Raution kirjaston historia

Pääkirjaston ja kirjastoauton ohella Kalajoella Raution kirjasto, jonka toimitilat ovat kyläkunnan monitoimitalossa ja jota hoiti vuonna 2007 kirjastovirkailija Pirkko Rauma. Kirjaston juuret ulottuvat 1800-luvun lopulle. 1900-luvun alussa sitä hoitivat talollinen Otto Petäistö, talollisen tytär Pauliina Räinä, konttoristi O. A. Lindholm ja nahkuri Emil Räihä. Vuosina 1911–1915 Raution kirjaston sijoituspaikkana oli Eino Sipilän talo isännän toimiessa sen hoitajana.

Raution kirjastossa suoritettiin toisen maailmansodan jälkeen perusteellinen kirjavaraston perkaus. Kun huonokuntoisimmat kirjat oli poistettu, hyllyihin jäi ainoastaan noin 150 teosta. Kirjaston innokkaana ja pätevänä hoitajana työskenteli vuodesta 1947 Aino Räihä, jonka kotona kirjasto sijaitsi. Paikalla 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa vieraillut Oulun läänin kirjastotarkastaja Mirja Räsänen toivoi, että Raution kirjaston kehittämisessä päästäisiin pian eteenpäin, sillä hyvin hoidettu ja riittävästi kirjoja sisältävä kirjasto hyödyttäisi Räsäsen mukaan suuresti ympäristöään. Hän toivoi myös, että kirjastohuoneistokysymykset saataisiin paremmalle tolalle koko Kalajokilaaksossa. Vuonna 1950 kirkonkylän kirjasto oli Raution ainoa kirjasto. Sittemmin avattiin sivukirjastot Typpöön, Pöllään ja Kärkisiin. Ne jakoivat palveluitaan kirjastoauton tuloon eli kesään 1977 asti.

Raution kirjasto toimi vuosia säästöpankin yläkerrassa alun perin asuinhuoneeksi suunnitellussa 38 neliömetrin huoneistossa, kunnes vuonna 1979 tuolloin jo Kalajoen sivukirjastona toiminut Raution kirjasto pääsi keväällä muuttamaan uuteen monitoimitaloon, mistä se sai käyttöönsä 64 neliötä. Saman katon alle sijoittuivat myös kunnanviraston sivutoimipiste, terveysasema ja paloasema. Uudet tilat tulivat tarpeeseen, sillä Kalajoki-lehden mukaan kirjastonhoitajan tärkein työväline oli ollut aiemmissa ahtaissa tiloissa vasara. Kirjat piti näet tunkea voimakeinoin täpötäysiin hyllyihin.

Oman kirjaston merkitys rautiolaisten keskeisenä kulttuurilaitoksena kävi ilmi Kalajoki-lehdessä vuonna 1984 julkaistusta artikkelista, jossa todettiin:

”Raution kirjasto on kotoisa paikka kylän asukkaille. Siellä kaikenikäiset kyläläiset tapaavat toisiaan. Keskustelua syntyy milloin mistäkin, tuntevathan kaikki toisensa. Kirjastonhoitaja Aino Räihä antaa luvan ja osallistuu mielellään keskusteluihin, sillä monelle ihmiselle kirjasto on paitsi kirjojen lainauspaikka myös ihmisten kohtauspaikka.”

Vuonna 1983 Raution kirjaston hyllyissä oli noin 7 100 teosta, joita lainattiin runsaat 11 000 kertaa. Aino Räihä kertoi kävijöiden lukutottumuksista:

”Päätaloahan ne vanhemmat miehet mieluiten lukevat. Naisia kiinnostaa se, mitä Lempi Pursiainen kertoo elämisestä. Historia on aina ollut se, jota luetaan. Viime vuosina myös kansanparannus ja kasveilla parantaminen on ollut kysyttyä. Nuoret lueskelevat iltaisin lehtiä. Tekniikka ja hevosasiat tuntuvat kiinnostavan.”

Vuonna 2002 Raution kirjasto sai vastaanottaa arvokkaan lahjoituksen, kun 85-vuotias Martta Hintsala luovutti kirjastolle 70 vuoden aikana keräämänsä runsaan 3 600 sananparren kokoelman. Aino Räihän työsarka Raution kirjastonhoitajana kesti kahdessa jaksossa yhteensä kolmisenkymmentä vuotta, ensin vuodesta 1947 alkaen ja uudemman kerran vuosina 1975–1990. Räihän seuraaja Elina Tuura aloitti Raution sivukirjaston hoitajan tehtävissä vuoden 1991 alussa.

Raution kirjastossa on ilmennyt vuonna 2007 pieniä määriä sädesientä. Kalajoen kaupungin terveystarkastajan Riitta Forsin mukaan kirjastossa tehdään suursiivous ja rakenteiden tarkempi tutkimus. Sieni voi olla peräisin vaurioituneista kirjoista tai ympäristöstäkin, sillä kirjasto sijaitsee maatalousalueella. Siivouksen jälkeen ovat vuorossa uudet sisäilmamittaukset. Kirjasto on nyt väliaikaisesti suljettuna, siis vuonna 2007.

Lautakunta päättää 6.5. 2015 20 §, että Raution monitoimitalon korjaustöistä luovutaan. Rakennus poistetaan käytöstä. Monitoimitalon lämmitysjärjestelmä eriytetään samassa pihapiirissä olevasta lämpökeskus-paloautotallista, joka edelleen jää käyttöön. Päätös viedään tiedoksi Kalajoen kaupunginhallitukselle ja hyvinvointipalveluiden lautakunnille.

Minä, Erkki Aho, ryhdyin pelastamaan Raution kirjaston kirjoja yhdessä Raution kylätoimikunnan puheenjohtajan kanssa kaupungin vastuullisten virkamiesten luvalla Keräsin Kalajoen, Alavieskan ja Raution kaupoista lähes 250 banaanilaatikkoa ja laitoin kirjat järjestyksessä banaanilaatikoihin. Kun olin saanut työni valmiiksi  niin menin yöksi kotiin. Kun tulin takaisin monitoimitalolle, niin huomasin, että 63 banaanilaatikollista kirjoja oli hävinnyt ja niiden mukana minun 63 banaanilaattikkoa. Kysymyksessä oli erittäin hyvä lasten kirja kokoelma. Sitten sain selville, että ”talonmies” Jukka Hakola oli vienyt kirjat Pöllän koulun varastoon, mutta en vieläkään tiedä kenen käskystä.

Keväällä 2017 lasten kirjat olivat kastuneet ja homehtuneet Pöllän koulun kosteaan varastoon. Muut kirjat n. 150 laatikollista oli viety jo aikaisemmin Raution koulun vintille. Paikka ei ollut varmastikaan mikään paras paikka, mutta näin haluttiin varmistaa ettei Erkki Aho kirjaston pelastamisyritys onnistu. Jos olisi haluttu pelastaa kirjasto, niin se olisi voitu sijoittaa vaikka Uutelaan, mutta rautiolaisia ei kirjaston pelastaminen kiinnostanut. Tärkeämpää oli saada kirjaston kirjat tuhottua ja kirjaston toiminnan jatkuminen estettyä.

Kalajoen kirjaston historia

Kalajoki voi ylpeillä yhdessä Pyhäjoen kanssa Oulun läänin vanhimmalla kirjastolla. Kumpaankin pitäjään perustettiin pieni kirjasto jo vuonna 1849. Hankkeiden taustavoimina olivat Pohjalaisen Osakunnan ylioppilaat, jota toimittivat Kalajoelle 25 ja Pyhäjoelle 23 nidettä. Molempien lahjoitusten raha-arvo oli runsaat 54 ruplaa. Ylioppilas O.E. Pettersonin tietojen mukaan Kalajoella toimi 1850-luvun alussa myös toinen, nimeltä mainitsemattoman talonpojan ylläpitämä kirjasto, joka lainasi teoksia ilmaiseksi lukuhaluisille. Osakuntien kirjastojen toimintaikä jäi lyhyeksi, sillä niin Kalajoella kuin Pyhäjoellakin viriteltiin vuonna 1861 kirjaston perustamista. Tämäkään kerta ei sanonut totta Kalajoella, vaikka lehtitietojen mukaan kirjaston laajentamiseksi kerättiin vuonna 1862 yhtenä iltana 40 ruplaa. Toisaalta jutun kirjoittaja totesi, että ”on niitä vielä nahkasiipisiäkin eli yölipukoita, jotka yön ja päivän vaiheessa lentää suhahtelevat”. Tämä oli viittaus vastustajiin.

Vuonna 1865 Kalajoella oltiin taas kirjaston perustamispuuhissa, tällä kertaa pastori K.Blåfeldin johdolla. Kirjasto perustettiin seurakunnan varoilla. Nimismiehen kertomusten mukaan kirjastoa käytettiin vähän. Toisaalla on säilynyt tietoja innostuneesta vastaanotosta, jonka yhdeksi osatekijäksi nähtiin kirjalainojen maksuttomuus. Kalajoen kirkon tulipalo heinäkuussa 1869 ei tuhonnut kirjastoa, joka sijoitettiin palon jälkeen kirkon lähellä sijainneeseen Junnikkalan taloon. Kirjat mahtuivat pieneen kaappiin. Lainakirjaston hoitajana toimi ensin kirkkoväärti Mikko Junnikkala ja myöhemmin 1870-luvulla lukkari Juho Friis, joka suostui tehtävään ilman palkkiota.

1870-luvun puolivälissä valiteltiin, että kaikki kirjat olivat kuluneet ja koko kirjasto rappiotilassa. Kuntakokous ryhtyikin vuonna 1875 toimiin kirjasto-olojen järjestämiseksi. Kirjastolle laadittiin säännöt. Niiden perusteella kirjasto sai vuonna 1877 oman toimi- eli johtokunnan, johon valittiin pastori Juho Gustaf Snellman, värjäri Juho Pahikainen sekä talonisännät Jaakko Merenoja, Anton Langila ja Kustaa Himanko. Kirjastonhoitajaksi valittiin talonisäntä Simo Saari Etelänkylästä. Saman vuoden syksyllä Snellmanin johdolla pidetyt kirjastoarpajaiset tuottivat 182,50 markkaa. Lisäksi kirjasto sai keruulistojen kautta 45,80 markkaa. Nämä tulolähteet mahdollistivat uusien kirjojen hankinnan. Tuloja kertyi myös lainausmaksuista sekä vuonna 1879 viinaverorahoista. Kunta osoitti säännöllistä taloudellista tukea kirjastolle vuosina 1889–1901 koiraverorahoista.

Kun Simo Saari kieltäytyi vuoden 1884 alussa jatkamasta kirjastonhoitajana, uudeksi hoitajaksi valittiin kiertokoulunopettaja Antti Myllylä. Kaksi vuotta myöhemmin hoitajaksi tuli lautamies Juho Siipola. Samalla kirjasto sijoitettiin Etelänkylään Siipolan taloon, missä se toimi sittemmin noin 40 vuotta. Kirjastonhoitajina toimivat Siipolan perheen jäsenet, milloin isäntä, milloin joku pojista tai tyttäristä.

Vuonna 1893 osaa kirjaston kirjakokoelmasta esitettiin siirrettäväksi Tyngän kylälle. Pyyntöön ei kuitenkaan suostuttu, koska ”pyyssä ei ole kahden jakoa”.

Sivukirjastotoiminta pääsi kuitenkin alkamaan jo seuraavana vuonna, ei kuitenkaan Tyngän kylällä vaan Markkinapaikalla, jonka kirjaston perustaksi saatiin Antti Santaholmalta74 niteen kokoelma. Santaholman laatimien sääntöjen mukaan lainausmaksu oli ”5 penniä viikolta, 20 penniä kuukaudelta ja 2 m. vuodelta”. Jos kirjassa oli alle 200 sivua, laina-aika oli kaksi viikkoa; suurempia sai pitää lainassa kolme viikkoa. Kirjastoa hoiti pitkään värjäri Saarikoski, joka osasi suositella jokaiselle asiakkaalle omasta mielestään sopivan kirjan. Hän vielä tehosti suositustaan voimasanan värittämällä vakuutuksella kyseisen kirjan hyvyydestä.

Markkinapaikan kirjasto lakkautettiin 1920-luvun alkupuolella. Sen kirjavarat varastoitiin Pohjankylän Rukoushuoneen vintille, missä ne olivat yhä vuonna 1950.

Vuonna 1899 kuntakokoukselle saapui anomus Metsäkylään perustettavan lainakirjaston avustamisesta. Ilmeisesti kyläläisten omatoimisuuden pohjalta perustetulle kirjastolle päätettiin myöntää yksimielisesti 50 markkaa. Kyseinen anomus käynnisti toimet sivukirjastoverkoston rakentamiseksi. Vuoden 1899 viimeisinä päivinä päätettiinkin, että pääkirjasto sijaitsisi jatkossakin Etelänkylässä. Sen kokoelmista jaettaisiin kirjoja myös Tyngän kylän, Metsäkylän, Rahjan ja Vasankarin sivukirjastoihin. Pohjankylän asukkaita palvelisi em. Markkinapaikan kirjasto. Kirjaston kirja- ja rahavaroja koskeva jakoesitys sai lopullisen muotonsa syksyllä 1902. Aluksi ajatuksena oli, että kirjastoilla olisi Markkinapaikkaa lukuun ottamatta yhteinen johtokunta. Järjestely osoittautui kuitenkin hankalaksi, ja niinpä jokainen sivukirjasto saikin jo vuonna 1903 oman johtokuntansa.

Ennen jakoa Etelänkylän kirjaston kokoelmat käsittivät ainakin 500 nidettä. Alma Siipolan (myöh. Silvastin) mukaan Siipolan tuvassa oli väkeä pyhäaamuisin kuin markkinoilla. Kansankirjailija Pietari Päivärinnan kirjat olivat niin ahkerassa käytössä, että ne kuluivat loppuun. Jaon ja rikkinäisten kirjojen poistamisen jälkeen Etelänkylän kirjaston kirjatarjonta supistui huomattavasti. Vuonna 1904 uudistettujen sääntöjen mukaan Etelänkylän kirjaston tarkoitukseksi määriteltiin ”levittää piirissään (= Etelänkylän-Pitkäsen alueella) hyödyllistä, huvittavaa ja opettavaa kirjallisuutta, niinhyvin uskonnollisen kuin muunkin kirjallisuuden alalla ja siten herättää ja vireillä pitää kyläläisten ja etenkin sen nuorison halua jalostavien tietojen hankkimiseen ja kartuttamiseen”. Talous rakentui koiraverorahoille ja lahjoituksille. Lainaajan vuosimaksu oli ( ?) markkaa. Mikäli lainaaja käytti kirjastoa vain silloin tällöin, perittiin 10 penniä kuukaudelta. Lainaksi sai kerrallaan vain yhden kirjan, ja maksimilaina-aika oli kaksi viikkoa. Myöhästymisestä piti maksaa sakko.

Kirjasto-oloja ryhdyttiin järjestämään uudelleen vuonna 1913. Nyt kuntaan perustettiin yhteinen kantakirjasto, joka sijaitsi Pohjankylässä. Sen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Oskari Santaholma ja jäseniksi Tuomas Rahko, Kalle Haavisto ja Juho Pahikainen. Joulukuussa 1913 kantakirjasto sai säännöt. Samalla johtokuntaa täydennettiin kantelemestar Efraim Kilpisellä ja talollisenpoika Janne Änkilällä, josta kirjasto sai sittemmin pitkäaikaisen hoitajansa. Kantakirjasto sai käyttöönsä 200 markkaa kunnan koiraverorahoista. Loppu jaettiin tasan piirikirjastojen kesken. Vähäisten talousresurssien vuoksi kantakirjaston kehittäminen oli vaikeaa. Vuonna 1923 sen kirjavarat olivat vain 269 nidettä, lainaajaluku 96 henkilöä ja lainaluku 281 kappaletta. Samoihin aikoihin kunta ryhtyi varaamaan talousarviossaan kirjastoille oman määrärahan, joka oli edelleen varsin vaatimaton. Esimerkiksi vuonna 1927 määräraha oli 3 600 markkaa, josta kantakirjasto sai 600 markkaa. Lievää helpotusta tilanteeseen toi valtionapu. Myös kunnan määrärahat kasvoivat nopeasti. Vuonna 1929 kirjastot saivat käyttöönsä jo 18 600 markkaa. 1930-luvun alun pulavuodet pudottivat summan noin puoleen. Uuteen nousuun lähdettiin sotavuosien jälkeen, jolloin markan ostovoiman jyrkkä heikkeneminen tosin nakersi nopeasti määrärahojen korotuksiin ladatut toiveet.

Joka tapauksessa kantakirjaston toiminta virkistyi vuosien mittaan. Vuonna 1930 kirjoja oli 930 ja lainoja tehtiin 1 600 kappaletta. 1940-luvun lopulla tunnusluvut olivat 1 544 kirjaa ja 2 620 lainaa. Kantakirjasto toimi pitkään vuokralla rukoushuoneella ja Kalle Niemelän talossa, kunnes se pääsi vuoden 1949 lopussa omaan taloon, jossa oli kirjastosalin ohella kirjastonhoitajan asuinhuoneet. Janne Änkilä hoiti kantakirjastoa kuolemaansa asti ”suurella harrastuksella, huolellisuudella ja taidolla”. Elsa Änkilä (myöh. Haikola) jatkoi työtä isänsä avaamalla ladulla vuoteen 1938, jolloin uudeksi hoitajaksi valittiin aiemmin Metsäkylän piirikirjastoa hoitanut neiti Laina Ylikangas. Kantakirjaston johtokuntaa johti vuodesta 1921 alkaen 24 vuoden ajan kanttori Oskari Metsola.

Varsinaisten piirikirjastojen perustaminen pääsi vauhtiin Kalajoella vuonna 1922. Tuolloin aiempi Etelänkylän-Pitkäsen kirjasto jakaantui kahdeksi yksiköksi. Tyngän kirjasto, johon oli aiemmin kuulunut myös Käännänkylä, jaettiin nyt Tyngän ja Käännänkylän piirikirjastoiksi. Ainakin Etelänkylä-Pitkäsen alueella jako pyrittiin tekemään mahdollisimman tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Kirjat jaettiin kahteen samanarvoiseen osaan, jotka saivat arpomalla uuden omistajansa. Etelänkylän piirikirjasto sai jaossa 230 ja Pitkäsen piirikirjasto 227 nidettä. Kaappi huutokaupattiin 25 markalla Etelänkylälle. Rahavarojen jaossa Pitkäsen ”potti” oli 44 ja Etelänkylän 31,43 markkaa. Etelänkylän piirikirjaston hoitajana jatkoi emäntä Selma Ojala-Siipola. Vuoden 1928 alussa Etelänkylän piirikirjasto yhdisti voimansa nuorisoseuran kanssa. Samalla se siirtyi nuorisoseuran toimitalon suojiin. Hoitajan posti pysyi edelleen Siipolan perheellä, sillä Selma Ojala-Siipolan luopuessa tehtävästä uudeksi hoitajaksi valittiin talollisenpoika Jaakko Siipola.

Kantakirjaston läheisyyden vuoksi Etelänkylän piirikirjasto siirrettiin sittemmin Himangan taloon kylän yläpäähän ja hoitajaksi valittiin emäntä Anni Himanka. Käyttövarojen niukkuuden vuoksi kirjatarjonta väheni, mikä heijastui luonnollisesti kirjaston lainalukuihin. Vuonna 1937 kirjaston 706:ta kirjaa lainattiin 694 kertaa. Vuonna 1949 luvut olivat 585 kirjaa ja 157 lainaa. Määrärahojen niukkuus vaikeutti myös muiden piirikirjastojen toimintaa. Vuonna 1950 piirikirjastoverkosto käsitti seuraavat kahdeksan toimipistettä: Etelänkylä, Pitkänen, Tyngän alapiiri, Tyngän yläpiiri, Käännänkylä, Metsäkylä, Rahja ja Vasankari. Kirjamäärät vaihtelivat Käännänkylän 662:sta Rahjan 190 kirjaan ja lainaluvut Tyngän alapiirin 941:stä Rahjan 47 lainaan. Hoitajina toimivat Anni Himanka (Etelänkylä), Olga Alasuvanto (Tyngän alapiiri), Heino Rauha (Tyngän yläpiiri), Anja Mäkelä (Käännänkylä), Liisa Sorvari (Metsäkylä), Reino Hukka (Rahja) sekä Anni Juola (Vasankari).

Vuonna 1939 kantakirjaston vt. hoitajaksi valittiin Laina Ylikangas. Hänen suoritettuaan kirjastonhoitajan pätevyyteen vaadittavan tutkinnon virka vakinaistettiin vuotta myöhemmin. Jo ennen muuttoaan kirkonkylälle Ylikangas oli hankkinut oppia kirjaston hoitamiseen Metsäkylän sivukirjastossa.

Pääkirjaston tilat olivat vaatimattomat. Ylikankaan aloittaessa se sijaitsi Kalajoen rukoushuoneella. Kalustuksen muodostivat lavitsa ja korttilaatikot. Lainaajat joutuivat odottelemaan vuoroaan eteisessä. Rukoushuoneelta muutettiin muutamaksi vuodeksi Kalle Niemelän taloon ja sieltä Törnvallin taloon, jossa toimittiin 11 vuotta. Pahikkalan talo tarjosi toimitilat pääkirjastolle runsaaksi vuodeksi ja Untamo Soraston omistama Poukkula Pohjankylässä vuosiksi 1962–1967.

Syyskuussa 1967 pääkirjasto avasi ovensa hiljattain valmistuneen kunnan uuden virastotalon alakerrassa. Palvelutarjonta laajeni kevättalvella 1974, kun kirjastolle hankittiin stereolevysoitin. Musiikinkuuntelu kiinnosti, ja levysoitin pyöri alkuaikoina jokseenkin läpi koko kirjaston aukioloajan, vaikka levyjä oli aluksi vain 24 kappaletta. Käyttäjien kirjatoiveisiin pyrittiin vastaamaan erityisellä toivevihkolla, jota käyttivät kuitenkin lähinnä vain lapsilainaajat. 1970-luvun puolivälissä käynnistettiin myös ensimmäistä kertaa pienimmille asiakkaille tarkoitetut satutunnit.

1970-luvulle tultaessa kuntalaisia palveli pääkirjaston ohella yhä kahdeksan sivukirjastoa. Syksyllä 1977 kirjastolle valmistuivat ajanmukaiset toimitilat uuden yläasteen rakennuskompleksin yhteyteen. Kirjasto sai käyttöönsä arkkitehti Touko Saaren suunnittelemasta rakennuksesta 644 neliötä. Kirjastohalliin ryhmiteltiin lasten- ja nuortenosasto, aikuisten lainausosasto ja lehtilukusali. 12-paikkainen käsikirjasto ja musiikinkuuntelupaikat (yht. 12) sijaitsivat erillisissä huoneissa. Muita tiloja olivat matineahuone, työtilat, keittiö, kirjavarasto, tutkijanhuoneet ja kirjastoauton talli, sillä samoihin aikoihin Kalajoelle hankittiin kirjastoauto, joka teki sivukirjastot tarpeettomiksi. Kirjastoauto, johon mahtui noin 3 800 teosta, palveli asiakkaitaan viidellä reitillä ja 60 pysäkillä. Kirjastoauton käyttö ylittikin jo ensi vuonna kaikki ennakko-odotukset. Vuoden 1978 aikana kirjastoautosta tehtiin noin 53 700 lainaa, mikä oli 40 prosenttia kirjastolaitoksen kaikista lainoista. Tämä auto palveli 14 vuotta. Vuoden 1991 lopulla hankittu uusi auto sai nimekseen ”Kultaverkko”. Vuoden 1992 alussa auto alkoi liikennöidä myös läänin rajan yli Kannuksen Mutkalammin alueelle.

Uusi yläaste-kirjastotalo vihittiin käyttöön 14. lokakuuta 1978. Jo Aleksis Kiven päivänä 12:ta pitkäaikaista kirjastonhoitajaa muistettiin Suomen kirjastoseuran ansiomerkeillä. Pääkirjastoa 34 vuotta hoitaneen Laina Ylikankaan ohella kultaisen tai hopeisen ansiomerkin saivat seuraavat sivukirjastonhoitajat: Kerttu Pekkanen (Pitkäsenkylä), Veikko Peltola (Rahja) ja Toivo Aksila (Käännänkylä), kaikki 22 vuotta, Eila Rauha (Yli-Tynkä) 20 vuotta, Kerttu Ylitalo (Kärkinen) 17 vuotta, Aate Hillukkala (Raution Ylipää) 17 vuotta, Mauno Typpö (Typpö) 14 vuotta, Anni Järvinen (Vasankari) 13 vuotta sekä kymmenen vuotta palvelleet Rauni Ojala (Yli-Tynkä), Hilkka Pirttinen (Metsäkylä) ja Kerttu Sorvari (Metsäkylä). Laina Ylikangasta ovat seuranneet Kalajoen kirjastonhoitajina Auli Kukkola, Aune Ainali, Anja Arola-Kokko ja parin viimeisen vuosikymmenen aikana Eila Ainali.

Uusien tilojen myötä mahdollistui palvelujen laajentaminen. Äänitteiden lainaus aloitettiin vuonna 1981 ja videolainaus kesällä 1988. Taidenäyttelyt kuuluivat myös 1990-luvun alkuun asti kiinteästi kirjaston arkeen. Vuosien varrella nähtiin useita Oulun taidemuseon kiertonäyttelyitä ja paikallisten harrastajien näyttelyitä. Muista nimistä mainittakoon Antero Forss, Eugen Forss, Lena Koski, Herman Wiirretjärvi, Vuokko ja Väinö Mäkivierikko, Samuli Siponmaa, Artturi Puusti, Lexa Ikonen, Nina Vanas ja Veijo Juola, keramiikkataiteilija Irma Isopahkala sekä valokuvaajat Pentti Paschinsky, Reijo Porkka, Ahti Rytkönen, Unio Hiitonen, Mikko Julkunen ja Jorma Mylly. Esillä oli myös Reidar Säreistöniemen grafiikkaa Säreistöniemen museosäätiön kokoelmista, Elävä maaseutu -kampanjan keskipohjalaisen kuvataidekilpailun töitä, erilaisia käsitöitä ja tekstiilejä sekä virolaisesta kirjailijasta ja tutkijasta kertova ”Friedebert Tuglas 100 vuotta” -näyttely vuonna 1987.

Kirjailijavieraita kävi Kalajoella kirjaston ja kansalaisopiston yhteisissä tilaisuuksissa jo 1970-luvulta alkaen, mm. Eila Kostamo, Kaisu Puuska-Joki, Kaija Pakkanen, Mirjami Hietala, Jouko Tyyri, Lauri Kokkonen, Asko Martinheimo, nuorten ystävä Ulla-Maija ”Uma” Aaltonen, Anna-Liisa Haakana, Kai Nieminen, Oiva Arvola, Eino Pietola sekä virolainen runoilija Doris Kareva.

Lähde: Kirjasto-Wirma