perjantai 18. joulukuuta 2009
Vuonna 1980 Särkät Soi
Maakuntaviestissä Kaustisella Kalajoen I-joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Joukkueessa hiihtivät Glen Fagerudd, joka voitti ensimmäisen osuuden. Naisten osuudella Merja Myllylä sijoittui neljänneksi Anne Piispasen voittaessa osuuden. Kolmannella osuudella oli Keijo Siipo, neljännellä osuudella Jukka-Pekka Ojala, joka oli osuuden kolmanneksi nopein. Viidennellä osuudella hiihti Kullervo Niemelä, kuudennella osuudella Ari Heininen, seitsemännellä Esko Saari ja ankkuriosuudella Aulis Harju.
Kalajoen II-joukkue oli B-sarjassa 27.s. Joukkueessa hiihtivät Kalevi Wallin, Anne Nauha, Matti Bäckman, Tapani Keskitalo, Esa Alajoki, Jari Vierimaa, Pekka Ojala ja Antero Alatyppö.
Hiekkasärkät Oy järjesti suunnittelukilpailun Hiekkasärkkien vapaa-aikakeskuksen kehittämisestä. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto KSS Pekka Salminen ja Esko Koivisto. Palkinnon suuruus oli 25 000 mk. Kuuma Hiekka oli kilpailun voittanut suunnitelma, jonka mukaan Hiekkasärkille tulisi merirosvokylä, seikkailurata, Rosvo-Roope-maa, aarresaariseikkailu, Härmän Häijyt syöksyjuna ja Meriapu – joka sään uimala.
SKDL teki valtuustoaloitteen Kalajoen matkailuhotellin ostamisesta Hiekkasärkät Oy:lle. Kalajoen kunnan talousarvon loppusumma vuodelle 1980 oli 48 918 500 markkaa. Veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen väkiluku oli 8190 ja lisäystä edelliseen vuoteen oli 48 henkeä.
Lomaliitto uutisoi Rantakallan yhteyteen suunnitellusta terveyskylpylästä ja kuntoutuslaitoksesta. Hotellista tehtäisiin pakan läpi kulku nykyiselle uimahallin puolelle johon on tarkoitus rakentaa terveyskylpylä ja kuntoutuslaitos.
Kalajoen Junkkarit vietti 50-vuotispäiväänsä. Urheiluseura Kalajoen Junkkarit on perustettu 19.1.1939. Kansalaisopisto on toiminut Kalajoella 15 vuotta hyvin tuloksin.
Tammikuun 17. päivänä kalajokiset saivat kuulla suru-uutisen, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa. Paavo Saari haudattiin 27.1.1980 ja läsnä oli 1000 saattajaa. Untamo Sorasto valittiin valtuuston puheenjohtajaksi Paavo Saaren jälkeen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Veikko Murtoniemi ja Toivo Niva.
Outokumpu Oy oli tehnyt valtauksen Raution Pöllän alueelta ja valtaus herätti toiveita kaivostoiminnasta. Kansanedustajille esitettiin Kalajoen tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi satamaa, liikuntapuistoa, Rahjan koulua ja terveyskeskusta.
Lomaliitolta vuokratussa uimahallissa kävin vuoden aikana 14 842 käyttäjää ja uimahallista maksettiin vuokraa 60 000 markkaa. Kalajoen kunnaninsinööriksi valittiin äänestyksen jälkeen Paavo Soukka Ylivieskasta. Häntä esitti Veikko Murtoniemi. Matti Heusala sai 10 ääntä ja muut ehdokkaat yhteensä viisi ääntä.
Valtakunnallisesti KOP täytti 90 vuotta. Kalajoen KOP:n konttori oli avattu 7.8.1917. Kalajoen työväenyhdistys täytti 75 vuotta. Yhdistys on perustettu 6.11.1905.
Valtioneuvosto päätti Rahjan koulun rakentamisesta myöntämällä määrärahan ko. tarkoitukseen. Hankeen toteutus aloitetaan seuraavan vuoden syksyllä.
Rauma-Repola uutisoi yli 10 miljoonan markan investoinneista Kalajoella. Rahjassa aletaan valmistaa kokonaisia öljynporauslauttoja.
Santaholma Oy:n pääkonttori siirrettiin Oulusta Kalajoelle.
Kaarlo Hirvilammi valittiin Raution kirkkoherraksi. Juhani Törmä valittiin Kalajoen matkailuasiamieheksi.
Junnikkalan Saha paloi 21.3.1960 ja 35 työntekijää jäi työttömäksi.
Huhtikuun 14. päivän tuli kuluneeksi 100 vuotta Kalaja-laivan hukkumisesta.
Urho Saari kuoli 70-vuotiaana pyörälenkillä jäätyään kuorma-auton ruhjomaksi Hiekkasärkkien lähellä 18.5. kello 15.30. Valtioneuvosto myönsi Rahjan sataman syväsataman rakentamiseen 1,2 miljoonan markan avustuksen. Pienlentokenttää kunta varasi 40 hehtaarin maa-alueen.
Merja Myllylä voitti hiihdossa SM-pronssia 19-vuotaiden tyttöjen sarjassa. Voiton vei Eija Hyytiäinen ja toiseksi sijoittui Merja Oinonen. Jussi Kurikkalan muistokisoissa oli noin 500 katsojaa. Kisan voitti Kuusamon Erä-Veikkojen Tarmo Määttä ennen Heikki Torvea. Naisten sarjan voitti olympiavalmennettava Päivi Renkola ennen Merja Myllylää. Jussin lenkille osallistui 612 hiihtäjää.
Harri Ojala voitti A-poikien moukarinheitossa SM-pronssia tuloksella 52,90. Erkki Kiiveri voitti ilma-aseiden SM-kisoissa SM-hopeaa tuloksella 383. Rautio-ajot voitti Jouni Keskisipilä, matkana oli 50 km. Uuden keskusurheilukentän vihkiäiskilpailut pidettiin 7.9.1980.
Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa III-sarjassa ja Riento, Tyngän Vesa ja Junkkarit II-joukkue IV-sarjassa.
Unto Jutila voitti kolmannen kerran Sata Häme Soi sävellyskilpailun. Tämänkertainen voittosävellys oli Poutapilviä. Miss Hiekkasärkäksi valittiin 16-vuotias Marita Pekkala.
Särkät Soi tapahtuma järjestettiin nyt kuudennen kerran. Tilaisuuksissa oli noin 6 000 kuulijaa. Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä taitoniekkoja Veikko Ahvenaisen ja Unto Jutilan lisäksi. Muun muassa Franseco Vicenti, Friedrich Lips, John Torcello jne.
Kunnallisvaaleissa Kalajoella oli runsaasti ehdokkaita: SMP 17, SDP 15, keskusta 70, SKDL 40, SKL 8, kokoomus 50.
Katso:
Unto Jutila
http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Jutila_Unto
http://www.toholampi.info/s02/jutunt.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Unto_Jutila
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/harmonikkataitelija-unto-jutila.html
torstai 17. joulukuuta 2009
Vuonna 1979 perustettiin Hiekkasärkät Oy ja Tapion Tupa aloitti toimintansa
Raution monitoimitalo
Kalajoen seurakunnassa oli vuonna 1979 kaikkiaan 6879 jäsentä, joista naisia oli 3473 ja miehiä 3406. Raution seurakunnassa on 1170 jäsentä. Kalajoen veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Paavo Saari ja varapuheenjohtajiksi Veikko Murtoniemi ja Matti Ojala. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja varapuheenjohtajaksi Eino Kääntä, kunnanhallituksen muut jäsenet olivat Jorma Juusola Rahjankylästä, Elsa Tolonen Metsäkylästä, Väinö Oksanen keskustasta, Sakari Yli-Hallila kokoomuksesta ja Martti Lindvall SKDL:stä.
Maakuntaviestissä Lohtajalla Kalajoki sijoittui A-sarjassa seitsemänneksi. Haapajärvi voitti, Himanka oli toinen ja Veteli kolmas. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Keijo Siipo, Merja Myllylä, Aulis Harju, Jukka-Pekka Ojala, Kullervo Niemelä, Hannu Rautakoski, Glen Fagerudd. Kullervo Niemelä oli osuutensa nopein. B-sarjassa Kalajoki sijoitus oli 20.s. Kalajoen II-joukkueessa hiihtivät Veikko Peltola, Anne Nauha, Heikki Savolainen, Seppo Korpi, Pekka Alatyppö, Ari Heininen, Alpo Löf ja Jouni Keskisipilä.
Typpön koulun lakkauttamisesta keskusteltiin. Kalajoen kunta vuokrasi Lomaliitolta Rantakallan uimahallin. Valtuustossa valtuutettu Heimo Myllymäki käytti asiasta puheenvuoron, jossa hän totesi uimahallin vuokraamisen olevan tolkutonta vouhottamista. Hän sanoi, että on sitä osattu ennenkin uida ilman halliakin. Olen itse elävänä esimerkkinä tästä, hän sanoi.
Eduskuntavaaleissa olivat ehdolla Kalajoelta Matti Ojala ja nykyinen kalajokinen Veli Ainali, Ylivieskasta keskustan Kalevi Mattila, Merijärveltä keskustan Juhani Alaranta, Oulaisista keskustan Ahti Pekkala ja Nivalasta keskustan Väinö Raudaskoski. Eduskuntavaaleissa keskusta sai 2333 ääntä, SKL 153 ääntä, SKYP 33 ääntä, LKP 40 ääntä, SMP 320 ääntä, SKDL 885 ääntä ja kokoomus 711 ääntä. Äänestysprosentti Kalajoella oli 85,62% ja äänioikeutta käytti 4740 äänestäjää. Vuoden 1979 vaaleissa valitut kansanedustajat: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vaalikauden_1979_kansanedustajista
Kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi teki eduskunta-aloitteen 500 000 markan määrärahan varaamisesta Kalajoen urheiluopiston suunnitteluun ja rakentamisen aloittamiseen. Kalajoen urheiluopistoasia on ollut vireillä vuodesta 1972 alkaen. Kansanedustaja Kalevi Mattila teki eduskunta-aloitteen Kalajoen kotiteollisuuskoulun muuttamiseksi Kotiteollisuusopistoksi.
Kalajoen kunnan maksuvalmius oli heikko. Päätöstä Hiekkasärkät Oy:n perustamisesta siirrettiin valtuuston päätöksellä 5.4.1979 lisäselvitysten hankkimiseksi. Raution uusi kirjasto avattiin 6.2.1979. Rautiossa malminetsinnän tuloksena suoritettiin mittauksia ja otettiin maaperä- ja kallionäytteitä. Rautiossa oli rakennuskohteena Raution monitoimitalo, Pitkäjärven leirikeskus. Kalajoella oli rakennuskohteena urheilukeskus, leirintäalueen mökit, peruskoulun yläasteen tilojen saneeraus ja Rahkon koulun saneeraus. Satamaan kunnostettiin ja rakennettiin kalanjalostuslaitosta. Myös kotiteollisuuskoulua laajennettiin. Santaholma Oy rakensi kuivaamo- ja kuorenpoistolaitoksen, jonka harjannostajaiset olivat 9.2.1979. Junnikkala Saha siirtyi kotimaisen polttoaineen käyttöön ja esitteli kuivaamohankettaan 16.2.1979.
Heikki Torvi voitti Jussi Kurikkalan muistokisat. Kuusoman Erä-Veikkojen Keijo Lehtinen oli toinen ja IF Brahen Glen Fagerudd oli kolmas. Naisten sarjan voitti Helsingin Poliisivoimailijan Marjo Auroma. Merja Myllylä oli toinen.
Kalajoen vappukulkueessa oli n. 350 henkilöä. Riitta Väisänen oli mukana Kalajoen toukokuun raveissa. Kesäteatterissa esitettiin Jalmari Finnen Pitkäjärveläiset. Toholampiset kävivät esittämässä Tukkijoki-näytelmää Kalajoella. Tapion Tupa Kalajoen Hiekkasärkillä avasi ovensa juhannukseksi. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tuula Korhonen ja perintöprinsessoiksi Birgitta Leinonen ja Minna Maliniemi. Noin 60 juhannusjuhlijaa teki matkan Kalajoen terveyskeskukseen.
Kesän yleisurheilukilpailuissa Antti Rajamäki pinkoi sata metriä ajassa 10,8. Kaarlo Maaninka juoksi 3000 metriä ajassa 8.10,2 ja Veikko Ahola juoksi aikaan 8.32,0. Kisojen kuuluttajana toimi Mauri Myllymäki. Nämä kansalliset kisat olivat vanhan urheilukentän jäähyväiskisat.
Kalevan kisoissa Veikko Ahola sijoittui 1500 metrin juoksussa yhdeksänneksi ajalla 3.49,90. Kisan voitti Ari Paunonen ajalla 3.44,46 ja toiseksi sijoittui Markku Laine ajalla 3.44,67. Veikko Ahola juoksi Turun Nurmi-Gamesissa ajan 3.44,01, joka riitti kovatasoisen kisan kuudenteen tilaan.
B-poikien SM-kisoissa moukarinheitossa Harri Ojala sijoittui pronssille tuloksella 50,32.
Kalajoen Junkkarien joukkue pelasi lentopalloa kauden 1978-1979 kierros ennen päätöstä putoamisviivan yläpuolella 10 pisteellään. Joukkueen viimeisenä vastustajana oli lohkoa hallinnut Seinäjoki, joka voitti Junkkarit kotonaan puhtaasti 3-0. Kun Pudasjärvi yllättäen kukisti samaan aikaan Vaasan niukasti 2-3, niin Junkkarit putosi III-sarjaan. Joukkueessa pelasivat Juhani Alasuvanto, Esko Tuura, Hannu Mäntymäki, Jouko Alajoki, Pentti Rahkola ja Heikki Isopahkala. Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkue pelasi II-sarjaa joukkueella Marjatta Utriainen, Merja Manninen, Elina Leskelä, Tuula Ahola, Elmi Letola, Jaana Letola, Leila Karhulahti, Ritva Rahkola, Ellen Rahkola, Raili Järvinen ja Pirkko Änkilä. Kalajoen Junkkareiden joukkue pelasi jääkiekkoa III-divisioonassa valmentajanaan Esa Eroma.
Kalajoen Teatteritalon 40-vuotisjuhia vietettiin 11.11.1979. Teatteritalon avajaiset on pidetty 25.3.1939.
Kalajoen Hiekkasärkät Oy perustettiin äänin 27-5, kolme äänesti tyhjää. Yhtiön tuli mukaan Kalajoen kunnan 21 A-sarjan osakkeen lisäksi, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö, Lomaliitto ry, Lasten Päiväsäätiö, Aurinkohiekat Oy sekä Kalajoen Osuuskauppa. Osakepääoma oli 220 000 markkaa. Yhtiön toimialana oli vapaa-ajan viettoon ja matkailuun liittyvä ohjelma- ja ajanviettopalvelujen suunnittelu, markkinointi ja liikuntapalvelujen järjestäminen sekä niihin liittyvine laitosten omistaminen ja ylläpitäminen. Hiekkasärkät Oy:n hallitukseen valittiin Bo Eklund, Heikki Ollila, Hans Kauppila, Pauli Valkama, Paavo Saari, Untamo Sorasto, Matti Ojala ja Martti Lindvall.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Toiminnan vuosi 1978 Kalajoella
Rovasti V.H. Kiviojan sukuarkisto luovutettiin Kalajoen seurakunnan hallintaan. Luovutuspuheen piti Leena Kivioja.
Vuonna 1975 Kalajoella oli työpaikkoja seuraavasti: Topi-Kalustaja Oy 160, Rauma-Repola Oy 230, SOK:n vaatetustehdas 35, J.Pirttijärvi ja Kumppanit Oy 34, Junnikkalan Saha 20, Santaholman saha 30, Marlon Oy 21, Rautex 13. Veroäyri oli 14,00.
Vuonna 1976 perustettiin Kalajokiseudun Matkailupalvelu r.y matkailun kehittämiseksi. Vuonna 1977 SOK:n tehtaalla oli jo 125 työpaikkaa ja Santaholma Oy:llä 50. Urheiluopistoa varten tehtiin suunnitelmia.
Vuonna 1978 Piekkon Aukon haudalle laitettiin muistokivi. Leirintäalueen lomamökit rakennettiin kunnan omana työnä.
Kalajoen kunta liittyi 27.4.1979 Hiekkasärkät Oy nimisen yhtiön osakkaaksi.
Vuonna 1980 Rauma-Repola Oy:llä oli 320 työntekijää, Topi-Kalustaja Oy:llä 149, SOK:n vaatetustehtaalla 136, Santaholma Oy:llä 59, Junnikkalan Sahalla 48, Kalayhtymällä 40, O.Tuuran konepajalla 23, Kalajoen meijerillä 23, Kalajoen Metalli Oy:llä 18 ja Marlonilla 17. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi Paavo Saari 17.1.1980 saakka. Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa Kempeleessä. Untamo Sorasto aloitti valtuuston puheenjohtajana 29.1.1980.
Vuonna 1978 Kalajoella oli 7997 asukasta. Kalajoen seurakunnan väkiluku oli kasvanut 109:llä ja Raution seurakunnan väkiluku oli vähentynyt 40:llä.
Vuosi 1978 oli vireä tutkimusten ja suunnitelmien vuosi. Alkuvuodesta julkistettiin Hiekkasärkkien kehittämissuunnitelma. Maatalouden kehittämissuunnitelma polkaistiin käyntiin ja aloitettiin Plassin alueen kaavoitus.
Urheiluopiston toiminnallinen suunnitelma valmistui. Suunnitelma luovutettiin urheiluneuvostolle ja opetusministeriölle. 20.4.1978 urheiluopistosäätiön puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Juhani Vähäkangas. Hallituksen puheenjohtajana toimi Torsti Kalliokoski ja jäseninä Martti Lindvall ja Kalevi Mattila. Urheiluopiston ohella ajateltiin ravintolakoulua tai kieliopistoa. Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy laati vapaa-ajankeskussuunnitelman Hiekkasärkille. Erityistä huomiota kiinnitettiin palvelujen monipuolistamiseen. Ehdolla oli meriakvaario, huvipuisto, maauimala jne. Suunnitelmissa esitettiin yhteisorganisaation, Hiekkasärkät Oy:n perustamista. Myös talvi-imagon luomiseen kiinnitettiin huomiota, koska hiihtomaastot ovat soveliaat.
Etelänkylälle ryhdyttiin laatimaan osayleiskaavaa ja Seutukaavaliitto sai valmiiksi alustavan suunnitelman suojeltavista rakennuksista. Kalajoen keskustaajaman osayleiskaava oli esillä vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Myös kalastusmuseoajatus sai vauhtia. Lomaliitto vuokrasi Rantakallan, jonka omistaa paikallinen osakeyhtiö. Vuokraus alkoi 1.4.1978. Tammikuussa kirjattiin vuoden työttömyyden huippu, liki 15 %.
Rahjan kansallispuistohanke tyrmättiin kyläläisten toimesta. Kansallispuistokomitea kaavaili Rahjaan luonnonsuojelualuetta, joka sinne oli pikku hiljaa tulossa. Kyläläiset saivat kuitenkin ajoissa vihiä juonesta, Alpo Juusola ja kumppanit ryhtyivät peräämään hanketta, josta löytyikin todellisuuspohja. (Kalajoki-lehti 19.1.1978)
Vuoden alkupuolella Paavo Saari valittiin Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi, Arvo Ylitalo ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja Martti Lindvall toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen.
Vuosi 1978 oli presidentin valitsijamiesten vaalivuosi. Kalajoelta oli ehdokkaana Paavo Saari keskustasta, Martti Lindvall SKDL:stä, Matti Ojala kokoomuksesta ja Artturi Junttila kristillisistä. Kukaan ei tullut valituksi. Ylivieskasta ehdolla oli Kalevi Mattila.
YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin Kalajoella neuvostoliittolaisen taitelijaryhmän esiintyessä. Vappumarssiin osallistui yli 300 henkeä. Yhdysvaltain suurlähettiläs Rozanne L. Ridgway vieraili Kalajoella käyden muun muassa Anja ja Leevi Kiviojan tilalla. Kalajoella vietettiin Pohjanmaan Kalastusseurojen 50-vuotisjuhlaa. Juhlassa puhui liikenneministeri Veikko Saarto. Puolustusvoimain sotatalouspäällikkö kenraalimajuri Pentti J. Väyrynen vieraili Kalajoen Konepajassa. Kalajoen ja Raution seurakuntavaalit olivat vilkkaammat kuin edellisellä kerralla. Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotisjuhlaa.
Kirkkoneuvosto ei antanut lupaa ”Särkät soi”-tapahtumalle kirkkokonsertin järjestämiseen kirkossa. Särkät Soi tapahtuman yhteydessä oli Unto Jutilan 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertti. Särkät Soi-tapahtumassa esiintyivät Veikko Ahvenainen, Anatoli Beljajev, Seppo Lankinen, Seppo Leino jne. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tarja Kotila. Juhannuksena jäi kiinni 17 rattijuoppoa. Kunnanvaltuusto kielsi oluen myynnin elintarvikeliikkeistä, mutta salli baarianniskelun. Päätöstä edelsi monivaiheinen ja pitkä asian käsittely eri hallintoelimissä. Hiekkasärkillä hukkui eräs nuori turisti leirintäalueen uimarannassa. Pohjankylässä ammuttiin susi. Myöhäissyksyä ravisti poikkeuksellisen kova myrsky.
Maaliskuussa rovasti V.H. Kiviojan lapset luovuttivat seurakunnan käyttöön arvokkaan sukukortiston, jonka Kivioja oli aikanaan laatinut. Kalanjalostustehdas käynnistettiin Rahjassa. Juhlapuhujina olivat Ahti Pekkala ja Valion johtaja Erkki Ahola.
Kalajoen Unioni avasi ovensa toukokuussa. Hiekkasärkille ryhdyttiin rakentamaan kesäteatteria. Kotiseutumuseoon rakennettiin luhtiaitta. Raution monitoimitalo nousi harjakorkeuteen. Monitoimitalon pinta-ala on 145 neliömetriä ja siinä on tilat terveydenhoitajalle, hammashuollolle, lääkärin vastaanotolle sekä sosiaaliset tilat. Kustannusarvio oli 893 000 markkaa. Pitkänjärven leirimaja avattiin heinäkuussa. Kalajoen kotiseutupäivien aiheena oli Piekkon Aukko. Raution seurakuntatalo vihittiin käyttöönsä. Peruskoulun yläaste ja lukio vihittiin. Juhlapuheen piti läänin kouluneuvos Mauri Paananen. Kalajoen jäähdyttämöä laajennettiin.
Maakuntaviestissä Nivalassa Kalajoen I-joukkue oli kahdeksas ja II-joukkue oli B-sarjassa 26. Ensimmäisellä osuudella Keijo Siipo oli neljäs, toisella osuudella Merja Myllylä oli seitsemäs, kolmannella osuudella Aulis Harju oli seitsemäs, neljännellä osuudella Veli-Matti Saari oli kuudes, viidennellä osuudella Väinö Saari oli kuudes, kuudennella osuudella Ari Bäckman oli yhdestoista, seitsemännellä osuudella Esko Saari oli yhdestoista ja kahdeksannella osuudella Pekka Rahja oli kahdestoista. Maakuntaviestin voitti Himanka, toinen oli Nivala ja kolmas Veteli.
Keskusurheilukentän rakennustyöt pääsivät käyntiin ja Hiihtomajan valaistu kuntopolku saatiin valmiiksi. Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Esko Tuura, Paavo Hautala, Esa Siermala, Heikki Isopahkala, Seppo Salmela, Tapani Siermala ja Veli Anttila. Raution Kisailijat pelasi nelossarjassa ja joutui vieraissa tunnustamaan Himangan Urheilijat 3-2 paremmakseen.
Kalajoen Junkkarien kansallisissa urheilukilpailuissa Kannuksen Eero Ranta-Ylitalo voitti Lasse Virenin 1500 metrin juoksussa Veikko Ahola sijoittuessa kolmanneksi ajalla 3.58,1. Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,24.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa
Raution pappila tämän päivän kunnossa
Kuka oli Arno Anthoni?
Arno Kalervo Anthoni (11. elokuuta 1900 Karjalohja - 9. elokuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä jatkosodan aikana.
Anthoni tuli ylioppilaaksi vuonna 1920, suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1927 ja sai varatuomarin arvon 1930. Hän toimi nimismiehenä Anjalassa ja Elimäellä vuosina 1928-1933. Nimismiehen toimensa ohella hän harjoitti myös asianajoa. Vuodesta 1933 Anthoni toimi Uudenmaan läänin poliisitarkastajana.
Anthoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli useita juutalaisia. Kun Horelli toi Anthonin kannattaman esityksensä valtioneuvoston käsittelyyn loppusyksyllä 1942, hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm suuttuivat ja ilmoittivat eroavansa hallituksesta, jos karkotukset pannaan toimeen. Tilanne uhkasi ajautua umpisolmuun, kun Horelli puolestaan uhkasi erota, jos hänen valtuuksiaan rajoitettaisiin. Presidentti Risto Ryti, joka piti tärkeänä SDP:n mukanaoloa hallituksessa, joutui aivan erikseen lepyttelemään Tanneria ja Fagerholmia ja vakuutti heille, ettei ketään henkilöitä karkotettaisi. Fagerholm totesi kuitenkin muistelmissaan tulleensa nenästä vedetyksi, kun Anthonin ja Horellin karkotettavaksi määräämät henkilöt sittenkin luovutettiin Saksaan.
Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Tämän jälkeen Anthoni siirtyi virkailijaksi Kansallis-Osake-Pankkiin.
Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja Valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Hänet tuomittiin vankeuteen sotarikoksista syytettynä 24. tammikuuta 1946 Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle.
Vuodesta 1949 Anthoni toimi Lohjan Kalkkitehtaan lakimiehenä.
Juutalaiset puolustivat isänmaatamme
Talvi- ja jatkosodassa Suomen juutalaiset osallistuivat maanpuolustukseen muiden suomalaisten tavoin. Heitä varten pystytettiin rintamalle kenttäsynagoga, eivätkä suomalaisten aseveljinä taistelleet saksalaiset puuttuneet tähän millään tavoin, vaikka olivat synagogasta ilmeisen tietoisia. Juutalaisia sotilaita kuului Suomen puolustusvoimiin 267, minkä lisäksi lottina toimi parikymmentä naista. Hitler myönsi kolmelle Suomen juutalaiselle rautaristin, mutta nämä kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Myös jotkut Suomeen saapuneista juutalaispakolaisista osallistuivat talvisotaan vapaaehtoisina. Muut komennettiin työpalveluun, jossa olosuhteet saattoivat olla ankarat.
6. marraskuuta 1942 Suomen viranomaiset luovuttivat natsi-Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Tapahtuman syyt ovat jääneet epäselviksi. Pääasiallisina vastuullisina luovutukseen pidetään sisäministeri Toivo Horellia ja Valtiollisen poliisin Valpon päällikköä Arno Anthonia. Syyt kyseisten juutalaispakolaisten luovuttamiseen ovat epäselvät, ei tiedetä oliko luovuttamisessa syynä Saksan painostus; Valpon päällikkö Arno Anthonin mukaan kyseessä oli normaali poliisitoimi. Luovutetuista kuitenkin vain kahdella oli rikosrekisteri. Kyseiset juutalaiset päätyivät lopulta Auschwitziin. Vain yksi heistä selvisi hengissä. Joukossa oli kaksi lasta.
Myöhemmin suoritetussa tutkinnassa Anthoni asetettiin syytteeseen, mutta hän selvisi hyvin lievällä tuomiolla.
Syyllisyytemme on suurempi kuin annettu ymmärtää
Valitettavasti syyllisyytemme on suurempi kuin olemme uskoneet. Suomi luovutti natsi-Saksaan huomattavasti useampia kuin ne kahdeksan pakolaista, joista tähän asti on puhuttu. Tiedon on tuonut päivänvaloon kaksi kirjaa, toimittaja Rony Smolarin ja tutkija Elina Sanan teokset. Vasta 60 vuotta tapahtumien jälkeen paljastuvat sotahistoriamme synkimmät luvut.
On kyse sekä pakolaisten että venäläisten sotavankien karkotuksesta Suomesta Hitlerin Saksaan, yhteensä 3000:sta henkilöstä. Kumpikin kirjoittaja on päätynyt samaan lukumäärään. Vähintään muutama sata luovutetuista oli syntyperältään juutalaisia. Arkaluonteinen kysymys on se, valittiinko heidät siksi, että he olivat juutalaisia. Suurin osa kaikista luovutuksista tapahtui Suomen ja Saksan "vankeinvaihdon" puitteissa. Me saimme vastaanottaa inkeriläistä ja muuta suomalais-ugrilaista väestöä, jotka olivat joutuneet vangiksi saksalaisen armeijan edetessä itään. Ne viranomaisemme, jotka osallistuivat tähän valonarkaan toimintaan, tiesivät varmasti, että luovutukset natsi-Saksaan merkitsivät useimmissa tapauksissa kuolemantuomiota.
Kun Heinrich Himmler, joka oli Hitlerin lähimpiä miehiä, vieraili Suomessa kesällä 1942, hänellä oli hallussaan lista osoitteineen käytännöllisesti katsoen kaikista juutalaissyntyisistä Suomen kansalaisista. Sen oli hänelle toimittanut sisäministeriö, siis viimekädessä Horelli ja Anthoni. Levitettiin myös huhua, että juutalaiset sotilaat kotiutettaisiin rintamalta aikaisemmin kuin muut. Se herätti levottomuutta, koska sitä pidettiin merkkinä edessä olevista suomenjuutalaisten maastakarkotuksista. Stiller tiedusteli asiaa suoraan Mannerheimin adjutantilta, kenraali Kekonilta. Lopulta viranomaiset kielsivät tietävänsä mitään koko asiasta.
Luetteloa voi jatkaa. Vieraillessaan miehitetyssä Norjassa Adolf Eichman ehdotti, että suunniteltaisiin jenkinmuotoista sabotaasia Suomeen ja syytettäisiin siitä sitten juutalaisia. Ryti-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen kesäkuussa 1944 äärikansallinen kotimainen lehdistö sai vielä yhden aiheen lisätä juutalaiseen väestöön kohdistunutta painostusta.
Maan korkein poliisiviranomainen Arno Anthoni oli täysin saksalaisten natsien palkkalistoilla. Hän vieraili Berliinissä keväällä 1942 Reinhard Heydrichin -jota myöhemmin nimitettiin Tsekkoslovakian pyöveliksi -ja Gestapon päällikön Heinrich Miillerin kutsumana ja sai tietää Saksan uudesta juutalaispolitiikasta, joka johtaisi juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun". On selvitetty, että Anthonilla oli mukanaan lista Suomen juutalaisista. Hänen matkaraportistaan ilmenee hänen sopineen Gestapon kanssa, että saksalainen osapuoli ottaa vastaan "kaikki sellaiset ulkomaalaiset, jotka Suomi poliittisesti epäilyttävinä tai muissa suhteissa epäluotettavina tai rikollisuuteen taipuvaisina pitää suotavana karkottaa valtakunnasta". Aivan kuten Tanner totesi, valtionpoliisille oli miten helppoa tahansa leimata kenet tahansa.
Anthoni joutui syytteeseen sodan jälkeen, mutta hänet vapautettiin. Myöhemmin osoittautui, että tuomari oli ollut suomalais-saksalaisen seuran puheenjohtaja. Horellia vastaan ei koskaan edes nostettu syytettä, sen sijaan hänet valittiin eduskunnan varapuhemieheksi hallituksen vaihdoksen jälkeen. Arvostelukykyinen kirjoittaja Veli-Pekka Leppänen katsoi Helsingin Sanomissa (HS 20.9.2003), että oikeudenkäynti Anthonia vastaan sisälsi niin monta farssinomaista piirrettä, että olisi aihetta ottaa tapaus uudelleen esille. Sekä Anthoni että Horelli ovat kuolleet, mutta heidän syyllisyytensä sotarikoksiin olisi siten mahdollista todentaa.
Historiantutkija Elina Sana on tehnyt uuden uraauurtavan työn, tällä kertaa kaikista sotavangeista, jotka luovutettiin Saksalle sodan aikana. Kirjan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003). Kohta on kulunut 25 vuotta siitä, kun hän julkaisi ensimmäisen suuren selvityksen kahdeksan juutalaisen pakolaisen kohtalosta kirjassa Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - otsikko viittaa kuolemanlaivaan, joka vei heidät ulos maasta matkalle kohti Auschwitzia. Vain yksi kahdeksasta selvisi hengissä keskitysleiriltä.
Elina Sana on tehnyt täysipainoisen työn, joka sisältää sekä kattavan yleiskatsauksen että aineiston, jonka yksityiskohtien runsaus on toisinaan kerrassaan yllättävä. Hetkittäin lukeminen on tuskallista. Sana tekee selväksi, että karkotuksia tehtiin kahta väylää pitkin, joista toisesta vastasi sotilasjohtomme, toisesta valtionpoliisi. Hän on löytänyt asiakirjoja, jotka osoittavat viranomaistemme sekaantuneen valonarkaan toimintaan, joka ei ole oikeusvaltion arvolle sopivaa. Vaikka armeijan ja valtionpoliisin piirissä yritettiin tuhota virallisia papereita kun maa alkoi polttaa, jäljelle jäi silti asiakirjoja, jotka ovat kyllin raskauttavia.
Keskeinen salaiseksi leimattu asiakirja vankienvaihdosta on päivätty 21.11.1941 allekirjoittajana Mannerheim (nimi kirjoitettu koneella); sama menettelytapa esikuntapäällikön, kenraaliluutnantti E. Hanellin nimen kohdalla, pelkkä konekirjoite. Dokumentin on lopulta allekirjoituksellaan vahvistanut muuan eversti S. Isakson.
Asiakirjasta käy ilmi, että saksalaiset sotilasviranomaiset olivat koonneet ensimmäisen, 2062 suomalaista tai suomensukuista vankia käsittävän erän Tallinnaan, jossa se odotti sopimuksen mukaista laivakuljetusta Suomeen. Saksalaiset olivat omasta puolestaan valmiita ottamaan vastaan saksalaisia, eestiläisiä, latvialaisia, liettualaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vankeja. "Juutalainen" ilmestyy ensimmäisen kerran esiin kansallisuuden tunnusmerkkinä suomalaisessa asiakirjassa. Ilmi ei käy kuka sopimuksen oli laatinut ja missä muodossa.
Jossain määrin Sana kiertää kysymyksen siitä, mikä oli Mannerheimin vastuu vankienvaihdosta. Tämä ei voinut olla tietämätön asiasta, mutta "hänellä oli sota johdettavanaan ja hänen tehtävänsä oli jakaa käskyjä".
Mielenkiintoinen on Sanan kysymys, joka koskee sitä, olisiko Eljas Erkko voinut pysäyttää vankeinvaihdon. Hän oli aiemmin kansanedustaja, toimi ulkoministerinä ennen talvisodan puhkeamista ja omisti suuren lehden, Helsingin Sanomat. Sana muistuttaa myös, ehkä epähienosti, että Erkko itse asiassa johti suurta osaa vankileireistä vilkkaimman vankeinvaihdon ajanjaksona syksystä 1941 kesäkuuhun 1942. Sodan jälkeen Erkkoa vastaan nostettiin syyte virkavirheestä ensin sotaoikeudessa, sitten sotaylioikeudessa ja lopulta Korkeimmassa oikeudessa, sen johdosta että hän oli antanut vankileirien vartiointia koskevia määräyksiä, jotka olivat ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja sotalaitoksen rikoslain kanssa. Erkko vapautettiin syytteistä.
Elina Sanan kirja havahdutti jopa BBC:n tekemään sen aihetta jokseenkin seikkaperäisesti käsittelevän reportaasin marraskuun lopulla. BBC:n toimesta on maailma nyt saanut tietää, että Suomi luovutti noin 3000 sotavankia natsi-Saksaan. Sana tähdensi BBC:lle, että hänen ilmoittamansa määrä - 2829 luovutettua - on minimi. Hän kertoi tietävänsä useita muita tapauksia, joiden asiakirjat olivat kadonneet. Jos joltakulta on jäänyt huomaamatta, haluan myös korostaa, että ehkä ansioitunein sotahistorioitsijamme Ohto Manninen arvioi BBC:lle Sanan tutkimustulokset sensaatiomaisiksi, sanan parhaassa merkityksessä.
Kolme päivää aseleposopimuksen allekirjoittamisen jälkeen valtiollisen poliisin entinen päällikkö Arno Antoni pakenee ilman maastapoistumislupaa Ruotsiin. Hän esiintyy siellä väärällä nimellä. Hän palaa 21 päivänä lokakuuta Helsinkiin, mutta marraskuun alkupäivinä 1944 Arno Anthoni matkustaa Raution pappilaan ja piileskelee Raution pappilassa kirkkoherra Vihman huostassa. Anthoni kävi ostamassa maitoa ja voita kotitilaltani Aholta, mikä oli Raution pappilan lähinaapuri. Tuolloin ihmisillä ei ollut tarkkaa tietoa kuka tämä henkilö oli. Anthoni esiintyi väärällä nimellä. Anthoni piileskeli Raution pappilan vinttikamarissa. Hänet pidätettiin huhtikuussa 1945.
Kuka oli Arno Anthoni?
Arno Kalervo Anthoni (11. elokuuta 1900 Karjalohja - 9. elokuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä jatkosodan aikana.
Anthoni tuli ylioppilaaksi vuonna 1920, suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1927 ja sai varatuomarin arvon 1930. Hän toimi nimismiehenä Anjalassa ja Elimäellä vuosina 1928-1933. Nimismiehen toimensa ohella hän harjoitti myös asianajoa. Vuodesta 1933 Anthoni toimi Uudenmaan läänin poliisitarkastajana.
Anthoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli useita juutalaisia. Kun Horelli toi Anthonin kannattaman esityksensä valtioneuvoston käsittelyyn loppusyksyllä 1942, hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm suuttuivat ja ilmoittivat eroavansa hallituksesta, jos karkotukset pannaan toimeen. Tilanne uhkasi ajautua umpisolmuun, kun Horelli puolestaan uhkasi erota, jos hänen valtuuksiaan rajoitettaisiin. Presidentti Risto Ryti, joka piti tärkeänä SDP:n mukanaoloa hallituksessa, joutui aivan erikseen lepyttelemään Tanneria ja Fagerholmia ja vakuutti heille, ettei ketään henkilöitä karkotettaisi. Fagerholm totesi kuitenkin muistelmissaan tulleensa nenästä vedetyksi, kun Anthonin ja Horellin karkotettavaksi määräämät henkilöt sittenkin luovutettiin Saksaan.
Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Tämän jälkeen Anthoni siirtyi virkailijaksi Kansallis-Osake-Pankkiin.
Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja Valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Hänet tuomittiin vankeuteen sotarikoksista syytettynä 24. tammikuuta 1946 Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle.
Vuodesta 1949 Anthoni toimi Lohjan Kalkkitehtaan lakimiehenä.
Juutalaiset puolustivat isänmaatamme
Talvi- ja jatkosodassa Suomen juutalaiset osallistuivat maanpuolustukseen muiden suomalaisten tavoin. Heitä varten pystytettiin rintamalle kenttäsynagoga, eivätkä suomalaisten aseveljinä taistelleet saksalaiset puuttuneet tähän millään tavoin, vaikka olivat synagogasta ilmeisen tietoisia. Juutalaisia sotilaita kuului Suomen puolustusvoimiin 267, minkä lisäksi lottina toimi parikymmentä naista. Hitler myönsi kolmelle Suomen juutalaiselle rautaristin, mutta nämä kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Myös jotkut Suomeen saapuneista juutalaispakolaisista osallistuivat talvisotaan vapaaehtoisina. Muut komennettiin työpalveluun, jossa olosuhteet saattoivat olla ankarat.
6. marraskuuta 1942 Suomen viranomaiset luovuttivat natsi-Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Tapahtuman syyt ovat jääneet epäselviksi. Pääasiallisina vastuullisina luovutukseen pidetään sisäministeri Toivo Horellia ja Valtiollisen poliisin Valpon päällikköä Arno Anthonia. Syyt kyseisten juutalaispakolaisten luovuttamiseen ovat epäselvät, ei tiedetä oliko luovuttamisessa syynä Saksan painostus; Valpon päällikkö Arno Anthonin mukaan kyseessä oli normaali poliisitoimi. Luovutetuista kuitenkin vain kahdella oli rikosrekisteri. Kyseiset juutalaiset päätyivät lopulta Auschwitziin. Vain yksi heistä selvisi hengissä. Joukossa oli kaksi lasta.
Myöhemmin suoritetussa tutkinnassa Anthoni asetettiin syytteeseen, mutta hän selvisi hyvin lievällä tuomiolla.
Syyllisyytemme on suurempi kuin annettu ymmärtää
Valitettavasti syyllisyytemme on suurempi kuin olemme uskoneet. Suomi luovutti natsi-Saksaan huomattavasti useampia kuin ne kahdeksan pakolaista, joista tähän asti on puhuttu. Tiedon on tuonut päivänvaloon kaksi kirjaa, toimittaja Rony Smolarin ja tutkija Elina Sanan teokset. Vasta 60 vuotta tapahtumien jälkeen paljastuvat sotahistoriamme synkimmät luvut.
On kyse sekä pakolaisten että venäläisten sotavankien karkotuksesta Suomesta Hitlerin Saksaan, yhteensä 3000:sta henkilöstä. Kumpikin kirjoittaja on päätynyt samaan lukumäärään. Vähintään muutama sata luovutetuista oli syntyperältään juutalaisia. Arkaluonteinen kysymys on se, valittiinko heidät siksi, että he olivat juutalaisia. Suurin osa kaikista luovutuksista tapahtui Suomen ja Saksan "vankeinvaihdon" puitteissa. Me saimme vastaanottaa inkeriläistä ja muuta suomalais-ugrilaista väestöä, jotka olivat joutuneet vangiksi saksalaisen armeijan edetessä itään. Ne viranomaisemme, jotka osallistuivat tähän valonarkaan toimintaan, tiesivät varmasti, että luovutukset natsi-Saksaan merkitsivät useimmissa tapauksissa kuolemantuomiota.
Kun Heinrich Himmler, joka oli Hitlerin lähimpiä miehiä, vieraili Suomessa kesällä 1942, hänellä oli hallussaan lista osoitteineen käytännöllisesti katsoen kaikista juutalaissyntyisistä Suomen kansalaisista. Sen oli hänelle toimittanut sisäministeriö, siis viimekädessä Horelli ja Anthoni. Levitettiin myös huhua, että juutalaiset sotilaat kotiutettaisiin rintamalta aikaisemmin kuin muut. Se herätti levottomuutta, koska sitä pidettiin merkkinä edessä olevista suomenjuutalaisten maastakarkotuksista. Stiller tiedusteli asiaa suoraan Mannerheimin adjutantilta, kenraali Kekonilta. Lopulta viranomaiset kielsivät tietävänsä mitään koko asiasta.
Luetteloa voi jatkaa. Vieraillessaan miehitetyssä Norjassa Adolf Eichman ehdotti, että suunniteltaisiin jenkinmuotoista sabotaasia Suomeen ja syytettäisiin siitä sitten juutalaisia. Ryti-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen kesäkuussa 1944 äärikansallinen kotimainen lehdistö sai vielä yhden aiheen lisätä juutalaiseen väestöön kohdistunutta painostusta.
Maan korkein poliisiviranomainen Arno Anthoni oli täysin saksalaisten natsien palkkalistoilla. Hän vieraili Berliinissä keväällä 1942 Reinhard Heydrichin -jota myöhemmin nimitettiin Tsekkoslovakian pyöveliksi -ja Gestapon päällikön Heinrich Miillerin kutsumana ja sai tietää Saksan uudesta juutalaispolitiikasta, joka johtaisi juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun". On selvitetty, että Anthonilla oli mukanaan lista Suomen juutalaisista. Hänen matkaraportistaan ilmenee hänen sopineen Gestapon kanssa, että saksalainen osapuoli ottaa vastaan "kaikki sellaiset ulkomaalaiset, jotka Suomi poliittisesti epäilyttävinä tai muissa suhteissa epäluotettavina tai rikollisuuteen taipuvaisina pitää suotavana karkottaa valtakunnasta". Aivan kuten Tanner totesi, valtionpoliisille oli miten helppoa tahansa leimata kenet tahansa.
Anthoni joutui syytteeseen sodan jälkeen, mutta hänet vapautettiin. Myöhemmin osoittautui, että tuomari oli ollut suomalais-saksalaisen seuran puheenjohtaja. Horellia vastaan ei koskaan edes nostettu syytettä, sen sijaan hänet valittiin eduskunnan varapuhemieheksi hallituksen vaihdoksen jälkeen. Arvostelukykyinen kirjoittaja Veli-Pekka Leppänen katsoi Helsingin Sanomissa (HS 20.9.2003), että oikeudenkäynti Anthonia vastaan sisälsi niin monta farssinomaista piirrettä, että olisi aihetta ottaa tapaus uudelleen esille. Sekä Anthoni että Horelli ovat kuolleet, mutta heidän syyllisyytensä sotarikoksiin olisi siten mahdollista todentaa.
Historiantutkija Elina Sana on tehnyt uuden uraauurtavan työn, tällä kertaa kaikista sotavangeista, jotka luovutettiin Saksalle sodan aikana. Kirjan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003). Kohta on kulunut 25 vuotta siitä, kun hän julkaisi ensimmäisen suuren selvityksen kahdeksan juutalaisen pakolaisen kohtalosta kirjassa Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - otsikko viittaa kuolemanlaivaan, joka vei heidät ulos maasta matkalle kohti Auschwitzia. Vain yksi kahdeksasta selvisi hengissä keskitysleiriltä.
Elina Sana on tehnyt täysipainoisen työn, joka sisältää sekä kattavan yleiskatsauksen että aineiston, jonka yksityiskohtien runsaus on toisinaan kerrassaan yllättävä. Hetkittäin lukeminen on tuskallista. Sana tekee selväksi, että karkotuksia tehtiin kahta väylää pitkin, joista toisesta vastasi sotilasjohtomme, toisesta valtionpoliisi. Hän on löytänyt asiakirjoja, jotka osoittavat viranomaistemme sekaantuneen valonarkaan toimintaan, joka ei ole oikeusvaltion arvolle sopivaa. Vaikka armeijan ja valtionpoliisin piirissä yritettiin tuhota virallisia papereita kun maa alkoi polttaa, jäljelle jäi silti asiakirjoja, jotka ovat kyllin raskauttavia.
Keskeinen salaiseksi leimattu asiakirja vankienvaihdosta on päivätty 21.11.1941 allekirjoittajana Mannerheim (nimi kirjoitettu koneella); sama menettelytapa esikuntapäällikön, kenraaliluutnantti E. Hanellin nimen kohdalla, pelkkä konekirjoite. Dokumentin on lopulta allekirjoituksellaan vahvistanut muuan eversti S. Isakson.
Asiakirjasta käy ilmi, että saksalaiset sotilasviranomaiset olivat koonneet ensimmäisen, 2062 suomalaista tai suomensukuista vankia käsittävän erän Tallinnaan, jossa se odotti sopimuksen mukaista laivakuljetusta Suomeen. Saksalaiset olivat omasta puolestaan valmiita ottamaan vastaan saksalaisia, eestiläisiä, latvialaisia, liettualaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vankeja. "Juutalainen" ilmestyy ensimmäisen kerran esiin kansallisuuden tunnusmerkkinä suomalaisessa asiakirjassa. Ilmi ei käy kuka sopimuksen oli laatinut ja missä muodossa.
Jossain määrin Sana kiertää kysymyksen siitä, mikä oli Mannerheimin vastuu vankienvaihdosta. Tämä ei voinut olla tietämätön asiasta, mutta "hänellä oli sota johdettavanaan ja hänen tehtävänsä oli jakaa käskyjä".
Mielenkiintoinen on Sanan kysymys, joka koskee sitä, olisiko Eljas Erkko voinut pysäyttää vankeinvaihdon. Hän oli aiemmin kansanedustaja, toimi ulkoministerinä ennen talvisodan puhkeamista ja omisti suuren lehden, Helsingin Sanomat. Sana muistuttaa myös, ehkä epähienosti, että Erkko itse asiassa johti suurta osaa vankileireistä vilkkaimman vankeinvaihdon ajanjaksona syksystä 1941 kesäkuuhun 1942. Sodan jälkeen Erkkoa vastaan nostettiin syyte virkavirheestä ensin sotaoikeudessa, sitten sotaylioikeudessa ja lopulta Korkeimmassa oikeudessa, sen johdosta että hän oli antanut vankileirien vartiointia koskevia määräyksiä, jotka olivat ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja sotalaitoksen rikoslain kanssa. Erkko vapautettiin syytteistä.
Elina Sanan kirja havahdutti jopa BBC:n tekemään sen aihetta jokseenkin seikkaperäisesti käsittelevän reportaasin marraskuun lopulla. BBC:n toimesta on maailma nyt saanut tietää, että Suomi luovutti noin 3000 sotavankia natsi-Saksaan. Sana tähdensi BBC:lle, että hänen ilmoittamansa määrä - 2829 luovutettua - on minimi. Hän kertoi tietävänsä useita muita tapauksia, joiden asiakirjat olivat kadonneet. Jos joltakulta on jäänyt huomaamatta, haluan myös korostaa, että ehkä ansioitunein sotahistorioitsijamme Ohto Manninen arvioi BBC:lle Sanan tutkimustulokset sensaatiomaisiksi, sanan parhaassa merkityksessä.
Lähdeaineisto:
Elina Sana Kuoleman laiva
Elina Sana Luovutetut
perjantai 29. toukokuuta 2009
Laivanrakennus Kalajoella
Kuva Anders Gustaf Östman (1819-1900)
Kalajokelaisten talonpoikien kauppapurjehduksella on vanhat perinteet. Kalajokiset osasivat itse rakentaa laivansa. Vielä 1860-luvulla oli käytössä talollisten Juho Pahikainen ja Jaakko Merenojan rakentama 13 lästin vetoinen "Liukas", mikä myytiin vuonna 1864 kalajokiselle Erkki Roosille. Tuohon aikaan oli käytössä myös liikemies-apteekkari Relanderin käyttämä 16 lästin "Anny"-laiva, mikä myytiin vuonna 1863 Kaarle Kustaa Törnvallille ja joitakin vuosia myöhemmin Kustaa Änkilälle. Tämä "Anny" ei ollut Kalajoella rakennettu, "Liukas" suoritti nälkävuoisen aikaiset jauhohakumatkat Pietarista. Nälkävuodet katkaisivat sitten purjehduksen. Kun nimismiehenja voudinkertomusten mukaan Kalajoella oli maapurjehdusta vuosina 1865-67 yhteensä 16-29 lästin verran. Vuonna 1868 maapurjedusta ei ollut lainkaan.
Laivanrakennus pääsi Kalajoella jatkumaan nälkävuosien jälkeen. Tunnetuimmaksi rakentajaksi nousi Pietarsaaressa 27.8.1819 syntynyt Anders Gustaf Östman, joka sittemmin Kalajoelle siirtyneenä teki monia laivoja. Tämä itseoppinut ja käytännön kouluttama rakentaja rakennutti 1870-luvulla Kalajoen kirkon, Oulun kasarmit ja pani alulle Kokkolan kaupungin tilaamat kaksi proomua, joiden viimeistely jäi hänen poikiensa huoleksi. Hänen itsevarmuuttaaan työssään kuvaa hänen mielikauseekseen mainittu"Me teke tätä ja me osaa teke tä". Östman kuoli Kalajoella 28.3.1900. Hänen työtään jatkoivat Kalajoella hänen poikansa. Frans Adolf Östman (1859-1910) rakensi Ämmän vesitämöllään muun muassa "Ansio"-laivan vuonna 1891. Östmaninen rakentamia olivat todennäköisestimyös vuonna 1883 valmistunut "Onni"# ja vuonna 1892 valmistunut "Toivo". Nämä purjehtivat "Ansion" ohella vielä vuonna 1895 kotipaikkanaan Kalajoki.
Lästi on tilavuusmitta
Kauppalästi (kommersläst tai handelsläst) oli Ruotsissa 1 134 kannua (kanna) eli 2 970 litraa.
Vanhana tilavuusmittana käytetyllä lästillä oli kolme kokoa: 12, 13 tai 24 tynnyriä (tunna). Yleensä lästi tarkoitti hiiliä, kalaa, tervaa, viljaa tai voita mitattaessa 12 tynnyriä eli 1 978 litraa. Lästi tervaa tarkoitti 1600-luvulla 12 tynnyriä eli 1 507 litraa. Vuodesta 1855 Ruotsissa tynnyri nestetavaran mittana oli 125,62 litraa ja kuivan tavaran mittana 146,35 litraa. Suomessa tynnyri kuivaa tavaraa oli 164,88 litraa.
Kaljaasi Ansio
Katso Plassin kyläyhdistyksen sivuilta Kaljaasi Ansion rakentamista tämän hetken tilannetta
http://www.plassi.fi/
Lähdeaineisto: Matti Kyllönen Kalajoen ja Raution historia ISBN 951-99292-0-7
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Kalajoen Säästöpankin historiaa
Kalajoen Säästöpankin perustaminen tuli esille kuntakokouksessa kesäkuun 17. päivänä 1884. Silloin olivat mukana vaikutusvaltaiset kunnanisät mm. Jaakko Friis, Juho Friis, Antti Santaholma, Juho Pahikainen, Simo Saari ym. ennen kaikkea vaatimattomuudessaan kaikkeen lahjakas ja aloiterikas kunnankirjuri Kalle Myllylä, josta tuli säästöpankin kirjuri yhdeksi vuosikymmeneksi. Kuntakokouksen pöytäkirjan 9 § osoittaa: "Otettiin esille kysymys säästöpankin perustamisesta kuntaan ja myönnettiin sen edullisuus yksimielisesti ja päätettiin valita komitea asiaa valmistelemaan ja sääntöehdotusta tekemään syyskokouksessa esitettäväksi; valittiin puheenjohtajaksi kruununnimismies G.A. Palmqvist ja jäseniksi kansakoulunopettaja Matti Tuomikoski, kuntakoukouksen esimies J. Pahikainen, lautakunnan esimies M. Alasuvanto ja kunnankirjuri K. Myllylä."
Saman vuoden lokakuun 13 päivänä kuntakokous päätti: "että lainamakasiinin siemenjyvästön kasvukapoista myydään sata tynnöriä rukiita ja kaksisataa tynnöriä ohria, joista saatu summa luovutetaan säästöpankin pohja- eli kantarahastoksi." Joulukuun 15 päivänä kuntakokous hyväksyi edellä mainitun komitean sääntöehdotuksen.
Vahvistettujen sääntöjen perusteella kuntakokous sitten syyskuun 28 päivänä 1886 valitsi säästöpankille johtokunnan, johon tulivat Kustaa Himanka, Klle Myllylä, Johan Löfgvist, Antti Rahko, Antti Manninen ja Jaakko Merenoja sekä varajäseniksi Heikki Vedenoja, Niku Silvasti ja Matti Juusola. Näistä valittiin esimeheksi Jaakko Merenoja ja kirjuriksi Kalle Myllylä.
Vuoden 1888 tammikuussa säästöpankki oli auki kaksi kertaa, jolloin kerääntyi talletuksia yhteensä 924 markkaa. Kassaan kerääntyneet varat lainattiin kahdella velkakirjalla, minkä lisäksi maksettiin pankille hankitutu tilikirjat.
Säästöpankin ensimmäinen isännistö valittiin kuntakokouksessa 14 päivänä maaliskuuta 1898. Ylimpään elimeen, mikä valvoi säästöpankin toimintaa ja päätti sen toiminnata, valittiin kauppia Antti Santaholma ja maanviljelijät Kaarlo Haavisto, Antti Manninen, Joonas Tavasti, Antti Tiinanen, Esa Mustonen. Eliel Naatus, Matti Nikula, Mikko Nauha, Sakri Kaakko, Antti Niska ja Juho Roukala. Säästöpankin hallitukseen kuuluivat pastori J.H. Ihalainen, nimismies A.W. Snellman, apteekkari J.O. Hedman ja maanviljelijät J.Fr.Naatus, Otto Muuttonen sekä varajäsenet maanviljlijät Juho Tikkala ja Matti Matinpoika Nikula. Uusi hallitus piti ensimmäisen kokouksen maaliskuun 30 päivänä 1898 ja valitsi puheenjohtajakseen apteekkari J.O. Hedmanin ja varapuheenjohtajaksi nimismies A.W. Snellmanin.
Kalajoen Säästöpankin toiminta aloitettiin, kuten monen muunkin maalaissäästöpankin vuokrahuoneissa. Kolme ensimmäistä vuottaan se oli johtokunnan puheenjohtajan maanviljelijä Jaakko Merenojan talossa, sitten Ventelän talossa vuoteen 1898, jolloin pankki vuokrasi huoneen Hakalasta. Siitä se siirtyi seuraavan vuonna 1899 silloisen kirjanpitäjänsä luokse Pohjankylän koululle. Täällä pankin toiminta jatkui aina vuoteen 1914, jolloin jo oman talon rakennustyöt olivat käynnissä. Vuonna 1913 ostettiin pankin palsta, "Omapohja", jolle rakennettiin panki toimitalo, mihin muutettiin joulukuun 9 päivänä 1915 Heikki Himangan talossa, jossa pnkki oli ollut toista vuotta.
Säästöpankin talon rakensivat urakalla rakennusmestari Kyösti Himanka Helsingistä ja Leander Rahko Kalajoelta. Urakkasumma oli ulkohuonerakennuksineen 27.600 markkaa. Rakennukseen varattiin myös huoneita kunnan tarpeita silmällä pitäen ja siihen sijoitettiin myös siihen aikaan paikkakunnalta puuttuva suuri juhlasali, jossa erinäiset yhdistykset ovat saaneet merkkijuhlansa viettää. Kunnalle luovutettiin rakennuksesta heti sen valmistuttua kansliahuone kassaholveineen pientä vuosivuokraa vastaan.
Vuonna 1920 pankki otti liikkeensä yhteyteen Keksuspankin postivekselien myynnin. Marraskuussa 1. päivänä samana vuonna alettiin säästöpankkia pitää avoinna kaksi kertaa viikossa. Vuonna 1928 säästöpankki liittyi jäseneksi Keski-Pohjanmaan Säästöpankkiyhdistykseen.
Vuonna 1944 ostettiin Lotta Svärd Kalajoen paikallisosatolta Siltasaari-niminen kiinteistö, josta oli tarkoitus laittaa virkailjoille asuntola, mutta se jouduttiin luovuttamaan siirtoväen käyttöön useaksi vuodeksi ja niin se sitten myytiin Maanmiesseuraliitolle vuonna 1950. Vuonna 1949 päätettin isosali korjauttaa kunnan käyttöön. Salista laitettiin 4 uutta toimistohuonetta ja vuokrattiin kunnalle 40 000 markan vuosivuokraa vastaan.
Vuonna 1956 pankkihuoneeseen päätettiin teettää uusi tiski entisen vanhan ja epäkäytännöllisen tilalle. Uusi tehtiin osaksi arkkitehti Elsi Borgin piirustusten mukaan kuitenkin vähän muuttamalla. Mainitun tiskin teki Toivo Ojalan Puusepänliike Kalajoelta. Vuonna 1958 pankin ulkoseinään laitettiin mainosvalo, joka tilattiin Oy Airam Ab:ltä. Laite tuli maksamaan 300 000 markkaa.
Isännistön ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppias Antti Santaholma 20 vuotta. Hänen jälkeensa valittiin puheenjohtaksi Kalle Myllylä, jonka toimiaika kesti viisi vuotta eli vuoteen 1923. Myllylän jälkeen puheenjohtajana toimi kaksi vuotta Heino Tavasti. Tavastin jälkeen puheenjohtajana toimi kolme vuotta kirkkoherra J. Anton Heilala. Vuonna 1928 puheenjohtajaksi tuli Oskari Metsola, jonka tomiaika loppui vuoteen 1945. Vuosina 1946-48 puheenjohtajana toimi kauppias J.S. Yrjänä sekä 1949-1950 lääkäri Untamo Sorasto. Vuodesta 1951 puheenjohtajana on toiminut rovasti V.H. Kivioja.
Säästöpankin ensimmäisen hallituksen puheenjohtajan apteekkari J.O.Hedmanin paikkakunnalta poismuuton jälkeen v. 1907 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi silloinen prokuristi myöhemmin kunnallisneuvos Oskari Santaholma. Hänen erottuaan v. 1913 valittiin puheenjohtajaksi pastori A.J. Sariola. Hänen jälkeensa v. 1918 puheenjohtajaksi tuli maanviljelijä A.L. Manninen, joka vuoden 1929 alusta erosi. Tämän jälkeen valittiin puheenjohtajaksi maanviljelijä Kustaa Rahko, joka toimi tehtävässä 23 vuotta. Vuoden 1953 alusta valittin hallituksen puheenjohtajaksi maanviljelijä K.A.Siipola.
Pankin kirjureina, kamreereina ja toimitusjohtajina ovat toimineet
Kalle Myllylä kunnankirjuri 1887 - 1899
Jaakko Hiivala kansakoulun opettaja 1899 - 1911, 1912 - 1914
O.H. Petäjistö maisteri 1911 - 1912
Alfred Kärje 1914 - 1918
Sergei Åkerman 1918 -1919
Eino Hongell (Honkela) 1919 - 1923
Martta Heinonen 1923 - 1928
Anni Helanen (Helander) kamreerina 1928 - 1949 ja sen jälkeen toimitusjohtajana vuodesta 1949
Lähdeaineisto:
Kalajoen Säästöpankki 75 vuotta 1887 - 1962
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Vuosi 1977 Kalajoella
KaNV:n joukkue oli mukana nousukarsinnoissa SM-sarjaan.
Kuntavaaleissa 1976 keskusta sai 19 valtuustopaikkaa, SKDL 8, kokoomus 5, SDP 1, SMP 1 ja SKL 1. Uusi valtuusto aloitti työnsä tammikuussa 1977. Valtuuston koostumus oli seuraava:: Artturi Junttila, Simo Himanka, Esko Lindström, Martti Lindvall, Toivo Niva, Sauli Mäki, Aila Ahola, Sauli Konu, Kaarlo Luoto, Airi Vierimaa, Heimo Myllymäki, Paavo Saari, Erkki Sorvari, Viljo Saarela, Toivo Yli-Erkkilä, Erkki Niemelä, Arvo Ylitalo, Urho Heikkinen, Paavo Joki-Erkkilä, Heikki Nikupaavo, Untamo Sorasto, Matti Joensuu, Harald Rahja, Paula Oksanen, Veikko Murtoniemi, Aaro Sipilä, Matti Tiinanen, Juho Karhumaa, Uuno Rahko, Tuomo Heikkilä, Arvo Pahkala, Sakari Yli-Hallila, Kaija-Leena Hongell, Matti Ojala ja Leena Kivioja.
Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen, varapuheenjohtajana Eino Kääntä, ja jäseninä Eero Rahkola, Heimo Saari, Elsa Tolonen, Jorma Juusola, Martti Lindvall, Edvin Tokola ja Matti Ojala.
Valtuuston puheenjohtajista äänestettiin suhteellisella vaalilla. Paavo Saari sai vertausluvukseen 26, Arvo Ylitalo 13 ja Sakari Yli-Hallila 8,66. Martti Lindvall sai 8. Yleensä äänestykset valtuustossa menivät 26-9, mutta nyt todennäköisesti SDP ei ollut äänestyksessä Martti Lindvallin takana.
Kalajoen vappumarssiin osallistui 420 osanottajaa Lauri Tanskan johdolla. Särkät soi tapahtumassa olivat mukana USA:sta John Molinari, N-L:sta Anatoli Beljajev ja Suomesta Veikko Ahvenainen, Seppo Leino, Paavo Tiusanen ja Unto Jutila.
Laulaja Pekka Himanka palkittiin matkailumajakalla. Hän on tehnyt Kalajokea tunnetuksi muun muassa Kankaan kaunis Katriina laulullaan.
Suomessa elettiin taloudellista taantumaa öljykriisin seurauksena. Kalajoella Rahjan saariston kansallispuistohanke oli vahvasti esillä. Rahjankyläläiset vastustivat erittäin voimakkaasti kansallispuistohanketta muun muassa kylällä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.
Satama-asia oli ajankohtainen. Puhuttiin syväsataman saamisesta. Urheiluopistohanke oli esillä. Maa ja Vesi Oy teki matkailun kehittämissuunnitelmaa. Ideoina olivat maauimala, vinttikoirarata, meriakvaario, hiihtokeskus ja minijunarata.
Rahjan saariston kansallispuistohanke oli esillä otsikoissa samoin kuin atomivoimalaidea. Laurikariin päätettiin tehdä kalatehdas. Rahjan kylätoimikunta halusi Rahjaan uuden koulun. Uutta paloasemaan alettiin suunnitella Merenojan alueelle. Raution seurakuntatalon suunnittelu käynnistyi. Raution monitoimitalon rakentamisesta tehtiin päätös. Kustannusarvio oli 411 200, joista valtionosuus oli 62 %.
Raution Tekstiili laajensi toimintaansa palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Yritys työllisti nyt 12 ompelijaa, jotka valmistivat asuja sairaanhoitohenkilökunnalle, hoitajille ja lääkäreille. Pesula aloitti toimintansa Kalajoella.
Raution Tekstiili laajensi toimintaansa palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Yritys työllisti nyt 12 ompelijaa, jotka valmistivat asuja sairaanhoitohenkilökunnalle, hoitajille ja lääkäreille. Pesula aloitti toimintansa Kalajoella.
Kalajoen kansanopisto täytti 35 vuotta. Vaikeimmat vuodet olivat takanapäin, sillä vuosina 1974-75 opistolla opiskeli ainoastaan 20 oppilasta. Kalajoen osuusakauppa täytti 60 vuotta. Juhallisuuksiin osallistui 530 vierasta. Kalajoen apteekki täytti 120 vuotta. Kalajoen apteekki on maan vanhin maalaiskunta-apteekki. Kalajoen kotiteollisuuskoulu täytti 40 vuotta. Kotiteollisuuskoulussa oli kutomaosasto, ompeluosasto, metali- ja konepajaosasto, puutyöosasto ja rakennusosasto. Koulussa opiskeli myös japanilaisia. Kalajokisuunvakuutusyhdistys täytti 100 vuotta. Kalajoen Säästöpankki juhli 90-vuotista taivaltaan.
Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Tapani Siermala, Esa Siermala, Kauko Siermala, Seppo Salmela, Juhani Alasuvanto, Veli Anttila, Seppo Saarinen, Jorma Myllylä, Timo Väre ja Hannu Mäntymäki.Kalajoen Junkkareiden lentopalloilu oli laskusuunnassa ja johti keväällä 1977 putoamiseen kolmossarjaan yhdessä Ranuan kanssa. Junkkarit oli lohkossaan yhdeksäs 12 pisteellä.
Kalajoen Naisvoimistelijat olivat SM-sarjan karsinnoissa. Kalajoelle saapuivat Kuopion Sale ja Tampereen Kalevan Lentopallo. Avasusottelussa Kalajoen Naisvoimistelijat johtivat 2-1 Kuopion Salea vastaan ja neljännessä erässäkin jo 10-7, mutta Sale käänsi ottelun edukseen numeroin 2-3 (15-11, 12-15,15-8, 9-15,7-15). Otteluselostuksessa todetaan, että peli kiertyi aivan liikaa Seija Rönnin ympärille. Pirkko Änkilä tuntui yrittävän jokaisesta pallosta. Kentällä oli hiljainen uurastaja Eila Kankaanpää ja pitkä Elina Väre onnistui puolustuksessa paremmin kuin hyökkäyksessä. Toinen ottelu päättyi Kalevan Lentopallon voittoon numeroin 1-3 ( 8-15, 15-13, 6-15,9-15). Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkueessa Marjatta Utriainen, Leila Karhula, Elmi Letola, Marjut Himanka, Seija Rönn, Eeva-Kaisa Lehtmäki, Elina Väre, Elina Kankaanpää ja Pirkko Änkilä.
Martti Törnvallin omistama 14-vuotias tamma ravikuningar Riuskan-Tyttö jätti raviradat. Se oli ollut huipulla vuodesta 1971 lähtien. Ravikuningattaren tittelin se voitti vuonna 1976.
Puulaakihiihtoihin osallistui 28 miesten joukkuetta. Matkana oli 4 x 3 km. Arvi & Pojat voitti puulaakimestaruuden. Naisten sarjassa oli 9 joukuetta, Voiton vei rakennusliike Nivat % Fors joukkueella Maire Isopahkala, Helena Fors, Ritva Ylitalo, Asta Alatyppö. Kyläsarjassa oli kuusi joukkuetta.
Jussi Kurikkalan muistokisojen voiton vei miesten sarjassa Heikki Torvi ja naisten sarjassa Raija Kivioja.
Kalajoen kansainvälisissä juhannuskisoissa Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,76. Toiseksi tuli ruotsalainen Pelle Nilsson tuloksella 18,60. Antti Rajamäki voitti 100 metrin juoksun ajalla 10,8.
Pitkäaikainen kansanedustaja ja merkittävä vaikuttaja rovasti V.H.Kivioja kuoli. Hänen hautajaisiinsa Kalajoella osallistui yli 1000 henkeä.
Katso
V.H.Kivioja
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Kalajoelta Syvärille ja takaisin 1941-1944
Kalajoen miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä
Talvisodan jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34 suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen, Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.
Jatkosodan käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti. Kalajokisia kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan komentajana toimi jääkärieversti K.A. Heiskanen, joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo. Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia. Taisteluvaiheessa pataljoonaa komensi ratsumesteri N. Eerola. JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR 29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.
III pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa 25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali Paavo Talvela. Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan läheisyydessä 6.7.1941.
Ilomäen valtaus
Menetettyään Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941. Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta. Ratsumestari Eerolan pataljoona savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin myös siten, että Sulo Männistölle ehdotettiin Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä lopputulosta.
Voitto Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua. Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä kaatuivat kalajokisista Joonas Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja Anto Lyly. Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.
Puna-armeijan päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla. Everstiluutnantti Susitaipaleen voimat olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven jaKotaljärven välisellä kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta. Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille asetetun tavoitteen.
Säämäjärven-Sotjärven kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli pulustanut kokonainen venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.
Prääsästä Petroskoihin
JR 29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä. Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR 50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri Suni haavoittui reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa haavoittunutta kalajokista Viljo Mäkelää sidontapaikalle. Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen ja ylikersantti Honkelan lisäksi kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja Heikki Tarkiainen. JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.
Prääsän taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua. Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.
Aamuyöllä 30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään kiireesti tiään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari Eerola, jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti Martti Tanska ja sotamiehet Kaarlo Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.
Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.
Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.
Vetäytyminen
Tilanne Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.1.1994 alkanut hyökkäys saksalsiten kolmatta vuotta pitämän Leningradin saartorenkaan murtamsieksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja maaliskuussa saksaaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taaksen jataken perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys Kannakssella alkoi 9. kesäkuta ja tällä kertaa venäläisten eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan 10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944 oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo Yliuntinen), Kuokkala (Frans Jernström), Siiranmäki (Elias Tolonen), Kanneljärvi (Tuure Karjaluoto), Viipuri ( Aaro Ring), Kuparsaari (Heino Siirtola), Vuosalmi (Martti Kääntä ja Matti Junnikkala), Juustila (Eero Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman), Ihantala (Antti Nevanperä) sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino Kamunen, Vilho Murtoperä) Salmi (Esko Ylikangas) ja Nietjärvi (Antti Sorvari).
Lapin sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart Myllymäki ja Veikko Roukala, Kemissä Vilho Liias, Vojakkalassa Väinö Saari, Muoniossa Pentti Rahkola ja Kilpisjärvellä Kalervo Lahti. Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista, Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.
Lähdeaineisto: Sotavuodet Kalajoki ISBN 952-90-3425-3
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Pitkärannassa kaatui 13 Kalajoen miestä
Kalajokiset Toivo Lankila, Nikolai Siermala, Usko Boman, Seth ja Niilo Vasanakari kaatuivat Pitkärannan mottitaisteluissa.
Talvisodan suurimmat ja maineikkaimmat mottitaistelut käytiin Laatokan itärannalla Pitkärannan lähellä. Siellä annettin myös Kalajoen raskaimmat uhrit isänmaalle. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa 1940 Pitkärannassa kaatui yhteensä 13 kalajokelaista, mikä on lähes puolet kaikista Kalajoen kaatuneista talvisodassa ja enemmän kuin yhdelläkään pitkän jatkosodan taistelukentistä.
Talvisodan suurimmat ja maineikkaimmat mottitaistelut käytiin Laatokan itärannalla Pitkärannan lähellä. Siellä annettin myös Kalajoen raskaimmat uhrit isänmaalle. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa 1940 Pitkärannassa kaatui yhteensä 13 kalajokelaista, mikä on lähes puolet kaikista Kalajoen kaatuneista talvisodassa ja enemmän kuin yhdelläkään pitkän jatkosodan taistelukentistä.
Pitkäranta oli lähes 15 000 asukkaan Impilahden eteläisin kylä, merkittävä kaivos- ja teollisuusalue. Melko tasaisen taajaman pohjoispuolella alkoi välittömästi vaihtelevampi maasto, jonka huomattavilla korkeuseroilla oli merkityksensä talvisodan taisteluissa. Laatokan tälle rannikolle ovat tyypillisiä monet saaret. Suurimmista Mantsi ja Lunkulansaari ovat Pitkärannasta etelään, Valamo taas kauempana järvellä lounaassa.
Puna-armeija valtasi Pitkärannan ja suuren osan muutakin Impilahteä heti talvisodan alussa, mutta jatkossa eteneminen pysähtyi ja vihollinen motitettiin 11.een saartorenkaaseen. Talvisodan Laatokan sotatoimet liittyivät kiinteästi maarintamien tapahtumiin. Pitkärannan saaristossa ja myös läheisellä mantereella raskain uhrein käydyllä taistelulla, joka sitoi runsaasti vihollisen voimia ja heidän huoltoaan, oli suuri, ehkä jopa ratkaiseva merkityksensä IV.Armeijakunnan menestyksellisille mottitaisteluille Kitelän-Pitkärannan suunnalla.
Kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund komensi talvisodan aikana IV. Armeijakuntaa , johon kuuluivat 12. ja 13. Divisioonat. Hänen komennossan käytiin Laatokan pohjoispuolisten alueiden voitokkaat mottitaistelut. Hänen poikansa Gustav Hägglund toimi myöhemmin Suomen puolustusvoimain komentajana.
Sota-alukset Aallotar ja Tarmo pommittivat Laatokalta 75 millin tykeillään.Pitkärantaa 4. tammikuuta 1940. Kuusi päivää myöhemmin IV:n Armeijakunnan kärki katkaisi vihollisen tieyhteydet Pitkärannan alueella, mikä merkitsi Kitelän suurmotin syntymistä. Puna-aremijan 168. Divisioona juuttui tähän ympäristöön yli kahdeksi kuukaudeksi, mutta venäläisjoukot saivat ilmateitse ja saaristoreittiä sen verran huoltoa, ettei tätä mottia pystytty koskaan eliminoimaan.
Kitelän suurmotti sulkeutui eteleästä 23. tammikuuta, kun suomalaiset saivat haltuunsa Maksimansaaren. Sen jälkeen venäläiset pystyivät huoltamaan mottia vain saarien välistä suurin menetyksin.
Suomussalmella Raattentiellä käytyjen taistelujen päätyttyä tammikuun alussa Päämaja siirsi everstiluutnantti Frans Fagernäsin johtamana JR 64:n Laatokan Karjalaan. Eversti Hannu Hannuksela muodosti tästä rykmentistä ja Pitkänrannan suunnassa jo toimivista joukoista 14. tammikuuta 1940 Taisteluosasto Kilvan, jota komensi everstiluutanantti Fagernäs. Taisteluosaston joukoissa oli monia kalajokisia miehiä.
Pitkärantaan saapuneiden uusien neuvostojoukkojen hyökkäykset alkoivat 19. tammikuuta ja kuusi päivää myöhemmin parin komppanian vahvuinen vihollisen hiihto-osasto katkaisi jopa Kilvan huoltotien, mikä kuitenkin saatiin avatuksi jo seuraavana päivänä. Tammikuun lopulla ja helmikuun alussa Pitkärannan taisteluille oli tyypillistä vihollistykistön voimakas toiminta, mikä aiheutti jatkuvia miestappioita Taisteluosasto Kilvan joukoille.
Tammikuun lopulla puna-armeijan joukot valtasivat Pitkärannan edustalla olevan Putkisaaren. Pian sen jälkeen (28.1.1940) IV: Armeijakunnan komentaja Woldemar Hägglund antoi määräyksen Kelivaaran ja itäisen Lemetin mottien valtaamisesta.
Pitkärannan pohjois- ja koillispuolella pystyttiin talvisodassa tuhoamaan yhteensä kymmenen mottia. Tammikuun 16. ja 27. päivien välisen ajan taistelut Pitkärannassa toivat suruviestin sotamiesten Aarne Kärjän, Kaarlo Öljymäen, Yrjö Kähtävän, Eino Saukon ja Aarno Simin omaisille Kalajoella.
Tammikuun 20. päivän vastaisena yönä Eino Manninen oli vartiossa Ravaajan lohkolla. Yö kului rauhallisesti, mutta Manninen ei antanut minkäänlaisen välinpitämättömyyden tai unenhorroksen vallata itseään. Hän tähyili herkeämättä yön pimeyteen. Hän kiinnitti huomioita erääseen pisteeseen, mikä tuntui liikkuvan lähemmäksi. Äänettömästi hän tarttui kivääriinsä, nosti sen poskelleen ja yön hiljaisuuden katkaisi terävä laukaus, toinen ja kolmaskin, lopulta koko sarja tähädttyjä laukauksia. Lumessa lähestynyt vihollispartio oli päässyt käsikranaatin heittoetäisyydelle. Eino Manninen onnistui kuitenkin poimimaan kaikki pystykorvansa tähtäimeen, eikä yksikään päässyt viemään terveisiä tovereilleen.
Tammikuun 25. päivänä kuului Pitkärannan lähellä, Laatokan jäällä Maksimansaaresta pohjoiseen jäältä molemmille rannoille haavoittuneen hevosen vaikerrus. IKL:n kansanedustaja, JR 39:n pastori Elias Simojoki lähti keskellä kirkasta päivää astelemaan kärsivää hevosta kohti ja lopetti kärsivän heovsen tuskat. Sen jälkeen hän nousi suksilleen ja kääntyi palatakseen omalle puolelleen. Vihollisen tarkka-ampuja painoi liipasinta ja Simojoki tuupertui jäälle.
Eino ja Toivo Manninen kaatuivat Pitkärannassa 4.2. ja 2.2.1940. Talvisodan taistelut kiihtyivät Pitkärannassa helmikuun alussa 1940, kun venäläiset toivat Laatokan koillisrannan alueelle yhä useampia divisioonia päästäkseen murtamaan Kitelän-Kairinojan suurmotin. Kalajokelaisista kaatuivat Pitkärannassa 2. ja 9. päivien aikana Eino ja Toivo Mannisen lisäksi alikersantti Toivo Päivikkö ja sotamiehet Toivo Lankila, Seth ja Niilo Vasankari sekä Nikolai Siermala. Rautiolaisista saman kohtalon koki sotamies Matti Mustasaari. 12. helmikuuta Pitkärannassa kaatui vielä kalajokelainen sotamies Usko Boman ja kuukauden viimeisenä päivänä rautiolainen sotamies Svante Ylitalo. Sulo Mård kaatui Pitkärannassa vain kolme päivää ennen rauhantekoa 9.3.1940.
Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitukset Kalajoenseudussa 2.11.1999, 5.11.1999, 9.11.1999, 12.11.1999, 16.11.1999.
maanantai 16. maaliskuuta 2009
Tyngän koululta Kiviniemeen
Johannes Hihnala, Kusti Kekolahti ja Kaarlo Yliuntinen, Kalajoen ensimmäiset talvisodan uhrit
Lokakuun 14. päivänä 1939 kokoonnuttiin Tyngän koululle, jossa valmisteltiin marssia Sievin asemalle. Ensimmäinen marssitauko oli Pöllän koululla Rautiossa, missä lotat tarjosivat jotain suuhun pantavaa. Sievin asemalla miehet lastattiin junaan ja matka jatkui kohti Kokkolaa. Siellä perustettiin yksiköt. Tynkäläisten osalta se oli 1.KKK/JR24. Samalla saatiin varusteet, joita täydennettiin omilla. Aseistuksena oli konekivääri ja kivääri. Konekivääriryhmään kuului 5-6 miestä. Konekivääri ei ollut mikään tarkkuusase. Se harmitti tynkäläisiä. Vähitellen suoritettiin miehistön ja kaluston lastaus junaan. Kun juna oli valmis lähtemään ja alkoi liikkua, viritti laiturille tullut väkijoukko maamme-laulun. Se oli vaikuttava lähtö ja hyvästijättö. Monen kohdalla kysymyksessä oli todellakin viimeinen hyvästijättö.
Tynkäläiset joutuivat Kiviniemessä todistamaan tapahtumaketjua, mikä on yksi talvisodan mysteereistä. Keskikylällä oli autotalli ja korjaamo. Sen omisti Kiviniemen Suojeluskunnan päällikkö Mustonen. Hän laajensi talliaan betonisella kellariosalla. Tynkäläiset yrittivät käydä tutustumassa työmaahan, mutta se estettiin. Heidät ajettiin pois paikalta. Tynkäläisten ensimmäiset päivät Kiviniemessä oli rauhan aikaa, mutta 30 päivä marraskuuta alkoi puna-armeijan hyökkäys.
Vuoksen takaa alkoi tulla evakkoja, karjaa ja ihmisiä. Heikoimmat eläimet olivat uupuneet tiepuoleen. Vuoksen takana olevat kylät ja talot oli sytytetty tuleen. Se oli kaamea näky kun ilta tuli. Siellä meni monen elämäntyö savuna ilmaan. Tynkäläiset miheittävät asemat Vuoksen rannalla. Konekiväärit oli osoitettu rautaitesillan alajuoksulle päin. Sillat räjäytettiin, mutta rautatiesillan räjäytys ei onnistunut sataprosenttisesti. Silta katkesi keskeltä ja putosi alas, päät sen sijaan jäivät arkuille. Maantiesillan päässä oli vartiot, joiden piti tarkistaa kaikki Raudusta tulevat. Tulipa sitten kuorma-auto Raudun suunnalta, siihen samalla tuli tämä suojeluskuntapäällikkö, autotallin omistaja. Hän sanoi vartiomiheille ettei autoa tarvitse tarkistaa. Vartiomiehet tietysti uskoivat, kun upseeri käski. Auton kuorma oli ressuilla peitetty. Mitä kuorma sisälsi, sitä ei tässä vaiheessa tiedetty.
8.Divisioonan esikunnassa uskottiin vielä 8. joulukuuta, ettei Kiviniemen kosken pohjoispuolella ole vihollista. Pian käsitystä oli pakko muuttaa. Joulukuun 8. päivä koitui kohtalokkaaksi kolmelle Kalajoen miehelle. He olivat Kaarlo Alarik Yliuntinen, Kusti Einari Kekolahti ja Mikael Hihnala. He olivat ensimmäiset talvisodassa kaatuneet kalajokiset.
Oli kuulunut muutamia päiviä, kun Kalajoen kiväärikomppania toi vaihtomiehiä niemen nokalle. He marssivat parijonossa tietä pitkin ja tultuaan autotallin kohdalle he huomasivat tallin ovella miehen. Porukan vetäjä kysyi tunnussanaa. "Karhuperkele" sanottiin ja samalla painettiin konekiväärin liipaisinta. Kolme Kalajoen miestä sai kuolettavan osuman, toiset kerkesivät suojaan tien ojaan.
Kun tieto tapahtumasta tuli ylemmän johdon tietoon, he eivät uskoneet, että siellä ketään olisi. Ylempää lähetettiin upseeri tarkistamaan tilannetta. 8. divisioonan esikuntapäällikkö majuri N. Sahlgren lähti rohkeasti ylittämään tietä ja sai heti autokorjaamosta tulleen luodin lonkkaansa ja hetkeä myöhemmin kuolettavan osuman päähänsä.
Autotallissa piileksi 37 venäläistä sotilasta
Mäelle tuotiin iso kanuuna, jolla yritettiin suorasuuntauksella ampua seinä hajalle, mutta se oli niin vahva, ettei sille voitu mitään. Vasta sitten, kun niiden tähystysaukosta lyötiin savu- ja kaasukranaatit, tulivat 37 venäläistä sotilasta kurjassa kunnossa ulos. Suomalaisten omat tappiot tässä kahakassa olivat 17 miestä tai haavoittunutta. Koskaan ei ole saatu selville tulivatko venäläiset sotilaat tuhottua rakenteita pitkin vai tuliko ainakin osa heistä kuorma-auton peitetyllä lavalla.
Vihollinen yritti tuoda vielä lisävoimia lautoilla, mutta se yritys ei onnistunut.
Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Rautiolaiset jatkosodassa
Jatkosodan aikana Raution miehet osallistuivat sotaan siten, että reserviläiset kuuluivat JR/29:ään, jonka komentajana oli evl. Paavo Susitaival. Ne miehet, jotka sodan kestäessä suorittivat asevelvollisuuttaan kuuluivat JR/50:een, jonka komentajana oli evl. Aho. Asevelvollisia oli myös JR/8:ssa, jonka komentaja oli ev. Autti. Tämä rykmentti on "tuntemattoman sotilaan rykmentti".
Keskipohjalaisrykmentti määrättiin liikekannallepanomääryksen mukaan perustettavaksi 18.6.1941. Tällöin lämpinä kesäpäivänä jaettiin Raution reserviläisille palvelukseenastumismääräys. JR/29:n III-pataljoona muodostettiin Sievin asemalla. Sinne rautiolaiset marssivat 18.6.1941 Pöllän koululta.
Nämä kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat tulevissa sotatoimissa 11 divisioonan, jonka komentajan oli jalkaväenkenraaliksi myöhemmin noussut K.A.Heiskainen, joka sai lempinimen "Kylmä Kalle".
Kun III pataljoona oli Sievissä Ylitalojen pihoilla saatu koottua, sotilaspuvut ja varustukset aseineen jaettua, marssi se komppanioittain Sievin aseman KPO kaupan vieressä olevalle kentälle. Rykmentikomenttaja everstiluutnantti Paavo Susitaival piti voimakashenkisen puheen pataljoonalle.
20.6.1941 kolmas pataljoona, jossa rautiolaiset olivat sen seitsemännessä komppaniassa sekä osa kranaatinheitinjoukkueessa, kuormattiin niin sanottuihin härkävaunuihin. Ylivieska-Iisalmi-Pieksämäki kautta tultiin Joensuun lähelle Ylämyllyn aseman tienoille 23.6. Täällä otettiin telttamajoitus käyttöön, ja varsinainen stialselämä alkoi.
Seitsemännen komppanian ensimmäinen taistelu
Kolmas pataljoona sai määräyksen 6.7.1941 vallata rajan läheisyydessä oleva vihollisen tukikohta Ilomäki. Se kuului Värtsilän pitäjään. Illalla 17.45 annettiin suomalaisten tykistökeskitys Ilomäkeen. Hyökkäyksen ensimmäisessä portaassa oli 8 komppania (Kalajoki). Tässä ensimmäisessä hyökkäyksessä kävi niin, että oma krh tulittaessa Ilomäkeä ampui vahingossa liian lyhyitä laukauksia. Näistä osa putosi etenevään komppaniaan. Eteneminen pysähtyi. Kaatuneita ja haavoittuneita tuli. Tämän johdosta 8 komppania vedettiin takaisin ja nyt oli 7 komppanian vuoro. Komppanian kolmas joukkue teki oikealta sivutalta kaarroksen ja karkoitti siellä olleen vihollisen partion. Tämä käytti ensi kerran ns. kiväärikranaatteja, jotka ammutaan tavallisella kiväärillä ja ovat käsikranaatin kokoisia. Ne räjähtävät ilmassa. Näistä kranaateista Jaakko Yliverronen haavoittui käteen ja joukkueenjohtaja vänrikki Eero polveen. Ilomäen varustukset olivat niin vahvat, että ilman tykistön tulivoimaa ja apua ei noille bunkkereille voitu mennä. Rinteessä haavoittui muun muassa Kaarlo Korhonen Rautiosta.
Seuraavana aamuna hyökkäys uusittiin tykistötulen jälkeen ja nyt Ilomäki vallattiin suuremmitta tappioitta.
Seuraavana aamuna hyökkäys uusittiin tykistötulen jälkeen ja nyt Ilomäki vallattiin suuremmitta tappioitta.
Seitsemännen komppanian toinen taistelu
Ilomäen valtauksen jälkeen 12.7.1941 III pataljoona alistettiin osittain JR 50:lle ja JR 8:lle. Seitsemäs komppania hyökkäsi JR 8:n kanssa Koirivaaran maastossa. Kun lähdettiin metsätieltä hyökkäämään Koirivaaran kukkuloita kohti, oli 7 komppanian ryhmitys kantakolmio. Se tarkoitti sitä, että eturivissä etenivät I, II ja IV joukkueet, III joukkue, joka oli menettänyt joukkueenjohtajan Ilomäessä, oli hyökkäyksen reservinä ja eteni noin 50 metriä takana. Noin kilometrin jälkeen alettiin nousta ensimmäiselle kukkulan rinteelle. Rinteen päällä oli jotakin rakennelmia ja todettiin liikehdintää. Kun ei oltu varmoja, missä vihoillinen oli ja missä oli omat joukot, huudettiin rinnettä noustessa, että "Onko siellä suomalaisia?". Sieltä vastattiin "On suomalaisia". Mutta lähestyttäessä mäen ylärinnettä alkoivat konekiväärit laulaa ja käsikranaatteja lenteli mäeltä suomalaisia kohti. Komppania sai tuliylläkön niskaansa. Käsikranaatit lentelivät ja suorasuuntaustykin ammukset sekä kaukaisempi tyksitä yhtyi leikkiin. Rautiolaisista Vilho Hihnala haavottui konekiväärisuihkusta vaikeasti ja joukkosidontapaikalle kannettaessa hän menehtyi. Aukusti Pahkamaa haavoittui käsikranaatista jalkaansa. Kirivaaran valtauksen jälkeen seitsemäs komppania siirtyi metsämaastossa muutaman kilometsin päässä olevaan Helmelänvaaran tienoille.
Seitsemäs komppania ohittaa Soanlahden
Seitsemäs komppania sai marssia vapaasti Soanlahden maantietä etelään, Jääkärikomppania oli lähetetty pyörillä vihollisen perään. Rykmentti sai 18.7.1941 käskyn siirtyä marssien Uomaalle. Samalla kuljettiin talvisodan kuuluisan Lemetin mottialueen läpi.
Vanhan rajan ylitys
Uomaalta jatkettiin marssien melko vapaasti. Tilanne oli vihollisen puolella käynyt kestämättömäksi. Siksi se vetäytyi nopeasti. Uomaalta jatkettiin Käsnäselän kautta Kolatselkään. Tällä välin ylitettiin vanhan valtakunnan raja. Seutu oli rämeistä metsää. Pahaista maantietä jatkettiin Kolatselkään, jossa nähtiin harmaita Itä-karjalaisen rakennustyylin puoliksi lahonneita taloja.
Hyrsylän taistelut
Kolmas pataljoona saapui 24.7.1941 korpimaiseman halki monta vuorokautta marssittuaan Hyrsylän kylän lähistölle. Marssien aikana viholliseen yhteyttä oli pitänyt kevytosasto Riitesuo, jolta kolmas pataljoona otti etulinjan valvonnan vastuulleen. Seitsemäs komppania asettui asemiin itäänpäin menevän vähäisen tien molemmin puolin.
Rautiolaisten kolmas taistelu
Kolmas pataljoona sai 25.7.1941 määräyksen vallata Hyrsylän kylä. Pataljoona kiersi Hyrsylän itäpuolelle sitä polkua, jota se oli aikaisemmin partionut. Kylän valtauksen jälkeen pataljoona kokonaisuudessaan saapui Suonjoen rannalla Ignoilan kylän luokse. Igonoila asemavaiheen aikana ei ollut helppoa. Tällöin kaatuivat Heikki Perttula, Veikko Kola ja Erkki Toivanen. Heino Hillukkala, Onni Olkkonen, Vilho Murtoniemi, Jaakko Tokola, Eino Mustasaari, Osmo Tokola ja E. Pirttilahti haavoittuivat.
JR 50 otti 12.8.1941 Ignoilan asemat ja kolmas pataljoona siirtyi kuorma-autoilla Yläjoelle, jossa I ja II pataljoona jo olivat. Ajoa kesti nelisen tuntia.
Komppania majoittui 20.8.1941 Beskin asemalta noin 1 km itään. Petroskoin rautatie oli saatu poikki. Ratakiskoja oli räjäytetty ainakin kahdeksasta kohti. Panssarijuna jäi mottiin.Saksalaiset pommikoneet saivat lopulta tuhottu panssarijunan. Hyrsylän ja Yläjoen seudun taistelupäivät ja viikot olivat JR 29:lle erittäin raskaat.
Komppania majoittui 20.8.1941 Beskin asemalta noin 1 km itään. Petroskoin rautatie oli saatu poikki. Ratakiskoja oli räjäytetty ainakin kahdeksasta kohti. Panssarijuna jäi mottiin.Saksalaiset pommikoneet saivat lopulta tuhottu panssarijunan. Hyrsylän ja Yläjoen seudun taistelupäivät ja viikot olivat JR 29:lle erittäin raskaat.
Somban kylän valtaus
JR29, jolle Raution komppania oli alistettu, sai käskyn vallata tulivalmistelun jälkeen Somban kylä. Iltamyöhällä seitsemäs komppnai sai käskyn saartaa kyl idästä. Viholliseen saatiin heti kosketus ikävällä tavalla, Yksi Raution mies surmattiin pistimellä. Siinä syntyneessa kahakassa Otto Saaronmaa sai kuitenkin tuhottua vihollisporukan. Seuraava päivä ja yö pidettiin motti kiinni. Motitus onnistus ja Somban kylä vallattiin. Vihollisia kaatui 53.
Ikävä yllätys
Somban jälkeen kauniin syyskesän päivän siirryttiin muutamia kilometrejä itään. Komppania sai muutaman kilometrin marssittuaan luvan pystyttää teltat. Oli lepohetken vuoroo. Niinpä kolmas joukkuekin pystytti kaksi telttaa ja pojat hiipivät levolle,. Kolmannessa joukkueessa jäi vartioon aluksi Olavi Blomqvist. Eipä kesätnyt monta minuuttia, kun telttaan kuului outoa huutoa ja laukaus. Sombasta harhailevia vihollisia oli metsässä pyrkimässä omille linjoilleen. Yksi yritti pistimellä surmata Olavin. Vihollinen saikin Olavin sydämen kohdalle osuman, mutta Olavi, joka tunnettiin erittäin nopeana ja toimintakykyisenä miehenä, sai survaistua pistimen sivuun. Pistin nirhaisi rintalastaan aikamoisen kolon. Olavin konepistooli lopetti pistämistä yrittäneen suuren miehenkoljatin. Olavi vietiin nopeasti JSP:lle.
Sombasta Pääsään
Somban valtauksen jälkeen Raution komppania eteni Suojärven-Petrsokoin leveän maantien tuntumassa. Kintaan kylä vallattiin III pataljoonan voimin ja jatkettiin kilometri kaksi eteenpäin. Saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Tässä tykistötulessa Jaakko Yliverronen, joka oli juuri palannut ensimmäiseltä toipumuslomaltaan, haavoittui heti uudestaan.
Teru eli Prääsä
Niiniselän kylään ryhtyivät hyökkäämään I ja II pataljoona. Prääsä oli siinä risteyksessä, jossa Kintaasta tuleva tie kohtaa Aunuksesta tulevan tien. Maasto oli suurimmaksi osaksi suota ja vaikeakulkuista rämettä. Matkaan meni koko yö. Kranaatinheitinmiehet ja konekiväärimiehet olivat lujimmilla kantamuksineen. Kukkulalla oli ruispelto, joka oli jo leikattu. Kuhilaita oli pystyssä. Pian alkoi kuulia tulla niskaan. Kylä näkyi hyvin kukkulalle. Ruispelto muuttui perunapelloksi. Siellä oli naapuri vastassa. Kylässä oli useita hyökkäysvaunuja, jotka ryhtyivät ampumaan kukkulalle. Tässä 7.9.1941 aloitetussa Prääsän hyökkäyksessä kaatuivat Niilo Saaronmaa, Matti Kivisaari, Lauri Huuha ja Arvi Hietamäki. Haavoittuneina poistuivat rivistä Lauri Haveri, Jaakko Tokola, Väinö Haapakoski ja Janne Haapasaari.
Prääsän valtauksen aikana haavottuneiden saaminen jsp:ltä eteenpäin oli vaikeaa. Monet haavoittuneet olisivat ehkä selviytyneetkin, jos apu olisi ollut nopeampaa.
III pataljoona hivuuttautui vähän kerralaan Prääsän kauppalaan. Prääsässä yhtyivät rykmentti II ja pataljoona III. JR8 kävi raivoisia taisteluita Pyhäjären asutuskeskuksessa. Täällä Armas Vuorio haavoittui vaikeasti.
III pataljoona hivuuttautui vähän kerralaan Prääsän kauppalaan. Prääsässä yhtyivät rykmentti II ja pataljoona III. JR8 kävi raivoisia taisteluita Pyhäjären asutuskeskuksessa. Täällä Armas Vuorio haavoittui vaikeasti.
Prääsästä Matroosaan ja Vilgaan
Prääsän jälkeen saatiin päivän parin lepo. Prääsästä itään oli vihollinen pesiytynyt metsäkukkulaan, jonka valtaus tuotti uusia tappioita Aale Petäjistö haavoittui vaikeasti. Hänen veljensä Veikko syöksyi auttamaan veljeään, mutta hän kaatui samalle paikalle. Aale saatiin kannettua pois, mutta hän menehtyi joukkosidontapaikalle. Valo Niska ja Kaarlo Verronen haavoittuivat. Pataljoona eteni aina Matroosan kylän laidalle. Matroosan jälkeen Raution komppania eteni vähäisin taisteluin Puolimatkan eli Polovinan kylään. Polivinan jälkeen oli vuorossa Vilgan valtaus. Raju tykistökeskitys osui 7 komppanian alueelle täsmällisesti. Kranaatti osui nuotioon ja Eino Kärkinen huusi apua. Eino menehtyi nopeasti ja Augusti Niiranen oli kaatunut. Keskitys pani komppania sekaisin. Hevosia kuoli ja kalustoa menetettiin. Erkki Kuoppala ja Yrjö Hakkarainen haavoittuivat. Pataljoonan komentaja ratsumestari Eerola kaatui tarkka-ampujan luodista. Taistelussa kaatuivat Eero Yliverronen ja Väinö Hollanti. Saatiin uustista kuulla, että suomalaiset olivat valloittaneet Äänislinnan kaupungin.
Äänislinna
Äänislinnassa oleville sotilaskasarmeille siirtyi myös III pataljoona. Pataljoona oli niin loppuunkulunut, että sille annettiin kolmen viikon toipumisaika. Raution kirkkoherra Kalevi Vihma kävi komppaniaa tervehtimässä.
Syvärille
Lepokauden jälkeen pataljoona ja myöehmmin koko rykmentti siirrettiin junakuljetuksessa Petroskoissa Syvärin asemalle. Syvärin asemalta marssittiin 30-40 km pohjoispuolen heikkoa tietä Äänisjärvelle päin Homorovitsankullän. Täällä otettiin etulinjan vastuu. Homorovitsan rintamilla II ja III pataljoona miehittivät Kimjärven maason. Talvi painoi päälle. Marras-joulukuun vaihteessa alettiin korsujen teko. Maaliskuun 10 päivänä rykmentin purkamiskäsky määräsi, että 1912 ja sen jälkeen syntyneet reserviläiset siirretään I pataljoonan alaisiksi ja osa Kevyt Osasto 10:een. Vuonna 1911 syntyneet ja sitä vanhemmat pääsivät siviliin. Tähän päättyi rykmentti JR 29 vaiheet yhtenäisenä sotilasyksikkönä. Raution komppaniasta suurin osa siirtyi I pataljoonan yhteyteen.
Suomalainen partio kävi 21.7.1942 Kiipuron takan. Partiossa oli 14 miestä. Paluumatkalla linjojen ylitys epäonnistui. Olavi Pokela kaatui ja yhdeksän haavoittui. Vain neljä säilyi terveenä. Omat joukot tulivat apuun.
Lähdeaineisto: Raution Sotaveteraanit: Vapauden puolesta Osmo Tokolan kirjoitus
lauantai 31. tammikuuta 2009
Kalajoella oli vahva nuorisoseura
Kalajoen Nuorisoseura on eräs maamme tunnetuimipia ja toiminnaltaan menestyksellisimpiä nuorisoseuroja. Se perustettiin huhtikuun 2. päivänä 1894. Silloin pitäjässä oli vain kaksi kansakoulua, Pohjankylässä ja Tyngällä. Seuran alullepanija oli farmaseutti Allan Gran, joka toimi myös perustamiskokouksen puheenjohtajana. Perustetulle seuralle ei kuitenkaan ollut helppo saada pysyvää vetäjää. Aluksi esimieheksi valittiin Johan Niemelä, joka muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Aksel Mäntyseen. Tämä kuitenkin erotettiin jo runsaan kuukauden kuluttua rettelöinnin vuoksi. Tilalle valittiin värjäri Johan Pahikainen. Alkuaikojen sihteerinä oli Vikke Östman.
Ensimmäiset toimitilat seura sai vuokraamalla värjäri Foorsbergin rakentaman Pahikaisen talon Kalajoen Sillankorvassa. Pahikainen asetti kuitenkin tiukat säännöt, joiden mukaan rivoudet ja epäsiveellinen elämä talossa oli kiellettyä, eikä tanssia saanut jatkaa iltakymmenen jälkeen.
Aluksi seruan toiminta oli monipuolista ja jäseniä liittyi perustamisvuonna peräti 208. Seuralle avattiin välittömästi perustamisen jälkeen ensimmäinen lukutupa, jota ryhtyi hoitamaan Herman Naatus, ja siihen tilattiin Pyrkijä, Louhi, Uusi Savo, Pohjalainen, Uusi Kuvalehti, Uusi Suometar ja Päivälehti. Lainakirjasto syntyi myös ensi vuotena ja siitä vastasi Siivert Ventelä. Niinikään toimitettiin käsinkirjoitettuna Vesa-seuralehteä, jonka toimittajana oli Jaakko Lankila. Laulukuorokin aloitti toimintansa jo muutaman viikon kuluttua perustamisen jälkeen ja sen johtajaksi tuli A. Mäntylä. Sen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun vielä mainitaan, että saman vuoden joulukuussa toimintansa käynnistänyttä voimistelu- ja urheiluosastoa johti 3-vuotisen sotaväen käynyt hyvä voimistelija Vihtori Östman, niin voi todeta, että uudessa seurassa olivat edustettuina lähes kaikki alkuaikojen nuorisoseurojen toimintamuodot.
Kalajoen nuorisoseuran alkuinnostusta kesti vain hieman toista vuotta, sillä seura nukahti jo kesällä 1895. Uudelleen toiminta virisi heinäkuussa 1902. Etelä-Suomesta paikkakunnalle muuttaneen kivityöntekijä Aaron Lappalaisen henkiin herättämänä. Lappalainen valittiin seuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi kiertokoulunopettaja Helena Wentelä, kirjuriksi uittopomo Oskari Kärjä, varakirjuriksi Hilma Wentelä, rahastonhoitajaksi kauppias Kustaa Rahko ja muiksi johtokunnan jäseniksi Dany Lankila, Iivari Vuorinen ja E. Torvi. Nyt vuokrattiin toimitilat Leander Untiselta 10 markan kuukausivuokralla, mutta kun talossa ilmeni tulirokkoa, niin uudeksi seurantaloksi vuokrattiin jo seuraavana vuoden alussa Sillanpään talo. Tästä talosta tulikin sitten seuran pitkäaikainen koiti, sillä jo samana vuonna se ostettiin omaksi ja uusitiin Nestori Hailan piirustsen mukaan.
Seuran toimnta käynnistyi 1902 jälkeen monipuolisena. Laulukuoroa ryhtyi 1905 johtamaan kanttori Julius Jalkanen, jonka johdolla aloitti toiminnan myös torvisoittokunta 1906. Puhuja- ja keskusteluseura syntyi 1903 ja sitä vetivät Sanfrid Ojala ja rouva Hersten. Myös näytelmätoiminta käynnistettiin ja siitä tuli eräs seuran vahvimpia toimintamuotoja.
Suurta kesäjuhlaa Kalajoen nuorisoseura vietti 28 ja 29 päivänä heinäkuuta 1903. Kokkola-lehden mukaan ohjelmassa esiintyi myäs Oulun palokunnan torvisoittokunta ja lisäksi oli köörilaulua, juhlapuhe, kansantanssia, esitelmä, seuralehti ja "urheiluilta usiamman laisia". Juhlapuhujana oli opettaja Samppa Luoma ja toisena puhujana Kalajoelta kotoisin oleva Lohjan Nummen koulun opettaja Kristiina Ojala. Ensimmäisen juhlapäivän iltana esitetiin jo aikaisemmin esitetty näytelmä "Ei sovintoa ennen uhria" ja toisena iltana "Roinilan talossa". Jälkimmäinen näytelmä jouduttiin esittämään kaksi kertaa, sillä "kansaa näet oli niin paljon etteivät mahtuneet yhdellä kerralla näytöshuoneeseen.", kuten lehti kertoo. Loppulause lehden uutisessa oli myönteinen: "Kansan käytöstä voisi sanoa erinomaisen siivoksi. Pienintäkään häiriötä ei tapahtanut. Miehiä oli, saapi sanoa, ympäri Suomenmaata, jos minkä ammattilaista, kun on niissa seudun iin paljon ettei koskaan ennen tukkein uittokin takia ja kosken perkkareita ym. mutta kaikissa vallitsi yhdenlainen juhlakäytös kuin heillä olisi ollut yhden miehen mielikin.
Keski-Pohjanmaalle perustettuun keskusseuraan Kalajoen nuorisoseura liittyi vuonna 1918. Silloin Kalajoen nuorisoseuran jäsenmäärä oli 161. Seuran puheenjohtajana tulloin oli opettaja Janne Haapoja, kirjurina Frans Björnström ja kirjallisuusasiamiehenä Tyyne Niemelä.
Kalajoen nuorisoseurasta kehittyi 1920- ja 1930-luvulla maakunnan huomattavin nuorisoseura, jolla oli myös vahvaa taloudellista toimintaa. Myös seuran musiikki- ja näytelmatoimnta on kautta vuosikymmenien ollut voimakasta ja korkeatasoista. Kalajoen kuoro ja soittokunta olivat usein esiintymässä Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlissa ja Kalajoki oli useita kertoja sekä maakunnallisten että valtakunnallisten tapahtumien järjestelypaikkakuntana.
Kalajoen Metsäkylän nuorisoseura perustettiin pitäjän toisena seurana vasta niin myöhään kuin 1916.
Janne Siipola toimi Kalajoen nuorisoseuran toiminnanjohtajana. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän työskenteli Kalajoella Orellin leipomossa siirtyen sitten Kalajoen nuorisoseuran leipomoon, jossa hän työskenteli yli 30 vuotta. Kalajoen nuorisoseuran esimieheksi hänet valittiin ensi kerran 1921 ja muutamia välivuosia lukuunottamatta hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1950, jolloin hänet valittiin seuran toiminnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kuusi vuotta.
Kalajoen nuorisoseura oli Janne Siipolan aikana yksi koko maan vahvimpia seuroja, jola oli myös tuloksellista liiketoimintaa. Seuran leipmo-, kahvila- ja matkahuoltotoiminta sekä jonkin aikaa myös nuorisoseuran elokuvateatteri oli sotavuosia lukuunottamatta Janne Siipolan eli Seuran-Jannen osaavissa käsissä. Janne osallistui myös henkisiin harrastuksiin, joista erityisesti musiikki- ja näytelmätoiminta olivat hänelle läheisiä. Janne esiintyi lukuisissa näytelmissä keskeisissä rooleissa ja hän toimi myös näytelmien ohjaajana.
Seuran-Janne on jäänyt lukemattomien nuorten muistiin valoisana ja toimekkaana Kalajoen nuorisoseutan toimihenkilönä, jolta sujui niin käytännön tehtävät kuinmonipuolinen aatteellinenkin toiminta. Ystävällinen ja iloinen hymy kasvoillaan hän loi ympärilleen hyvää mieltä, tarttui tarmokkaasti tehtäviin ja vei ne määrätietoisesti lävitse yhteiseksi hyväksi.
Niin sanottu Kalajoen kapina aiheutti Janne Siipolassa syvän masennuksen ja hän muutti 1956 Helsinkiin toiminen Maalaisten maitokeskuksen leipurina. Janne Siipola kuoli 12.3.1973.
Katso Kalajoen kapina
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-markkinakapina-esimerkki_19.html
Lähdeaineisto: Viljo S. Määttälä Maakuntaa rakentamassa ISBN 952-90-9291-1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)