keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kallan karien lakikirjat















Kalastajien lukumäärä on ollut suurimmillaan Kallan kareilla 1700- ja 1800-luvuilla. Akateemikko Vilkuna on arvioinut venekuntia olleen 1760-luvulla enintään 90, mikä jo edellytti säännöllistä valkamain vuorokäyttöä. Kyseinen venekuntien lukumäärä merkitsi sitä, että karissa olisi ollut tuohon aikaan noin 270 henkilöä. Huippuluja lienevät vuoden 1852 tarkat tiedot: Maakallassa 75 ja Ulkokallassa 111 venekuntaa ja niissä 302 henkilöä. Lisäksi kirjattiin seitsemän ammattiperkaajaa, neljä lasta sekä pappi, eli kaikkiaan Kallen saarien väkiluku nousi 314 henkilöön.

Hallinnolliset asetukset saapuivat Kallaan 1600-luvun lopulla antaen suhteellisen tarkat toimintaohjeet. Varhaisin valtakunnallinen satamaoikeusasetus on kuningas Kaarle XI:n holhoojahallituksen 10.5.1669 antama ”Hampne-Rätt”. Se perustuu aikaisempien kuninkaiden antamiin paikallisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, jotka ovat peräisin jo keskiajalta.

Lähin esikuva on ollut Tukholman, Södermanlannin ja Itä-Göötanmaan satama-ammatikuntien järjestyssääntö vuodelta 1450. Jo tuolloin mainitaan haminavoutu ja määritellään hänen tehtävänsä. Vuoden 1669 asetusta lienee noudatettu myös Kallassa, koska muutamat menettelytavat – esimerkiksi kalastamaan lähtö ja karista karkottaminen – ovat mainitun asetuksen mukaisia, tai sitten ne perustuvat vielä vanhempaan kansanomaiseen perinteeseen.

Aikaisempaa laajempi ”uudistettu satamajärejstys” tuli voimaan vuonna 1726 ja sen jälkeen 1771 ”Cuning:sen Maj:tin Uudistettu Hamina-Ordningi Eli Laki”. Viimeksi mainitun suomennos oli pian myös Kallan karinarkussa ja luettiin aina kalastuskauden alkaessa saarnastuolissa. Valtakunnalliset asetukset eivät kuitenkaan sisältäneet kaikkia Kallan kalastajayhdyskunnalle ominaisia piirteitä. Paikallishallinnosta Kallassa huoehti kolme asetusten mukaista elintä: karinkokous, haminakokous ja haminavouti.

Karikokousten käytännön toteutuksesta ei aluksi ollut mitään erityisiä säädöksiä, mutta selvää on, jotta siihen ottivat osaa kaikki Kallaan saapuneet kalastajat; olipa heillä suorastaan painava velvollisuus saapua kokoukseen. Ensimmäinen kokous pidettiin heti kalastuskauden alussa Jaakon päivän tienoilla, kun edelliseksi kesäksi valittu haminavouti oli saapunut.

Keskellä karia pidettävästä kokouksesta ilmoitettiin rummuttamalla, torveen puhaltamalla tai kirkonkelloa soittamalla. Rumpuna oli alkuaan vain tyhjä silakkatynnyri, ja tämä käytäntö jatkui ainakin Ulkokallassa vielä 1820-luvulla. Varsinainen rumpu päätettiin ostaa 1784 ja se oli tarkoitettu myös ”kalastajain palvelukseen pimeinä öinä”. Vuoden 1669 asetuksessa mainitaan, että merkki kalastukseen lähtöön annettiin torveen puhaltamalla. Vuodesta 1729 lähtien kokous- ja muut merkit annettiin lahjaksi saadulla kirkonkellolla.

Karinkokous valitsi ensimmäiseksi haminavoudin ja sitten karinlautamiehet, jotka yhdessä muodostivat haminaoikeuden. Juuri valittu haminavouti luki sen jälkeen hamina-asetuksen sekä muut vuosittain edellytetyt päätökset. Edelleen huutokaupattiin reimarien asettaminen ja merkkilyhdyn huoltaminen kumpareen nenässä. Lisäksi voitiin keskustella siitä, mitä korjauksia tai muita yhteisiä toimenpiteitä tarvittaisiin. Kaikki tehtävät myytiin huutokaupalla alimman tarjouksen tehneelle.

Kun yhteiset menot oli näin saatu selville, päätettiin karirahan suuruudesta eli siitä maksusta tai verosta, joka kannettiin jokaiselta venekunnalta. Keskeinen esi- ja toimimies oli asetusten mukaan haminavouti, jota Kustaa Vilkunan mukaan ehkä vastasi kansanomainen nimitys karinvanhin ja viimeksi karimestari. Haminavoudiksi voitiin valita kuka tahansa luottamusta nauttiva kalastaja; käytännössä tehtävään valittiin yleensä haminasaarnaaja, mikäli hän tuli kariin heri pyyntikauden alussa. Saarnaaja pidettiin arvovaltaisena; sopivasti sivussta tulleena henilönä, jolla oli hyvät edellytyksen puolueettomiin ratkaisuihin. Lisäski hän oli kirjoitustaitoinen ja saattoi pitää hamina-asetuksen edellyttämää muistikirjaa, johon merkittiin kaikki oikeudessa päätetyt ratkaisut. Kun Kallassa kuitenkin sattui useita papittomia pyyntikausia, valittiin haminavoudiksi joku pysyvä kalastaja.

Haminavoudin tärkeimpnä toimena oli yleisen järjestyksen valvominen, minkä ohella hän toimitti monia yleisiä tehtäviä. Jokaisen venekunnan oli ilmoittauduttava hänelle sekä saapuessaan että lähtiessään. Haminavouti peri yhteisiin menoihin tarkoitetun karirahan venekunnilta ja tarvittaessa hän kutsui oikeuden koolle. Haminavoudin rinnalle valittiin 1850-luvulta lähtien aina 1930-luvulle asti ”karinvanhin” eli järjestysmies, joka oli samalla kirkkoväärti.

Haminaoikeus piti istuntonsa pappilassa; näin tapahtui silloinkin, kun saarnaajaa ei ollut, vaan oikeuden puheenjohtajana toimi kalastajien keskuudestaan valitsema haminavouti. Toimituksessa noudatettiin kihlakunnan oikeudelle tyypillisiä menettelytapoja. Päätösten ohjenuorana oli ”Karin lakikirja” eli edellä mainittu asetus vuodelta 1771. Usein tuomio sisälsi vain varoituksen tai kehoituksen, varsinkin jos syytetty oli tunnustanut rikkomuksensa ja pyytänyt anteeksi.

Sakkoja tuli eniten salakrouvauksesta eli viinan myynnistä. Milloin asia oli sen luontoinen, että tuomittu saattoi ja halusi siitä valittiaa, hänelle myönnettiin valitusoikeus, joka oli käytettävä kahden viikon kuluessa ja suunnattava Kokkolan maistraatille. Käytännössä valituksia tehtiin harvoin. Sakkoon tuomittu maksoi suorituksensa heti oikeuden nähden kirkkoväärtille.

Tunnetuin esimerkki on on heinäkuulta 1827, jolloin karkotuksen kohteeksi joutui talollinen Jaakko Isola Hailuodosta. Hän oli jatkuvasti kannellut naapuresitaan, räyhännyt humalassa ja esittänyt perättömiä syytöksiä. Kun Isolan tavat eivät varoituksista ja sakoista huolimatta ottaneet parantuakseen, karinkokous langetti yksimielisesti hänelle ikuisen karkotustuomion, jonak perusteluissa todettiin syytteen olleen ”pahan ja epäsovun alkujuuri tässä muuten rauhallisessa paikassa”. Samalla määrättiin viiden hopeataalarin uhkasakko sille, joka toisi veneessään Isolan Kallaan. Lisäksi tuomio päätettiin lukea julki myös Hailuodon kirkossa, jotta miehen ominaisuudet varmasti tulisivat tunnetuksi myös hänen kotiseudullaan.
Rehellisyys katsottiin äärimmäsien välttämättömäksi, koska aitat ja tuvat olivat lukitsemattomia ja huomattava osa omaisuudesta ulkona kaikkien ulottovilla.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Kaikuja Kallasta ISBN 951-97978-1-5

maanantai 27. helmikuuta 2012

Jylyn kallioiden arvoitus









Runsas kilometri Pyhäjoen ja Kalajoen rajalla lähellä Merijärven rajaa olevasta Kauhajärvestä eteläänpäin on Jylynkallio. Vaakasuorassa kalliossa on Kauhajärven Jylyillä kalliokirjoitusta, jota jotkut ovat yrittäneet pitää luonnon oikkuna. Siitä on valokuva Suur-Kalajoen historian II osan lopussa sivulla 542. Selvät suorat rivit tuskin voi olla luonnonoikku. Näkyvissä oleva kirjoitus löytyi heinäkuun alussa 1901, kun eräät pikkupojat menivät Jylkän riihen ovelle tansseja katsomaan. Aikuiset miehet riihestä sanoivat halveksivan iskulauseen: ”Täällä ei karijoopeja tarvita”. Silloin pojat lähtivät Jylyille ja rupesiväät käärimään siitä sammalvällyjä, joissa huomasivat kohokirjaimia. Pian he totesivat että kalliossa oli syvennyksiä jotka tarkoin vastasivat sammalkääröihin tulleita kirjaimia.

Siinä ruvettiin pitämään joka kesä tansseja, kunnes saatiin ensimmäisen maailmansodan alussa Romppaisen rakentama Mehtäkylän Nuorisoseuran talo. Jylyille käveltiin noin 3 km metsäpolku Silvastilta. Nyt on valmistunut Merijärven tien Isomäeltä noin 3 km:n pituinen metsäautotie, joka lppupäästään on kaksihaarainen. Näiden haarojen väliin jää Jylynkallio. Alue oli ennen Valtion ”Kauhajärven puisto”, joka viime sotien jälkeen annettiin metsättömien pientilojen lunastaa itselleen. Alueelle pääsee myös Merijärven Saukkonperän kautta.

Vieläkin näkyy kalliokirjoitusten lähellä pelimanneja varten tehdyt kivi-istuimet. Eräät tutkijat ovat pitäneet mahdollisina, että tanssit kuluttivat kirjoitukset epäselviksi. Luonnollisemmalta tuntuu, että pieksun pohjat ovat voineet kulua, mutta ei kallio, jossa tanssit pidettiin vain 15 vuotena. Kirjoitus on vanhaa, koska sen päälle oli kasvanut sammalvällyt. Suur-Kalajoen historian II osa sivu 57 kerto, että rajankäyntiin 1760 Kalajoen ja Pyhäjoen pitäjien välillä valittiin mm. Matti Jylkkä. Tämän poika Tapani kuoli 1803 maanmittausinsinöörinä Rovaniemellä. Saattaa olla mahdollista, että isä otti koululaispoikansa tuohon rajankäyntiin, Poika saattoi kujeilla hakkaamalla kalliooon lyseossa oppimiaan kirjaimia. Todennäköisempi on kuitenkin toinen otaksuma kalliokirjoituksen synnystä. Ensimmäinen rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken tehtiin Pähkinäsaaressa 1323. Aluperäisen rauhansopimuspöytäkirjan mukaan tuo raja kulki Karjalaln kannaksen ja Savon halki sekä päättyi Pohjanlahden rannalla ”Petäjäjokeen”. Tätä on arveltu Pattijoeksi että Pyhäjoeksi.

Kustaa Vilkunan mielestä Petäjäjoki Pähinäsaaren rauhassa tarkoittaa Petäjsojaa, joka Yppärinkylässä laskee Pohjanlahteen. Hän kulki veneellä koko rajan pituuden Kannakselta Pohjanlahteen ja löysi Savossa koskien kivistä numeroituja pyykkejä. Se matka tuntui sopivan Pähkinäsaaren rauhan rajaksi. Sen rajan varrella on Rajaniemi-nimisiä taloja monessa kohti mm. Alavieskassa ja Pyhäjoella. Jos Vilkunan olettama raja on oikea, on se kulkenut Jylyn kallion yli. Niillä tienoilla on kivipyykkejä, joissa on Ruotsin ja Venäjän vaakunat. Rajan sanotaan Pyhäjoella päättyneen Hanhikiveen, jossa sanotaan olleen kummankin valtakunnan vaakunat. Siihen tulee Pyhäjoen ja Saloisten pitäjien raja, jonka pyykkinumero on yhä kiven päällypinnassa. Kivi tosin on Parhalahdenkylän kohdalla mutta se saattoi Pähkinäsaaren rauhan rajankäynnin aikana olla ainoa vedenpäällinen kivi, johon saattoi tehdä merkinnän rajan päästä.

V.H.Kivioja on työskennellyt ahkerasti Jylyn kallion arvoituksen ratkaisemiseksi. Hän kirjoitti pääministeri Kosyginille ja Suomi-Neuvostoliitto-Seuralle ja koetti pyytää Moskovan oppineita käymään Jylyillä. Hän lähetti kuvankin kirjoituksista. Suomi-Neuvostoliitto-Seuran kautta hän sain asiantuntijalausunnon oppineilta E.Makajev ja M.V. Shtshepkina. He lausuivat, että pitäisi saada parempia kuvia uusin menetelmin. Ny he saattoivat todeta, että kirjoitus ei ole skandinaavista, vaan voidaan rinnastaa muinaisslaavilaiseen paalu – ja tuohikirjoitukseen, joka on lyhennettyä eikä voi arvata ilman suuria tutkimuksia, mitä kirjaimia on jätetty pois. Lausunnot on päivitetty syksyllä 1967. Yhä edelleen on Jylyn kallioiden arvoitus ratkaisematta. Sulevi Juhola on tehnyt erittäin paljon työtä raja-asioiden selvittämisessä.

Lähdeaineisto V.H. Kiviojan kirjoitus Kalajoki-lehdessä

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Raution ja Kalajoen kuntaliitosprosessi 1967-1972


































19.1.1967 Raution kunnanvaltuustossa oli ensimmäisen kerran esillä mahdollinen kunnan liittäminen johonkin toiseen kuntaan. Keskustelun tuloksena nuijittiin pöytään päätös: asia ei aiheuta vielä tässä vaiheessa mitään toimenpiteitä.

19.5.1967 Kalajoen kunnanhallitus ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti esityksiin, joilla Kalajoki liitettäisiin johonkin muuhun kuntaan tai muita kuntia siihen.

1.6.1967 Raution kunnanhallitus esitti valtuustolle, että kuntauudistussunnitelmasta annettavassa lausunnossa ilmoitettaisiin Raution haluavan säilyä omana itsenäisenä kuntana.

9.6.1967 Kalajoen kunnanhallitus päätti kutsua naapurikuntiaan eli Pyhäjoen, Merijärven, Alavieskan, Raution, Himangan ja Sievin edustajat kuntauudistusta käsittelevään neuvottelutilaisuuteen 27.6.1967 Kalajoelle.

15.6.1967 Kalajoen kunnanhallitu teki uuden esityksen valtuustolle kuntauudistustoimikunnalle annettavasta lausunnosta. Keskeistä siinä oli edelleen, että Kalajoki suhtautuu kielteisesti kuntauudistukseen.

21.6.1967 Kalajoen kunnanvaltuusto hyväksyi äänestyksen jälkeen pienin muutoksin kunnanhallituksen esittämän lausuntotekstin kunnan kielteisestä kannasta.

21.6.1967 Raution kunnanhallitus päätti, että Kalajoen kunnan esittämään neuvottelutilaisuuteen osallistu kaikki kunnanhallituksen jäsenet sekä valtuuston puheenjohtaja ja kunnansihteeri.

28.6.1967 Raution kunnanvaltuusto antoi kuntauudistustoimikunnalle lausunnon, että Raution kunta haluaisi säilysä omana itsenäisenä kuntana.

26.10.1967 Raution kunnanvaltuusto antoi lausunnon, jonka mukaan ”mikäli kunnan pakkoyhdistäminen tulee kysymykseen, on käsityksemme mukaan Kalajoki keskuspaikka.

19.1.1968 Raution kunnanhallitu totesi, että ”pakkoliitostilanteessa” läänin kuntauudistustoimikunnan esittämästä kuntauudistusvaihtoehdosita Kalajoen ja Raution yhdistäminen olisi parempi, mutta Raution kunnalla ei ole mitään sitäkään vastaan, että Alavieskan kunta tulisi samaan kuntaan.

22.1.1968 Raution kunnanvaltuusto hyväksyi edellä mainitun kunnanhallituksen kannanoton.

30.1.1968 Kalajoen kunnanhallitus ilmoitti ettei se pidä kumaakaan läänin kuntauudistustoimikunnan esittämää liitosvaihtoehtoa hyvänä.

8.3.1968 Kalajoen kunnanvaltuusto siirsi keskustelujen jälkeen lausunnon antamista.

19.4.1968 kokouksessaa valtuusto päätti, että Kalajoki kannattaa vaihtoehtoa, jossa Kalajoki, Alavieska ja Rautio yhdistettäisiin.

16.1.1969 Kalajoen kunnanhallitus päätti kutsu Alavieskan, Merijrven ja Raution kuntien edustajat neuvottelukokoukseen Kalajoelle.

25.1.1969 pidetyssä neuvottelussa kuntien edustajat toivat selvästi ilmi, että kaikki kunnat haluavat toistaiseksi säilyttää itsenäisyytensä.
4.2.196 Kalajon kunnanhallitus esitti läänin kuntauudistuskomitealle, että ehdottomasti paras ratkaisu olisi säilyttää Rautio edelleen itsenäisenä kuntana, ja että Kalajoki, Alavieska, Rautio ja Merijärvi muodostaisivat yhteistoiminta-alueen.

6.2.1969 Raution kunnanhallitus esitti valtuuston hyväksyttäväksi, että Rautio ehdottaa, että Kalajoen, Alavieskan ja Raution kunnat sekä mahdollisesti Merijärven kunta määrätään yhteistominta-aueeksi.

17.2.1969 Raution kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen kunnan lausunnoksi.

31.3.1969 Läänn kuntauudistustoimikunta päätti äänestyksen jälkeen esittää, että Kalajoen, Alavieskan ja Raution kunnat yhdistetään.

5.4.1969 Kalajoen kunnanhallitus käsitteli asiaa ja Kalajoki hyväksyy Raution yhdistämisen Kalajoen kuntaan edellyttäen, että ehdottomasti Alavieska määrätään kuulumaan Kalajoen kanssa samaan yhteistoiminta-alueeseen.

8.4.1969 Kalajoen kunnanvaltuusto käsitteli kiireellisenä asiana lausunnon antamista kuntakomitean uudistustoimikunnan ehdostuksesta. Valtuusto piti parempana, että Kalajoki, Alavieska ja Rautio muodostetaan yhdeksi kunnaksi.

28.1.1971 Kalajoen kunnanhallitus päätti, että Kalajoki ja Rautio yhdistettäisiin ja näin mudoostuva kunta määrättäisiin yhteistoiminta-alueeksi Alavieskan kanssa.

19.2.1971 Kalajoen kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen äänestyksen jälkeen.

8.7.1971 Kalajoen kunnanhallitus päätti aloittaa neuvottelut kuntaliitosasiassa Raution kanssa.

18.8.1971 Kalajoen ja Raution kunnanhallitukset antoivat yhteisen lausuntonsa Pohjois-Pohjanmaan Seutukaavaliitolle. Suunnitelman mukaan rautio tulee kuulmaan Kalajoen vaikutusalueeseen.

29.12.1971 Raution kunnanhallitus päätti järjestää vuoden 1972 kansanedustajavaalien yhteydessä mielipideäänestyksen kuntaliitoskysymyksestä.

Äänestyksessä jätettiin kaikkiaan 735 äänestyslippua, joista tyhjiä oli kaksi. Äänestäneistä 396 eli 53,88 prosenttia kannatti vapaaehtoista liittymistä Kalajoen kuntaan.

13.1.1972 Kalajoen kunnanhallitus katsoi, että Rautiossa järjestetyn mielipideäänestyksen tuloksen perusteella on tarpeellista järjestää Raution ja Kalajoen kuntien välillä neuvottelu kuntaliitoskysymyksestä.

17.1.1972 Raution kunnanvaltuusto sai selvityksen kuntalaisten mielipideäänestyksen tuloksista. Valtuusto antoi kunnanhallitukselle valtuudet tutkimuksen suorittamiseen siitä, mikä vaikutus liittymisellä olisi kuntien talouden ja palvelusten suhteen.

8.3.1972 Kalajoen ja raution kuntien edustajien kokouksessa Rautiossa. Raution kunnan kohdalta sovittiin noudatettavat yleisperiaatteet.

8.3.1972 Raution kunnanhallitus päätti järjestää kuntaliitoskysymyksestä 15.3.1972 vielä yhden kuntalaisille tarkoitetun informaatiotilaisuuden, johon kuntalaiset kutsutaan postin välityksellä jokaiseen talouteen jaettavalla kirjeellä ja ilmoittamalla tilaisuudesta kunnan virallisella ilmoitustaululla.
16.3.1972 Raution kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää kunnanvaltuustolle, että Raution kunnasta tehtäsiiin valtioneuvostolle anomus Raution ja Kalajoen kuntien yhdistämisestä 1.1.1973 alkaen.

27.3.1972 Raution kunnanvaltuusto ei asettunut yksimielisesti kannattamaan kunnanhallituksen esitystä. Pitkän keskustelun jälkeen päätettin kuitenkin, että valtioneuvostolta anotaan Raution kunnan yhdistämistä vuoden 1973 alusta lukien Kalajoen kuntaan. Äänestyksessä 9 valtuutettua kannatti anomuksen tekemistä ja 6 vastusti.

6.4.1972 Raution kunnanhallitus hyvöksyi valtioneuvostolle osoitetun anomuksen Raution kunnan liittämisestä Kalajoen kuntaan 1.1.1973.

27.5.1972 Raution kunnanvaltuusto käsitteli maanviljelijä Uuno Hintsalan valitusts kuntaliitospäätöksen johdosta.

Oulun lääninhallitus 28.6.1972 on hylännyt Uuno Hintsalan jättämän muistutuksen, päätös N.o 2094/210/72.

28.6.1972 Valtioneuvosto päätti kuntien yhdistämisestä

23.11.1972 Kalajoen kunnanhallitus valitsi viisijäsenisen toimikunnan valmistelemaan kuntaliitosjuhlaa.

31.12.1972 aloitettiin kuntaliistojuhlat, jotka kestivät vuoden 1973 puolelle. Juhlatilaisuus päättyi n. Klo 01.00

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio 952-91-1208-4

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pitkäsen koulun historiaa








Pitkäsen koulu aloitti toimintansa lokakuussa 1914. Päätös koulun aloittaisesta tethiin kuntakokouksessa 15.4.1912. Pitkäsen kouupiiri määritettiin seuraavasti: koko Pitkäsenkylä, Tyngän kylästä Konun, Alasuvannon ja Rahkolan talot, Etelänkylästä Salmen, Heikkilän, Mustolan, Himangan, Nuoralan ja Naatuksen talot. Ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Naimi Rahko. Hän opetti Pitkäsen koulussa vuoteen 1921.

Suuren oppilasmäärän takia haluttiin syksyllä 1916 palkata kouuun apuopettaja. Ehdotusta vastustettiin, mutta tarkastajan myötävaikutuksella apuopettaja palkattiin. Syksyllä 1920 kouluun oli tulossa 70 oppilasta ja tämän vuoksi sovittiin toisen apuopettajan palkkaamisesta. Suuri oppilasnmäärä aiheutti tilan puutteen. Valtion taholta tiedusteltiin 1917, milloin koululle rakennetaan toinen luokkahuone ja muut tarpeelliset tilat. Kuntakokous sitoutui rakentamaan tilat vuoden 1919 jälkeen. Aika vuoden 1919 jälkeen vierhähti 35 vuotta, ennen kuin kyseiset tilat saatiin aikaiseksi.

Aluksi opetus jatkui ahtaudessa vuoteen 1931, jolloin vuokrattiin lisätilaa alakansakoulua varten. 1932 tilakysmystä hoidettiin muuttamalla koulu supistetuksi kansakouluksi. Kouluun ei piirjaon uudistamisen vuoksi saanut ottaa lain sallimaa määrää (30) enempää. Jos lapsia tuli kuitenkin enemmän täytyi koulun alapäässä asuvia lähettää Pohjankylän kouluun. Koska kouluun oli tulossa jatkuvasti enemmän kuin 30, purettiin päätös supistetusta koulusta vuonna 1935.

1930 luvun loppupuolella rakentamisasioilla palloteltiin niin, että rakentaminen oli jäissä. Aluksi rakennuslautakunta jarrutti hanketta. Sen mielstä laajennussuunnitelma ei sopinut vanhaan koulurakennukseen. Parin vuoden kuluttua näkemyserot tasoittuivat – rakennuslupapiirustukset hyväksyttiin ja rahoitus kunnasta myönnettiin. Nyt kouluhallitus asettui esteeksi. Se ei hyväksynyt piirustuksia, vaan vaati uusien suunnitelmien laatimista. 1938 saatiin opettajan asunnon piirustukset hyväksytyksi, mutta koulurakennuksen suhteen ei saatu mitään aikaan. 1939 alkanut sota lopetti kymmeneksi vuodeksi hankkeen uudisrakentamisesta.

1950 luvulla aloitettiin koulun laajennus- ja peruskorjaushanke uudestaan. Nyt toimittiin ripesäti ilman kiistoja. Uusittu koulu luovutettiin kunnalle 1955. Talousrakennus koulun tontille valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Vielä kerran Pitkäsen kouluun tehtiin laajennus ja ehostus. Nykyiseen muotoonsa koulu valmistui 1980. Koulu toiminta lopettiin valtuuston päätöksellä 19.12.2003. Koulu myytiin yrittäjä Antero Penttilälle.

Lähdeaineisto Veli Honkelan kirjoitus kirjasta Historiaa Pitkäsenkylältä ISBN 978-952-92-7274-7

Kansakoulun perustaminen Kalajoelle
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2009/01/kansakoulun-perustaminen-kalajoelle.html

Raution koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/raution-koulun-historia.html

Rahjankylän koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/rahjankylan-koulun-historia.html

Vasankarin koulun perustaminen
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/vasankarin-koulun-perustaminen.html

Kärkisen koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/karkisen-koulun-historia.html

Pöllän koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/pollan-koulun-historia.html

Typpön koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/typpon-koulun-historiaa.html

Tavastin koulun historiaa
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/tavastin-koulun-historiaa.html

Monissa kunnissa, varsinkin Kalajoella, on tapana tuoda vuoden viimeiseen kokoukseen kaikki hankalat asiat. Tällainen hankala asia oli kouluverkon supistaminen sekä hotellin ja meriluontokeskuksen takausasia. Asiat tuotiin valtuustokäsittelyyn 19.12.2003.

Kouluasian tausta on seuraava: Virkamiesjohdon aloitteesta perustettiin virkamiestyöryhmä esittämään kouluverkon supistamista. Virkamiestyöryhmä sai esityksensä valmiiksi 27.2.2002. Asian arkaluonteisuuden vuoksi asia esiteltiin valtuutetuille suljettujen ovien takana 27.8.2002. Silloinkin jätettiin kertomatta, mitkä koulut oli tarkoitus sulkea.
Kalajoen kaupunginvaltuusto sai 7.11.2002 § 61 käsiteltäväkseen sivistyslautakunnan määrärahalisäyksen, koska "kouluverkkoa ei ole vielä muutettu". Kunnan virkamies- ja luottamusmiesjohto olivat jo sitoutuneet virkamiestyöryhmän esitykseen. Asia oli sisällytetty Jokisuun ja Vasankarin koulujen osalta myös budjettiin, mutta siitä ei kerrottu valtuutetuille ellei valtuutettu itse käynyt budjettikirjan pientä numeroaineistoa lävitse ja sieltä havainnut mitä oli pienen virkamiesryhmän toimesta päätetty tehdä. Koulujen lakkauttamissuunnitelman eteenpäin viemiseksi perustettiin uusi työryhmä, koska eduskuntavaalit olivat tulossa.

Koulujen lakkauttamissuunnitelman julkistamisen ennen eduskuntavaaleja olisi aiheuttanut sen äidille, Raili Myllylälle, varsinaisen äänikadon. Työryhmän määräaika päättyi sopivasti eduskuntavaalien jälkeen 31.3.2003. Työryhmän esitys oli käytännössä sama kuin virkamiestyöryhmän.

Työryhmän muistiossa ilmoitettiin, että Erkki Aho on mukana työryhmässä ja esittää koulujen sulkemisia. Minua ei oltu koskaan valittu tuohon työryhmään, enkä siten ollut osallistunut yhteenkään työryhmän kokoukseen. Pidin työryhmän puheenjohtajan Aila Siirilän menettelyä aika outona, kun minun nimelläni yritettiin markkinoida koulujen sulkemisia. Minä en voinut hyväksyä tuon työryhmän esityksiä, koska selvityksen perustaksi oli otettu ajatus, että 3-opettajainen koulu on paras. Siihen ei löytynyt mitään tosiasioihin perustuvaa pohjaa. Lisäksi valtionosuudet laskelmissa oli laskettu tarkoituksellisesti virheellisesti, eikä koulukohtaisia laskelmia pystytty esittämään. Valtion osuuden laskentakaavan olisi saanut asetuksen 806/1998 3 §:stä. Koulujen kiinteistöjen osalta laskelmat olivat täysin pielessä.

Koulujen sulkemisen jälkeen koulukiinteistöille ei oltu suunniteltu mitään muuta käyttöä ja oli oletettu, että kiinteät kulut loppuvat koulujen sulkemisen jälkeen. Oppilaiden kuljetusten osalta kulut oli laskettu "minusta tuntuu"-menetelmällä. Opettajien palkkakulut oli laskettu väärin. Kouluverkkoasiassa selvitys ja kuulemisasiat eivät täyttäneet hyvää hallintotapaa ja hallintomenettelylain henkeä.

Valtuuston kokous 19.12.2003

Kalajoen valtuusto käsittely kouluverkkoasiaa 19.12.2003 § 63. Kalajoen kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä kaupunginhallituksen esityksen kouluverkon supistamisesta

Koulu on elävän kylän tunnusmerkki
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/koulu-on-elvn-kyln-tunnusmerkki.html

Mistä oppilaat Tyngän aluekouluun?
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/04/mista-oppilaat-tyngan-aluekouluun.html

Kouluverkkotyöryhmän esitys täydellinen fiasko
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kouluverkkotyoryhman-selvitys-on.html

Kalajoen kouuverkko ratkaistiin invstointiohjelmalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kalajoen-kouluverkko-ratkaistiin.html

Kouluverkkoasia kuohuttaa mieliä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/11/kouluverkkoasia-kuohuttaa-mielia.html

Kaupunginvaltuuston kokous 13.12.2011 osa 1
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2011/12/kalajoen-kaupunginvaltuuston-kokous.html

perjantai 24. helmikuuta 2012

Venäläinen sotaväki Kalajoella











Tämä kuva ei ole Kalajoelta, mutta kuvassa on venäläisiä sotilaita.


Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä ns. Jussilan taloissa maijaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat aurinkossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä sanottavaa paikkakunnan väestölle ollut.

Toinen majoituspaikka oli Vasankarin Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalaoella oli 130-150 miestä. Ämmässä olli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvarastosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi kai siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.

Jokitörmällä kasakat nelistivät hevosineen hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Vartioaseman miehissä oli myös virolaisia, joiden kanssa keskustelu sujui hyvin. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät katsoneet hyvällä täkäläisten naisten kiinnostumista vieraisiin sotureihin. Rahjan seurahuoneella venäläisten silloin tällöin järjestämät tanssit, joissa tahdin antoi balalaika, vetivät puoleensa niin naisia kuin miehiäkin. Naisa tansseissa ei tietenkään ollut muita kuin suomalaisia. Kielivaikeudet olivat eräs syy, että käytös puolin ja toisin oli asiallista. Pari onnetonta rakastumistapausta sattui, Vasankarin rakastuminen, jossa sankari ampui itsensä. Venäläiset saivat aikaan Kalajoella varmuudella vain kolme äpärälasta tämä ”sotaretken” jäljiltä.

Maailmansodan alkuvuodet 1914 eteenpäin aina 1917 saakka sujuivat mutkattomasti. Vähäiset kiistat selvitettiin asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, syntyään alavieskalainen, Pietarissa 1900-luvun alkuvuosina puusepänopit saanut ja vuonna 1904 Kalajoelle asettunut kulkumies, joka sitten Kalajoella kuolikin n. 1935. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi ja venäläiset epäilivät sabotaasia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkölaitokseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.

Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaisiakin kohtaan tuli epäileväisemmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Pääosa joukoista meni Raaheen, vähäinen määrä Rautioon ja sitä kautta Sievin asemalle lastattavaksi junaan. Tämä tapahtui tammikuun puolivälissä 1918. Kalajokiset veivät hevosilla venäläiset Sieviin. Venäläiset pitivät reessä kovaa mökää ja ampuivat kunnianlaukauksia ilmaan lähtönsä kunniaksi. Näin pääsi Kalajoki vapaaksi ”miehitysjoukoista”, joista ei ole ollut sanottavammin haittaa. Sotaväen majoituksesta ja kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.

Lähdeaineisto: K.A. Siipolan haastattelu Kalajoki-lehdessä

torstai 23. helmikuuta 2012

Meijeritoiminta Kalajoella













Kalajoen Ylipään Osuusmeijerin perustava kokous pidettiin marraskuun 23. päivänä 1914. Toiminnan lakamisen ehdoksi asetettiin 500 osuuden merkitseminen. Osuusluku saatiinkin nopeasti merkityksi ja rakennuspuuhat pantiin niin vilkkaasti käyntiin, että keväällä ennen lumen sulamista rakennustarpeet oli ajettu meijerin paikalle, joka valittiin Tyngänkylästä Suvannon talojen luota Kalajoen pohjoisrannalta. Heti kesän tultua aloitettiin meijerin rakentaminen ja samalla myöskin tehtiin koneistokauppa, jonka mukaan meijerin piti valmistua käyntikuntoon marraskuun 1. päivään samana vuonna. Maailmansodan puhjettua koneisto saanti kuitenkin viivästyi ja vaikeutui, joten koneiston asennus alkoi vasta vuoden lopulla ja joutui sittenkin muutamien koneiden viipymisen takia keskeytymään. Lopullisesti meijeri valmistui vasta seuraavana kesänä, jolloin maitoa voitiin ensi kerran vastaanottaa heinäkuun 13. päivänä. Karjanjalostustyöhön uhrattiin paljon varoja, mutta tämä sijoitus on ollut kannattava, Meijerin rakennushanke maksoi n. 17 000 markkaa.

Kalajoen Osuusmeijeri perustettiin melkein samanaikaisesti Ylipään Osuusmeijerin kanssa. Alkamispuuhat viivästyivät kuitenkin niin paljon, että rakennustöihin ryhdyttiin vasta seuraavana syksynä, jolloin rakennus valmistui ulkokattoon. Meijerirakennusta varten ostettiin Sillanpään meijerirakennus. Muut tarvittavat tähän meijeriin jäsenet toivat osuuslukunsa mukaan ilmaiseksi, samoin he tekivät kaikki rakennustyöt.
Maailmansodan puhkeamisen johdosta varsinkin koneiston, mutta osittain muiden rakennustarpeiden saanti vaikeutui ja hinnat kohosivat. Kesäkuun 6. päivänä 1917 meijeri oli muutoin valmis, mutta separaattori vielä puuttui. Siä jouduttiin odottamaan heinäkuun 28. päivään asti, jolloin meijeri saatiin käyntiin ensi kerran. Meijeri, joka rakennettiin Pohjankylään, Kalajoen yi johtavan sillan lähettyville, tuli maksamaan 54 000 markkaa. Se varustettiin yli 2000 litran työkykyisellä koneistolla. Meijerin vastaanottosali osoittautui liian ahtaaksi, joten sitä laajennettiin jo parin vuoden kuluttua. Samalla rakennettiin meijerin yläkertaan kokoushuone.

Meijerin valmistumisen viiväästyttyä käytettin talvikuukausina Pitkäsenkylän kylämeijeriä, ja siinä alettiin tehdä pidätyksiä uuden meijerin rahoittamiseen. Tillinpidätys tuottikin runsaat 6000 markkaa. Meijeri pääsi pian vapaaksi veloistaan. Meijerin tarpeiksi hankittiin v. 1922 metsäkiinteistö, josta on otettu poltto- ja rakennuspuita meijerille. Samoin kin Ylipään Osuusmeijeri on tämäkin meijeri harrastanut karjatalouden parantamista uhraten varoja siitoseläinten hankkimiseen ja karjantarkastustoimintaan. Meijerillä on useampaan otteeseen ollut oma siitossonni.

Mehtäkylän meijeritoiminta on kehittynyt kokonaan paikkakunnan toisten kylien samoista puuhista riippumattomana. Kylän ensimmäinen meijeri perustettiin maaliskuun 18. päivänä 1885. Tämä savuojan osuusmeijeri oli samantapainen kuin paikkakunnan toisetkin kylämeijerti, aluksi kokonaan käsivoimainen, ja myöhemmin rakennettiin krinu hevosvoimalla käytettäväksi. Meijeri oli toiminnassa tammikuuhun 1930. Toinen samanlainen meijeri sijaitsi kylän toisessa päässä Jylkän talon lähellä. Tämä meijeri paloi joulukuussa 1929.

Ajanmukaisen meijerin rakentaminen oli Mehtäkylässäkin lukuisia keertoja esillä ennenkuin se johti osuusmeijerin perustamiseen toukokuun 13. päivänä 1929. Perustamisen yhteydessä oli myös kysymys yhtymisestä Kalajoen Osuusmeijeriin ja sitä varten kokeiltiin maidonkuljetustakin jonkin aikaa. Kuljetushankaluudet talven aikana kuitenkin estivät yhtymisen toteuttamisen. Pahimpana meijeripuuhan ehkäisijänä oli paikkakysymys. Varmoja vedensaantipaikkoja meijeriä varten oli ainoastaaan kahdessa paikassa, eivätkä jäsenet päässeet yksimielisyyteen paikasta. Paikkakysymyksen takia meijerin rakentaminen viivästyi vielä yhdellä vuodella, jolloin vasta pääsiin yksimielisyyteen. Meijeri rakennettiin sementtitiilestä ja varustettiin 1500 litran koneistolla. Laitoksestta tuli hyvin sopusuhtainen ja tarkoituksenmukainen. Aiemmat meijerit luovuttivat seuraajalleen omaisuutensa, ja talkoohenki oli kiitettävä. Meijeri aloitti toimintansa vuonna 1931.
Lähdeaineisto Kalajoki-lehden artikkeli

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Raution Osuusmeijeri 1922 – 1954












Keski-Pohjanmaan alueen ensimmäiset varsinaiset osuusmeijerit käynnistyivät Toholammilla 1904 ja Kaustisella seuraavana vuonna. Kalajoen Metsäkylässä oli vuonna 1895 aloittanut Kalajoen Savuojan Osuusmeijeri, mutta se oli luonteeltaan kuitenkin selvä yhtiömeijeri. Sen ja vuonna 1929 tulipalossa tuhoutuneen, myös Metsäkylässä toimineen Jylkän ”saunameijerin” toiminnan jatkajaksi 1929 perustettu Kalajoen Metsäkylän Osuusmeijeri pääsi paikkaerimielisyyksien takia aloittamaan vasta vuoden 1931 alkupuolella. Kalajoella ja Kalajoen Ylipäässä eli Tyngällä aloittivat osuusmeijerit vuonna 1914.

Rautiolaiset olivat oman osuusmeijerins perustamisessa liikkeellä maakunnallisesti ajatellen melko varhaisessa vaiheessa 1920-luvn alkupuolella, jolloin Keski-Pohjanmaalle perustettiin kaikkiaan seitsemän osuusmeijeriä. Raution Osuusmeijerin perustava kokous on pidetty 6.11.1922 eli puolisen votta myöhemmin kuin naapurikunnan puolelle perustettiin Himangan Pohjanpään Osuusmeijeri. Sievin osuusmeijeri perustettin myös vuonna 1922 ja Sievin Alapäähän toinen osuusmeijeri vuonna 1923.

Rautiolaiset maidontuottajat ovat olleet Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistun uutisen mukaan liikkeellä osuusmeijeriä perustamassa runsaslukuisena joukkona. Alkuun lienee paikkakysymys hieman askarruttanut, sillä lehtiuutisen mukaan nimenomaan Kärkiskylän ja Typön isäntien suhtautumista ajateltuun paikkaan on ilmeisesti vähn 2epäilty”. Kaikki ovat kuitenkin olleet yksimielisiä paikasta ja meijeri on päätetty rakentaa kaikkien maidonlähettäjien kannalta keskeiseen paikkaa Alapäähän.

Vuonna 1923 valmistunut meijerirakennus oli pääosiltaan puurakenteinen, sillä vain meijerin voimanlähteen, höyrykoneen sijoituspaikka eli konehuone oli valettu vetonista, Vuosina 1937-38 meijerillä tehtiin laajat uudistukset ja peruskorjaukseta ja puurekenteita muutettiin paljolti sementtitiilitakenteisiksi. Ensimmäinen meijerikoneisto oli teholtaan 1000 litraa tunnissa ja sillä tultiin toiomeen aina vuoteen 1938 saakka, jolooin koneiston kapasiteetti kaksinkertaistettiin.

Ensimmäisen toimintavuoden 1923 aikan osuusmeijerin jäsenmäärä oli 79, mikä oli myös koko toiminta-ajan korkein luku. Maitoa otettiin silloin vastaaan lähes 300 000 kiloa ja seuraavina vuosina määärä kasvoi noin kolmanneksella elin noin 400 000 kiloon. Talvisodan jälkeen maitomäärä laski voimakkaasti aina 1940-luvun puoliväliin saakka meijeriin tuotiin maitoa vuosittain vain noin 200 000 kiloa. Aivan viimeisinä meijerin käyntiaikoina maitomäärä oli kasvussa ja viimeisen vuoden 1953 aikana vastaanotettiin meijeriin maitoa kaikkiaan noin 600 000 kiloa.

Osuusmeijerin jäsenmäärä laski 1940-luvun alkupuolella hieman yli viiteenkymmeneen ja oli toiminnan loppuessa 1954 yhteensä 73. Maidonlähettäjien määrä oli vuonna 1950 yhteensä 63 ja juuri ennen meijerin ovien sulkemista peräti 94. Oman osuusmeijerin toiminnan lopettaminen Rautiossa johtui suurelta osalta 1950-luvun alkuvuosina käynnistyneestä meijerikilpailusta, jossa isommat meijerit käyttivät aseena ennen muuta maidosta tuottajille maksettua hintaa. Pieni meijeri ei pystynyt maksamaan yhtä korkeaa tuottajahintaa kuin isommat ja monet maidonlähettäjät siirtyivät isompien meijereiden asiakkaiksi, niin katsottiin parhaaksi lopettaa oman meijerin toiminta kokonaan. Viimeiset maidot otettiin vastaaan Raution meijerillä tammikuussa 1954, jonka jälkeen maitoa on viety rautiolaistiloilta Kalajoelle, Tyngälle, Himangalla, Alavieskaan, Kannukseen ja Ylivieskaan.

Raution Osuusmeijerin kiinteistöt ja muu omaisuus myytiin toiminnan loputtua ja varat jaettiin sääntöjen edyllättämäll tavalla osuuskunnan jäsenille. Lopullisesti osuuskunta purkautui vuonna 1958.
Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio ISBN 952-91-1208-4

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tavastin koulun historiaa














Tyngän kylälle perustettava kansakoulu sai alkunsa kansakoulutarkastajan vaatimuksesta "perustaa kansakoulu Tynkään sekä tyttöjä että poikia varten" vuonna 1888. Ajan tiukkuudesta johtuen hanketta ei voitu toteuttaa välittömästi. Monien vaiheiden jälkeen koulujen perustaminen Kalajoella alkoi yleisemminkin saada myötätuulta. Niinpä sitten vuonna 1891 kuntakokouksen enemmistöpäätöksellä 721-401 perustettiin kansakoulu tyttöjä ja poikia varten Tyngän kylään.

Tavastin koulun perustaminen 1892

Tyngän (myöhemmin Tavasti) kansakoulun johtokuntaan valittiin talonisännät Matti Alasuvanto, Juho Rahja, Juuso Kannus, Nikodemus Ruusunen ja talonmies Joonas Tavasti. Johtokunta toimi Aluksi paljon yhteistyössä Pohjankylän johtokunnan kanssa. Ensimmäiseksi tehtäväkseen se sai järjestellä asiat pikaisesti niin, että koulu pystyisi alkamaan seuraavana lukukautena. Neljän kuukauden kuluttua johtokunta esitti valmiin suunnitelman koulun rakentamiseksi. Työt aloitettiin keväällä 1892, osaksi urakkatyönä ja päiväpalkalla. Rakennuksen paikaksi oli valittu, kolmesta tarjolla olleesta, Tiinasen perintötilasta erotettu maa-alue Ylivieskantien varrelta. Paikka valittiin keskeltä kylää, ja johtokunta arveli sen palvelevan kylän pohjoispuolella asuvia lapsia.

Kyläläiset halusivat saada koulurakennuksen valmiiksi mahdollisimman pian, ja työt tehtiin pikavauhtia. Pienten lasten ns. valmistava koulu päästiin aloittamaan 5.9.1892 ja varsinainen koulu kolme viikkoa myöhemmin 1.10.1892. Koulu oli tarkoitettu tytöille ja pojille.
Sisäänkirjoituspäivänä perittiin oppilailta pääsymaksu. Maksu perittiin varakkuuden ja matkan mukaan (0 - 2 mk). Varakkaammat maksoivat itse markkaa halvemmat kirjat, köyhemmät oppilaat säästyivät kirjamaksuilta. Jos turmeli, piirteli, likasi tai hävitti kirjoja, joutui oppilas itse maksamaan tekosensa.

Ennen koulun aloittamista oli sovittu, että kouluun valitaan naisopettaja. Palkkaan kuului valtionavun lisäksi peltoa, lehmän laidun ja rehutuotteet tai vaihtoehtoisesti 200 markkaa rahaa. Lukukausimaksuista opettaja sai puolet, lisäksi lämmin asunto ja öljyvalo sisältyivät luontaisetuihin.

Yli-Tyngän kansakoulu aloitti 1920...... Rahkon kansakoulu Tyngällä aloitti 1932

Tavastin (eli alunperin Tyngän) kansakoulun opettajia ja merkittäviä vaiheita koulun historiassa:
Maria Södergren (ensimmäinen opettaja) 1892-1893
Aino Häggman 1893-1898
Ruusa Riuttavaara (pitkäaikainen opettaja) 1910-1920 ja 1921-1934
Yrjä Karanko (ensimmäinen apuopettaja - koulu kaksiopettajaiseksi) 1919
Alakansakoulu omiin tiloihin - lisärakennus käyttöön 1938
Tilapäinen lisäopettaja - lisää oppilaita Yli-Tyngältä 1945
Pienehköjä korjauksia ja muutoksia rakennuksiin 1940 -luvun loppu
Rakennushankkeita 1969
Uusi talousrakennus 1972
Peruskouluun siirtyminen 1973
Peruskorjaus, uusi luokkatila ja opettajainhuone, sosiaalitilat 1984-85
Eteistilojen peruskorjaus, atk -luokkatilat yläkertaan 2000
Uusi jääkiekkokaukalo 2000

Lähde: Tutkielma Kalajoen kansanopetuksen historiasta. (M.Kaakinen & J.Silvasti. 1991. Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta.)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Typpön koulun historiaa












Typpön koulu aloitti toiminta syksyllä 1924 entisessä Saaren talossa, jonka kunta oli ostanut ja kunnostanut koulutaloksi. Tässä talossa koulu toimi yli neljännesvuosisada ajan vuoteen 1950.












Typpöön saatiin uusi koulutao syksyksi 1950 ja koulua siinä pidettiin vuoteen 1979, jolloin Typpön koulupiiri lakkautettiin.

Jako ala- ja yläkansakouluhin poistui 1950-luvulla, kun oli päädytty kuusiluokkaiseen kansakouluun. Niin sanottu jatko-opetus muuttui 1958 vähintään 200-tuntiseksi kansalaiskouluksi ja se toimi Raution kirkonkylän koulun yhteydessä. Vuodesta 1963 kansalaiskoulu toimi 1-vuotisena ja sitten 2-vuotisena syksystä 1967. Vuonna 1968 annettiin laki kulujärjestelmän perusteista ja vuodesta 1973 alkaen kansakoulu, kansalaiskoulu ja keskikoulu ovat yhdessä muostaneet peruskoulun, jonka ala-asteet toimivat Rautiossa kirkolla, Pöllässä ja Kärkisissä.

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Pöllän koulun historia











Pöllän kansakoulu on perustettu 1920 ja opetusta annettiin alkuun vuokratiloissa Lukkarin puustellissa. Ensimmäinen koulutalo oli kaksikerroksinen putalo, joka valmistui vuonna 1923. Opetusta tässä talossa ehdittiin antaa vain noin seitsemän toista vuoden ajan, sillä koulu tuhoutui tulipalossa vuodenvaihteessa 1941742.














Kivirakenteinen toinen koulutalo valmistui vuonna 1948 ja sen elinkaari jäi vielä vähän lyhyemmäks kuin ensimmisen koulun. Peruskorjausta toteutettaessa syksyllä 1961 rakennus tuhoutui ilmeisesti hitsauskipinästä alkuunsa saaneen tulipaon seurauksena 18.10.1961.













Pöllän kolmas koulu valmistui Tepukkatöyrän tontille vuonna 1963.

Lähdeaineisto: Aarre Aunola Rautio ISBN952-91-1208-4

lauantai 18. helmikuuta 2012

Kärkisen koulun historia














Kärkiskylän koulun perustamispävänä voidaan pitää 1. kesäkuuta 1891, jolloin kylän miehet ilmoittivat kuntakokouksessa aloittavansa kansakoulun kylässään seuraavana syksynä. Kuukautta myöhemmin koulupiirin ”osallisten” kokouksessa on ollut paikalla ”melkoinen määrä kyläläisiä” ja silloin on valittu ensimmäiseen johtokuntaa puheenjohtajaksi Antti Iso-oja (vuodesta 1893 Korva) ja jäseniksi August Mäkitalo, Jaakko Rautakoski, Emanuel Peltokangas ja Emanuel Vähäoja.

Koulutyö oli määrä aloittaa 23. syyskuuta 1891, mutta kun valittu opettaja ei tullutkaan, niin aloittaminen siirtyi lähes kahdella kuukaudella. Antti Iso-ojan talosta oli koululle vuokrattu tilat ja ”koulu avattiin käytännölliseen toimeensa” 12. marraskuuta 1891, jolloin Jenny Hahtolinilla oli opetettavana kaikkiaan 25 kärkisläislasta.

Kärkisen kansakoulun aloittaminen oli voimallinen osoitus kyläläisten yhteistoiminnasta ja halusta antaa lapsilleen oppia elämää ja huomista varten. Koulu oli sanamukaisesti kylän ”oma” koulu, sillä se toimi yksityisenä kouluna aina kevääseen 1934. Kouluhallituksen määrys Kärkisen koulun määräämisestä kunnallisekis kouluksi on luettu tiedoksi Raution kunnanvaltuuston kokouksessa 28. maaliskuuta 1934.

Koulutalon rakentamisesta on päätetty koulupiirin kokouksessa 1. heinäkuuta 1891 ja sen rakentaminen on käynnistynyt seuraavan vuoden keväällä. Tammikuulta 1893 on säilynyt tilinteko koulun rakentamisen kustannuksista, jotka on laskettu yhteensä 7833 markaksi eli vuoden 1999 rahaksi muutettuna noin 160 000 markaksi. Kylän väki teki kouluntyömaalla muun muassa 1250 talkoopäivä ja isännät lahjoittivat paljon rakennustarvikkeita. Keisarillinen senaatti myönsi talvella 1894 Kärkisen koulun rakennuskustannuksiin 1500 markan suuruisen rakentamisavustuksen.












Uuden koulutalon rakentaminen on ollut vireillä jo vuonna 1930, jolloin on hyväksytty piirustuksetkin koulupiirin kokouksessa. Sitten rakentaminen siirtyi kuitenkin monista syistä johtuen vuosikausien ajan. Vuonna 1936 hyväksyttiin koulun ja ulkohuoneitten uudet piirustukset ja toinen koulutalo valmistui vuonna 1937. Korjaustöitä tehtiin 1952, suuri peruskorjaus 1966-67 ja veistoluokka rakennettiin 1970. Koulu on rakennettu kyläläisten yhteisesti omistamalle tontille. Koulu on lopettanut toimintansa, mutta Kalajoen kaupunki ei voi myydä koulua, koska Kalajoen kaupunki ei omista tonttia.

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio Isbn 952-91-1208-4, Erkki Ahon muistiinpanot

perjantai 17. helmikuuta 2012

Vasankarin koulun perustaminen













Vasankariin oma koulurakennus saatiin vuonna 1910.

Vuonna 1890 oli Kalajoella kolme kiertokoulupiiriä, joista Vasankari muodosti Mehtäkylän ja Pohjankylän kanssa yhden piirin. Vasankarisssa kiertokoulu toimi vielä 1920-luvulla. Kiertokoulua pidettiin eri taloissa ja opettajat vaihtuivat usein huonon palkan takia. Kiertokoullua pidettiin yleensä kaksi viikkoa syksyllä ja toiset kaksi viikkoa keväällä, ja sitä käytiin useana vuotena. Siellä opetettiin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. Myös piirustusta oli. Opettajina oli 1910-ja 1020-luvulla mm. Jemiina Haikola (Kalle Päätalonkin opettaja) ja Mandi Luoma. Oppivelvollisuus tuli täysin voimaan vuonna 1929, jolloin kiertokoulu ilmeisesti lopetettiin.

Kalajoen ensimmäinen kansakoulu on perustettu 1880 Pohjankylälle. Tyngälle koulu saatiin kymmenen vuotta myöhemin. Vasankarin koulun syntysanat lausuttiin joulukuussa 1891 Kalajoen kuntakokouksessa. Kokous päätti silloin perustaa Vasankarin kylään ylhäisemmän sekakansa-koulun, samoin Mehtäkylään, Rahjaan sekä Etelän- ja Pitkäsenkyliin. Ehdoksi asetettiin kiertokoulun lakkauttaminen. Kuntakokouksen päätös jäi kuitenkin toteutumattta taloudellisten syiden vuoksi. Vuonna 1894 Vasankarin koulun rakentaminen oli taas esillä kuntakokouksessa, mutta enemmistön kannan mukaisesti hankkeet hylättiin. Vedottiin muun muasa siihen, että kiertokoulu toimi edelleen.

Vielä maaliskuussa 1897 varsinaista koulun perustamista lykättiin pappilan rakennusrasitusten vuoksi. Tätä päätöstä kyläläiset nousivat vastustamaan ja valittivat Oulun läänin kansliaan. Valituksen allekirjoittajina on 14 kyläläistä, ensimmäisenä Antti L. Manninen. Valitukseen liitetyn papintodistuksen mukaan kylässä on ollut 54 kouluiässä olevaa lasta. Kuntakokouksen päätös onkin kumottu ja määrätty, että vuoden 1891 päätös on pantava täytäntöön. Koulu on määrätty aloitettavaksi viimeistään 1. elokuuta 1898, mutta jostakin talooudellisista syistä koulun toiminnan aloitus on viivästynyt ja johtokunta on päättänyt koulun aloituspäiväksi 3. lokakuuta. Vasankarin koulu on näin ollen Kalajoen kolmas kansakoulu, koska Rahjan koulu aloitti toimintansa vuotta ja Mehtäkylän koulu kahta vuotta myöhemmin.

Vasankarin koulun aloittamiseen ei ole siis suoranaisesti vaikuttanut piirijakoasetus, joka sai lainvoiman toukokuussa 1898. Piirijakoasetuksen mukaan kunta oli velvollinen perustamaan kansakoulun jokaiseen kouluttomaan piiriin, jossa kouluun ilmoittautui vähintään 30 lasta. Kalajoella piirijakoasetus on kuitenkin ollut esillä jo vuoden 1897 lopulla kuntakokouksesssa, mutta varsinainen piirijako tehtiin vasta lain voimaan tulon jälkeen joulukuussa 1898.

Kuntakokous valitsi joulukuussa 1897 Vasankarin koululle johtokunnan, johon valittiin Antti Manninen (vanhempi), Antti L Manninen (nuorempi), Feliks Juola, Erkki Puskala, Tuomas Lanteri ja Juho Vasankari. Joulukuussa 1898 tehdyssä piirijaossa Vasankarin piirin koulupaikaksi sovittiin ”Pikkuvainio”, Antti L. Mannisen lahjoittama kymmenen aarin maapalsta. Tontti tunnetaan myös nimellä Nauruvainio. Kokouksessaan helmikuussa 1898 johtokunta päätti vuokrata kouluhuoneeksi Juho Mannisen asuinrakennuksen ns. ”isomman puolen” 300 markan vuosivuokraa vastaan. Vuokrasopimus tehtiin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Päätettiin hankkia 30 yksi-istuimellista pulpettia, jotka teetettiin puuseppä Efraim Kilpisellä. Opettajattaren paikka julistettiin haettavaksi Uudessa Suomettaressa ja Kaiku-lehdessä. Palkaksi ilmoitettiin 600 markkaa valtiolta, 200 markkaa kunnalta, puolet sisäänkirjoitusmaksuista sekä ilmainen asunto, lämpö ja öljyvalo. Heinäkuussa valittiin ensimmäinen opettajatar kaikkiaan yhdeksästä hakijasta. Valituksi tuli Fransiska Manneroos Raumalta. Manneroosilla ei ollut opettajan pätevyyttä, ja olikin Vasanakrissa vain vuoden.

Johtokunta piti ensimmäisenä toimintavuotenaan useita kokouksia, joissa päätettiin koulun alkamisajoista, kirjavalinnoista ja muista kouluvälineiden hankinnoista, halkojen hommaamisesta sekä koulurakennuksen kunnostamisesta ja huoltamisesta. Johtokunta päätti, että talollisten lasten piti ostaa kirjat itse, itselliset vapautettiin kirjojen ostosta. Sisäänkirjoitusmaksu oli yksi markkan talollisten lapsilta sekä varakkaimmilta itsellisiltä. Jo vuoden kuluttua syksyllä 1899 huomattiin, että varattomia oli paljon. Varattomien kirjahankinnat päätettiin antaa kunnan maksettaviksi. Sisäänkirjoitusmaksut säilyivät aina 1910-luvun loppuun, mutta jo vuonna 1909 kunta kustansi kaikille kirjat, jotka sai ostaa omakseen, jos halusi. Koulun lämmitykseen käytettävien halkojen järjestäminen annettiin vuosittain kohtuullista korvausta vastaaan jollekin kyläläiselle tehtäväksi. Niin pääsi koulu aloittamaan toimintansa.

Pienten koulu ( kouluun valmistava opetus 7- ja 8-vuotiaille) päätettiin aloittaa 1. syyskuuta ja varsinainen koulu 3. lokakuuta. Opettajan päiväkirjasta ilmenee, että perjantaina 30.9. oli varsinaisen kansakoulun avausjuhla ja sisäänkirjoituspäivä ja lauantaina 1. lokakuuta oli pidetty jo ensimmäinen koulupäivä. Ensimmäisen vuoden oppiaineina olivat Raamatun historia ja katekismuksen luku (yhteensä kuusi tuntia), sisäluku, kaunokirjoitus ja kielioppi (yhteensä seitsemän tuntia), luvunlaksu (kolme tuntia), maantieto (kolme tuntia), historia (kaksi tuntia), laulu (kaksi tuntia), voimistelu (yksi tunti) ja käsityöt (neljä tuntia), kaikkiaan 28 tuntia. Koulu pidettiin päivittäin viisi tuntia yhdeksästä kahteen kaikkina arkipävinä, lauantaina vähemmän.

Syyslukukausi päättyi lauantaina 17. joulukuuta, jolloin pidettiin joulujuhla. Kevätlukukausi alkoi 9. tammikuuta ja päättyi 9. kesäkuuta. Pääsiäislomaa oli kuusi päivää kiirastorstaista pääsiäisen jälkeiseen keskiviikkoon. Pienten koulua pidettiin syyskuun ensimmäisestä syyskuun 20. päivään. Oppikirjoiksi hankittiin Sundvallin Raamatun historia ( 30 kpl), Raition kielioppi ja lukukirja ( 30 kpl), Hultin maantieto (30 kpl). Ostettiin myös Waarasen ja Auvisen rukouskirja, koraalivirsikirja ja kaksi virsikirjaa, kateskismuksia, Raamattu sekä Kanteloinen-lauluvihkot 1 ja 2 metriset mitat, taulu, maapallo, Suomen ja Palestiinan kartta ja urkuharmooni. Myöhemmin tilattiin vielä Topeliuksen Mamme-kirjoja (25 kpl) seuraavaksi lukukaudeksi, laskuesimerkkivihkoja, helmitauluja, pyyheliinoja ja Euroopan kartta.

Kouluun ilmottautui kaikkiaan 30 lasta, joista neljä ei saapunut. Oppilaista oli 12 poikia ja 18 tyttöjä. Talollisten lapsia oli 17, itsellisten ja muiden (kalastajien ja merimiesten) 13. Vuonna 1898 aloittaneista sai yhdeksän päästötodistuksen vuonna 1901. Vuosina 1902 ja 1903 sai vielä yhteensä viisi vuonna 1898 alottaneista päästötodistuksen. Opettajatar Fransiska Manneroos piti ensimmäisenä kouluvuotena myös kylän nuorisolle iltakoulua, jossa opiskeltiin kirjoitusta, laskentoa ja laulua. Oppilaita oli ”väliin yli 20”.

Lähdeaineisto Terttu Myllylahti Vasankarin koulu 100 vuotta

torstai 16. helmikuuta 2012

Kalajoen kotiteollisuuskoulu kunnan rakennuttamissa tiloissa











Sen monivaiheiden ja pitkän prosessin kestäessä, joka oli käyty Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun saamiseksi kunnan omistukseen, olivat koko ajan olleet taloudellisten seikkojen ohella esillä myös koulun toimintaa ja kehittämstä haitanneet toimitilaongelmat. Koulun kannatusyhdistykselle ja johtokunnalle tuotti suurta helpostu vuonna 1966 saatu tieto, että kunta oli varannut koululle tontin Varpusaaresta Etelänkylältä.

Tuolloin alkoi myös varmistua kunna kiinnostus ryhtyä koulun ylläpitäjäksi, sillä 1960-luvun alkuvuosista lähtien oli valtakunnassa pohdittu kotiteollisuusopetuksen uudistamista, johon yhtenä osana kuului opetusyksiköiden suurentaminen ja monipuolistaminen. Käytännössä se merkitsisi olemassa olevien alan oppilaitosten keskittämistä. Kalajoella nähtiin olevan maakunnassa hyvät mahdollisuudet tula keskittämispaikkakunnaksi.

Syksyllä 1969 aloitettiin uusiutumassa ja laajenmassa olevaa kotiteollisuusopetusta varten uusien koulutilojen I vaiheen rakennustyöt Varpusaaressa. Rakennuttajan oli Mieskotiteollisuuskoulun kannatusyhdistys. Työ tehtiin omana työnä, vastaavana mestarina koulun raknnusosaston opettaja, insnööri Reijo Räihälä ja valvojana koulun uusi johtaja, rakennusmestari Veikko Tanhuala. I-vaihe oli suuruudeltaan 780 m2, valmistui vuonna 1970. Opetustiloja siihen tuli 271 m2 sekä hallinto- ja sosiaalitiloja 200 m2.

II-vaiheen vuoro oli vuonna 1972. Silloin valmistui uusia tiloja 870 m2. Muun muassa metalli- ja koneenkorjausosasto sekä puutyöosasto saivat silloin uudet tilat. Samana vuonna toteutettiin merkittävä Keski-pohjanmaan kotiteollisuuskoulun keskittäminen Kalajoelle: tänne siirrettiin Vetelin ja Toholammin kotiteollisuuskoulujen yksivuotiset puutyöosastot sekä aiemmin mainitun Kälviän koulu yksivuotinen kudontaosasto. Kalajoen kotiteollisuuskoulu oli muuttunut nyt 120 opiskelijan kouluksi, jossa toimi 11 opettajaa ja viisi toimihenkilöä. Tiloja tarvittiin kiireesti lisää.

III rakennusvaihe valmistui vuoden kuluttua edellisestä eli vuonna 1973. Käyttöön saatiin asuntola 40 opiskelijalle sekä asunto oppilasasuntolan valvojalle, eli 840 m2 uutta tilaa. Opiskelijoille asuntolassa asuminen on ollut maksutontan.

IV rakennusvaihe oli edellisiä merkittävästi suurempi 1200m2. Tilat valmistuivat vuonna 1975. Niistä suurin osa, 1057 m2, tuli oppilaskäyttöön tai työtiloiksi. Kudonta- ja vaatetusosastot saivat vihdoinkin tarkoituksenmukaiset tilat.

V rakennusvaihe vlmistui vuonna 197. Sen myötä saatiin 1270 m2 uusia tiloja, joista 1063 m2 oli opetus- ja työtilooja sekä 200 m2 ulkovarastotiloja. Metalliosasto sai tässä vaiheessa uudet tilat ja puutyöosasto lisätilaa. Rakennusosasto päästiin sijoittamaan metalliosaton vanhoihin työtiloihin.

VI rakennusvaihe tuotti vuonna 1986 lisärakennuksen, johon saatiin hyvät ja tuiki tarpeelliset liikuntatilat sekä luokkatiloja kuvallisten aineiden opetusta varten. Noiden luokkatilojen tarve tuli ajankohtaiseksi oppilaitoksen opetussuunnitelmien laajennettua tuotesuunnittelun sekä kuvallisten ja yleensä taideaineiden suuntaan. Liikuntatilojen iltakäytölle on ollut kova kysyntä myös oppilaitoksen ulkopuolelta, kuten eri liikkuntajärjestjen ja -lajien, kansalaisopiston sekä vapaitten liikuntapiirien taholta.

Vuonna 1989 Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa aloitettiin yhdessä Kuopion ja Ikaalisten vastaaavien oppilaitosten kanssa joustavan koulutusrakenteen kokeilu. Sen myötä käsi- ja teollisuusalan opetussuunnitelmat on kehitetty nykyiseen mutoonsa. Eli KKTOL on saanut olla eturivissä uudistamassa edustamaansa koulutusalaa.

Lähdeaineisto: Mieskotiteollisuuskoulusta Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi 1937-1997

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Naiskotiteollisuuskoulun historiaa













Kalajoen naiskotiteollisuuskoulun ensimmäiset oppilaat a opettajat 1946-1947 kokoontuneina yhteiseen tapaamiseen vuonna 1986. Etummaisina opettajat Aili Cajan ja vasemmalla Mirja Metsola.

Kalajoella oli vuodesta 1946 alkaen toiminut myös naisten kotiteollisuuskoulu. Sen syntyhistoriassa on samoja piirteitä kuin mieskotiteollisuuskouunkin saamisessa paikkakunnalle. Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseura oli järjestänyt kalajokisten naisten ja miesten aloitteellisuuden pohjalta paikkakunnalle toistuvasti erilaisia käsityökursseja. Siitä kehittyi toive saada Kalajeolle myös pysyvää alan koulutusta. Asian johdosta otettiin moneen otteeseen yhteyttä Maataloushallituksen kotiteollisuusosastoon. Naisten koulutuksen puolesta toimivat tarmokkaasti etenkin Kalajoen Maatalousnaiset ruustinna Aice Kiviojan johdolla. Helsingissä heillä oli hyvänä yhteyshenkilönä Kalajoen kappalainen, myöhemmin kirkkoherra , V.H. Kivioja joka toimi kansanedustajana 1929-1945. Talvisodan seurauksena Kalajoelle sijoitettiin Karjalan evakkoja Sortavalasta ja sen ympäristöstä. Heidän mukanaan tänne siirtyi vuonna 1940 evakkoon myös Sortavalan naiskotiteollisuuskouu. Maataloushallituksessa muistettiin kalajokisten esitykset naisten käsityökoulun perustamisesta paikkakunnalle – olihan täällä silloon jo aloittanut toimintansa miesten kotiteollisuuskoulu.

Kappalainen V.H. Kivioj siirtyi vappuna 1940 Kalajoen seurakunnan kirkkoherran virkaan ja muutti samalla perheineen Hietalan pappilasta Jokelan pappilaan. Sortavalan naiskotiteollisuuskoulu sai nyt evakkopaikan Hietalan pappilasta ja Kalajoki siemenen naiskotiteollisuuskoululleen.

Evakkokoulussa oli yksivuotiset kudonta- ja ompeluosastot. Se toimi Kalajoella kaksi vuotta. Sen jälkeen Kalajoen Maatalousnaiset anoivat Keski-Pohjanmaan Maanviljelyssuralta kiertävän naiskotiteollisuuskoulun kiinteää sijoittamista Kalajoelle, Hietalan pappilaan. Hanke toteutui, ja neljä vuotta kiertävä koulu, jossa oli yhdistetty omepu- ja kudontaosasto – opettajana Aili Cajan – pysyi Kalajoella. Sen jälkeen koulu siirtyi Kälviälle, missä se myöhemmin vakinaistettiin.

Edellä mainitun neöjän vuoden aikana Kalajoella ja Kalajoelta toimittiin jälleen tarmokkaasti pysyvän naiskotiteollisuuskoulun saamiseksi paikkakunnalle. Vuonna 1946 se vihdoin onnistui: ensimmäiset oppilaat sisäänkirjoitettiin 2.9.1946. Päästötodistuksensa he saivat 8. keäskuuta 1947.

Kalajoen Naiskotiteollisuuskouluun tuli kaksi osastoa; yksivuotiset kudonta- ja ompeluosastot. Koulun johtajaksi nimitettiin Aili Cajan ja ompelun opettajaksi Mirja Metsola. He toimviat kouun palveluksessa eläkeikäänsä asti. Koulun johtokunnan tarmokkaana puheenjohtajana toimi ruustinna Alice Kivioja alusta alkaen siihen saakka, kunnes Naiskotiteollisuuskoulu ja Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulu vuoden vaihteessa 1970-1971 yhdistettiin Kalajoen kotiteollisuuskouluksi.

Naiskotiteollisuuskoulu sai vuonna 1959 kunnan rakennuttamat uudet, tarkoituksenmukaiset tilat opettaja- ja oppilasasuntoloineen nykyisen Lankilantien varrelta. Ensimmäisen työvuotensa koulu oli toiminut entisessä suojeluskuntatalossa Suojassa. Hietalan pappilaan koulu siirtyi Suojasta takaisin kun pappila oli tyhjentynyt sinne majoitetusta siirtoväestä. Pappilan tilast alkoivat pian käydä koululle ahtaiksi ja epätarkoiutksenmukaisiksi, sillä pikkupuolella sijainneen ompeluosaston toimintaa haittasi muun muassa kylmyys. Sitä ”pakoon” osato pääsi nykyisen Marttilantien varrella sijaitsevaan, Eino Niemelältä vuonna 1954 ostettuun komeaan pohjalaistyyliseen taloon. Saman katon alle Kalajoen Naiskotiteollisuuskoulun osastot pääsivät viittä vuotta myöhemmin – Lankilantien varrelle. Vuonna 1972 Kälviän naiskotiteollisuuskouu siirtyi takaisin Kalajoelle. Siirto kuului maakunnan kotiteollisuusopetuksen kehittämiseen.

Lähdeaineisto Miesten kotiteollisuuskoulusta Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi 1937-1997.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Mieskotiteollisuuskoulun historiaa










Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseuran kiertävä mieskäsityökoulu sai Maataloushallituksen opetusosastolta järejstyssäännöt 1931. Niiden pohjalta laadittiin vuonna 1937 hyväksytyt Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulunkin järjestyssäännöt. Vuonna 1937 kiertävä koulu vakiinnutettiin. On luultavaa, että koulun sijoittumiseen nimenomaan Kalajoelle vaikutti ratkaisevasti paitsi paikkakunnan kunnallis- ynnä muiden vaikuttajien aktiivisuus, myös Kalajoen käsityö- ja teolliset perinteet sekä sopivat sijainti ja ehkä maakuntapolitiikkakin. Kalajoen teollisista perinteistä todettakoon tässä yhteydessä esimerkkinä Veljekset Friis ja sen yhteyteen perustettu, tosin vain noin kaksi vuotta toiminut, mutta valtion kannattama metalliteollisuuskoulu.

Keski-Pohjanmaan Miesten Kotiteollisuuskoulun kannatusyhdistyksen hallitus piti ensimmäisen kokouksensa 7.11937. Yhdistyksen ja sen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalajoen seurakunnan kanttori ja monitoiminen kunnallismies Oskari Metsola. Tässä luottamustehtävässä hän jatkoi vuonna 1951 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1937-1953 toiminut maanviljelijä Heino Tavasti sekä muiksi varsinaisiksi jäseniksi johtaja Eero Santaholma ja maanviljelijä, vuodesta 1938 lähtien Kalajoen Osuuskassan hoitajana toiminut Leevi Myllylä. Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseuraa kannatysyhdistyksen haliutksessa edusti agronomi Jalmari Valpola.

Kannatusyhdistyksen kokouksessa huhtikuussa 1937 hallituksen rahastonhoitajaksi nimettiin silloin jo koulun johtajaksi valittu rakennusmestari Heikki Kamunen Kalajoelta. Mitään kansaliikettä ei kannastusyhdistykseen liittymisessä ei missään vaiheessa syntynyt, joten uuden koulun taloudellinen asema oli suhteellisen heikko heti alusta alkaen – ja paljon myöhemminkin. Valtiolta saatiin varat opettajien palkkaamiseen ja avustusta muihinkin menoihin, mutta koulun voimakas kehittäminen ei niukkojen taloudellisten voimavarojen takia ollut mahdollista.

Lähinnä lainavaroin oli uusi oppilaitos saatava liikkeelle. Kannatysyhdityksen kokouksessa huhtikuussa 1937 päätettiin, että lainan määrä saa olla korkeintaan 20 000 markkaa. Koulutiloiksi oli saatu vuokratontilla sijaitseva entinen työväentalo. Tontin omisti maanviljelijä Jaakko Laitala. Kannattusyhdistyksen syyskokouksessa 28.12.1937 puheenjohtaja Oskari Metsola ilmoitti, että tontti on koululle ostettu ja pyykitetty.

Opetus Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulusa alkoi 5. huhtikkuuta 1937. Sitä ennen oli koulun johtajaksi ja rakennustyön ammattiopettajakis valittu seitsemästä hakijasta rakennusmestari Heikki Kamunen. Puuseppämaalarinammattilinjan opettajan tointa oli hakenut 11 henkilöä. Heistä koulun johtokunta valitsi tehtävään käsityönopettaja Vilho Viljamaan Kalajoelta. Tehdyt valinnat alistettiin Maataloushallituksen hyväksyttäviksi. Oppilaiksi oli hakenut kaksitoista miestä: Martti Isokääntä Kalajoki, Heimo Isopahkala Kalajoki, Martti Siipola Himanka, Martti Himanka Kalajoki, Eino Hopeavuori Toholampi, Toivo Yliuntinen Kalajoki, Reino Hihnala Alavieska, Aarne Haapoja Toholampi, Matti Oskari Pajuoja Perho, Lauri Okkonen Rautio, Hugo Halonen ja Reino Ainali Sievi Jyrinki.

Helmikuussa 1938 johtokunta valitsi koulun johtajaksi ja ”rakennusmestariopettajaksi” rakennusmestari Toivo Alatalon Iitistä. Haikijoita oli kaikkiaan 23. Sisätyöosasto opettajan toimeen hakijoita oli kuusi. Heistä valituksi tuli tehtäväänsä jo vuoden toiminut Vilho Viljamaa. Vuoden 1938 oppilaat valittiin jo edellisen vuoden joulukuussa. Heidän maakunnallinen kirjonsa oli vielä kattavampi kuin koulun ensimmäisen vuoden oppilailla.

Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun kolmannen toimintavuoden oppilaiksi hyväksyttiin kaikki 31 kouluun pyrkinyttä. Talvisodan syttyminen vuoden 1939 lopulla katkaisi koulun toiminnan jo senkin takia, että koulun johtaja Toivo Alatalo ja useita koulun iäkkäimmistä oppilaista sai käskyn lähteä isänmaataan puolustamaan. Talvisodan jälekisenä neljäntoista kuukauden rauhan jakson aikana Kalajoen Mieskotiteollisuuskoululla järjestettiin erilaisia kursseja, kuten maatalous- ja muiden työkalujen sekä huonekalujen korjauskursseja ja veneenrakennuskurssi. Koulun tiloja tarvittiin myös siirtoväen huollon tarpeisiin.

Maaliskuussa 1941 koulun johtokunta otti siäään uudet 31 oppilasta. Jatkosota syttyi noin kolmen kuukauden kuluttua eli 25.6.1941. Jälleen saivat sekä Toivo Alatalo että joukko koulun oppilaita käskyn rintamapalvelukseen. Saman vuoden syksyllä Alatalo kohtasi sodassa matkansa pään. Myös useita hänen johtamansa koulun oppilaita kaatui talvi- ja jatkosodassa. Sotavuosien aikana Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun vt-johtajana toimi Vilho Viljamaa vuoden 1945 alkuun saakka.

Koulun uuden johtajan valinta suoritettiin vuoden 1944 lopulla. Seitsemästä hakijasta tehtävään valittiin rakennusmestari Sulo Selkälä Jokioisista. Vuoden 1945 oppilamääräksi tuli 29. sodan seurauksia oli sekin, että koulun johtokunnalle tuli vuoden 1945 elokuussa tilaisuus anoa entistä suojeluskkuntataloa koulun käyttöön. Talo kunnostettiin kuitenkin terveystaloksi Ruotsista saadun taloudellisen avun turvin.

Koulun opettajatilanne alkoi elää sota-ajan jälkeen: Vilho Viljamaa siityi yksityisyrittäjäksi ja hänelle myönnettiin ero kesäkuusta 1948 alkaen. Sulo Selkälä puolestaan sai pyytämänsä eron 15.3.1949. Hänen tilalleen koulun johtajaksi ja ulkotyöosaston opettajaksi valittiin rakennusmestari Olavi Hemminki, joka kuitenkin erosi tehtävästään toukokuun lopussa 1950.

Toukokuussa 1948 oli koulun toiseksi ammattiopettajaksi valittu puuseppä Vihtori A. Vuorinen. Hänet koulun johtokunta joutui kokouksessaan 4.3.1950 katsomaan eronneeksi koulun palveuksesta. Yhteistyö johtokunna ja Sulo Selkälän keskenkään ei ollut sujunut täysin kitkatta. Opettajatilanteen paikkaamiseksi tarvittiin tilapäisesti Vilho Viljamaan ja koulun entisen oppilaan, kirvemies Eino Taarin apua.

Mieskotiteollisuuskoulun kannalta 1950-luvun alku oli murrosaikaa myös koulun johtamisesta vastanneiden henkilöiden osalta, sillä koulun perustamisesta saakka sen kannatusyhdistyksen puheenjohtajana toiminut tirehtööri Oskari Metsola kuoli 8.8.1951. Ensimmäisenä kesäkuuta aloitti kulun johtajana vuoteen 1969 saakka kestäneen työnsä oppilaitoksen oma kasvatti Jaakko Adolf Männistö. Oskari Metsolan tilalle johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja Aatto Piispanen.

Murrosta merkitsi sekin, että kouluun pyrkijöitten määrät kohosivat yli sadan: 104 pyrkijää vuonna 1951 ja 164 vuonna 1952. Heistä voitiin koulun tilojen asettamien rajoitusten vuoksi ottaa oppilaiksi vain 50 hakijaa vuonna 1951 ja seuraavana vuonna 55. Vuonna 1953 hakijoita oli vielä 132 ( 35 otettiin), seuraavana vuonna 145, joista ulkotyöosastolle otettiin 25 ja sisätyöosastolle 15. Sitten hakijoitteen määrät alkoivat vähetä: 66 hakijaa vuonna 1956 ja seuraavan vuonna 62 hakijaa.

Huhtikuussa 1959 pidetyssä kannastyhdistyksen kokouksessa käsiteltiin johtokunnan esitystä, missä se pyysi 500 000 markan lainanottovaltuutta, koska koulun maksukyky oli noin kymmenen vuoden aikana ollut keskimäärin kolme kuukautta jäljessä laskujen maksuajoista. Valtuutta ei kuitenkaan siinä kokouksessa myönnetty.

Vuonna 1965 koulun toiminta laajeni metallialan koulutukseen, kun Maataloushallitukselta saatiin lupa neljän kuukauden pituisen mtallimieskurssin järjestämiseen. Se oli alku anotun metalli- ja koneenkorjausosaston perustamiselle. Tuo osasto aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Hakojoita osastolle ilmaantui 17. Joulukuussa 1969 oli hankituille rakennuslainoille tiedossa kunnan takaus. Tammikuussa 1970 Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun johtokunta teki kannattusyhdistykselle esityksen koulun omaisuuden siirtämisestä Kalajoen kunnalle. Kannatusyhdistys lakkautettiin noin vuotta myöhemmin eli 7.4.1971. Vanhan koulurakennuksen – entisen työväentalon – purkivat vuonna 1976 rakennusmestarit Kalervo Rajala ja Arv Säilynoja sekä insinääri Harri Verronen.

Lähdeaineisto Historiikki Miesten kotiteollisuuskoulusta Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi 1937-1997

maanantai 13. helmikuuta 2012

Rahjankylän koulun historia













Rahjankylän koulu Kuvan omistaa Marja Alajoki

Kun kansakoulu oli saatu Tyngälle, alkoi ilmetä tarvetta koulujen perustamiselle myös Kalajoen muillakin sivukylillä. Joulukuussa 1891 kuntakokous päätti neljän uuden koulun rakentamisesta, jossa mainittiinRahjankylän kansakoulu. Projektia viivästytti kuitenkin ehto, että ennen kansakoulun järjestämistä olisi kiertokoulu lakkautettava. Seuraavat seitsemän vuotta aina piirijakoasetukseen saakka rahjankyläläiset joutuivat odottamaan kuntakokouksen ja siunaaman päätöksen täytäntöönpanoa. Piirijakoasetuksen tutluta hyväksytyksi valtiopäivillä, päätettiin kuntakokouksessa valita toimikunta suunnittelemaan koulupiirijakoa Kalajoen kunnassa. Rahjan koulupiirin koulun paikaksi määriteltiin Roukalan ja Juusolan talojen välissä oleva alue, nimeltään Kaivovainio.

Rahjankylässä päätettiin jouduttaa kansakoulukauteen siirtymistä lykkäämällä varsinaisen koulurakennuksen rakenamista ja aloitta toiminta väliaikaisissa tiloissa, jos sovelitaat sellaiset vain kylältä löytyisivät. Kuntakokouksen määräämä johtokunta kokoontui pohtimaan asiaa Roukalan tupaan kesäkuussa 1899. Kokouksesa päätettiin yksimielisesti vuokrata kansakoulutarkoitukseen sopivat tarjolla olevat tilat Leander Juusolalta viideksi vuodeksi 200 mk:n vuotuista vuokraa vastaan.

Koulun perustamispäätöksessä oli maininta, että opettajaksi tuli valita nainen. Niinpä johtokunta valitsi 14 hakijan joukosta virkaan neiti Aleksandra Kuusiston. Ensimmäinen päivänavausvirsi kajahti ilmoille Rahjankylän ja sekä tytöille että pojille tarkoitetussa kansakoulussa maanantaina 2.10.1899 28:n innokkaan oppilaan suusta.

Vuonna 1901 kunnallislautakunta kääntyi yllättäen johtokunnan puoleen välittäen Himangan kunnallislautakunnan pyynnön oppilaidensa mahdollisuudesta käydä koulua Rahjankylän kansakoulussa. Rahjankylän koulun johtokunta suostui pyyntöön sillä ehdolla, että oman kylän koululaiset mahtuvat kaikki kouluun ja sitten otetaan vasta naapuripitäjästä lisää.

Vuonna 1902 tethiin sitten esitys uuden kouluhuoneiston rakentamiseksi. Koska monien mielestä nykyinen vuokrarakennus soveltui kansakoulukäyttöön hyvin, päätettiin tiedustella, olisiko kyseinen huoneisto ostettavissa. Leander Juusola myi huoneiston kunnalle vuonna 1903 2000:lla markalla ja hän lahjoitti vielä koulurakennusta ympäröivän noin 30 kertaa 90 käsittävän maa-alueen koululle pihamaaksi. Kouluhallitukselta saatiin lupa rakentaa lisärakennus kyseiselle maa-alueelle.












Kivikoulu Kuvan omistaa Veijo Viljamaa

Syksyllä 1937 päätettiin anoa valtiolta puutavaraa alakoulun rakentamista varten sekä keskusteltiin 10 aarin ostamisesta Juusolan perikunnalta alakoulua varten. Jouluaattona 1937 pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin ehdottaa tonttimaan ostamista Juusolan perikunnalta vaadittuun 5000 markan hintaan alakoulun rakentamispaikaksi, sillä tämä toisi koulurkaennukset niin lähelle toisiaan, että yhteisten keittola- ja ulkohuonerkaennusten käyttö olisi mahdollista. Uusi alakoulu, jota myöhemmin myös kivikouluksi kutsuttiin, otettiin virallisesti käyttöön syksyllä 1939 juuri ennen sotaa. Koska koulu oli osan vuotta 1940 lakkautettuna, autettiin siirtoväen asunto-ongelmaa hiukan majoittamalla heitä koulun tiloihin.

Heinäkuussa 1949 Rahjankylän kansakoulun johtokunnan piti ratkaista ongelma, koska oppilasmäärä yläkoulussa olisi seuraavana lukuvuonna 55 ilman seitsemättä luokkaakin, joten tilat alkoivat käydä ahtaiksi. Kesällä 1958 tehtiin koululla kauan odotettu hiukan laajempi kiinteistöremontti, jonka yhteydessä myös ovi- ja ikkunaratkaisuja tarkistettiin käytännöllisyyssyistä.

Huhtikuussa 1972 pidettiin kokous Rahjankylän koulutilanteesta. Kokouksessa päädyttin esitettyihin tietoihin perustuen yksimielisesti siihen tulokseen, että Rahjankylään tarvitaan uusi koulu. Marraskuussa 1976 Rahjan kansakoulun kouluneuvosto läehstyi Kalajoen kansakoululautakuntaa erittäin jyrkällä kirjelmällä uuden koulun rakennusprojektin aloittamisen vauhdittamiseksi. Kevättalvella 1980 alkooivat vihdoin ja viimein olla rahoitussuunnitelmat uuden koulun rakentamisen osalta valmiina. Keväällä 1981 oli Rahjan asukkaita lähes neljä vuosikymmentä askarruttanut odottaminen vihdoin ohi ja kouluneuvoston puheenjohtaja Jouko Alajoki saattoi kokouksessa todeta tyytyväisenä uuden koulun rakennusproejktin vihdoin alkaneen.

Ensimmäinen koulupäivä uudessa ja nykyaikaisessa koulurakennuksessa oli 15.2.1982. Kesäkokouksessaan johtokunta päätti uuden koulun vihkiäisjuhlien ajankohdaksi 24.10.1982. Kouluhallituksen ylijohtaja Porvali piti juhlapuheen.












Rahjankylän uusi koulu (Kuva Matti Joensuun albumista)













Rahjankylän koulun pitkäaikaisin opettaja ja koulunjohtaja Matti Joensuu jäi eläkkeelle 36 vuoden työrupean jälkeen kevätlukukauden 1991 päätyttyä. ( Kuva Matti Joensuun albumista)

Lähdeaineisto ja kuvat: Jouko Arvo Rahjankylän koulu 1899-1999

perjantai 10. helmikuuta 2012

Raution koulun historia













Raution kirkonkylän kansakoulun opetustyö aloitettiin 16. syyskuuta 1889 Lukkarin puustellissa.

Kansakoulun perustamista ovat valistuneet rautiolaiset isännät kehitelleet ilmeisesti useiden vuosien aikana ja 12.12.1881 Raution pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa on sitten tehty päätös kansakoulun perustamisesta. Alkuperäinen pöytkirja on hävinnyt, mutta säilyneen jäljennöksen kautta tuon kuntakokouksen pöytäkirjan ovat omakätisesti allekirjoittaneet kuntakokouksen esimies Henrik Petäjistö ja kirjuri Henrik Kärkinen sekä puumerkeillään vahvistaneet Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Henrik Takkunen ja Jaako Sipilä.

Kansakoulun johtokunnan esimieheksi oli valittu pastori N. Karlsberg ja jäseniksi kauppias Henrik Petäistö, kirkkoväärti Johan Räihä, talokkaat Manna Koivu-Sipilä, Juho Härönoja, Erkki Mäkitalo, Henrik Kärkinen-Wähäkangas, Erkki Keltapöllä ja lautamies Jaako Werronen. Viisi vuotta oli kulunut, mutta Rautiossa ei ollut tapahtunut mitään. Kesällä 1888 kansakoulujen tarkastaja pastori J. Reini oli kirjoittanut asiasta Oulun läänin kuvernöörille ja vaatinut kuntaa toteuttamaan vuonna 1881 tehdyn päätöksen kansakoulun perustamisesta.

Lääninhallitus on antanut välipäätöksensä tarkastajan vaatimuksesta 11. elokuuta 1888 ja Raution kuntakokous on puolestaan vastannut siihen jo 3. syyskuuta 1888. Päätöksen mukaan kunta suostuu panemaan koulun toimeen syyskuun alusta 1889, mutta pyytää, että ”koulu pitemmäksi aikaa saisi olla sijoitettuna hyyryhuoneisiin eli siihen asti kunnes koulun menestys on täydellisesti taattu”. Oulun lääninhallitus on 5. lokakuuta 1888 ”hyväksynyt ja vahvistanut mitä Raution kuntalaiset viime syyskuun 3. päivänä asiassa ovat päättänneet".

Koulutoimen ylihallitus (kouluhallitus) on 7. elokuuta 1889 esittänyt, että yleisistä varoista myönnettäsiin ”apuraha opettajattaren palkkaamiseen raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa”. Lopullisen päätöksen kansakoulun perustamisesta on tehnyt Keisarillisen Suomen Senaatin kirkollisasiain toimituskkunta Helsingissä 28. elokuuta 1889.

Koulun johtokunta on päättänyt 9. huhtikuuta 1889 vuokrata koululle ja opettajattarelle huoneet Lukkarin puustellista (nykyisin Raution kotiseutumuseona) 50 markan vuosivuokralla. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa 13. elmikuuta 1889 on merkitty pöytäkirjaan, että opetusta tulee antaa seuraavissa aineissa: uskonoppi ja kirkkohistoria, soveliasten kirjain lukeminen äidinkielellä ja sen kirjoittaminen, maantiede ja historia, muoto-oppi sekä pintain ja kappalten mittaaminen, luonnontiede ja sen käytäntö, kuvaanto, laulu ja voimistelu, jonka ohessa tyttöjä pitää harjoittaa naisväen käsitöihin ja poikia kätevyyteen. Koulun aloituspäivänä 16. syyskuuta 1889 johtokunta hyväksyi opettajan tekemän lukujärjsteyksen, jonka mukaan koulupäivän pituus oli maanantaista perjantaihin viisi tuntia ja lauantaisin neljä tuntia.












Raution kirkonkylän koulun rakennukset vuonna 1930 tapahtuneen laajennuksen jälkeen.

Keväällä 1891 kuntakokous on ”lupausten mukaan ja pitemmän aikaa tuumittua” ostanut 300 markalla uuden koulun paikaksi Hiskias Aaponpoia Räihältä ”Pappilan maan rajalta Sysimehtän ja Matti Hanhinevan Torpanmaan paikalta peltoa yhden tynnyrinalan ja kartanon maan tonttia puolen tynnyrin alan”. Koulun rakentaminen on toteutettu 1892 ja sitä varten on Raution kouupiirin asukkailta kannettu kahteen otteeseen yhteensä noin 2 000 markkaa. Pääurakoitsijana toimi Jaakko Antinpoika Takkunen, joka huutokaupassa otti tehdäkseen ”rakennuksen salvaamisen ja veistämisen sisältä ja päältä ja päätyin lautottamisen ponttaamalla ja vesikaton tekemisen asfalttihuovasta 540 markan summasta.

Ensimmäisen koulutalon rakennuskustannukset ovat olleet yhteensä 5 550 markkaa. Useina vuosina koulun menot ovat olleet tuloja suuremmat ja tilinpitäjä Otto Petäistö on joutunut maksamaan koulun menoja omasta pussistaan. Tammikuussa 1893 oli johtokunnassa ensimmäisen kerran esillä koulun vesikysymys. Tuolloin päätettiin tehdä koululle kaivo, jonka ”puitteiksi ostetaan joku vanha huone-aitta tai riihi.

Alusta alkaen oli kirkonkylän koulu varsin sivussa muusta asutuksesta ja koulun paikkaa valittaessa lieneekin painavimpana syynä ollut pappilan läheisyys. Rakentamisen kannalta maaperän laatu oli huonoa ja jo pian koulun aloittamisen jälkeen ovat johtokunnan jäsenet useinkin joutuneet pohtimaan korjaustöitä ja niistä aiheutuneita pulmia.

Syksyllä 1920 oli koululle vuokrattava lisätiloja lukkari Jokelinin puustellista. Varsinaiseen koulutaloon saatiin sähköt 1922 lopulla. Yli neljännesvuosisata myöhemmin 1949 valtuusto myönsi 30 000 markkaa sähköjohtojen uusimiseen, kun silloin sähkönjakelua hoitaneelta Korpelan Voima Oy:ltä oli tullut määräys, että sisätilojen sähköjohdot on uudistettava laillisiksi.

















Opettaja Helvi Juntumaa oli virassaan 1952-1957. Kuva on otettun pappilan väentuvan edessä.

Vuonna 1952 vuokrattiin alakoulua varten luokkahuone koulun viereisestä pappilan väentuvasta ja samana vuonna rakennettiin koululle uusi sauna. Koulun laajentaminen tuli esille seuraavana vuonna ja johtokunta esitti jälleen koulun rakentamista uuteen paikkaan, koska ”nykyisen koulun paikka on sekä asemansa että maan laatua ajatellen sellainen, että ei ole tarkoituksenmukaista tähän koulua rakentaa. Kunnanvaltuustokin oli nyt samaa mieltä ja koulun paikaksi ostettiin maantien varresta Antti Niskalta 63 aaria maata 350 000 markan hinnalla.

Koululle hyväksyttiin Jukka-tyyppipiirustukset ja rakennsulupa saatiin syyskuun alusta 1954. Tiilirakenteinen koulu valmistui kunnan omana työnä 1955 ja sen kustannukset olivat noin 23 miljoonaa markkaa. Koulun tilavuus oli noin 3300 kuutiometriä ja talousrakennuksen tilavuus noin 330 kuutiometriä.

Raution koulu on ollut lakkautusuhan alainen vuonna 2011. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän johtama kouluverkkotyöryhmä yritti saada lakkautettua koulun, mutta se ei onnistunut siinä operaatiosa. Sen jälkeen lakkautusta yritettiin ”vippaskonstein” eli Kalajoen kaupungin investointibudjetin kautta. Asiasta nousi sen verran iso ”mökä” että asia näytetään hoidettavan kunnallisvaalien 2012 jälkeen.














Raution koulu















Raution koulun oppilaita 1964. Kuvassa 3-4.luokan oppilaat ja opettaja Anneli Hintsala. Kuvassa Erkki Aho keskimmäisen rivin oikeassa laidassa.













Osmo Tokola toimi johtavana opettajana raution koulussa vuosina 1943-44 ja 1946-1971.

Lähdeaineisto: Aarre Aunola 100-vuotias Raution koulu 1889-1989