Kuvia Kalajoen sataman historiasta

Kuvia Kalajoen sataman historiasta

http://www.portofkalajoki.fi/wwwdocs/seminaari2013/KalajoenSatama2013_historia.pdf

Kalajoen autokoulun historiaa

K.A.Siipolan autokoulun yläkerran henkilöstöä. K.A.Siipola istumassa kuvassa vasemmalla. Pieni poika on Paavo Saari tuleva Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Oulun lääninkansliassa on vuonna 1931 lupa K.A.Siipolalle autokoulun pitämisestä. Luvassa lukee näin: ”Tämän asian olen minä tutkinut, ja koska hakija on esittänyt olevansa hyvämainen Suomen kansalainen sekä, että hänellä on autokoulun opettajakortti kuin myöskin, että koulussa on asianomaiset katsastusmiehen hyväksymät opetusvälineet, katson minä, perustuen tammikuun 18 päivänä 1929 moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 37 pykälään hyväksi oikeuttaa hakijan K.A.Siipolan pitämään autokoulua hakijan itsensä toimiessa koulun johtajana, mikä ohessa määrätään, että autokoulu on oleva Oulaisten alueen moottoriajoneuvojen katsastusmiehen valvottavana.”

Aluksi koululla ei ollut omia tiloja, vaan K.A. Siipola löysi tilat koulun pitoon nuorisoseuralta. Vuonna 1936 tehtiin koululle omat tilat K.A.Sipolan omistaman autokorjaamon yläkertaan vanhaan sillanpäähän. Tuohon aikaan autokorjaamon pito autokoulun yhteydessä oli välttämättömyys, koska silloin ammattikorttiin liittyi pakollinen verstasharjoittelu, joka käsitti 400 työharjoitustuntia.

Käytännössä tämä merkitsi sitä, että jos autokoulua ei olisi perustettu verstaaan yhteyteen, oli autokoulun perustettava verstas oppilaiden työharjoittelua varten. Jos muuuta työtä ei ollut, nin auto purettiin osiksi ja koottiin taas sen jälkeen autoksi. Aikanaan tästä verstasharjoittelupakosta luovuttiin, koska helsinkiläisillä autokouluilla oli vaikeuksia saada oppilaitaan sijoitetuksi työharjoitteluun korjaamoille.

Joulukuussa 1937 oli maan suurimmasa päivälehdessä ilmoitus, jolla Suomen autokoulujen omistajat ja opettajat kutsuttiin kokoukseen 9.1.1938 Viipurin Pyöreään Torniin neuvottelemaan koko maan käsittävän liiton perustamisesta. Kokouksen tiimoilta paikalla ollut autokoulun johtaja Kalle Siipola kertoi kalajokisella murteella:

”Koko Viipuri liputti. Siell oli lippuja niin hirveän paljon, eihän ne ny mua vasten ollu mutt, vai oli kumminkin tämä Kalajokivarren mies toinen siellä jolle ne liputtivat, siellä oli nimittäin Kyösti Kallio vihkimässä Naistenklinikkaa, ja se liputus johtu siitä, ja meiät oli kuhuttu sitten sinne Pyöreään Torniin, tehän vissiin tiiätte”

Pyöreän Tornin kokouksessa ei vielä Autokoululiittoa perustettu, mutta perustamispäätös kyllä syntyi 20.2.1938 Hotelli Helsingn juhlahuoneistossa. Läsnä oli 33 autokoulunomistajaa ja 12 opettajaa. Kalle Siipola oli allekirjoittajien joukossa.

Syksyllä 1939 maahan julistettiin bensiininsäännöstely, jonka yhteydessä autokoulut joutuivat jakelukieltoon ensimmäisten joukossa. Meillä oli Esson jakeluasema, mutta ei siitä autokoulullemme mitään iloa ollut, kun viranomaiset tulivat ja sinetöivät jakelupumput. Oli siirryttävä puuhiili- ja puukaasukehittimien käyttöön, ja tämä merkitsi useimmille automiehille kokonaan uuden tekniikan omiskelua. Se ei tapahtunut hetkessä puhumattakaan, että sitä olisi pitänyt ryhtyä opettamaan muille.

Puuhiili- ja puukaasulaitteiden käyttöönoton myötä autokouluille lankesi niiden käytön opettaminen sekä kuljettajatutkintoon valmistautuville, että jo ajokortin omistaville kuljettajille. S.A.O.L:n hallitus oli nopeasti tilanteen tasalla ja päätti 1.10.1939 pitämässää kokouksessa järjestää liiotn jäsenille näiden laitteiden käytön ja huollon opettamiseen tähtäävän kurssin. Samalla päätettiin, että liiton jäsenkouluissa puuhiili- ja puukaasulaitteisiin liittyvä opetus sisällytetään kurssiohjelmistoon ilman lisävelvoituksia kuitenkin niin, että jo ajokortin omaavilta oppilailta tästä opetuksesta peritään sadan markan suuruinen korvaus.

Myös valtiovalta suhtautui myönteisesti S.A.O.L:n hallituksen suunnitelmiin puuhiili- ja puukaasulaitteiden kurssin järjestämiseen, ja maksoi liitolle 13000 markan suuruisen järjestämisestä aiheituvien kulujen peittämiseksi. Rahat oli saatu, mutta opetuskurssi jäi sillä kertaa pitämättä, sillä 30.11.1939 puhjennut talvisota ehti ensin. Lähes kaikki potentiaaliset kurssilaiset tulivat kutsutuiksi maanpuolutustehtäviin. Avustus tuli kuitenkin käytetyksi alkuperäiseen tarkoitukseen 31.5.-3.5.1940 jolloin S.A.K.L toimeenpani kyseisen kurssin yhteistyössä ammattienedistämislaitoksen kanssa Helsingissä. K.A. Siipola toimi kurssilla opettajana.

Väinö Siipola aloitti koulualansa vuonna 1935 pitämällä ensin rakennetunteja oppilaille. Vuonna 1939 Siipola joutui armeijaan ja sota otti osansa myös hänen autokoulun työpanoksestaan kuuden vuoden ajan. Suomen valtio tarvitsi sodan aikana myös kouluauton armeijansa käyttöön. Vuonna 1947 Väinö Siipola sai autokoulunopettajaluvan ja kovaa työsarkaa riitti ain aeläkepäiviin saakka.

Vuonna 1957 valmistui nykyinen Esson huoltoasema ja autokoulu siirtyi uuden sillan päähän Esson alakertaan ollen siellä vuoteen 1968 asti. Vuonna 1968 Väinö Siipola rakensi oman talon tomien jo silloin autokoulun johtajana. Myös luokkahuone tehtiin talon yhteyteen, missä koulu toimi.

Helmerr Lassilan työ alkoi ensin VW:n asentajana Kalajoen autoliikkeessä, jossa siirtyi 18.4.1957 autokoulun opettajaksi. Tästä alkoi Helmer Lassilan pitkä opettajan työ Väinö Siipolan leivissä jatkuen aina 30.6.1990 saakka. 14.5.1962 tuli Vesa Ainali Väinölle töihin ollen syösuhteessa aina 1.7.1974. Neljäntenä opettajana Väinöllä oli Paavo Rahko 2.5.1972-30.8.1980. 5.1.1983 tuli Timo Ylikoski töihin, siirtyen Mauri Kippolan palvelukseen vuonna 1981 ollen opettajana 2.9.1996 saakka.

Vuonna 1980 Mauri Kippola sai liikkenneopettajaluvan ja tuli syksyllä töihin Väinö Siipolalle. Vuonna 1991 autokoulu sirtyi Kippolalle.

Lähdeaineisto Kalajokilehti 22.2.2001 Mauri Kippolan kirjoitus

Urho Kekkonen Kalajoella

Ulkoministeri Urho Kekkonen vieraili Kalajoella 1954. Kuvassa keskellä ulkoministeri Kekkonen, äärimmäisenä vasemmalla Uuno Rahko ja äärimmäisenä oikealla Uuno Välimaa sekä kumartuneen silmälasipäinen keihässuruus Matti Järvinen Rahjassa.

Uuno Rahko oli Urho Kekkosen henkilökohtainen ystävä ja vuorovaikutusta tapahtui kirjeitse ja henkilökohtaisten tapaamisten välityksellä. Rahjan satamahankkeeseen tutustunut ulkoministeri Urho Kekkonen yöpyi Rahkoilla 31.7-1.8. 1954 välisen aikana. Tällä käynnillä oli mukana myös 1930-luvun keihässuuruus, olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanennätysmies Matti Järvinen, joka ystävystyi Kekkosen kanssa tämän toimiessa 15 vuotta Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana ja samalla useimpien kisasjoukkueiden johtajana. Saman vuoden 1954 lopulla Urho Kekkonen valittiin Maalaisliiton presidenttiehdokkaaksi ja hänestä tuli 1956 Juho Kusti Paasikiven seuraaja erittäin jännittävissä vaaleissa. Urho Kekkosen astuttua virkaan 1. maaliskuuta 1956, Kalajoella ei viivytelty pari vuotta aikaisemmin sattuneen markkinapinan tuomioiden armonanomuksen laatimisessa maan uudelle johtajalle, jota pidettiin Kalajoen ystävänä. Lausuntokierroksen tietystä hitaudesta huolimatta kapinatapahtuma ja sen taustat olivat selkiytyneet presidentti Kekkoselle niin, että hän saattoi kirjoittaa asiasta Uuno Rahkolle jo 30. kesäkuuta 1956: - Minulle ovat tulleet Kalajoen miesten armonanomukset ja monet puoltavat lausunnot sekä korkeimman oikeuden hylkäävä lausunto. Luulin, että asia olisi selvempi ja mieleni teki armahtaa, mutta asiaan on tullut muutos. Kaikissa lausunnoissa todetaan, että tuomitut ovat olleet nuhteettomia ja esimerkillisiä nuorukaisia, joissa ei ennen ole ollut moitteen sijaan. Rikosreksiteri osoittaa kuitenkin, että yksi heistä on tuomittu 1949 juopumuksesta ja virkamiehen vastustamisesta viideksi kuukaudeksi ehdolliseen ja kaksi poikaa 1954 muun muassa viinankeitosta. Jos Kalajoen pojat armahdetaan, muille vastaavasti tuomituille ovet ovat auki ja pahasti. - Olen sitä mieltä, että tuomiot ovat kohtuuttomat ja armo paikallaan, mutta tilanne on mutkistunut. Haluan kuulla mielipiteesi. Ehkä Sinulla on aikaa panna pari riviä paperille. Käytännössä valtion päämiehen kirje merkitsi lopullisesti sitä, ettei presidentti Kekkonen katsonut mahdolliseksi armahtaa markkinakapinaan osallistuneita. Rovasti Vilho Kivioja kirjoitti asiasta presidentti Kekkoselle, mutta lopputulos oli muuttumaton.

Uuno Rahko oli presidentin valitsijamiehen 1962 noottivaaleissa. Kalajokelainen maanviljelijä ja kunnallisneuvost Uuno Rahko (1910-1977) oli poikkeuksellisen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Hän istui Kalajoen kunnanvaltuustoosa 1948-1977 toimien valtuuston puheenjohtajana vuodet 1957-1967. Rahko vaikutti myös Kalajoen kunnanhallituksessa ja lukuisissa luottamustoimissa. Uuno Rahkon osuus Kalajoen sataman toteuttamisessa oli sangen keskeinen. Sataman rakentamisen välttämättömyys sekä Kalajoen että laajemmankin alueen elinkeinoelämälle oli pitkään Uuno Rahkon keskeinen sanoma erilaisissa tilaisuuksissa. Nuorempana hän oli aktiivinen nuorisoseuralainen ja samalla seuran voimistelujoukkueen johtaja. Kalajoen kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana Rahko toimi peräti 36 vuotta.

Kalajokilaakson historiatoimikunnan puheenjohtaja Uuno Rahko (kirja kädessä) luovuttamssa tasavallan presidentti Urho Kekkoselle Suur-Kalajoen Historian II-osanensimmäistä kappaletta 9.2.1962. Kuvassa mukana myös Kalle Kivioja Nivalasta ja Urho Aho Reisjärveltä.

Presidentti Urho Kekkonen keskustelemassa kunnallisneuvos Uuno Rahkon kanssa

Matkailuhotellin edessä.

Urho Kekkonen saunoi Kalajoella 1960-luvun puolivälissä tapahtuneen Raahen Rautaruukin avaamismatkansa yhteydessä, jolloin mukana oli myös Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin sekä ulkoministeri Ahti Karjalainen. Kalajoen Hiekkasärkillä saunomisesta on säilynyt maino valokuvakin,missä korkeat kylpijät ovat palaamassa presidentti Kekkosen johdolla aatamin puvussa saunaan käytyään välillä meressä uimassa. Kosygin oli siinä vaiheessa jo pukeutunut ja kumartaa saunan kuistilla ensimmäisenä tulevalle Kekkoselle.

Hiekkasärkkien saunomiseen liittyvän tarinan mukaan saunakaljaa oli varattu liian vähän – vain pullo mieheen-, eikä kukaan uskaltanut koskea juomiin, jotta presidentille jäisi enemmän.

Presidentti Kekkonen, Rautaruukin pääjohtaja Helge Haavisto,Neuvostoliitton pääministeri  Aleksei Kosygin ja ulkoministeri Ahti Karjalainen.

Kalajoen kirkkojen vaiheet ja aarteet

Kalajoen ensimmäinen kirkko valmistui Tyngälle 1525. Kirkon paikka päätettin vaihtaa 1555, kun eräs tynkäläinen pisti kuoliaaksi kirkkoherran.

Kalajoen toinen kirkkoa rakennettiin Pitkäsenkylän Luutaojan varteen 1556. Se palveli vuoteen 1595.

Kalajoen kolmannen kirkon rakentaminen alkoin 1597 nykyisen terveyskeskuksen läheisyyteen jokitörmälle. Kirkko oli käytössä vuoteen 1636.

Kalajoen neljäs kirkko rakennettiin Junnikkalan mäelle, nykyisen kirkon ja tapulin välimaastoon. Kirkko tuhoutui lahonneena 1770-luvulla.

Kalajoen viides kirkko valmistui edeltäjästään hieman länteen. Suomen sodan aikana peräytyvät joukot polttivat kirkon 6.11.1808.

Kalajoen kuudes kirkko valmistui A.V. Arppen suunnittelemana 1815. Salama poltti kirkon 26.7.1869, mutta tapuli säästyi.

Kalajoen seitsemäs kirkko on F.W. Luchowin suunnittelema ja se valmistui 1879. Kirkko syttyi tuleen jumalanpalveluksen aikana 16.2.1930, mutta tiiliseinät jäivät pystyyn ja suuri osa irtaimistoa pelastui.

Nykyinen Kalajoen kahdeksas kirkko on rakennettu edeltäjänsä tiiliseinien varaan on W.G. Palmiqvistin suunnittelema.

Seurakunnan vanhin esine on hopeinen ehtoolliskalkki 1500-luvun alussa. Ei tiedetä, kuinka se on Kalajoelle joutunut, mutta luultavasti sitä on käytetty Kalajoen ensimmäisen kirkon katolisissa jumalanpalveluksissa. Vanha malja on niin arvokas, ettei se enää ole käytössä. Ehtoolliskalkin kyljessä lukee teksti: ”Kalajoki moder kyrka tilhoörg. Tehkät se minun muistokseni”.

Muitakin melko vanhoja aarteita on säilynyt nykypäivään. Iso ehtoolliskalkki vuodelta 1801 on ollut käytössä siihen saaka kun siirryttiin pikkupikareihin. Vielä samantyyppinen hopeakannu on kaiverrusten mukaan vuodelta 1807.

Seurakunnan hallussa on myös vanha miekka, jonka arvellaan olevan Suomen sodan ajalta eli vuodelta 1808. Miekka on löydetty kalajokisesta pellosta, alunperin niitä oli kaksi, mutta toinen varastettiin 1970-luvulla, kun kirkkoon murtauduttiin. Siksi iäkkäämpiä aarteita säilytetään nykyään tarkemmin. Miekassa näkyy edelleen kahvan koristeet ja veriuurnat. Myös koristetupsu on säilynyt.

1800-luvulta on peräisin myös kovasti käytetyn näköinen matkaehtoollisvälineitä varten valmistettu laukku. Nahasta, puusta ja punaisesta sametista tehdyssä laukussa on paikka ehtoollismaljalle, pienelle viinipullolle ja leipälautaselle. Etenkin ennen kuljetettiin paljon antamassa sairaan ehtoollista.

Monta saarnaa ja virttä on ehtinyt kuulla kirkon alttarilla oleva krusifiksi. Parinkymmenen sentin korkuinen puusta veistetty ja kullastti krusifiksi on 1700-luvulta. Messukasukoita on kaksi ja ne ovat vuodelta 1841, Tuolloin kasukat olivat paljon loisteliaampia, ja näissäkin on käytetty materiaalina samettia ja koristeena kultausompeleita.

1800-luvulta on myös keskikäytävän kynttiläkruunu. Ne on valanut 1820 sieviläinen Topias Erkinpoika Koski. Alttarin ja saarnastuolin kyntteliköt on valanut Helanderin valimo 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Kirkon kyljessä seisova tapuli on rakennettu 1815 eli yhtä aikaa Kalajoen kuudennen kirkon kanssa. Tuntematon reisjärvinen mies on tehnyt vaivaisukon, mikä on myös vuodelta 1815. Kirkonkelloja on soitettu 1800-luvun alusta tapulista.

Kirkon saarnastuoli on urheasti säilynyt 1800-luvulta ja pelastunut kahdesta tulipalosta, sekä 1869 ja 1930 roihunneesta kirkkopalosta. Alkuperäisessä asussaan saarnastuoli ei kuitenkaan ole, vaan sitä on entisöity ja sen kuvatkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Papin pään päällä liittyvä hopeinen kyyhkynen on myös pelastettu aikanaan liekeiltä.

Alttaritaulu Kristuksen ylösnousemuksesta on Aadolf von Beckerin vuonna 1887 maalaama, ja reunoilla olevat Tuhlaajapojan paluu ja Hyvä paimen ovat vuodelta 1910 T.G.Tuhkasen käsialaa. Nekin saatiin pelastettua tulitalopalosta.

Lähdeaineisto Kalajokiseutu 12.5.2000

Kalajoen Osuuskaupan vaiheita 1900-luvulla

Kalajoen Osuuskaupan toiminta tarjoaa mielenkiintoisen tarkastelunäkökulman Kalajoen taajama-alueen kehityksestä, koska se perustettiin vuosisadan alussa ja on siitä lähtien käynyt useita erilaisia rakennushistoriallisia kehitysvaiheita. Kiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla vanhan taajama-alueen keskipisteessä Saarisillan päässä Kalajoentien ja Mehtäkyläntien kulmauksessa.

Kalajoen Osuuskauppa perustettiin 1917 Maalaisseuran aloitteesta. Jäsenet koostuivat maanviljelijöistä, jotka tahtoivat näin edesauttaa oman elinkeinonsa kehitystä. Toimintaa ohjaamaan valittiin hallitus ja jo alusta yhteydet Suomen Osuuskauppojen Keskusliittoon (SOK) olivat kiinteät. Kulutusosuuskuntien Keskusliike (vuodesta 1967 E-liike) oli kilpaileva yritys Plassilla.

Pohjankylän Osuuskauppa aloitti toimintansa Kalajoen Kauppa Osakeyhtiöltä ostamassaan kiinteistössä jo vuonna 1917. Rakennuksessa sijaitsivat peräkkäin myös konttoritilat ja asuinhuoneisto. Mukulakivisitä tehty sukkelo uusittiin kiilakivillä 1920-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin suurennettiin kauppaa: myymälätilaa laajennettiin väliseinien poistoilla ja kaksi hirsistä varastoa siirrettiin tontille kaupan sivutoimitiloista. Ensimmäinen kaupparakennus edusti tyyliltään ympäröivää rakennuskantaa; se oli puolitoistakerroksinen pitkänmallinen hirsirakennus, jonka lämmitys tapahtui kolmen tulisijan avulla (kauppa, konttori ja asuintilat). Rakennusta ympäröi joltinenkin puu- ja kasvitarha-alue, joka viittaa siihen, että rakennus on luultavasti alunperin olllut tavallinen asuinrakennus talousrakennuksiensa ympäröimänä. Tonttia ympäröivän puisen aidan edustalla voidaan havaita hevospuomi.

Toiminnan laajentuessa tarvittiin pian uutta liike-, asuin- ja varastointitilaa. Rakennuspiirusehdotus pyydettiin SOK:n rakennusosastolta, sen laati myöhemmin osaston johtajaksi ja päälliköksi noussut Erkki Huttunen 1929. Osuuskaupan hallitus kuitenkin päätyi kompromissiratkaisuun; paikallinen rakennusmestari Kamunen laati piirustukset lisätilasta, myymäln viereistä varastorakennusta laajennettiin ja asuinrakennus korjattiin kaksikerroksiseksi.

1930-luvun alun pulakausi hillitsi uudistuksia, mutta laajentamiseen ryhdyttiin 1931 laman hieman hellittäessä. Vanha päärakennus siirrettiin uuden sokkelin päälle ja korotettiin kaksikerroksiseksi. Uusitun päämymälän ulkoasussa voii löytää eri tyylipiirteitä. 1920-luvun klassisismiin viittaa mm. symmetrinen ja rauhallinen yleisvaikutelma. Taitekatossa on varsin pienet räystäät ja ikkuna-aukot luovat rytmiä pelkistyneeseen ulkoasuun. Oviaukon korostaminen pienellä kolmioalueella tekee huoneistoon juhlavan vaikutelman. Kuusiruutuiset ikkuna yläkerrassa tulivat klassismin kaudella uudelleen muotiin ja empirelle tyypillinen päädyn puolikuuikkuna vaikuttaa paikallisesti suositulta koristeaiheelta. Alakerran suuret ikkunaruudut enteilevät jo fuktionalismin kautta. Rakennus on kokonaisuutena yhdistelmä useista eri tyyleistä, vaikka sillä onkin ehkä tunnusomaisinta klassismi.

Seuraava suurempi uudistus tapahtui, kun toiminnan ja tavaravalikoiman laajeneminen vaati jälleen lisää tilaa. Ostettiin viereinen Orellin kiinteistö, johon perustettiin leipomo ja kahvila (nuorisoseuran ja linja-autoaseman kahvilasssa). Huttusen työparina toiminut arkkitehti Riihimäki suunnitteli lisäksi uuden varastorakennuksen entisten pienten rakennusten tilalle vuonna 1936.

Arkkitehti Larkka SOK:n rakennusosastolta suunnitteli kaupalle vuonna 1930 uuden lisäosan, jonka alin kerros oli varattu myyntitiloiksi ja yläkerta ravintolalle. Työ keskeytyi sodan takia, mutta jatkui taas välirauhan aikana valmistukseen vuonna 1940. Yläkerta oli kokonaan varattu Ravintola Kultakalalle, jonka toiminta alkoikin vilkkaana. Myös vanha kaupparakennus tarvitsi remonttia, joka toteutettiin seuraavana vuonna. Ikkunat uusittiin jälleen koko julkisivulla ja sisäänkäyntejä kauppaan tuli nyt kaksi.

Vuoden 1940 liikerakennus on nyt muodostunut varsin fuktionaaliseksi. Puinen vanha pääkauppa on liitetty muurattuun ja pinnaltaan rapattuun uudisrakennukseen läpi kiinteistän ulottuvalla horisontaalisella koristereunuksella. Kadun puoleiset ikkunat olivat ajan hengen mukaan isot ja vierasmaalaiseen tyyliin (Le Corbusier) viittasivat ikkunoiden ulkopuoliset aurinkosuojat.

Lähes tasakattoinen funkkisrakennus sulautui yllättävän hyvin puiseen vierustoveriinsa, olihan se kuitenkin samassa linjassa ja mittasuhteiltaan ympäristöönsä sopivat. Ikkunauudistus yhdisti myös rakennuksia, uuden rakennuksen isommat ikkuna yläikkunat jatkoivat ristikoristelussaan vanhemman horisontaalista viivaa. Seinällä koreili fuktionalismin tavaramerkki. Ravintola Kultakala oli somistettu neonvalokirjaimin.

SOK:n rakennusosaston arkkitehdeillä oli selvät tavoitteet pyrkiä tarkoituksenmukaisuuteen kauppakiinteistöjen suunnittelussa. Maaseudulla vierasmaalaiseksi koettu fuktionalistinen tyyli aiheutti odoksuntaa, vaikka puhtaus, valoisuus ja käytännölliset järjestelyt saivatkin asiakkailta kiitosta.

Kaupan käynnin vilkastuminen alkoi taas vaatia uusia laajennuksia 1960-luvun kuluessa. Kuntasuunnittelussa oli otettu 1960-luvulla käyttöön rakennuskaavoitus, jonka lupamenettely hidasti jonkin verran uusia rakennussuunnitelmia. SOK:n rakennusosastolla tapahtuneet suunnittelu-uudistukset vaikuttivat myös Kalajoen Osuuskaupan uudisrakentamiseen. Rakennusosaston uudet suunnitteluperiaatteet sisälsivät määrätyt normit uusille tavara-aloille ja myymälöille. Kalajoella tämä näkyi uudisrakennusken samanlaisuuteena muilla paikkakunnilla sijainneiden Sokos-myymälöiden kannsa.

Arkkitehti Rautio suunnitteli Kalajoella kokonaan uuden liikerakennuksen, joka yhteyteen jätettiin olemassa olevasta rakennuskannasta se osa, jota voitiin edelleen soveltaa käyttöön. Varastotilat sijaitsevat nyt saman katon alla kuin varsinainen myymälä. Rakennus valmistui 1967. Kiinteistä on yksikerroksinen, pohjaltaan lähes neliömäinen ”laatikkokauppa”. Ulkoasu on pelkistettu ja mataluudessaan rakennusken horisontaalisuus on erittäin korostunut. Sokos-tavaratalo, nykyinen ( 1998) S-Market, edustaa ympäri maan levinnyttä 1960 ja 1970-luvun kaupparakennustyyliä, jossa paikallisia eroja ei ole nähtävissä.

Funkkiskauppa on liitetty kiinteistöön nykyisen (1998) paperiosaston, joka ei sisätiloiltaan mitenkään eroa muusta kaupasta. Yläkerran ravintola on tyhjillään. Alkuperäinen käytännöllisyyden ida on piilossa täysien tavahyllyjen takana, ikkunat ja entiset oviaukot on peitetty tarroin, joten luonnonvalon tulo kauppaan on estynyt. Vaikutelma on asiakkaille hieman hämmentävä, sisääntuli osastolle tapahtuu kaupan takaosasta alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti.

Ulkoapäin funkkisosa on peitetty maalatulla aaltopelleilleä, joka ei oiken istu kaupan alkuperäiseen luonteeseen. Mittasuhteet näiden kahden osan välill ovat myäs ontuvat, vanha kauppa näyttää kylkiäiseltä ison veljensä rinnalla.

1990-luvulla laajentumista on taas tapahtumassa. Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa on saanut vuonna 1998 poikkeusluvan rakentaaa uusi kauppa- ja varastorakennus polttoaineen jakelupisteineen oman ja omistamansa viereisen tontin paikalle. Rakennus on yksikerroksinen ja sijaitsee tontin perällä edessään parkkialue ja takanaan 50 metrin päässä on omakotialue.

Uusi kiinteistö yllättää valtavilla mittasuhteillaan. Rakennus toteuttaa koko maan laajuista S-markettien rakennustapaa, jossa on yleensä vain yksikerroksisen neliön pinta-ala vaihtelee kulloisenkin tarpeen mukaan. Sen sijaan maisema- ja ympäristösuhteita ei oteta suunnittelussa huomioon. Maisevakuvan kannalta on valitettavaa, että uusi rakennus ei sovi ympäröivään rakennuskulttuuriin mittasuhteiltaan eikä muodoiltaan. Myös rakennusmateriaalit poikkeavat ympäristöstään huomattavasti.

Lähdeaineisto Terhi Ojalan proseminaari lopputyö Helsingin avoimessa yliopistossa