Olin
silloin 19 vuotias. Keväällä 1943 perustimme telttakanttiinin
Helvi Järvensivun kanssa. Kanttiinin nimi oli ”Allikko”. Se
toimi vain kolme kuukautta. Miehet olivat levossa vuorotellen täällä
Mustajärvellä. Kuva on meidän keittiöstä, kaikki tehtiin ulkona,
keitettiin, paistettiin, tiskattiin ja pestiin pyykit. Uhtualla oli
valoisaa aikaa koko yö. Vaikka olisimme olleet yöllä pyykillä, oi
yleisöä aina paikalla, niin tarkkaan lottia vartioitiin. Pistäppäs
siinä bikinit, liivit sun muut kuivumaan, aina oli kuvaajia
paikalla. Lautalla käytiin kauempana järvellä huuhtomassa,
keittiöpoika oli mukana henkivartijana. Pyykki kuivattiin teltan
katossa. Kaikkein värikkäintä tahrapyykkiä emme voineet pestä
ollenkaan, se kulki paketeissa lomalaisten mukana kotiin pestäväksi.
Silloin ei ollut terveyssiteitä, eikä niitä mainostettu kuten nyt.
Ikävästä tuli täitä päähän, kun ei ollut saunaa. Uimassa
kyllä kävimme ja sitä seurasivat sadat silmät rannalta, Siinä
ulkokeittiön tiskipöydällä silitime vaatteet. Silitysrauta oli
luotirauta. Sen luoti pantiin korvikkeen keittoajaksi piisiin ja sen
kuumennettua pudotettiin raudan sisään. Sileää tuli. Kesä meni
nopeasti täitä, märäräisiä ja sääskiä tappaessa.
Tuli
elokuu ja Helmi pääsi koulun pitoon. Allikon kanttiin lopetettiin
ja minä sain siirron Puumalankankaalle Valkeajärven rannalle
muonittamaan ja lomittamaan. Olin monissa eri tehtävissä, aina
missä tarvittiin. Kun olin nuorin, en uskaltanu sanoa
vastaan.Suurimman osan ajasta olin Puumalan keskuskanttiinissa
töissä. Sain ensimmäisen loman lokakuussa ja pääsin hakemaan
talvivarusteita. Olin matkalla kotiin, kun Juntusrannassa oli
pakollinen matkatavaroiden tarkastus ja täisauna. Olin aivan
pakahtua häpeästä, kun nuoret sotapoliisit tarkastivat kaikki
keräämäni sotkupyykit. Siihen aikaan luonnollinenkin oli niin
salattua.
Lomalta
palattuani sain vakituisen kanttityön. Asuin tässä kämpässä
Elsa Lamme ja Bertta Maunun kanssa. Minun tehtäväni oli aina
keittää aamupuuri ja syömään tulivat lisäksi yhdyslotta Ragni
Tenberg, Jenny Kylli, Anni Paukkari, Astrid Alitalo ja Meri
Meriläinen, siis kaikki Puumalankankaan lotat.
Talvi
meni työn merkeissä, enkä tarkaan muista oliko helmi- vai
maaliskuu kun järkytyin syvästi. Avasin aamulla kanttiinin ja
sakemannit täyttivät sen. Yöllä oli tapahtunut vaihto,
suomalaiset olivat salassa hiihtäen lähteneet ja saksalaiset olivat
ottaneet linjat vastaan. Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että
kanttiini lopetetaan, kaikki pakataan ja matka alkaa kohti tuntematon
tulevaisuutta.
Uhtualta
Juntusrantaan matkasimme kuorma-auton lavalla palellen kovasti.
Juntusrannassa saimme lämmintä juotavaa ja jotain syötävääkin.
Matka jatkui Kotntiolahteen ja siitä muutamia päiviä junalla
edelleen. Ei tiedetty minne mennään, eväänä oli kuivaa vanikkaa
ja työmääräys taskussa. Ilmoittautua piti Marjatta Kahiluodolle,
osoitteena vain kenttäpostinumero. Junasta jäätiin Viipuriin
nälkäisinä, väsyneinä ja likaisina, Matkalla oli ilmahälyytyksiä
ja pommituksia ja paljon porukkaa menossa Kannakselle, ei tahtounut
sopia reppunsa kanssa sisälle. Löytihän sieltä Marjatta
Kahiluoto, joka otti minut lämpimästi vastaan. Sain peseytytä,
syödä ja levätä. Sain määräyksen Kannakselle Pastojärven
rannalle korsukanttinin tuuraamaan lottarouva Kukkosta, joka lähti
äitiyslomalle. Sotilaat kävivät linjasta kanttiinissa. Kanttiini
oli entinen komentajan paikka, jota ei voinut lämmittää joka
tuulella koska savu näkyi naapurin puolelle. Savun näkyminen tiesi
tykistökeskitystä. Siihen järveen upposi paljon rautaa.
Kanttiinista oli korsukäytävä järvelle josta haettiin vesi, Jos
lotta erehtyi menemään veden hakuun valkoinen esiliina ja päähine
yllään, niin pian alkoi kranaattisade. Teuvan Tiltu puhui meille
selvällä suomen kielellä kauheita uhkauksia: ”Lähtekää lotat
pois, tai teidät otetaan vangeiksi, kidutetaan ja keitetään
saippuaksi.” Ilma oli kaunis ja luonto täynnä kukkia, yöt
hämärän pimeitä.
Kesäkuun
9. päivänä meille tuli lähtö. Samoin sotilaille. Linjat
murtuivat ja omat ja vieraat olivat sekaisin. Yöpuvussa mantteli
päällä lähdimme lottasisko Sylvia Koposen kanssa harhailemaan
metsään. Suojelusenkeli johdatti meidät omien puolelle. Sinne jäi
iäksi Pastojärven rantamajan kanttiini. Sain lahjaksi vaatteita,
että saatoin matkustaa Kokkolan sotilaspiiristä hakemaan varusteet
ja sain samalla käydä kotona. Pian sain takaisin kutsun Marjatta
Kahiluodon määräämiin töihin. Perääntymisvaihe oli menossa,
pois Valkeasaaresta. Kiinteää kanttinia ei enää pidetty,
kanttiniauto kävi palvelemassa sotilaita niin lähellä kuin vain
sai luvan. Autoa ajoi Paavo Korhonen. Perääntyminen vain jatkui
suuren ylivoiman edessä. Olimme Antreassa eräässä huvilassa.
Sairaalan asemalla tapahtui kauheaa, lotta kuoli ja Paavo loukkaantui
pahoin. Hän oli sairaalassa vielä rauhan tulon jälkeenkn. Korvike
ja mehu keitettiin maitopänikkään valmiiksi maastoon vietäväksi.
Ruoka keitettiin kenttäkeittimissä silloin kui sai viholliselta
rauhan. Viimeinen kanttiinimme oli Simpeleen nuorisoseuran talolla.
Simpeleen asemalla lastatttiin hevoset ja vanhemman ikäpolven miehet
kotiutettavaksi. Nuoremmat joutuivat Lapin sotaan. Sota-aika oli
raskasta, täytyi vain luottaa Jumalaan ja suomalaiseen sotilaaseen.
Alli
Rahja (Ylitorvi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti