Raution kuntakokous
harkitsi turvallisuus-suojeuskunnan perustamista v. 1906, mutta
katsoi kuitenkin olot niin rauhallisiksi ettei sitä tarvittu.
Seuraavan kerran asia tuli vakavammin esille v. 1917, ja Raution
suojeluskunta perustettiin 16.11.1917. Hankkeen varsinaisena
puuhamiehenä toimi Alfred Niemelä ( myöhemmin sukunimi Tokola) ja
poliisikonstaapeli Efraim Haapakoski, joka oli sotilasarvoltaan
vääpeli ja hän oli aikaisemmin palvelllut Venäjän armeijassa
väpelin vakanssilla. Suojeluskuntaan liittyi heti perustamisen
jälkeen 30 jäsentä.
Suojeluskunan toiminta
alkoi vuoden 1918 alkupuolella. 30.1.1918 Raution suojeluskunta
komennettiin Ouluun. Tähän komennuskuntaan osallistui 20 miestä.
Kempeeleen suunnasta kalajokiset ja rautiolaiset hyökkäsivät
kaupunkiin, joka 3.2.1918 vastaisena yönä vapautui.
Raution
suojeluskuntalaisia osallistui taisteluihin, mm. Orivedellä,
Tampereella, Hauholla aina Vipuriin asti, eikä tappioiltakaan
säästytty. Yrjö Jokelin kaatui Orivedellä ja Frans Anttila
Hauholla. Taisteluissa haavoittuivat ainakin Efraim Haapakoski,
Richard Lyly, Augusti Suomala ja Aarne Yliverronen. Rautiolaisia
suojeluskuntalaisia osallistui vartiointitehtäviin mm. Kokkolassa ja
Seinäjoella.
Ensimmäinen rautiolainen, joka antoi henkensä isänmaan vapauttamisen puoletsta oli Orivedellä 18.3.1918 kaatunut Yrjö Jokelin.
Vapaussodassa kaatui kaksi rautiolaista Yrjö Jokelin ja Frans Anttila
Vapaussodan uhrien muistoksi perustetun sankaripatsaan paljastustilaisuus pidettiin 4.6.1922.
Kotirintamalla
suoritettiin rahankeräsys, joka tuotti 600 markkaa ja Säästöpankki
lahjoitti keräykseen 5000 markkaa. Näillä varoilla ostettiin
vaatteita ja vaatteet lähetettiin rintamalla oleville
suojeluskuntalaisille. Huhtikuun 15 päivänä pidetty Raution
kuntakokous päätti kunnallistaa suojeluskunnan. Kokous päätti,
että kaikki miehet 17-60 ikävuoteen on kirjoitettava
suojeluskuntaan, jolle valittiin viisimiehinen esikunta. Siihen
tulivat Alfred Niemelä, August Verronen, Jani Parantala, Jaakko
Pyörret, Antti Kangas, sekä rahastonhoitajaksi J.J. Niemelä.
Suojeluskunnan varoja päätettiin maksaa myös palkkaa
suojeluskunnan päällikölle, joka silloin oli Alfred Niemelä.
Punaisten puolella taisteluihin tiettävästi ei osallistunut yhtään
rautiolaista.
Vapaussodan veteraaneja vasemmalla edessä Joel Räihä, Aarne Yliverronen, Jaakko Takkunen, Heikki Pahkamaa. Vasemmalla seisomassa Alfred Tokola, Richard Lyly, Väinö Suomala, Juho Ylitalo ja Armas Härö.
Setäni Antti Aho osallistui vapaussotaan.
Suomen senaatti vahvisti
asetuksen suojeluskunnista, jolloin niistä tuli vapaaehtoisia
maanpuolustusjärjestöjä. Maa jaettiin suojeluskuntapiireiihin ja
piirit alueisiin. Raution suojeluskunta kuului Keskipohjanmaan SK
piiriin ja IV alueeseen, jonka päällikkönä oli jääkärikapteeni
Ahti Leskinen. Hän kaatui jatkosodassa, Raution suojeluskunnassa oli
enimmillään 80 jäsentä. Paikallispäälliköt vaihtuivat usein,
koska toiminta oli vilkasta ja vakanssi oli aika suuritöinen.
Taipaleen piharakennuksen seinustalla v. 1928 istumassa vasemmalla August Taipale, Lempi Raasakka, Impi Peltonen, Tyyne Taipale, Rauha Taipale, Johanna Taipale, poika joka on osittain näkyvissä on Martti Taipale. Keskirivissä vasemmalla aluepäällikkö Leskinen, Viljo Parantala, Eino Alaverronen, Armas Niska, Otto Petäjistö, Tauno Alaverronen ja Väinö Typpö. Ylärivissä Martti Yliverronen, Martti Aho, Heino Verronen, Jaakko Pyörret, tunnistamaton ja Kaarlo Verronen. Kuvassa olevat naiset huolehtivat porukan ruokailusta.
Ensimmäiseksi
paikallispäälliköksi valittiin Alfred Niemelä, joka oli SK
vääpeli ja hänen jälkeensä oli päällikkönä toinen vääpeli
eli Efraim Haapakoski muutaman vuoden. Sen jälkeen tuli päälliköksi
Jalmari Niemonen, joka kuoli tapaturmaisesti. Hänen jälkeensä
päällikoksi tuli Jalmarin veli Sulo Niemonen. Seuraava päällikkö
oli Veikko Penttilä ja hänen jälkeensä Mikko Haapakangas, joka
kaatui talvisodassa. Hänen jälkeensä päälliköksi tuli Niilo
Saaronmaa, joka kaatui jatkosodassa. Jatkosodan aikana tehtävää
hoitivat August Verronen ja Kalevi Vihma, vähän aikaa kumpikin.
Toiminta oli varsin
monimuotoista. Järjestettiin erilaisia maastoharjoituksia ja
ammuntaa. Ammuntaharrastus oli aivan kilpailutoimintaakn. Ensimmäinen
ampumarata oli Kytölän rata, nykyisen Aimo Koiviston talon takana.
Vuonna 1920 rata siirrettiin vanhan pappilan taakse metsään.
Urheilutoiminta kuului kiinteästi suojeuskunnan toimintaan. Talvella
järjestettiin hiihtokilpailuja ja kesällä yleisurheilukilpailuja.
Myös erilaisia kursseja, juhlia ja valistustilaisuuksia
järjestettiin lottien kanssa yhteistoiminnassa. Lotat hoitivata
muonitukset ja mut järjstelyt.
Vuonna 1931 perustettiin
urheiluseura Raution Kisailijat, mikä otti urheilutoiminnan
hoidettavakseen, mutta ampumakilpailujen järjestäminen jäi
edelleen suojeluskunnalle. Aluepäällikkö Leskinen oli hyvin usein
mukana suojeuskunnan järjestämissä tapahtumissa, Suojeluskunnalla
oli myös poikaosasto, johon kuului usieta kymmeniä
kansakouluikäisiä poikia, joille järjestettiin harjoituksia,
klpailuja ja ammuntaa pienosikiväärillä. Poikaosaston kouluttajana
toimi August Taipale. Kolemntäkymmentäluvun puolivälissä
suojeluskunt aositi Raution alapäässä meijerin vieressä
sijaitsevan Lehtola nimisen kinteistön, jossa oli aikaisemmin ollut
yksityiskauppa, se oli ollut useammankin yrittäjän hallussa. Juuri
talvisodan edellä rakennusta laajennettin. Siihen tehtiin juhlasali
ja vintille asunto paikallispäällikölle. Laajennuksen
rakennusaineet kerättiin metsänomistajilta. Talkootyötä tehtiin
paljon. Rakennusaikainen suojeluskunnan päällikkö Mikko
Haapakangas ei ehtinyt paljon suojeluskunnan omasta talosta nauttia,
kun talvisota alkoi, jossa Mikko Haapakangas kaatui. Jatkosodan
aikana talo oli monenlaisessa käytössä. Siinä toimi muun muassa
kulkutautisairaala.
Sodan jälkeen
suojeluskunta määrättiin lakkautettavaksi. Raution suojeluskunta
ehti ennen lakkauttamistaan lahjoittaa talon Mannerheimin
Lastensuojeluliitolle toivomuksella, että talo kunnostetaan
terveystaloksi. Kunta kuitenkin hankki talon omistukseensa ja
rakentsi terveystalon toiseen paikkaan Yliverroselta ostetulle
tontille. Entisessä suojeluskuntatalossa oli kunnantoimisto noin
kymmenen vuoden ajan ja kunnan vuokralaisena sinä toimi Raution
Säästöpankki. Kunnantoimiston muutettua kirkolle, talo myytiin
Uuno Alaverroselle.
Lähdeaineisto Vapauden
puolesta Raution Sotaveteraanit Veikko Murtoniemi ISBN
978-952-92-7522-9
