Johannes Hihnala, Kusti Kekolahti ja Kaarlo Yliuntinen, Kalajoen ensimmäiset talvisodan uhrit
Lokakuun 14. päivänä 1939 kokoonnuttiin Tyngän koululle, jossa valmisteltiin marssia Sievin asemalle. Ensimmäinen marssitauko oli Pöllän koululla Rautiossa, missä lotat tarjosivat jotain suuhun pantavaa. Sievin asemalla miehet lastattiin junaan ja matka jatkui kohti Kokkolaa. Siellä perustettiin yksiköt. Tynkäläisten osalta se oli 1.KKK/JR24. Samalla saatiin varusteet, joita täydennettiin omilla. Aseistuksena oli konekivääri ja kivääri. Konekivääriryhmään kuului 5-6 miestä. Konekivääri ei ollut mikään tarkkuusase. Se harmitti tynkäläisiä. Vähitellen suoritettiin miehistön ja kaluston lastaus junaan. Kun juna oli valmis lähtemään ja alkoi liikkua, viritti laiturille tullut väkijoukko maamme-laulun. Se oli vaikuttava lähtö ja hyvästijättö. Monen kohdalla kysymyksessä oli todellakin viimeinen hyvästijättö.
Tynkäläiset joutuivat Kiviniemessä todistamaan tapahtumaketjua, mikä on yksi talvisodan mysteereistä. Keskikylällä oli autotalli ja korjaamo. Sen omisti Kiviniemen Suojeluskunnan päällikkö Mustonen. Hän laajensi talliaan betonisella kellariosalla. Tynkäläiset yrittivät käydä tutustumassa työmaahan, mutta se estettiin. Heidät ajettiin pois paikalta. Tynkäläisten ensimmäiset päivät Kiviniemessä oli rauhan aikaa, mutta 30 päivä marraskuuta alkoi puna-armeijan hyökkäys.
Vuoksen takaa alkoi tulla evakkoja, karjaa ja ihmisiä. Heikoimmat eläimet olivat uupuneet tiepuoleen. Vuoksen takana olevat kylät ja talot oli sytytetty tuleen. Se oli kaamea näky kun ilta tuli. Siellä meni monen elämäntyö savuna ilmaan. Tynkäläiset miheittävät asemat Vuoksen rannalla. Konekiväärit oli osoitettu rautaitesillan alajuoksulle päin. Sillat räjäytettiin, mutta rautatiesillan räjäytys ei onnistunut sataprosenttisesti. Silta katkesi keskeltä ja putosi alas, päät sen sijaan jäivät arkuille. Maantiesillan päässä oli vartiot, joiden piti tarkistaa kaikki Raudusta tulevat. Tulipa sitten kuorma-auto Raudun suunnalta, siihen samalla tuli tämä suojeluskuntapäällikkö, autotallin omistaja. Hän sanoi vartiomiheille ettei autoa tarvitse tarkistaa. Vartiomiehet tietysti uskoivat, kun upseeri käski. Auton kuorma oli ressuilla peitetty. Mitä kuorma sisälsi, sitä ei tässä vaiheessa tiedetty.
8.Divisioonan esikunnassa uskottiin vielä 8. joulukuuta, ettei Kiviniemen kosken pohjoispuolella ole vihollista. Pian käsitystä oli pakko muuttaa. Joulukuun 8. päivä koitui kohtalokkaaksi kolmelle Kalajoen miehelle. He olivat Kaarlo Alarik Yliuntinen, Kusti Einari Kekolahti ja Mikael Hihnala. He olivat ensimmäiset talvisodassa kaatuneet kalajokiset.
Oli kuulunut muutamia päiviä, kun Kalajoen kiväärikomppania toi vaihtomiehiä niemen nokalle. He marssivat parijonossa tietä pitkin ja tultuaan autotallin kohdalle he huomasivat tallin ovella miehen. Porukan vetäjä kysyi tunnussanaa. "Karhuperkele" sanottiin ja samalla painettiin konekiväärin liipaisinta. Kolme Kalajoen miestä sai kuolettavan osuman, toiset kerkesivät suojaan tien ojaan.
Kun tieto tapahtumasta tuli ylemmän johdon tietoon, he eivät uskoneet, että siellä ketään olisi. Ylempää lähetettiin upseeri tarkistamaan tilannetta. 8. divisioonan esikuntapäällikkö majuri N. Sahlgren lähti rohkeasti ylittämään tietä ja sai heti autokorjaamosta tulleen luodin lonkkaansa ja hetkeä myöhemmin kuolettavan osuman päähänsä.
Autotallissa piileksi 37 venäläistä sotilasta
Mäelle tuotiin iso kanuuna, jolla yritettiin suorasuuntauksella ampua seinä hajalle, mutta se oli niin vahva, ettei sille voitu mitään. Vasta sitten, kun niiden tähystysaukosta lyötiin savu- ja kaasukranaatit, tulivat 37 venäläistä sotilasta kurjassa kunnossa ulos. Suomalaisten omat tappiot tässä kahakassa olivat 17 miestä tai haavoittunutta. Koskaan ei ole saatu selville tulivatko venäläiset sotilaat tuhottua rakenteita pitkin vai tuliko ainakin osa heistä kuorma-auton peitetyllä lavalla.
Vihollinen yritti tuoda vielä lisävoimia lautoilla, mutta se yritys ei onnistunut.
Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti