Kalajoen kaupat - kauppias Johannes Poukkula

Johannes Poukkula

Kalajoen Pohjankylässä toimi 1900-luvun alussa Kalajoen Kauppa Oy kaupanhoitajana Matti Myllylä ja puotiapulaisena Sofia Ojala, Johannes Poukkulan kauppa kauppiaana Johannes Poukkula ja puotiapulaisina Aina Pahikainen ja Selma Untinen , A.G. Naatuksen kauppa ja lukkari Juho Friis-Pohjanpalon kauppa, kauppias Josef Pernu puotiapulaisena Anne Mehtälä.
Pitkäsenkylällä oli kauppias Johan Gröndahlin kauppa. Rahjankylässä oli Satamatyöväen Osuuskunta. Tyngällä oli Herman Naatuksen kauppa, jossa kauppiaana oli Otto Rutanen.

Vuonna 1917 Pohjankylällä oli samana vuonna perustettu Kalajoen Osuuskauppa kaupanhoitajana Onni Hänninen ja kaupanpalvelijoina Melina Rahja ja Sergei Åkerman. Siitä tuli merkittävä kilpailija tähän saakka voimakkaimpana esiintyneelle Kalajoen Kauppa Oy:lle, jolla oli myymälä Pohjankylässä, Tyngällä ja Metsäkylässä. Osuuskaupan edeltäjän voitaneen pitää pääasiassa työväestön voimin syntynyttä, markkinapaikalla toiminutta Kalajoen osuusruokalaa. Joulukuussa 1916 Kalajoella agitoinut Pellervon konsulentti Juho Vehkaoja sai kalajokiset innostumaan osuuskaupan perustamisesta. Sen syntyikin jo 12.2.1917. Osuuskaupan synnyttä lakkautettiin Kalajoen Kauppa Oy omistajien liittyessä suurelta osin osuuskauppaan. Kauppa Oy:n omaisuus siirtyi maaliskuussa pidetyssä huutokaupassa kauppakartanoineen ja tavaravarastoineen osuuskaupalle, joka osti myös Tuomas Rahkon kauppakartanon ja tavaravaraston. Myöhemmin avattiin myymälät vielä Vasankariin ja Rahjaan. Rautioon rakennettiin myöhemmin oma myymälä. Lisäksi oli A. Santaholma Oy:n kauppa.












Siltasaaressa piti majataloa Johan Enlund, myöhemmin Lyyli Niemonen. Sotien aikana Siltasaaressa toimi Lotta-kahvila, jonka kiinteistön Säästöpankki osti järjestön lakkauttamisen jälkeen. Myös kahviloita ja leipomoita alkoi ilmaantua kyläkuvaan 1920-luvulla useita, muun muassa Orellin ja Orelman leipomot.













Poukkulan kartanon pienoismalli
Poukkulan kauppakartano rakennuksineen on sijainnut Lankilan mailla. Huvilarakennuksen omistaja ennen Poukkuloita on ollut Johan Löfqvist. Tila on kuulunut Lankilan suvulle, jolta Oulun tark`ampujapataljoonan Kalajoen komppanian alikapteeni Groundström osti talon vuonna 1863. Groundström myi pian talon Pedersöressä syntyneelle Löfqvistille. Löfqvististä tuli merkittävä vaikuttaja Kalajoella, hän toimi mm. kuntakokouksen esimiehenä, oli yksi Kalaja-laivan osakkaista ja oli säästöpankin ja paloapuyhdistyksen perustajajäseniä. Kauppakartanonsa hän myi Johannes Poukkulalle 1907. Kauppias Poukkulan huvilaa ympäristöineen ja puutarhoineen sanottiin olevan pitäjän komein. Poukkula oli aloittanut kauppiasuransa Jaakko Merenojan kauppa-apulaisena. Poukkulaa vastapäätä Lankilantiellä, vanhan paloaseman takana oleva vanha rakennus on kuulunut Poukkuloille. Tämän talon on muistitiedon mukaan siirtänyt Mehtäkylästä pastori Aapeli Kiviojan leski, kansanedustaja Liisi Kivioja noin vuonna 1910. Jaakko Poukkula osti talon 1920-luvun lopulla ja siinä asui viimeksi leski Priita Lusiina Poukkula ennen talon siirtymistä nykyisille omistajille.

Lähdeaineisto: Matti Kyllönen: Kalajoen ja Raution historia ISBN 951-99292-0-7
Sari Alajoki: Pohjankylän historiaa ja nykyaikaa
Sari Alajoki: Kirkoilta kareille Ylivieskan seutukunnan kulttuuriympäristöstä ISBN 952-5547-10-8

Kalajoella Suomen vanhin maaseutuapteekki

Vuonna 1857 perustettiin ensimmäisen kerran apteekkeja maaseudulle ja kuuden ensimmäisen joukkoon kuului Kalajoki. Kalajoen Apteekki sai luvan 19.toukokuuta 1857. Apteekkioikeudet Kalajoelle on myönnetty seuraaville apteekkareille: Karl Ulrik Relander v. 1857, J.E.Jurvelius 1865, J.O.Hedman 1891, W.A. Dalhström 1905, N.W. Aschan 1912, Väinö Granlund 1917, Viljo Viikinkoski 1959, Helvi Sipilä 1971- 1981. Liisa Snellman 1981-2005, Raili Kari 2005 -

Kalajoen apteekin perustamispäätös edellytti, että apteekki aukaistaan kahden vuoden sisällä. Tarkastuspöytäkirjan mukaan offiisi oli korkea ja valoisa ja siellä vallitsi hyvä järjestys. ”Offiisi” on asiakastila ja se näkymä, minkä asiakas näki tullessaan apteekkiin. Myrkkyjen ja voimakkaasti vaikuttavien aineiden säilytys todettiin asian mukaiseksi. Mortelloita, vaakoja, punnuksia ja keittiöastioita oli riittävä määrä, ja ne olivat hyvässä kunnossa. Rohdokset olivat hyviä ja käyttökelpoisia. Pöytäkirjassa mainitaan, että iilimatoja oli vain 22 kappaletta. Iilimatoja käytettiin pahan veren imemiseen. Apteekkari itse oli kerännyt mm, raatteen lehtiä, suopursuja, katajanmarjoja ja siänkärsäheinää.
Perimätiedon mukaan apteekkari Relander menetti apteekkarin oikeutensa, koska oli laittanut apteekkihuoneeseensa sekatavarakaupan. Hän myi sääntöjen vastaisesti apteekissaan kahvia, sokeria ja tupakkaa. Sairaat kääntyivät enemmän hänen puoleensa kuin piirilääkärin. Relander oli tulevan presidentin setä.

Relander joutui myymään apteekkioikeutensa vuonna 1865 Edvar Jurveliukselle. Jurvelius siirsi apteekin entiseen puustelliin, missä se oli vuoteen 1964 saakka. Apteekkin offisiin sisäänkäynti oli yleisen tien puolelta. Offiisien viereisestä materiaalihuoneesta päästiin pieneen laboratorioon, jossa oli hella ja tislauspannu kuparisine jäähdyttäjineen, tarvittava määrä keittiöastioita, mortelloita, punnuksia jne. Lasissa ja posliinisissa säilytysastioissa olivat hiotut tulpat ja kannet. Osa rohdoksista säilytettiin kannellisissa purkeissa. Apteekkari Jurvelius lahjoitti kunnalle maatalousrahaston, joka sai kansalta nimen Jurveliuksen ”kuokkarahasto”.

Lääkkeiden valmistaminen oli silloin kovaa työtä, johon vaadittiin paitsi taitoa, myös konkreettista käsivoimaa. Myös ryytimaan hoitaminen kuului apteekkarin tehtäviin, sillä monesti lääkekasvit kasvatettiin itse.

Jurvelius toimi apteekkarina vuoteen 1891 ja hänen seuraajakseen tuli J.O. Hedman, joka toimi apteekkarina vuoteen 1905 saakka. Apteekkari Ossian Hedmanin aikana kuuluivat apteekkiin mm. vintti, kellari ja makasiini. Vintillä säilytettiin rohdoksia pusseissa ja suoloja ym. kemikaaleja lasiastioissa. Makasiinissa pidettiin happodamisaanit. Laboratorioon oli hankittu höyryapparaatti, mutta keitteitä ja hauteita valmistettiin petrolikeittimellä, johon kuului vesihaude. Offiisin puolen uusissa säilytysastioissa oli poltetut etiketit. Fakkien laatikoissa oli peltilaatikot. Apteekkari Hedman perusti Ylivieskan apteekkilaatikon. Hedman oli aktiivinen puoluemies ja oli perustamassa Säästöpankkia. Hän sai Kalajoen apteekin apteekkioikeudet vuonna 1891, josta vuonna 1905 siirtyi Oulun Uuden Apteekin apteekkariksi.

Werner Aleksander Dahlström toimi apteekkarina vuosina 1905-1912. Apteekkari Dahlströmin aikaisten tarkastuspöytäkirjojen mukaan tiloja oli korjattu, offiisin katto oli maalattu ja lattia laatoitettu, työpöydät päällystetty linoleumilla ja materiaalihuoneen seinät paneloitu. Laatikkojen paperietiketit oli vaihdettu emalikilpiin. Apteekkiin oli hankittu mm. tablettikone, laastaripuristin ja erinomainen mikroskooppi, jossa oli immersiolinssi. Erinomainen järjestys ja siisteys vallitsi kaikkialla. Vuonna 1912 apteekkarin oikeudet siirtyivät Nils William Aschanille. Hän oli apteekkarina vain viisi vuotta. Hän oli ollut välskärinä sotaväessä.

Apteekkari Granlund ennätti yli 40 vuoden aikana puolisonsa kanssa monin tavoin osallistua paikkakunnan ajankohtaisiin hankkeisiin ja rientoihin. Apteekkari Granlund oli vuosina 1924-1926 kunnansairaalan rakennustoimikunnassa ja sen jälkeen johtokunnan puheenjohtajana vuosina 1926-1951.
Aspiriini tuli käyttöön vasta 1800-luvun lopussa, ja antibiootteja esim. penisiliiniä jouduttiin odottamaan aina 1940-luvulle saakka. Aina 1960-luvun lopulle saakka apteekissa pyöritettiin myös pillereitä itse. Aikanaan rohdokset liuotettiin spriihin, ja osittain sen vuoksi tietyt lääkkeet saivat suursuosion hieman vääristä syistä.

Kalajoella on säilynyt vanha apteekkirakennus, joka historiansa aikana on kokenut monia julkisivumuutoksia. Apteekkitalon ikä ei ole tiedossa, todennäköisesti se on 1800-luvun rakennus, jota Granlundin aikana remontointiin ja laajennettiin useaan otteeseen. Granlundin lisäys oli myös torni, joka on ollut tyypillinen osa vanhoja apteekkirakennuksia. Julkisivun erkkerin päällä on ollut parveke ja talon ympärillä vehreä puutarha. Apteekit ovat perinteisesti olleet kirkonkylien komeimpia rakennuksia, joissa oli tilat sekä myymälälle että apteekkarin perheelle ja palvelusväen asuntotilat. Apteekin tontti on kuulunut valtiolle, kunnes Lex Kallion nojalla apteekkari Granlund saattoi lunastaa sen. Granlundin perikunta myi tilan Jeeli Ojalle vuonna 1964. Sen jälkeen siihen tuli rautakauppa. Granlundin apteekkitalo oli edelleen käytössä apteekkari Viljo Wiikinkosken aikana vuodesta1958, kunnes KOP:n ja Wiikinkosken yhteinen liiketalo valmistui.
Vuodesta 1991 Kalajoen apteekki on ollut Liikekeskus Koppelin tiloissa.

Liisa Snellman tuli apteekkariksi Kalajoelle 1981 ja apteekkarina 25 vuotta. Täytettyään 80 vuotta Liisa luopui apteekkioikeudestaan. Liisa Snellman kuoli Oulussa 22.10.2009.
Nykyisin Kalajoen apteekkarina on Raili Kari ja apteekin palkkalistoilla on 15 työntekijää.

Suomen sota Kalajoella

Helmikuun 1. päivänä 1808 sai Oulun läänin maaherra Jakob David Lange kenraali Klerckeriltä tiedonannon, jossa sanottiin Venäjän valmistelevan hyökkäystä Suomen alueelle ja määrättiin rykmentit kiireellisesti rajalle. Sotatoimet alkoivat helmikuun lopulla. Vasta maaliskuun 1. päivänä aloittivat Kalajoen ruotusotamiehet marssinsa kohti Hämeenlinnaa. Matkaevääksi antoi kukin ruotu miehellensä 3 leiviskää kuivaa leipää, 1,5 leiviskää särvinainetta kuten lihaa, läskiä tai silakoita. Ankarien pakkasten takia oli miehille annettu myös turkit ja sarkaviitat.

Suomen armeijan ylipäällikön kenraali Klingsporin käskystä perääntyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot nopeasti pohjoista kohti. Maaliskuun 18 päivänä tiedotti maaherra Salon kihlakunnan asukkaille, että vihollinen lähestyi jo läänin rajoja. Kansan olisi parasta vaihtaa omaisuutensa rahansa, että se olisi turvassa viholliselta. Edelleen maaherra kehotti asukkaita teurastamaan osan karjastaan ja tuomaan lihat suolattuna Raahen kenttämakasiiniin käteistä maksua vastaan. Seuraavana päivänä kehotettiin kansaa kuitenkin säästämään elukoitaan, ettei se joutuisi pulaan vihollisvallan aikana. Pelättyä hyökkäystä Savosta käsin ei tullut.

Rantatietä pitkin perääntyivät ensimmäiset Suomen armeijan joukko-osastot Kalajoelle huhtikuun 4. päivänä. Kulnev, joka johti venäläisten etujoukkoa, seurasi Suomen armeijan kintereillä ja oli Kalajoella 13. päivänä. Pari päivää myöhemmin saapui Tutskov pitäjän alueelle. Venäläiset kokivat ankaran tappion Siikajoella 18. päivänä ja Tutskov, jolla oli hiukan yli 5000 miestä, vetäytyi nyt Kalajoelle 30.4 sekä edelleen Kokkolaan. Toukokuun 5 päivänä marssi Suomen armeijan kolmas prikaati Kalajoelle jo saman päivän iltana. Kevät tulvineen ja kuraisine teineen teki lopun sotatoimista. Alue oli pelastettu vihollisvallan alaisuudesta.

Kesän ja syyskesän aikana käytiin Etelä-Pohjanmaalla joukko taisteluita, joiden tuloksena Suomen armeijan oli jälleenperäännyttävä. Oravaisten verisessä taistelussa haavoittui kuolettavasti mm. Runebergin sankarien joukkoon kuuluvat nuori ruotsalainen tykistöupseeri kreivi Wilhelm von Schwerin. Hän kuoli Kalajoella syyskuun 27. päivänä klo 12 päivällä ja haudattiin Kalajoen hautausmaahan.

Syyskuun 29. tehdyn Lohtajan aseleposopimuksen perusteella vetäytyivät suomalaiset ja ruotsalaiset joukot. Venäläiset olivat edeltäneiden viikkojen suurissa taisteluissa olleet voitokkaita. Klingsporsuostui lähes venäläisten saneluratkaisuun. Sopimukseen kuitenkin pakotti armeijassa täysin katastrofaaliseksi muuttunut punatauti- ja lavantautiepidemia sekä huollon ongelmat. Päämaja sijoittui nyt kolmannen suomalaisen prikaatin kanssa Kalajoelle. Klingpor jätti lokakuun 5. päivänä ylipäällikkyyden Klerckerille ja matkusti Ruotsiin. Lokakuun viimeisenä päivänä päättyi aselepo. Osa Kalajoella olevasta neljännestä prikaatista lähetettiin Pulkkilaan ja kolmas prikaati Temmekselle avustamaan Sandelsia. Kiertoliikettä peläten Klercker vetäytyi Himangan hyvin varustetuista asemista Kalajoelle.

”Täällä elämä oli ihanaa! Sitä täydensi vielä se, että Kalajoki, eräänlainen kauppala ja markkinapaikka, on tavattoman miellyttävä, vapaa ja avoin seutu. Se sijaitsee joen molemmin puolin, joen, jonka rantoja siihen aikaan yhdisti korkea ja kaunis puusilta. Kaikkialla nähtiin ihmisiä, kaikkialla oli elämää ja liikettä. Elämänhalu sykki voimakkaana, hilpeä hälinä kantautui kauaksi. Kaikki kiihotti maagillinen voima, minkä aiheutti valmistautuminen edessä olevaan taisteluun.” Näin kirjoitti 18-vuotias vänrikki Carl Johan Ljunggren muistelmissaan tilannetta Kalajoella ennen taistelujen alkua.

Kalajoella ollut Adlercreutzin armeija käsitti 16 pataljoonaa, yhteensä noin 4 500 palveluskelpoista miestä, joilla oli kahdeksan 6-naulaista ja neljä 3-naulaista tykkiä. Toinen ruotsalainen prikaati, johon Ljunggrenkin kuului, sijoittui Tyngälle sekä ensimmäinen suomalainen prikaati. Kolme pataljoonaa Turun läänin rykmentistä ja yksi pataljoona Uudenmaan rykmentistä Vasankariin. Joen pohjoispuolelle sillan ja pappilan väliin asetettiin kolme tykkipatteria, joissa oli yhteensä 12 kanuunaa. Etujoukko oli Siipojoella. Sen muodosti kaksi pataljoonaa. Toinen niistä asettui sillan korvaan suojanaan tykkipatteri ja toinen levittäytyi pitkin joenrantaa ¾ peninkulman alueelle Törmälästä Santapakkaan. Mankell arvioi Kalajolle ryhmittyneiden joukkojen vahvuuden tykkimiehiä ja ratsuväkeä lukuun ottamatta 5 800 mieheksi.

Samaan aikaan lähti Kamenski Kokkolasta n. 8000 miehen kanssa Lohtajaa kohti. Ihmeekseen huomasivat venäläiset Himangan lujat varustukset tyhjiksi. Huolimatta tuhoituista silloista ja kuraisista teistä oli Kulnev ja marraskuun 5. päivän iltana Siipojoella. Seuraavan päivänä hän meni joukkoineen Törmälän luona olevaa pukkisiltaa myöten joen yli pakotettuaan suomalaiset perääntymään. Pian joutuivat ruotsalaiset laukaustenvaihtoon kasakkapartion kanssa Tyngän metsäpoluilla. Erään kasakan hevonen kaatui ja mies joutui vangiksi.

Kalajoki oli joutunut toisen kerran sodan jalkoihin. Sunnuntaina 6.11. kuului melkein yhtämittaisessa taistelujen tuoksinassa. Kanuunoiden jyminä sekoittui kiväärituleen. Kaikkialla oli liikettä. Rummut pärisivät ja pataljoona kiiruhtivat hälytyspaikoilleen. Kun Suomen armeijan enemmistö oli perääntynyt joen taakse, antoi joukkojen päällikkö kreivi Olof von Schwerin käskyn tulipalon sytyttämisestä Etelänkylässä. Silta pantiin myös palamaan. Talonpojat joutuivat lähtemään tuvistaan, jotka tuota pikaa sytytettiin. Ihmisparkojen nähtiin hoipertelevan metsään, naiset lapsi sylissään hätyyttäen karjaa edellään. Pian oli koko kylä liekeissä. Myös kirkko syttyi tuleen. Keskellä liekkien hävitystä, ei kanuunain pauke lakannut hetkeksikään, eikä kiväärin rätinä lakannut kaikumasta ilmassa. Taistelutoiminta taukosi yön ajaksi.

Seuraavana päivän kutsuttiin toinen suomalainen prikaati Vasankarista Pohjankylään. Nyt saapui myös Kamenski päävoimineen Kalajoelle. Kanuunat jymisivät molemmin puolin pitkin päivää ja illalla työnsi kumpikin armeija etuketjunsa joen rannoille. Yöllä venäläiset kuljettivat kaksi tykkipatteria: toisen eräälle kukkulalle kirkon länsipuolelle 1800 kyynärän etäisyydelle ruotsalaisten oikeasta siivestä ja toisen kauemmaksi oikealle vasenta siipeä vasten.

Marraskuun 8. päivänä lähti Kamenski aikaisin aamulla Tyngänkylää kohti, koska hän katsoi suoranaisen rintamahyökkäyksen mahdottomaksi. Kulnev ja Deminov jäivät Etelänkylään. Kenraali Erikson kulki edellä. Suomen armeijan tulitusta peläten hän ei uskaltanut kulkea joenrantaa, vaan hänen osantonsa rämpi vyötäisiään myöten vedessä soita pitkin Tyngälle. Siellä jotkut miehistä kahlasivat joen yli ja ajoivat suomalaiset etuvartiot tiehensä. Joenhaarojen yhtymäkohdalle ryhdyttiin rakentamaan lauttasiltaa. Sillä välin saapui Kamenski kovan marssin jälkeen vastapäätä pohjoispuolella sijaitsevaan Pitkäsenkylään jääden erään pukkisillan luo odottamaan Eriksonin tuloa.

Seuraavana päivän käytiin viimeiset taistelut Kalajoella. Kun viholliset olivat ylempänä suurin joukoin ylittäneet joen, vahvisti Schwerin vasenta siipeä. Sen lähistöllä oli puolen peninkulman mittainen suo. Ensimmäinen ruotsalainen ja toinen suomalainen prikaati asettuivat joen ja mainitun suon väliin. Toinen ruotslainen prikaati oli äärimmäisenä oikealla pappilan luona. Yksi pataljoona lähetettiin Metsäkylään. Kello 12 Kamenski aloitti 3000 miehen voimalla rajun hyökkäyksen Suomen armeijan vasenta siipeä vasten noin ¼ peninkulmaa sillan yläpuolella. Joukot ryntäsivät Myllylän talon luona metsästä kohti jokea. Tuota pikaa rakennettiin pukkisilta, jota pitkin venäläiset vähitellen tulivat joen yli. Pian saatiin tieto, että Erikssonin kolonna oli edennyt jo Metsäkylään ja Yppäriin. Tämä ratkaisi asian. Suomen armeija aloitti perääntymisen: ensin keskusta ja tykistö, sitten vasen siipi sekä lopuksi toinen ruotsalainen prikaati oikealta. Heti aloittivat Kulnev ja Demidov tykistöllä ankarana pommituksen. Suomen armeija poistui Kalajoen alueelta. Kalajoen taisteluissa kaatui seitsemän henkilöä ja 9 haavoittui vaikeasti ja kaksi lievästi.

Schwerinin polttamiskäskyssä ei ollut mitään järkeä. Kirkko, silta ja kahdeksan taloa rakennuksineen oli poltettu. Marraskuun 19 päivänä tehtiin Olkijoen sopimus. Suomen armeija vetäytyi Kemijoen taakse.

Lähdeaineisto:
Suur-Kalajoen historia II osa
Reima T.A. Luoto – Heikki Talvitie – Pekka Visuri: Suomen sota 1808-1809
Jussi T.Lappalainen- Lars Ericson Wolke- Ali Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808-1809

Vuonna 1980 Särkät Soi

Maakuntaviestissä Kaustisella Kalajoen I-joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Joukkueessa hiihtivät Glen Fagerudd, joka voitti ensimmäisen osuuden. Naisten osuudella Merja Myllylä sijoittui neljänneksi Anne Piispasen voittaessa osuuden. Kolmannella osuudella oli Keijo Siipo, neljännellä osuudella Jukka-Pekka Ojala, joka oli osuuden kolmanneksi nopein. Viidennellä osuudella hiihti Kullervo Niemelä, kuudennella osuudella Ari Heininen, seitsemännellä Esko Saari ja ankkuriosuudella Aulis Harju.
Kalajoen II-joukkue oli B-sarjassa 27.s. Joukkueessa hiihtivät Kalevi Wallin, Anne Nauha, Matti Bäckman, Tapani Keskitalo, Esa Alajoki, Jari Vierimaa, Pekka Ojala ja Antero Alatyppö.

Hiekkasärkät Oy järjesti suunnittelukilpailun Hiekkasärkkien vapaa-aikakeskuksen kehittämisestä. Kilpailun voitti Arkkitehtitoimisto KSS Pekka Salminen ja Esko Koivisto. Palkinnon suuruus oli 25 000 mk. Kuuma Hiekka oli kilpailun voittanut suunnitelma, jonka mukaan Hiekkasärkille tulisi merirosvokylä, seikkailurata, Rosvo-Roope-maa, aarresaariseikkailu, Härmän Häijyt syöksyjuna ja Meriapu – joka sään uimala.

SKDL teki valtuustoaloitteen Kalajoen matkailuhotellin ostamisesta Hiekkasärkät Oy:lle. Kalajoen kunnan talousarvon loppusumma vuodelle 1980 oli 48 918 500 markkaa. Veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen väkiluku oli 8190 ja lisäystä edelliseen vuoteen oli 48 henkeä.
Lomaliitto uutisoi Rantakallan yhteyteen suunnitellusta terveyskylpylästä ja kuntoutuslaitoksesta. Hotellista tehtäisiin pakan läpi kulku nykyiselle uimahallin puolelle johon on tarkoitus rakentaa terveyskylpylä ja kuntoutuslaitos.

Kalajoen Junkkarit vietti 50-vuotispäiväänsä. Urheiluseura Kalajoen Junkkarit on perustettu 19.1.1939. Kansalaisopisto on toiminut Kalajoella 15 vuotta hyvin tuloksin.
Tammikuun 17. päivänä kalajokiset saivat kuulla suru-uutisen, kun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa. Paavo Saari haudattiin 27.1.1980 ja läsnä oli 1000 saattajaa. Untamo Sorasto valittiin valtuuston puheenjohtajaksi Paavo Saaren jälkeen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Veikko Murtoniemi ja Toivo Niva.

Outokumpu Oy oli tehnyt valtauksen Raution Pöllän alueelta ja valtaus herätti toiveita kaivostoiminnasta. Kansanedustajille esitettiin Kalajoen tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi satamaa, liikuntapuistoa, Rahjan koulua ja terveyskeskusta.

Lomaliitolta vuokratussa uimahallissa kävin vuoden aikana 14 842 käyttäjää ja uimahallista maksettiin vuokraa 60 000 markkaa. Kalajoen kunnaninsinööriksi valittiin äänestyksen jälkeen Paavo Soukka Ylivieskasta. Häntä esitti Veikko Murtoniemi. Matti Heusala sai 10 ääntä ja muut ehdokkaat yhteensä viisi ääntä.

Valtakunnallisesti KOP täytti 90 vuotta. Kalajoen KOP:n konttori oli avattu 7.8.1917. Kalajoen työväenyhdistys täytti 75 vuotta. Yhdistys on perustettu 6.11.1905.
Valtioneuvosto päätti Rahjan koulun rakentamisesta myöntämällä määrärahan ko. tarkoitukseen. Hankeen toteutus aloitetaan seuraavan vuoden syksyllä.
Rauma-Repola uutisoi yli 10 miljoonan markan investoinneista Kalajoella. Rahjassa aletaan valmistaa kokonaisia öljynporauslauttoja.
Santaholma Oy:n pääkonttori siirrettiin Oulusta Kalajoelle.
Kaarlo Hirvilammi valittiin Raution kirkkoherraksi. Juhani Törmä valittiin Kalajoen matkailuasiamieheksi.
Junnikkalan Saha paloi 21.3.1960 ja 35 työntekijää jäi työttömäksi.
Huhtikuun 14. päivän tuli kuluneeksi 100 vuotta Kalaja-laivan hukkumisesta.
Urho Saari kuoli 70-vuotiaana pyörälenkillä jäätyään kuorma-auton ruhjomaksi Hiekkasärkkien lähellä 18.5. kello 15.30. Valtioneuvosto myönsi Rahjan sataman syväsataman rakentamiseen 1,2 miljoonan markan avustuksen. Pienlentokenttää kunta varasi 40 hehtaarin maa-alueen.

Merja Myllylä voitti hiihdossa SM-pronssia 19-vuotaiden tyttöjen sarjassa. Voiton vei Eija Hyytiäinen ja toiseksi sijoittui Merja Oinonen. Jussi Kurikkalan muistokisoissa oli noin 500 katsojaa. Kisan voitti Kuusamon Erä-Veikkojen Tarmo Määttä ennen Heikki Torvea. Naisten sarjan voitti olympiavalmennettava Päivi Renkola ennen Merja Myllylää. Jussin lenkille osallistui 612 hiihtäjää.
Harri Ojala voitti A-poikien moukarinheitossa SM-pronssia tuloksella 52,90. Erkki Kiiveri voitti ilma-aseiden SM-kisoissa SM-hopeaa tuloksella 383. Rautio-ajot voitti Jouni Keskisipilä, matkana oli 50 km. Uuden keskusurheilukentän vihkiäiskilpailut pidettiin 7.9.1980.
Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa III-sarjassa ja Riento, Tyngän Vesa ja Junkkarit II-joukkue IV-sarjassa.

Unto Jutila voitti kolmannen kerran Sata Häme Soi sävellyskilpailun. Tämänkertainen voittosävellys oli Poutapilviä. Miss Hiekkasärkäksi valittiin 16-vuotias Marita Pekkala.

Särkät Soi tapahtuma järjestettiin nyt kuudennen kerran. Tilaisuuksissa oli noin 6 000 kuulijaa. Paikalla oli runsaasti kansainvälisiä taitoniekkoja Veikko Ahvenaisen ja Unto Jutilan lisäksi. Muun muassa Franseco Vicenti, Friedrich Lips, John Torcello jne.

Kunnallisvaaleissa Kalajoella oli runsaasti ehdokkaita: SMP 17, SDP 15, keskusta 70, SKDL 40, SKL 8, kokoomus 50.

Katso:
Unto Jutila
http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Jutila_Unto

http://www.toholampi.info/s02/jutunt.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Unto_Jutila

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/harmonikkataitelija-unto-jutila.html

Vuonna 1979 perustettiin Hiekkasärkät Oy ja Tapion Tupa aloitti toimintansa

Raution monitoimitalo
Kalajoen seurakunnassa oli vuonna 1979 kaikkiaan 6879 jäsentä, joista naisia oli 3473 ja miehiä 3406. Raution seurakunnassa on 1170 jäsentä. Kalajoen veroäyri oli 16 penniä. Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Paavo Saari ja varapuheenjohtajiksi Veikko Murtoniemi ja Matti Ojala. Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi valittiin Arvo Väliverronen ja varapuheenjohtajaksi Eino Kääntä, kunnanhallituksen muut jäsenet olivat Jorma Juusola Rahjankylästä, Elsa Tolonen Metsäkylästä, Väinö Oksanen keskustasta, Sakari Yli-Hallila kokoomuksesta ja Martti Lindvall SKDL:stä.

Maakuntaviestissä Lohtajalla Kalajoki sijoittui A-sarjassa seitsemänneksi. Haapajärvi voitti, Himanka oli toinen ja Veteli kolmas. Kalajoen joukkueessa hiihtivät Keijo Siipo, Merja Myllylä, Aulis Harju, Jukka-Pekka Ojala, Kullervo Niemelä, Hannu Rautakoski, Glen Fagerudd. Kullervo Niemelä oli osuutensa nopein. B-sarjassa Kalajoki sijoitus oli 20.s. Kalajoen II-joukkueessa hiihtivät Veikko Peltola, Anne Nauha, Heikki Savolainen, Seppo Korpi, Pekka Alatyppö, Ari Heininen, Alpo Löf ja Jouni Keskisipilä.

Typpön koulun lakkauttamisesta keskusteltiin. Kalajoen kunta vuokrasi Lomaliitolta Rantakallan uimahallin. Valtuustossa valtuutettu Heimo Myllymäki käytti asiasta puheenvuoron, jossa hän totesi uimahallin vuokraamisen olevan tolkutonta vouhottamista. Hän sanoi, että on sitä osattu ennenkin uida ilman halliakin. Olen itse elävänä esimerkkinä tästä, hän sanoi.

Eduskuntavaaleissa olivat ehdolla Kalajoelta Matti Ojala ja nykyinen kalajokinen Veli Ainali, Ylivieskasta keskustan Kalevi Mattila, Merijärveltä keskustan Juhani Alaranta, Oulaisista keskustan Ahti Pekkala ja Nivalasta keskustan Väinö Raudaskoski. Eduskuntavaaleissa keskusta sai 2333 ääntä, SKL 153 ääntä, SKYP 33 ääntä, LKP 40 ääntä, SMP 320 ääntä, SKDL 885 ääntä ja kokoomus 711 ääntä. Äänestysprosentti Kalajoella oli 85,62% ja äänioikeutta käytti 4740 äänestäjää. Vuoden 1979 vaaleissa valitut kansanedustajat: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vaalikauden_1979_kansanedustajista

Kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi teki eduskunta-aloitteen 500 000 markan määrärahan varaamisesta Kalajoen urheiluopiston suunnitteluun ja rakentamisen aloittamiseen. Kalajoen urheiluopistoasia on ollut vireillä vuodesta 1972 alkaen. Kansanedustaja Kalevi Mattila teki eduskunta-aloitteen Kalajoen kotiteollisuuskoulun muuttamiseksi Kotiteollisuusopistoksi.

Kalajoen kunnan maksuvalmius oli heikko. Päätöstä Hiekkasärkät Oy:n perustamisesta siirrettiin valtuuston päätöksellä 5.4.1979 lisäselvitysten hankkimiseksi. Raution uusi kirjasto avattiin 6.2.1979. Rautiossa malminetsinnän tuloksena suoritettiin mittauksia ja otettiin maaperä- ja kallionäytteitä. Rautiossa oli rakennuskohteena Raution monitoimitalo, Pitkäjärven leirikeskus. Kalajoella oli rakennuskohteena urheilukeskus, leirintäalueen mökit, peruskoulun yläasteen tilojen saneeraus ja Rahkon koulun saneeraus. Satamaan kunnostettiin ja rakennettiin kalanjalostuslaitosta. Myös kotiteollisuuskoulua laajennettiin. Santaholma Oy rakensi kuivaamo- ja kuorenpoistolaitoksen, jonka harjannostajaiset olivat 9.2.1979. Junnikkala Saha siirtyi kotimaisen polttoaineen käyttöön ja esitteli kuivaamohankettaan 16.2.1979.

Heikki Torvi voitti Jussi Kurikkalan muistokisat. Kuusoman Erä-Veikkojen Keijo Lehtinen oli toinen ja IF Brahen Glen Fagerudd oli kolmas. Naisten sarjan voitti Helsingin Poliisivoimailijan Marjo Auroma. Merja Myllylä oli toinen.

Kalajoen vappukulkueessa oli n. 350 henkilöä. Riitta Väisänen oli mukana Kalajoen toukokuun raveissa. Kesäteatterissa esitettiin Jalmari Finnen Pitkäjärveläiset. Toholampiset kävivät esittämässä Tukkijoki-näytelmää Kalajoella. Tapion Tupa Kalajoen Hiekkasärkillä avasi ovensa juhannukseksi. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tuula Korhonen ja perintöprinsessoiksi Birgitta Leinonen ja Minna Maliniemi. Noin 60 juhannusjuhlijaa teki matkan Kalajoen terveyskeskukseen.

Kesän yleisurheilukilpailuissa Antti Rajamäki pinkoi sata metriä ajassa 10,8. Kaarlo Maaninka juoksi 3000 metriä ajassa 8.10,2 ja Veikko Ahola juoksi aikaan 8.32,0. Kisojen kuuluttajana toimi Mauri Myllymäki. Nämä kansalliset kisat olivat vanhan urheilukentän jäähyväiskisat.
Kalevan kisoissa Veikko Ahola sijoittui 1500 metrin juoksussa yhdeksänneksi ajalla 3.49,90. Kisan voitti Ari Paunonen ajalla 3.44,46 ja toiseksi sijoittui Markku Laine ajalla 3.44,67. Veikko Ahola juoksi Turun Nurmi-Gamesissa ajan 3.44,01, joka riitti kovatasoisen kisan kuudenteen tilaan.
B-poikien SM-kisoissa moukarinheitossa Harri Ojala sijoittui pronssille tuloksella 50,32.

Kalajoen Junkkarien joukkue pelasi lentopalloa kauden 1978-1979 kierros ennen päätöstä putoamisviivan yläpuolella 10 pisteellään. Joukkueen viimeisenä vastustajana oli lohkoa hallinnut Seinäjoki, joka voitti Junkkarit kotonaan puhtaasti 3-0. Kun Pudasjärvi yllättäen kukisti samaan aikaan Vaasan niukasti 2-3, niin Junkkarit putosi III-sarjaan. Joukkueessa pelasivat Juhani Alasuvanto, Esko Tuura, Hannu Mäntymäki, Jouko Alajoki, Pentti Rahkola ja Heikki Isopahkala. Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkue pelasi II-sarjaa joukkueella Marjatta Utriainen, Merja Manninen, Elina Leskelä, Tuula Ahola, Elmi Letola, Jaana Letola, Leila Karhulahti, Ritva Rahkola, Ellen Rahkola, Raili Järvinen ja Pirkko Änkilä. Kalajoen Junkkareiden joukkue pelasi jääkiekkoa III-divisioonassa valmentajanaan Esa Eroma.

Kalajoen Teatteritalon 40-vuotisjuhia vietettiin 11.11.1979. Teatteritalon avajaiset on pidetty 25.3.1939.

Kalajoen Hiekkasärkät Oy perustettiin äänin 27-5, kolme äänesti tyhjää. Yhtiön tuli mukaan Kalajoen kunnan 21 A-sarjan osakkeen lisäksi, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Urheiluopistosäätiö, Lomaliitto ry, Lasten Päiväsäätiö, Aurinkohiekat Oy sekä Kalajoen Osuuskauppa. Osakepääoma oli 220 000 markkaa. Yhtiön toimialana oli vapaa-ajan viettoon ja matkailuun liittyvä ohjelma- ja ajanviettopalvelujen suunnittelu, markkinointi ja liikuntapalvelujen järjestäminen sekä niihin liittyvine laitosten omistaminen ja ylläpitäminen. Hiekkasärkät Oy:n hallitukseen valittiin Bo Eklund, Heikki Ollila, Hans Kauppila, Pauli Valkama, Paavo Saari, Untamo Sorasto, Matti Ojala ja Martti Lindvall.

Toiminnan vuosi 1978 Kalajoella

Rovasti V.H. Kiviojan sukuarkisto luovutettiin Kalajoen seurakunnan hallintaan. Luovutuspuheen piti Leena Kivioja.

Vuonna 1975 Kalajoella oli työpaikkoja seuraavasti: Topi-Kalustaja Oy 160, Rauma-Repola Oy 230, SOK:n vaatetustehdas 35, J.Pirttijärvi ja Kumppanit Oy 34, Junnikkalan Saha 20, Santaholman saha 30, Marlon Oy 21, Rautex 13. Veroäyri oli 14,00.
Vuonna 1976 perustettiin Kalajokiseudun Matkailupalvelu r.y matkailun kehittämiseksi. Vuonna 1977 SOK:n tehtaalla oli jo 125 työpaikkaa ja Santaholma Oy:llä 50. Urheiluopistoa varten tehtiin suunnitelmia.
Vuonna 1978 Piekkon Aukon haudalle laitettiin muistokivi. Leirintäalueen lomamökit rakennettiin kunnan omana työnä.
Kalajoen kunta liittyi 27.4.1979 Hiekkasärkät Oy nimisen yhtiön osakkaaksi.
Vuonna 1980 Rauma-Repola Oy:llä oli 320 työntekijää, Topi-Kalustaja Oy:llä 149, SOK:n vaatetustehtaalla 136, Santaholma Oy:llä 59, Junnikkalan Sahalla 48, Kalayhtymällä 40, O.Tuuran konepajalla 23, Kalajoen meijerillä 23, Kalajoen Metalli Oy:llä 18 ja Marlonilla 17. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi Paavo Saari 17.1.1980 saakka. Paavo Saari kuoli liikenneonnettomuudessa Kempeleessä. Untamo Sorasto aloitti valtuuston puheenjohtajana 29.1.1980.

Vuonna 1978 Kalajoella oli 7997 asukasta. Kalajoen seurakunnan väkiluku oli kasvanut 109:llä ja Raution seurakunnan väkiluku oli vähentynyt 40:llä.
Vuosi 1978 oli vireä tutkimusten ja suunnitelmien vuosi. Alkuvuodesta julkistettiin Hiekkasärkkien kehittämissuunnitelma. Maatalouden kehittämissuunnitelma polkaistiin käyntiin ja aloitettiin Plassin alueen kaavoitus.

Urheiluopiston toiminnallinen suunnitelma valmistui. Suunnitelma luovutettiin urheiluneuvostolle ja opetusministeriölle. 20.4.1978 urheiluopistosäätiön puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Juhani Vähäkangas. Hallituksen puheenjohtajana toimi Torsti Kalliokoski ja jäseninä Martti Lindvall ja Kalevi Mattila. Urheiluopiston ohella ajateltiin ravintolakoulua tai kieliopistoa. Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy laati vapaa-ajankeskussuunnitelman Hiekkasärkille. Erityistä huomiota kiinnitettiin palvelujen monipuolistamiseen. Ehdolla oli meriakvaario, huvipuisto, maauimala jne. Suunnitelmissa esitettiin yhteisorganisaation, Hiekkasärkät Oy:n perustamista. Myös talvi-imagon luomiseen kiinnitettiin huomiota, koska hiihtomaastot ovat soveliaat.

Etelänkylälle ryhdyttiin laatimaan osayleiskaavaa ja Seutukaavaliitto sai valmiiksi alustavan suunnitelman suojeltavista rakennuksista. Kalajoen keskustaajaman osayleiskaava oli esillä vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Myös kalastusmuseoajatus sai vauhtia. Lomaliitto vuokrasi Rantakallan, jonka omistaa paikallinen osakeyhtiö. Vuokraus alkoi 1.4.1978. Tammikuussa kirjattiin vuoden työttömyyden huippu, liki 15 %.

Rahjan kansallispuistohanke tyrmättiin kyläläisten toimesta. Kansallispuistokomitea kaavaili Rahjaan luonnonsuojelualuetta, joka sinne oli pikku hiljaa tulossa. Kyläläiset saivat kuitenkin ajoissa vihiä juonesta, Alpo Juusola ja kumppanit ryhtyivät peräämään hanketta, josta löytyikin todellisuuspohja. (Kalajoki-lehti 19.1.1978)

Vuoden alkupuolella Paavo Saari valittiin Kalajoen valtuuston puheenjohtajaksi, Arvo Ylitalo ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja Martti Lindvall toiseksi varapuheenjohtajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen.
Vuosi 1978 oli presidentin valitsijamiesten vaalivuosi. Kalajoelta oli ehdokkaana Paavo Saari keskustasta, Martti Lindvall SKDL:stä, Matti Ojala kokoomuksesta ja Artturi Junttila kristillisistä. Kukaan ei tullut valituksi. Ylivieskasta ehdolla oli Kalevi Mattila.
YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhlaa vietettiin Kalajoella neuvostoliittolaisen taitelijaryhmän esiintyessä. Vappumarssiin osallistui yli 300 henkeä. Yhdysvaltain suurlähettiläs Rozanne L. Ridgway vieraili Kalajoella käyden muun muassa Anja ja Leevi Kiviojan tilalla. Kalajoella vietettiin Pohjanmaan Kalastusseurojen 50-vuotisjuhlaa. Juhlassa puhui liikenneministeri Veikko Saarto. Puolustusvoimain sotatalouspäällikkö kenraalimajuri Pentti J. Väyrynen vieraili Kalajoen Konepajassa. Kalajoen ja Raution seurakuntavaalit olivat vilkkaammat kuin edellisellä kerralla. Raution Nuorisoseura vietti 70-vuotisjuhlaa.

Kirkkoneuvosto ei antanut lupaa ”Särkät soi”-tapahtumalle kirkkokonsertin järjestämiseen kirkossa. Särkät Soi tapahtuman yhteydessä oli Unto Jutilan 25-vuotistaiteilijajuhlakonsertti. Särkät Soi-tapahtumassa esiintyivät Veikko Ahvenainen, Anatoli Beljajev, Seppo Lankinen, Seppo Leino jne. Miss Hiekkasärkäksi valittiin Tarja Kotila. Juhannuksena jäi kiinni 17 rattijuoppoa. Kunnanvaltuusto kielsi oluen myynnin elintarvikeliikkeistä, mutta salli baarianniskelun. Päätöstä edelsi monivaiheinen ja pitkä asian käsittely eri hallintoelimissä. Hiekkasärkillä hukkui eräs nuori turisti leirintäalueen uimarannassa. Pohjankylässä ammuttiin susi. Myöhäissyksyä ravisti poikkeuksellisen kova myrsky.

Maaliskuussa rovasti V.H. Kiviojan lapset luovuttivat seurakunnan käyttöön arvokkaan sukukortiston, jonka Kivioja oli aikanaan laatinut. Kalanjalostustehdas käynnistettiin Rahjassa. Juhlapuhujina olivat Ahti Pekkala ja Valion johtaja Erkki Ahola.
Kalajoen Unioni avasi ovensa toukokuussa. Hiekkasärkille ryhdyttiin rakentamaan kesäteatteria. Kotiseutumuseoon rakennettiin luhtiaitta. Raution monitoimitalo nousi harjakorkeuteen. Monitoimitalon pinta-ala on 145 neliömetriä ja siinä on tilat terveydenhoitajalle, hammashuollolle, lääkärin vastaanotolle sekä sosiaaliset tilat. Kustannusarvio oli 893 000 markkaa. Pitkänjärven leirimaja avattiin heinäkuussa. Kalajoen kotiseutupäivien aiheena oli Piekkon Aukko. Raution seurakuntatalo vihittiin käyttöönsä. Peruskoulun yläaste ja lukio vihittiin. Juhlapuheen piti läänin kouluneuvos Mauri Paananen. Kalajoen jäähdyttämöä laajennettiin.

Maakuntaviestissä Nivalassa Kalajoen I-joukkue oli kahdeksas ja II-joukkue oli B-sarjassa 26. Ensimmäisellä osuudella Keijo Siipo oli neljäs, toisella osuudella Merja Myllylä oli seitsemäs, kolmannella osuudella Aulis Harju oli seitsemäs, neljännellä osuudella Veli-Matti Saari oli kuudes, viidennellä osuudella Väinö Saari oli kuudes, kuudennella osuudella Ari Bäckman oli yhdestoista, seitsemännellä osuudella Esko Saari oli yhdestoista ja kahdeksannella osuudella Pekka Rahja oli kahdestoista. Maakuntaviestin voitti Himanka, toinen oli Nivala ja kolmas Veteli.

Keskusurheilukentän rakennustyöt pääsivät käyntiin ja Hiihtomajan valaistu kuntopolku saatiin valmiiksi. Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Esko Tuura, Paavo Hautala, Esa Siermala, Heikki Isopahkala, Seppo Salmela, Tapani Siermala ja Veli Anttila. Raution Kisailijat pelasi nelossarjassa ja joutui vieraissa tunnustamaan Himangan Urheilijat 3-2 paremmakseen.
Kalajoen Junkkarien kansallisissa urheilukilpailuissa Kannuksen Eero Ranta-Ylitalo voitti Lasse Virenin 1500 metrin juoksussa Veikko Ahola sijoittuessa kolmanneksi ajalla 3.58,1. Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,24.

Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa

Raution pappila tämän päivän kunnossa

Kolme päivää aseleposopimuksen allekirjoittamisen jälkeen valtiollisen poliisin entinen päällikkö Arno Antoni pakenee ilman maastapoistumislupaa Ruotsiin. Hän esiintyy siellä väärällä nimellä. Hän palaa 21 päivänä lokakuuta Helsinkiin, mutta marraskuun alkupäivinä 1944 Arno Anthoni matkustaa Raution pappilaan ja piileskelee Raution pappilassa kirkkoherra Vihman huostassa. Anthoni kävi ostamassa maitoa ja voita kotitilaltani Aholta, mikä oli Raution pappilan lähinaapuri. Tuolloin ihmisillä ei ollut tarkkaa tietoa kuka tämä henkilö oli. Anthoni esiintyi väärällä nimellä. Anthoni piileskeli Raution pappilan vinttikamarissa. Hänet pidätettiin huhtikuussa 1945.

Kuka oli Arno Anthoni?

Arno Kalervo Anthoni (11. elokuuta 1900 Karjalohja - 9. elokuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi Valtiollisen poliisin päällikkönä jatkosodan aikana.
Anthoni tuli ylioppilaaksi vuonna 1920, suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1927 ja sai varatuomarin arvon 1930. Hän toimi nimismiehenä Anjalassa ja Elimäellä vuosina 1928-1933. Nimismiehen toimensa ohella hän harjoitti myös asianajoa. Vuodesta 1933 Anthoni toimi Uudenmaan läänin poliisitarkastajana.

Anthoni nimitettiin Valtiollisen poliisin päälliköksi 1. helmikuuta 1941. Hänen toimestaan Valpo asettui läheiseen yhteistyöhön Saksan salaisen poliisin Gestapon kanssa. Sisäministeri Toivo Horellin kanssa Anthoni, joka ei salannut saksalaismielisiä ja juutalaisvastaisia mielipiteitään, luovutti Suomesta sodan aikana Saksaan satoja henkilöitä, joiden joukossa oli useita juutalaisia. Kun Horelli toi Anthonin kannattaman esityksensä valtioneuvoston käsittelyyn loppusyksyllä 1942, hallituksen sosiaalidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm suuttuivat ja ilmoittivat eroavansa hallituksesta, jos karkotukset pannaan toimeen. Tilanne uhkasi ajautua umpisolmuun, kun Horelli puolestaan uhkasi erota, jos hänen valtuuksiaan rajoitettaisiin. Presidentti Risto Ryti, joka piti tärkeänä SDP:n mukanaoloa hallituksessa, joutui aivan erikseen lepyttelemään Tanneria ja Fagerholmia ja vakuutti heille, ettei ketään henkilöitä karkotettaisi. Fagerholm totesi kuitenkin muistelmissaan tulleensa nenästä vedetyksi, kun Anthonin ja Horellin karkotettavaksi määräämät henkilöt sittenkin luovutettiin Saksaan.

Anthoni syrjäytettiin Valpon johdosta 1. maaliskuuta 1944, kun Saksan häviö toisessa maailmansodassa alkoi näyttää todennäköiseltä, ja hänen tilalleen nimitettiin Paavo Kastari. Tämän jälkeen Anthoni siirtyi virkailijaksi Kansallis-Osake-Pankkiin.

Anthoni pidätettiin Suomen kommunistisen puolueen ja Valvontakomission vaatimuksesta 23. huhtikuuta 1945 ja määrättiin turvasäilöön. Hänet tuomittiin vankeuteen sotarikoksista syytettynä 24. tammikuuta 1946 Valvontakomission poistuttua Suomesta ja sisäministeri Yrjö Leinon jouduttua eroamaan hallituksesta Anthoni vapautettiin toukokuussa 1948 sen jälkeen, kun Ernst von Born oli tehnyt eduskunnassa hänen asiastaan kyselyn Pekkalan hallitukselle.
Vuodesta 1949 Anthoni toimi Lohjan Kalkkitehtaan lakimiehenä.

Juutalaiset puolustivat isänmaatamme

Talvi- ja jatkosodassa Suomen juutalaiset osallistuivat maanpuolustukseen muiden suomalaisten tavoin. Heitä varten pystytettiin rintamalle kenttäsynagoga, eivätkä suomalaisten aseveljinä taistelleet saksalaiset puuttuneet tähän millään tavoin, vaikka olivat synagogasta ilmeisen tietoisia. Juutalaisia sotilaita kuului Suomen puolustusvoimiin 267, minkä lisäksi lottina toimi parikymmentä naista. Hitler myönsi kolmelle Suomen juutalaiselle rautaristin, mutta nämä kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Myös jotkut Suomeen saapuneista juutalaispakolaisista osallistuivat talvisotaan vapaaehtoisina. Muut komennettiin työpalveluun, jossa olosuhteet saattoivat olla ankarat.

6. marraskuuta 1942 Suomen viranomaiset luovuttivat natsi-Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista. Tapahtuman syyt ovat jääneet epäselviksi. Pääasiallisina vastuullisina luovutukseen pidetään sisäministeri Toivo Horellia ja Valtiollisen poliisin Valpon päällikköä Arno Anthonia. Syyt kyseisten juutalaispakolaisten luovuttamiseen ovat epäselvät, ei tiedetä oliko luovuttamisessa syynä Saksan painostus; Valpon päällikkö Arno Anthonin mukaan kyseessä oli normaali poliisitoimi. Luovutetuista kuitenkin vain kahdella oli rikosrekisteri. Kyseiset juutalaiset päätyivät lopulta Auschwitziin. Vain yksi heistä selvisi hengissä. Joukossa oli kaksi lasta.
Myöhemmin suoritetussa tutkinnassa Anthoni asetettiin syytteeseen, mutta hän selvisi hyvin lievällä tuomiolla.

Syyllisyytemme on suurempi kuin annettu ymmärtää

Valitettavasti syyllisyytemme on suurempi kuin olemme uskoneet. Suomi luovutti natsi-Saksaan huomattavasti useampia kuin ne kahdeksan pakolaista, joista tähän asti on puhuttu. Tiedon on tuonut päivänvaloon kaksi kirjaa, toimittaja Rony Smolarin ja tutkija Elina Sanan teokset. Vasta 60 vuotta tapahtumien jälkeen paljastuvat sotahistoriamme synkimmät luvut.
On kyse sekä pakolaisten että venäläisten sotavankien karkotuksesta Suomesta Hitlerin Saksaan, yhteensä 3000:sta henkilöstä. Kumpikin kirjoittaja on päätynyt samaan lukumäärään. Vähintään muutama sata luovutetuista oli syntyperältään juutalaisia. Arkaluonteinen kysymys on se, valittiinko heidät siksi, että he olivat juutalaisia. Suurin osa kaikista luovutuksista tapahtui Suomen ja Saksan "vankeinvaihdon" puitteissa. Me saimme vastaanottaa inkeriläistä ja muuta suomalais-ugrilaista väestöä, jotka olivat joutuneet vangiksi saksalaisen armeijan edetessä itään. Ne viranomaisemme, jotka osallistuivat tähän valonarkaan toimintaan, tiesivät varmasti, että luovutukset natsi-Saksaan merkitsivät useimmissa tapauksissa kuolemantuomiota.

Kun Heinrich Himmler, joka oli Hitlerin lähimpiä miehiä, vieraili Suomessa kesällä 1942, hänellä oli hallussaan lista osoitteineen käytännöllisesti katsoen kaikista juutalaissyntyisistä Suomen kansalaisista. Sen oli hänelle toimittanut sisäministeriö, siis viimekädessä Horelli ja Anthoni. Levitettiin myös huhua, että juutalaiset sotilaat kotiutettaisiin rintamalta aikaisemmin kuin muut. Se herätti levottomuutta, koska sitä pidettiin merkkinä edessä olevista suomenjuutalaisten maastakarkotuksista. Stiller tiedusteli asiaa suoraan Mannerheimin adjutantilta, kenraali Kekonilta. Lopulta viranomaiset kielsivät tietävänsä mitään koko asiasta.
Luetteloa voi jatkaa. Vieraillessaan miehitetyssä Norjassa Adolf Eichman ehdotti, että suunniteltaisiin jenkinmuotoista sabotaasia Suomeen ja syytettäisiin siitä sitten juutalaisia. Ryti-Ribbentrop -sopimuksen jälkeen kesäkuussa 1944 äärikansallinen kotimainen lehdistö sai vielä yhden aiheen lisätä juutalaiseen väestöön kohdistunutta painostusta.
Maan korkein poliisiviranomainen Arno Anthoni oli täysin saksalaisten natsien palkkalistoilla. Hän vieraili Berliinissä keväällä 1942 Reinhard Heydrichin -jota myöhemmin nimitettiin Tsekkoslovakian pyöveliksi -ja Gestapon päällikön Heinrich Miillerin kutsumana ja sai tietää Saksan uudesta juutalaispolitiikasta, joka johtaisi juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun". On selvitetty, että Anthonilla oli mukanaan lista Suomen juutalaisista. Hänen matkaraportistaan ilmenee hänen sopineen Gestapon kanssa, että saksalainen osapuoli ottaa vastaan "kaikki sellaiset ulkomaalaiset, jotka Suomi poliittisesti epäilyttävinä tai muissa suhteissa epäluotettavina tai rikollisuuteen taipuvaisina pitää suotavana karkottaa valtakunnasta". Aivan kuten Tanner totesi, valtionpoliisille oli miten helppoa tahansa leimata kenet tahansa.

Anthoni joutui syytteeseen sodan jälkeen, mutta hänet vapautettiin. Myöhemmin osoittautui, että tuomari oli ollut suomalais-saksalaisen seuran puheenjohtaja. Horellia vastaan ei koskaan edes nostettu syytettä, sen sijaan hänet valittiin eduskunnan varapuhemieheksi hallituksen vaihdoksen jälkeen. Arvostelukykyinen kirjoittaja Veli-Pekka Leppänen katsoi Helsingin Sanomissa (HS 20.9.2003), että oikeudenkäynti Anthonia vastaan sisälsi niin monta farssinomaista piirrettä, että olisi aihetta ottaa tapaus uudelleen esille. Sekä Anthoni että Horelli ovat kuolleet, mutta heidän syyllisyytensä sotarikoksiin olisi siten mahdollista todentaa.
Historiantutkija Elina Sana on tehnyt uuden uraauurtavan työn, tällä kertaa kaikista sotavangeista, jotka luovutettiin Saksalle sodan aikana. Kirjan nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Luovutetut. Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003). Kohta on kulunut 25 vuotta siitä, kun hän julkaisi ensimmäisen suuren selvityksen kahdeksan juutalaisen pakolaisen kohtalosta kirjassa Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - otsikko viittaa kuolemanlaivaan, joka vei heidät ulos maasta matkalle kohti Auschwitzia. Vain yksi kahdeksasta selvisi hengissä keskitysleiriltä.

Elina Sana on tehnyt täysipainoisen työn, joka sisältää sekä kattavan yleiskatsauksen että aineiston, jonka yksityiskohtien runsaus on toisinaan kerrassaan yllättävä. Hetkittäin lukeminen on tuskallista. Sana tekee selväksi, että karkotuksia tehtiin kahta väylää pitkin, joista toisesta vastasi sotilasjohtomme, toisesta valtionpoliisi. Hän on löytänyt asiakirjoja, jotka osoittavat viranomaistemme sekaantuneen valonarkaan toimintaan, joka ei ole oikeusvaltion arvolle sopivaa. Vaikka armeijan ja valtionpoliisin piirissä yritettiin tuhota virallisia papereita kun maa alkoi polttaa, jäljelle jäi silti asiakirjoja, jotka ovat kyllin raskauttavia.

Keskeinen salaiseksi leimattu asiakirja vankienvaihdosta on päivätty 21.11.1941 allekirjoittajana Mannerheim (nimi kirjoitettu koneella); sama menettelytapa esikuntapäällikön, kenraaliluutnantti E. Hanellin nimen kohdalla, pelkkä konekirjoite. Dokumentin on lopulta allekirjoituksellaan vahvistanut muuan eversti S. Isakson.
Asiakirjasta käy ilmi, että saksalaiset sotilasviranomaiset olivat koonneet ensimmäisen, 2062 suomalaista tai suomensukuista vankia käsittävän erän Tallinnaan, jossa se odotti sopimuksen mukaista laivakuljetusta Suomeen. Saksalaiset olivat omasta puolestaan valmiita ottamaan vastaan saksalaisia, eestiläisiä, latvialaisia, liettualaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vankeja. "Juutalainen" ilmestyy ensimmäisen kerran esiin kansallisuuden tunnusmerkkinä suomalaisessa asiakirjassa. Ilmi ei käy kuka sopimuksen oli laatinut ja missä muodossa.

Jossain määrin Sana kiertää kysymyksen siitä, mikä oli Mannerheimin vastuu vankienvaihdosta. Tämä ei voinut olla tietämätön asiasta, mutta "hänellä oli sota johdettavanaan ja hänen tehtävänsä oli jakaa käskyjä".

Mielenkiintoinen on Sanan kysymys, joka koskee sitä, olisiko Eljas Erkko voinut pysäyttää vankeinvaihdon. Hän oli aiemmin kansanedustaja, toimi ulkoministerinä ennen talvisodan puhkeamista ja omisti suuren lehden, Helsingin Sanomat. Sana muistuttaa myös, ehkä epähienosti, että Erkko itse asiassa johti suurta osaa vankileireistä vilkkaimman vankeinvaihdon ajanjaksona syksystä 1941 kesäkuuhun 1942. Sodan jälkeen Erkkoa vastaan nostettiin syyte virkavirheestä ensin sotaoikeudessa, sitten sotaylioikeudessa ja lopulta Korkeimmassa oikeudessa, sen johdosta että hän oli antanut vankileirien vartiointia koskevia määräyksiä, jotka olivat ristiriidassa kansainvälisten sopimusten ja sotalaitoksen rikoslain kanssa. Erkko vapautettiin syytteistä.

Elina Sanan kirja havahdutti jopa BBC:n tekemään sen aihetta jokseenkin seikkaperäisesti käsittelevän reportaasin marraskuun lopulla. BBC:n toimesta on maailma nyt saanut tietää, että Suomi luovutti noin 3000 sotavankia natsi-Saksaan. Sana tähdensi BBC:lle, että hänen ilmoittamansa määrä - 2829 luovutettua - on minimi. Hän kertoi tietävänsä useita muita tapauksia, joiden asiakirjat olivat kadonneet. Jos joltakulta on jäänyt huomaamatta, haluan myös korostaa, että ehkä ansioitunein sotahistorioitsijamme Ohto Manninen arvioi BBC:lle Sanan tutkimustulokset sensaatiomaisiksi, sanan parhaassa merkityksessä.

Lähdeaineisto:

Elina Sana Kuoleman laiva

Elina Sana Luovutetut