Sydäntä pakahduttava kotiinpaluu

06.04.1940 meillä on ollut kaiken kukkuraksi suljettua harjoitusta jäällä sukset jalassa aivan kuin ennen sotapalveluksessa. Voi taivas kuinka vastenmielistä vanhana sotia kokeneena vielä turhanpäiväistä harjoittelua. 10.04.1940 taas muodollista harjoittelua. Sitten raivattiin ampuma-alaa puolustuksemme eteen. Voi että tämä on henkistä kidutusta. 15.04.1940 jäin pois töistä. Istuin saunassa mietteissäni. Sydämeni on raskas ja henkeni masennuksessa. 16.04.1940 istun nuotion äärellä. Välillä kohennamme puita nuotiossa ja makoilemme. 19.04.1940 olemme pelanneet korttia koko viime yön. Sökön tilalla vaihteeksi venttiä.

Sitten tapahtui ihme. Olen jännityksestä halkeamaisillani, Meistä valittiin seitsemäntoista miestä siviliin ja minä olen yksi heistä, lähtöpäivästä ei vielä ole tietoa. On niin suuri kaipuu kotiin, että tahtoo sydän pakahtua. Olemme majoitettu korkealle kukkulalle telttoihin. Keväinen luonto on aurinkoinen ja kaunis. Tulevaisuus näyttää lupaavalta.

20.04.1940 jännitys on huipussaan. On niin onnellisesti käynyt, että ne seitsemäntoista miestä, joihin minäkin kuulun, lähtee huomenna komppaniasta klo 3.00. 22.04.1940 matkalla siviliin sain päähänpiston pistäytyä tapaamassa Helsingissä tapaamassa liiketuttavia. 24.04.1940 olen kotona ja istun kirjoituspöydän ääressä ja sulattelen menneitä. Nyt on rauha, ei ikään enää sotaa. Yritän myös sopetua taas siviilielämään ja korjata poissaoloaikana tulleita tappioita ja alkaa uudestaan normaali elämänmeno.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki R. Luokkala

36 km marssi suksilla

Äkkiä koko maailmaa jäytävä jytinä, räjähtely ja pauke loppui kuin veitsellä leikaten. Ihmettelimme, olimme ihmeissämme. Mitä oli tapahtunut? Sitten kuulimme puheen sorinaa vihollisen puolelta. Näimme sitten ylosnouseva piippalakkisia vihollissotureita, jotka eivät ampuneet. No emme mekään. Nousimme myöskin seisomaan, Ei ammuta meitä. Emme vieläkään käsittäneet miksi. Siten tuli tieto, että on tullut rauha.

Ah sitä tunnetta ja helpotusta. Tuntui aivan uskomattomalta. Jumalalle kiitos, että olet vaaroissa varjellut ja olet rukoukseni kuullut, Tämä tli vilpittömästi sydämen syvyydestä.

Sota pn nyt takanapäin. Se oli kaameaa näin jälkeenpäin ajatellen, olimme jollakin tavalla turtuneita, Haavoittuneita, kraantin silpomia ja kuolleita. Moni äiti odottaa poikaansa, moni vaimo lapsineen. Surevia leskiä ja orpoja lapsia. Viholinen näytti jäävän paikoilleen meidän perääntyessä taakse. Kokoonnuimme sidontapaikan telttaan, joka oli tilapäinen kaivetun, suojaavan montun laidalla. Pitkästä aikaa oli minulle korviepakki kiehumassa kaminassa ja lipoin kieltäni hyvän olon tunteesta. Meitä marssi pienen pienoinen jono Vuoksen poikki. Vasemmalla, Vuoksen rannalla oli vihollisjoukkoja suuret määrät katsomassa miedän pienoista kulkuetta, joka vihdoin saavutti vastarannan ja siellä olevan kylän.

Luulen vihollisen ihmettelevän joukkojemme pienuutta, heidä olsiva murskanneet meidät vähin äänin, jos olisivat tienneet ja hyökänneet. Mutta kova meteli puoleltamme antoi kuvan siita, että meitäkin oli paljon.

Saavuimme Inkilään ja joukkueemme rippeet majoitettiin erääseen kauppaan, jonka asukkaat oli jo evakuoitu pois, Jokainen meidä oli keveillä mielellä, nauroi, hyräili ja oli raisun iloinen. Marjoja ja säilykkeitä löytyi kellarista, Korvikepakit porisivat ja löysimme vintilta 50 litran kotiviinipullon, jossa oli vielä jonkiverran viiniä. Joimme sen makeisiin suihimme. Vintiltä löytyi vanha viulu, joku sitä kituutteli. Kaupan myymälässä oli vielä tavaraa, muun muassa seinä täynnä lasipurkkeja.

Inkilän asemalla oli kova häärinä käynnissä. Pakolaisia virtaa joukkoina jatkuvasti. Tavaraa on kaikki paikat täynnä odottamassa lastausta juniin. On armeijan ja pakolaisten tavararöykkiöitä.

16.3.1940 pakolaisia on vaeltanut katkeamattoman jonona edelleen koko päivän. Samoin armeijan joukkoja, Murheellista katseltavaa. Synkkinä, vakavina ja alistuneina, jalkaisin ja hevosilla istuen kuormain pääll. Karjaa myös. Eräs isätnä pyysi tapaamaan sairaan lehmän. Ammuin sen taskuaseellani.

17.3.1940 eräs mies ampui itsensä. Syytä emme tietäneet.

18.31940 jatkoimme matkaa Kirvuun jossa yövyimme. Sitten marssimme Rautjärvelle. Olimme majoittuneena nuorisoseuran talolle. 25.3. muutimme kauemmas rajasta. Asuimme teltoissa.

1.4.1940 muutettiin sijaintia Rautjärven asemalta Ruokolahden pitäjän Erijärvelle, Rykmenttimme marssi täyspakkaukset selässä 36 km.

Kolme vuorokautta samassa paikassa, samassa melskeessä

23.-24.2.1940 hoidin vähän liikeasioitakin, vaikka heikosti. Ei voinut niihin syventyä kunnolla, aikaa oli vähän. Onnellinen lyhyt loma. 26.2.1040 linja-autola matka Jyväskylään, 27.2.1940 lähdin Pieksämäeltä kohti Savonlinnaan. Lankilan kanssa olimme hyvänlaisesti kännissä. Eräs sotakaveri tarjosi hyväntahtoiseti repustaan, tottakai me otimme tarjouksen mielihyvin vastaan. 29.2.1940 olin taas perilä korsussamme. Kortin peluuta kaikki väliajat, vaikka lupasin vaimolleni, etten enää pelaa.

01.03.1940 päivät ja yöt menevät normaalioloissa, vartiointia, kortinpeluuta, Voitin äsken 1700:-. Tunsin olevani äveriäs. 05.02.1040 muutimme välillä Pyrstö-nimiseen korsuun. Maailma tuntu synkältä. 07.03.1940 muutimme Pyrsöstä Rautakasemattiin ihan kosken rannalle, 11.03.1040 meille tuli taas muutto. Olemme rykmentin reserviä. Meistä koottiin yksi joukue jokaisesta komppaniasta. Meille sanottiin, että menemme Pölläkkälään, mutta tehtvästä ei sanottu mitään.Tulimme 11.3.1940 Vuosalmme eikä Pölläkkälään.Palelimme kuorma-auton lavalla kun tulimme määränpäähän. Täydensimme ammusvarastoamme. Vastaamme tuli kaksi hevosta kuormineen. Reet oli täynnä meikäläisiä ruumiita ladottuna pitknpäin kuin tukkikuorma.

Kolme vuorokautta odotimme samassa paikassa. Menin erään kaverin kassa ison kiven taakse suojaan, Sieltä katselimme tilannetta, Mies harjanteen rinteellä veti itseään kyynärvasin alaspäin huutaen sydäntä särkevällä äänellä. Hyvät rakkaat veljet tulkaa auttamaan, Mieheltä sirpale oli vienyt molemmat jalat. Hän ei varmaan selvinnyt. Myös joukkueenjohtajamme haavoittui. Sama tuoksina sitten jatkui. Saimme määräyksen ryömiä asemiimme. Varajohtaja, vääpeli Feija oli nyt joukkueen johtaja.

Oli tapahtunut niin paljon pienessä ajassa, ettei ollut aikaa ajatella. Illan kuluessa tuli kova pakkanen, joka kiihtyi yötä myöten kovaksi. Märät vaatteemme jäätyivät kovaksi kuin pelti. Vuorottelimme tähystystää puolentunnin välein. Silloin kun toinen nojasi selkäänsä kiven kylkeen toinen piti silmällä maastoa. Sitten tönäisy kylkeen ja herätys. Ruokaa emme saaneet eiä mitään juomaa. Oli leivä kannikka repussa,jota jyrsimme. Kolme vuorokautta olimme samassa paikassa ja koko ajan sama melske.Olimme jo siinä pisteessä nälissämme ja kolmevuorokautta valvoneena, että tuntui jo samantekevältä miten tässä käy.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Pommitus keskeytti lomamatkan

19.02.1940 sain kuin sainkin viimein anomani loman. Alkutaival oli hankala. Ensinnäkin ryömin henkeni kaupalla korsusta läheiseen kulään, josta alki tie Sairalan asemalle. Kranaatteja tuli tiheään. Mitä pitemäälle pääsin sitä turvallisemmaksi kävi tieni. Pettymy oli kuitenkin suuri. Asemalla ei ollut junaa, Menin odotushuoneeseen, jossa oli paljon muitakin lomalle menijöitä. Lottia, upseereita ja miehistöä. Huone oli täynnä tupakansavua ja hienhajua. Kokonainen vuorokausi meni junaa odottaessa. Junassa oli kaksi pientä vaunua. Jokainen ryntäsi kilpaa vaunuihin, jotka pian täyttyivät kuin silakat tynnyriin.

Jollain asemalla, jonka nimeä en muista, liitettiin mukaan 2 vaunua, joissa oli siviilejä, vanhuksia ja lapsia. Saavuttuamme Hiitolan asemalle, soi ilmahälytyssireenit ulvoen ja valittaens.Kaikki junassa olijat, jotka pääsivät, juokivat kohti jonkin matkan päässä olevaa pommisuojaa, Toiset taluttivat vanhuksia, toiset lapsi käsivarrellaan juoksivaat.

Pommit jysähtelivät asema alueelle aaltona. Niin meni laivue ohi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Täydellinen hiljaisuus vallitsi hetken, Ihmiset palasivat hiljalleen pommisuojasta, Vain kolme oli haavoittunut sirpaleista, Onneksi juna säilyi ehjänä. Matkamme jatkuessa oli usein ilmahälytys, silloin juoksimme läheiseen metsään. 20.02.1940 kolmas vuorokausi lomasta oli menossa ja yhä ollaa matkalla. 21.02.1940 olemme sivuuttaneet vaaravyöhykkeen. Lähenemme pikkuhiljaa Ylivieskan asemaa. Ylivieskasta ei ollut linja-autoa. Rupesin kyselemään taloista hevoskyytiä. Matkaa oli reilut 40 kilometriä. Viimein löytyi mies joka lupasi viedä Alavieskaan asti. Niin sitten isäntä vastahakoisesti valjasti hevosen ja pääsimme jatkaamaan matkaa. Kello kymmenen seuraavana päivänä olimme perillä ja kotona. Lomasta oli kulunut jo neljä päivää.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Suru ja ikävä ahdistaa

11.01.1040 olemme taas Kiviniemen sairaalarakennuksessam Lojun oikeassa sängyssä ja levähtelen. Vakkuri on kahvikeittopuuhisssa ja Sipola lupasi kahvileip', hän oli vasta saanut paketin. 17.01.1940. Ei mitään erikoist moneen päivään. Eilen oli kylmää -32 C. Ilmavartiota on ollut. Yksi pommi putosi 200 metrin päähän. Ilmanpaine oli kova. Pommin aiheuttaman kuoppa oli 15 ja syvyys arviolta 7-8 metriä.

Nyt on pakkasta – 41,5 C. Muutamia harvoja kranaatteja tulee, umpimähkään ammuttuja ja omat kokeilevat konekiväreitä näin pakkasella, jotta ne olisivat kunnossa ratkaisevalla hetkellä.

20.01.1940 Ei mitään erikoista, paitsi töissä käyntiä. 21.01.1940 Vihollinen apui muutamia taloja tuleen ja olemme olleet pelastustöissä, mutta mitä me voimme, tuli teki tehtävänsä.

22.01.1940 Tänään olin vähällä päästä hengestäni. Ollessai ilmavartiossa neljäkerrokseisn kivitalon katolla, pommilaivue jyrisi yllämme pudottamatta pommeja, mutta hävittäjät lensi matalalla ja tulittivat konekiväärisuihkuilla.

23.01.1940 Voi, Sylvi ja te lapset kotona. Kuinka ikävä onkaan teitä. Sydäemin kärsii suurta tuskaa, sieluani raastaa sammumaton kaipuu.

27.01.1940 Voi saakelin piru. Olen pelannut korttia ja hävinnyt ne vähät rahat, jotka aioin lähettää vaimolleni. Täällä olen yksinäisenä ja hyljättynä.

30.01.1940 Ei mitään erikoista ole ollut. Maastoharjoituksia.

31.01.1940 Tänään on hiihtoa, Sain vaimoltani kirjeen jossa oli todistus lomaa varten.

01.02.1940 Hiihtämällä työpaikalle. Pommikoneet häiritsivät yhtenään. 03.02.1940 Tänään tunnussana ”Suomi suuri !” 04.02.1940 olin juuri äsken vartiossa. Kranaatteja satoi muutaman metrin päähän. 05.02.1940. Lomasta ei puhuta vieläkään mitään.06.02.1940 Lomasta ei kuulu vieläkään mitään. Voi hyvä Jumala kun pääsisin lomalle. 09.02.1940 Ei vieläkään lomaa. Kärsivälisyys tahtoo loppua. 10.02.1940 Ei lomasta kuulu vieläkään mitään.

11.02.1940 olimme Sipolan kanssa vuorollamme kaksi tuntia vartiossa. Hirvittävä tykki ja krh tuli koko ajan. Puhelinlangat ovat poikki. Emme saa tietoja eikä yhteyttä mihinkään. 12.02.1040 hyökkäystä ei tullut. Eilen kaatui komppaniastamme kolme miestä kranaatinsirpaleihin. Haapakangas, Erkkilä ja Alatyppö. Viimeksi mainitut olivat lääkintämiehiä. He yrittivät hakea Haapakangasta poi, mutta kranaatti kohtasi heidätkin.

Viiksanlahden teltassa

03.01.1940 olin Viiksanlahdessa kenttävartiossa. Muutami tykin ammuksia lähettyville, Kivinimen suunnalta kuuluu kone- ja pikäkiväärin papatusta sekä yksittäisiä kiväärin laukauksia. 05.1.1940 ei mitään erikoista, Tykit jylisee vähän joka puolella ja silloin tällöin halkoo ilmaa konekiväärisarjoja. Olemme edelleen majoittuneena sairaalaan. Kellarikerroksessa on paljon huoneita, joissa kaikissa sotilaita. Tällä hetkellä olen isonlaisessa huonessa. Tähän on majoitettu hevosmiehet ja yksi joukkue. On toisinaan ilonkin hetkiä. Pojat ovat evakoineet gramofooin ja satoja levyjä. Soitto raikuu railakkaasti, hivelle kauniisti sodassa vakavoituneita mieliä. Kuulostaa toisaan vallan ihmeelliseltä pitkästä aikaa. Monet ajatukset, muistot ja tunteet tuo soitto miesten sydämiin.

Huone on ajan leimaa antava. Aseita ja varusteita pitkin sieniä, makuulavereita pitkin seinän vieriä. Keskilattialla on pöytä täynnä kaikenlaista törkyä ruuantähteistä mukeihin ja kenttäpakkeihin. Kuukari, alkeellinen keitin on lattilalla j aina joku keittämässä siinä kahvia. Sitä on riittänytkin vielä toistaiseksi. On saatu kotoa ja kauppojen varastoista. Miehiä istuskelee peteillä. Osa heistä kirjoittelee kirjeitä, joku vaimolleen, toinen morsiammelleen. Osa pojista kuuntelee soittoa tupakki suusa, osa juttelee. Sukan parsina on myöskin käynnissä ja syönti kuuluu asiaan. Kivääreitä puhdistaa joku. Sairaitakin on, he makaavat kuumeisina peteillä. Suurin osa miehistä kuitenkin on uupuneita päivän rasituksista, Voi kun olisi kotona ja katson ympärilleni, näen että jokaisella on sama ajatus. Kuinkas muuten. Soitto vaikuttaa herkkiin mieliin huumaavasti, se tuo ennen tuntemattomia ailahduksia, kaipausta ja syvää ikävöintiä.

Parin kilometrin päässä rintamalla makaa kohtalontoverit poteroissaan, asemissa vuorollaan, tähystämässä, yrittääkö vihollinen rintamamme läpi. He vartioivat valppaasti. Jokaisella heillä on arvokas tehtävä ja he tuntevat sen sisimmässään. Hiipuvästä pelosta ei pääse kukaan, seuraavassa hetkessä jo voi olla koitos elämästä ja kuolemasta. Kuitenkin salainen toivo sisimmässä antaa henkistä voimaa.

07.01.1940 olemme kenttävartiossa Viiksenlahdessa vain pimeänä aikana. Liikuva partio ja minulla asmavartiovuoro. Seisomme, kuunelemme ja yritämme pimeyden läpi tähystää vastarannalle, missä vihollinen piileksii, Tämä on kylmää tehtävää kovalla talvipakkasella. Vaatteet eivät paljon lämmitä, kun vielä käy kova tuuli eikä pienet pensaat estä sitä. Ruumiinliikuntaa yritämme paikallamme, muuta melua herättämättä. Naapuri ei saa aavistaa oloamme,

09.01.1940 olemme edelleen Viiksenlahdessa. Samat tehtävä paitsi että olemme nyt teltoissa, Vartiota on kyllä pidettävä tässäkin. Telttamme on sijoitettu pieneen laaksoon, jonka pohjalla virtaa jäätymätön puro, ja jonka kummallakin puolella varjostaa korkea äyräs sekä sakea luminen metsä. Leirialueemme on hyvin kaunis ja tulee ajatelleeksi historiaa, jolloin esi-isämme varmaan hakivat tällaisen suojaavan leiripaikan

Teltassamme on melkein koko joukkue, kaksikymmentäkahdeksan miestä. Permanto, onpeitetty. Lumen päälle on pantu havupuun oksia. Teltta on täynnä nukkuvia miehiä vieri vieressä niin ahtaalla, että kun panee maate, täytyy kylmverisesti laskeutua kahden miehen päälle, jolloin nukkuvat unissaan liikkuvat sen verran, että hiljaa valuu heidän väliinsä. Jokainen on kuitenkin tyytyväinen, sillä väsynys antaa unta ja suvaitsevuutta. Näissä oloissa ei voikaan parempaa kaivata. On sentään joskus pientä kinaakin, joka ei loukkaa ketään. On meidän seassa aivan vauhkoontuneitakn, naurettavan arkoja miehiä. He ovat niitä, jotka olivat ennen sodan julistusta suuriäänisiä ja kerskailevia, suuri teoissa ja puheissa, ovat nyt aivan mitättömiä, eikä heihin voi luottaa. Nekin, jotka olivat rauhan aikana tapelleet ja keskuneet niistä, olivat nyt pelokkaan hiljaisia.

Lähdeaineisti Sotavuodet Kalajoki

Mietteitä sairaalan pukuhuoneessa

01.01.1940 on uudenvuoden päivä. Istun Kiviniemen sairaalan pannuhuoneessa. Radio soi, juomme kahvia voileipien kanssa. Nukuin viime yön pitkästä aikaa hyvin. Sodan melskeestä ei tiedä tällä kertaa mitään. Toivon hartaasti, että lähiaikoina tai viimeistään keväällä tulisi rauha. Tulisi viimeinkin ratkaisu, joka takaisi meille pitkän, vapaan rauhan meille kaikille ja Suomen kansalaisille. Me sotilaat emme mielellämme olisi täällä. Meidän ihanteemme on rauha, meidän halumme olisi olla kotona, vaalia perhettämme ja niiden hyvinvointia. Säilyttää kodin onni. Säästää isät ja äidit, uhrautuvat aviovaimot, siksot ja veljet, turvattomat lapset niiltä suurilta kärsimyksiltä ja kurjuuksilta, joita sota tuo tullessaan. Mutta meidän taytyy vain olla täällä jokaisen paikallaan. Puolueista riipumatta jokainen on mukana, ei soraääniä ole kuulunut keltään. Jokainen tuntee, että on kysymys oikeudesta omistaa vapaa isänmaa, suuri yhteinen perhe. Pitäisi saada pitää se maa, jonka jo esi-isämme ovat meille rakentaneet. Olisi suurinta häpeää ellei kunnioitettaisi heidän työtään. Heidän muistonsa, taistelunsa, uhrautumisensa meidän, joka edustamme nykyistä sukupolvea, hyväksi. Kaikki tämä velvoittaa meitä pyhästi ja kunniakkaasti puolustamaan maatamme kotien puolesta. Tämän vuoksi, hyvät toverit mukautuaksemme eis-isäimme tapaan, kärsimään hiljaisuudessa niistä puutteista mitä täällä on. Olkaamme nurisematta vaikeinakin hetkinä. Ajatelkaamme esi-isiämme, he ovat kärsineet vielä enempi kuin me ja ovat voittaneet. Tehkäämme pyhä lupaus alkavana uutenavuotena pysyäksemme itsekukin kohdaltamme rehellisenä suomalaisena, pysyäksemme suorana ja rohkeana vihollisen edessä. Säilyttäkäämme kylmä harkinta silloinkin, kun se näyttää toivottomalta. Tuokoon alkava uusivuosi meille onnea taisteluissamme, rauhan. Kasvakoon Suomi sen jälkeen entistäkin vauraammaksi. Eläkäämme rohkeina, eläköön Suomi. Tämän sisältöisen puheen ajoin pitää, mutta pitämättä se jäi.

Meidän tovereistamme on Kärkinen kaatunut, Toimistossa on hänelle kortti, jossa hänen siskonsa kyselee, ”mikset sinä veljeni kirjoita enää”. 02.01.1940 tunnen itseni toisinaan niin kuumeiseksi ja rauhattomaksi. Henkinen paine rasittaa, vaikkei meillä ole varsinaista yhteenottoa ollut, vain kranaatit. Mutta kotoiset asia, liikkeeni on vailla isäntää, koti isää. Rempallaan on varmaan liikehommat, ajalla, jolloin tarvittaisiin taitavaa johtoa.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Joulunviettoa rintamalla

Vankeja 

On jouluaatto 24.12.1939. Olen odottanut pakettia kotoa, saa nähdä tänään. Olen ollut muutaman päivän sairas. Kävin lääkärin vastaanotolla ja sain pillereitä, Lämmitän Salmun kanssa saunaa läheisessä kylässä. Jostain kuuluu taistelun melskettä. Jouluaaton kunniaksi on laulettu virsiä, joutu kahvia mahamäärin. Erään toverimme muistoksi vietimme hiljaisen hetken ja lauloimme virren.

Tuli taas niin ikävä rakkaita siellä kotona, muistellessa entisiä jouluja. Voi Sylvi kuin olet kaukana, ei tiedä milloin tapaan sinut rakkahin. Voi mennä kauankin. Hyvä Jumala lopeta sota. Tee ihmiset niin hyviksi, että he tuntevat lähimmäisen rakkauden. Anna ihmisille hyvä tahto, onhan joulukin. Tee ihmisistä hyviä lapsia, jotka ovat sinullekin mieluisia. Älä anna virrata viattomien veren. Syyttömiähän ovat vastapuolen miehetkin tähän kurjuuteen. Ei varmaan hekään haluaisi ampua meitä, Älä anna enää enemäpää tuhoa tulla Suomeen. Toivon, että tulisi pian rauha. Toivon ettei minun tarvitse laukaustakaan ampua ja uskon, ettei vastapuolen mies tekisi sitä myöskään. Mutta massan virta vie mennessään. Näin rukoilin sydämessäni.

26.12.1939 on tapaninpäivä. Puolenpäivän maissa tuli lähtö uuteen paikkaan. Olemme majoittuneet Kiviniemen sairalaalarakennukseen. Jouluiltana sain vaimoltani paketin ja kaksi kirjettä. Joulu tuli vasa illalla. Olin niin tyytyväinen kuin olla voi. Voi kun minä pidän vaimostaani, niin paljon etten voi sanoin kertoa. On kaipuuta kerrakseen, olla erossa hyvästä vaimosta, elämän toverista. Tunnen puhdasta, sydämen syvyydestä lähtevää kiintymystä. Hän on oikea ystävä, joka on minunkin orovon sydäemen sulattanut. Olen joskus ollut hänelle tylykin, sydämestäni pahoittelen sitä. Kun tulen kotiin ei hänen tarvitse koskaan minun takiani mieltään pahoittaa. Ja ne lapset, kuinka ylpeilen heistä nyt jo pienenä. Tunnen suurta rakkautta heitä kohtaan. Pienet kultaset. Heistä varmaan kasvaa hyviä neitoja ja Markku, näen hänet silmissäni reippaana nuorukaisena rinnallani. Rehellinen kunnon mies hänestä tulee.

Olemme saaneet paketeita miltein joka mies kotoa. Jokainen tarjoaa toisilleen jotakin. Ystävällistä toverihenkeä. Olimme taas viime yönä menoss klo 16-3. Matkaa 10 km. Kun palasimme, oli vaatteet märkänä asetakkia myöten. Huone johon tulimme, oli kylmä kuin jääkellari. Mitään kuumaa emme saaneet suuhumme. Aamulla heräsimme kylmästä kangistuneina vaatteet yhä märkinä.

Olimme liikkuvassa parivartiossa aikamme. Kasarmialueella on myös yksityisasuntoja. Erään talon pihalla oli lumilinna muistuttamassa lapsista, joskus rakennettu ja pakkasen säilyttämä. Tietysti talo oli autio niinkuin muutkin, kissan jäljet johtivat johonkin. Lasten leikkipaikka oli jäänyt ja toi mieleen kaihoisia ajatuksia. Siella kaukana leikkii omatkin lapset tehden lumilinnoja ja lumiukkoja. Surullista ajateltavaa, kyyneleet silmissä suoritin vartiotehtäväni loppuun. Uuteen on neljä tuntia aikaa. Istun kasarmin keittiössä. Pojat ovat evaloinet jostain radion. Kuunneltiin kaikessa rauhassa uutiset. Soittoakin kuuntelin pitkästä aikaa mieli virkistyen pikkuhiljaa.

28.12.1939 samaa touhua kuin aikaisemmin. Kahvia emme voi keittää, mutta kun sairaalassa on keskuslämmitys, laskemme kuumaa vettä raanasta ja kahvia sekaan, tullee siitäkin juomisen arvoista. Kuivailen 29.12.1939 vaatteita pannuhuoneessa. Porukassamme on mies, joka osaa hoitaa lämpökattilaan. Kuljemme joka yö esteiden teossa, hiihtäessä kastuu vaatteet, joten ei entiset keskiä kuivata, kun taas on lähdettävä. Miltei vuorokaudet läpeensä on paita märkänä. 30.12.1939 parsin risaiset sukkani. Meillä on tähän mennessä ollut asemasotaa. Partiointia ja vartiointi sekä tietysti asemien ja tankkiesteiden tekoa. Ainoat kiusame on ollut kranaatit. Vasemmalla puolella Sakkolassa ja Taipaleen taisteluista saamme tietoja. Ryssiä on kaatunut 700 ja vangittu 50. On myös sotasaalista, Meiltä on kaatunut 20 ja haavoittunut 75 miestä. Omasta komppaniastatamme on kaatunut 5 ja haavoittunut 14 miestä, myöskin komppaniamme päällikkö Möttö, joka on vielä sairaalassa. Sakkolan ja Suvannon taistelussa oli syynä kaatuneisiin kova pakkanen, joka jäädytti konekiväärit epäkuntoon, joten en eivät toimineet tarpeeksi ajoissa, Tämähän on puolustustaistelua. Meilläkin on etumme, Kottilan lohkolta eivät ole yrittäneet, koska Vuoksi on tältä kohtaa erittäin leveä. Se on ollut ehkä meidän onnemme.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Pelättyä vihollista päin

Lähetin 18.12.1939 200 markkaa kotiin. Kolme viholliskonetta lenteli yllämme. Hetki sitten tuli tieto, että kaksi oli ammuttu alas. Omat tykit ovat pitäneet harvaa tulta yllä. Vimeöinen partio käveli omaan miinaan ja kaksipoikaamme haavoittui lievästi. Taas hetki sitten pärräsi viholliskone päällämme. Olimme niskat kyyryssä teltassa. Kuului oma ilmatorjunta ääni ja samalla surina lakkasi. Kolmas kone tuli alas Tikansaaren seutuville. Pojat kävivät katsomassa viimeksi pudonnutta. Yksi mies oli ollut koneet pää mäsänä hartioita myöten. Ikävä näky. Tänään näyttää olevan oikein lentopäivä. Yhtenään viholliskoneita, pommikoneita raskaassa lastissa ja hävittäjiä saatueina. Meillä oli jokaisella oma kuoppansa, johon juoksimme hälyytyksen sattuessa. Sieltä seuraamme tapahtumia.

Olimme taas viime yönä 20.12.1939 puolutustöissä. Lähdimme kello 16 hiihtämään kahden joukkueen vahvuisena jonona.Kuljimem vaihtelevaa maastoa. Ensin talvista maantietä, sitten polkua, joka kíemurteli laaksoja, jäätyneitä puron uomia, vuorten rinteitä ja niiden huippuja, Tietenkin näkösuojassa vastapuolen katseilta. Myöhemmin tuli mitä ihanin kuutao valaisten suuremmoisia karjalaiste, kumpuilevia maastoja, Tällä kertaa saimma rauhassa työskenellä. Vakoilijoita on kuulemma karjalaisissa paljon. Ovat pidättäneet useita talonpoikia tässä lähellä. Myöskin on tavattu näillä seuduilla vakoilijoita kauppiaista ja jopa suojeluskuntapäälliköistä. Samoin naisia pukeutuneena lotiksi, lääkäreitä ja nimismiehiä. En tiedä, uskomattomalta se tuntuu. Ei millään uskoisi, että omassa väessä sellaisia löytyisi.

21.12.1939 oli samaa kuin eilen, ja sama reitti. Pakkasta arviolta 24 astetta. Oli niin kylmä, että piti olla jatkuvasti liikkeellä, jotta pysyisi lämpimänä, Menomatkalla, vuorten rinteitä hihdellessä, tuli voimakkaasti mieleen tunnelta, aivan kuin olisi eletty jotain vuotta 1750 aikaa ja ltaisi sotapolulla vihollisalueella, keihäiden tilalla oli vain tuliaseet. Vainolainen oli nytkin hyökäänyt polttamaan ja hävittämään. Menossa idän vihollista vastaan. Jonossa hiivimme jäätyneillä puron uomilla, varovasti kiipesimme vuorten rinteitä. Kalpea kuu valaisee, tehden meistä epämääräisiä varjoja. Miesten rinnasta huokuu huure. On kiire. Taisteluhalu palaa miesten mielissä. Pian kohtaamme vihatun heimon, idä pelätyn vihollisen!

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Janoon bensiiniä

Tänään sattui jotakin. Tuli hälyytys. Äkkiä valmiiksi ja marssikuntoon. Kiviniemen nokalla oli läpimurto ja tarvittiin kiireesti apuväkeä. Marssimme pikavauhtia lumisella tiellä useita kilometrejä. Meillä oli pieni hengähdystauko ja minä huomasin tien vierassa limukkakoreja, täynnä erivärisiä juomia, Janotti pakahtuakseen ja minä ryntäsin kiireesti laatikoille, saadakseni pullon ennenkuin muut ehtivät ja etten jäisi ilman. Avasin korkin ja join monta kulausta ennekin totestin sen olevan bensiniä, jota käytettiin tankin torjunnassa. Voi sitä polttoa, joka raastoi vatsaani. Monta päivää sen jälkeen tuli bensaröyhtäyksi. Ennenkuin tauko loppui saimme tiedon, että tilanne on selvitetty. Palasimme takaisin. Siellä kaatui muunmuassa minun kansakoulukaverini, Kalle Yliuntinen.

Sotamies Kakko ja minä kävimme 16.12.1939 Tikansaaren kylässä katselemassa taloja. Kiersimme useissa hylätyissä kodeissa. Voi sitä surkeutta, mikä oli nähtävänä. Missä oli kana ainoana olijana, missä yksinäinen kissa naukui orpouttaan. Ruokatavarat oli koluttu putipuhtaiksi. Kaikki laatikot oli sikinsokin lattialla, sisälmykset samoin papereineen ja tietysti ovet olivat auki. Kaikki oli kuin huutokaupan jäljiltä. Sota tekee miehistäkin tunnottomia, vaikka parempi kai se oli, etta ruatkin tuli syötyä, kuin että ne olisivat jääneet epämääräiseen tulevaisuuteen. Olen Salmun kanssa vartiossa. Vuoro on kaksi tuntia joka neljännen tunnin kuluttua, Yö kello 02.30. On hiljaista, joskus yksinäinen tykin ammus rikkoo hiljaisuuden. Nyt on joka yö meidän miehiä kulkenut partiossa vihollisen puolella. Usein ovat saaneet hyödyllisiä tietoja tai tehneet vahinkoa viholliselle. Partiot ovat vapaaehtoisista koottu. En ole mennyt mukaan, olen ajatellut tehdä sen, mikä on pakosta tehtävä tai mikä tilanne vastaan tulee. Viime yönä olivat hiipineet ja särkeneet tykeistä lukot.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Talot kuin nukkekoteja

12.12.1939 taas komennus. Pakkaukset valmiiksi. Saavuimme eilen Tikansaareen illalla. Olin ensin vartiossa ja sitten kello neljän aseminen parannusta. Meitä oli kolmenkymmenenmiehen partio vihollisen puolella, kun tuli tieto, että ryssä oli jostainsyystä perääntynyt. Itse en ollut mukana. He tapasivat vain muutamia ryhmiä ja taistelujakin oli ollut. Lasse sanoi ampuneensa kolme. Kohtalokas vahinko sattui myös partion kesken. Osa partiosta oli jäänyt varmistukseen ja kun ryhmä palasi tekemältään retkeltä ampuivat varmistuksessa olevat miehte omia miehiä, luulen pimeässä vihollisiksi, seurauksella, joka vaati yhden miehen hengen ja neljä haavoittunutta.

Muutimme taas, nyt kylän lähelle, metsäiseen laaksoon, jossa pystytimme teltat. Kylässä oli taloja kuin nukkekoteja ja kaikki autiona. Kiusaus oli suuri ja pojat tutkivat ja penkoivat niiden sisustaa. Kello kaksitoista lähdimme viiden kilometrin reissulle tankkiesteiden tekoon. Matka sujuii miellyttävästi suksilla. Emme ruvenneet kuitenkaan töihin, odotimme erästä luutnanttia. Heppelimme lämpimiksemme. Jostain syystä unohdimme missä olimme, Rupattelimme ja laskimme leikkiä. Yhtäkkiä meihin kodisti kova kranaattituli, mutta selvisimme hengissä.

Kirjoitin viidennen kirjeen vaimolleni 14.12.1939. En ole saanut vastausta. Olen niin ikävissäni, että tekisi mieli itkeä. Ikävä kotia ja lapsia. Ikävä rauhallista kotielämää ja työtäni, joka keskeytyi niin hyvällä alulla kuin se oli. Ikävä naapureita ja koko kotikylää ihmisineen, niin hunoine kuin hyvine puolineen.

Sain äsken 15.12.1939 kirjeen vaimoltani. Voi kuinka iloinen olin. Tuntuu niin rakkaallta ja ihmeelliseltä kaikki mikä tulee kotoa. On menossa jo kolmas yö esteiden teossa. Olen erittäin hyvässä kunnossa. Tunnen olevani voimakas ja kestävä. On jatkuva viidenkilometrin hiihto esteille ja sama takaisin, Sitten vielä evakuitu hyvä ruoka ja olemme syöneet paljon marjoja, joita on ollut jokaisen talon kellareissa. Toisinaan meitä on häiritty kranaateilla, joita tulee toiselta puolen. Tähän mennessä ne eivät ole tuottaneet vahinkoa, vaikka niitä on tullut toisinaan paljonkin. Tällä paikalla on Vuoksi vahvassa jäässä ja esteitä teemme pimeässä ja hiljaa ettemme herättäisi huomiota, Astelemme ja kaivamme hiljaa kuin haamut ja haamuilta me näytämmekin lumipuvuissa.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Pommitukset alkoivat

En ole nukkunut kahteen vuorokauteen. Taisteluja ei ole ollut, mutta valppaana olemme olleet. Joukkueemme johtaja on meitä pitänyt kokemattomuuttaan kaikkia asemissa, vaikka puolet olisi riittänyt. Vihdoin pääsimme nukkumaan, mutta oli niin kylmä, että tuntui kuin olisi sydänkin jäätynyt. Nukuin kuitenkin tunnin verran ja sitten olin taas partiossa. Hermostomme olivat kireällä ja niin oli vartiomiehilläkin. Kun tulin partiosta, hän ampui minua, vaikka huusin tunnussanan. Hän ampui pimeässä onneksi ohi. Samalla hän huomasi erehdyksensä. Kova tulitaistelu jatkui linjoilla, Emme vielä tiedä, milloin on meidän vuoromme. En lakkaa ihmettelemästä vieläkään, miksi ihmiset ovat niin raakoja, että rupeavat toisiaan teurastamaan.

Menimme 7.12.1939 töihin ja asemiin, mutta satoi niin paljon kranaatteja, että joukkuen johtaja määräsi meistä osan korsuun suojaan. Kylän väki oli kiireesti evakuoitu pois ja oli pitänyt heittää kaikki omaisuus sellaisenaan kuin se oli lähtöhetkellä. Tiesimme tämän ja me päätimme uhmata kranaatteja mennäksemme kylään, joka olikin aivan lähellä, Salmu, Stolp ja minä menimme erääseen navettaan, josta kuului nälkäisten eläinten ammuntaa ja inumisia. Oli surkeaa nähdä niiden kituvan nälkäisenä. Miedän oli pakko lopettaa niiden kärsimykset. Otimme porsaan itsekukin selkäämme ja silloin tällöin ammusten viheltäessä räjähtäen maastoon, löimme maihin ja pääsimme onnellisesti korsuun. Olime saaneet sinne kaminan, joten juhlimme herkullisella porsaankäristyksellä aina kun siihen oli tilaisuutta, Täältä muuten hyvi kuulee,milloin ampuu omat miehet ja milloin vihollisen. Kello 6 on Salmulla ja minulla partiovuoro. Partiomme parettain.

Olemme 8.12.1939 parasta aikaa neljä miehen ryhmäasemissa. Olen väliaikaisesti ryhmän johtaja. Olimme saaneet häthätää kaivettua asemat, kun hirvittävä tykktuli kohdistui tälle alueelle. Ammuksia räjähteli kymmeniä yhtä aikaa. Odotimme sen enteilevän hyökkäystä. Yöllä taas olimme partiossa. Tähän asti olemme vielä hengissä. Hyvä Jumala, lopeta sota, rukoilin. Ala anna noin suurta rikosta tapahtua. Sinuun luotan, sinä jos hyväksi näet niin kuolen, enkä von kohtaloani välttää. Suojele perhettäni minun jälkeeni. Jos niin on, että elän tämän kauheden läpi, on se sinun jalomielisyttesi ansiota syntistä ihmistä kohtaan. Amen.

Vaimolleni olen lähettänyt kolme kirjettä. Vielä eivät ole venäläiset hyökänneet asemiamme vastaan. On iltapäivä. Tänään on ollut rauhallista. Meille annettiin määräys pakata reppumme lähtövalmiiksi.

Olemme muuttaneet pois vähäksi aikaa asemistamme. Tänne kuuluu kylläkin sodan melske. Toissa yönä olimme niin väsyneitä, että osa pojista nukkui montun pohjalle, vaikka oli kova pakkanen. Sievin poikain teltassa kävimme hetken tapaamassa tuttuja. Siellä lauloi kaksi poikaa vavavina virsiä. Oli liikuttava kuunnella, kuinka hartaana ja antaumuksella he lauloivat.

Olimme vielä 11.12.1939 Palmusaaressa. Levähdämme, sömme, juomme ja nukumme. Väliaikoina pojat evakoivat, sillä onhan lähitalot täynnä ruokatroeita ja muuta. Kaikkia hakuja ja tuonteja he sanovat evakoimiseksi. Hupanen tapaus sattui hyökkäysvaunuesteen teossa. Olimme jo siirtynet tällaiseen tehtävään, oli väsyttävä yö. Meitä oli ankarasti kiellety polttamasta tupakkaa, koska se olisi pimeäll näkynyt ryssän puolelle. Mieliteko yhä kasvoi tuntien mukana. Pojat keksivät kaivaa kuopan esteen laitaan, johon mahtui kolme miestä kerrallaan hartioita myöten piiloon, polttaen siteen siellä kolossa. Joukkueenjohtajta huomasi poikain jalat kuopasta. Hän luuli poikain olevan niin uupuneita ja sen takia hän rupesi esitelmöimään, kuinka vaarallista on nukkua kovalla pakkasella ja lopuksi hän komensi vetämään pojat jaloista pois kuopasta, Pojat nousivat, nauroivat äänekkäästi ja katsoivat toisiaan mikäli pimeässä näki.

Nukuimme viime yönä kaksitoista tuntia. Olemme levänneitä. Pojat kertoivat kokemuksiaan. Joku toteaa että on suotta opettaa sotilasta lyömään maihin, sillä jokainen ilman muuta, vaistomaisesti lyö itsensä maahan kranaattien räjähdellessä. Voltteri kertoi olevansa niin väsynyt, ettei muista enää kamppeitaan ja olevansa puoli sokea ja hermostunut. Eräs mies tuli lievasti hermosairaaksi ja hänet siirrettin keittiömieheksi.

Pojilla on tällähetkellä ruokaa yllinkyllin ja tupakkaa toistakymmentä laatikkoa mieheen. Pojat ovat nyt reiluja. He ottavat yliannoksia ruokaa, paiskaavat loput metsään ja tupakkaa he tarjoavat jatkuvasti kohteliaasti toisilleen. Heittelevät pitkiä natsoja, Evakoinnin ansiosta oli myös makeisia yllin kyllin monta päivää, olihan niitä kauppojen varastoissa. Tulihan syötyä, sodan jalkoihin ne kuitenkn olisi jäänyt.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Plassin poikain laulut

Kalajoen Plassi – miljöö ja ”musiikkikultturi!

Kalajokisuulla on pidetty ainakin 1600-luvun alkupuolelta asti markkinoita. Ajan mittaan sinne syntyi Plassi eli kymmenien markkinatupien ja tervapuotien taajama. Syntyi pysyvämpääkkin asutusta tupiin ja ympäristöön. 1860-luvulla Plassi jopa yritettiin saada kaupungiksi.

Musiikki on kuulunut Plassin elämään. Häissä ja markkinoiden aikaan pidettiin tansseja. Kalajoen alajuoksulta on tallennettu mm. vanhoja polskasävelmiä, jotka valssit ja polkat syrjäyttivä 1880-luvulta alkaen. Kalajokisesta vanhasta häämusiikista on kirjoittanut Vilho Ritakari artikkelissaan ”Kalajoen vanhoista naimatavoista” (Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton vuosikirja 1937). Sen pohjana on ylioppilaitten 1934 kotiseuturetkellä tekemät haastattelut. Mm. maankuulut kalajokiset viulupelimannit Erkki (1854-1936) ja Kalle Sorvari (1870-1937) elivät vielä silloin Mehtäkylässä.

Plassin musikkikulttuuriin kuuluvat vanhastaan myös merimieslaulut. Yksi näkökulma niihin: Runoileva vanha merimies Juho Heikki Järvin (1846-1903) lähti Ketolan faarin kanssa Ouluun kaloja myymään. He sopivat, että kumpikin aloittaisi vuorollaan laulun ja ettei samaa laulua laulettaisi kahteen kertaan. Koko matkaksi riitti laulettavaa, varmaan nimenomaan merimieslauluja (Kalajoki-lehti 26.8.1993), mutta Efraim Kilpinen kirjoitti 1930-luvulla Plassilta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, että vain hän osasi enää vanhoja merimieslauluja (Kalajoki 15.4.1999)

Sanotaan ilkeästi, ettei Plassilla kukaan ole pappia tarvinnut, mutta se ei ole koko totuus tästä aihepiiristä. Ainakin tervahovinhoitaja Daniel Roosilla pidettiin markkinaseuroja, joissa puhhui aikanaan mm. Paavo Ruotsalainen. Kalajoelta on kirjoitettu muistiin Siionin Virsien sävelmiä. (Kalajoki 30.11.1995.) Paitsi körttiläiset myös lestadiolaiset lauloivat mainittua kirjaa.

A. Santaholma aloitti 1902 höyrysahan ja kivihiomon rakentamisen Kalajokisuulle. Miltei koko 1900-luvun Santaholma työllisti kymmeniä plassilaisia kerrallaan. Sahalaiset ovat kunnostaneet taajaman vanhoja rakennuksia ja rakentaneet uusia taloja lähitienoolle. Plassilla oli kauppoja vieä 1950-luvulla 5-6 samanaikaisesti. Tiellä ja kujilla oli liikettä, samoin joella. Sahalta haettiin hevosella rimoja polttopuiksi. Monella oli lehmä, pari. Sahan hiipumisen myötä myös Plassin elämä on hiljentynyt. Taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin 1955. Silloin Plassilla asui 180 henkeä. Kauppoja ei ole Plassilla enää, mutta markkinoilla on kyllä enemmän tungosta kuin ennen vanhaan. Plassi voidaan mieltään suppeammin tai laajemmin. Siihen kuuluu ainakin Takatien ja jokirannan välinen alue. Raahentien, Mehtäperän ja Ämmän pojat eivät kuuluneet Plassin poikain sakkiin 1950-luvulla. Lepistötien varessa raja oli epämääräinen.

Kalajoella on ollut varsin paljon ja monenlaista työväenkultturia, myös musiikkia. 1920-luvulla oli työväenkuoro. Työäväen johtmiehet J.A.Lankila ja Juho Koski olivat hyvä musiikkimiehiä. Oli aikoinaan Plassin pelimannit:Erfaim Kilpinen kantele, Nikolai Taali harmonikka ja neljä viulua. Erkki Mäkelä soitti haitarilla tansseja. Näytelmissä oli musikkia. Lauri Järvinen on kirjoittanut jonkin verran kulttuuristakin ”Kalajoen työväenliikkeen historiassa” (1986).Sotien jälkeen Kalajoen työväenkulttuurin keskuksena on ollut Teatteritalo.

Plassin maine on punainen. Punaisuus näkyi nimenomaan myönteisesti työväestön solidaarisuutena, me-henkenä Plassila. Räikeitä poliittisi ilmiöitä oli vähän, ehkä joitakin vapputekstejä ja Teatteritalon pitkänperjantaintanssit. Suuri osa SKP:n jäsenistä kuului kirkkoon. Pari kilometriä ylmepänä jokivarressa oli sen kilpailija , Nuorisoseura, sekin lajissaan parhaasta päästä. Kanttori Oskari Metsola (1874-1951) oli merkittävä monipuolinen musiikkimies. Torvisoittokunta eli vielä vähän aikaa sotien jälkeen, mutta sitten soittoharrastus yksipuolistui Kalajoella, se jäi lähinnä haitarin varaan, mutta hanuristeja olikin monta.

Plassin musiikkikulttuurin kannalta on tärkeä mainita erityisesti kantelemestari Efraim Kilpinen ( 1862-1951) ja hänen poikansa Oskari Kilpinen ( 1895-1980) He osasivaat ja siirsivät vanhaa perinettä. He rakensivat yli 4000 kannelta ja välittivät niitä Musiikki Faazerin kautta.

1970-luvulla Mikko Himanka, Unto Jutila ja Pasi Eskola tekivät ”Plassin poikain lauluja”Siinä on sävelmältään mainio ”Laulu Plassin musiikkikulttuurista, joka ei ollu hääviä”. Plassin poikain laulut herätti niin paljon pahennusta, että kasetit poltettiin Lohtajan pappilan uunissa.

Lähdeaineisto Mikko Himanka Plassin poika

Sota syttyi

Sota on syttynyt, sanottiin uutisissa. Lähtöni oli niin surullinen ja haikea. Vaimoni itki sydäntä särkevästi. Vaikeata oli erota. Yritin lohduttaa häntä, mutta sanat jäivät kurkkuun. Millä lohduttaa kylmää edessä olevaa totuutta. Ainoastaan: kyllä minä palaan kultaseni, varmasti palaan. Mutta varmuutta ei äänessä ollut siteeksikään. Kyllä ihmistä pitää sisäisesti kiusata luihin ja ytimiin asti. Olin lyöty pohjaan asti. Kauppakin oli rempallaan, sekin vielä lisäksi. Äärimmäistä rohkeutta nyt vaadittaisiin naisilta ja miehiltä.

Helsingistä tuli paljon äitejä lapsineen Haapamäelle. Oli liikuttavaa nähdä, kuinka tyynenä he hoitelivat lapsiaan. Ensimmäinen sodan tuntuma saatiin, kun jouduimme ilmasuojaan maastoon jollain aseman lähettyvillä. Sotarintama lähenee 2.12.1939. Meinaa viedä kasvot vakaviksi. Tämä päivä tulee olemaan vaiherikas, Olosuhteita joita ei vielä tunne. Monet ajatukset valtaavat ja vaeltavat mielessäni. Jännitys kasvaa yhä. Olemme pian ”naapurin” tulilinjalla, Nyt olemme jo seutuvilla, missä pommi voi iskeä millä hetkellä hyvänsä liikkuvaan junaamme. Lähenemme Sakkolan asemaa ja jatkamme Kivinimen asemalle. Saavuttuamme Kiviniemen asemalle kuului jo kova tykkien jyske. Sota oli todella alkanut.

Sunnuntai 3.12.1939 oli ensimmäinen adventti, Olen ollut toistaa päivää rintamalla, mutta ei varsinaista kosketusta ole ollut, mitä nyt yksittäisiä kranaatteja silloin tällöin. Olihan Vuoksi välissä. Olin ollut aikoinani Viipurissa suorittamassa asevelvollisuuttani Karjalan kaartissa konekväärikomppaniassa, Etevänä, ehkä komppanian parhaana pinnarina päädyin lopulta hevosmieheksi. Olin silloin tyytyväinen ja nautein erikoisesti marssin aikana, kun istuin ja haukottelin, kun pojat marssivat täyspakkaus selässä. Ajattelin silloin, että jos sota tulee on helpompi olla hevosmiehenä.

Nyt olin kiväärimies. Olemme puskeneet töitä tekemällä tankkiesteitä, juoksuhautoja ja tiemme pomminkestävän korsun, jossa tuoreista tukeista salvetut seinät sisältä ja samoista aineista makuulaverit. Korsumme oli niin kostea, että vaatteet kastuivat miesten hengityksestä ja tuoreista hirsistä seiniltä.

Olin yöllä 4.12.1939 vartiossa. Itäinen taivas oli suorastaan tulimerenä, jokainen laukaus minkä vihollinen ampui valaisi salamana taivaan. Tällä hetkellä ja koko aamupäivän oli kiivas tykistötuli, jota säesti muut tuliaseet. Meidän lohko oli vielä ainkakin toistaiseksi hiljainen, paitsi että silloin tällöin tuli kranaatteja ja piti lyödä henkensä kaupalla maihin. Olimme melko totuttumattomia sotilaita. Aina kun kranaatti viheltäen tuli löimme maihin lähimmän puun juureen, luulimme sen suojavan, joka oli paljon vaarallisempi, kuten myöhemmin opimme huomaamaan. Puuhun osunut kranaatti oli pahin sirpaleiden levittäjä. Emme osanneet myöskään arvioida kranaattien tuloäänestä, milloin se tulee lähelle tai menee pitkälle.

Heräsimme 05.12.1939 kovaan pommitukseen. Kranaatit räiskähtelivät ympärillämme. Kun vähän vaimeni, menimme taas töihin. Parantelimme korsuamme, vahvistimme kattoapaksulla maakerroksella, teimme tukkiesteitä ja ampuma-alaa harvensimme, jotta olisi hyvä näköala mahdollisen hyökkäyksen aikana. Vihollinen oli Vuoksen vastapäisellä rannalla kiväärin kantamattomissa. Tiedustelut käytiin vasemmalla ja oikealla puolella. Odotimme hyökkäystä, sillä oliha vihollisella veneitä ja muuta kalustoa pyrkiäkseen Vuoksen yli. Sen takia olimme jatkuvasti valppaana. Joka hetki partioimme lohkomme ja pidimme silmällä edessä olevaa Vuoksen virtaa ja sen rantoja.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Kotiin lomalle

Vuoksi lipuu lähellä telttojame 7.11.1939. Toissa yönä kello 10 lähdimme marssimaan Tiurilan kylästä 28 km:n matkan ja kello 05.15 olimme täällä Kottilassa, Jalat olivat jokaisella arkana, minulle eniten, koska oli liian vähän lenkkeillyt siviilissä.

Eilen meillä oli pientä kinaa siitä, että minä pinnaan töistäni. Mutta asia on niin, etten ole sotilas vapaasta tahdostani, Minä en voi olla innostunut näihin tehtäviin silla lailla kuin työskennellessä kotona ja siviilissä. Sanoin alikersantille etten pidä siitä, että huomatetaan töistäni. Asiasta ei puhutt sen enempää. Saunasimme läheiden talon saunassa, pesin alusvaatteeni, muutamia nenäliinoja ja pyyheliinan.

Sain eilen illalla paketin kotoa ja pienen kirjeen, jossa ei oikeastaan ollut mitään valaisevaa, Olin pettynyt. Kuukauden aikana olen saanut ainoastaan 4 pakettia ja kirjeissä ei ole ollut halaistua sanaa liike- ja raha-asioista, vaikka olen kirjeissä pyytänyt tarkkoja tietoja kaikesta mitä kotona tapahtuu. Olen aivan kuin pussissa ilman minkäänlaisia tietoja. Kaikesta päättäen he eivät ole saaneet kirjeitäni. Oli miten oli, ajattelin, loukkaantuneena, en kirjoita ennenkuin ääni muuttuu.

Tämä päivä on kulunut aivat kuin edellisetkin, syöty, nukuttu, tehty linnoitustöitä ja yritetty tehdä olomme niin mukavaksi kuin olosuhteet ovat sallineet. Ikävä vain kalvaa sisintäni haikeana ja voimakkaan, On henkistä kidutusta olla erossa perheestään, varsinkin omasta vaimosta. Ajattelin vielä katkerana niitä kauppiaita, jotka saivat jäädä kotiin runnaamaan täysin palkein,

Anoin 23.11.1939 loma vaimoni kirjeen johdosta. Kirjoitin elämäni kauneimman, nöyrimmän ja hartaimman loma-anomuksen, Sisällytin siihen kaikkea sitä mitä suinkin ihminen voi, päästäkseen lomalle. Sotilaskunniaa, valvollisuutta, liikeasioiden tärkeää hoitamista, isänmaallisuutta ja tietenkin tyytyväisen sotilaan taistelutahtoa tarvittaessa, Niin rykmentinjohtajan sydän heltyi ja sain kymmenen vuorokauden loman.

Nyt olen menossa junassa. Olen sivuuttanut Savonlinnan ja Kuopion ja kohta olen lähellä Iisalmea, Tapasin junassa suuriihtäjä Jussi Kurikkalan. Hän kertoi paljon elämästään minulle,. Vielä on jännitettävää, pääsenkö linja-autolla Ylivieskan asemalta vain joutuuko odottelemaan.

Linja-autolla pääsin kotiovelle, 29.11.1939 olen ollut kotona kolme päivä, Onnellisesti kotona, Loma on kohta lopussa, Olen täällö tehnyt kauppoja ja hoitanut raha-asioita. On ollut ihana viikko. Markku poikana makailee ja jokeltelee lattialla, Tytöt, Leila ja Terttu, menivät juuri leikkimään naapuriin, Vaimoni meni juuri huuhtelemaan pesemäänsä pyykkiä,. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei taustalla olisi ollut lähtö mielessä painamassa. Matka, jonka päätepiste on tuntematon.

Eilen puolenpäivän aikaan sain tiedon lomani peruutuksesta, Lähdin 3.n linja-autolla ja nyt olen menossa Haapamäen-Jyväskylän rasalla kohti Kannasta ja Kottilaa,

Lähde-aineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki Luokkalan kertomana

Kottilassa

Heikki R. Luokkala

tulimme muutama päivä sitten Vuoksen rannalle Kottilaan. Oli 04.11.1939. Asuimme täälläkin riihessä. Meitä oli 19 miestä erilaisista ammateista, Oli maanviljelijöitä, leipuria, opettajia, liikemiehiä, kalastajia, hylkeenpyytäjiä, sekatyömiehiä ja muilta eri aloilta. Yhteinen henki oli kaikilla sama, kun vaan ei tulisi sotaa. Entisenä jätkänä piti kiroilla, muutten erottui sakista ja sitä ei hyväksytty. Vuolas Vuoksi virtasi edessäme voimakkaana. Linnoitimme maastoa kaatamalla puita ja kaivamalla juoksuhautoja, Kaikki tuntui meistä turhalta, joten olimme laiskoja, söimme puolukoita tai istuimme. Teimmehän me sentään vähän töitäkin. Muistan muutamia riihikavereita, jotka oliva jääneet mieleeni. He olivat veilä silloin täyttä elinvoimaa uhkuvia miehiä. Järnström, 190 senttinen romuluinen mies, jolla ei kasvanut kuin yksi haiven sileissä kasvoissa. Hän kertoi jännittäviä seikkailuja hylkeenpyyntireissuilta. Oli opettaja, V. joka oli muissa maailmoissa. Hän saattoi istua riu ´ulla pitkän aikaa unohtaen, minkä takia hän siinä istuu, Olavi anoi sanonttavansa lyhyesti ja nasevasti, Topi oli suuri kerskailija, muuten se oli kevyttä ja ymmärtävää. Toinen Topi oli puhelias, kasvot kaiken aikaa elehtien. Yrjö hiljainen ja kaikkeen mukautuva.

Kahvin keitimme aina kun olii mistä keittää. Saimme kotoa paketteja, joiden sisältä tavallisesti jaettiin kaikille. Luonnollinen tapa oli, että kun minulla esimerkiksi ili kahveja, silloin keitti sen joku toinen ja tarjosi ja palveli kuin parastakin herra, Vastaavasti olin yhtä auli palvelemaan, kun minulla ei ollut kahveja. Tavallisesti istuimme pitkin sienänviertä, toiset makoilivat. Joku soitti tuomallaan mandoliinilla ja haikea laulu viritti riihen orsia. Miesten ilmeet olivat 4.11.1939 vakavia, aivankuin he olisivat jo aavistaneet mitä tuleman pitää. Ajattelivat kai entistä siviilielämää. Niin tein minäkin. Voi että elämä tuntui raskaalta, ihan kuin mestauslavalle vietäisiin. Sodan uhka on päämme päällä. Suuri kurjuus, voi näitä aikoja. Koko elämä tuntuu luhistuvan yheen sanaan: sota. Unelmaksi jää, kaukaiseksi uneksi eletty onnellinen elämä. Sinne jäi rakkaimmat. No, ei sentään vielä toivotonta, yritin lohduttaa itseäni. Vielä ei ole sodanjulistusta kuulunut

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Heikki R. Luokkalan kertomaa

Kalajoen miehen sotaanlähtö

Kalajoen miehiä Kokkolassa 1939

Syksyllä 1939 jouduin ylimääräisiin kertausharjoituksiin muiden mukana. Synkkä oli sykys ja synkkä oli miesten mielialakin. Olihan sodan vaara uhkaamassa, vaikka meistä kukaan ei uskonutkaan niin vakavaa olevan. Mutta olihan kuitenkin kaikkien asevelvollisten lähdettävä kun määräys tuli ja heitettävä koti, perhe ja työt epämääräiseen tulevaisuuteen. Olin itsekin huolissani ja mieli masennuksessa. Olin luonut köyhistä olosuhteista siedettävän toimeentulon, naimisissa ja kolmen pienen lapsen isä. Aloitin miltei tyhjästä, pienellä 150:- pääomalla kulkukaupana, jota harrastin kaksi vuotta, sitten viimeiset kolme vuotta seisovaa kaupaa vaatimattomassa liikehuoneistossa Kalajoen Plassilla. Olin innostunut ja ahkera työssäni. Kaupanteko oli silloin puolli elämääni ja perheeni täydensi sen onnelliseksi kokonaisuudeksi. Nyt oli kaikki heitettävä vaimoni huostaan, joka ei tuntenut liikealaa, olinhan itse kaiken hoitanut. Vaimollaini oli lapset ja talous.

Majoituimme 13.10.1939 Kokkolassa niinsanottuun puukouluun aseman lähelle. Sotapalveluksen tuntu alkoi heti määräyksellä, ettei kukaan saa poistua majoituspaikasta. Menimme kuitenkin ikkunasta ulos, Eero ja minä, silloiseen Seurahuoneen kellariravintolaan, jossa tarjoiltiin olutta ja viiniä. ”Sirpaleet tietävät onnea”, sanoin, kun joimme ensimmäisen viinilasin ja löin samalla lasin lattialle pirstaleiksi, Tietenkin maksoin se selittämällä vahingon tapahtuneeksi. Jonkunverran hiprakassa me palasimme sen ikkunan alle, josta olimme lähteneet. Kopistimme ikkunaan ja pojat avasivat. Kömmeimme sisään ja asetuimme lattialle odottelemaan unta ja seuraavaa aamua.

Seuraavana päivänä meillä oli paraati, rykmentimme komentaja eversti Merikallio piti meille tilaisuuteen sopivan puheen ja sitten illalla meidät lastattiin härkävaunuihin, määräasema oli silloin vielä tuntematon. Tulemme pysähtymättä vihdoin Karjalan kannakselle, Sairaalan asemalle. Sieltä marssimme täysissä varusteissa 35 km matkan Räisälään, josta jatkoimme Tiurilaan, missä olimme kolme viikkoa. Asuimme hyvänhajuisessa, mustuneessa riiheessä, jossa kiuas lämmitti mukavasti ja jossa kietimme myös kahvimme. Lattialla oli olka kuten ennen vanhaan jouluna. Miehet olivat eninosa pintapuolisen remuavia ja iloisia, mutta oli myös vakvoituneita. Monia askarruttu, tuleeko sota vai eikö. Itse en uskonut näin vakavaa tulevan, sillä ajattelin nykyaikaisia sivistystasoa niin korkeaksi, etteihän nyt sentään ihmiset niin barbaarisia ja tyhiä ole, että rupeasivat tapattamaan viattomia ihmisiä. Mahdtotonta, ajattelin. Kuitenkin alitajunnassa väkistenkin liikkui ajatukset saman ympyrän sisällä, sota. Hävitettäisiinkö kaikki se hyvä mitä ihmiset ovat rakentaneet. Onnellinen rauha. Kuinka kauniilta se nyt kuullostaakaan.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Ylimääräiset kertausahrjoitukset ja JR 24 vaiheet

Käsky ylimääräisiin kertausharjoituksiin

Olojen epävakaisuus Euroopassa ja Venäjän vaatimukset Suomelle aiheuttivat sen, että Suomessa toimeenpantiin liikekannallepano. Se tarkoitti sitä, että reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hevosenottolautakunnat ottivat hevosia ja ajoneuvoja armeijalle. Myös moottoriajoneuvot, henkilökuorma-autot ja moottoripyörät otettiin armeijan käyttöön.

13.10.1939 Raution reserviläiset saivat määräyksen kokoontua Pöllän koululle. Täältä marssittiin Sievin asemalle, jossa yövyttiin koululla. Sieltä siirryttiin Kokkolaan suojeluskuntatalolle jossa saatiin varusteet. Raution reserviläiset pääoosiltaan tulivat kuulumaan kahteen rykmenttiin. Nämä olivat Kokkolassa muodostettu JR 64, jonka päällikönä oli evl. Merikallio, osa rautiolaisista joutui muodostettuun JR 64, jonka päällikkönä oli evl. Fagernäs.

JR 24 oli täysin reserviläisiä. Se siirtyi Kannakselle ja purettiin junista Sairalan asemalle, Täältä rykmentti marssi Kivinimeen. Kannaksen armeijan komentaja oli kenraali H. Österman. JR 24 kuului 8d, jonka komentaja oli everesti C. Wind. JR 24 komentaja oli evl V.Merikallio. Rykmentti sijoittu Kiviniemen alueelle, tehden niinä viikkoina kun oli viela rauhanaka linnoitustöitä.

4.12.1939 neuvostojoukot saivat kosketusen sillanpääasemaan, joka oli Kiviniemessä Vuoksen eteläpuolella, 6.12. armeijakunnan komentaja antoi määräyksen tyhjentää sillanpääasema ja joukot vetäytyivät Vuoksen pohjoispuolelle. Samlla räjäytettiin salmen yli johtavat sillat, rautatiesillan räjäytys oli vain osittainen, mutta sekin tuli kulkukelvottomaksi. 7.12 teki vihollinen epäonnistuneen hyökkäyksen, ponttooneja ja lauttoja käyttäen. Kosken yli päässeet viholliset tuhottiin.8.12. Luultiin pohjoissuunnan olevan suomalaisten hallussa, Yllättäen saatiin vihollisen tulitusta Mustosen autotallista ( kellari) ja läheisestä rakennuksesta, ja rakennuksen valtaaminen osoittautui vaikeaksi. Sinä kaatui mm. majuri N. Sahlgren jonka 8 D esikunnasta tuli ottamaan asiasta selvää. Rautiolaisista haavooittui Antti Pelto-Arvo, vasta 13.12. kellari saatiin vallatuksi. Vankeja saatiin 34, mutta omatkin tappiot olivat suuret, yhteensä 17 haavoittunutta ja kaatunutta.

Tilanne tällä lohkolla rauhoittui, vain pienempia hyökkäysyrityksiä oli. Tykstötuli sensijaan oli kiivasta. Esim helmikuun 11 päivänä laskettin divisioonan lohkolle tulleen asemiin noin 12000 kranaattia. Kun helmikuun lopulla hyökkäysten painopiste siirtyi Vuosalmi – Äyräpään lohkolle alueelle, siirrettiin sinne rykmentin kolmas pataljoona 5 päivänä maaliskuuta ja alistettiin Matti Laurilalle ( JR23). Tämän pataljoonan kommentajana oli kapteeni Lampinen. Pataljoona joutui olemaan Vuosalmella rauhantuloon 13.3. saakka. Rauhan tultua aloitettin vetäytymismarssi uudelle rajalla, jossa oltiin 19.3. Ruokolahden pitäjässä. Täältä joukkoja kotiutettiin suurin osa toukokuun aikana, mutta joidenkin kotiuttaminen venyi kesään. Tässä pataljoonassa oli rautiolaisista ainakin Joonas Saari, Martti Sipilä ja Väinö Pernu, Mahdollisesti muitankin, pääosan rautiolaisista kuuluessa II pataljoonaa.

Mustosen autokorjaamo

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2014/04/mustosen-autokorjaamo.html

Lähdeaineisto Vapauden puolesta Raution Sotaveteraanit

Vaipuneet taistelijat

Syksy oli maassa. Sato oli korjattu Kalajoen laajoilta viljavilta aukeilta. Kalajoen miesten jatkuva hellittämätön määrätietoinen työ oli tuottanut vainiot vuosi vuodelta laajemmiksi, Lisääntynyt tieto ja ammattisivistys olivat myöskin vaikuttaneet sen, että maa oli tuottanut vuodesta vuoteen yhä enemmän ja useammanlaatuisia hyödykkeitä.

Rauhan työssä olivat Kalajoen miehet nostaneet pitäjänsä Pohjanmaan ensimmäisten rinnalle. Tämä ei ollut tapahtunut yksinomaan maanviljelyksen alalla, vaan jokisuulla jyskivät tehtaat, Pohjanlahden lakkapäälaineilla kiisivät kalastajien venheet ja keväisillä ahtojäillä hiipivät valkopukuiset, ahavointuneeet tarkkasilmäiset hylkeenpyytäjät kohti maaliaan.

Mutta nyt oli syksy. Syksy luonnossa, syksy kansamme elämässä, syksy koko Eurooan elämän yllä. Taas nousi eteen vanha uhka, Täälläkään pohjoisen napapiirien äärellä ei meille suotu rauhaa. Valtanaapuri katsoi tarvitsevansa rajattomien alueidensa lisäkis vielä hieman naapurinsa aluettakin. Isänmaata uhkasi syksy. Suomea uhkasi kuoleman vaara. Valtio kutsui miehet rajalle ja miehet lähtivät, lähtivät rinnan maamiehet, merenviljelijät ja miehet koneiden äärestä. Viimeiset hyvästit omaisille ja ystäville, viimeinen katse kotilakeudn ja tuttujen talojen puoleen ja sitten kohti rajaa.

Kannas, Suomussalmi, Raate, Pitkäranta ym. taistelutantereet näkivät Kalajoen miesten iskut. Vakava oli talonpojan käsi, terävä merten aavoihin tottuneen kalastajien silmä ja varman kuolemanlaulun yökkääjälle lauloi työmiehen luien käsien pitelemä konekivääri. Rauhan miehet kylvivät kuolemaa, mutta outo vieras ei ollut omallakaan puolella. Valtava teräsmyrsky lakaisi yötä päivää ja monen kalajokisen taistelija tie päättyi Kainuun ja Raja-Karjalan erämaihin tai Kannaksen linjoille.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Kotirintaman naiset eivät istuneet kädet helmassa

Lehtisen Pakarisa talvisodan aikana. Vas. Martta Helanen, Aili Laine, Salme Laitala ja Aino Vuotila.

Leipien pakkausta. Vas. Inkeri Ahola, Siiri Kantonen, Laina Ylikangas ja Helmi Tuura.

Orellin leipomossa: vas, Bertta Tolonen, Anja Tolonen ja Mirja Kanonen.

Olin sota-aikana leipomista valvomassa. Kalajoella leivottiin neljässä paikassa: Orellilla, Lehtisellä, Nuorisoseuralla ja Osuuskaupalla. Leipominen rintamalle aloitettiin varsinaisen toiminnan päätyttyä. Siis iltapäivisin ja jatkettiin tarpeen mukaan yömyöhään. Leipojat oli jaettu ryhmiin. Kaikkiaan toistasataa leipojaa oli mukana. Toimin kertävänä tarkastajana. Joka päivä kiersin kaikki neljä leipomoa. ”Fuskaajiakin” löytyi. Mutta tuloni aiheutti sen, että kaikki olivat paikan päällä työssä.

Hauskaakin osattiin pitää. Muistan yhdenkin, Annanpäivän. Leipomovuoro oli Käännnkylän tytöillä. Heitä oli neljä Annaa. Tytöt olivatt taikoneet jostakin vehnäjauhoja. Mennessäni oli kekkerit pytyssä nisuineen ja korvikkeineen. Leivistä leivottiin ohuita, neliskanttisia ja valmistettuihin laatikoihin sopivia. Aamulla ne kuljetettiin Östmannin isoon tupaan kuivuaan. Suuressa uunissa poltettiin metrisiä koivuhalkoja, jotta tupa saatiin kuumaksi. Leivät ripustettiin vartaalle ja annettiin olla siellä niin kauan, että ne olivat varmasti kuivia. Sitten ne pakattiin laatikoihin, laatikot liimattin kiinni ja auto kävi ne hakemassa.

Leipien tuli olla läpi asti kuivia. Muuten ne homehtuivat. Nin oli aluksi käynyt ja siitä johtuen jouduinkin tarkastuskierrostani tekemään. Pakkauspäivät olivat rankkoja. Olin niin väsynyt kotiin tullessa, että oikeain horjuin. Syönnin jälkeen oli lähdettävä taas kierrokselle leipomoihin. Tätä jatkui yhdeksän kuukautta. Palkka oli muistaakseni 30 mk/kk. Palkan edestä näitä tehtäviä ei suoritettu, vaan kaikki tehtiin yhteisen, suuren asian hyväksi.

Kylä oli jaettu piireihin. Minun piirini ulottui Ventelän tanhuasta meijerin taka Lankilan taloon asti. Toimitettiin monelaisia keräyksiä, esim. lumppukeräys. Kerätyt kankaat, lumput, lähetettiin tehtaaseen sotilaiden pukukankaita varten. Suojassa kudottin sukkia ja lapasia. Niitä lähetettiin valtaisat määrät tutuille ja tuntemattomille, Sotaan lähteville jaettiin Suojan varastosta, mitä kukin kipeimmin tarvitsi.

Nuorisoseuralla ja Suojassa, samoin pitkin pitäjää taloissa pidettin kökkä. Naiset tulivat karttojensa ja rukkiensa kanssa ja työt sujuivat porukassa rpeästi. Sitä innostusta ja ajankäyttöä pohtiessä ihmettelee,mistä voimat kaikkeen riittivät.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Laina Ylikankaan kirjoitus

Lotta Svärd-järjestön toiminta Kalajoella

Lottakuoro: edessä vas. johtaja op. Aino Isotalo, Inkeri Metsola, Lempi Ojala, Raakel Rajala, Hanna Granlund, Elli Naatus, Anni ja Sanni Heusala, Kirsti Isotalo, Esteri Rahko,Takana vas. Helmi Ojala, Lempi Koskiranta, Sofia Erkkilä, Nanni Tuura, Maija Keskinen, Tuovi Isotalo, Martta Poukkkula, Helli Mäkelä, Anne Mäkelä.

Piirin lääkintäkurssi Suojalla 1935

Valan tehneitä lottia Suojan portailla

Joulupakettejasotilaille

Lotta Svärd-asian johdosta kokoonnuttiin Kalajoella ensimmäisen kerran 22.4.1920. Kokoontuminen tapahtui neiti Elsa Naatuksen toimesta. Kalajoen paikallisosaston puheenjohtajaksi valittiin neiti Elsa Naatus, myöhemmin Pelkosenniemen Saunavaaran opettaja uudelta sukunimeltään Perttunen. Seuraava puheenjohtaja oli Laine Fabritius os. Colliander, Savonlinnan piispan tytär. Hänellä oli vankka musikkikoulutus. Hänen kuolemansa jälkeen 1926 ovat puheenjohtijina toimineet: Siiri Santaholma, Hanna Granlund, Anna Saari, Eeva-Liisa Karvonen ja Ellen Sahlberg. Sihteerinä toimivat pitkään proviisori Julia Murtola ja lopuksi koko sota-ajan opettaja Helli Mäkelä. Alkupvuosikymmenet, rauhan aika olivat vilkasta toiminnan aikaa. 1926 Kalajoki sai I palkinnon, Mannerehimin kuvan, Joululotan tilauskilpailussa. 1927 hankittiin juhlilla ja arpajaisilla varoja Vartiolinnan rakennusrahastoon. Vuosina 1928 ja 1929 suoritetaan Kalajoella kävelymerkkijä, 5 kpl kumpanakin vuonna. Merkkivaatimus oli useita 10 km:n lenkkejä reppuselässä. Ompeluseuroja pidettiin Säästöpankilla ja Nuorisoseuralla sekä kodeissa. Ensimmäisen 10-vuotiskauden jäsenmäärät vaihtelivat 32:sta – 43:een. Suojeluskunnan 10-vuotisjuhla lotat lahjoittivat lipun. Pitkin aikaa tehtiin suojeluskunnalle muonitustöitä. Niitä tarvittiin ampumaleireillä, kursseilla sekä piirin 10- ja 15-vuotisjuhlilla. Suojan vihkiäisjuhlat 1932 sekä monien arvokkaiden juhlien järjestelyt olivat lottien huolena. Lotta Svärd paikallisosaston jäsenissä oli silloin monta varsin taitavaa esiintyjää. Lane Fabritius soitti pianoa ja viulua Kaija Poukkula ja Toini Metsola lauloivat, Anna Söyring, myöhemmin Saari, kirjoitti ja lausui kulloisenkin tilanteeseen sopivan runon. Sen lisäksi hän ohjasi näytelmiä, joissa hän myös itse näytteli. Ansiotarkoituksessa oli juhannuksena tarjoilua Hiekkasärkillä. Virvokkeita ja ruokaa myytiin ”kopperosta”, eräänlainen kioskin edelläkävijä, ikkunaton mökki, jonka etuseinä laksetiin alas ja toimi myyntitiskinä. Vappuna 1939 avattiin Suojassa 77 m2 suuruinen kahvila. Sinne hankittiin silloin vielä harvinainen automaattinen levysoitin, eli niinkuin puheenjohtaja Hanna Granlund sitä puhutteli ”se kaappi”. Rouva Granlundin äidinkieli oli ruotsi, suomea hän oli oppinut korvakuulolta. Levysoittimen aiheuttama velka oli hänelle suuri huoli. 1930-luvulla perustettiin opettaja Aino Isotalon johdolla Lotta-kuoro, joka esiintyi ahkerasti eri tilaisuuksissa. Lotat Anna Saari ja Irma Kanninen ohjasivat lottien voimisteluryhmää. Perustettiin myös Pikkulotat. Heitä ohjasivat eri pituisina aikoina Eliina Väätäinen, Alli Sundvall, Tellervo Nuorala, Hellin Östman, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja Maria Keskinen.

Sodan alettua alettiin valmistaa sukkia ja kypäränsuojuksia joulupaketteihin pantavaksi. Kerättiin kyliltä turkkeja, sarkatakkeja ja sarkahousuja, joita talkoilla Suojassa paikattiin ja kunnostettiin rintamalle lähetettäväksi, Vaatetta oli Suojan yläsalin lattiallla ainakin traktorikuorma. Suuri työ oli edessä. Ompelukoneita poljettiin joulunpyhinä lähes joka talossa ja tapani-iltana niitä vietiin Suojaan eli piirilääkäri Valter Fabritiuksen määräys, että ne pitää kaikki silittiää ennen pakkaamista tulikuumalla raudalla. Syy: oli puhjennut tulirokkoepidemiä, eikä vielä teidetty kuinka laajalle se oli levinnyt.

Jäsenmäärä sodan alkaessa oli kasvanut ja lottia oli 1940 kaikkiaan 342, joista lääkintalottia 38, muonituslottia 154, varustelottia 85 kanslia- ja keräysjasotossa 53 lottaa. Huhtikuussa 1940 lotat organisoivat lehti-ilmoituksin kultasormusten keräyksen hävittäjien hankkimiseksi armeijalle. Sormuksia kerättiin pankeissa, kylien kouluilla ja Lotta kansliassa Suojassa.

Suoritettiin kirjakeräys Syvärille perustettavaa kirjastoa varten, Kirjat toimitettiin Suojaan joulupäivinä 1942. Jouluksi 1943 lähetettiin 100 tuntemattoman sotilaan joulupakettia. Saapuneiden inkerilaisten sijoituksesta huolehtiminen annettin lotta Sofia Erkkilän vastuulle.

Lottia toimia Tyngällä, Vasankarissa ja Rahjassa. Kussakin lukumäärä vaihteli 10-20 välillä.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Leena Kiviojan kirjoitus

A. G. Östman – Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja

A.G. Östman ssyntyi Pedersöressä elokuun 17. päivänä 1819 ja kuoli Kalajoella maaliskuun 25. päivän 1900.

G. Östman oli kautta maan tunnettu taitava itseoppinut laivanrakentaja ja rakennusmestari. Monet kymmenet erikokoiset laivat Pohjanmaalla on 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennettu hänen johdollaan. Kuuluisin niistä lienee vuonna 1874 valmistunut Kalaja-laiva, joka seilasi maailman merillä, kuten Itä-Intiassa, Kiinassa, Australiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Rahtia kuljettanut Kalaja oli kovan onnen laiva. Itä-Intian vesillä singaporelainen höyrylaiva ajoi sen päälle vaurioittaen sitä pahoin. Mutta Atlantilla oli vielä pahempi onnettomuus: New Foundlandin vesillä saksalainen alus ajoi sen päälle huhtikuussa 1885. Kalaja-laiva upposi, ja yksi merimies hukkui.

Paitsi laivanrakentajana oli A. G. Östman taitava myös muussa rakentamisessa. Hänen johdollaan rakennettiin vuonna 1879 Kalajoen kirkko. Edellisen kirkon oli salama polttanut 1869. Myös valtio käytti Östmanin rakennustaitoa rakennuttamalla hänellä Oulun kasarmeja.

Östmanilla oli suuri perhe, 10 lasta. Pojat olivat isänsä mukana rakennustöissä ja jatkoivat niitä hänen jälkeensä. A. G. Östman uskalsi ottaa vaikeankin työn tehtäväkseen. Jos pojat joskus epäilivät työn onnistumista, he saivat vastaukseksi: ”Me teke tämä ja me osaa teke tämä”. Pedersöressä syntyneenä Östmanin äidinkieli oli ruotsi.

Vanhemmat

maanviljelijä Lars Johan Johansson ja Lena Andersintytär

Puoliso

Kustaava (Gustafva) Westerman, syntynyt 4.5.1823 Pietarsaaari, kuollut 1.4.1896 Kalajoki, vanhemmat kyyditsijä Adolf Ludviginpoika Westerman ja Anna Antintytär

Lähdeaineisto: Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8

Kalajoen Pikkulotat

Pikkulotat, johtajana rva Elina Väätäinen

Pikkulotat leirillä 1935

Lotat ja pikkulotat Suojan portaailla

Kalajoen Pikkulotat on perustettu v. 1932. Perustaja Hanna Granlund. Toiminta on loppunut v. 1944. Tänä aikana ovat johtajina olleet Hellin Mäkelä, Anni Helanen, Katri Naatus, Elinä Vääätinen, Alli Nousiainen, Alli Sundvall, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja Maija Keskinen sekä Anna-Liisa Kärjä, joka ohjasi toimintaa kaikista pitimpään aina siihena asti, kun se lopetettiin. Voimistelua ovat ohjanneet Saima Siipola, Suoma Mäkelä, Tellervo Huuskonen ja Aino Kalajo.

Toiminta oli laajaa ja innostusta riitti. Oli laulu-, lausunta- ja näytelmä karkelot, Pakkasimme leipiä ja olimme työvuorosssa Suojassa isojen lottien apuna, Tapulintornissa olimme ilmavartiossa, Tähystimme vihollisen lentokoneita vuorollamme, niin että välillä emm olleet pystyssä pysyä. Näin me kasvoimme ja meitä kasvatettiin isoiksi lotiksi ja näin saimme monipuolisia ja tarpeellisia valmiuksia elämäämme varten. Olimme myös kunniavartiossa sankarihaudalla ja joskus kirkossa. Patikkaretkellä ampumaradalle tutustuimme kotiseutuun.

Lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa esiinnyimme monella eri tavalla. Sadat olivat nenäliinat, joita valmistimme sotasairaaloihin. Toiminnassa oli iloja ja suruja. Järkyttävin tapaus oli pikkulotta sisarmme Maija Pahikkalan hukkuminen Kalajokeen. Hänet kunniakujaa pitkin hautaan. Urheilimme ja kävimme jopa naapurikunnissa kilpailemassa. Meitä opetettiin ja neuvottiin joka alalla. Pääsipä Tiiton Raili kerran jopa valtakunnallisille Lottatyttö-kurssillekin. Se tapahtui v. 1940. Kurssit olivat Jämsässä. Rahaa keräsimme arpajaisilla yms. juhlilla niin paljon, että hankimme Suojaan v. 1943 harmoonin. Sankarihautojen kunnostus alkoi v. 1942 Irja Siipolan johdolla, mukana oli kymmenen pikkulottaa.

Myöhemmin pikkulotta toiminta laajeni myös sivukylille. Tyngällä toimintaa johti opettaja Koskiranta, jäseniä oli 17. Vasankarissa opettja Virpiranta, siellä jäseniä 12. Samaanaikaan kirkonkylällä oli jäseniä 131, eli jäseni yhteensä 160. Kaikki toiminta oli lopetettava v. 1944, koska rauhansopimus niin vaati.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki ISBN952-90-4325