19.02.1940 sain kuin
sainkin viimein anomani loman. Alkutaival oli hankala. Ensinnäkin
ryömin henkeni kaupalla korsusta läheiseen kulään, josta alki tie
Sairalan asemalle. Kranaatteja tuli tiheään. Mitä pitemäälle
pääsin sitä turvallisemmaksi kävi tieni. Pettymy oli kuitenkin
suuri. Asemalla ei ollut junaa, Menin odotushuoneeseen, jossa oli
paljon muitakin lomalle menijöitä. Lottia, upseereita ja miehistöä.
Huone oli täynnä tupakansavua ja hienhajua. Kokonainen vuorokausi
meni junaa odottaessa. Junassa oli kaksi pientä vaunua. Jokainen
ryntäsi kilpaa vaunuihin, jotka pian täyttyivät kuin silakat
tynnyriin.
Jollain asemalla, jonka
nimeä en muista, liitettiin mukaan 2 vaunua, joissa oli siviilejä,
vanhuksia ja lapsia. Saavuttuamme Hiitolan asemalle, soi
ilmahälytyssireenit ulvoen ja valittaens.Kaikki junassa olijat,
jotka pääsivät, juokivat kohti jonkin matkan päässä olevaa
pommisuojaa, Toiset taluttivat vanhuksia, toiset lapsi käsivarrellaan
juoksivaat.
Pommit jysähtelivät
asema alueelle aaltona. Niin meni laivue ohi yhtä nopeasti kuin oli
tullutkin. Täydellinen hiljaisuus vallitsi hetken, Ihmiset palasivat
hiljalleen pommisuojasta, Vain kolme oli haavoittunut sirpaleista,
Onneksi juna säilyi ehjänä. Matkamme jatkuessa oli usein
ilmahälytys, silloin juoksimme läheiseen metsään. 20.02.1940
kolmas vuorokausi lomasta oli menossa ja yhä ollaa matkalla.
21.02.1940 olemme sivuuttaneet vaaravyöhykkeen. Lähenemme
pikkuhiljaa Ylivieskan asemaa. Ylivieskasta ei ollut linja-autoa.
Rupesin kyselemään taloista hevoskyytiä. Matkaa oli reilut 40
kilometriä. Viimein löytyi mies joka lupasi viedä Alavieskaan
asti. Niin sitten isäntä vastahakoisesti valjasti hevosen ja
pääsimme jatkaamaan matkaa. Kello kymmenen seuraavana päivänä
olimme perillä ja kotona. Lomasta oli kulunut jo neljä päivää.
Lähdeaineisto Sotavuodet
Kalajoki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti