Lähetin 18.12.1939 200
markkaa kotiin. Kolme viholliskonetta lenteli yllämme. Hetki sitten
tuli tieto, että kaksi oli ammuttu alas. Omat tykit ovat pitäneet
harvaa tulta yllä. Vimeöinen partio käveli omaan miinaan ja
kaksipoikaamme haavoittui lievästi. Taas hetki sitten pärräsi
viholliskone päällämme. Olimme niskat kyyryssä teltassa. Kuului
oma ilmatorjunta ääni ja samalla surina lakkasi. Kolmas kone tuli
alas Tikansaaren seutuville. Pojat kävivät katsomassa viimeksi
pudonnutta. Yksi mies oli ollut koneet pää mäsänä hartioita
myöten. Ikävä näky. Tänään näyttää olevan oikein
lentopäivä. Yhtenään viholliskoneita, pommikoneita raskaassa
lastissa ja hävittäjiä saatueina. Meillä oli jokaisella oma
kuoppansa, johon juoksimme hälyytyksen sattuessa. Sieltä seuraamme
tapahtumia.
Olimme taas viime yönä
20.12.1939 puolutustöissä. Lähdimme kello 16 hiihtämään kahden
joukkueen vahvuisena jonona.Kuljimem vaihtelevaa maastoa. Ensin
talvista maantietä, sitten polkua, joka kíemurteli laaksoja,
jäätyneitä puron uomia, vuorten rinteitä ja niiden huippuja,
Tietenkin näkösuojassa vastapuolen katseilta. Myöhemmin tuli mitä
ihanin kuutao valaisten suuremmoisia karjalaiste, kumpuilevia
maastoja, Tällä kertaa saimma rauhassa työskenellä. Vakoilijoita
on kuulemma karjalaisissa paljon. Ovat pidättäneet useita
talonpoikia tässä lähellä. Myöskin on tavattu näillä seuduilla
vakoilijoita kauppiaista ja jopa suojeluskuntapäälliköistä.
Samoin naisia pukeutuneena lotiksi, lääkäreitä ja nimismiehiä.
En tiedä, uskomattomalta se tuntuu. Ei millään uskoisi, että
omassa väessä sellaisia löytyisi.
21.12.1939 oli samaa kuin
eilen, ja sama reitti. Pakkasta arviolta 24 astetta. Oli niin kylmä,
että piti olla jatkuvasti liikkeellä, jotta pysyisi lämpimänä,
Menomatkalla, vuorten rinteitä hihdellessä, tuli voimakkaasti
mieleen tunnelta, aivan kuin olisi eletty jotain vuotta 1750 aikaa ja
ltaisi sotapolulla vihollisalueella, keihäiden tilalla oli vain
tuliaseet. Vainolainen oli nytkin hyökäänyt polttamaan ja
hävittämään. Menossa idän vihollista vastaan. Jonossa hiivimme
jäätyneillä puron uomilla, varovasti kiipesimme vuorten rinteitä.
Kalpea kuu valaisee, tehden meistä epämääräisiä varjoja.
Miesten rinnasta huokuu huure. On kiire. Taisteluhalu palaa miesten
mielissä. Pian kohtaamme vihatun heimon, idä pelätyn vihollisen!
Lähdeaineisto Sotavuodet
Kalajoki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti