keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Suomen sota Kalajoella















Helmikuun 1. päivänä 1808 sai Oulun läänin maaherra Jakob David Lange kenraali Klerckeriltä tiedonannon, jossa sanottiin Venäjän valmistelevan hyökkäystä Suomen alueelle ja määrättiin rykmentit kiireellisesti rajalle. Sotatoimet alkoivat helmikuun lopulla. Vasta maaliskuun 1. päivänä aloittivat Kalajoen ruotusotamiehet marssinsa kohti Hämeenlinnaa. Matkaevääksi antoi kukin ruotu miehellensä 3 leiviskää kuivaa leipää, 1,5 leiviskää särvinainetta kuten lihaa, läskiä tai silakoita. Ankarien pakkasten takia oli miehille annettu myös turkit ja sarkaviitat.

Suomen armeijan ylipäällikön kenraali Klingsporin käskystä perääntyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot nopeasti pohjoista kohti. Maaliskuun 18 päivänä tiedotti maaherra Salon kihlakunnan asukkaille, että vihollinen lähestyi jo läänin rajoja. Kansan olisi parasta vaihtaa omaisuutensa rahansa, että se olisi turvassa viholliselta. Edelleen maaherra kehotti asukkaita teurastamaan osan karjastaan ja tuomaan lihat suolattuna Raahen kenttämakasiiniin käteistä maksua vastaan. Seuraavana päivänä kehotettiin kansaa kuitenkin säästämään elukoitaan, ettei se joutuisi pulaan vihollisvallan aikana. Pelättyä hyökkäystä Savosta käsin ei tullut.

Rantatietä pitkin perääntyivät ensimmäiset Suomen armeijan joukko-osastot Kalajoelle huhtikuun 4. päivänä. Kulnev, joka johti venäläisten etujoukkoa, seurasi Suomen armeijan kintereillä ja oli Kalajoella 13. päivänä. Pari päivää myöhemmin saapui Tutskov pitäjän alueelle. Venäläiset kokivat ankaran tappion Siikajoella 18. päivänä ja Tutskov, jolla oli hiukan yli 5000 miestä, vetäytyi nyt Kalajoelle 30.4 sekä edelleen Kokkolaan. Toukokuun 5 päivänä marssi Suomen armeijan kolmas prikaati Kalajoelle jo saman päivän iltana. Kevät tulvineen ja kuraisine teineen teki lopun sotatoimista. Alue oli pelastettu vihollisvallan alaisuudesta.

Kesän ja syyskesän aikana käytiin Etelä-Pohjanmaalla joukko taisteluita, joiden tuloksena Suomen armeijan oli jälleenperäännyttävä. Oravaisten verisessä taistelussa haavoittui kuolettavasti mm. Runebergin sankarien joukkoon kuuluvat nuori ruotsalainen tykistöupseeri kreivi Wilhelm von Schwerin. Hän kuoli Kalajoella syyskuun 27. päivänä klo 12 päivällä ja haudattiin Kalajoen hautausmaahan.

Syyskuun 29. tehdyn Lohtajan aseleposopimuksen perusteella vetäytyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot. Venäläiset olivat edeltäneiden viikkojen suurissa taisteluissa olleet voitokkaita. Klingsporsuostui lähes venäläisten saneluratkaisuun. Sopimukseen kuitenkin pakotti armeijassa täysin katastrofaaliseksi muuttunut punatauti- ja lavantautiepidemia sekä huollon ongelmat. Päämaja sijoittui nyt kolmannen suomalaisen prikaatin kanssa Kalajoelle. Klingpor jätti lokakuun 5. päivänä ylipäällikkyyden Klerckerille ja matkusti Ruotsiin. Lokakuun viimeisenä päivänä päättyi aselepo. Osa Kalajoella olevasta neljännestä prikaatista lähetettiin Pulkkilaan ja kolmas prikaati Temmekselle avustamaan Sandelsia. Kiertoliikettä peläten Klercker vetäytyi Himangan hyvin varustetuista asemista Kalajoelle.

”Täällä elämä oli ihanaa! Sitä täydensi vielä se, että Kalajoki, eräänlainen kauppala ja markkinapaikka, on tavattoman miellyttävä, vapaa ja avoin seutu. Se sijaitsee joen molemmin puolin, joen, jonka rantoja siihen aikaan yhdisti korkea ja kaunis puusilta. Kaikkialla nähtiin ihmisiä, kaikkialla oli elämää ja liikettä. Elämänhalu sykki voimakkaana, hilpeä hälinä kantautui kauaksi. Kaikki kiihotti maagillinen voima, minkä aiheutti valmistautuminen edessä olevaan taisteluun.” Näin kirjoitti 18-vuotias vänrikki Carl Johan Ljunggren muistelmissaan tilannetta Kalajoella ennen taistelujen alkua.

Kalajoella ollut Adlercreutzin armeija käsitti 16 pataljoonaa, yhteensä noin 4 500 palveluskelpoista miestä, joilla oli kahdeksan 6-naulaista ja neljä 3-naulaista tykkiä. Toinen ruotsalainen prikaati, johon Ljunggrenkin kuului, sijoittui Tyngälle sekä ensimmäinen suomalainen prikaati. Kolme pataljoonaa Turun läänin rykmentistä ja yksi pataljoona Uudenmaan rykmentistä Vasankariin. Joen pohjoispuolelle sillan ja pappilan väliin asetettiin kolme tykkipatteria, joissa oli yhteensä 12 kanuunaa. Etujoukko oli Siipojoella. Sen muodosti kaksi pataljoonaa. Toinen niistä asettui sillan korvaan suojanaan tykkipatteri ja toinen levittäytyi pitkin joenrantaa ¾ peninkulman alueelle Törmälästä Santapakkaan. Mankell arvioi Kalajolle ryhmittyneiden joukkojen vahvuuden tykkimiehiä ja ratsuväkeä lukuun ottamatta 5 800 mieheksi.

Samaan aikaan lähti Kamenski Kokkolasta n. 8000 miehen kanssa Lohtajaa kohti. Ihmeekseen huomasivat venäläiset Himangan lujat varustukset tyhjiksi. Huolimatta tuhoituista silloista ja kuraisista teistä oli Kulnev ja marraskuun 5. päivän iltana Siipojoella. Seuraavan päivänä hän meni joukkoineen Törmälän luona olevaa pukkisiltaa myöten joen yli pakotettuaan suomalaiset perääntymään. Pian joutuivat ruotsalaiset laukaustenvaihtoon kasakkapartion kanssa Tyngän metsäpoluilla. Erään kasakan hevonen kaatui ja mies joutui vangiksi.

Kalajoki oli joutunut toisen kerran sodan jalkoihin. Sunnuntaina 6.11. kuului melkein yhtämittaisessa taistelujen tuoksinassa. Kanuunoiden jyminä sekoittui kiväärituleen. Kaikkialla oli liikettä. Rummut pärisivät ja pataljoona kiiruhtivat hälytyspaikoilleen. Kun Suomen armeijan enemmistö oli perääntynyt joen taakse, antoi joukkojen päällikkö kreivi Olof von Schwerin käskyn tulipalon sytyttämisestä Etelänkylässä. Silta pantiin myös palamaan. Talonpojat joutuivat lähtemään tuvistaan, jotka tuota pikaa sytytettiin. Ihmisparkojen nähtiin hoipertelevan metsään, naiset lapsi sylissään hätyyttäen karjaa edellään. Pian oli koko kylä liekeissä. Myös kirkko syttyi tuleen. Keskellä liekkien hävitystä, ei kanuunain pauke lakannut hetkeksikään, eikä kiväärin rätinä lakannut kaikumasta ilmassa. Taistelutoiminta taukosi yön ajaksi.

Seuraavana päivän kutsuttiin toinen suomalainen prikaati Vasankarista Pohjankylään. Nyt saapui myös Kamenski päävoimineen Kalajoelle. Kanuunat jymisivät molemmin puolin pitkin päivää ja illalla työnsi kumpikin armeija etuketjunsa joen rannoille. Yöllä venäläiset kuljettivat kaksi tykkipatteria: toisen eräälle kukkulalle kirkon länsipuolelle 1800 kyynärän etäisyydelle ruotsalaisten oikeasta siivestä ja toisen kauemmaksi oikealle vasenta siipeä vasten.

Marraskuun 8. päivänä lähti Kamenski aikaisin aamulla Tyngänkylää kohti, koska hän katsoi suoranaisen rintamahyökkäyksen mahdottomaksi. Kulnev ja Deminov jäivät Etelänkylään. Kenraali Erikson kulki edellä. Suomen armeijan tulitusta peläten hän ei uskaltanut kulkea joenrantaa, vaan hänen osantonsa rämpi vyötäisiään myöten vedessä soita pitkin Tyngälle. Siellä jotkut miehistä kahlasivat joen yli ja ajoivat suomalaiset etuvartiot tiehensä. Joenhaarojen yhtymäkohdalle ryhdyttiin rakentamaan lauttasiltaa. Sillä välin saapui Kamenski kovan marssin jälkeen vastapäätä pohjoispuolella sijaitsevaan Pitkäsenkylään jääden erään pukkisillan luo odottamaan Eriksonin tuloa.

Seuraavana päivän käytiin viimeiset taistelut Kalajoella. Kun viholliset olivat ylempänä suurin joukoin ylittäneet joen, vahvisti Schwerin vasenta siipeä. Sen lähistöllä oli puolen peninkulman mittainen suo. Ensimmäinen ruotsalainen ja toinen suomalainen prikaati asettuivat joen ja mainitun suon väliin. Toinen ruotslainen prikaati oli äärimmäisenä oikealla pappilan luona. Yksi pataljoona lähetettiin Metsäkylään. Kello 12 Kamenski aloitti 3000 miehen voimalla rajun hyökkäyksen Suomen armeijan vasenta siipeä vasten noin ¼ peninkulmaa sillan yläpuolella. Joukot ryntäsivät Myllylän talon luona metsästä kohti jokea. Tuota pikaa rakennettiin pukkisilta, jota pitkin venäläiset vähitellen tulivat joen yli. Pian saatiin tieto, että Erikssonin kolonna oli edennyt jo Metsäkylään ja Yppäriin. Tämä ratkaisi asian. Suomen armeija aloitti perääntymisen: ensin keskusta ja tykistö, sitten vasen siipi sekä lopuksi toinen ruotsalainen prikaati oikealta. Heti aloittivat Kulnev ja Demidov tykistöllä ankarana pommituksen. Suomen armeija poistui Kalajoen alueelta. Kalajoen taisteluissa kaatui seitsemän henkilöä ja 9 haavoittui vaikeasti ja kaksi lievästi.

Schwerinin polttamiskäskyssä ei ollut mitään järkeä. Kirkko, silta ja kahdeksan taloa rakennuksineen oli poltettu. Marraskuun 19 päivänä tehtiin Olkijoen sopimus. Suomen armeija vetäytyi Kemijoen taakse.

Lähdeaineisto:
Suur-Kalajoen historia II osa
Reima T.A. Luoto – Heikki Talvitie – Pekka Visuri: Suomen sota 1808-1809
Jussi T.Lappalainen- Lars Ericson Wolke- Ali Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808-1809