06.04.1940 meillä on
ollut kaiken kukkuraksi suljettua harjoitusta jäällä sukset
jalassa aivan kuin ennen sotapalveluksessa. Voi taivas kuinka
vastenmielistä vanhana sotia kokeneena vielä turhanpäiväistä
harjoittelua. 10.04.1940 taas muodollista harjoittelua. Sitten
raivattiin ampuma-alaa puolustuksemme eteen. Voi että tämä on
henkistä kidutusta. 15.04.1940 jäin pois töistä. Istuin saunassa
mietteissäni. Sydämeni on raskas ja henkeni masennuksessa.
16.04.1940 istun nuotion äärellä. Välillä kohennamme puita
nuotiossa ja makoilemme. 19.04.1940 olemme pelanneet korttia koko
viime yön. Sökön tilalla vaihteeksi venttiä.
Sitten tapahtui ihme. Olen
jännityksestä halkeamaisillani, Meistä valittiin seitsemäntoista
miestä siviliin ja minä olen yksi heistä, lähtöpäivästä ei
vielä ole tietoa. On niin suuri kaipuu kotiin, että tahtoo sydän
pakahtua. Olemme majoitettu korkealle kukkulalle telttoihin. Keväinen
luonto on aurinkoinen ja kaunis. Tulevaisuus näyttää lupaavalta.
20.04.1940 jännitys on
huipussaan. On niin onnellisesti käynyt, että ne seitsemäntoista
miestä, joihin minäkin kuulun, lähtee huomenna komppaniasta klo
3.00. 22.04.1940 matkalla siviliin sain päähänpiston pistäytyä
tapaamassa Helsingissä tapaamassa liiketuttavia. 24.04.1940 olen
kotona ja istun kirjoituspöydän ääressä ja sulattelen menneitä.
Nyt on rauha, ei ikään enää sotaa. Yritän myös sopetua taas
siviilielämään ja korjata poissaoloaikana tulleita tappioita ja
alkaa uudestaan normaali elämänmeno.
Lähdeaineisto Sotavuodet
Kalajoki Heikki R. Luokkala
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti