perjantai 19. maaliskuuta 2010

Kalaja-laiva ja sen tuhoutuminen













Eugen Forsin maalaus Kalaja-laivasta. Maalaus Kalajoen kaupungitalolla.

Kalaja oli kauppias Antti Santaholman vuosina 1873–1874 rakennuttama Kalajoen kuuluisin parkkilaiva, joka purjehti maailman merillä vuosina 1874–1885. Kauppamatkoillaan alus päätyi aina Etelä-Amerikkaan, Kiinaan ja Australiaan asti, ja upposi Newfoundlandin edustalla vuonna 1885.

Kalajan rakentaminen

Kalaja rakennettiin Santaholman perustamalla "Laiva ja Varvi Seuran" telakalla vuosina 1873-1874. Se oli valmistuessaan 372,9 lästin vetoinen ja 12 jalkaa syvässä kulkeva parkkilaiva. Rakentaminen vaati yhden kuolonuhrin, kun kirvesmies Antti Efraiminpoika Tohkoja ruhjoutui telakalla sattuneessa onnettomuudessa kuoliaaksi. Säilyneiden asiakirjojen mukaan Varvin ja Kalajan rakennuskustannukset kohosivat yhteensä 185 829,78 markkaan, jotka jaettiin osakkaiden kesken heidän osuuksiensa mukaisesti. Laivan rakennutti osakeyhtiö, johon kuuluivat Kalajoelta A. Santaholma, I.Merenoja, O. Pahikkala, J. Myllylä, Oulusta L. Helander sekä Pyhäjoelta A. Annala. Rakennuspuuksi käytettiin aina Pihtiputaalta ja Reisjärveltä asti haettuja komeita jättiläishonkia, jotka siihen aikaan ylimaissa eivät kovin paljon maksaneet. Rakennusmestarina oli laivojen rakentaja Anders Gustaf Östman Kalajoelta. Työmiehet olivat pääasiassa kalajokisia isäntämiehiä, joilla useimmilla oli ammattituntemusta laivanrakennusalalla.

Miehistön värvääminen

Miehistön värvääminen tapahtui Kalajoella 17.9.1874. Laivan miehistöön kuului 16 miestä, 1 stuuvertti eli ylikokki, 2 perämiestä ja kapteeni. Laivan kapteeniksi tuli yksi yhtiön osakkaista, pietarsaarelaissyntyinen Jakob Roos, jolle luvattiin palkkioksi 60 markkaa kuukaudessa, 5 prosenttia bruttorahdista ja 3 markkaa maissaolorahaa. Perämieheksi nimitettiin D. Roos, joka vaihdettiin Skotlannissa vuonna 1867 oululaiseen J. Stenmaniin. Muut miehistön jäsenet olivat:

Konstaapeli Juho Östman
Puuseppä Kalle Haavisto
Matruusit M. Märsell ja E. Rahja
Puolimatruusit Niku Lohva, Juho Heusala, Antti Östman
Kokki Antti Sievilä
"Jungmannit" Heikki Simi, Antti Rönnqvist, August Pitkänen, Erik Anttila, F. Haapakangas, Matti Junnikkala, Sivert Hendelin
Kajuuttavahti Herman Östman
Aluksen tulliselvittely tehtiin Raahessa syyskuussa 1874, minkä jälkeen Kalaja lähetettiin ansaitsemaan maailman merille, tarkoituksena palata kahden vuoden kuluttua takaisin. Kalajoen "Lentävän hollantilaisen" matka venähti kuitenkin viiden vuoden mittaiseksi kapteeni Roosin kaapattua laivan.

Kalajan seikkailut maailman merillä 1874–1880

Kalaja purjehti aluksi Raahesta painolastissa Pietarsaareen, jossa laivaan lastattiin lankkuja Englannin Hulliin vietäväksi. Hullin satamassa Kalajaan laitettiin kuparipohja, ja tammikuussa 1875 alus jatkoi matkaansa Hullista Shieldsiin, josta se otti hiililastin vietäväksi Jaavan saarelle Indonesiaan.

Tammikuussa 1876 Kalaja jatkoi matkaansa Queenstownista Glasgow'hun ja otti huhtikuussa rahdin Buenos Airesiin, Argentiinan pääkaupunkiin, jonne saavuttiin saman vuoden kesäkuussa. Jaavan sokerirahdista kirjattiin samaan aikaan Kalajoella tuloja 16 430 mk. Argentiinasta kapteeni Roos jatkoi maissi- ja heinälastissa Brasilian Rio de Janeiroon, jonne alus saapui syyskuussa. Lokakuussa kapteeni Roos päätti lähteä pelkällä painolastilla, onneensa luottaen, purjehtimaan takaisin Jaavalle Batavian satamaan, josta otti kurssin kohti Indo-Kiinaa. Alkuvuodesta 1877 Kalaja saapui Saigonin satamaan, jossa laivan pohjakuparit vaihdettiin uusiin. Saigonista Roos lähetti edellisen vuoden rahtituloja Kalajoelle 9 502,50 mk.

Kapteeni Roosin onni kääntyi, kun puolimatruusi Heusala sairastui Saigonissa koleraan ja kuoli tautiin 20 päivää sairastettuaan. Kaiken lisäksi singaporelainen höyrylaiva lasketti lähes täydessä vauhdissa ankkurissa maanneen Kalajan päälle rikkoen aluksen pahasti, ja Santaholma joutui ottamaan Suomen Merivakuutusyhtiöltä ennakkona lainaa 84 000 mk viiden prosentin korolla laivan korjauksia varten. Kapteeni Roosia pyydettiin palaamaan kotiin, mutta seikkailumieli vei miehen mennessään.

Saigonista kapteeni Roos päätti viedä Kalajan vanhaa pohjakuparia Hongkongiin, josta hän otti lastin Siamiin. Lokakuussa 1877 laiva saapui Bangkokin satamaan, jossa kapteeninrouvan apulaiseksi Glasgow'sta tullut suomalainen nainen L. Ramstedt kuoli tropiikin tauteihin. Loppuvuodesta 1878 Kalaja otti sokerilastin Australiaan. Kalajoella isännistö alkoi kuitenkin jo hermostua. Kaikesta huolimatta Santaholma kirjoitti Roosille Australian Sydneyhin 2.8.1878 vielä toiveikkain mielin ja kertoi odottelevansa kärsivällisesti parempia aikoja.

Roos päätti viipyä kuukausikaupalla Sydneyssä sillä seurauksella, että joulukuussa laivasta karkasi seitsemän merimiestä Australiaan, useimmat heistä suomalaisia. Australiasta Kalaja otti hiililastin Shanghaihin Kiinaan ja kävi tämän jälkeen pari kertaa Euroopassa. Se jäi kuitenkin purjehtimaan Itä-Intian rannikkoreitille. Miehistö pyyteli kapteenia palaamaan kotiin, mutta Roos ilmoitti isännistölle marraskuussa 1879 purjehtivansa Kiinan merellä ja aikovansa Anjeriin, Jaavalle, mukanaan 450 tonnia raskasta lastia, teetä, kanelia ja silkkiä.

Kalajoella loppui kärsivällisyys, ja Roosin oli otettava viimein Hongkongista rahti takaisin Lontooseen, jonne alus saapui kesäkuussa 1880. Lontoossa laiva otettiin Roosilta pois ja annettiin 58-vuotiaan oululaisen merikapteeni Ryselin haltuun. Uudeksi perämieheksi nimitettiin August Söderlund. Pian Kalajoelle kantautui tieto, jonka mukaan Kalaja oli kärsinyt haverin Lontoossa ja Roos oli ottanut laivan korjauksia varten lainaa, joka oli maksettava heti takaisin. Lainan hankkiminen osoittautui hankalaksi, mutta viimein raahelainen kauppias Heikki Sovelius lupautui lainaamaan yhtiölle hampaita kiristellen 30 000 mk, ja Santaholma onnistui saamaan vielä ”Lumperin pankista” pankinjohtaja Aspergrenilta lainaa 20 000 mk, joilla Kalajan pakkohuutokauppa estettiin. Kalaja päätettiin myydä, mutta myynnistä ei kuitenkaan tullut mitään.

Roos tahtoi omistajilta rahaa laivan korjausta varten. Rahat lähetettiinkin, mutta Roos pani ne omiin taskuihinsa ja vielä lisäksi laivan rahtirahat. Isännistö vaati Roosia tulemaan kotimaahan ja tuomaan laiva Kalajoelle, mutta Roosilla oli sellainen omistajien valtakirja, että se oikeutti hänet rajattomasti purjehtimaan ja ottamaan lastia haluamastaan satamasta ja viemään minne se vain osoitetaan. Kapteeni Roos ei totellut isäntien määräyksiä, vaan ”seilasi ja hoilasi” vapaasti. Noin viitisen vuotta hän purjehti laivallaan aivan kaukaisen idän vesillä. Viimein omistajat valtuuttivat kapteeni Johan Ryselin Oulusta ottamaan laiva haltuunsa ja hänen onnistuikin saada ”karkulainen” kiinnin Englannissa. Kalaja tuotiin nyt Ouluun. Se oli perin huonossa kunnossa. Olusssa siihen pantiin Varjakan sahalta lankkulasti, jonka se vei Liverpooliin Englantiin. Siellä laiva nostettiin telakalle, revittiin vanha pohja pois, pantiin uusi kupari sekä muutenkin korjattiin koko laiva aivan ensiluokkaiseen kuntoon.

Liverpoolista laiva lähti Baltimooreen Yhdysvaltoihin, josta hyväkuntoisuutensa vuoksi sai nisujyvälastin Tanskaan. Sitten se haki Philadelphiasta jyvälastin Skotlantiin, jonne tuotiin vielä toinenkin nisujyvälasti Amerikasta. Neljäskin lasti oli samaa tavaraa Philadelphiasta ja se tuotiin Roueniin Ranskaan. Täällä laiva purjehti Lissaboniin ottamaan suolalastia, mikä tuotiin Raaheen. Laivan kapteenina näillä matkoilla toimi kapteeni Mustonen. Laivaa kunnostettiin ja se lähti kapteeni Aatami Kaakisen johdolla lankkulastissa Englantiin ja sitten Länsi-intian saarilta hakemaan sinipainevärilastia.

Kapteeni Roosin oikeudenkäynti

Kapteeni Roos haastettiin oikeuteen. Hän oli ollut Kalajan kapteenina viisi vuotta ja kahdeksan kuukautta, joista laiva oli maannut eksoottisissa satamissa kolme vuotta ja ollut merillä kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Sopimus oli tehty alun perin vain kahdeksi vuodeksi, jonka Roos oli rikkonut kieltäydyttyään palaamasta takaisin Suomeen. Voittoa oli tullut ainoastaan Pohjois-Amerikan reitiltä ja kirjanpidon mukaan laivan "proviantiin" oli kulunut vuosina 1874–1880 yhteensä jopa 65 470,12 mk, sillä Roos oli ostanut pitkille merimatkoille ”väkeviä juomisia, viinejä, porteria, olutta, skinkkua, juustoa ja monenlaista muuta erinomaisempaa kajuutta ruokaa”. Kaiken lisäksi kapteenin rouva oli ollut laivassa 4,5 vuotta maksamatta laisinkaan ruokarahaa. Isännistö vaati Roosilta korvauksia 126 014,43 mk, mutta oikeus määräsi hänen maksettavakseen ainoastaan 1 711,98 mk, sillä kapteenilla oli yli yhtiöltä saamisia 50 741,60 mk.

Pohjois-Amerikan reitillä 1880–1885

Trooppisten vesien toukat olivat syöneet Kalajan huonoon kuntoon, mutta laiva päätettiin korjata Mansikkaniemen varvilla Rahjassa ja lähettää toiselle ansaintamatkalle Pohjois-Amerikan reitille, joka aikaisemmin oli tuottanut hyvin voittoa. Kapteeniksi nimitettiin Edvard Mustonen ja perämieheksi Adam Kaakinen. Toinenkin matka alkoi kummallisella tavalla, kun Kalaja otti v. 1880 lankkulastin Oulusta Liverpooliin, mutta osa kansilastista päätyi mereen Pohjanmeren myrskyssä.

Seuraavat pari vuotta Kalaja purjehti Philadelphian ja Euroopan väliä, ja vuonna 1882 laivaa yritettiin myydä, mutta jälleen kerran tuloksetta. Kalajan kapteeniksi tuli v. 1882 entinen perämies Adam Kaakinen, joka purjehti Baltimoren ja Euroopan väliä kuskaten erilaisia rahteja öljystä ratapölkkyihin. Alus palasi 1884 Suomeen, josta lähti seuraavana vuonna viimeiselle, kohtalokkaalle matkalleen.

Kalajan tuhoutuminen

Kalaja otti vuonna 1885 Cardiffista hiiilastin toimitettavaksi Jamaikalle, josta otti punapuulastissa kurssin kohti Ranskan Le Havren satamaa. Huhtikuussa 1885 Santaholma vastaanotti Halifaxista Kanadasta sähkeen, jonka mukaan saksalainen Lloydin tullilaiva oli upottanut Kalajan "bankilla" ja perämies Lakström oli hukkunut. Vähitellen Kalajoelle saapui lisää tietoa ja kävi ilmi, että Kalaja oli joutunut onnettomuuteen Kanadan edustalla Newfoundlandin matalikolla huhtikuun 13. päivänä 1885 matkalla Jamaikalta Le Havren satamaan.

Alavieskalainen Juho Nikula, joka oli ollut Kalajassa merimiehenä sen viimeisellä matkalla kertoi, että ”oli nokipimeä yö huhtikuun 14. päivää vasten 1885. Se ei mene mielestäni koskaan. Muistan kuin viime yön. Olin sinä yönä iltapuolesta ruotelissa. Myrsky oli ankara, meri pauhasi ja korkeat laineet huuhtelivat laivamme kantta. Silmä kovan piti tähystellä pimeään yöhön, minne ei nähnyt ”nenäänsä pitemmälle”. Tuuli vinkui ja ulvoi mastoissa sekä purjeiden köysissä. Kapteeni Kaakinen kävi iltayöstä tarkastamassa, että kaikki ”oli reit”. Hyvässä tuulessa mentiin Ranskaa kohti. Laivassa oli kallisarvoinen, ehkä miljoonien arvoinen sinipainevärilasti, otettu Intiasta. Se oli aikomus viedä Havreen Ranskaan, mutta kohtalo ei sitä sallinut. Laivalla oli vastuksia ja vahinkoja koko purjehdusolonsa aikana, joten voimme sanoa sitä kovan onnen laivaksi. Purjehdusajallaan se menetti tapaturmaisesti 16 miestä. Kapteeni Kaakinen oli etevä merimies.
Kello 1 yöllä vaihtui laivalla vuoro. Ruoteliin tuli nyt tilalleni Janne Lakström Kalajoelta. Kiiruusti juoksin, kylmä kun oli, keulapuoleen hyttiini juomaan kuumaan kahvia. Mutta juuri kun nostin kahvilautasta suulleni, kuului rymähdys, vaikkei tosin kovin ankara. Heti kiireesti kannelle ja pian huomasin, että suuri höyry oli ajanut Kalajan ahterinpuolesta aivan eri poikki, kahdeksi kappaleeksi. Etupuoli pysyi vielä veden päällä sekä peräpuoli, mikäli erotin postilaivan valossa. Laiva, joka pimeässä ajoi päälle, oli saksalainen Bremen-linjan suuri matkustajahöyry Main. Sieltä laskettiin heti pelastusveneet vesille ja huolimatta pimeydestä ja ankarasta aallokosta, pelastuimme kaikki paitsi ahterissa ollut Lakström. Hän oli suuriin lammasnahkaturkkeihin puettuna heti laivojen törmätessä hukkunut. Sinne jätimme haikeana Lakströmin ja sääli tuli sikaakin, jonka arvattavasti hait pian söivät. Laiva vei meidät Halifaxiin, jonne se oli matkalla. Sitten meidät tuotiin Lontooseen todistamaan ja riita laivan haaksirikosta kesti Lontoon merioikeudessa kuusi kuukautta, jonka aikana olimme kaupungissa.

Tietojen mukaan saksalainen höyrylaiva Main tuli yöllä takaa päin ja päästyään melkein laivan sivulle, kääntyi ja ajoi suoraan Kalajan päälle, jolloin laiva katkesi kahtia. Onnettomuushetkellä perää pitänyt Lakström hukkui. Main pelasti merimiehet Kalajan ajelehtivasta keulaosasta ja vei heidät Amerikkaan, josta he palasivat takaisin Kalajoelle omia aikojaan. Oikeus totesi molemmat laivat syypäiksi, sillä Kalajan lyhdyt oli ilmeisesti asennettu väärin.

Kalajoen Laiva ja Varvi Seura purettiin ja huutokaupattiin kannattamattomana, mutta Santaholman laivanvarustaminen ei suinkaan päättynyt tähän. Parin vuoden kuluttua Kalajan uppoamisesta Santaholma hankki käyttöönsä Joutsen-nimisen laivan ja ryhtyi kuljettamaan sillä kauppaamaansa tervaa ja puuta Englantiin ja tuomaan Englannista kivihiiltä Suomeen. Santaholman poika Juhani Santaholma osallistui Joutsenen purjehduksille. Santaholma rakensi myös hinaaja-aluksia, joista ensimmäinen oli nimeltään Antti. Weikko puolestaan oli ensimmäinen yhdistetty hinaus- ja matkustajalaiva.

Lähteet
Vapaasalo, Sakari: A. Santaholma Osakeyhtiö. 1903–1952. Oulu, Kirjola Oy, 1953.
Kyllönen, Matti: Kalajoen ja Raution historia 1865–1975. Vaasa Oy:n Kirjapaino 1980.
13. tammikuuta 1875. Kalajoelta. Uusi Suometar, nro 5, sivu 3
8. maaliskuuta 1877. Haveri. Morgonbladet, nro 56, sivu 3
Parkkilaiva Kalajan Kalajoelta vahingosta Kiinassa. Pohjois-Suomi, nro 28, 1877.
Onnettomuus tapahtunut laiva Kalajalle Kalajoelta Kiinassa. Pohjois-Suomi, nro 16, 1877.
Parkkilaiva Kalaja vajonnut lähellä Newfoundlandin matalaa. Ilmarinen, nro 47, 1885.
Kalaja laivan hukkumisesta lähellä Halifaxia. Oulun Lehti, nro 41, 1885.
Parkkilaiva Kalaja Raahesta uponnut Newfoundlandin kareilla. Suupohjan Työmies, nro 13, 1885.
Barkskeppet Kalaja från Brahestad sjunkit vid Newfoundlandsbankarne. Åbo Underrättelser, nro 105, 1885.
Kalajokilehden artikkeli
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalaja

torstai 18. maaliskuuta 2010

Venäläiset sotilaat Kalajoella















Ensimmäisen maailmansodan aikana Kalajoella majailleet venäläiset sotilaat käyttäytyivät yleensä hyvin. Inhimilliset sekä sodasta johtuneet seikat kärjistivät joskus välejä. Muuan upseeri rakastui kalajokiseen naiseen ja olisi halunnut viedä tämän mukanaan Venäjälle, mutta kun nainen kieltäytyi lähtemästä, upseeri ampui itsensä.
Venäjän käydessä sotaa joutuivat suomalaiset joskus epäilyksen kohteeksi, että olisivat muka salakuljettamassa aseita, ja tämän vuoksi meikäläiset joutuivat tarkastuksiin: matkalaisten rahtikuormat revittiin auki, jauhosäkkejä puhkottiin pistimillä ja merellä kulkevilta vaadittiin passintarkastus. Erityisesti pyöräilijöitä valvottiin. Polkupyöräilijän piti aina vaadittaessa esittää pyöräpassinsa. Tällaisten nopeiden kulkijain epäiltiin vievän sanaa ja olevan kulkuvälineensä vuoksi käytettävissä, kun salajuonia punottiin.

Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa eri pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä majaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratsastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat auringossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä ollut sanottavaa haittaa paikkakuntalaisille.

Toinen majoituspiste oli Vasankarissa Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalajoella oli 130-150 miestä. Ämmässä oli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvartiosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.

Jokitörmällä olevalla kedolla kasakat nelistivät hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät tietenkään katsoneet hyvillä mielin täkäläisten naisten kiinnostumista vieraista sotureista. Rahjan nuorisoseuralla venäläiset järjestivät silloin tällöin tansseja, joissa tahdin antoi balalaikka. Ne vetivät puoleensa miehiä ja naisia. Naisia tansseissa ei ollut tietenkään muita kuin suomalaisia. Pari onnetonta rakastumistapaustakin sattui. Varmuudella vain kolme äpärälasta jäi Kalajoelle tämän sotaretken jäljiltä.

Vähäiset kiistat selviteltiin yleensä asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, joka oli saanut puusepäntaitonsa Pietarissa ja asettunut sitten asumaan Kalajoelle. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi, heikkouttaan meni poikki, ja venäläiset epäilivät sobotaashia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkötehtaaseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.

Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaistenkin puolelta tuli venäläisiä kohtaan epäilevämmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Paikkakuntalaiset olivat tietenkin helpottuneita vieraiden lähdöstä, vieraiden joiden kuri oli alkanut höltyä. Kalajoki pääsi vapaaksi miehitysjoukoista, joista paikkakunnalle ei ollut sanottavaa haittaa. Sotaväen majoituksesta sekä kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.

Kalajoen keskustassa Kasarminkatu on saanut nimensä Laitalan eli Vanha-Jussilan pihalla olleiden I maailmansodan aikaisten venäläissotilaiden kasarmien mukaan. Kalajoen edustalla oleva saaristo oli strategisesti tärkeä alue, ja sotilaiden tehtävänä oli ennen kaikkea rannikkoalueiden vartiointi. Vanha-Jussilan tila on Kalajoen kantatiloja, jonka historia ulottuu ainakin 1500-luvulle ja sillä on ollut useita omistajia. 1800-luvulla talo siirtyi lukkari Friisille, joka aloitti paikalla teollisen toiminnan. Talossa on harjoitettu myös kauppaa ja kestikievari- ja majatalotoimintaa.

Lähdeaineisto K.A. Siipolan haastattelu Kalajoki-lehdessä sekä Pohjois-Pohjanmaa TE-keskuksen julkaisuja 22 Kirkolta kareille

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kalajoen kaupat - kauppias Johannes Poukkula


















Johannes Poukkula

Kalajoen Pohjankylässä toimi 1900-luvun alussa Kalajoen Kauppa Oy kaupanhoitajana Matti Myllylä ja puotiapulaisena Sofia Ojala, Johannes Poukkulan kauppa kauppiaana Johannes Poukkula ja puotiapulaisina Aina Pahikainen ja Selma Untinen , A.G. Naatuksen kauppa ja lukkari Juho Friis-Pohjanpalon kauppa, kauppias Josef Pernu puotiapulaisena Anne Mehtälä.
Pitkäsenkylällä oli kauppias Johan Gröndahlin kauppa. Rahjankylässä oli Satamatyöväen Osuuskunta. Tyngällä oli Herman Naatuksen kauppa, jossa kauppiaana oli Otto Rutanen.

Vuonna 1917 Pohjankylällä oli samana vuonna perustettu Kalajoen Osuuskauppa kaupanhoitajana Onni Hänninen ja kaupanpalvelijoina Melina Rahja ja Sergei Åkerman. Siitä tuli merkittävä kilpailija tähän saakka voimakkaimpana esiintyneelle Kalajoen Kauppa Oy:lle, jolla oli myymälä Pohjankylässä, Tyngällä ja Metsäkylässä. Osuuskaupan edeltäjän voitaneen pitää pääasiassa työväestön voimin syntynyttä, markkinapaikalla toiminutta Kalajoen osuusruokalaa. Joulukuussa 1916 Kalajoella agitoinut Pellervon konsulentti Juho Vehkaoja sai kalajokiset innostumaan osuuskaupan perustamisesta. Sen syntyikin jo 12.2.1917. Osuuskaupan synnyttä lakkautettiin Kalajoen Kauppa Oy omistajien liittyessä suurelta osin osuuskauppaan. Kauppa Oy:n omaisuus siirtyi maaliskuussa pidetyssä huutokaupassa kauppakartanoineen ja tavaravarastoineen osuuskaupalle, joka osti myös Tuomas Rahkon kauppakartanon ja tavaravaraston. Myöhemmin avattiin myymälät vielä Vasankariin ja Rahjaan. Rautioon rakennettiin myöhemmin oma myymälä. Lisäksi oli A. Santaholma Oy:n kauppa.












Siltasaaressa piti majataloa Johan Enlund, myöhemmin Lyyli Niemonen. Sotien aikana Siltasaaressa toimi Lotta-kahvila, jonka kiinteistön Säästöpankki osti järjestön lakkauttamisen jälkeen. Myös kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita, muun muassa Orellin ja Orelman leipomot.













Poukkulan kartanon pienoismalli
Poukkulan kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan Löfqvist. Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström osti talon vuonna 1863. Groundström myi pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille. Löfqvististä tuli merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa hän myi Johannes Poukkulalle 1907. Kauppias Poukkulan huvilaa ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko Merenojan kauppa-apulaisena. Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli Kiviojan leski, kansanedustaja Liisi Kivioja noin vuonna 1910. Jaakko Poukkula osti talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita Lusiina Poukkula ennen talon siirtymistä nykyisille omistajille.

Lähdeaineisto: Matti Kyllönen: Kalajoen ja Raution historia ISBN 951-99292-0-7
Sari Alajoki: Pohjankylän historiaa ja nykyaikaa
Sari Alajoki: Kirkoilta kareille Ylivieskan seutukunnan kulttuuriympäristöstä ISBN 952-5547-10-8

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki













Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relander v. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -

Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar Jurveliukselle. Jurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.
Nykyisin Kalajoen apteekkarina on Raili Kari ja apteekin palkkalistoilla on 15 työntekijää.