Kalajoen miehen sotaanlähtö

Kalajoen miehiä Kokkolassa 1939

Syksyllä 1939 jouduin ylimääräisiin kertausharjoituksiin muiden mukana. Synkkä oli sykys ja synkkä oli miesten mielialakin. Olihan sodan vaara uhkaamassa, vaikka meistä kukaan ei uskonutkaan niin vakavaa olevan. Mutta olihan kuitenkin kaikkien asevelvollisten lähdettävä kun määräys tuli ja heitettävä koti, perhe ja työt epämääräiseen tulevaisuuteen. Olin itsekin huolissani ja mieli masennuksessa. Olin luonut köyhistä olosuhteista siedettävän toimeentulon, naimisissa ja kolmen pienen lapsen isä. Aloitin miltei tyhjästä, pienellä 150:- pääomalla kulkukaupana, jota harrastin kaksi vuotta, sitten viimeiset kolme vuotta seisovaa kaupaa vaatimattomassa liikehuoneistossa Kalajoen Plassilla. Olin innostunut ja ahkera työssäni. Kaupanteko oli silloin puolli elämääni ja perheeni täydensi sen onnelliseksi kokonaisuudeksi. Nyt oli kaikki heitettävä vaimoni huostaan, joka ei tuntenut liikealaa, olinhan itse kaiken hoitanut. Vaimollaini oli lapset ja talous.

Majoituimme 13.10.1939 Kokkolassa niinsanottuun puukouluun aseman lähelle. Sotapalveluksen tuntu alkoi heti määräyksellä, ettei kukaan saa poistua majoituspaikasta. Menimme kuitenkin ikkunasta ulos, Eero ja minä, silloiseen Seurahuoneen kellariravintolaan, jossa tarjoiltiin olutta ja viiniä. ”Sirpaleet tietävät onnea”, sanoin, kun joimme ensimmäisen viinilasin ja löin samalla lasin lattialle pirstaleiksi, Tietenkin maksoin se selittämällä vahingon tapahtuneeksi. Jonkunverran hiprakassa me palasimme sen ikkunan alle, josta olimme lähteneet. Kopistimme ikkunaan ja pojat avasivat. Kömmeimme sisään ja asetuimme lattialle odottelemaan unta ja seuraavaa aamua.

Seuraavana päivänä meillä oli paraati, rykmentimme komentaja eversti Merikallio piti meille tilaisuuteen sopivan puheen ja sitten illalla meidät lastattiin härkävaunuihin, määräasema oli silloin vielä tuntematon. Tulemme pysähtymättä vihdoin Karjalan kannakselle, Sairaalan asemalle. Sieltä marssimme täysissä varusteissa 35 km matkan Räisälään, josta jatkoimme Tiurilaan, missä olimme kolme viikkoa. Asuimme hyvänhajuisessa, mustuneessa riiheessä, jossa kiuas lämmitti mukavasti ja jossa kietimme myös kahvimme. Lattialla oli olka kuten ennen vanhaan jouluna. Miehet olivat eninosa pintapuolisen remuavia ja iloisia, mutta oli myös vakvoituneita. Monia askarruttu, tuleeko sota vai eikö. Itse en uskonut näin vakavaa tulevan, sillä ajattelin nykyaikaisia sivistystasoa niin korkeaksi, etteihän nyt sentään ihmiset niin barbaarisia ja tyhiä ole, että rupeasivat tapattamaan viattomia ihmisiä. Mahdtotonta, ajattelin. Kuitenkin alitajunnassa väkistenkin liikkui ajatukset saman ympyrän sisällä, sota. Hävitettäisiinkö kaikki se hyvä mitä ihmiset ovat rakentaneet. Onnellinen rauha. Kuinka kauniilta se nyt kuullostaakaan.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki