Kalajoelta Syvärille ja takaisin 1941-1944

Kalajoen miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä

Talvisodan jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34 suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen, Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.

Jatkosodan käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti. Kalajokisia kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan komentajana toimi jääkärieversti K.A. Heiskanen, joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo. Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia. Taisteluvaiheessa pataljoonaa komensi ratsumesteri N. Eerola. JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR 29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.

III pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa 25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali Paavo Talvela. Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan läheisyydessä 6.7.1941.

Ilomäen valtaus

Taisteluosasto Susitaival eteni valmiusasemiin heinäkuun 7. päivänä ja kello 17.45 alkoi tykistö- ja kranaatinheitinvalmistelu, joka kesti 10 minuuttia. Heti sen jälkkeen ryhtyi III/JR29 hyökkäämään. Ilomäen taisteluissa kaatuivat kalajokiset sotamiehet Yrjö Juola, Eino Hirvi ja Emil Myllymäki sekä alikersantti Kaarlo Saukko. Vasankarista kotoisin ollut Juola kuului omien kranaateista kaatuneisiin. Hän oli rykmentin ensimmäinen kaatunut kalajokinen.

Menetettyään Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941. Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta. Ratsumestari Eerolan pataljoona savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin myös siten, että Sulo Männistölle ehdotettiin Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä lopputulosta.

Voitto Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua. Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä kaatuivat kalajokisista Joonas Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja Anto Lyly. Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.

Puna-armeijan päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla. Everstiluutnantti Susitaipaleen voimat olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven jaKotaljärven välisellä kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta. Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille asetetun tavoitteen.

Säämäjärven-Sotjärven kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli pulustanut kokonainen venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.

Prääsästä Petroskoihin

JR 29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä. Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR 50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri Suni haavoittui reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa haavoittunutta kalajokista Viljo Mäkelää sidontapaikalle. Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen ja ylikersantti Honkelan lisäksi kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja Heikki Tarkiainen. JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.

Prääsän taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua. Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.

Aamuyöllä 30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään kiireesti tiään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari Eerola, jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti Martti Tanska ja sotamiehet Kaarlo Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.
Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.

Vetäytyminen

Tilanne Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.1.1994 alkanut hyökkäys saksalsiten kolmatta vuotta pitämän Leningradin saartorenkaan murtamsieksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja maaliskuussa saksaaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taaksen jataken perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys Kannakssella alkoi 9. kesäkuta ja tällä kertaa venäläisten eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan 10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944 oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo Yliuntinen), Kuokkala (Frans Jernström), Siiranmäki (Elias Tolonen), Kanneljärvi (Tuure Karjaluoto), Viipuri ( Aaro Ring), Kuparsaari (Heino Siirtola), Vuosalmi (Martti Kääntä ja Matti Junnikkala), Juustila (Eero Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman), Ihantala (Antti Nevanperä) sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino Kamunen, Vilho Murtoperä) Salmi (Esko Ylikangas) ja Nietjärvi (Antti Sorvari).

Lapin sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart Myllymäki ja Veikko Roukala, Kemissä Vilho Liias, Vojakkalassa Väinö Saari, Muoniossa Pentti Rahkola ja Kilpisjärvellä Kalervo Lahti. Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista, Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.

Lähdeaineisto: Sotavuodet Kalajoki ISBN 952-90-3425-3