Tänään sattui jotakin.
Tuli hälyytys. Äkkiä valmiiksi ja marssikuntoon. Kiviniemen
nokalla oli läpimurto ja tarvittiin kiireesti apuväkeä. Marssimme
pikavauhtia lumisella tiellä useita kilometrejä. Meillä oli pieni
hengähdystauko ja minä huomasin tien vierassa limukkakoreja, täynnä
erivärisiä juomia, Janotti pakahtuakseen ja minä ryntäsin
kiireesti laatikoille, saadakseni pullon ennenkuin muut ehtivät ja
etten jäisi ilman. Avasin korkin ja join monta kulausta ennekin
totestin sen olevan bensiniä, jota käytettiin tankin torjunnassa.
Voi sitä polttoa, joka raastoi vatsaani. Monta päivää sen jälkeen
tuli bensaröyhtäyksi. Ennenkuin tauko loppui saimme tiedon, että
tilanne on selvitetty. Palasimme takaisin. Siellä kaatui muunmuassa
minun kansakoulukaverini, Kalle Yliuntinen.
Sotamies Kakko ja minä
kävimme 16.12.1939 Tikansaaren kylässä katselemassa taloja.
Kiersimme useissa hylätyissä kodeissa. Voi sitä surkeutta, mikä
oli nähtävänä. Missä oli kana ainoana olijana, missä yksinäinen
kissa naukui orpouttaan. Ruokatavarat oli koluttu putipuhtaiksi.
Kaikki laatikot oli sikinsokin lattialla, sisälmykset samoin
papereineen ja tietysti ovet olivat auki. Kaikki oli kuin huutokaupan
jäljiltä. Sota tekee miehistäkin tunnottomia, vaikka parempi kai
se oli, etta ruatkin tuli syötyä, kuin että ne olisivat jääneet
epämääräiseen tulevaisuuteen. Olen Salmun kanssa vartiossa. Vuoro
on kaksi tuntia joka neljännen tunnin kuluttua, Yö kello 02.30. On
hiljaista, joskus yksinäinen tykin ammus rikkoo hiljaisuuden. Nyt on
joka yö meidän miehiä kulkenut partiossa vihollisen puolella.
Usein ovat saaneet hyödyllisiä tietoja tai tehneet vahinkoa
viholliselle. Partiot ovat vapaaehtoisista koottu. En ole mennyt
mukaan, olen ajatellut tehdä sen, mikä on pakosta tehtävä tai
mikä tilanne vastaan tulee. Viime yönä olivat hiipineet ja
särkeneet tykeistä lukot.
Lähdeaineisto Sotavuodet
Kalajoki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti