Kalajoen kirkkojen historia
Ensimmäiset
maininnat Kalajoen
seurakunnasta löytyvät
vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli
rakennettu kappelikirkko. Seurakunta
käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina
Haapajärveä ja Reisjärveä myöten. Laaja emäseurakunta jakaantui
1800-luvulla osiin, kun kappeliseurakunnat itsenäistyivät yksi
toisensa jälkeen, ensimmäisenä Haapajärvi vuonna 1838 ja
viimeisenä Rautio vuonna 1921.
Kalajoen
toinen kirkko
oli pappisluettelon mukaan Pohjankylän ylipäässä, lähellä
Mantilan taloa. Kirkko lienee rakennettu 1550-luvun keskivaiheilla.
Erään tiedon mukaan kirkko sijaitsi tuolla paikalla vuosina
1556-1597. Kalajoen ensimmäiset kirkot olivat pieniä ja
vaatimattomia. Toisen kirkon oletetulle paikalle Luutaojan varteen on
pystytetty muistomerkki 11.9.1961.
Kirkko ei ollut kauan
Mantilankaan luona. Vanha kirkko siirrettiin tai luultavammin uusi
kirkko rakennettiin Pohjankylän alapäähän Kirkko-ojan ja
Tapuliojan välille nykyisen terveyskeskuksen kohdalle jokitörmälle.
Kirkko rakennettiin
Ljungo
Tuomaanpojan ollessa
Kalajoen kirkkoherrana lähelle pappilaa, tervatoria, maantietä ja
satamaa. Kalajoen kolmannen
kirkon
paikka osoittautui kuitenkin ennen pitkää kelvottomaksi. Tämä
johtui siitä, että joki syövytti kirkon kohdalla savista
rantatörmää, jossa oli kirkko ja hautausmaa, joka alinomaa vyöryi
veteen. Ei auttanut muu kuin rakentaa vuonna 1636 kirkko Etelänkylään
sille hiekkakummulle, jolla Kalajoen nykyinen kirkko seisoo. Nykyisin
Kalajoen kolmannen hautausmaan päälle on rakennettu puisto, mikä
on saanut v. 2022 nimen Kiviojan puisto.
Neljäs
kirkko
rakennettiin vuonna 1636 ja maalattiin kaksi vuotta myöhemmin.
Kirkon sisustus oli ennen Isoa vihaa pääpiirteissään samanlainen
kuin nykyäänkin vanhoissa kirkoissa. Kirkossa oli lehteri.
Saarnastuolin reunalla oli tiimalasi, josta saarnaa pitävä pappi
näki ajan kulun. Köyhienlipas oli kirkon ovensuussa. Sillä
kerättiin rahaa kunnan köyhille. Eteisessä oli jalkapuu, jossa
kirkkorangaistukseen tuomittujen seurakuntalaisten täytyi istua
häpeämässä.
Emäseurakunnan vanhassa kirkossa suoritetut korjaustyöt eivät voineet estää rakennuksen jatkuvaa rappeutumista. Tämä käy selville joulukuun 3 päivänä 1776 rakennusmestari Jylkän johdolla suoritetusta tarkastuksesta. Kirkon seinä olivat pahoin vahingoituneet ja pienen eteisen itäisin pilasi sekä sakastin pilari olivat mädäntyneet ja moneen kertaan paikatukki Heikoista seinistä ja kannatinpilareista johtuen kattokin oli pahoin vioittunut ja retkahtanut keskeltä alas. Kun seurakunnassa oli 40-50 pariskuntaa ilman penkkisijoja ja vanhan kirkon korjaus olisi tullut suhteettoman kalliiksi, sai uuden kirkon rakentamispäätös yleisen hyväksymisen.
Rakennusaineiden hankkiminen oli vaikea tehtävä. Tiilet oli tuotava Kokkolasta saakka, sillä pitäjässä ei ollut tiilitehdasta tai lähitienoon merenpohjan saven luultiin olevan niin suolapitoinen, ettei sitä voitu polttaa. Kalkkikivi oli tuotava peräti Tukholamasta saakka. Kaikeksi onnettomuudeksi suuret metsäpalot olivat viimeksi kuluneina kuivina kesinä tuhonneet paljon metsiä, mutta takamailta puita kuitenkin vielä voitiin saada. Kun rakennustöiden alkamisen tiellä oli monia esteitä, päätettiin ensimmäisenä vuonna keskittyä tarvikkeiden hankkimiseen, seuraavana vuonna laskettaisiin perustua ja vasta kolmantena uusi rakennus tehtäisiin vanhan länsipuolelle osaksi entiseen kirkkotarhaan, sillä näin menetellen voisi vanha kirkko seistä purkamatta, kunnes uuden seiniä ryhdyttäisiin tekemään.
Kirkonrakentajista puhuttaessa on jo huomautettu, että maanmittari Henrik Holmborn suunnitteli uutta kirkkoa varten piirustukset. Kun luonnoksessa oli otettu huomioon seurakunnan suuruus – kirkkoon mahtui 540 henkeä – niin se hyväksyttiin kappelien edustajen vastusteluista huolimatta, Keppelit pelkäsivät piirustusten mukaisen kirkon tulevan liian kalliiksi. Klemetti pitää Holmbornin suunnitelmaa ainutlaatuisena. Suomen kirkonrakennustaiteen historiassa ja antaa siitä seuraavan arvostelun: ”Sanankuulijain kannalta kirkko olisi ollut perin käytännöllinen, eikä ole epäilystäkään siitä, etteikö sitä olisi Kalajoella taitavain kirvesmiesten tunnetussa pitäjässä Holmbornin piirustusten mukaan saatu kootuksi, toinen asia on miltä semmoinen sirkusteltta olisi näyttänyt,” Indententtikonttori hylkäsi piirustukset, koska se oli ”epätavallinen” ja siinä oli ”puukirkoksi epäkäytännöllinen leveys ja liian korka kattorakenne”. Adelcrantz laati sitten uudet piirustukset, jotka kuningas hyväksyi 24.3.1778. Uusi kirkko saatiin valmiiksi vasta 1781. Se oli ristin muotoinen ja sen pieni nelikulmainen torni risteineen.
Suomen sodan aikana 6.11.1808 emäseurakunnan kirkko sytytettiin tuleen Ruotsi-Suomen Kalajoella taistelleiden joukkojen päällikön Olof v. Schwerinin käskystä. Illan hämärtyessä kaunis Herranhuone paloi perustuksiaan myöten. Samalla tuhoutui myös kellotapuli kelloineen.
Kalajoen emäseurakunnan v. 1815 rakennettu Anton v. Arppen suunnittelema kirkko vihittiin käyttöönsä 1.1.1817. Vuonna 1858 uudistettu kirkko tuhoutui salaman iskusta tulipalossa 26.7.1869. Palon sammuttamiseksi ei voitu tehdä paljoakaan, Kun oli heinänteon aika ja miesväki oli kaukoniityillä, ei sammutusväkeä saatu ajoissa eikä riittävästi. Kanttori Jaakko Friis sai hätäkellojen soitolla sen verran väkeä kasaan, että vettä voitiin siirtää ketjussa palopaikalle. Kellotapuli saatiin varjeltua tulelta sen ansiosta, että muun muassa vähämielinen Elieser Roos uskaltautui kävelemään kellonluukkujen alla tapulia kiertävällä kaltevalla reunakkeella ja roiskia vettä kuumentuneeseen seinään. Itse kirkkoa ei onnistuttu pelastamaan. Oli ihmisiä, jotka uskoivat, ettei vedellä saada salaman sytyttämää kirkkoa sammutetuksi. Siksi he toivat sammutusaineeksi maitoa ja piimää. Siitä huolimatta kirkko paloi perustuksiaan myöten.
Puuseppä Leo Takalon tekemä tapulin pienoismalli
Vuonna 1815 valmistuneen kellotapulin on rakentanut Heikki Kuorikoski. Nykyisen kaltaiseksi se on korotettu vuonna 1858.
Väliaikaisen kirkon rakentaminen pantiin alulle kuntakokouksessa – ei siis kirkonkokouksessa – 9.8.1869. Kirkko päätettiin tehdä laudoista. Rakennustoimikuntaan valittiin mies kustakin kylästä. Varat saatiin lainaamalla rahaa talokas Juho Pahikkalalta. Lautakirkko valmistui jo lokakuussa ja uusi kirkko otettiin käyttöön vuonna 1870. Keskeytyksiä ei siten tullut. Väliin jumalanpalvelut meno on pidetty taloissa. Kalajoella käytiin kovaa vääntöä siitä rakennetaanko puukirkko vai kivikirkko. Kun yksimielisyyteen ei päästy niin lopulta keisarillinen senaatti ratkaisi kirkon rakennusmateriaalin tiilen hyväksi. Kalajoen kunnan rooli kirkon rakentamisessa on ollut keskeinen ja kuntalaisten työpanos on ollut suuri. Kirkon rakentajana toimi laivanvarustaja Anders Östman. Kirkko on vihitty käyttöönsä 26.10.1879. Syksyllä 1886 päätettiin tilata kirkkoon alttaritaulu professori A. von Beckeriltä aiheena Jeesuksen ylösnousemus Kirkko on kaikkien kalajokisten yhteinen ponnistus. Kun uusi kirkko lopulta vuonna 1879 otettiin käyttöön, niin heikkokuntoinen, väliaikainen kirkko hävitettiin. Lautakirkko sijaitsi nykyisten sankarihautojen takana kirkonmäellä. Kalajoen uusi kirkko vihittiin käyttöön 26.10.1879.
A. G. Östman – Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2017/01/a-g-ostman-kalajoen-kirkonrakentaja-ja.html
Onnettomuus kirkon rakentamisessa
Kirkkoa
rakennettaessa oli Matti Jaakonpoika Naatuksen jaloille pudonnut iso
kiviharkko, mikä oli musertanut hänen jalkansa ja hän oli tullut
raajarikoksi ja kykenemättömäksi työhön. Kihlakunnan oikeus
velvoitti kirkkoyhdyskunnan korvaamaan Naatukselle kivusta ja särystä
sekä esteestä elinkeinon harjoittamiseen vahingon 500 markalla.
Seurakunta päätti valittaa asiasta hovioikeuteen, mikä kumosi
kihlakunnan oikeuden päätöksen. Matti Naatus vetosi senaattiin,
joka yhtyi hovioikeuden päätökseen. Näin Matti Naatus jäi
korvauksia vaille.
Lämmityslaitteita ei kirkossa ollut. Kalajoen kirkko paloi perustuksiaan myöten 16.2.1930. Siitä jäi vain perustukset ja tiiliseinät, joiden varaan nykyinen kirkko rakennettiin 1931 arkkitehti W.G. Palmqvistin toimiessa suunnittelijana. Kirkko on sen jälkeen peruskorjattu ja maalattu v. 1979 kirkon satavuotisjuhlia varten sekä vuonna 1999, jolloin kirkon etuosaan saatiin uudet urut ja alttarialue korjattiin siten, että se voi paremmin palvella uudistuneen jumalanpalveluksen toteuttamista.
Kirkon rakentajia
Taiteilija Olga Markova-Orellin maalaus Kalajoen kirkosta
TI 22.12.2020 Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia osa 1
http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/ti-22122020-kalajoen-hiekkasarkilla-on.html
Kalajoen Hiekkasärkillä on kiehtova ja monivaiheinen historia osa 2
http://kalajokinen.blogspot.com/2020/12/kalajoen-hiekkasarkilla-on-kehtova-ja.html