haaraiset kyntteliköt, sivuseinien lampetit, urkujen luona olevat kruunut, sakastissa oleva kastemalja, ovien kahvat, salvat ja säpit sekä kirkkomaan porttien messinkipallot.

Katso:
http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Helanderit%201.htm

http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Helanderit%202.htm

http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Helanderit%203.htm

Kalajoen Helanderit
http://www.kirjastovirma.net/kalajoki/helanderit/

Historian lehtien havinaa – otteita Kalajoen kunnalliskertomuksista

Kunnalliskertomukset antavat kuvaa kunnan toiminnasta. Kalajoellakin tehtiin monipuolisia kunnalliskertomuksia 1970-luvun alussa niin kauan kunnes Kunnallisliitto antoi ohjeet miten kunnalliskertomus tulee tehdä. Näin saatiin tuhottua mustavalkoiset värikkäästi esitetyt kunnalliskertomukset.Vuonna 1992 Kalajoen kunnan myöntämien takausten määrä oli kaikkiaan 42 216 368,36 markkaa. Vuonna 1993 takaukset olivat nousseet 58 799 190 markkaan.Vuosikertomukset olivat hyvin puutteellisia Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n ja Paratiisikylpylä Oy:n osalta. Konsernitaseessa suoritettiin vuonna 1998 arvonkorotuksia
8 563 484,35 markkaa. Nämä arvonkorotukset herättävät vähintäänkin kiinnostusta

Vuosi 1971

Vuonna 1971 Kalajoella asui 6911 ihmistä. Elokuun 24. päivänä valtuusto hyväksyi urheilu- ja nuorisotilaohjelman ja nuorisotalon luonnospiirustukset. Vieläkään vuonna 2007 nuorisotiloja ei ole Kalajoelle rakennettu. Mielenkiintoista olisi selvittää kuka jätti valtuuston päätöksen toteuttamatta.Lokakuussa 15. päivänä valtuusto päätti puoltaa anniskeluoikeuksien myöntämistä Kalajoen matkailukeskus ravintola Rantakallalle. Rantakallan rakensivat aikanaan osuuspankin johtaja, kunnanlääkäri ja kunnan rakennusmestari. Rantakalla siirtyi myöhemmin Lomaliiton hallintaa.Vuoden aikana Kalajoella syntyi 93 lasta ja kuoli 68. Mielisairaita oli hoidossa 75. Kalajoen sairaalassa oli 19 sairaansijaa ja vuoden aikana hoidettiin 1889 potilasta. Kalajoen kunnalliskoti on perustettu vuonna 1921. Se käsitti yleisen osan, jossa paikkoja oli 47+6 ja sairasosaston, jossa oli 10 paikkaa. Kansakoululaisia oli seuraavat määrät: Etelänkylä 66, Jokisuu 61, Jylkkä 28, Käännänkylä 22, Metsäkylä 38, Pitkäsenkylä 37, Pohjankylä 139, Rahjankylä 82, Rahko 21, Tavasti 45, Tynkä 29, Vasankari 24, Vuorenkallio 82. Kansalaiskoulussa oli oppilaita 154. Yhteensä oppilasmäärä oli 828.Kalajoen Naiskotiteollisuuskoulu ja Mieskotiteollisuuskoulu yhdistettiin vuoden 1970 lopussa.Raittiustilanteesta voidaan mainita keskioluen käytön lisääntyneen juopottelujuomana. Hiekkasärkkien leirintäalueen yöpyjämäärä oli 55 557. Näistä ulkomaalaisia oli 15 895. Satamassa kävi 58 laivaa.Kunnanvirasto toimi vuonna 1967 valmistuneessa virastotalossa.

Vuosi 1972

Maaliskuun 28. päivän hyväksyttiin Raution ja Kalajoen kuntaliitossopimus. Kesäkuun 26. päivänä päätettiin Kalajoen yhteiskoulun ottamisesta kunnan haltuun ja ylläpidettäväksi.. Joulukuun 22. päivänä päätettiin ostaa lentokentän paikkaa varten tarvittavat maa-alueet 1000 markan hehtaarihinnalla. Syntyvyys oli 121 lasta ja kuolleisuus 54. Sairaalassa hoidettiin 1861 potilasta. Mielisairaita oli 83. Avioliiton ulkopuolella syntyneitä oli 39, joista uusia tapauksia oli 6. Kalajoen yhteiskoulu on perustettu 1943 ja siitä tuli vuonna 1958 8-luokkainen, yliopistoon johtava yhteiskoulu. Koulun ylläpitäjänä oli 1.8.1972 saakka Kalajoen yhteiskoulun kannatusyhdistys r.y. ja siitä lähtien Kalajoen kunta. Kotiteollisuuskoulun asuntolan rakentaminen aloitettiin. Kunnalliskertomuksen mukaan alkoholin käyttö oli lisääntynyt neuvottelujen, juhlien ja kokousten pöytäjuomana. Juopumispidätyksiä oli 156. Rattijuoppoja oli 18. Leiribaarin piirustukset hyväksyttiin 20.1.1972. Kunnallisvaaleissa keskusta sai 16 paikkaa, kokoomus 2, SMP 2 ja SKDL 6.

Vuosi 1973

Kalajoen asukasluku oli 8298. Avioliiton ulkopuolella syntyneitä oli 42, joista uusia tapauksia oli 9.Maaliskuun 16. päivänä valtuusto päätti suosittaa kunnallisille toimielimille tupakanpolton lopettamista kokoustiloissa kokousten aikana. Päätettiin, että rakennuslain ns. kateuspykälää sovelletaan Kalajoen kunnassa. Myytiin toiminimi Marlonille kiinteistö ja siihen kuuluva tontti 50 000 markalla. Oy Alko Ab avasi myymälänsä Kalajoella. Leirintäalueella saavutettiin 84 139 yöpymisvuorokautta. Toukokuussa oli 229, kesäkuussa 19359, heinäkuussa 54980, elokuussa 9391 ja syyskuussa 180 yöpymisvuorokautta. Ulkomaalaisten osuus oli 33 084. Leirintäalue oli Suomen suosituin.

Vuosi 1974

Merkittävimpiä tuloksia elinkeinoelämän kehittämiseksi olivat SOK:n ja Rauma-Repolan kanssa tehdyt sopimukset teollisen toiminnan aloittamiseksi Kalajoella. Sorvarin talo siirrettiin Ylivieskan kaupunkiin. Kysymyksessä oli entisen Raution kunnan osan siirtäminen Ylivieskan kaupungin alueeksi. Kunnalliskertomus oli nyt tehty Kunnallisliiton ohjeiden mukaan ja siksi siitä oli tullut melko mitäänsanomaton.

Vuodet 1975 – 1980

Vuonna 1975 työpaikkoja Kalajoella oli seuraavasti: Topi-Kalustaja Oy 160, Rauma-Repola Oy 230, SOK:n vaatetustehdas 35, J.Pirttijärvi ja Kumppanit Oy 34, Junnikkalan Saha 20. Santaholman saha 30. Marlon Oy 21, Rautex 13. Veroäyri oli 14,00.Vuonna 1976 perustettiin Kalajokiseudun Matkailupalvelu r.y matkailun kehittämiseksi.Vuonna 1977 SOK:n tehtaalla oli jo 125 työpaikkaa ja Santaholma Oy:llä 50. Urheiluopistoa varten tehtiin suunnitelmia.Vuonna 1978 Piekkon Aukon haudalle laitettiin muistokivi. Leirintäalueen lomamökit rakennettiin kunnan omana työnä.Kalajoen kunta liittyi 27.4.1979 Hiekkasärkät Oy nimisen yhtiön osakkaaksi.Vuonna 1980 Rauma-Repola Oy:llä oli 320 työntekijää, Topi-Kalustaja Oy:llä 149, SOK:n vaatetustehtaalla 136, Santaholma Oy:llä 59, Junnikkalan Sahalla 48, Kalayhtymällä 40, O.Tuuran konepajalla 23, Kalajoen meijerillä 23, Kalajoen Metalli Oy:llä 18 ja Marlonilla 17. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi Paavo Saari 1.17.1.1980. Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa Kempeleessä. Untamo Sorasto aloitti valtuuston puheenjohtajana 29.1.1980.

Vuodet 1981-1985

Nämä vuodet olivat kovan kehityksen aikaa Kalajoella. Maatilojen määrä oli 770. Työpaikkamäärät olivat pysyneet korkealla tasolla. Merkittävin investointihanke oli keväällä 1982 valmistuva Rahjan syväsatama. Hiekkasärkät Oy:n ensisijainen tehtäväkenttä oli ohjelmapalveluiden luominen matkailijoille. Kalajoen kunta osti 18.12.1981 matkailuhotellin valtiolta. Kunnalliskoti täytti 30.9.1981 60 vuotta ja nimi muutettiin Mäntyrinteeksi.Vuonna 1982 käynnistettiin Hiekkasärkkien viihdepuisto. Samana vuonna muutettiin jälleen kunnalliskertomusten muotoa. Mielestäni taas mentiin vain huonompaan suuntaan.Vuonna 1983 myytiin tontti Leipomo T:mi A.O. Roosille. Teollisuustyöpaikkoja Kalajoella oli 1001.Terveyskeskuksen vihkiäistilaisuus pidettiin 12.10.1985.

Vuodet 1986-1990

Vuonna 1986 Kalajoen kunnan palveluksessa oli 579 henkilöä. Vuonna 1987 käynnistettiin Jussi Kurikkalan patsashanke. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle myönnettiin 26.3.1987 takaus. Vuonna 1988 kunnan maksuvalmius oli heikko. Paras tilanne oli lokakuussa, jolloin varat riittivät yli kahdeksi viikoksi. Vuoden 1988 lopussa leirintäalueen toiminta siirtyi kunnalta Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle. Vuonna 1989 Kalajoen kunta sijoitti Kalajoen Paratiisikylpylä Oy:n osakkeisiin 1 514 000 markkaa. Vuonna 1990 Kalajoen kunta myönsi Paratiisikylpylä Oy:lle 19 520 645,84 markan takauksen. Erkki Aho ja Heikki Manninen vastustivat takauksen myöntämistä.

Vuodet 1991-1995

Helmikuussa 1992 työttömiä oli 18,2 %. Saman vuoden lopussa Kalajoen kunnan takaukset Paratiisikylpylä Oy:lle olivat 20 538 240,41 markkaa ja Hiekkasärkät Oy:lle 2 179 830,00 markkaa. Kaikkiaan takausten määrä oli 42 216 368,36 markkaa.Vuonna 1992 Konepaja Oy:n osakkeita ostettiin 2,5 miljoonalla markalla. Vuoden lopulla aloitettiin uuden lukion rakentaminen. Kustannusarvio oli 16.7 miljoonaa markkaa. Junkkarit Hockey Team nousi I-divisioonaan. Juha Junnikkala ja Rainer Bäckman ottivat kaksoisvoiton purjekelkkailun MM-kisoissa. Kari Joki-Erkkilä voitti kaksi kultamitalia ja yhden hopeamitalin vammaisten paraolympiakisoissa. Golf-kentälle saatiin harjoitusrata. Kalajoen lentokentälle tehtiin ensimmäinen virallinen lasku 17.6.1992. Uusi jäähalli toi uutta ilmettä Kalajoen talveen.Vuonna 1993 Kalajoen kunta osti Paratiisikylpylä Oy:n osakkeita yhteensä 3 372 011 markalla. Nämä osakkeet ostettiin urheiluopistosäätiöltä 372 000 markalla, Kalajoen keilahalli Oy:ltä 605 261 markalla, Kalajoen Hiekkasärkät Oy:ltä 2 394 750 markalla. Lisäksi kunta merkitsi Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n osakkeita 2 394 750 markalla. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Kalajoen kunta osti urheiluopistosäätiön irtaimistoa 600 000 markalla. Kunnan takaukset olivat 58 799 190 markkaa.Vuonna 1994 kalajokiset äänestivät Euroopan Unioniin liittymisestä. Äänestystulos oli 65,1 % Ei ja 34,9 % Kyllä. Antti Haapakoski sijoittui Helsingin MM-kisoissa aitajuoksussa kuudenneksi. Rahjan satamaan investointiin kunnan toimesta 5 938 479 markkaa. Kunnan lainamäärä oli 67 500 330 markkaa.Vuosi 1995 oli Kalajoen 470-vuotisjuhlavuosi ja samalla kunnan 130-vuotisjuhlavuosi. Rahjan satamaan investointiin vuonna 1995 kuusi miljoonaa markkaa.

Vuodet 1996 –2000

Santaholma Oy:n konkurssista johtuva takaustappio Kalajoen kunnalle oli 6 097 288,50 markkaa. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa Erkki Aho oli ylivoimainen ääniharava 243 äänellä. Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos siirtyi 1.1.1998 Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän omistukseen. Kalajoella yksityisten työpaikkojen osuus 70,3 %. Naapurikunnissa 55 %. Konsernitaseessa suoritettiin vuonna 1998 arvonkorotuksia 8 563 484,35 markkaa. Nämä arvonkorotukset herättävät vähintäänkin kiinnostusta. Kalajoen kunta myönsi Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle 18,3 miljoonan tilapäislainan 3,6 %:n korolla. Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimi kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski. Revon Sähkö Oy:n osakkeista saatiin 83,4 miljoonaa markkaa.Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa Erkki Aho oli Kalajoen ylivoimainen ääniharava.Vuosikertomukset olivat hyvin puutteellisia Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n ja Paratiisikylpylä Oy:n osalta.

Kalajoen lukio 50 vuotta

Kalajoen yhteiskoulu, nykyään Kalajoen lukio täytti tänä vuonna 50 vuotta. Olen tämän kunnianarvoisen koulun kasvatti.

Kalajoen yhteiskoulun ja lukion alkuvaiheet

Kalajoen yhteiskoulun 10. lukuvuosi oli vuonna 1952-53. Toimintakertomuksen mukaan vieraina koulussa ovat käyneet lähetyssaarnaajat Helmi Sakari, Heikki Saari ja E.V. Koskinen kertoen Kiinasta ja Afrikasta. Kristillisestä teinityöstä antoi maisteri Hertta Muikkula esityksiä myös rainakuvin. Kevätlukukaudella esitettiin Suomi - Neuvostoliittoseuran puolesta filmit "Silmä" ja "Solu". Liikenne- ja raittiusopetusta on annettu ja niiden filmejä on käyty katsomassa. Mieslaulajat ja sekakuoro sekä Keski-Pohjanmaan maakunta kuoro ovat esiintyneet kahdesti koululla.

Koulun vuosikertomuksessa vuosilta 1955-56 kerrotaan kuinka koulun laajentamisesta yliopistoon johtavaksi on kuluneena vuonna tehty uudelleen anomus valtioneuvostolle. Johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Untamo Sorasto ja koulun rehtorina Kyösti Anias. Kannatusyhdistyksen ja koko lähiseudun yksimielinen toivomus on, että tämä tärkeä asia saa pian myönteisen ratkaisun.

Kalajoen yhteiskoulun vuosikertomus vuosilta 1956-57 kertoo kuinka säännöllisen koulutyön ohella on ollut leimaa antavana johtokunnan ponnistelu oppilaitoksen edelleen kehittämiseksi. Jälleen on tehty anomus valtioneuvostolle koulun laajentamisesta yliopistoon johtavaksi. Suunnitelma koulun lisärakennusta varten on saatu valmiiksi.Kekkosennäköinen mies -kirjassa kerrotaan, kuinka Kalajoen yhteiskoulun uudisrakennuksella olivat työt olleet pitkän aikaa keskeytyksissä sementin puutteen takia. Seurakunnan rovasti ja monivuotinen kansanedustaja V. H. Kivioja päätti lopulta tarttua asiaan. Kun pyynnöistä huolimatta apua ei tullut, Kivioja lähetti pääministeri Kekkoselle tämän 50-vuotispäivänä seuraavan sisältöisen sähkeen: "Sydämellinen onnittelu 50-vuotispäiväsi johdosta. Lähetä sementtiä V. H: Kivioja." Sementtiä saatiinkin pian.

Valtioneuvoston päätös 16.5.1957

Valtioneuvosto on 16.5.1957 tekemällään päätöksellä laajentanut koulun yliopistoon johtavaksi. Vuoden 1951 lopulla valmistunut koulurakennus oli käynyt ahtaaksi. Molemmat ensimmäiset luokat oli sijoitettava Pohjankylän kansakoulun huoneistoon. Vapaaehtoinen työ koulun omassa piirissä on jatkunut voimakkaana. Ompeluillat myyjäisineen ja nukkearpajaisineen ovat tuottaneet noin 150 000 markkaa. Oppilaiden puolukkatalkoot järjestettiin entiseen tapaan ja niiden tuotto käytettiin opetusvälineiden hankkimiseen. Taitelijavierailuista mainittakoon oopperalaulaja Matti Lehtisen ja pianonsoittaja Pentti Koskimiehen konsertti sekä Yrjö Jyrinkosken lausuntatilaisuus. Koulussa toimi raittiusyhdistys "Raittiuden Vaalijat", jonka kuraattorina oli hum. tiet. kand. Aino Rahko.

Koulun lisärakennus valmistui lukuvuoden 1958-1959 aikana. Koulun ensimmäiset ylioppilaat valmistuivat vuonna 1960. Lukukauden 1959-1960 toimintakertomus kertoo, että oppilaiden terveydentila on ollut hyvä, mihin on osaltaan varmasti vaikuttanut järjestetty kouluruokailu. 30 markkaa maksavan lämpimän aterian on säännöllisesti nauttinut lähes 200 oppilasta.

Lukukaudella 1960-1961 oppilasmäärä Kalajoen yhteiskoulussa oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja luokkia oli kaikkiaan 13. Oppilaiden terveystilanne oli ollut hyvä. Ainoastaan yksi oppilas joutunut keskeyttämään opintonsa.

Lukukausi 1961-1962 oli Kalajoen Yhteiskoulun yhdeksästoista ja silloin siellä oli oppilaita 440. Lukuvuonna 1962-1963 sikotautiepidemia oli koetellut lapsia, mutta vain pari oppilasta oli joutunut keskeyttämään opintonsa.

Lisärakennuksesta päätös

Kalajoen yhteiskoulun kannatusyhdistys oli tehnyt 1.8.1963 päätöksen arkkitehtitoimisto Toimi Hämäläisen piirtämän 3860 kuutiometrin suuruisen toisen lisärakennuksen rakentamisesta koulun omana työnä. Rakennustyöt aloitettiin 23.9.1963. Yhteiskoulun naistoimikunta oli tehnyt menestyksellistä ja uhrautuvaa työtä koulun parhaaksi. Ompeluseuratoiminta huipentui joulumyyjäisiin, joiden tuotto oli yli 1000 markkaa.

Lukuvuoden 1964-1965 suurimpia ilonaiheita oli lisärakennuksen valmistuminen. Muodollisesti pätevien opettajien määrä oli lisääntynyt lukukaudella 1965-1966. Lukukaudella 1966-1967 koulun kielenopetusta monipuolistettiin niin että pitkinä kielinä olivat sekä englanti että saksa. Lisäksi lukiossa oli mahdollisuus opiskella venäjää. Johtokunta asetti kokouksessaan 22.8.1966 rakennustoimikunnan laatimaan koulun kolmannen lisärakennuksen tilaohjelmaa. Uusi huonetilaohjelma hyväksyttiin 30.1.1967.

Kalajoen yhteiskoulu 25 vuotta

Vuoden 1967-68 toimintakertomus kertoo kuinka Kalajoen yhteiskoulu on toiminut 25 vuotta. Merkkivuotta on juhlistanut vain tiivis koulutyön aherrus. Neljännesvuosisadassa koulu on kasvanut pienestä tilapäisissä vuokratiloissa alkaneesta keskikoulusta yli 500 oppilaan yliopistoon johtavaksi kouluksi. Koulun sisäisessä kehittämisessä on ollut pääpaino opetusvälineistön ja kirjaston kartuttamisessa.

Vuoden 1968-1969 toimintakertomus kertoo kuinka siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon syys- ja toukokuussa osoittautui onnistuneeksi uudistukseksi. Toimintakertomuksessa esitettiin toivomus, että muutos johtaisi kokonaan viisipäiseen työviikkoon.

Lukuvuonna 1969-1970 kohosi Kalajoen yhteiskoulun oppilasmäärä ensimmäisen kerran yli kuudensadan. Lukion oppilasmäärä oli 166.Kannatusyhdistyksen vaalikokous 29.4.1970 teki aloitteen lisätilojen rakentamiseksi Kalajoen yhteiskouluun kesän 1970 aikana. Rakennustyöt edistyivät nopeasti pitäjää koetelleesta metsäpalosta huolimatta. Loppukatselmus voitiin suorittaa 16.11.1970. Syyslukukauden alussa oppilasmäärä oli 647. Oppilaita oli nyt runsaammin Rautiosta, Alavieskasta, Himangalta ja Pyhäjoelta.

Koulu Kalajoen kunnalle

Koulun johtokunta asetti kokouksessaan 9.3.1972 toimikunnan valmistelemaan ehdotusta kannatusyhdistyksen luovuttamisesta 1.8.1972 Kalajoen kunnalle siihen saakka, kunnes peruskoululain tarkoittama kunnan koululaitos perustetaan Kalajoelle. Kalajoen kunta siirtyi peruskoulujärjestelmään 1.8.1974. Lukuvuosi 1973-1974 oli Kalajoen yhteiskoulun viimeinen. Lukuvuoden toimintaa onkin sävyttänyt peruskouluun siirtymisen valmistelu, kerrotaan toimintakertomuksessa. Toimintakertomusten kirjoittaminen lopetettiin 1980-luvun loppupuolella. Siksi olisi hyvä, että lukion historiasta kerättäisiin myös muistitiedot talteen. Kalajoen lukion historia ei saa olla musta aukko vaan siitä on tehtävä kuivan historiatiedon lisäksi haastatteluihin ja oppilaiden muistitietoihin perustuva mielenkiintoinen ja värikäs historiakirja. Kalajoen lukio ansaitsee oman historiakirjansa. Kalajoen lukio viettää 50-vuotisjuhliaan syyskuussa. Toivottavasti mahdollisimman moni entinen oppilas ja opettaja pääsee osallistumaan näihin juhlallisuuksiin.

Rehtoreista

Kalajoen lukion rehtorina toimi vuodesta 1963 lähtien 32 vuoden ajan Martti Isokoski. Lukion johtokunnan puheenjohtaja Untamo Sorasto lähestyi kirjeitse Martti Isokoskea Kälviälle ja ilmoitti, että Kalajoen lukio tarvitsee maakunnan miehen rehtoriksi. Isokoski seurasi tehtävässä Eero Vehmasta. Kalajoen lukion nykyinen rehtori on Riku Saksholm.

Kalajoen lukion tapahtumia iskulauseina

1950-luku 1955 - 1957: anottiin kolme kertaa valtiolta lupaa aloittaa lukiokoulutus 1957: Lukiokoulutuksen aloitus, ongelmana tilojen ahtaus.1958: ensimmäisen lisärakennuksen valmistuminen.Raittiusyhdistys, teinikunta ja urheilutoiminta voimissaan 1959: kouluruokala aloitti toimintansa, ruoka oli maksullista peruskoulun tuloon, vuoteen 1974, asti.

1960-luku 1960: ensimmäiset ylioppilaat valmistuvat, 11 kplAamuhartaudet pidetään vanhassa juhlasalissa. 1961-62: jääkiekonpeluu alkaaKerhojen vireä toiminta: näytelmä-, moottori-, shakki- ja matikkakerhoPaljon urheilutoimintaa: ottelut naapurikouluja vastaanSuuret luokkakoot: jopa 40 oppilasta luokassa 1963: Martti Isokoski rehtoriksi1964: toisen lisärakennuksen valmistuminen (mm. liikuntasali)Ala-arvoisia arvosanoja valtava määrä: jopa 56 nelosta! 1966-67: Ops-uudistus: englanti saksan rinnalle pitkäksi kieleksi, venäjän ja kemian opetus alkoi.1968: keskusradio otettiin käyttöön 5-päiväisen työviikon kokeilu Miesopettajien kravattipakko Opettajien teitittely, vastatessa noustiin ylös

1970-luku 1970: uudistettu lukusuunnitelmaÄidinkielen yo-kokeeseen kaksi koepäivää. Vain parempi aine otettiin huomioon arvosanassa (käytössä vuoteen 2006 asti)Yo-arvosteluun mukaan l:n, c:n, a:n ja i:n lisäksi m ja b.Kolmas lisärakennus valmistuu 1972: Yo-arvosanojen ääneen luku kevätjuhlassa ja tulosten julkistaminen vuosikertomuksissa loppuu 1973: kouluneuvosto aloittaa toimintansa1974: peruskoulujärjestelmään siirtyminen, lukio irtaantuu omaksi kouluksiTilat ahtaat: ruokailu luokissa, aterian hinta 30 p. Koulukyyditys lukiolaisille ilmainenMartti Isokoski lukion rehtoriksi, Väinö Oksanen yläasteen rehtoriksi. 1975-76: lukukausimaksu 135 mk1978: neljäs lisärakennus (uusi juhlasali, kirjasto, opettajain tilat, opetustiloja)1973-77: yo-tulosten äänimäärä 4,09 (koko maassa 3,9)1973: kouluneuvosto aloitti toimintansa1977: kielten yo-kokeet uudistuivat (kuullun ja luetun ymmärtämisosiot)1979: oppilaskunnan perustaminen

1980-luku 1980: uusi urheilukenttä1982: kurssimuotoisuus: 6-jaksojärjestelmä, kurssikohtainen arvostelu, ATK käyttöön lukiossa1985: kouluneuvoston tilalle johtokunta1987: ensimmäinen oppilaskunnan järjestämä lasketteluretki1989: abi Antti Haapakoski saavuttaa EM-kultaa 110 m aitajuoksussa

1990-luku 1990: ensimmäinen juhlava vanhainpäivä (häät teemana)1993: yo-kirjoitukset seurakuntakodilla rakennustöiden vuoksiuusi lukiorakennus ja auditorio 1994: uuden lukiorakennuksen vihkiäisjuhla1995: Martti Isokoski eläkkeelle, Väinö Oksanen rehtoriksi1995: luokaton lukio, uusi Ops ja tuntijako 1996: yo-kokelas saa lukemastaan oppimäärästä riippumatta valita vapaasti joko pitkän tai lyhyen matematiikan kokeen tai reaalikokeen yo-arvosteluun tuli e, l:stä tuli super-l

2000-luku 2005: uusi OPS ja tuntijako2005: uusi yo-koe: kirjoitettava vähintään neljä ainetta, joista vain äidinkieli kaikille pakollinen2006: ainereaali2007: äidinkielen kokeen uudistuminen: tekstitaidon koe ja esseekoe, molemmat vaikuttavat arvosanaan

Raution seurakunta liitettiin Kalajoen seurakuntaan

"Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle."

"Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntana"

"Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä.Käytännössä kaikki rautiolaiset. "

"Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, ettei seurakuntia yhdistetä."

"Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin"

Raution kirkon historiaa

Rautioon alettiin puuhata omaa seurakuntaa 1790-luvulla. Oma kirkko ja hautausmaa saatiin vuonna 1800. Puinen ristikirkko ja ylöspäin kolmijaksoinen tapuli ovat kuuluisan kalajokisen kirkonrakentajan Simon Matinpoika Jylkän eli Silvénin viimeiset kirkkorakennukset. Kirkkoa korjattiin 1880-luvulla, jolloin sitä korotettiin lähes metrillä ja siihen tehtiin torni.

Alttaritauluja Raution kirkossa on kolme. Vuodelta 1804 on Johannes Kemppen "Ristiinnaulittu". Sen rinnalle kaivattiin isompaa alttaritaulua. Aluksi sellaisena palveli Oskar Lindbergin "Ehtoollinen" (1933), joka alun perin sijoitettiin edellisen alle, koska se ei ollut kuitenkaan Ristiinnaulittu-taulua suurempi. Vuodelta 1939 on kookkain, "Hyvä Paimen", jonka Aino Håkansson maalasi amerikkalaisen esikuvan mukaan. Siinä Paimen kurottautuu rotkon reunalla henkensä uhallakin pelastamaan pelokasta lammastaan. Vuodesta 1988 kaikki kolme taulua ovat olleet alttariseinällä. Alttariseinämän kaikki taulut kertovat Jeesuksesta ja puhuttelevat siten kristinuskon keskeisellä sanomalla.

Kirkko edustaa rautiolaisille jotakin pysyvää. Muuttumattomaksi ymmärretään sen lohduttava ja rohkaiseva sana. Kirkon peruskorjaus ja maalaus tehtiin vastikään vuonna 2000. Hans Heinrichin 1975 rakentamat urut ovat kahdeksanäänikertaiset. Raution kirkko on kodikas, rauhaisa ja viihtyisä. Raution kirkossa on 370 istumapaikkaa.

Tapulin kello kutsuu Raamatun sanoin kansaa kirkkoon: "Veisatkat Herralle, soittakat Herralle, puhukat kaikista hänen ihmeellisistä töistänsä" (I Aik 16:9). Teksti on kellon kyljessä. Kylästä pitäjäksi muotouduttuaan Rautio sai kappeliseurakunnan oikeudet vuonna 1826. Seurakunta itsenäistyi Kalajoen emäseurakunnasta 1921. Vuonna 1973 Rautio liitettiin Kalajoen kuntaan, minkä jälkeen seurakunnat muodostivat täydellisessä yhteistaloudessa toimivan seurakuntayhtymän.

Kirkkoherrat

Vuodesta 1921 Raution kirkkoherroina ovat toimineet
Mauri Kokko 1921-26 Aarne Alikoski 1927-28 Vilho Vihma 1936-46 Jaakko Kurkela 1946-1951Antero Juntumaa 1952-55 Martti Peltonen 1955-71Paavo Paananen 1972-75 Veli Taanila 1975-79 Kaarlo Hirvilammi 1980-84 Jorma Manninen 1985-2000 Jari Savinainen 2001-2002

Minut on kastanut kirkkoherra Jaakko Kurkela. Minulla on muistikuva myös kirkkoherra Antero Juntumaasta polvihousuissa. Muistaakseni hän oli partiotoiminnassa aktiivisesti mukana. Myöhemmin rovasti Antero Juntumaa (vuoteen 1940 saakka Juntunen) valittiin Kristillisen puolueen kansanedustajaksi vuonna 1972. Hän toimi kansanedustajana vuoteen 1982. Hän oli myös presidentin valitsijamies vuonna 1978. Kirkkoherra Martti Peltonen oli minulle tuttu henkilö, sillä Raution pappila oli kotini naapurissa. Juhani oli Martin ja Hannan poika. Hänen kanssaan urheilimme paljon yhdessä pappilan viereisellä urheilukentällä. Juhani oli hyvä seiväshyppääjä. Martti Peltonen opetti minua rippikoulussa ja Kalajoen yhteiskoulussa. Hän pyrki myös eduskuntaan, mutta jäi niukasti rannalle.

Rautiolaiset halusivat pysyä itsenäisenä seurakuntanaOulun tuomiokapituli teki syyskuussa 2002 esityksen Kalajoen ja Raution seurakuntien yhdistämisestä. Tuomikapituli kysyi asiassa selvitysmieheksi kirkkoherra Markku Korpelaa. Asiaa hoiti tuomikapitulin lakimiesasessori Osmo Rahja. Rautiossa kerättiin adressi yhdistämistä vastaan. Adressin kirjoitti lähes 1400 henkilöä. Käytännössä kaikki rautiolaiset.

Rautiolaiset vetosivat myös piispan antamaan lupaukseen pari vuotta aikaisemmin, että seurakuntia ei yhdistetä. Yhteinen kirkkovaltuusto päätti äänestyspäätöksellä 15-4 esittää kirkkohallitukselle selvitysmies Markku Korpelan yhdistyssuunnitelman hyväksymistä. Kirkkovaltuustossa vastaan äänestivät rautiolaiset Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi, Sari Hihnala ja Marja-Liisa Kaakko. Selvitysmiehen selvityksen mukaan hallinto kevenee, päällekkäisiä toimintoja voidaan purkaa, työvoiman käyttö selkiintyy. Samalla voidaan varautua talouden heikkenemiseen. Rautiolaiset vastustivat Korpelan selvitystyötä, koska katsoivat sen perustuvan tilaajamalliin. Alpo Murtoniemi oli mukana selvitysmiehen avuksi asetetussa selvitystyöryhmässä, joka ei saanut ottaa kantaa itse yhdistymiseen. Lisäksi hän oli pienemmässä toimikunnassa, joka esitti Korpelalle, miten nykyistä toimintamallia voisi kehittää. Selvitysmiehen raporttiin näitä ei liitetty.

Kirkkohallitus yhdisti

Kirkkohallitus teki yksimielisen päätöksen Oulun tuomiokapitulin aloitteen mukaan yhdistää Kalajoen ja Raution seurakunnat. Rautiolaiset eivät tyytyneet tähän päätökseen vaan valittivat päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. He esittivät päätökselle toimenpidekieltoa ja kumoamista. Kuitenkin yhdistymispäätöksen seurauksena Raution kirkkoherran ja kanttorin virat lakkautettiin ja Kalajoen seurakuntaan perustettiinn kanttorin virka, johon Raution kanttori siirtyy. Raution seurakuntayhtymän omaisuus siirtyy Kalajoen seurakunnalle. Valitukset eivät auttaneet.

Ylimääräiset seurakuntavaalit

Ylimääräiset seurakuntavaalit järjestettiin 22-23.1.2006 seurakuntien yhdistämisen vuoksi. Alpo Murtoniemi, Kalevi Vasalampi ja Sari Hihnala eivät asettuneet enää ehdokkaaksi yhteisissä seurakuntavaaleissa.Vaalien tulokset olivat seuraavat:
Marja-Liisa Kakko 73 ääntä
Juhani Yli-Parkas 48
Ulla Mäntymäki 47
Pentti Haapakoski 42
Juha Siermala 42
Reino Hihnala 40
Tuula Liias 34
Anna-Maija Lapinoja 32
Esa Rahja 31
Torsti Kalliokoski 31

Uusina valtuutettuina valittiin:
Sirkka Piippo 69
Rauno Kotiaho 65
Anita Pentti 56
Pekka Prittinen 50
Elina Tuura 50
Jukka Stolp 48
Götha Peltola 45
Heikki Nikula 43
Eino Suomala 36
Leena Verronen 35
Sari Liias 34
Juha Heikkilä 34
Jukka Isokääntä 33

Aila Siirilää ei enää valittu uudelleen. Rautiolainen Marja-Liisa Kaakko voitti nämä vaalit selvällä erolla. Rauno Kotiaho ja Sirkka Piippo ovat myös Rautiosta. Torsti Kalliokoski valittiin uudelleen, mutta ei kovin suurella luottamuksella. Ääniä annettiin yhteensä 1288. Äänioikeutettuja oli 6344.

Raution viihtyisä kirkollinen ympäristö

Noin tuhannen hengen Raution seurakunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla Kalajokeen laskevan Vääräjoen varressa. Seurakunnan ylpeys, 206-vuotias kirkko, on keskellä kylää. Sen viihtyisissä hoivissa kasvaa uusia seurakuntalaisia turvallisessa luterilaisen kotikirkon hengessä. Samassa pihapiirissä kirkon kanssa ovat seurakuntakoti ja hautausmaa uusine lisäalueineen. Vähän matkan päässä kirkosta sijaitsee lähetyskahvila Juttutupa ja siitä edelleen kivenheiton päässä kirkkoherranvirasto takkahuoneineen. Kaunis Pappilanpuisto kutsuu ihailemaan Pappilankosken kuohuja kirkkoherranviraston läheisyydessä keväästä syksyyn.