perjantai 13. tammikuuta 2017

Kottilassa

Heikki R. Luokkala

tulimme muutama päivä sitten Vuoksen rannalle Kottilaan. Oli 04.11.1939. Asuimme täälläkin riihessä. Meitä oli 19 miestä erilaisista ammateista, Oli maanviljelijöitä, leipuria, opettajia, liikemiehiä, kalastajia, hylkeenpyytäjiä, sekatyömiehiä ja muilta eri aloilta. Yhteinen henki oli kaikilla sama, kun vaan ei tulisi sotaa. Entisenä jätkänä piti kiroilla, muutten erottui sakista ja sitä ei hyväksytty. Vuolas Vuoksi virtasi edessäme voimakkaana. Linnoitimme maastoa kaatamalla puita ja kaivamalla juoksuhautoja, Kaikki tuntui meistä turhalta, joten olimme laiskoja, söimme puolukoita tai istuimme. Teimmehän me sentään vähän töitäkin. Muistan muutamia riihikavereita, jotka oliva jääneet mieleeni. He olivat veilä silloin täyttä elinvoimaa uhkuvia miehiä. Järnström, 190 senttinen romuluinen mies, jolla ei kasvanut kuin yksi haiven sileissä kasvoissa. Hän kertoi jännittäviä seikkailuja hylkeenpyyntireissuilta. Oli opettaja, V. joka oli muissa maailmoissa. Hän saattoi istua riu ´ulla pitkän aikaa unohtaen, minkä takia hän siinä istuu, Olavi anoi sanonttavansa lyhyesti ja nasevasti, Topi oli suuri kerskailija, muuten se oli kevyttä ja ymmärtävää. Toinen Topi oli puhelias, kasvot kaiken aikaa elehtien. Yrjö hiljainen ja kaikkeen mukautuva.

Kahvin keitimme aina kun olii mistä keittää. Saimme kotoa paketteja, joiden sisältä tavallisesti jaettiin kaikille. Luonnollinen tapa oli, että kun minulla esimerkiksi ili kahveja, silloin keitti sen joku toinen ja tarjosi ja palveli kuin parastakin herra, Vastaavasti olin yhtä auli palvelemaan, kun minulla ei ollut kahveja. Tavallisesti istuimme pitkin sienänviertä, toiset makoilivat. Joku soitti tuomallaan mandoliinilla ja haikea laulu viritti riihen orsia. Miesten ilmeet olivat 4.11.1939 vakavia, aivankuin he olisivat jo aavistaneet mitä tuleman pitää. Ajattelivat kai entistä siviilielämää. Niin tein minäkin. Voi että elämä tuntui raskaalta, ihan kuin mestauslavalle vietäisiin. Sodan uhka on päämme päällä. Suuri kurjuus, voi näitä aikoja. Koko elämä tuntuu luhistuvan yheen sanaan: sota. Unelmaksi jää, kaukaiseksi uneksi eletty onnellinen elämä. Sinne jäi rakkaimmat. No, ei sentään vielä toivotonta, yritin lohduttaa itseäni. Vielä ei ole sodanjulistusta kuulunut

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki R. Luokkalan kertomaa


Ei kommentteja: