torstai 18. maaliskuuta 2010
Venäläiset sotilaat Kalajoella
Ensimmäisen maailmansodan aikana Kalajoella majailleet venäläiset sotilaat käyttäytyivät yleensä hyvin. Inhimilliset sekä sodasta johtuneet seikat kärjistivät joskus välejä. Muuan upseeri rakastui kalajokiseen naiseen ja olisi halunnut viedä tämän mukanaan Venäjälle, mutta kun nainen kieltäytyi lähtemästä, upseeri ampui itsensä.
Venäjän käydessä sotaa joutuivat suomalaiset joskus epäilyksen kohteeksi, että olisivat muka salakuljettamassa aseita, ja tämän vuoksi meikäläiset joutuivat tarkastuksiin: matkalaisten rahtikuormat revittiin auki, jauhosäkkejä puhkottiin pistimillä ja merellä kulkevilta vaadittiin passintarkastus. Erityisesti pyöräilijöitä valvottiin. Polkupyöräilijän piti aina vaadittaessa esittää pyöräpassinsa. Tällaisten nopeiden kulkijain epäiltiin vievän sanaa ja olevan kulkuvälineensä vuoksi käytettävissä, kun salajuonia punottiin.
Venäläinen sotaväki asui maailmansodan aikana kolmessa eri pisteessä. Nykyisen uuden sillan korvassa pappilaa vastapäätä majaili pääjoukko n. 90 miestä. Kyläläiset saivat nähdä heidän komeat hevoslaumansa sekä ratsastusharjoitukset. Kasakat ratsastivat tavallisesti neljän ratsun riveissä miekat auringossa välkehtien ja komeasti laulaen. Sotilaat vaihtuivat varsin usein, eivätkä he jo tästäkään syystä päässeet tutustumaan paikkakuntalaisiin. Venäläiset olivat omissa oloissaan, eikä heistä ollut sanottavaa haittaa paikkakuntalaisille.
Toinen majoituspiste oli Vasankarissa Himangan talossa, jossa majaili parikymmentä miestä. Kolmas tukikohta oli Rahjan seurahuoneella, lestadiolaisilta vuokratussa saarnahuoneessa. Siellä majaili 20-30 miestä, niin että venäläisen sotaväen määrä Kalajoella oli 130-150 miestä. Ämmässä oli lisäksi merivartioasema, joka valvoi meriliikennettä. Vihasniemessä sijainneesta lippuvartiosta annettiin lipuilla merkkejä merelle. Tämä merivartiointi tähtäsi siihen, ettei Venäjän päävihollisen Saksan taholta päässyt tapahtumaan Suomen suunnalla yllätyksiä.
Jokitörmällä olevalla kedolla kasakat nelistivät hevosineen ja puhkoivat pistimineen ja miekkoineen maaleina olevia heinäpusseja. Venäläissotilaista ainakin osa oli kirgiisejä. Kalajoen miehet eivät tietenkään katsoneet hyvillä mielin täkäläisten naisten kiinnostumista vieraista sotureista. Rahjan nuorisoseuralla venäläiset järjestivät silloin tällöin tansseja, joissa tahdin antoi balalaikka. Ne vetivät puoleensa miehiä ja naisia. Naisia tansseissa ei ollut tietenkään muita kuin suomalaisia. Pari onnetonta rakastumistapaustakin sattui. Varmuudella vain kolme äpärälasta jäi Kalajoelle tämän sotaretken jäljiltä.
Vähäiset kiistat selviteltiin yleensä asiallisesti. Tulkkina toimi useimmiten nikkari Juho Kääntä, joka oli saanut puusepäntaitonsa Pietarissa ja asettunut sitten asumaan Kalajoelle. Eräs tällainen riitatapaus sattui, kun Kalajoen sähkölaitoksella katkesi vesipumpun remmi, heikkouttaan meni poikki, ja venäläiset epäilivät sobotaashia. Pistimet ojossa sotilaat ryntäsivät sähkötehtaaseen ja uhkailivatkin, kunnes laitoksen toimitusjohtaja tuli paikalle ja sai sotilaat rauhoittumaan selittämällä tehtaan heikkoa taloudellista asemaa, josta johtuen vehkeet ovat sitä sun tätä.
Vuoden 1917 loppu oli rauhatonta. Venäläisten hermostuneisuus lisääntyi, ja kun olot Suomessa alkoivat kulkea sisällis- ja vapaussotaa kohti, asenne suomalaistenkin puolelta tuli venäläisiä kohtaan epäilevämmäksi. Porvarillinen puoli epäili venäläisten aseiden joutuvan Suomen punaisille. Venäjän sotaväki sai omalta johdoltaan käskyn poistua Kalajoelta. Paikkakuntalaiset olivat tietenkin helpottuneita vieraiden lähdöstä, vieraiden joiden kuri oli alkanut höltyä. Kalajoki pääsi vapaaksi miehitysjoukoista, joista paikkakunnalle ei ollut sanottavaa haittaa. Sotaväen majoituksesta sekä kaikista hankinnoista oli saatu kohtuullinen korvaus.
Kalajoen keskustassa Kasarminkatu on saanut nimensä Laitalan eli Vanha-Jussilan pihalla olleiden I maailmansodan aikaisten venäläissotilaiden kasarmien mukaan. Kalajoen edustalla oleva saaristo oli strategisesti tärkeä alue, ja sotilaiden tehtävänä oli ennen kaikkea rannikkoalueiden vartiointi. Vanha-Jussilan tila on Kalajoen kantatiloja, jonka historia ulottuu ainakin 1500-luvulle ja sillä on ollut useita omistajia. 1800-luvulla talo siirtyi lukkari Friisille, joka aloitti paikalla teollisen toiminnan. Talossa on harjoitettu myös kauppaa ja kestikievari- ja majatalotoimintaa.
Lähdeaineisto K.A. Siipolan haastattelu Kalajoki-lehdessä sekä Pohjois-Pohjanmaa TE-keskuksen julkaisuja 22 Kirkolta kareille
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti