Kuvia Kalajoen sataman historiasta

Kuvia Kalajoen sataman historiasta

http://www.portofkalajoki.fi/wwwdocs/seminaari2013/KalajoenSatama2013_historia.pdf

Kalajoen autokoulun historiaa

K.A.Siipolan autokoulun yläkerran henkilöstöä. K.A.Siipola istumassa kuvassa vasemmalla. Pieni poika on Paavo Saari tuleva Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Oulun lääninkansliassa on vuonna 1931 lupa K.A.Siipolalle autokoulun pitämisestä. Luvassa lukee näin: ”Tämän asian olen minä tutkinut, ja koska hakija on esittänyt olevansa hyvämainen Suomen kansalainen sekä, että hänellä on autokoulun opettajakortti kuin myöskin, että koulussa on asianomaiset katsastusmiehen hyväksymät opetusvälineet, katson minä, perustuen tammikuun 18 päivänä 1929 moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 37 pykälään hyväksi oikeuttaa hakijan K.A.Siipolan pitämään autokoulua hakijan itsensä toimiessa koulun johtajana, mikä ohessa määrätään, että autokoulu on oleva Oulaisten alueen moottoriajoneuvojen katsastusmiehen valvottavana.”

Aluksi koululla ei ollut omia tiloja, vaan K.A. Siipola löysi tilat koulun pitoon nuorisoseuralta. Vuonna 1936 tehtiin koululle omat tilat K.A.Sipolan omistaman autokorjaamon yläkertaan vanhaan sillanpäähän. Tuohon aikaan autokorjaamon pito autokoulun yhteydessä oli välttämättömyys, koska silloin ammattikorttiin liittyi pakollinen verstasharjoittelu, joka käsitti 400 työharjoitustuntia.

Käytännössä tämä merkitsi sitä, että jos autokoulua ei olisi perustettu verstaaan yhteyteen, oli autokoulun perustettava verstas oppilaiden työharjoittelua varten. Jos muuuta työtä ei ollut, nin auto purettiin osiksi ja koottiin taas sen jälkeen autoksi. Aikanaan tästä verstasharjoittelupakosta luovuttiin, koska helsinkiläisillä autokouluilla oli vaikeuksia saada oppilaitaan sijoitetuksi työharjoitteluun korjaamoille.

Joulukuussa 1937 oli maan suurimmasa päivälehdessä ilmoitus, jolla Suomen autokoulujen omistajat ja opettajat kutsuttiin kokoukseen 9.1.1938 Viipurin Pyöreään Torniin neuvottelemaan koko maan käsittävän liiton perustamisesta. Kokouksen tiimoilta paikalla ollut autokoulun johtaja Kalle Siipola kertoi kalajokisella murteella:

”Koko Viipuri liputti. Siell oli lippuja niin hirveän paljon, eihän ne ny mua vasten ollu mutt, vai oli kumminkin tämä Kalajokivarren mies toinen siellä jolle ne liputtivat, siellä oli nimittäin Kyösti Kallio vihkimässä Naistenklinikkaa, ja se liputus johtu siitä, ja meiät oli kuhuttu sitten sinne Pyöreään Torniin, tehän vissiin tiiätte”

Pyöreän Tornin kokouksessa ei vielä Autokoululiittoa perustettu, mutta perustamispäätös kyllä syntyi 20.2.1938 Hotelli Helsingn juhlahuoneistossa. Läsnä oli 33 autokoulunomistajaa ja 12 opettajaa. Kalle Siipola oli allekirjoittajien joukossa.

Syksyllä 1939 maahan julistettiin bensiininsäännöstely, jonka yhteydessä autokoulut joutuivat jakelukieltoon ensimmäisten joukossa. Meillä oli Esson jakeluasema, mutta ei siitä autokoulullemme mitään iloa ollut, kun viranomaiset tulivat ja sinetöivät jakelupumput. Oli siirryttävä puuhiili- ja puukaasukehittimien käyttöön, ja tämä merkitsi useimmille automiehille kokonaan uuden tekniikan omiskelua. Se ei tapahtunut hetkessä puhumattakaan, että sitä olisi pitänyt ryhtyä opettamaan muille.

Puuhiili- ja puukaasulaitteiden käyttöönoton myötä autokouluille lankesi niiden käytön opettaminen sekä kuljettajatutkintoon valmistautuville, että jo ajokortin omistaville kuljettajille. S.A.O.L:n hallitus oli nopeasti tilanteen tasalla ja päätti 1.10.1939 pitämässää kokouksessa järjestää liiotn jäsenille näiden laitteiden käytön ja huollon opettamiseen tähtäävän kurssin. Samalla päätettiin, että liiton jäsenkouluissa puuhiili- ja puukaasulaitteisiin liittyvä opetus sisällytetään kurssiohjelmistoon ilman lisävelvoituksia kuitenkin niin, että jo ajokortin omaavilta oppilailta tästä opetuksesta peritään sadan markan suuruinen korvaus.

Myös valtiovalta suhtautui myönteisesti S.A.O.L:n hallituksen suunnitelmiin puuhiili- ja puukaasulaitteiden kurssin järjestämiseen, ja maksoi liitolle 13000 markan suuruisen järjestämisestä aiheituvien kulujen peittämiseksi. Rahat oli saatu, mutta opetuskurssi jäi sillä kertaa pitämättä, sillä 30.11.1939 puhjennut talvisota ehti ensin. Lähes kaikki potentiaaliset kurssilaiset tulivat kutsutuiksi maanpuolutustehtäviin. Avustus tuli kuitenkin käytetyksi alkuperäiseen tarkoitukseen 31.5.-3.5.1940 jolloin S.A.K.L toimeenpani kyseisen kurssin yhteistyössä ammattienedistämislaitoksen kanssa Helsingissä. K.A. Siipola toimi kurssilla opettajana.

Väinö Siipola aloitti koulualansa vuonna 1935 pitämällä ensin rakennetunteja oppilaille. Vuonna 1939 Siipola joutui armeijaan ja sota otti osansa myös hänen autokoulun työpanoksestaan kuuden vuoden ajan. Suomen valtio tarvitsi sodan aikana myös kouluauton armeijansa käyttöön. Vuonna 1947 Väinö Siipola sai autokoulunopettajaluvan ja kovaa työsarkaa riitti ain aeläkepäiviin saakka.

Vuonna 1957 valmistui nykyinen Esson huoltoasema ja autokoulu siirtyi uuden sillan päähän Esson alakertaan ollen siellä vuoteen 1968 asti. Vuonna 1968 Väinö Siipola rakensi oman talon tomien jo silloin autokoulun johtajana. Myös luokkahuone tehtiin talon yhteyteen, missä koulu toimi.

Helmerr Lassilan työ alkoi ensin VW:n asentajana Kalajoen autoliikkeessä, jossa siirtyi 18.4.1957 autokoulun opettajaksi. Tästä alkoi Helmer Lassilan pitkä opettajan työ Väinö Siipolan leivissä jatkuen aina 30.6.1990 saakka. 14.5.1962 tuli Vesa Ainali Väinölle töihin ollen syösuhteessa aina 1.7.1974. Neljäntenä opettajana Väinöllä oli Paavo Rahko 2.5.1972-30.8.1980. 5.1.1983 tuli Timo Ylikoski töihin, siirtyen Mauri Kippolan palvelukseen vuonna 1981 ollen opettajana 2.9.1996 saakka.

Vuonna 1980 Mauri Kippola sai liikkenneopettajaluvan ja tuli syksyllä töihin Väinö Siipolalle. Vuonna 1991 autokoulu sirtyi Kippolalle.

Lähdeaineisto Kalajokilehti 22.2.2001 Mauri Kippolan kirjoitus

Urho Kekkonen Kalajoella

Ulkoministeri Urho Kekkonen vieraili Kalajoella 1954. Kuvassa keskellä ulkoministeri Kekkonen, äärimmäisenä vasemmalla Uuno Rahko ja äärimmäisenä oikealla Uuno Välimaa sekä kumartuneen silmälasipäinen keihässuruus Matti Järvinen Rahjassa.

Uuno Rahko oli Urho Kekkosen henkilökohtainen ystävä ja vuorovaikutusta tapahtui kirjeitse ja henkilökohtaisten tapaamisten välityksellä. Rahjan satamahankkeeseen tutustunut ulkoministeri Urho Kekkonen yöpyi Rahkoilla 31.7-1.8. 1954 välisen aikana. Tällä käynnillä oli mukana myös 1930-luvun keihässuuruus, olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanennätysmies Matti Järvinen, joka ystävystyi Kekkosen kanssa tämän toimiessa 15 vuotta Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana ja samalla useimpien kisasjoukkueiden johtajana. Saman vuoden 1954 lopulla Urho Kekkonen valittiin Maalaisliiton presidenttiehdokkaaksi ja hänestä tuli 1956 Juho Kusti Paasikiven seuraaja erittäin jännittävissä vaaleissa. Urho Kekkosen astuttua virkaan 1. maaliskuuta 1956, Kalajoella ei viivytelty pari vuotta aikaisemmin sattuneen markkinapinan tuomioiden armonanomuksen laatimisessa maan uudelle johtajalle, jota pidettiin Kalajoen ystävänä. Lausuntokierroksen tietystä hitaudesta huolimatta kapinatapahtuma ja sen taustat olivat selkiytyneet presidentti Kekkoselle niin, että hän saattoi kirjoittaa asiasta Uuno Rahkolle jo 30. kesäkuuta 1956: - Minulle ovat tulleet Kalajoen miesten armonanomukset ja monet puoltavat lausunnot sekä korkeimman oikeuden hylkäävä lausunto. Luulin, että asia olisi selvempi ja mieleni teki armahtaa, mutta asiaan on tullut muutos. Kaikissa lausunnoissa todetaan, että tuomitut ovat olleet nuhteettomia ja esimerkillisiä nuorukaisia, joissa ei ennen ole ollut moitteen sijaan. Rikosreksiteri osoittaa kuitenkin, että yksi heistä on tuomittu 1949 juopumuksesta ja virkamiehen vastustamisesta viideksi kuukaudeksi ehdolliseen ja kaksi poikaa 1954 muun muassa viinankeitosta. Jos Kalajoen pojat armahdetaan, muille vastaavasti tuomituille ovet ovat auki ja pahasti. - Olen sitä mieltä, että tuomiot ovat kohtuuttomat ja armo paikallaan, mutta tilanne on mutkistunut. Haluan kuulla mielipiteesi. Ehkä Sinulla on aikaa panna pari riviä paperille. Käytännössä valtion päämiehen kirje merkitsi lopullisesti sitä, ettei presidentti Kekkonen katsonut mahdolliseksi armahtaa markkinakapinaan osallistuneita. Rovasti Vilho Kivioja kirjoitti asiasta presidentti Kekkoselle, mutta lopputulos oli muuttumaton.

Uuno Rahko oli presidentin valitsijamiehen 1962 noottivaaleissa. Kalajokelainen maanviljelijä ja kunnallisneuvost Uuno Rahko (1910-1977) oli poikkeuksellisen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän istui Kalajoen kunnanvaltuustoosa 1948-1977 toimien valtuuston puheenjohtajana vuodet 1957-1967. Rahko vaikutti myös Kalajoen kunnanhallituksessa ja lukuisissa luottamustoimissa. Uuno Rahkon osuus Kalajoen sataman toteuttamisessa oli sangen keskeinen. Sataman rakentamisen välttämättömyys sekä Kalajoen että laajemmankin alueen elinkeinoelämälle oli pitkään Uuno Rahkon keskeinen sanoma erilaisissa tilaisuuksissa. Nuorempana hän oli aktiivinen nuorisoseuralainen ja samalla seuran voimistelujoukkueen johtaja. Kalajoen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana Rahko toimi peräti 36 vuotta.

Kalajokilaakson historiatoimikunnan puheenjohtaja Uuno Rahko (kirja kädessä) luovuttamssa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle Suur-Kalajoen Historian II-osanensimmäistä kappaletta 9.2.1962. Kuvassa mukana myös Kalle Kivioja Nivalasta ja Urho Aho Reisjärveltä.

Presidentti Urho Kekkonen keskustelemassa kunnallisneuvos Uuno Rahkon kanssa

Matkailuhotellin edessä.

Urho Kekkonen saunoi Kalajoella 1960-luvun puolivälissä tapahtuneen Raahen Rautaruukin avaamismatkansa yhteydessä, jolloin mukana oli myös Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin sekä ulkoministeri Ahti Karjalainen. Kalajoen Hiekkasärkillä saunomisesta on säilynyt maino valokuvakin,missä korkeat kylpijät ovat palaamassa presidentti Kekkosen johdolla aatamin puvussa saunaan käytyään välillä meressä uimassa. Kosygin oli siinä vaiheessa jo pukeutunut ja kumartaa saunan kuistilla ensimmäisenä tulevalle Kekkoselle.

Hiekkasärkkien saunomiseen liittyvän tarinan mukaan saunakaljaa oli varattu liian vähän – vain pullo mieheen-, eikä kukaan uskaltanut koskea juomiin, jotta presidentille jäisi enemmän.

Presidentti Kekkonen, Rautaruukin pääjohtaja Helge Haavisto,Neuvostoliitton pääministeri  Aleksei Kosygin ja ulkoministeri Ahti Karjalainen.

Kalajoen kirkkojen vaiheet ja aarteet

Kalajoen ensimmäinen kirkko valmistui Tyngälle 1525. Kirkon paikka päätettin vaihtaa 1555, kun eräs tynkäläinen pisti kuoliaaksi kirkkoherran.

Kalajoen toinen kirkkoa rakennettiin Pitkäsenkylän Luutaojan varteen 1556. Se palveli vuoteen 1595.

Kalajoen kolmannen kirkon rakentaminen alkoin 1597 nykyisen terveyskeskuksen läheisyyteen jokitörmälle. Kirkko oli käytössä vuoteen 1636.

Kalajoen neljäs kirkko rakennettiin Junnikkalan mäelle, nykyisen kirkon ja tapulin välimaastoon. Kirkko tuhoutui lahonneena 1770-luvulla.

Kalajoen viides kirkko valmistui edeltäjästään hieman länteen. Suomen sodan aikana peräytyvät joukot polttivat kirkon 6.11.1808.

Kalajoen kuudes kirkko valmistui A.V. Arppen suunnittelemana 1815. Salama poltti kirkon 26.7.1869, mutta tapuli säästyi.

Kalajoen seitsemäs kirkko on F.W. Luchowin suunnittelema ja se valmistui 1879. Kirkko syttyi tuleen jumalanpalveluksen aikana 16.2.1930, mutta tiiliseinät jäivät pystyyn ja suuri osa irtaimistoa pelastui.

Nykyinen Kalajoen kahdeksas kirkko on rakennettu edeltäjänsä tiiliseinien varaan on W.G. Palmiqvistin suunnittelema.

Seurakunnan vanhin esine on hopeinen ehtoolliskalkki 1500-luvun alussa. Ei tiedetä, kuinka se on Kalajoelle joutunut, mutta luultavasti sitä on käytetty Kalajoen ensimmäisen kirkon katolisissa jumalanpalveluksissa. Vanha malja on niin arvokas, ettei se enää ole käytössä. Ehtoolliskalkin kyljessä lukee teksti: ”Kalajoki moder kyrka tilhoörg. Tehkät se minun muistokseni”.

Muitakin melko vanhoja aarteita on säilynyt nykypäivään. Iso ehtoolliskalkki vuodelta 1801 on ollut käytössä siihen saaka kun siirryttiin pikkupikareihin. Vielä samantyyppinen hopeakannu on kaiverrusten mukaan vuodelta 1807.

Seurakunnan hallussa on myös vanha miekka, jonka arvellaan olevan Suomen sodan ajalta eli vuodelta 1808. Miekka on löydetty kalajokisesta pellosta, alunperin niitä oli kaksi, mutta toinen varastettiin 1970-luvulla, kun kirkkoon murtauduttiin. Siksi iäkkäämpiä aarteita säilytetään nykyään tarkemmin. Miekassa näkyy edelleen kahvan koristeet ja veriuurnat. Myös koristetupsu on säilynyt.

1800-luvulta on peräisin myös kovasti käytetyn näköinen matkaehtoollisvälineitä varten valmistettu laukku. Nahasta, puusta ja punaisesta sametista tehdyssä laukussa on paikka ehtoollismaljalle, pienelle viinipullolle ja leipälautaselle. Etenkin ennen kuljetettiin paljon antamassa sairaan ehtoollista.

Monta saarnaa ja virttä on ehtinyt kuulla kirkon alttarilla oleva krusifiksi. Parinkymmenen sentin korkuinen puusta veistetty ja kullastti krusifiksi on 1700-luvulta. Messukasukoita on kaksi ja ne ovat vuodelta 1841, Tuolloin kasukat olivat paljon loisteliaampia, ja näissäkin on käytetty materiaalina samettia ja koristeena kultausompeleita.

1800-luvulta on myös keskikäytävän kynttiläkruunu. Ne on valanut 1820 sieviläinen Topias Erkinpoika Koski. Alttarin ja saarnastuolin kyntteliköt on valanut Helanderin valimo 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Kirkon kyljessä seisova tapuli on rakennettu 1815 eli yhtä aikaa Kalajoen kuudennen kirkon kanssa. Tuntematon reisjärvinen mies on tehnyt vaivaisukon, mikä on myös vuodelta 1815. Kirkonkelloja on soitettu 1800-luvun alusta tapulista.

Kirkon saarnastuoli on urheasti säilynyt 1800-luvulta ja pelastunut kahdesta tulipalosta, sekä 1869 ja 1930 roihunneesta kirkkopalosta. Alkuperäisessä asussaan saarnastuoli ei kuitenkaan ole, vaan sitä on entisöity ja sen kuvatkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Papin pään päällä liittyvä hopeinen kyyhkynen on myös pelastettu aikanaan liekeiltä.

Alttaritaulu Kristuksen ylösnousemuksesta on Aadolf von Beckerin vuonna 1887 maalaama, ja reunoilla olevat Tuhlaajapojan paluu ja Hyvä paimen ovat vuodelta 1910 T.G.Tuhkasen käsialaa. Nekin saatiin pelastettua tulitalopalosta.

Lähdeaineisto Kalajokiseutu 12.5.2000

Kalajoen Osuuskaupan vaiheita 1900-luvulla

Kalajoen Osuuskaupan toiminta tarjoaa mielenkiintoisen tarkastelunäkökulman Kalajoen taajama-alueen kehityksestä, koska se perustettiin vuosisadan alussa ja on siitä lähtien käynyt useita erilaisia rakennushistoriallisia kehitysvaiheita. Kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla vanhan taajama-alueen keskipisteessä Saarisillan päässä Kalajoentien ja Mehtäkyläntien kulmauksessa.

Kalajoen Osuuskauppa perustettiin 1917 Maalaisseuran aloitteesta. Jäsenet koostuivat maanviljelijöistä, jotka tahtoivat näin edesauttaa oman elinkeinonsa kehitystä. Toimintaa ohjaamaan valittiin hallitus ja jo alusta yhteydet Suomen Osuuskauppojen Keskusliittoon (SOK) olivat kiinteät. Kulutusosuuskuntien Keskusliike (vuodesta 1967 E-liike) oli kilpaileva yritys Plassilla.

Pohjankylän Osuuskauppa aloitti toimintansa Kalajoen Kauppa Osakeyhtiöltä ostamassaan kiinteistössä jo vuonna 1917. Rakennuksessa sijaitsivat peräkkäin myös konttoritilat ja asuinhuoneisto. Mukulakivisitä tehty sukkelo uusittiin kiilakivillä 1920-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin suurennettiin kauppaa: myymälätilaa laajennettiin väliseinien poistoilla ja kaksi hirsistä varastoa siirrettiin tontille kaupan sivutoimitiloista. Ensimmäinen kaupparakennus edusti tyyliltään ympäröivää rakennuskantaa; se oli puolitoistakerroksinen pitkänmallinen hirsirakennus, jonka lämmitys tapahtui kolmen tulisijan avulla (kauppa, konttori ja asuintilat). Rakennusta ympäröi joltinenkin puu- ja kasvitarha-alue, joka viittaa siihen, että rakennus on luultavasti alunperin olllut tavallinen asuinrakennus talousrakennuksiensa ympäröimänä. Tonttia ympäröivän puisen aidan edustalla voidaan havaita hevospuomi.

Toiminnan laajentuessa tarvittiin pian uutta liike-, asuin- ja varastointitilaa. Rakennuspiirusehdotus pyydettiin SOK:n rakennusosastolta, sen laati myöhemmin osaston johtajaksi ja päälliköksi noussut Erkki Huttunen 1929. Osuuskaupan hallitus kuitenkin päätyi kompromissiratkaisuun; paikallinen rakennusmestari Kamunen laati piirustukset lisätilasta, myymäln viereistä varastorakennusta laajennettiin ja asuinrakennus korjattiin kaksikerroksiseksi.

1930-luvun alun pulakausi hillitsi uudistuksia, mutta laajentamiseen ryhdyttiin 1931 laman hieman hellittäessä. Vanha päärakennus siirrettiin uuden sokkelin päälle ja korotettiin kaksikerroksiseksi. Uusitun päämymälän ulkoasussa voii löytää eri tyylipiirteitä. 1920-luvun klassisismiin viittaa mm. symmetrinen ja rauhallinen yleisvaikutelma. Taitekatossa on varsin pienet räystäät ja ikkuna-aukot luovat rytmiä pelkistyneeseen ulkoasuun. Oviaukon korostaminen pienellä kolmioalueella tekee huoneistoon juhlavan vaikutelman. Kuusiruutuiset ikkuna yläkerrassa tulivat klassismin kaudella uudelleen muotiin ja empirelle tyypillinen päädyn puolikuuikkuna vaikuttaa paikallisesti suositulta koristeaiheelta. Alakerran suuret ikkunaruudut enteilevät jo fuktionalismin kautta. Rakennus on kokonaisuutena yhdistelmä useista eri tyyleistä, vaikka sillä onkin ehkä tunnusomaisinta klassismi.

Seuraava suurempi uudistus tapahtui, kun toiminnan ja tavaravalikoiman laajeneminen vaati jälleen lisää tilaa. Ostettiin viereinen Orellin kiinteistö, johon perustettiin leipomo ja kahvila (nuorisoseuran ja linja-autoaseman kahvilasssa). Huttusen työparina toiminut arkkitehti Riihimäki suunnitteli lisäksi uuden varastorakennuksen entisten pienten rakennusten tilalle vuonna 1936.

Arkkitehti Larkka SOK:n rakennusosastolta suunnitteli kaupalle vuonna 1930 uuden lisäosan, jonka alin kerros oli varattu myyntitiloiksi ja yläkerta ravintolalle. Työ keskeytyi sodan takia, mutta jatkui taas välirauhan aikana valmistukseen vuonna 1940. Yläkerta oli kokonaan varattu Ravintola Kultakalalle, jonka toiminta alkoikin vilkkaana. Myös vanha kaupparakennus tarvitsi remonttia, joka toteutettiin seuraavana vuonna. Ikkunat uusittiin jälleen koko julkisivulla ja sisäänkäyntejä kauppaan tuli nyt kaksi.

Vuoden 1940 liikerakennus on nyt muodostunut varsin fuktionaaliseksi. Puinen vanha pääkauppa on liitetty muurattuun ja pinnaltaan rapattuun uudisrakennukseen läpi kiinteistän ulottuvalla horisontaalisella koristereunuksella. Kadun puoleiset ikkunat olivat ajan hengen mukaan isot ja vierasmaalaiseen tyyliin (Le Corbusier) viittasivat ikkunoiden ulkopuoliset aurinkosuojat.

Lähes tasakattoinen funkkisrakennus sulautui yllättävän hyvin puiseen vierustoveriinsa, olihan se kuitenkin samassa linjassa ja mittasuhteiltaan ympäristöönsä sopivat. Ikkunauudistus yhdisti myös rakennuksia, uuden rakennuksen isommat ikkuna yläikkunat jatkoivat ristikoristelussaan vanhemman horisontaalista viivaa. Seinällä koreili fuktionalismin tavaramerkki. Ravintola Kultakala oli somistettu neonvalokirjaimin.

SOK:n rakennusosaston arkkitehdeillä oli selvät tavoitteet pyrkiä tarkoituksenmukaisuuteen kauppakiinteistöjen suunnittelussa. Maaseudulla vierasmaalaiseksi koettu fuktionalistinen tyyli aiheutti odoksuntaa, vaikka puhtaus, valoisuus ja käytännölliset järjestelyt saivatkin asiakkailta kiitosta.

Kaupan käynnin vilkastuminen alkoi taas vaatia uusia laajennuksia 1960-luvun kuluessa. Kuntasuunnittelussa oli otettu 1960-luvulla käyttöön rakennuskaavoitus, jonka lupamenettely hidasti jonkin verran uusia rakennussuunnitelmia. SOK:n rakennusosastolla tapahtuneet suunnittelu-uudistukset vaikuttivat myös Kalajoen Osuuskaupan uudisrakentamiseen. Rakennusosaston uudet suunnitteluperiaatteet sisälsivät määrätyt normit uusille tavara-aloille ja myymälöille. Kalajoella tämä näkyi uudisrakennusken samanlaisuuteena muilla paikkakunnilla sijainneiden Sokos-myymälöiden kannsa.

Arkkitehti Rautio suunnitteli Kalajoella kokonaan uuden liikerakennuksen, joka yhteyteen jätettiin olemassa olevasta rakennuskannasta se osa, jota voitiin edelleen soveltaa käyttöön. Varastotilat sijaitsevat nyt saman katon alla kuin varsinainen myymälä. Rakennus valmistui 1967. Kiinteistä on yksikerroksinen, pohjaltaan lähes neliömäinen ”laatikkokauppa”. Ulkoasu on pelkistettu ja mataluudessaan rakennusken horisontaalisuus on erittäin korostunut. Sokos-tavaratalo, nykyinen ( 1998) S-Market, edustaa ympäri maan levinnyttä 1960 ja 1970-luvun kaupparakennustyyliä, jossa paikallisia eroja ei ole nähtävissä.

Funkkiskauppa on liitetty kiinteistöön nykyisen (1998) paperiosaston, joka ei sisätiloiltaan mitenkään eroa muusta kaupasta. Yläkerran ravintola on tyhjillään. Alkuperäinen käytännöllisyyden ida on piilossa täysien tavahyllyjen takana, ikkunat ja entiset oviaukot on peitetty tarroin, joten luonnonvalon tulo kauppaan on estynyt. Vaikutelma on asiakkaille hieman hämmentävä, sisääntuli osastolle tapahtuu kaupan takaosasta alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti.

Ulkoapäin funkkisosa on peitetty maalatulla aaltopelleilleä, joka ei oiken istu kaupan alkuperäiseen luonteeseen. Mittasuhteet näiden kahden osan välill ovat myäs ontuvat, vanha kauppa näyttää kylkiäiseltä ison veljensä rinnalla.

1990-luvulla laajentumista on taas tapahtumassa. Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa on saanut vuonna 1998 poikkeusluvan rakentaaa uusi kauppa- ja varastorakennus polttoaineen jakelupisteineen oman ja omistamansa viereisen tontin paikalle. Rakennus on yksikerroksinen ja sijaitsee tontin perällä edessään parkkialue ja takanaan 50 metrin päässä on omakotialue.

Uusi kiinteistö yllättää valtavilla mittasuhteillaan. Rakennus toteuttaa koko maan laajuista S-markettien rakennustapaa, jossa on yleensä vain yksikerroksisen neliön pinta-ala vaihtelee kulloisenkin tarpeen mukaan. Sen sijaan maisema- ja ympäristösuhteita ei oteta suunnittelussa huomioon. Maisevakuvan kannalta on valitettavaa, että uusi rakennus ei sovi ympäröivään rakennuskulttuuriin mittasuhteiltaan eikä muodoiltaan. Myös rakennusmateriaalit poikkeavat ympäristöstään huomattavasti.

Lähdeaineisto Terhi Ojalan proseminaari lopputyö Helsingin avoimessa yliopistossa

Junnikkalan Sahan historiaa

Ismo Junnikkala

Ismo Junnikkala on syntynyt 9-lapsisen perheen vanhimmaksi pojaksi ja on saanut kokea työntäyteisen lapsuuden, kun isä Aarne oli sodassa. Koulutunteja tahtoi jäädä pois ja äiti oli lujilla, lasten täytyi maatalossa tehdä paljon. Kun isä Aarne tuli sodasta, hän osti porakoneen puisten vesijohtoputkien kairausta varten, ja Ismon päästyä armeijasta 1953 miehet ostivat yhdessä sirkkelisahan, jonka käyttäminen jäi Ismon vastuulle. Ismo kertoo, että jouduimme liikevaihtoveron tarkastukseen 1954. Silloin maksettiin heti ensimmäiset isot mätkyt.

Toiminta oli tuskin päässyt alkuun, kun Junnikkalan isä loukkaantui Himankakylällä työreissulla ja menehtyi vammoihinsa. - Olihan se raskasta aikaa ja velkaakin oli paljon, sanoo Ismo Junnikkala. Junnikkala kävi pankinjohtajana, Isosorvarin Jussin juttusilla pyytämässä lainaa omiin nimiinsä, mutta Jussi totesi, että katsotaan nyt, miten tämä menee. - Olin tyypillinen sen ajan yrittäjä, kun menin pankkiin, eikä ollutkaan takuitakaan, Junnikkala sanoo. Mutta Jussi oli viisas ja ajatteli, että jospa ne tulee maksetua!

Pikkuhiljaa Junnikkala laajensi tooimintaansa ja siirtyi vuonna 1960 kotitalonsa tontilta sahan nykyiselle tontille Ylivieskantien varteen. 1960-luvun lopussa tuli taas rahan tarve, ja kunnaltakin haettiin takuuta 200 000 käyttöpääomaksi. - Kunta ei ollut ainakaan siihen aikaan teollisuusystävällinen. Aaren Liaankin puunsepäverstas muutti Ala-Härmään, kun kunta ei suostunut takuuseen. Junnikkalan tapauksessa päätös oli kuitenkin myönteinen, ja Junnikkala sanookin, että silloin tapahtui käänne. - Työttömiä oli paljon ja kunta alkoi suhtautua positiivisemmin elinkeinoelämään.

Junnikkalan Sahan syntymäpäiväksi on merkitty 16.8.1960.

Vuonna 1965 toimintaan tuli mukaan Heikki Junnikkala ja vuonna 1968 he rakensivat kaksiraamisen sahalinjan, jonka jälkeen Junnikkalan sahan jatkuva ja laajempi toiminta on alkanut. Ilpo Junnikkala tuli mukaan vuonna 1971, jolloin vireämpi sahatavaran vientitoiminta aloitettiin.Vuonna 1973 Junnikkala koki työtapaturman, kun jalka katkesi kahdesta kohti. Kipsin kanssa mies sai seurustella 11 kuukautta.

Uuden sahalaitoksen rakentaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi, ja maatakin sitä varten oli ostettu, kun hitsauskipinästä lähtenyt tulipalo tuhosi vanhan sahalaitoksen 1980.- Olin kotona kun vaimoni Tuulikki näki ikkunasta, että saha palaa. Sanoin, että sinne ei ole kiire, se on jo palanut. Vakuutukset olivat kunnossa, ja uusi saha nousi 110 päivässä. Uusi saha aloitti toimintansa jo samana vuonna. Sahalaitoksen rinnalle rakennettiin höyläämö 1987 ja tie kohti nykyaikaista, asiakkaiden tarpeet tyydyttävää sahalaitosta oli alkanut. Junnikkalan Oy on jatkanut tasaista kasvuaan koko historiansa ajan. Vaativin investointi tehtiin 1998, jolloin koko sahalinja uusittiin nykyaikaisemmaksi ja joustavammaksi. Junnikkalan veljekset omistivat sahan kolmeen pekkaan tasaosuuksin. Ismo Junnikkala sairastui 1992 ja siiten hän jäi eläkkeelle. Hän kävi kuitenkin hallituksen kokouksessa ja on jättänyt päätösvallan pojalleen Juhalle. Myös tytär opiskelee metsäalaa. - Olen sanonut lapsille, että tässä on leipä lujassa, mutta eivät he ole suostuneet lähtemään muuhun ammattiin.

Junnikkalan Saha on investoinut voimakkaasti lamavuosista huolimatta, ja investoinnit ovat myös kantaneet hedelmää. 1998 käyttöön saatiin uusi sahauslinja. Vuonna 1997 Junikkalan Saha sahasi 63 000 kuutiometriä valmista sahatavaraa, ja nyt määrä nousee 80 000 – 100 000 kuutioon. Uuden sahan nopeus perustuu siihen, että pyörösaha sahaa sahaa koko ajan, kun taas 17 vuotta käytössä ollut raamisaha sahasi vain alas tullessaan. Investoinnit kustannukset olivat 20 miljoonaa markkaa.

Junnikkalan Saha on investoinut 90-luvulla kaikkiaan noin 75 miljoonalla markkalla. Investointeihin on käytetty vuosittain kymmenisen prosenttia liikevaihdosa. Junnikkalan Sahalla oli vuonna 1998 henkilökuntaa noin 70 henkilöä ja alihankkijoilla metsä- ja kuljetusurakoinnissa noin 40 henkilöä. Vuoden 1997 liikevaihto oli 95 miljoonaa markkaa. Junnikkalan Saha on kasvanut 1990-luvulla huomattavasti ja vientiin meni jo puolet tavarasta.
2000-luvulle tultaessa jo neljäs polvi Junnikkaloita on vahvasti mukana kehittämässä puunjalostusta entistä modernimmaksi ja kilpailukykyisemmäksi vaativien asiakkaiden palvelulaitokseksi. Puolen vuosisadan aikana tehty työ on jalostumassa entistä laajemmaksi. Tähän vaaditaan ammattitaitoisia metsän omistajia raaka-aineen myyjinä, asiantuntevia ja vaativia asiakkaita ja ennen kaikkea työhönsä ja taitojensa jatkuvaan kehittämiseen sitoutuneita työntekijöitä.

Junnikalan Saha

http://www.junnikkala.com/index.php/fi/tuotantolaitokset/junnikkalan-saha-kalajoki

Lähdeaineisto: Kalajokiseutu 31.1.1998, Kalajokiseutu 4.6.1997,

Jääkäri Eino Pernun päiväkirja

Jääkäri Eino Pernu

Kalajokisiin jääkäreihin kuulunut Eino Pernu piti Saksan vuosinaan tarkkaa päiväkirjaa, jonka kaikki kolme vihkoa ovat säilyneet hänen suvullaan Helsingissä.

Kalajokisen jääkärin Eino Pernun matka Locktstedtista Riianlahdelle kulku alkukesällä 1916 Lyypekin, Stettinin, Köningbergin (nyk. Kalingrad) ja Tilsitin kautta Mitauhun ja Aa-joelle. Helsingin yliopistossa oikeustieteen opintonsa aloittaneen, mutta pian jääkäriksi lähteneen Eino Pernun päiväkirja kertoo jatkosta seuraavasti.

27.12.Täpäninpäivän (1915) lälkeen lähdin matkalle Saksaa kohden. Oli kylmä ilma 32 miinusta. Ylivieskassa tuli Jalmari mukaan ja saavuttiin Ouluun, missä mentiin Kauralalle ensinnä ja Riekin tavattuamme Piiparisille yöksi.

28.12. Paikallisjunalla läksimme Oulusta Kemiin, missä hiukan aikaa etsittyämme löysimme Oulusta matkustajakodin, jonne mentyämme näytimme isännille merkin ja saimme huoneen, jossa muuan polyteekkari Vegelius asui. Samana iltana lähdimme kaupungista jäälle pyrkimään Ruotsin puolelle, mutta oppaamme olikin erehtynyt ajasta, joten emme häntä tavanneet. (Tämä opas oli muuan saksalaiia upseereita kyydissä ollut mies, jota ajettiin takaa sen jälkeen kun oli keksitty/vangittu junavaunuun setetusta reestä). Meidän täytyi palata takaisin kaupunkiin pienissä ryhmissä, kuten olimme jäälle tulleetkin, tuuli oli kylmä ja vastainen. 

29.12. Jäätä myöten Kemistä Haaparannalle kello 5. Tornionjoen rannalla klo 11. Yö oli pimeä, oli sumua ja vähän satoi luntakin, kumminkin silloin tällöin välkkyi tähtiä. Myötätuuleen astelimme 35 km pitkän taipaleen, kierrellen väliin saarten välitse ja muutaman saaren rannassa leävhsimme kymmenkunta minuuttia, toisen kerran Tornionjoen suussa jäällä. Ruotsalaisia vartijoita oli rajalla, mutta he eivät nähneet meitä. Matka Ruotsin läpi oli aika hauska, vaikka vähän väsyttävä. Ruotsalaiset meitä hyvin uteliaasti katsoivat, Mjölbyssä jouduimme tyttöjen kanssa tekemisiin, joille narrasimme olevamme Venäjältä karanneita unkarilaisia sotavankeja ym.moskaa. Mjölbyssä olimme vähän aikaa hienoissa hotelleissa. Urkkijoita oli pitkin matkaa asemilla ja junassa.''

3.1. 1916 Saavuimme Lockstedtiin. Sassnitzissa olimme yötä muutamassa hotellissa samoin Hamburgissa.

27.1. Keisarin syntymäpäivä. Paraati, saimme lahjoja: tupakkaa,omenoita, keksiä ja parempaa ruokaa.

4.2. Tehty valmistuksia huomenna Runebergin päivänä tapahtuvia urheilukilpailuja varten, Olen 100 m juoksussa.

5.2. Runebergin päivä. Aamusella oli paraati, jolloin muuan kenraali meitä tarksti, sen jälkeen seurasi leikkisota, jossa olin parinkymmen muun pojan kassa lipuilla merkittyä tykistöä suojaamassa. Makasimme ampumaketjussa ja ammuskelimme hyökkääjiä. Tykinlaukausten asemesta ammuuttiin kolme pommia selkämme takana, jotka aika lailla jymähtivät. Lopullisessa hyökkäyksessä me pakenimme. Päivällä puoli kaksi alkaen oli urheilua. Otin osaa 100 metrin juoksuun, mutta en tietenkään päässyt loppuotteluun. Muita urheilulajeja oli köydenveto, 17 km armeijamarssia, 500 m estejuoksua, kranaatinheittoa, takaperin juoksua ym. Katsomossa oli useita ylempiä upseereita rouvineen (pari kenraaliakin) ja Wetterhof, ja soitakin siviilihenkilöit. Soittokunta soitteli marsseja. Illalla saatiin lahjoja, kuten omenoita ym sekä 75 p. Rahaa. Hannila piti illalla esitelmän Runebergistä Suomen sodan kuvaajana puhuen myös siitä merkityksestä mikä sillä on, että olemme nyt vieraalla maalla vietämme Runebergin juhlaa. Illalla saatiin perunoita ja lihaa sekä punssia s.o. Teetä, johon oli jakin sekoitettu.

6.2. Sunnuntai. Palkintojen jako kolmannen komppania pihalla. Kävin kylällä Nikulan, Pulkkisen, Kolehmaisen ja Soderbergin kanssa ilman, että olin saanut lupaa, joka nyt piti saada hauptmannilta. Ikävn puoleista tahtoo elämä olla.

8.2. Ammuimme aamupäivällö ampumaketjussa 20 laukausta rivissä oleviin miehen yläruumista esittäviin maaleihin. Ammun 2 kumoon ja kolmanteenkn osasin. Tulos oli hyvä ja aloin pitä pyssyäni ja ampumataitoani paremmassa arvossa kuin ennen.

12.2. Illalla olimme kantiinissa, joimme biriä ja lauloimme, ilta kului hauskasti.

19.2. Prufung A luokkaan pääsemiseksi. Pääsimme helpolla. Majuri tarkasti.

9.3. Tänne Locktedtiin saapui pari herraa Helsingistä, von Bonsdorff ja jokin muu herra (Sario). He tarkastivat yhdessä majurin kanssa meidän joukkoamme. Sen verran voin heitä nähdä ”stillgestandissa” seisoessani ja majuriin katsoessani, näyttivät he väliin liikuttuneiltä kulkiessaan rintamamme ohi Maamme-laulua soitettaessa. Paraatimarssi sujui meiltä erinomaisesti.

2.5. Meidät vihodinkin mobilisoitiin, silloin me hurrattiin. Soittokunta soitti illasalla.

23.5. Lähtöä oli odotettu ja valmistettu koko kuukausi. Eilen oli viimeiset suuret valmistukset, jolloin annettiin rautaiset annokset ja kuolinlappu sekä paljon ”liebesgabenia”. Tänään oli täysi tornisteri selässä 15 km marssi ja taisteluharjoitus, jonka jälkeen vapaaherra Bonsdorff puhui saksaksi, suomeksi ja ruotsiksi,lausuen, että me osa maamme nuorisosta, jotka olemme puettuna saksalaiseen sotilaspukuun olle sen turva ja pelastus, kunhan vain jaksamme ja tahdomme täyttäää raskaan tehtävämme ja tuotamme Suomelle kunniaa, sillä meidän ainoa ystävämme on suuri Saksan valtakunta. ”Pojat, jääkärit,Herra varjelkoon teitä”, lausui hän lopuksi ja ehdotti 3. kertaa eläköönhuudon Suomelle ja lopuksi Maamme-laulun. Lopuksi oli paraati.

6.6.1916 Aamusella tarkasti meidän eversti, jonka rykmenttiin tulemme kuulumaan. Hän piti meille (saksan kielellä) puheen, lausuen että hän toivoo meidän taistelevan samalla tavalla kuin saksalaiset. 

9.6. Aamulla klo 5 lähdimme Tittelmundesta sodan hävittämien seutujen kautta, jossa oli vähän väliä juoksuhautoja ja majoituttiin noin 13 km päässä kentälle, muutaman kanttiinin lähelle. Matkalla näimme ilmailijoita, joista yhtä venäläistä ammuttiin.

10.6. Klo 2 tiennoissa ajettiin miehet ulos teltoista. Satoi ja hämärsi hyvän joukon. Minua nukutti ja olin märkänä kun alkuyön nukuin ulkona, siksi kunnes sade minut herätti. Matka tuntui raskaalta marssia ( 7km). Rintamalle saavuimme 6 a 7 aamulla. Äkkiä olimme tottuneet asemissa elämään.

11.6. Ryssät ja saksalaiset ovat ampuneet kovasti tykeillä. Olemme aina vähän päästä olleet understandeissa. Pommeja putosi hyvin lähelle.

12.6. Yöllä olin ”horchpostissa”. Ryssät ampuivat vähän, tuli turha alarmi.

13.6. Yöllä horchpostissa ryssät ampuivat meitä ja heittivät käsipommeja. Kuulat vinkuivat korvissa. Vasemmala kovat taistelut. Tykit ulvoivat ja konekiväärit ampuivat niinkuin moottorit olisivat käyneet. Kome yö muuten, vaikka ilkeiltä tuntui kulain ja pommin sirujen vonkuna.

14.6.Venäläisten asemia pommitettiin kovasti sekä kymmenillä tykeillä että kivääreillä. Karkulaisten sanotaan ilmoittaneen, että evnäläiset menettivät 140 kuollutta ja kolmattasataa haavoittunutta.

16.6. Satanut koko päivän. Vaatteer ovat läpimärät, asuntomme katto vuotaa, valvoa pitää koko yö, odotetaan venäläisten hyökkäystä.

19.6. Venäläinen lentokone heitti pommeja asemiimme. Muuan pommi putosi 30-40 metriä minusta, noin 10 metriä muutamista pojista. Ei tullut mitään vahinkoa, kun pommi sattui pehmeään maahan.

23.6. Juhannuksen kunniaksi on puhdistettu mökki ja kannettu koivuja sen eteen. Kaasualarmi illalla, tavallinen alarmi aamulla. Kaunis päivä on taasen pitkästä aikaa. Tykeillä on ammutt aikalailla molemmin puolin. Illalla menen ”Hochpostiin” siihen aikaan kuin kotona ehkä sytytetaan juhannuskokkoja.

25.6. Pari miestä meidän komppaniasta on karannut venäläisten puolelle ja illalla het näimme seuraukset. Kello 10 aikaan alkoivat ryssät kovan tykkitulen meitä vastaan. Kun ensimmäiset schrapneilit ja granaatit lensivät ja räjähtelivät, sieppasimme heti kiväärimme ja juoksimme understandiin kiroten karkureita, joiden aikaansaam tämä oli. Kovaa pommitusta kesti 11 paikoille, jolloin saksalaiset alkoivat vastata. Koko yön olemme viettäneet valveilla, nukkuen kivääei vieressä ja syöden leipää sekä juustoa, jota jaettiin.

26.6. Kuuma ja kaunis päivä. Olemme kaikki valveilla. Miehet nukkuvat pitkien varustukisen vartta. Kolmannesta komppaniasta kuollut eilen yksi mies ( rinta ja vatsa mennyt halki) ja kaksi on haavoittunut. ! Komppaniassa yksi mies kuuluu haavoittuneen. Ryssät ampuivat äsken mina pääni ohitse kun nousin kiikaroimaan heihin päin. Nuorempi Laakso, sukulaiseni on haavoittunut.

5.7. Sain terveisiä kotoa (Ilmari Pohjanpalo oli kirjoittanut Nestolle) Tuntui tavattoman hauskalta nähdä, että kotona voidaan hyvin. Meistä oikealle ovat ryssät hyökänneet iltapäivällä.

19.7. Sunnunstaista saakka !16.p) on meistä oikealla ollut kovia taisteluita jatkuen vieläkin. Tykit ovat ampuneet niin, että maa on tärissyt. Ilmailijat ovat olleet molemmin puolin toiminnassa. Venäläiset ovat valonheittäjilä valaisseet taivasta ja sitä on ollut hauska katsella samalla kun tykin laukaukset ja ukkosen salamat valaisevat taivaanrantaa.

25.7. Yöllä klo 12 aikaan Lundberg minun käskien tulla stellungiin. Tullin kivääri kädessä ulos ja siellä sain kuulla, että patrulli on taistelussa ja pelättiin heidän joutuneen vangiksi, koska kuului avunhuutoja. Kaikki olivat hyvin kiihdyksissään ja miehet tahtoivat ilman käskyä mennä heitä auttamaan. Jonkin ajan kuluttua kuulimme kumminkin, että patrullissa olijvat olivat tulleet rakaisin ja heistä neljä oli haavoittunut. Ryssät olivat väijyneet heitä muutaman kannon luonna ojassa ja poikain päästyä 10-15 metrin päähän ampuivat yhteislaukauksen haavoittaen Veijolaa, Svanströmi. Malkamäkeä jalkaan ja Meliniä käteen. Pojat, vaikka yöötettyinä, ampuivat kovasti takaisin ja heittivät kolme käsigranaattia ajaen paljon lukuisammat ryssät hyppyyn sekä tappaen ja haavoittean heistä useita.

1.8. Olin lääkärin luona ja sain tietää, että minulla on sydäntauti, niinkuin kauan olen jo pelännytkin. Olen sen saanut varmasti kovasta tukinkannosta.

16.8. Eilen kuoli toisesta komppaniasta yksi poika granaatista ja yöllä klo 12 haavoittui yksi poika III kompanian kiväärin kuulasta. Juuri silloin vaihdoimme vahtia kun tämä tapahtui.

23.8. Tänä iltana lähdemme pois asemistamma Missen rannalta. Saimme tietää sen vasta tänään puolen päivän aikoihin. Emme tiedä minne menemme, ehkä taisteluun, mutta kaikki ovat iloisia taasen vaihtelusta. Kuljimme Mitaun kautta Tuckumiin, joka näytti olevan pienen puoleinen matala kaupunki korkealla mäellä joen varrella. Joitain sieviä taloja oli samoin kuin puistojakn, asukkaista näkyi pääkaduilla vain joitakin ukkoja ja akkoja. Illalla olin Pahikkalan Jalmarin kanssa kaupungilla, kävimme eräässä kahvilassa. Joimme kahvia, jota tuotiin isoilla mukeilla, Sen jälkeen kävimme Jalmarin kanssa muutamassa kapakassa ja ostimme pullon viiniä. Illalla aika iloinen elämä kortteerissamme entisessä tyttökoulussa, kun kaikki olivat hyvällä päällä.

12.9.1916 Tänään on ollut kaunis ja kirkas päivä. Olemme laitelleet takkaa kellariimme, jossa öisin alkaa olla jo kovin kylmä. Öisin olemme olleet töissä merenrannalla 4,5 km täältä Kneisesta; on olut kauniita ja valoisia kuutamoita ja meri on väliin ollut valkoisen tuulella, toisinaan taasen aivan tyvenenä. Nyt keittelemme nuotiolla perunoita, jota äsken varastimme ollessamme perunoita kuorimassa keittiössä. 

14.9.Olemme taasa uudessa paikassa merenrannalla stellungissa rintama merelle päin. Juoksuhauta on kaivettu rannikon suuntaan kulkemaan kankaaseen, samoinkuin syvät understandtkin. Metsä on komeaa männikköä ja petäjikköä. Noin 20 m juoksuhaudasta leviää aava ulappa ja meri kohisee, niinkuin ennen kotiseudulla Kalajoella. Kotona on nyt Idan päivä, äidin nimipäivä. Ryssän kuula vinkaisi ilkeästi sattuessaan kanervikkoon tullen takaapäin.

22.9. Abenbrodtin mukana saimme suomalaisia Fennia-paperosseja 2 kpl mieheen. Miten lienevät tänne joutuneet, vaikka osan tietenkin saksalaiset tapansa mukaan ovat varastaneet. Yöllä oli kovin kylmä, aamusella pakotti jalkoja, joihin on reumatismi jo iskenyt. Kenttäuunissa pidämme öisin tulta ja keittelemme pimeässä maggia tai kahvia, kun ei saa kynttilöitä edes Tuckmannistakaan, mutta ehkä Libausta saadaan, josta on tilattu.

25.9. Maanatai. Lauantain kävin Forsman stellungissa ja toi hyvin suuria uutisia. Pohjanpalon Ilmarin pitäisi olla Lockstedtissa, mikä oli yllätys minulle.

26.9. Eilen kävi Österman meidän luonamme mukanansa julistus, jonka majuri oli antanut poikain valitusten takia. Majuri oli kuullut, mutta muutamat suomalaise tahtoivat frontin taakse, jolloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin hajottaa tämä ainoa suomalainen pataljoona. Samalla hän huomauttaa, ettei Saksan joukkoissa tule ikinä kysymykseen, että joukko vaatii paikkaa frontin takana ja korostaa, että monet saksalaiset ovat olleet jo vuosia rintamalla, suomalaiset vasta neljättä kuukautta,, eikä kaatuneitakaan ole kuin seitsemän. Me annoimme vastaukseksi, että jäämme ennenkuin tahdomme palajoonan hajoitusta.Mutta kun illalla kävimme Laitin kanssa stellungissa, niin siellä olivat mielet hyvin ristiriitaiset. Häpeällistä on, jos pataljoonamme hajoitetaan ja saksalaiset upseerit saavat käsityksen, että me pelkäämme. Mutta paha on sekin, jos täällä pitää miesten olla ja kuolla, joille usealle on Suomessa sanottu, ettei käytettäisi muualla kuin Suomessa.

3.10. Eilen illalla sain kortin Yrjöltä, joka on Lockstedtissa. Se tuntui hauskalta, mutta myös ikävältä, sillä veljeni on liian nuori näin raskaaseen ja vaaralliseen hommaan.

20.10. Matkustimme koko eilisen päivän urlaubilaisten junalla, jonka lähtiessä torvisoittokunta soitti asemalla. Pidimme hauskaa junassa, ehkä liiankin hauskalle tuulelle sai meidät viini. Berliiniin saavuime kello puoli kahdensan aamulla. Päivällä hakiessamme tavaroita, tapasin Mausin Vaasasta. Hän kysyi mistä oli kotoisin, ruotsiksi ja minä sanoin olevani Kalajoelta, jolloin hän sanoi, että hän ollut Kalajoella usein ja hänellä on tuttuja siellä.

25.11. Saavuimme eilen iltapäivällä Lockstedtiin Berliinistä, matka oli ikävän puoleista ja väsyttävää, maisematkin nyt syksyllä hyvin autioita niittyjä ja huonoa metsää.

26.11. Sunnuntai. Tänään kello 12 lähdimme Yrjön ja Nestorin kanssa Lockstedtista Hamburgiin. Nyt olen paraikaa asunnossamme hienossa huoneessa, josta maksame markan vuorokaudessa miestä kohti. Olemme syöneet Soldaten Rast`ssa soppaa ja leipää, se maksoi 30 pfenningiä, siis tavattoman halpaa. Samoin oleem olleet Felbesin kahvilassa bieriä juomassa ja kuuntelmassa laulua ja soittoa sekä tyttöjä.

5.12. Eilen saavuimme taasen Berliiniin Hamburgista. Mita Hamburgin matkaan tulee, niin se oli aika mukava ja huvittavakin. Ensin siellä oli Ilmari Pohjanpalo ja Yrjökin ja heidän kanssaan kulettiin ymEpäri kaupunkia kahvilasta toiseen etupäässä, samoin kävimme valokuvassa. Poikain lähdettyä keskiviikkona pois, kuljimme Nestorin kanssa taas kahden. Merimieslähetyksen vahtimestari Isakssonin luona tapasimme monenlaista : jääkäreitä, oli naisia, olisi siviilitöissä olevia meidän poikia, tapasin sisareni Tyynen entisiä luokkatoverin Kavosenkin, vaan joka sydäntaudin takia on joutunut pois patajoonastamme ja ollut sitten muutamssa pappilassa ja Hamburgissa. Muuten olivat ne pojat, joiden sairauden takia olivat viedyt siviilitöihin, saaneet Etelä-Saksassa kokea hyvinkin huonoa kohtelua, ollessan jollakin suurella maatilalla töissä sotavankien kanssa.

8.12. Matkalla rintamalle. Saavumme kohta Mitauhin, kello on 9 paikkeilla illalla ja matka alkaa olla jo oikein hirvittää, kun ei ole enää ede konjakin höyryäkään päässä ja saa lopun yötä kylmässä odotussalissa ja vaunussa kävistellä.

16.12. Eilen puolen päivän tienoissa saavuimme Libauhun garnisoniin ja asumme nyt suuressa ”Baijerilaisessa kasarmissa” koko pataljoona. Olen katsellut sekä tänään iltasella että eilen kaupunkia, joka on puolikomea, toisinpaikoin varmaan kesällä kaunistakin, merenrannalla kuin on isoja puistokatuja ja puistoja. Toiset kadut taasen ovat mutkikkaita osaksi ja eivät erityisen hauskan näköisiä.

24.12. On sunnuntai ja samalla jouluaatto. Muistuupa mieleen monet entiset joulut valmistuksineen. Kävin eilen joulun kunniaksi saunassa, kenties parin kuukauden kuluttua taasen sitten, kuin viimeksi oikein saunoin, Muuten on valmistuksia tehtytäälllä kasamissamme; koristettu 3 joulukuusta, naulattu oksia seiniin samoin kuin papreitakin, kannettu 2 oluttynnyriä sisälle ym.

26.12. Tapaninpäivän aamu; on vuosi kulunut siitä kun olin kotona viimeisen päivän. Tämä vuosi on ollut vaihtelevaista elämässäni, eniten nähnyt maailmaa monelta puolelta, eniten kumminkin ehkä kovalta puolelta; monasti on ollut nälkä, monasti on ollut kylmä; ilman että on saanut syödä ja lämmitellä. Useasti on ollu mitä suurin väsymys, jota ei olisi luullut jaksavan kenenkään, mutta niin on vain mennyt aika eteenpäin ja ei vielä kaduta tämä vuosi ollenkaan.

12.1.1917 Taas olemme frontilla, vaikka reservinä. Tämän kuun 5.pnä piti majuri Bayer meille eroajaispuheen ja sen kunniaksi saimme vapaapäivän, mutta puolenpäivän aikaan tulikin alarmi ja kello puoli viisi lähdimme asemalle. Tuckumiin tulimme aamusella, yö oli kylmä härkävaunussa. Kello 1 yöllä taasen alarmi Tuckumissa, astuimme junaan ja astuimme Mitaun ja Tuckumin välillä ulos aamulla 7-8 aikaan ja aloimme marssia kohti rintamaa, missä ryssät olivat hyökänneet. Matkalla tuotiin haavottuneita ja kuolleita vastaamme. Illalla marssimme Aa-joen yli luotisuihkussa, yksi mies haavoittui kolmannesta kompaniasta, 1 mies sai manttelin läpi kuulan. Minulla meni jalkain välistä kuula. Puolisääreen kahlasimme vedessä ehkä noin 10 asteen pakkasessa. Kurjaa oli! Marssimme ehkä syömättä 30 km sinä päivänä. Mikkonen Kalajoelta sai surmansa graanatista samana iltana; hän kuului pioneerikomppaniaan.

19.1.1917 Olemme nyt Mitaussa ja asumme muutamassa isossa koulurakennuksessa. Toissa yönä olimme kenttävahdissa. Kylmä oli emmekä nukkuneet ollenkaan. Ryssäkin ampui muutamia graanaatteja lähellemme maantielle, osoitellen pitkää siltaa, jonka päässä melkein seisoimme. Kiivas ratrullikahakka oli myös yöllä. Pakkasta ehkä oli 25 astetta.

Mitaussa perustettiin meidän joukosamme hiihtäjäjoukko, johon otettiin 100 miestä joka komppaniasta, lisäksi konekivääreitä. Meidän tuli hyökätä eteenpäin saksalaisten raivaamasta aukosta. Mitausta lähtiessämme ampui 1 komppanian oberzugfuhrer Ståhlberg yhden miehen, joka kieltäytyi lähtemästä.

( Jääkärikauden ikäviin muistoihin kuuluu esimiesasemassa olleen suomalaisen Armas Ståhlbergin toteuttama jääkäri Sven Saarikosken – joka kieltäytyi lähtemästä hyökkäykseen – teloitus tammikuussa 1917. Ilmari Turja kirjoitti siitä 1980-luvun alussa näytelmän ”Jääkäri Ståhl”. Lähellä ollut kalajokinen Eino Pernu mainitsee asiasta lyhyesti päiväkirjassaan 19.1.1917). 

4.2.Sunnuntai Kirkas päivä, asumme nyt lämpimässä mökissä. Ankaria tytkistötaistaluja on ollut useampina päivinä. Kuolleita ovat metsät täynnä, ne eivät ole hauskan näköisiä jäätyneinä ja ryöstettyinä.

13.2. Lauantaipäivä ja olimme työssä, ja sieltä palatessani tapasin veljeni Yrjön ja Ilmari Pohjanpalon, jotka olivat saapuneet Munsterista.

18.3. Sunnuntai, Loppuviikolla alkoi kiertää hurjia huhuja vallakumouksesta Venäjällä ja vaikka en alussa niitä uskonutkaan, niin näyttää niissä olevan kumminkin perää. Tämähän lisää taase meissä innostusta kokolailla ja varmaan ehkä tulee meillekin äkkiä muutos, jos asiat rupeavat menemään toivottuun suuntaan Venäjällä ja Suomessa.

27.3. Saavuimme Libauhun, missä kevät on paljon pitemmällä kuin Tuckumissa, johtune kaiketi meren läheisyydestä.

29.3. Kuulin Laitilta , joka palasi ”Urlaubilta”, että minunkin nimeni on ryssäin kirjoissa ja että he ovat kuuluttaneet perään. Hyvä ei siis ole Suomeen mennä. Venäjän vallankumous meitä ensin innosti, mutta nyt emme enää luota siihen enempää mitä näytetään Suomessakaan luotettavan.

30.3. Harjoiteltu paraatia aamulla. Kenttä on tavattoman märkä, niin että saappaat olivat täynnä vettä.

6.4. Pitkäperjantai. Nyt on alettu ehkä tositeolla ajatella menoa Suomeen. On alettu opettaa joka miesta aliupseerin tehtäviin äkseerettaissa, samaten on jaettu komppania osiin kiväärejä varten, pieneeritöitä varten, sähköttäjiksi y.m.

9.4. Köyhänä kuin kirkon rotta on täyttynyt viettää nämä juhlapyhät ja muistella miten ennen, ja nytkin taasen Suomessa syötiin.

14.4. Toissapäivänä saime lunnasrahoja 2:70 Rmk sitä ansiosta että olimme mukana Aa-joen taisteluissa. Hyväähän se raha tekikin, vaikka minulta meni heti ensimmäisenä päivänä kaikki, kuin söin Soldatenheimissa ja oli kahvilassa.

2.5. Luin Svenska Dagbladetista Suomen Senaatin puheenjohtajan Oskari Tokoion puheen, jossa hän lausuu Suomen itsenäisyyden olevan parhaan ratkaisun Suomen kysymykselle. Tämä puhe innostutti mieliä.

25.5. Perjantainpäivä. Kello 6. aamusella valmistauduimme pataljoooonan harjoituksiin. Eilen laitoimme Matille kirjeen kotia, joka joutunee juhannuksen tienoilla.

27.5. Ensimmäinen helluntaipyhä. On jo aivan kesäinen ilma, lämmin ja kirkas ekä puutu mitään muuta kuin ruokaa enemmän ja vähän rahaa, jotta elämä olsi kutakuinkin hyvästi. Mutta ruokakysymys on ollut tänä keväänä erikoisen kipeänä asiakan, jopa niin että voi sanoa, jotta ne kymmenet sairaustapaukset, kuten malaria ym. johtuvat huonnosta ja riittämättömästä ravinnnosta, kuten lääkäritkin ovat selittäneet. Ja ampuihan muuan III komppanian poika itsensä, kun ei enää halunnut kärsiä enempää. Iltapäivällä olimme Yrjän, Ilmarin ja Kailan Aunon kanssa katsomassa bayrsilaisten infanteristien ja marinein välistä potkupallokilpailua. Marinit voittivat.

29.5. Ihana päivä. Meri on aivan tyyni, oikealla pohjoisessa on Libaun satama ja sen edustalla on useita laivoja liikkeellä.

31.5. Vuosijuhla pataljoonalla siitä, kun lähdettiin Lockstedtista. Aamupäivällä paraati, jossa joukkoa taraksti Libaun kuvernööri.

3.6. Sunnuntai. Taasen oli paraati ja meitä tarkasti hänen kuninkaallinen korekutensa Preussin prinssi Heinrich, keisarin veli. Prinssi oli vanha mies, kasvot laihat, ryppyiset, viikset harmahtavat. Mukana oli muun muassa oluttynnörin näköinen mies, pien mutta vatsa kauhea.

24.6. Juhannuspäivä. Voin mainita, että talvella ajattelin, kunhan tässä Juhannuksessa eletään, niin kyllä kaiketi sitä jo näkee mitä tästä kaikesta tulee, nyt on mennyt toivo sodan päättymisestä melkein ensi juhannukseen.

30.6l Pataljoonassa ovat mielet taas levottomia niinkuin usein jo ennenkin ja siihen on taasen erikoiset syyt olemassa: esimerkiksi täysi aktiivinen toiminta Suomessa ja täällä (aseiden vienti Suomeen, komennuskuntien lähettäminen, agitationi ja meikäläsiten parempi opetus järjestämällä uudestaan pataljoona).

7.7. Tätä nykyä on pataljoonalla ulosmenokielto, koska muka pataljoonasta on 67 % malarian saastuttamia ja lisäksi 30 % pitäisi olla tuperkelin saastuttamia.

19.7. Luutnantti Koennecke puheli asemastamme ja myönsi, että olo täällä Libaussa ja ikuinen harjoitteleminen tuntuu hullutukselta, kuin paras aika menee hukkaan, mutta ei auta, odottaa täytyy asian kehitystä Suomessa. Kyllästyminen onkin yleistä. 

24.7.1917 Muistettava päivä, sillä Hauptm. Ausfeld on tullut takaisin Berliinistä ja puheli kentällä aivan suoraan Suomeen menosta ja valmistuksista, sekä kehoitti ennen kaikkea varomaan urkkijoita. Tässä oli ensi kerta, kun joku upseeri puhuu miehille Suomeen menosta tosissaan. 

29.7. Taaskin uusia kursseja ja minä olen nyt konekiväärikursseilla. Huomattava on kyllä se että komppaniat on jaettu maakuntain mukaan osastoihin. Kuulun veljeni Yrjön kanssa ”Pohjoispohjalaisiin”. Pohjalaisia on komppaniassamme yhtä paljon kuin muita yhteensä.

8.8. Suomeen menoa näytettään hommaavan yhä edelleen, niinpä viime viikolla komennettiin noin toistakymmentä miestä komppaniasta ja eilen 5 miestä kppn. Täysissä kenttävarustuksissa, ei tiedetä kumminkaan minne. Kasarmin porttia vastapäätä olevasta kauppakojusta ajoi Hauptmannimme pois juutalaisen, joka koetti udella minne nämä komennetut menivät ja kohta tämä juutalainen vangittiinkin spionina.

5.9. Kuulimme huhun, joka heti varmistui, että Riga on valloitettu t.k. 3. päivänä. Libaussa oli paikoin lippuja ja ilo suuri, paitsi venäläisten ja lättiläisten kesken, joiden sanottiin itkeneen.

24.10. Äkisti on kulunut kesä ja on syksy täällä Libaussa, huolimatta siitä, että aika tuntuu usein hyvin ikävältä, mutta syy on kait siinä, että huolimatta yksitoikkoisesta sotilaselämästä, ulkomaiset tapaukset ovat kiinnittäneet niin mielemme, että olemme unohtaneet kaiken muun.

28.10. Sunnuntaipäivä, jolloin minä sain arvon ylennyksen, joten olen nyt ”Hilfsgruppenfuhrer”.

1.11. Minut ja Yrjö siirrettiin tänään 1 konekiväärikomppaniaan, Muutto tuli vähän odottamatta, vaikka ensimmäisen tiedon siitä sain Forsmannilta, joka lupasi leipäpalasta tai muutamia keitettyjä perunoita vastaan sanoa minulle jotain, joka minua ja velimiestä koskee. Muutto komppaniasta on minulle samantekevää.

11.11.Vuosi on kulunut siitä kun rintamalla olin vaarallisessa patrullissa. Kuka olisi uskonut, että sota kestää näin kauan. Viimenkin pääsee siviiliin patajoonastamme ainakin osa ja olen miettinyt, lähdenkö vai jäänkä tänne. Tänne jääville luvataan parempi palkka ja asunto, mutta luottamus on mennyt näihin hommiin.

5.12. Välirauha on tehty Venäjän ja Saksan välillä. Meidän jääkärien aika on luultavasti mennyt.

9.12. Toinen adventtisunnuntai, jolloin olimme iltapäivällä kirkossa. Siellä lauloi jääkäreistä ja kaupungin naisista kokoonpantu sekakuoro ”Hoosiannaa” suomeksi. Hauska oli kuulla etenkin naisääniä, vaikkakin ne olivat heikkoja verrattuna miesääniin.

16.12. Taasen on huhuja meidän lähdöstä Suomeen. Sanotaan sieltä tulleen käskyn lähteä joulun jälkeen ja olen kuullut erikoisia suunnitelmia maihinnousua varten, mutta kukaan ei enää luota mihinkään, toivotaan vaan, että ”irti päästäs tästä hommasta”. Joulu tulee, ikävää on, ilman rahaa, entisiä joulun iloja.

24.12. Jouluaatto ja olimme laittaneet asunnostamme juhlahuonetta, se on: olemme lykänneet sänkyjä kasaan ja eroittaneet ne suurilla peitteillä muusta huoneesta ja samalla pesseet pöydät, penkit ja lattiat. Eilen sain kotoa Matilta kirjeen, Yrjö sai kortin ja minä vielä sanomalehtiä. Olen tavattoman hyvilläni, kun taasen kuuli kotoa jotain.

18.1. 1918 Eilen aamulla kuuden aikoihin tulimme Yrjön kanssa lomalta Berliinistä taasen tänne Libauhun ja nyt minä olen tallivahdinhaltija; Yrjä taasen vahtimiehenä. Loma Berliinissä oli hauskaa niin hyvin kuin vähillä rahoilla suinkin voi toivoa. Sillä pääasiana pidän minä, kun saa joskus elää ihmisten tavalla ja olla huoletonna välittämättä virasta ja ”dienstistä”. Berliinissä kuleskelimme kahden Yrjön kanssa useissa paikoissa, kuten: Siegesaaleilla ja Hinderburgin patsaalla ja Siegesaulessa. Kävimme myös Zeughausissa, missä on tavattomattomasti nähtävyyksiä; vanhoja aseita, lippuja, sota-aseita, sotilaita täysissä varustuksissa ritariajalta nykypäivään saakka.

Uudenvuoden aikaan vietimme muutamassa Winterfeld-kahvilassa; siellä oli aika remu! Mainittava viinitupa oli zum Groten Gottlich. Aika kului nopeaan, vähän liian nopeaan ja tuntui tavattoman ikävältä lähteä pois viime päivinä. Rahaa olimme odotelleet kotoa, mutta ei kuulunut. Tulimme toimeen kumminkin loppuun saakka. Urlaubilla ollessamme tunnustivat Ruotsi ja Saksa Suomen itsenäisyyden.

20.1. Täällä Libaussa on väliin talvi, väliin sataa vettä. Rautatieonnettomuuksia on tapahtunut. Sanotaan 12 meikäläisen saaneen surmansa Osnabruckissa ja pari poikaa on ollut mukana Insterburgissa, missä on kuollut paljon saksalaisia.

5.2. Runebergin päivä ja vapaapäivä. Olen ollut niin kuin kaikki muutkin täällä aivan kuin hiilillä näinä päivinä, aina siitä lähtien kun alkoi kuulua taisteluista Suomessa, kaiket päivät olemme kiroilleet, miksi emme me ole siellä, mikä on syynä, että ollaan täällä, aina vain täällä häpeällisesti maaten? Stabissa on poikia käynyt uhkauksilla ja pyynnöillä, saadakseen herrat toimeen ja nytkait onkin jo tieto siitä, milloin ja miten lähdetään, vaikkei pataljoona sitä vielä tiedä.

17.2. Kaunis yö laivalla. Olemme matkalla Suomeen ja makaamme ankkurissa luullakseni Gotlannin eteläkäressä ruotsalainen torpedovene vieressämme. Lähdimme matkaan 14 p. vasten yöllä puoli neljä karasmista Libausta. Libaun talvisatamasta lähdettiin kello 2 aikoihin päivällä. Saattamassa olivat pataljoonamme upseerit, jotka jäivät ikäviinsä rannalle, siltä näytti.

Kulimme pitkin rannikkoa etelään ja länteen, vasta viime yönä Ruotsin puolelle Ölannin kohdalla, missä ajoimme Kalmarin salmen ja laskimme ankkurin. Vähän päästä tuli ruotsalainen torpeedovene meitä tarkastamaan ja siltä kuulimme, että ryssätkin ovat meitä hakeneet Murtajan ja sotalaivan kanssa.

Lädeaineisto Lauri Järvisen kirjoitukset Kalajokiseutulehdessä 21.3., 28.3., 4.4. ja 18.4. ja 25.4.1998

Kalajoelta 15 jääkäriä

Kalajokinen kauppias Jooseppi Pernu ja hänen poikansa Yrjö, Matti ja Eino. Yrjö ja Eino lähtivät jäkäreiksi vuoden 1916 lopulla. Kuva on otettu 25.2.1918 Vaasassa.

Suomen jääkäreistä kukaan ei ole enää elossa. Kenraali Eino Valve poistui viimeisenä ehdittyään täyttää 99 vuotta. Yhteensä jääkäreitä oli 1894, joista 1261 kävi läpi koko ankaran koulutuksen ja sai Riianlahdella rintamakokemustakin. Kalajokisten osuus oli paikkakunnan väkilukuun nähden Keski-Pohjanmaan korkeimpia. Yhtä lukuunottamatta kaikki kalajokiset liittyivät jääkärien täydennysjoukkoihin 1916 kuluessa. Vain merimies Antti Siermala meni Saksaan jo vuoden 1915 lopulla. Yhdysvalloissa syntynyt Siermala siirtyi 1920-luvun alussa Kanadaan ja muutti nimensä Ericksoniksi. Lähes 30 vuotta Tyynenmeren rautatien työnjohtajana toiminut Erickson kuoli 80-vuotiaana Vancouverissa ja on haudattu sinne. Liittyessään jääkärijoukkoihin Siermala oli jo 29-vuotias ja samalla toiseksi vanhin Saksaan lähteneistö kalajokisista. Vain työmies Ilmari Pehkonen oli ehtinyt täyttää 30 vuotta ennen jääkärikauttaan.

Työmies Matti Pehkosen ja hänen puolisonsa Gretan (os. Myllylä) kolme muutakin poikaa menivät Saksaan syksyn 1916 kuluessa. Jalmari, Matti, Eemeli ja Niilo Pehkonen olivat kaikki työmiehiä ja samalla lähes parin tuhannen jääkärin joukon kolmanneksi suurin veljessarja. Vain Karjalan Sihvot ja Etelä-Suomen Heinrichsit saattoivat esitellä enemmän jääkäriveljeksiä. Molemmat viimeksi mainitut suvut tuottivat ajan oloon useita Suomen armeijan kenraaleita; Pehkosista eteni upseeriksi vain Eemeli, joka ylennettiin jatkosodan aikana 1942 vänriksi.

Pehkosten ohella kalajokisia jääkäriveljeksiä olivat kauppias Jooseppi Pernun ja hänen puolisonsa Idan (s. Ollila) pojat Eino ja Yrjo. Jooseppi piti kauppaa nykyisen kansanopiston tontilla yhä olevassa rakennuksessa. Hänen kauneudestaan kuuluista tyttärensä avioitui Etelä-Pohjanmaan sanomalehdistön suuren legendan Vaasan-Jaakkoon ( Jaakko Ikola, myös kansanedustaja) kanssa. Eino Pernu opiskeli Helsingin Yliopistossa oikeustiedettä, kunnes liittyi vuoden 1916 alussa jääkärien täydennysjoukkoon täytettyään juuri 20 vuotta. Hänen nuorempi veljensä Yrjä seurasi esimerkkiä ja jätti Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun käynnin neljään vuoteen päästäkseen lähtemään Saksaan syyskuun puolivälissä 1916. Yrjä oli jääkärien täydennysjoukkoon liittyessään kuusi päivää vaille 16 vuotias. Molemmat Pernut palasivat Suomeen 25.2.1918, Eino luutnanttina ja Yrjä vänrikkinä. Kumpikin eteni sotilasurallaan myöhemmin kapteeniksi.

Eino Pernu toimi 1920-luvun alussa Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä ja sen jälkeen viisi vuotta Joensuun Rajavartiostossa komppanian päällikkönä. Hän kuoli nuorena helmikuussa 1928, Saksasta paluunsa 10-vuotisjuhlaa edeltävänä pöivänä ja haudattiin Kalajoelle isänsä viereen.

Yrjö Pernu nimitettiin 1924 Vaasan suomalaisen suojeluskunnan päälliköksi, missä tehtävässä hän palveli kolme vuotta siirtyen sitten liike-elämään. Jatkosodassa Yrjä Pernu toimi komppanian päällikkönä. Hän kuoli Vaasassa keväällä 1979.

Kalajokisen kauppiaan Jaakko Pohjanpalon ja hänen vaimonsa Johannan ( s. Pahikkala) vuoden 1893 alussa syntynyt Tauno Ilmari Pohjanpalo kirjoitti keväällä 1915 ylioppilaaksi Kokkolan suomalaisesta yhteiskoulusta ja ehti opiskelle Helsingin Yliopistossa yhden lukukauden oikeustiedettä, kunnes liittyi jääkärien täydenysjoukkoon syyskuussa 1916, samana päivänä kuin Yrjö Pernu. Kansalaissodassa hän toimi Pohjois-Hämeen Rykmentin I Pataljoonan komppanianpäällikkönä ja siirtyi samana vuonna Lahden kaupungin pormestariksi. Ilmari Pohjanpalo osallistui Viron vapaussotaankin vuonna 1920 Pohjan Poikain Rykmentin esikuntaupseerina. Vuosina 1920-1932 Pohjanpalo toimi Kuopion poliisimestarin ja seuraavat 14 vuotta Helsingin apulaispoliisimestarina. Talvi- ja jatkosodassa hänen vastuullaan olivat komppaniatason talouspäällikön tehtävät. Ilmari Pohjanpalo yleni majuriksi, mikä on korkein kalajokinen jääkärien saavuttama upseeriarvo. Pohjanpalo saavutti kalajokisten jääkärien korkeimman iän siirtyen tästä ajasta 87-vuotiaana kesäkuussa 1980. Kaikki muut kalajokiset jääkärit olivat poistuneet riveistä jo aikaisemmin.

Lyhin kalajokinen jääkäritaival tuli työmies Jaakko Mikkosen osaksi. Hän meni kesällä 196, juuri 20 vuotta täytettyään Saksaan ja menehtyi päähän osuuneen kranaatinsirpaleen uhrina jo 1917 alussa Riianlahden tuntumassa Aa-joella, minne jääkärit oli siirretty saamaan sotakokemusta. Mikkonen haudattiin Sumarakin kylän lähellä olevaan sotilashautausmaahan. Tieto nuorukaisen kohtalosta saapui Kalajoelle Tukholman kautta ja siinä todettiin: ”Jaakko on lähtenyt isänsä luokse”.

Syksyllä 1916 jääkäreihin liittynyt työmies Antti Pitkänen eteni vuoden 1918 kansalaisodan kuluessa joukkueen varajohtajaksi. Tässä tehtävässä hän osallistui Kuolajärven (nykyinen Salla) Pataljoonan taistelutoimiin koillisrintamalla kaatuen huhtikuun alussa 1918 Kuivitsalassa. Pitkänen on haudattu Sallan sankarihautaan.

Vuoden 1916 alussa jääkräiksi lähtenyt Jalmasi Pahikkala oli juuri päättänyt opintonsa Oulun teollisuuskoulun huonerakennusosastossa. Hän osallistui Missejoen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin ja oli kansalaissodan alussa arvoltaan varaväpeli. Joukkueenjohtajana toiminut Pahikkala haavottui huhtikuun alussa 1918 kansalaissodan rintamalla Kelhässä. Sodan jälkeen hän toimi Kalajoen suojeluskunnan paikallispäällikönä 1919-1922 ja ansaitsi jatkonsa elantonsa rakennusmestarina ja -urakoitisijana. Hänen järjestyksessä toinen puolinsa Hilma (s.Rahja) tuli tunnetuksi Hilman hotellistaan, joka oli pitkään ainoa majoitus- ja ravitsmuspaikka Hiekkasärkillä. Vääpeli Jalmari Pahikkala poistui keskuudestamme vuoden 1969 alussa.

Kalajokisista jääkäreistä etenivät upseereiksi edellä jo mainitut Ilmari Pohjanpalo, Eino ja Yrjö Pernu sekä jatkosodan aikana myäs Eemeli Pehkonen. Jalmari Pahikkalan ohella kalajokisista jääkäreistä saavuttivat vääpelinarvon Antti Siermala, Matti Kujanpää, Eemeli Minkkinen, Jalmari Pehkonen ja Juho Pehkonen, Antti Pitkäsen ja Juho Takkusen sotilasarvoki mainitaan aliupseeri. Vuoden 1917 alussa kaatunut Jaakko Mikkonen ei ehtinyt saada muuta sotilasarvoa kuin jääkäri. Matti ja Niilo Pehkonen laskettiin vuoden 1918 alussa siviilityöhön ja kumpikin palasi Suomeen vasta saman vuoden lopulla. Kalajoen omat jääkärit on huomioitu muistomerkillä.

Lähdeaineisto: Kalajokiseutu 28.2.1998 Lauri Järvisen kirjoitus