Jääkäri Eino Pernu
Kalajokisiin jääkäreihin
kuulunut Eino Pernu piti Saksan vuosinaan tarkkaa päiväkirjaa,
jonka kaikki kolme vihkoa ovat säilyneet hänen suvullaan
Helsingissä.
Kalajokisen jääkärin
Eino Pernun matka Locktstedtista Riianlahdelle kulku alkukesällä
1916 Lyypekin, Stettinin, Köningbergin (nyk. Kalingrad) ja Tilsitin
kautta Mitauhun ja Aa-joelle. Helsingin yliopistossa oikeustieteen
opintonsa aloittaneen, mutta pian jääkäriksi lähteneen Eino
Pernun päiväkirja kertoo jatkosta seuraavasti.
27.12.Täpäninpäivän
(1915) lälkeen lähdin matkalle Saksaa kohden. Oli kylmä ilma 32
miinusta. Ylivieskassa tuli Jalmari mukaan ja saavuttiin Ouluun,
missä mentiin Kauralalle ensinnä ja Riekin tavattuamme
Piiparisille yöksi.
28.12. Paikallisjunalla
läksimme Oulusta Kemiin, missä hiukan aikaa etsittyämme löysimme
Oulusta matkustajakodin, jonne mentyämme näytimme isännille
merkin ja saimme huoneen, jossa muuan polyteekkari Vegelius asui.
Samana iltana lähdimme kaupungista jäälle pyrkimään Ruotsin
puolelle, mutta oppaamme olikin erehtynyt ajasta, joten emme häntä
tavanneet. (Tämä opas oli muuan saksalaiia upseereita kyydissä
ollut mies, jota ajettiin takaa sen jälkeen kun oli
keksitty/vangittu junavaunuun setetusta reestä). Meidän täytyi
palata takaisin kaupunkiin pienissä ryhmissä, kuten olimme jäälle
tulleetkin, tuuli oli kylmä ja vastainen.
29.12. Jäätä myöten
Kemistä Haaparannalle kello 5. Tornionjoen rannalla klo 11. Yö
oli pimeä, oli sumua ja vähän satoi luntakin, kumminkin silloin
tällöin välkkyi tähtiä. Myötätuuleen astelimme 35 km pitkän
taipaleen, kierrellen väliin saarten välitse ja muutaman saaren
rannassa leävhsimme kymmenkunta minuuttia, toisen kerran
Tornionjoen suussa jäällä. Ruotsalaisia vartijoita oli rajalla,
mutta he eivät nähneet meitä. Matka Ruotsin läpi oli aika
hauska, vaikka vähän väsyttävä. Ruotsalaiset meitä hyvin
uteliaasti katsoivat, Mjölbyssä jouduimme tyttöjen kanssa
tekemisiin, joille narrasimme olevamme Venäjältä karanneita
unkarilaisia sotavankeja ym.moskaa. Mjölbyssä olimme vähän
aikaa hienoissa hotelleissa. Urkkijoita oli pitkin matkaa asemilla
ja junassa.''
3.1. 1916 Saavuimme
Lockstedtiin. Sassnitzissa olimme yötä muutamassa hotellissa
samoin Hamburgissa.
27.1. Keisarin
syntymäpäivä. Paraati, saimme lahjoja: tupakkaa,omenoita, keksiä
ja parempaa ruokaa.
4.2. Tehty valmistuksia
huomenna Runebergin päivänä tapahtuvia urheilukilpailuja varten,
Olen 100 m juoksussa.
5.2. Runebergin päivä.
Aamusella oli paraati, jolloin muuan kenraali meitä tarksti, sen
jälkeen seurasi leikkisota, jossa olin parinkymmen muun pojan
kassa lipuilla merkittyä tykistöä suojaamassa. Makasimme
ampumaketjussa ja ammuskelimme hyökkääjiä. Tykinlaukausten
asemesta ammuuttiin kolme pommia selkämme takana, jotka aika
lailla jymähtivät. Lopullisessa hyökkäyksessä me pakenimme.
Päivällä puoli kaksi alkaen oli urheilua. Otin osaa 100 metrin
juoksuun, mutta en tietenkään päässyt loppuotteluun. Muita
urheilulajeja oli köydenveto, 17 km armeijamarssia, 500 m
estejuoksua, kranaatinheittoa, takaperin juoksua ym. Katsomossa oli
useita ylempiä upseereita rouvineen (pari kenraaliakin) ja
Wetterhof, ja soitakin siviilihenkilöit. Soittokunta soitteli
marsseja. Illalla saatiin lahjoja, kuten omenoita ym sekä 75 p.
Rahaa. Hannila piti illalla esitelmän Runebergistä Suomen sodan
kuvaajana puhuen myös siitä merkityksestä mikä sillä on, että
olemme nyt vieraalla maalla vietämme Runebergin juhlaa. Illalla
saatiin perunoita ja lihaa sekä punssia s.o. Teetä, johon oli
jakin sekoitettu.
6.2. Sunnuntai.
Palkintojen jako kolmannen komppania pihalla. Kävin kylällä
Nikulan, Pulkkisen, Kolehmaisen ja Soderbergin kanssa ilman, että
olin saanut lupaa, joka nyt piti saada hauptmannilta. Ikävn
puoleista tahtoo elämä olla.
8.2. Ammuimme
aamupäivällö ampumaketjussa 20 laukausta rivissä oleviin miehen
yläruumista esittäviin maaleihin. Ammun 2 kumoon ja kolmanteenkn
osasin. Tulos oli hyvä ja aloin pitä pyssyäni ja ampumataitoani
paremmassa arvossa kuin ennen.
12.2. Illalla olimme
kantiinissa, joimme biriä ja lauloimme, ilta kului hauskasti.
19.2. Prufung A luokkaan
pääsemiseksi. Pääsimme helpolla. Majuri tarkasti.
9.3. Tänne Locktedtiin
saapui pari herraa Helsingistä, von Bonsdorff ja jokin muu herra
(Sario). He tarkastivat yhdessä majurin kanssa meidän joukkoamme.
Sen verran voin heitä nähdä ”stillgestandissa” seisoessani
ja majuriin katsoessani, näyttivät he väliin liikuttuneiltä
kulkiessaan rintamamme ohi Maamme-laulua soitettaessa.
Paraatimarssi sujui meiltä erinomaisesti.
2.5. Meidät vihodinkin
mobilisoitiin, silloin me hurrattiin. Soittokunta soitti illasalla.
23.5. Lähtöä oli
odotettu ja valmistettu koko kuukausi. Eilen oli viimeiset suuret
valmistukset, jolloin annettiin rautaiset annokset ja kuolinlappu
sekä paljon ”liebesgabenia”. Tänään oli täysi tornisteri
selässä 15 km marssi ja taisteluharjoitus, jonka jälkeen
vapaaherra Bonsdorff puhui saksaksi, suomeksi ja ruotsiksi,lausuen,
että me osa maamme nuorisosta, jotka olemme puettuna saksalaiseen
sotilaspukuun olle sen turva ja pelastus, kunhan vain jaksamme ja
tahdomme täyttäää raskaan tehtävämme ja tuotamme Suomelle
kunniaa, sillä meidän ainoa ystävämme on suuri Saksan
valtakunta. ”Pojat, jääkärit,Herra varjelkoon teitä”,
lausui hän lopuksi ja ehdotti 3. kertaa eläköönhuudon Suomelle
ja lopuksi Maamme-laulun. Lopuksi oli paraati.
6.6.1916 Aamusella
tarkasti meidän eversti, jonka rykmenttiin tulemme kuulumaan. Hän
piti meille (saksan kielellä) puheen, lausuen että hän toivoo
meidän taistelevan samalla tavalla kuin saksalaiset.
9.6. Aamulla klo 5
lähdimme Tittelmundesta sodan hävittämien seutujen kautta, jossa
oli vähän väliä juoksuhautoja ja majoituttiin noin 13 km päässä
kentälle, muutaman kanttiinin lähelle. Matkalla näimme
ilmailijoita, joista yhtä venäläistä ammuttiin.
10.6. Klo 2 tiennoissa
ajettiin miehet ulos teltoista. Satoi ja hämärsi hyvän joukon.
Minua nukutti ja olin märkänä kun alkuyön nukuin ulkona, siksi
kunnes sade minut herätti. Matka tuntui raskaalta marssia ( 7km).
Rintamalle saavuimme 6 a 7 aamulla. Äkkiä olimme tottuneet
asemissa elämään.
11.6. Ryssät ja
saksalaiset ovat ampuneet kovasti tykeillä. Olemme aina vähän
päästä olleet understandeissa. Pommeja putosi hyvin lähelle.
12.6. Yöllä olin
”horchpostissa”. Ryssät ampuivat vähän, tuli turha alarmi.
13.6. Yöllä
horchpostissa ryssät ampuivat meitä ja heittivät käsipommeja.
Kuulat vinkuivat korvissa. Vasemmala kovat taistelut. Tykit
ulvoivat ja konekiväärit ampuivat niinkuin moottorit olisivat
käyneet. Kome yö muuten, vaikka ilkeiltä tuntui kulain ja pommin
sirujen vonkuna.
14.6.Venäläisten asemia
pommitettiin kovasti sekä kymmenillä tykeillä että kivääreillä.
Karkulaisten sanotaan ilmoittaneen, että evnäläiset menettivät
140 kuollutta ja kolmattasataa haavoittunutta.
16.6. Satanut koko päivän.
Vaatteer ovat läpimärät, asuntomme katto vuotaa, valvoa pitää
koko yö, odotetaan venäläisten hyökkäystä.
19.6. Venäläinen
lentokone heitti pommeja asemiimme. Muuan pommi putosi 30-40 metriä
minusta, noin 10 metriä muutamista pojista. Ei tullut mitään
vahinkoa, kun pommi sattui pehmeään maahan.
23.6. Juhannuksen
kunniaksi on puhdistettu mökki ja kannettu koivuja sen eteen.
Kaasualarmi illalla, tavallinen alarmi aamulla. Kaunis päivä on
taasen pitkästä aikaa. Tykeillä on ammutt aikalailla molemmin
puolin. Illalla menen ”Hochpostiin” siihen aikaan kuin kotona
ehkä sytytetaan juhannuskokkoja.
25.6. Pari miestä meidän
komppaniasta on karannut venäläisten puolelle ja illalla het
näimme seuraukset. Kello 10 aikaan alkoivat ryssät kovan
tykkitulen meitä vastaan. Kun ensimmäiset schrapneilit ja
granaatit lensivät ja räjähtelivät, sieppasimme heti kiväärimme
ja juoksimme understandiin kiroten karkureita, joiden aikaansaam
tämä oli. Kovaa pommitusta kesti 11 paikoille, jolloin
saksalaiset alkoivat vastata. Koko yön olemme viettäneet
valveilla, nukkuen kivääei vieressä ja syöden leipää sekä
juustoa, jota jaettiin.
26.6. Kuuma ja kaunis
päivä. Olemme kaikki valveilla. Miehet nukkuvat pitkien
varustukisen vartta. Kolmannesta komppaniasta kuollut eilen yksi
mies ( rinta ja vatsa mennyt halki) ja kaksi on haavoittunut. !
Komppaniassa yksi mies kuuluu haavoittuneen. Ryssät ampuivat äsken
mina pääni ohitse kun nousin kiikaroimaan heihin päin. Nuorempi
Laakso, sukulaiseni on haavoittunut.
5.7. Sain terveisiä
kotoa (Ilmari Pohjanpalo oli kirjoittanut Nestolle) Tuntui
tavattoman hauskalta nähdä, että kotona voidaan hyvin. Meistä
oikealle ovat ryssät hyökänneet iltapäivällä.
19.7. Sunnunstaista saakka
!16.p) on meistä oikealla ollut kovia taisteluita jatkuen
vieläkin. Tykit ovat ampuneet niin, että maa on tärissyt.
Ilmailijat ovat olleet molemmin puolin toiminnassa. Venäläiset
ovat valonheittäjilä valaisseet taivasta ja sitä on ollut hauska
katsella samalla kun tykin laukaukset ja ukkosen salamat valaisevat
taivaanrantaa.
25.7. Yöllä klo 12
aikaan Lundberg minun käskien tulla stellungiin. Tullin kivääri
kädessä ulos ja siellä sain kuulla, että patrulli on
taistelussa ja pelättiin heidän joutuneen vangiksi, koska kuului
avunhuutoja. Kaikki olivat hyvin kiihdyksissään ja miehet
tahtoivat ilman käskyä mennä heitä auttamaan. Jonkin ajan
kuluttua kuulimme kumminkin, että patrullissa olijvat olivat
tulleet rakaisin ja heistä neljä oli haavoittunut. Ryssät olivat
väijyneet heitä muutaman kannon luonna ojassa ja poikain päästyä
10-15 metrin päähän ampuivat yhteislaukauksen haavoittaen
Veijolaa, Svanströmi. Malkamäkeä jalkaan ja Meliniä käteen.
Pojat, vaikka yöötettyinä, ampuivat kovasti takaisin ja
heittivät kolme käsigranaattia ajaen paljon lukuisammat ryssät
hyppyyn sekä tappaen ja haavoittean heistä useita.
1.8. Olin lääkärin
luona ja sain tietää, että minulla on sydäntauti, niinkuin
kauan olen jo pelännytkin. Olen sen saanut varmasti kovasta
tukinkannosta.
16.8. Eilen kuoli
toisesta komppaniasta yksi poika granaatista ja yöllä klo 12
haavoittui yksi poika III kompanian kiväärin kuulasta. Juuri
silloin vaihdoimme vahtia kun tämä tapahtui.
23.8. Tänä iltana
lähdemme pois asemistamma Missen rannalta. Saimme tietää sen
vasta tänään puolen päivän aikoihin. Emme tiedä minne
menemme, ehkä taisteluun, mutta kaikki ovat iloisia taasen
vaihtelusta. Kuljimme Mitaun kautta
Tuckumiin, joka näytti olevan pienen puoleinen matala kaupunki
korkealla mäellä joen varrella. Joitain sieviä taloja oli samoin
kuin puistojakn, asukkaista näkyi pääkaduilla vain joitakin
ukkoja ja akkoja. Illalla olin Pahikkalan Jalmarin kanssa
kaupungilla, kävimme eräässä kahvilassa. Joimme kahvia, jota
tuotiin isoilla mukeilla, Sen jälkeen kävimme Jalmarin kanssa
muutamassa kapakassa ja ostimme pullon viiniä. Illalla aika
iloinen elämä kortteerissamme entisessä tyttökoulussa, kun
kaikki olivat hyvällä päällä.
12.9.1916 Tänään on
ollut kaunis ja kirkas päivä. Olemme laitelleet takkaa kellariimme,
jossa öisin alkaa olla jo kovin kylmä. Öisin olemme olleet töissä
merenrannalla 4,5 km täältä Kneisesta; on olut kauniita ja
valoisia kuutamoita ja meri on väliin ollut valkoisen tuulella,
toisinaan taasen aivan tyvenenä. Nyt keittelemme nuotiolla
perunoita, jota äsken varastimme ollessamme perunoita kuorimassa
keittiössä.
14.9.Olemme taasa uudessa
paikassa merenrannalla stellungissa rintama merelle päin.
Juoksuhauta on kaivettu rannikon suuntaan kulkemaan kankaaseen,
samoinkuin syvät understandtkin. Metsä on komeaa männikköä ja
petäjikköä. Noin 20 m juoksuhaudasta leviää aava ulappa ja
meri kohisee, niinkuin ennen kotiseudulla Kalajoella. Kotona on nyt
Idan päivä, äidin nimipäivä. Ryssän kuula vinkaisi ilkeästi
sattuessaan kanervikkoon tullen takaapäin.
22.9. Abenbrodtin mukana
saimme suomalaisia Fennia-paperosseja 2 kpl mieheen. Miten lienevät
tänne joutuneet, vaikka osan tietenkin saksalaiset tapansa mukaan
ovat varastaneet. Yöllä oli kovin kylmä, aamusella pakotti
jalkoja, joihin on reumatismi jo iskenyt. Kenttäuunissa pidämme
öisin tulta ja keittelemme pimeässä maggia tai kahvia, kun ei
saa kynttilöitä edes Tuckmannistakaan, mutta ehkä Libausta
saadaan, josta on tilattu.
25.9. Maanatai.
Lauantain kävin Forsman stellungissa ja toi hyvin suuria uutisia.
Pohjanpalon Ilmarin pitäisi olla Lockstedtissa, mikä oli yllätys
minulle.
26.9. Eilen kävi
Österman meidän luonamme mukanansa julistus, jonka majuri oli
antanut poikain valitusten takia. Majuri oli kuullut, mutta
muutamat suomalaise tahtoivat frontin taakse, jolloin ei ole muuta
mahdollisuutta kuin hajottaa tämä ainoa suomalainen pataljoona.
Samalla hän huomauttaa, ettei Saksan joukkoissa tule ikinä
kysymykseen, että joukko vaatii paikkaa frontin takana ja
korostaa, että monet saksalaiset ovat olleet jo vuosia rintamalla,
suomalaiset vasta neljättä kuukautta,, eikä kaatuneitakaan ole
kuin seitsemän. Me annoimme vastaukseksi, että jäämme ennenkuin
tahdomme palajoonan hajoitusta.Mutta kun illalla kävimme Laitin
kanssa stellungissa, niin siellä olivat mielet hyvin
ristiriitaiset. Häpeällistä on, jos pataljoonamme hajoitetaan ja
saksalaiset upseerit saavat käsityksen, että me pelkäämme.
Mutta paha on sekin, jos täällä pitää miesten olla ja kuolla,
joille usealle on Suomessa sanottu, ettei käytettäisi muualla
kuin Suomessa.
3.10. Eilen illalla sain
kortin Yrjöltä, joka on Lockstedtissa. Se tuntui hauskalta, mutta
myös ikävältä, sillä veljeni on liian nuori näin raskaaseen
ja vaaralliseen hommaan.
20.10. Matkustimme koko
eilisen päivän urlaubilaisten junalla, jonka lähtiessä
torvisoittokunta soitti asemalla. Pidimme hauskaa junassa, ehkä
liiankin hauskalle tuulelle sai meidät viini. Berliiniin saavuime
kello puoli kahdensan aamulla. Päivällä hakiessamme tavaroita,
tapasin Mausin Vaasasta. Hän kysyi mistä oli kotoisin, ruotsiksi
ja minä sanoin olevani Kalajoelta, jolloin hän sanoi, että hän
ollut Kalajoella usein ja hänellä on tuttuja siellä.
25.11. Saavuimme eilen
iltapäivällä Lockstedtiin Berliinistä, matka oli ikävän
puoleista ja väsyttävää, maisematkin nyt syksyllä hyvin
autioita niittyjä ja huonoa metsää.
26.11. Sunnuntai. Tänään
kello 12 lähdimme Yrjön ja Nestorin kanssa Lockstedtista
Hamburgiin. Nyt olen paraikaa asunnossamme hienossa huoneessa,
josta maksame markan vuorokaudessa miestä kohti. Olemme syöneet
Soldaten Rast`ssa soppaa ja leipää, se maksoi 30 pfenningiä,
siis tavattoman halpaa. Samoin oleem olleet Felbesin kahvilassa
bieriä juomassa ja kuuntelmassa laulua ja soittoa sekä tyttöjä.
5.12. Eilen saavuimme
taasen Berliiniin Hamburgista. Mita Hamburgin matkaan tulee, niin
se oli aika mukava ja huvittavakin. Ensin siellä oli Ilmari
Pohjanpalo ja Yrjökin ja heidän kanssaan kulettiin ymEpäri
kaupunkia kahvilasta toiseen etupäässä, samoin kävimme
valokuvassa. Poikain lähdettyä keskiviikkona pois, kuljimme
Nestorin kanssa taas kahden. Merimieslähetyksen vahtimestari
Isakssonin luona tapasimme monenlaista : jääkäreitä, oli
naisia, olisi siviilitöissä olevia meidän poikia, tapasin
sisareni Tyynen entisiä luokkatoverin Kavosenkin, vaan joka
sydäntaudin takia on joutunut pois patajoonastamme ja ollut sitten
muutamssa pappilassa ja Hamburgissa. Muuten olivat ne pojat, joiden
sairauden takia olivat viedyt siviilitöihin, saaneet
Etelä-Saksassa kokea hyvinkin huonoa kohtelua, ollessan jollakin
suurella maatilalla töissä sotavankien kanssa.
8.12. Matkalla
rintamalle. Saavumme kohta Mitauhin, kello on 9 paikkeilla illalla
ja matka alkaa olla jo oikein hirvittää, kun ei ole enää ede
konjakin höyryäkään päässä ja saa lopun yötä kylmässä
odotussalissa ja vaunussa kävistellä.
16.12. Eilen puolen
päivän tienoissa saavuimme Libauhun garnisoniin ja asumme nyt
suuressa ”Baijerilaisessa kasarmissa” koko pataljoona. Olen
katsellut sekä tänään iltasella että eilen kaupunkia, joka on
puolikomea, toisinpaikoin varmaan kesällä kaunistakin,
merenrannalla kuin on isoja puistokatuja ja puistoja. Toiset kadut
taasen ovat mutkikkaita osaksi ja eivät erityisen hauskan
näköisiä.
24.12. On sunnuntai ja
samalla jouluaatto. Muistuupa mieleen monet entiset joulut
valmistuksineen. Kävin eilen joulun kunniaksi saunassa, kenties
parin kuukauden kuluttua taasen sitten, kuin viimeksi oikein
saunoin, Muuten on valmistuksia tehtytäälllä kasamissamme;
koristettu 3 joulukuusta, naulattu oksia seiniin samoin kuin
papreitakin, kannettu 2 oluttynnyriä sisälle ym.
26.12. Tapaninpäivän
aamu; on vuosi kulunut siitä kun olin kotona viimeisen päivän.
Tämä vuosi on ollut vaihtelevaista elämässäni, eniten nähnyt
maailmaa monelta puolelta, eniten kumminkin ehkä kovalta puolelta;
monasti on ollut nälkä, monasti on ollut kylmä; ilman että on
saanut syödä ja lämmitellä. Useasti on ollu mitä suurin
väsymys, jota ei olisi luullut jaksavan kenenkään, mutta niin on
vain mennyt aika eteenpäin ja ei vielä kaduta tämä vuosi
ollenkaan.
12.1.1917 Taas olemme
frontilla, vaikka reservinä. Tämän kuun 5.pnä piti majuri Bayer
meille eroajaispuheen ja sen kunniaksi saimme vapaapäivän, mutta
puolenpäivän aikaan tulikin alarmi ja kello puoli viisi lähdimme
asemalle. Tuckumiin tulimme aamusella, yö oli kylmä
härkävaunussa. Kello 1 yöllä taasen alarmi Tuckumissa, astuimme
junaan ja astuimme Mitaun ja Tuckumin välillä ulos aamulla 7-8
aikaan ja aloimme marssia kohti rintamaa, missä ryssät olivat
hyökänneet. Matkalla tuotiin haavottuneita ja kuolleita
vastaamme. Illalla marssimme Aa-joen yli luotisuihkussa, yksi mies
haavoittui kolmannesta kompaniasta, 1 mies sai manttelin läpi
kuulan. Minulla meni jalkain välistä kuula. Puolisääreen
kahlasimme vedessä ehkä noin 10 asteen pakkasessa. Kurjaa oli!
Marssimme ehkä syömättä 30 km sinä päivänä. Mikkonen
Kalajoelta sai surmansa graanatista samana iltana; hän kuului
pioneerikomppaniaan.
19.1.1917 Olemme nyt
Mitaussa ja asumme muutamassa isossa koulurakennuksessa. Toissa yönä
olimme kenttävahdissa. Kylmä oli emmekä nukkuneet ollenkaan.
Ryssäkin ampui muutamia graanaatteja lähellemme maantielle,
osoitellen pitkää siltaa, jonka päässä melkein seisoimme. Kiivas
ratrullikahakka oli myös yöllä. Pakkasta ehkä oli 25 astetta.
Mitaussa perustettiin
meidän joukosamme hiihtäjäjoukko, johon otettiin 100 miestä joka
komppaniasta, lisäksi konekivääreitä. Meidän tuli hyökätä
eteenpäin saksalaisten raivaamasta aukosta. Mitausta lähtiessämme
ampui 1 komppanian oberzugfuhrer Ståhlberg yhden miehen, joka
kieltäytyi lähtemästä.
(
Jääkärikauden ikäviin muistoihin kuuluu esimiesasemassa olleen
suomalaisen Armas Ståhlbergin toteuttama jääkäri Sven Saarikosken
– joka kieltäytyi lähtemästä hyökkäykseen – teloitus
tammikuussa 1917. Ilmari Turja kirjoitti siitä 1980-luvun alussa
näytelmän ”Jääkäri Ståhl”. Lähellä ollut kalajokinen Eino
Pernu mainitsee asiasta lyhyesti päiväkirjassaan 19.1.1917).
4.2.Sunnuntai
Kirkas päivä, asumme nyt lämpimässä mökissä. Ankaria
tytkistötaistaluja on ollut useampina päivinä. Kuolleita ovat
metsät täynnä, ne eivät ole hauskan näköisiä jäätyneinä
ja ryöstettyinä.
13.2.
Lauantaipäivä ja olimme työssä, ja sieltä palatessani tapasin
veljeni Yrjön ja Ilmari Pohjanpalon, jotka olivat saapuneet
Munsterista.
18.3.
Sunnuntai, Loppuviikolla alkoi kiertää hurjia huhuja
vallakumouksesta Venäjällä ja vaikka en alussa niitä
uskonutkaan, niin näyttää niissä olevan kumminkin perää.
Tämähän lisää taase meissä innostusta kokolailla ja varmaan
ehkä tulee meillekin äkkiä muutos, jos asiat rupeavat menemään
toivottuun suuntaan Venäjällä ja Suomessa.
27.3.
Saavuimme Libauhun, missä kevät on paljon pitemmällä kuin
Tuckumissa, johtune kaiketi meren läheisyydestä.
29.3.
Kuulin Laitilta , joka palasi ”Urlaubilta”, että minunkin
nimeni on ryssäin kirjoissa ja että he ovat kuuluttaneet perään.
Hyvä ei siis ole Suomeen mennä. Venäjän vallankumous meitä
ensin innosti, mutta nyt emme enää luota siihen enempää mitä
näytetään Suomessakaan luotettavan.
30.3.
Harjoiteltu paraatia aamulla. Kenttä on tavattoman märkä, niin
että saappaat olivat täynnä vettä.
6.4.
Pitkäperjantai. Nyt on alettu ehkä tositeolla ajatella menoa
Suomeen. On alettu opettaa joka miesta aliupseerin tehtäviin
äkseerettaissa, samaten on jaettu komppania osiin kiväärejä
varten, pieneeritöitä varten, sähköttäjiksi y.m.
9.4.
Köyhänä kuin kirkon rotta on täyttynyt viettää nämä
juhlapyhät ja muistella miten ennen, ja nytkin taasen Suomessa
syötiin.
14.4.
Toissapäivänä saime lunnasrahoja 2:70 Rmk sitä ansiosta että
olimme mukana Aa-joen taisteluissa. Hyväähän se raha tekikin,
vaikka minulta meni heti ensimmäisenä päivänä kaikki, kuin
söin Soldatenheimissa ja oli kahvilassa.
2.5.
Luin Svenska Dagbladetista Suomen Senaatin puheenjohtajan Oskari
Tokoion puheen, jossa hän lausuu Suomen itsenäisyyden olevan
parhaan ratkaisun Suomen kysymykselle. Tämä puhe innostutti
mieliä.
25.5.
Perjantainpäivä. Kello 6. aamusella valmistauduimme pataljoooonan
harjoituksiin. Eilen laitoimme Matille kirjeen kotia, joka joutunee
juhannuksen tienoilla.
27.5.
Ensimmäinen helluntaipyhä. On jo aivan kesäinen ilma, lämmin ja
kirkas ekä puutu mitään muuta kuin ruokaa enemmän ja vähän
rahaa, jotta elämä olsi kutakuinkin hyvästi. Mutta ruokakysymys
on ollut tänä keväänä erikoisen kipeänä asiakan, jopa niin
että voi sanoa, jotta ne kymmenet sairaustapaukset, kuten malaria
ym. johtuvat huonnosta ja riittämättömästä ravinnnosta, kuten
lääkäritkin ovat selittäneet. Ja ampuihan muuan III komppanian
poika itsensä, kun ei enää halunnut kärsiä enempää.
Iltapäivällä olimme Yrjän, Ilmarin ja Kailan Aunon kanssa
katsomassa bayrsilaisten infanteristien ja marinein välistä
potkupallokilpailua. Marinit voittivat.
29.5.
Ihana päivä. Meri on aivan tyyni, oikealla pohjoisessa on Libaun
satama ja sen edustalla on useita laivoja liikkeellä.
31.5.
Vuosijuhla pataljoonalla siitä, kun lähdettiin Lockstedtista.
Aamupäivällä paraati, jossa joukkoa taraksti Libaun kuvernööri.
3.6.
Sunnuntai. Taasen oli paraati ja meitä tarkasti hänen
kuninkaallinen korekutensa Preussin prinssi Heinrich, keisarin
veli. Prinssi oli vanha mies, kasvot laihat, ryppyiset, viikset
harmahtavat. Mukana oli muun muassa oluttynnörin näköinen mies,
pien mutta vatsa kauhea.
24.6.
Juhannuspäivä. Voin mainita, että talvella ajattelin, kunhan
tässä Juhannuksessa eletään, niin kyllä kaiketi sitä jo näkee
mitä tästä kaikesta tulee, nyt on mennyt toivo sodan
päättymisestä melkein ensi juhannukseen.
30.6l
Pataljoonassa ovat mielet taas levottomia niinkuin usein jo
ennenkin ja siihen on taasen erikoiset syyt olemassa: esimerkiksi
täysi aktiivinen toiminta Suomessa ja täällä (aseiden vienti
Suomeen, komennuskuntien lähettäminen, agitationi ja meikäläsiten
parempi opetus järjestämällä uudestaan pataljoona).
7.7.
Tätä nykyä on pataljoonalla ulosmenokielto, koska muka
pataljoonasta on 67 % malarian saastuttamia ja lisäksi 30 %
pitäisi olla tuperkelin saastuttamia.
19.7.
Luutnantti Koennecke puheli asemastamme ja myönsi, että olo
täällä Libaussa ja ikuinen harjoitteleminen tuntuu
hullutukselta, kuin paras aika menee hukkaan, mutta ei auta,
odottaa täytyy asian kehitystä Suomessa. Kyllästyminen onkin
yleistä.
24.7.1917 Muistettava
päivä, sillä Hauptm. Ausfeld on tullut takaisin Berliinistä ja
puheli kentällä aivan suoraan Suomeen menosta ja valmistuksista,
sekä kehoitti ennen kaikkea varomaan urkkijoita. Tässä oli ensi
kerta, kun joku upseeri puhuu miehille Suomeen menosta tosissaan.
29.7. Taaskin uusia
kursseja ja minä olen nyt konekiväärikursseilla. Huomattava on
kyllä se että komppaniat on jaettu maakuntain mukaan osastoihin.
Kuulun veljeni Yrjön kanssa ”Pohjoispohjalaisiin”. Pohjalaisia
on komppaniassamme yhtä paljon kuin muita yhteensä.
8.8. Suomeen menoa
näytettään hommaavan yhä edelleen, niinpä viime viikolla
komennettiin noin toistakymmentä miestä komppaniasta ja eilen 5
miestä kppn. Täysissä kenttävarustuksissa, ei tiedetä
kumminkaan minne. Kasarmin porttia vastapäätä olevasta
kauppakojusta ajoi Hauptmannimme pois juutalaisen, joka koetti
udella minne nämä komennetut menivät ja kohta tämä juutalainen
vangittiinkin spionina.
5.9. Kuulimme huhun,
joka heti varmistui, että Riga on valloitettu t.k. 3. päivänä.
Libaussa oli paikoin lippuja ja ilo suuri, paitsi venäläisten ja
lättiläisten kesken, joiden sanottiin itkeneen.
24.10. Äkisti on
kulunut kesä ja on syksy täällä Libaussa, huolimatta siitä,
että aika tuntuu usein hyvin ikävältä, mutta syy on kait siinä,
että huolimatta yksitoikkoisesta sotilaselämästä, ulkomaiset
tapaukset ovat kiinnittäneet niin mielemme, että olemme
unohtaneet kaiken muun.
28.10. Sunnuntaipäivä,
jolloin minä sain arvon ylennyksen, joten olen nyt
”Hilfsgruppenfuhrer”.
1.11. Minut ja Yrjö
siirrettiin tänään 1 konekiväärikomppaniaan, Muutto tuli vähän
odottamatta, vaikka ensimmäisen tiedon siitä sain Forsmannilta,
joka lupasi leipäpalasta tai muutamia keitettyjä perunoita
vastaan sanoa minulle jotain, joka minua ja velimiestä koskee.
Muutto komppaniasta on minulle samantekevää.
11.11.Vuosi on kulunut
siitä kun rintamalla olin vaarallisessa patrullissa. Kuka olisi
uskonut, että sota kestää näin kauan. Viimenkin pääsee
siviiliin patajoonastamme ainakin osa ja olen miettinyt, lähdenkö
vai jäänkä tänne. Tänne jääville luvataan parempi palkka ja
asunto, mutta luottamus on mennyt näihin hommiin.
5.12. Välirauha on
tehty Venäjän ja Saksan välillä. Meidän jääkärien aika on
luultavasti mennyt.
9.12. Toinen
adventtisunnuntai, jolloin olimme iltapäivällä kirkossa. Siellä
lauloi jääkäreistä ja kaupungin naisista kokoonpantu sekakuoro
”Hoosiannaa” suomeksi. Hauska oli kuulla etenkin naisääniä,
vaikkakin ne olivat heikkoja verrattuna miesääniin.
16.12. Taasen on huhuja
meidän lähdöstä Suomeen. Sanotaan sieltä tulleen käskyn
lähteä joulun jälkeen ja olen kuullut erikoisia suunnitelmia
maihinnousua varten, mutta kukaan ei enää luota mihinkään,
toivotaan vaan, että ”irti päästäs tästä hommasta”. Joulu
tulee, ikävää on, ilman rahaa, entisiä joulun iloja.
24.12. Jouluaatto ja
olimme laittaneet asunnostamme juhlahuonetta, se on: olemme
lykänneet sänkyjä kasaan ja eroittaneet ne suurilla peitteillä
muusta huoneesta ja samalla pesseet pöydät, penkit ja lattiat.
Eilen sain kotoa Matilta kirjeen, Yrjö sai kortin ja minä vielä
sanomalehtiä. Olen tavattoman hyvilläni, kun taasen kuuli kotoa
jotain.
18.1. 1918 Eilen aamulla
kuuden aikoihin tulimme Yrjön kanssa lomalta Berliinistä taasen
tänne Libauhun ja nyt minä olen tallivahdinhaltija; Yrjä taasen
vahtimiehenä. Loma Berliinissä oli hauskaa niin hyvin kuin
vähillä rahoilla suinkin voi toivoa. Sillä pääasiana pidän
minä, kun saa joskus elää ihmisten tavalla ja olla huoletonna
välittämättä virasta ja ”dienstistä”. Berliinissä
kuleskelimme kahden Yrjön kanssa useissa paikoissa, kuten:
Siegesaaleilla ja Hinderburgin patsaalla ja Siegesaulessa. Kävimme
myös Zeughausissa, missä on tavattomattomasti nähtävyyksiä;
vanhoja aseita, lippuja, sota-aseita, sotilaita täysissä
varustuksissa ritariajalta nykypäivään saakka.
Uudenvuoden aikaan
vietimme muutamassa Winterfeld-kahvilassa; siellä oli aika remu!
Mainittava viinitupa oli zum Groten Gottlich. Aika kului nopeaan,
vähän liian nopeaan ja tuntui tavattoman ikävältä lähteä
pois viime päivinä. Rahaa olimme odotelleet kotoa, mutta ei
kuulunut. Tulimme toimeen kumminkin loppuun saakka. Urlaubilla
ollessamme tunnustivat Ruotsi ja Saksa Suomen itsenäisyyden.
20.1. Täällä Libaussa
on väliin talvi, väliin sataa vettä. Rautatieonnettomuuksia on
tapahtunut. Sanotaan 12 meikäläisen saaneen surmansa
Osnabruckissa ja pari poikaa on ollut mukana Insterburgissa, missä
on kuollut paljon saksalaisia.
5.2. Runebergin päivä
ja vapaapäivä. Olen ollut niin kuin kaikki muutkin täällä
aivan kuin hiilillä näinä päivinä, aina siitä lähtien kun
alkoi kuulua taisteluista Suomessa, kaiket päivät olemme
kiroilleet, miksi emme me ole siellä, mikä on syynä, että
ollaan täällä, aina vain täällä häpeällisesti maaten?
Stabissa on poikia käynyt uhkauksilla ja pyynnöillä, saadakseen
herrat toimeen ja nytkait onkin jo tieto siitä, milloin ja miten
lähdetään, vaikkei pataljoona sitä vielä tiedä.
17.2. Kaunis yö
laivalla. Olemme matkalla Suomeen ja makaamme ankkurissa
luullakseni Gotlannin eteläkäressä ruotsalainen torpedovene
vieressämme. Lähdimme matkaan 14 p. vasten yöllä puoli neljä
karasmista Libausta. Libaun talvisatamasta lähdettiin kello 2
aikoihin päivällä. Saattamassa olivat pataljoonamme upseerit,
jotka jäivät ikäviinsä rannalle, siltä näytti.
Kulimme pitkin rannikkoa
etelään ja länteen, vasta viime yönä Ruotsin puolelle Ölannin
kohdalla, missä ajoimme Kalmarin salmen ja laskimme ankkurin.
Vähän päästä tuli ruotsalainen torpeedovene meitä
tarkastamaan ja siltä kuulimme, että ryssätkin ovat meitä
hakeneet Murtajan ja sotalaivan kanssa.
Lädeaineisto Lauri Järvisen kirjoitukset Kalajokiseutulehdessä 21.3., 28.3., 4.4. ja 18.4. ja 25.4.1998