Mieskotiteollisuuskoulun historiaa

Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseuran kiertävä mieskäsityökoulu sai Maataloushallituksen opetusosastolta järejstyssäännöt 1931. Niiden pohjalta laadittiin vuonna 1937 hyväksytyt Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulunkin järjestyssäännöt. Vuonna 1937 kiertävä koulu vakiinnutettiin. On luultavaa, että koulun sijoittumiseen nimenomaan Kalajoelle vaikutti ratkaisevasti paitsi paikkakunnan kunnallis- ynnä muiden vaikuttajien aktiivisuus, myös Kalajoen käsityö- ja teolliset perinteet sekä sopivat sijainti ja ehkä maakuntapolitiikkakin. Kalajoen teollisista perinteistä todettakoon tässä yhteydessä esimerkkinä Veljekset Friis ja sen yhteyteen perustettu, tosin vain noin kaksi vuotta toiminut, mutta valtion kannattama metalliteollisuuskoulu.

Keski-Pohjanmaan Miesten Kotiteollisuuskoulun kannatusyhdistyksen hallitus piti ensimmäisen kokouksensa 7.11937. Yhdistyksen ja sen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kalajoen seurakunnan kanttori ja monitoiminen kunnallismies Oskari Metsola. Tässä luottamustehtävässä hän jatkoi vuonna 1951 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kalajoen kunnanvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1937-1953 toiminut maanviljelijä Heino Tavasti sekä muiksi varsinaisiksi jäseniksi johtaja Eero Santaholma ja maanviljelijä, vuodesta 1938 lähtien Kalajoen Osuuskassan hoitajana toiminut Leevi Myllylä. Keski-Pohjanmaan Maanviljelysseuraa kannatysyhdistyksen haliutksessa edusti agronomi Jalmari Valpola.

Kannatusyhdistyksen kokouksessa huhtikuussa 1937 hallituksen rahastonhoitajaksi nimettiin silloin jo koulun johtajaksi valittu rakennusmestari Heikki Kamunen Kalajoelta. Mitään kansaliikettä ei kannastusyhdistykseen liittymisessä ei missään vaiheessa syntynyt, joten uuden koulun taloudellinen asema oli suhteellisen heikko heti alusta alkaen – ja paljon myöhemminkin. Valtiolta saatiin varat opettajien palkkaamiseen ja avustusta muihinkin menoihin, mutta koulun voimakas kehittäminen ei niukkojen taloudellisten voimavarojen takia ollut mahdollista.

Lähinnä lainavaroin oli uusi oppilaitos saatava liikkeelle. Kannatysyhdityksen kokouksessa huhtikuussa 1937 päätettiin, että lainan määrä saa olla korkeintaan 20 000 markkaa. Koulutiloiksi oli saatu vuokratontilla sijaitseva entinen työväentalo. Tontin omisti maanviljelijä Jaakko Laitala. Kannattusyhdistyksen syyskokouksessa 28.12.1937 puheenjohtaja Oskari Metsola ilmoitti, että tontti on koululle ostettu ja pyykitetty.

Opetus Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulusa alkoi 5. huhtikkuuta 1937. Sitä ennen oli koulun johtajaksi ja rakennustyön ammattiopettajakis valittu seitsemästä hakijasta rakennusmestari Heikki Kamunen. Puuseppämaalarinammattilinjan opettajan tointa oli hakenut 11 henkilöä. Heistä koulun johtokunta valitsi tehtävään käsityönopettaja Vilho Viljamaan Kalajoelta. Tehdyt valinnat alistettiin Maataloushallituksen hyväksyttäviksi. Oppilaiksi oli hakenut kaksitoista miestä: Martti Isokääntä Kalajoki, Heimo Isopahkala Kalajoki, Martti Siipola Himanka, Martti Himanka Kalajoki, Eino Hopeavuori Toholampi, Toivo Yliuntinen Kalajoki, Reino Hihnala Alavieska, Aarne Haapoja Toholampi, Matti Oskari Pajuoja Perho, Lauri Okkonen Rautio, Hugo Halonen ja Reino Ainali Sievi Jyrinki.

Helmikuussa 1938 johtokunta valitsi koulun johtajaksi ja ”rakennusmestariopettajaksi” rakennusmestari Toivo Alatalon Iitistä. Haikijoita oli kaikkiaan 23. Sisätyöosasto opettajan toimeen hakijoita oli kuusi. Heistä valituksi tuli tehtäväänsä jo vuoden toiminut Vilho Viljamaa. Vuoden 1938 oppilaat valittiin jo edellisen vuoden joulukuussa. Heidän maakunnallinen kirjonsa oli vielä kattavampi kuin koulun ensimmäisen vuoden oppilailla.

Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun kolmannen toimintavuoden oppilaiksi hyväksyttiin kaikki 31 kouluun pyrkinyttä. Talvisodan syttyminen vuoden 1939 lopulla katkaisi koulun toiminnan jo senkin takia, että koulun johtaja Toivo Alatalo ja useita koulun iäkkäimmistä oppilaista sai käskyn lähteä isänmaataan puolustamaan. Talvisodan jälekisenä neljäntoista kuukauden rauhan jakson aikana Kalajoen Mieskotiteollisuuskoululla järjestettiin erilaisia kursseja, kuten maatalous- ja muiden työkalujen sekä huonekalujen korjauskursseja ja veneenrakennuskurssi. Koulun tiloja tarvittiin myös siirtoväen huollon tarpeisiin.

Maaliskuussa 1941 koulun johtokunta otti siäään uudet 31 oppilasta. Jatkosota syttyi noin kolmen kuukauden kuluttua eli 25.6.1941. Jälleen saivat sekä Toivo Alatalo että joukko koulun oppilaita käskyn rintamapalvelukseen. Saman vuoden syksyllä Alatalo kohtasi sodassa matkansa pään. Myös useita hänen johtamansa koulun oppilaita kaatui talvi- ja jatkosodassa. Sotavuosien aikana Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun vt-johtajana toimi Vilho Viljamaa vuoden 1945 alkuun saakka.

Koulun uuden johtajan valinta suoritettiin vuoden 1944 lopulla. Seitsemästä hakijasta tehtävään valittiin rakennusmestari Sulo Selkälä Jokioisista. Vuoden 1945 oppilamääräksi tuli 29. sodan seurauksia oli sekin, että koulun johtokunnalle tuli vuoden 1945 elokuussa tilaisuus anoa entistä suojeluskkuntataloa koulun käyttöön. Talo kunnostettiin kuitenkin terveystaloksi Ruotsista saadun taloudellisen avun turvin.

Koulun opettajatilanne alkoi elää sota-ajan jälkeen: Vilho Viljamaa siityi yksityisyrittäjäksi ja hänelle myönnettiin ero kesäkuusta 1948 alkaen. Sulo Selkälä puolestaan sai pyytämänsä eron 15.3.1949. Hänen tilalleen koulun johtajaksi ja ulkotyöosaston opettajaksi valittiin rakennusmestari Olavi Hemminki, joka kuitenkin erosi tehtävästään toukokuun lopussa 1950.

Toukokuussa 1948 oli koulun toiseksi ammattiopettajaksi valittu puuseppä Vihtori A. Vuorinen. Hänet koulun johtokunta joutui kokouksessaan 4.3.1950 katsomaan eronneeksi koulun palveuksesta. Yhteistyö johtokunna ja Sulo Selkälän keskenkään ei ollut sujunut täysin kitkatta. Opettajatilanteen paikkaamiseksi tarvittiin tilapäisesti Vilho Viljamaan ja koulun entisen oppilaan, kirvemies Eino Taarin apua.

Mieskotiteollisuuskoulun kannalta 1950-luvun alku oli murrosaikaa myös koulun johtamisesta vastanneiden henkilöiden osalta, sillä koulun perustamisesta saakka sen kannatusyhdistyksen puheenjohtajana toiminut tirehtööri Oskari Metsola kuoli 8.8.1951. Ensimmäisenä kesäkuuta aloitti kulun johtajana vuoteen 1969 saakka kestäneen työnsä oppilaitoksen oma kasvatti Jaakko Adolf Männistö. Oskari Metsolan tilalle johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja Aatto Piispanen.

Murrosta merkitsi sekin, että kouluun pyrkijöitten määrät kohosivat yli sadan: 104 pyrkijää vuonna 1951 ja 164 vuonna 1952. Heistä voitiin koulun tilojen asettamien rajoitusten vuoksi ottaa oppilaiksi vain 50 hakijaa vuonna 1951 ja seuraavana vuonna 55. Vuonna 1953 hakijoita oli vielä 132 ( 35 otettiin), seuraavana vuonna 145, joista ulkotyöosastolle otettiin 25 ja sisätyöosastolle 15. Sitten hakijoitteen määrät alkoivat vähetä: 66 hakijaa vuonna 1956 ja seuraavan vuonna 62 hakijaa.

Huhtikuussa 1959 pidetyssä kannastyhdistyksen kokouksessa käsiteltiin johtokunnan esitystä, missä se pyysi 500 000 markan lainanottovaltuutta, koska koulun maksukyky oli noin kymmenen vuoden aikana ollut keskimäärin kolme kuukautta jäljessä laskujen maksuajoista. Valtuutta ei kuitenkaan siinä kokouksessa myönnetty.

Vuonna 1965 koulun toiminta laajeni metallialan koulutukseen, kun Maataloushallitukselta saatiin lupa neljän kuukauden pituisen mtallimieskurssin järjestämiseen. Se oli alku anotun metalli- ja koneenkorjausosaston perustamiselle. Tuo osasto aloitti toimintansa seuraavana vuonna. Hakojoita osastolle ilmaantui 17. Joulukuussa 1969 oli hankituille rakennuslainoille tiedossa kunnan takaus. Tammikuussa 1970 Kalajoen Mieskotiteollisuuskoulun johtokunta teki kannattusyhdistykselle esityksen koulun omaisuuden siirtämisestä Kalajoen kunnalle. Kannatusyhdistys lakkautettiin noin vuotta myöhemmin eli 7.4.1971. Vanhan koulurakennuksen – entisen työväentalon – purkivat vuonna 1976 rakennusmestarit Kalervo Rajala ja Arv Säilynoja sekä insinääri Harri Verronen.

Lähdeaineisto Historiikki Miesten kotiteollisuuskoulusta Kalajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseksi 1937-1997

Rahjankylän koulun historia

Rahjankylän koulu Kuvan omistaa Marja Alajoki

Kun kansakoulu oli saatu Tyngälle, alkoi ilmetä tarvetta koulujen perustamiselle myös Kalajoen muillakin sivukylillä. Joulukuussa 1891 kuntakokous päätti neljän uuden koulun rakentamisesta, jossa mainittiinRahjankylän kansakoulu. Projektia viivästytti kuitenkin ehto, että ennen kansakoulun järjestämistä olisi kiertokoulu lakkautettava. Seuraavat seitsemän vuotta aina piirijakoasetukseen saakka rahjankyläläiset joutuivat odottamaan kuntakokouksen ja siunaaman päätöksen täytäntöönpanoa. Piirijakoasetuksen tutluta hyväksytyksi valtiopäivillä, päätettiin kuntakokouksessa valita toimikunta suunnittelemaan koulupiirijakoa Kalajoen kunnassa. Rahjan koulupiirin koulun paikaksi määriteltiin Roukalan ja Juusolan talojen välissä oleva alue, nimeltään Kaivovainio.

Rahjankylässä päätettiin jouduttaa kansakoulukauteen siirtymistä lykkäämällä varsinaisen koulurakennuksen rakenamista ja aloitta toiminta väliaikaisissa tiloissa, jos sovelitaat sellaiset vain kylältä löytyisivät. Kuntakokouksen määräämä johtokunta kokoontui pohtimaan asiaa Roukalan tupaan kesäkuussa 1899. Kokouksesa päätettiin yksimielisesti vuokrata kansakoulutarkoitukseen sopivat tarjolla olevat tilat Leander Juusolalta viideksi vuodeksi 200 mk:n vuotuista vuokraa vastaan.

Koulun perustamispäätöksessä oli maininta, että opettajaksi tuli valita nainen. Niinpä johtokunta valitsi 14 hakijan joukosta virkaan neiti Aleksandra Kuusiston. Ensimmäinen päivänavausvirsi kajahti ilmoille Rahjankylän ja sekä tytöille että pojille tarkoitetussa kansakoulussa maanantaina 2.10.1899 28:n innokkaan oppilaan suusta.

Vuonna 1901 kunnallislautakunta kääntyi yllättäen johtokunnan puoleen välittäen Himangan kunnallislautakunnan pyynnön oppilaidensa mahdollisuudesta käydä koulua Rahjankylän kansakoulussa. Rahjankylän koulun johtokunta suostui pyyntöön sillä ehdolla, että oman kylän koululaiset mahtuvat kaikki kouluun ja sitten otetaan vasta naapuripitäjästä lisää.

Vuonna 1902 tethiin sitten esitys uuden kouluhuoneiston rakentamiseksi. Koska monien mielestä nykyinen vuokrarakennus soveltui kansakoulukäyttöön hyvin, päätettiin tiedustella, olisiko kyseinen huoneisto ostettavissa. Leander Juusola myi huoneiston kunnalle vuonna 1903 2000:lla markalla ja hän lahjoitti vielä koulurakennusta ympäröivän noin 30 kertaa 90 käsittävän maa-alueen koululle pihamaaksi. Kouluhallitukselta saatiin lupa rakentaa lisärakennus kyseiselle maa-alueelle.












Kivikoulu Kuvan omistaa Veijo Viljamaa

Syksyllä 1937 päätettiin anoa valtiolta puutavaraa alakoulun rakentamista varten sekä keskusteltiin 10 aarin ostamisesta Juusolan perikunnalta alakoulua varten. Jouluaattona 1937 pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin ehdottaa tonttimaan ostamista Juusolan perikunnalta vaadittuun 5000 markan hintaan alakoulun rakentamispaikaksi, sillä tämä toisi koulurkaennukset niin lähelle toisiaan, että yhteisten keittola- ja ulkohuonerkaennusten käyttö olisi mahdollista. Uusi alakoulu, jota myöhemmin myös kivikouluksi kutsuttiin, otettiin virallisesti käyttöön syksyllä 1939 juuri ennen sotaa. Koska koulu oli osan vuotta 1940 lakkautettuna, autettiin siirtoväen asunto-ongelmaa hiukan majoittamalla heitä koulun tiloihin.

Heinäkuussa 1949 Rahjankylän kansakoulun johtokunnan piti ratkaista ongelma, koska oppilasmäärä yläkoulussa olisi seuraavana lukuvuonna 55 ilman seitsemättä luokkaakin, joten tilat alkoivat käydä ahtaiksi. Kesällä 1958 tehtiin koululla kauan odotettu hiukan laajempi kiinteistöremontti, jonka yhteydessä myös ovi- ja ikkunaratkaisuja tarkistettiin käytännöllisyyssyistä.

Huhtikuussa 1972 pidettiin kokous Rahjankylän koulutilanteesta. Kokouksessa päädyttin esitettyihin tietoihin perustuen yksimielisesti siihen tulokseen, että Rahjankylään tarvitaan uusi koulu. Marraskuussa 1976 Rahjan kansakoulun kouluneuvosto läehstyi Kalajoen kansakoululautakuntaa erittäin jyrkällä kirjelmällä uuden koulun rakennusprojektin aloittamisen vauhdittamiseksi. Kevättalvella 1980 alkooivat vihdoin ja viimein olla rahoitussuunnitelmat uuden koulun rakentamisen osalta valmiina. Keväällä 1981 oli Rahjan asukkaita lähes neljä vuosikymmentä askarruttanut odottaminen vihdoin ohi ja kouluneuvoston puheenjohtaja Jouko Alajoki saattoi kokouksessa todeta tyytyväisenä uuden koulun rakennusproejktin vihdoin alkaneen.

Ensimmäinen koulupäivä uudessa ja nykyaikaisessa koulurakennuksessa oli 15.2.1982. Kesäkokouksessaan johtokunta päätti uuden koulun vihkiäisjuhlien ajankohdaksi 24.10.1982. Kouluhallituksen ylijohtaja Porvali piti juhlapuheen.












Rahjankylän uusi koulu (Kuva Matti Joensuun albumista)













Rahjankylän koulun pitkäaikaisin opettaja ja koulunjohtaja Matti Joensuu jäi eläkkeelle 36 vuoden työrupean jälkeen kevätlukukauden 1991 päätyttyä. ( Kuva Matti Joensuun albumista)

Lähdeaineisto ja kuvat: Jouko Arvo Rahjankylän koulu 1899-1999

Raution koulun historia

Raution kirkonkylän kansakoulun opetustyö aloitettiin 16. syyskuuta 1889 Lukkarin puustellissa.

Kansakoulun perustamista ovat valistuneet rautiolaiset isännät kehitelleet ilmeisesti useiden vuosien aikana ja 12.12.1881 Raution pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa on sitten tehty päätös kansakoulun perustamisesta. Alkuperäinen pöytkirja on hävinnyt, mutta säilyneen jäljennöksen kautta tuon kuntakokouksen pöytäkirjan ovat omakätisesti allekirjoittaneet kuntakokouksen esimies Henrik Petäjistö ja kirjuri Henrik Kärkinen sekä puumerkeillään vahvistaneet Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Henrik Takkunen ja Jaako Sipilä.

Kansakoulun johtokunnan esimieheksi oli valittu pastori N. Karlsberg ja jäseniksi kauppias Henrik Petäistö, kirkkoväärti Johan Räihä, talokkaat Manna Koivu-Sipilä, Juho Härönoja, Erkki Mäkitalo, Henrik Kärkinen-Wähäkangas, Erkki Keltapöllä ja lautamies Jaako Werronen. Viisi vuotta oli kulunut, mutta Rautiossa ei ollut tapahtunut mitään. Kesällä 1888 kansakoulujen tarkastaja pastori J. Reini oli kirjoittanut asiasta Oulun läänin kuvernöörille ja vaatinut kuntaa toteuttamaan vuonna 1881 tehdyn päätöksen kansakoulun perustamisesta.

Lääninhallitus on antanut välipäätöksensä tarkastajan vaatimuksesta 11. elokuuta 1888 ja Raution kuntakokous on puolestaan vastannut siihen jo 3. syyskuuta 1888. Päätöksen mukaan kunta suostuu panemaan koulun toimeen syyskuun alusta 1889, mutta pyytää, että ”koulu pitemmäksi aikaa saisi olla sijoitettuna hyyryhuoneisiin eli siihen asti kunnes koulun menestys on täydellisesti taattu”. Oulun lääninhallitus on 5. lokakuuta 1888 ”hyväksynyt ja vahvistanut mitä Raution kuntalaiset viime syyskuun 3. päivänä asiassa ovat päättänneet".

Koulutoimen ylihallitus (kouluhallitus) on 7. elokuuta 1889 esittänyt, että yleisistä varoista myönnettäsiin ”apuraha opettajattaren palkkaamiseen raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa”. Lopullisen päätöksen kansakoulun perustamisesta on tehnyt Keisarillisen Suomen Senaatin kirkollisasiain toimituskkunta Helsingissä 28. elokuuta 1889.

Koulun johtokunta on päättänyt 9. huhtikuuta 1889 vuokrata koululle ja opettajattarelle huoneet Lukkarin puustellista (nykyisin Raution kotiseutumuseona) 50 markan vuosivuokralla. Ensimmäisessä johtokunnan kokouksessa 13. elmikuuta 1889 on merkitty pöytäkirjaan, että opetusta tulee antaa seuraavissa aineissa: uskonoppi ja kirkkohistoria, soveliasten kirjain lukeminen äidinkielellä ja sen kirjoittaminen, maantiede ja historia, muoto-oppi sekä pintain ja kappalten mittaaminen, luonnontiede ja sen käytäntö, kuvaanto, laulu ja voimistelu, jonka ohessa tyttöjä pitää harjoittaa naisväen käsitöihin ja poikia kätevyyteen. Koulun aloituspäivänä 16. syyskuuta 1889 johtokunta hyväksyi opettajan tekemän lukujärjsteyksen, jonka mukaan koulupäivän pituus oli maanantaista perjantaihin viisi tuntia ja lauantaisin neljä tuntia.












Raution kirkonkylän koulun rakennukset vuonna 1930 tapahtuneen laajennuksen jälkeen.

Keväällä 1891 kuntakokous on ”lupausten mukaan ja pitemmän aikaa tuumittua” ostanut 300 markalla uuden koulun paikaksi Hiskias Aaponpoia Räihältä ”Pappilan maan rajalta Sysimehtän ja Matti Hanhinevan Torpanmaan paikalta peltoa yhden tynnyrinalan ja kartanon maan tonttia puolen tynnyrin alan”. Koulun rakentaminen on toteutettu 1892 ja sitä varten on Raution kouupiirin asukkailta kannettu kahteen otteeseen yhteensä noin 2 000 markkaa. Pääurakoitsijana toimi Jaakko Antinpoika Takkunen, joka huutokaupassa otti tehdäkseen ”rakennuksen salvaamisen ja veistämisen sisältä ja päältä ja päätyin lautottamisen ponttaamalla ja vesikaton tekemisen asfalttihuovasta 540 markan summasta.

Ensimmäisen koulutalon rakennuskustannukset ovat olleet yhteensä 5 550 markkaa. Useina vuosina koulun menot ovat olleet tuloja suuremmat ja tilinpitäjä Otto Petäistö on joutunut maksamaan koulun menoja omasta pussistaan. Tammikuussa 1893 oli johtokunnassa ensimmäisen kerran esillä koulun vesikysymys. Tuolloin päätettiin tehdä koululle kaivo, jonka ”puitteiksi ostetaan joku vanha huone-aitta tai riihi.

Alusta alkaen oli kirkonkylän koulu varsin sivussa muusta asutuksesta ja koulun paikkaa valittaessa lieneekin painavimpana syynä ollut pappilan läheisyys. Rakentamisen kannalta maaperän laatu oli huonoa ja jo pian koulun aloittamisen jälkeen ovat johtokunnan jäsenet useinkin joutuneet pohtimaan korjaustöitä ja niistä aiheutuneita pulmia.

Syksyllä 1920 oli koululle vuokrattava lisätiloja lukkari Jokelinin puustellista. Varsinaiseen koulutaloon saatiin sähköt 1922 lopulla. Yli neljännesvuosisata myöhemmin 1949 valtuusto myönsi 30 000 markkaa sähköjohtojen uusimiseen, kun silloin sähkönjakelua hoitaneelta Korpelan Voima Oy:ltä oli tullut määräys, että sisätilojen sähköjohdot on uudistettava laillisiksi.

















Opettaja Helvi Juntumaa oli virassaan 1952-1957. Kuva on otettun pappilan väentuvan edessä.

Vuonna 1952 vuokrattiin alakoulua varten luokkahuone koulun viereisestä pappilan väentuvasta ja samana vuonna rakennettiin koululle uusi sauna. Koulun laajentaminen tuli esille seuraavana vuonna ja johtokunta esitti jälleen koulun rakentamista uuteen paikkaan, koska ”nykyisen koulun paikka on sekä asemansa että maan laatua ajatellen sellainen, että ei ole tarkoituksenmukaista tähän koulua rakentaa. Kunnanvaltuustokin oli nyt samaa mieltä ja koulun paikaksi ostettiin maantien varresta Antti Niskalta 63 aaria maata 350 000 markan hinnalla.

Koululle hyväksyttiin Jukka-tyyppipiirustukset ja rakennsulupa saatiin syyskuun alusta 1954. Tiilirakenteinen koulu valmistui kunnan omana työnä 1955 ja sen kustannukset olivat noin 23 miljoonaa markkaa. Koulun tilavuus oli noin 3300 kuutiometriä ja talousrakennuksen tilavuus noin 330 kuutiometriä.

Raution koulu on ollut lakkautusuhan alainen vuonna 2011. Kalajoen kaupunginhallituksen puheenjohtajan Raili Myllylän johtama kouluverkkotyöryhmä yritti saada lakkautettua koulun, mutta se ei onnistunut siinä operaatiosa. Sen jälkeen lakkautusta yritettiin ”vippaskonstein” eli Kalajoen kaupungin investointibudjetin kautta. Asiasta nousi sen verran iso ”mökä” että asia näytetään hoidettavan kunnallisvaalien 2012 jälkeen.














Raution koulu















Raution koulun oppilaita 1964. Kuvassa 3-4.luokan oppilaat ja opettaja Anneli Hintsala. Kuvassa Erkki Aho keskimmäisen rivin oikeassa laidassa.













Osmo Tokola toimi johtavana opettajana raution koulussa vuosina 1943-44 ja 1946-1971.

Lähdeaineisto: Aarre Aunola 100-vuotias Raution koulu 1889-1989

Kalajoki vuonna 1995

Kalajoen valtuustossa käytiin keskustelua matkailuasioista valtuutettu Erkki Ahon valtuustoaloitteen pohjalta ja valtuutetuilta edelleenkin salattiin totuus ja syyllistettiin Erkki Ahoa, joka oli paljastanut totuuden. Matkailuyhtiöt olivat konkurssitilassa. Kalajoen kunta joutui myöhemmin ottamaan Kalajoen Paratiisikylpylän 21,7 miljoonan valuuttavelat vastuulleen ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy pelastettiin konkurssilta niin, että kunta sijoitti siihen rahaa 2,5 miljoonaa markkaa jotta se voi nostaa osakepääomaansa niin paljon, että osakepääomaa voittiin laskea 12 miljoonalla markkalla ja näin välttää konkurssi. Katso asiakirjat vuoden 1994 ja 1993 tapahtumista. Koska Erkki Aho palajsti totuuden niin hän joutui kymmeniksi vuosiksi syrjinnän kohteeksi Kalajoella.

Vuosi 1993 Kalajoella
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/01/vuosi-1993-kalajoella.html

Vuosi 1994 Kalajoella
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2012/02/vuosi-1994-kalajoella.html













Lumiveistossa oli mukana joukkue Viljandissa. Joukkuessa veistivät Peter Leinbok, Tonu Kukk , Toni Korb ja Jaan Reinula.













Jussi Kurikkalan muistokisoissa nappulaviestin voittanut joukkue: Kirsi Tuura, Jarkko Rajaniemi, Jaana Joensuu ja Mikko Suni.














Lumiveiston Suomen mestaruuden voittanut joukkue: Mauri Rönn, Mauri Ylitalo, Jarkko Ylitalo ja Esa Fors.



















Jan Jasko toimi JHT Kalajoen valmentajana.














Mika Vihelä valmistautui painonnoston MM-kilpailuihin.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä Kinnulassa Kalajoki sijoittui seitsemänneksi joukkueella Mauno Juola, Mikko Laitala, Petteri Tuura, Janne Ojala, Pirjo Siermala, Satu Santaholma, Simo Törnvall ja Kalle Junnikkala. Himanka sijoittui sijalle 11. B-sarjassa Kalajoki II oli kuudes, Himanka II oli 14., Kalajoki III oli 25. ja Himanka III 33.

Hiihtosunnistuksessa Kalajoen Junkkarit voittivat viestissä SM-hopeaa joukkueella Hannu Oja, Esa Pikkukangas, Kalle Junnikkala, Visa Korhonen. Kalle Junnikkala voitti henkilökohtaisella matkalla SM-pronssia. Painonnostossa Heikki Niemi sai SM-hopeaa. Mika Vihelä valmistautui painonnoston MM-kilpailuihin.

Kunniakierroksella Jukka Kauppila juoksi 42 kierrosta ja Kalajoen Junkkarit keräsivät kunniakierroksella rahaa kaikkiaan 24 254,50 markkaa.

Keväällä Kärpistä tuli Risto Ottavainen vahvistamaan JHT:tä ja omista pelaajista nostettiin rinkiin Tuomas Rautio. Mikko Outinen tuli KooKoosta ja Tommy Grönlund Kiekko-Espoosta. Robert Pukalovic vuokrattiin kahden pelin ajaksi KalPaan. JHT voitti SaPKon numeroin 5-2, mutta kärsi Turun Kiekko 67:lle tappion numeroin 2-7. Mikko Tavi Keravan Shakersista puki JHT-paidan ylleen. JHT voitti SaiPan numeroin 7-3, mutta kärsi tappion SaPKolle numeroin 2-5.

Seuralla oli melkoisia taloudellisia vaikeuksia. Valmentaja Jan Jasko antoi Kalajoki-lehdelle haastattelun, jossa hän totesi ettei hän ole tullut Kalajoelle rahan perään vaan rakkaudesta lajiin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, seuran johto-organisaatiota on muutettava ja lupaukset on pidettävä. Jan Jasko pelipaita numero 21 ripustettiin Kalajoen jäähallin kattoon. JHT sijoittui divarissa sijalle kymmenen.

Viimeinen divarikausi

JHT:n toistaiseksi viimeiseksi divarikaudeksi jäi kausi 1995-1996. Joukkueen mudostaminen oli erittäin vaikeaa. Jan Jasko jatkoi valmentajana ja hän oli nyt suorittanut kahden maan valmentajatutkinnot. Robert Pukalovic ei enää Kalajoen joukkueessa pelannut. Slovakiasta tuli kaksi puolustajaa Miroslav Saga ja Radovan Sipos. Kotimaisista pelaajista JHT:n joukkueessa pelasivat nivalalaiset Ari Ohtamaa ja myöhemmin monenlaista kuuluisuutta saavuttanut Pasi Nielikäinen.

Muut pelaajat olivat Tommi Grönlund, Aki Fahler, Arto Pisilä, Juha Mäyrä, Pasi Priuska, Sami Markkanen, Pasi Bäckman, Timo Loukasvuori, Timo Seikkula, Tero Pisilä, Veli-Pekka Raitapuro ja Tuomas Rautio. Maalivahtina pelasi Tommi Hietala.

JHT kärsi tappion FoPS:lle nuemroin 4-8, Jyväskylän Diskokselle 1-6, Kiekko 67:lle 2-6. Diskokselle maksettiin kalavelat takaisin numeroin 5-1, mutta Lahden Kiekko-Reippaalle hävittiin numeroin 2-5. Kärpät löylytti junkkareita numeroin 4-10. Jukkarit oli saanut vahvistukseksi Ari Klintin, jonka saldo tässä ottelussa oli 2+1.

Omista junioreista Timo Seikkula valittiin 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Järvenpään Haukat juotti karvasta kalkkia JHT:lle numeroin 11-2, Saipa numeroin 5-1. Junkkareita tuli vahvistamaan Harri Viitanen Raahesta. JHT kärsi niukan 1-2 tappion Titaaneille, mutta voitti Järvenpään Haukat numeroin 7-4. Ottelun sankari oli Pasi Priuska kypärätempullaan. Junkkareilla oli vähän pelaajia käytettävissään ja siksi Radovan Sipos pelasi kahdessa kentässä.

Kevätkaudella FoPS voitti JHT:n numeroin 5-2, Kiekko 67 myös voitti JHT:n numeroin 5-2 , Reipas Lahdesta voitti JHT;n 10-2, Kärpät Oulusta 6-2, KooVee Tampereelta 9-3 ja Kokkolan Hermeskin juhli junkkareidenn kustannuksella numeroin 9-3. Jukkareihin tuli vahvistukseksi Sami Laine ja Marko Koski. Siitä huolimatta Kärpät kuritti JHT:ä numeroin 4-1.
JHT joutui karsintasarjaan yhdessä Hyvinkään Ahmojen, Kiekko-Vantaan, Uudenkaupungin Jääkotkien, Vaasan Sportin ja Jyväskylän Diskoksen kanssa.

JHT:n Timo Seikkula voitti 18-vuotiaiden EM-hopeaa, mutta se oli laiha lohtu, sillä JHT putosi II-divisioonaan hävittyään muun muassa Kiekko-Vantaalle 4-2, Ahmoille 11-2 ja Diskokselle 8-0.

Divarivierailu maksoi JHT;n vastuuhenkilöille erittäin paljon. Joidenkin taloudelliset uhraukset olivat kohtuuttomat jääkiekkoinnostuksen takia. Monet eivät Kalajoella halua edes muistella niitä ikäviä asioita.

Valtuuston puheenjohtajana jatkoi Väinö Oksanen, varapuheenjohtajina Jouni Jyrinki ja Esko Lindström. Kunnanhallituksessa Anja Sorvarin tilalle valittiin Jorma Juusola ja Alpo Murtoniemen tilalle Hannu Hyry.
Kalajoen matkailun projektipäälliköksi valittiin Kati Kemppainen. Kalajoella järjestettiin lasten laulukilpailut. Kalajoella järjestettiin myös hiekkahiihdot.

Kysymyksiä kyselytunnille ja tietojen pimitystä

Valtuutettu Erkki Aho oli kuntalaisten suuresta luottamuksesta huolimatta jätetty Keskustan johtohenkilöiden toimesta valitsematta keskeisin luottamustehtäviin. Keskustan johtohenkilöihin kuului niitä henkilöitä, jotka oliva tiukasti sidoksissa kunnallisiin matkailuyhtiöihin. Valtuutettu Erkki Aholle jäi toimintakeinoiksi aloitteet ja kyselytunnit.

Valtuutettu Erkki Aho teki kolme kirjallista kysymystä Kalajoen valtuuston kyselytunnille. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ilmoitti kirjallisesti 26.4.1993, että kyselytuntia ei järjestetä. Kunnanhallituksen puheenjohtajan menettely oli lainvastainen.

Valtuutettu Erkki Aholle kieltäydyttiin antamasta Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n ja Paratiisikylpylä Oy::n tilinpäätöstietoja,taseita ja tilintarkastuskertomuksia kun hän pyysi niitä kirjallisesti 28.1.1994. Menettely oli lainvastainen, koska Kalajoen kunta omisti Kalajoen Hiekkasärkät Oy:stä 96 % ja yhtiöiden tilinpäätöstiedot ovat julkisia.

Valtuutettu Erkki Aho hankki tiedot patentti- ja rekisterihallituksesta. Satuaan tiedot käsiinsä valtuutettu Erkki Aholle paljastui koko järkyttävä totuus asioissa, joita oli kaikin keinoin pyritty salaamaan. Kaikkia tietoja patentti- ja rekisterihallituksestakaan ei saanut, sillä Erkki Ahon saamissa papereissa oli leima PUUTTEELLINEN. Kun valtuutettu Erkki Aho sai tilinpäätöstiedot patentti- ja reksiterihallituksesta niin eduskunnan oikeusasiamies Pirkko K. Koskinen oli jo tehnyt väärän päätöksen Erkki Ahon kanteluun Jaakko Jonkan esityksestä.

Erkki Aho kolmannelle kaudelle erittän suurella äänimäärällä

Kunnallisvaaleissa 1995 eniten ääniä sai Erkki Aho Keskusta 243, toiseksi eniten Eero Nevalainen Keskusta 150 , kolmanneksi eniten Raili Myllylä Keskusta 132, neljänneksi eniten Veli Ainali Kristillisdemokraatit 130 ja viidenneksi eniten Esko Lindström Vasemmistoliitto 127. Vaalitulos oli järkytys keskustan johtohenkilöille. Siksi he pitivät huolen siitä, ettei Erkki Aholle tullut mitään keskeistä eikä vähempiarvoisempaakaan luottamusmiespaikkaa. Ainoa luottamusmiespaikka, mikä Aholle annettiin oli Kalajoen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajuus. Menettely täyttää varmasti syrjinnän tunnusmerkistön. Valtuutettu Erkki Ahon syrjintä oli kiistaton tosiasia.

Tuohon aikaan Erkki Aho oli jo mukana PR-talojen toiminnassa ja oli siellä joutunut Kera Oy:n ja Arsenal Oy:n rikollisen toiminnan kohteeksi. Kalajoella asuva kihlakunnansyyttäjä Sulo Heiskari oli keskeisessä asemassa näissä rikoksissa.

Eduskuntavaaleissa keväällä 1995 Kalajoella SDP sai 468 ääntä, keskusta 2737, kokoomus 593, Vasemmistoliitto 468, Vapaan Suomen liitto 184, SMP. Kaikkiaan ääniä annettiin 4953. Eniten ääniä keräsi Raili Myllylä 1582, Juhani Alaranta 587, Alpo Löytynoja 240, Asko Männistö 227, Unto Valpas 170. Kalajokinen Tapani Ojala sai 154 ääntä.

Kalajoella saatiin 3,6 miljoonan lottovoitto. Kalajoen KOP ja SYP yhdistyivät.

Ulkomeren kalastus

Kuvassa verkkoja kivitetään

Kallankari on ollut koko suomalaisen Pohjanmaan rannikon tärkein silakanpyyntialue. Kokkolasta Ouluun ja Hailuotoon saakka on sinne rannikon kalastajaväki jo useina vuosisatoina Jaakon-päivän lähetessä purjehtinut monina kymmeninä venekuntina silakkaa pyytämään. Maakallassa venekuntien luku saattoi nousta yli kakseankymmenen. Kalla on tiettävästi Suomen ainoa paikka, jossa vielä pyydettiin silakkaa pohjaverkoilla. 1940-luvulla on Maakallassa parhaina kesinä käynyt nelisenkymmentä venekuntaa.

Pyynti käy lyhyesti kertoen seuraavaan tapaan: päivän ahtimuksilla kuivanneet verkot kannetaan iltapuolella veneeseen, jossa niihin ruvetaan solmimaan painokiviä eli riippoja. Luotinuoralla koetellaan pohjaa; paikka on hyvä, jos vettä on 4-8 syltä ja jos alla tuntuu olevan savipohja. Samasta veneestä heitetään tavallisesti kolme juonta eli siis kunkin osakkaan verkot eri juoneksi, vaikka niistä tulevaa saalista ei mitenkään erotellakaan. Perämies soutaa, keulamies hoitaa raskasta alapaulaa, keskimies kevyempää yläaimaa. Kun merkkipumpuri on lennätetty viimeisenä veteen, vene ankkuroidaan ja ryhdytään valmistelemaan illallista. Veneessä olevaan keittokoukkuun ripustetaan pata tai pannu ja alle viritetään tuli, jonka suoja-arinana on irtoneinen kivilatomus veneen pohjalla tai taallisimmin vanha patarani. Kun illallinen on syöty ja vielä sen päälle kahvit juotu, koetaan verkot, s.o. Katsotaan juonen molemmista päistä verkkoja, ja jos kalaa onvain jommassakummassa päässä, jatketaan verkkoja siihen suuntaan; jos kala puuttuu kokonaan, juoni siirretään toiseen paikka ja käännetään toiseen suuntaan.

Kun verkot on saatu lopulliseen pyyntipaikkaansa, onkin puoliyö käsillä ja pyyntimiehet käyvät hyvin ansaitulle levolle. Riepunukkeli ja vällyt levitetään veneen keskiosaan, ja siihen miehet asettuvat poikittain, keskimies keskellä, nukkumaan purjeet peittona. Tarvitaan lujat hermot ja raitis ruumis nukkuessa pelkän purjeen alla avoveneessä syksyisellä merellä. Laine loiskii korvan juuressa, vene keinuu, ja kattona on vain taivaankupu. Mutta pyyntimiehen on aina oltava lähellä verkkojaan; koskaan ei tiedä, milloin myrsky puhkea, jolloin verkot on saatava nopeasti merestä, ellei halua luopua koko omaisuudestaan. Aamun sarastaessa nostetaan verkot. Perämies jälleen soutaa noudatellen verkon käänteitä ja keulamiehen lyhyitä komennuksia. Miehet kiskovat hartiavoimin lotisevan märkää verkkoa. Ei siinä jouda kylmä tulemaan, vaikka kädet ovat paljaat ja vesi raakaa. Työ on mieuista, jos verkon kyljet kimaltelevat hopeisina, vaikka raskaaksi se käy, jos koko juonesta kertyy vain keittokalat.

Karin rannassa verkot puhdistellaan, kalat jaetaan, virutetaan pärevakoissa ja kannetaan paareilla kunkin osakkaan aittaan jatkokäsittelyä varten. Verkot ripustetaan ahtimiin. Joskus ne pestään ja myös roukataan eli keitetään tervavedessä. Jos saalis on ollut hyvä, kuluu päivä sitä korjatessa; vielä pitää ehtiä parsia verkkoja, höylätä ja uurtaa nelikoita, vamistaa ruokaa jne. joten tointa riittää puuttumatta siihen saakka, kunnes verkot on taas ripotettava. Lepo saa parhaina pivinä supistua pauhalla nukuttuihin tunteihin. - Mutta voipa nousta monipäiväinen myrsky. Silloin pyyntimies pitää mieluisampana paikkana kalamajansa makuulavaa, jossa voimia erättyään jaksaa taas viikkokauden vähiin uniin laskea ja nostaa verkkoja, asua oikullista peltoaan.

Kalla on lisäksi Suomen ainoa kalastuspaikka, joka voi kerskua omista laeista ja asetuksista. Siellä näet on ollut voimassa ns. satamaoikeus, jolle kuninkaallisen asetuksen mukaan, vuodelta 1669, kuuluu oikeudenkäyttö kalastajayhdyskunnissa. Satamaoikeus ei suinkaan aina esiintynyt pahantekijäin rankaisijana; sen hoitoon kuuluivat haminajärjestyksen mukaan myös kaikki muut hallinnolliset toimet järjestäytneen yhteiskunnan hyväksi. Kunkin venekunnan kippari oli aluksensa isäntänä velvoitettu ilmoittamaan oikeudelle tulonsa ja miehistösnä lukumäärän. Tulipalon välttämiseksi ja siisteyden ylläpitämiseksi oikeus toimitti säännöllisesti tarkastuksia, joissa usein tehtiin muistutuksia. Lisäksi se huolehti kalleimmasta yhteisomaisuudesta, kirkosta ja pappilasta, määräten kulloinkin tarpeelliset korjaukset suoritettavaksi.

Ankara syksy pimeineen ja myrskyineen karkoittaa viimeisetin kalastajat mikkeliltä mantereelle kotilämpöön. Talvella kari on autio, tuskin majoja näkyy lumikinosten ja ahtojääröykkiöiden keskeltä. Maaliskuun kirkkaat päivät voivat tuoda jo eloa hylätylle luodolle, voi näet jokin hylkeenpyytäjäseurue majoittua karille, jonka kirkolta on hyvä kaukoputkella tähystellä merkkejä jäällä loikovasta saaliista.

Lähdeaineisto: Kustaa Vilkuna Isien työ

Hylkijäällä

Monissa vosituhansissa voidaan laskea se aika, jolloin Pohjan- ja Suomenlahdelta on pyydetty hylkeitä. Entisinä aikoina hylkeenpyynti ei suinkaan ollut vain muutamien rannikkolaisten erikoisammatti, vaan se oli sesonkityötä, jota suorittamaan saavuttiin myös kaukaa sisämaasta. Tuo pyynnin tavaton vanhuus ja erikoislaatuisuus tulevat näkyviin myös kaikissa nykypäiviin säilyneissä pyyntimenetelmissä ja esineistöissä. Voidaan sanoa, että kaikki välineet ovat erikoistuneet tehtäviinsä ja samalla saavuttaneet mahdollisimman täydellisen tarkoituksenmukaisuuden. Rajoitumme tässä tarkastelemaan ajopuuta eli railaa jota voidaan pitää pisimmälle kehittyneenä hylkeenpyynnin erikoisvälineenä ja lisäksi suomalaisena keksintönä.

Nykyisin ajopuu on leiriveneeltä yksinään jäissä kulkevan hylkimiehen kaikki kaikessa. Ajopuu on kuin iso suksi, kaikki mitat vain ovat huomattavasti suksea suuremmat. Pituus vaihtelee 4 ja 6 M.n välillä, leveys on 9-10 cm. Nykyisin ajopuu on pohjattu metallipellillä, ja puun ja pellin väli on usein pehmustettu, joten rousteisella laahisjäällä likkuessa syntyvä rahina vaimentuu eikä peloita arkoja hylkeitä.

On ilo ja nautinto seurata miehen menoa tällä suurenmoisella jääkulkuneuvolla. Tasaisella jäällä matka sujuu yhtä nopeasti kuin polkupyörällä kohtalaista tietä ajaen. Pyytäjä nojaa toisella jalallaan ajopuuhun ja toisella potkii tahdikkaasti ja varmasti kiihdyttäen vauhtia sauvan tavoin käytettävällä vekarilla eli hylkikeihäällä- Valkoisen suojatakin liepeet helmuavat tuulessa ja avarat liinahousut pullistuvat mahtaviin poimuihin.

Edessä ajopuun päällä kahden harkin varassa valkoisessa vasikannahkaisessa hölsterissä lepää hylkipyssy. Sen sivuilla paikoin ympärillä on pieni liinakäärö, josta tarvittaessa kehkeää hiivintäsuoja. Kaukoputki heilahtelee valmiina miehen kaulassa; eikä monta neljännestä ole kulunut, kun veneleiriltä vastatuuleen lähtenyt pyyntimies on häipynyt jääaavikolle paljaalta silmalta näkymättömiin. Murrokkoon saapuessaan pyytäjä hypähtää ajopuulta ja ryhtyy vetämään sitä. Pestirihma on niin lyhyt, ett se juuri ja juuri ulottuu, miehen tarvitsematta kumartua, kädesta kaula-aspiin. Kun veto näin tapahtuu miltei suoraan ylhäältä, ajopuu ei pääse pahassakaan telikossa kaatumaan, vaan kulkee kohdallaan, mikä arvokkaan pyssyn takia on välttämätöntä. Jos eteen sattuu pienikin railo, ajopuu on välttämätön porraspuu.

Aina väliin pyyntimies seisahtuu tähystelemään. Hän nostaa kaukoputken silmälleen ja tukee sen pitkää vartta vekarilla. Saapuessaan rovalle pyytäjä heti kiipeää korkeimman jäätelin harjalle ja aloittaa kiikaroinnin. Kaukaa taivaan rannalta hän voi keksiä pienen mustan pisteen. Sitä kohti nt ohjataan ajopuun pulku, vaikka piste katoaakin silmistä rovalta laskeutuessa. Lopulta se kuitenkin tulee silmän nähtäväksi. Jos hylkeen ja miehen välissä tuulen alla on pystyssä sopiva jääteli, mies ottaa sen suojakseen ja aloittaa varovaisen liikunnan. Nojaten vasemmalla polvella ajopuuhun hän hiljalleen potkiskelee oikealla. Enää ei voi näin lähestyä, vaan on painuttava pitkälleen. Hiljaa hän avaa keulapurjeen ja pystyttää sen suojakseen, ottaa pyssyn tupestaan ja ryhtyy vatsallaan ajopuulla maaten lähestymään. Nyt hän auttelee itseään hyljettä kohti kyynäspäillä ja ohjaa jalkoterllä ajopuuta. Tielle saatta sattua auringon sulattaa vesilätäkkö. Mutta ei auta pysähtyä. Mies ryömii vain, vaikka jääkylmä vesi huuhtelee vaatteita ja karmaisee ihoon asti. Myöhäiskevääll päiväsydännä jää voi olla niin haurasta, että ajopuun jäljestä pulppuilee silka merivesi ja pyytäjän täytyy ohuimmilla kohdin levittää kätensä saadakseen enemmän kannattavaa alustaa.

Joka hetki hiipijän katse on kiinteästi hylkeessä. Moni ”faari” ja ”kaunis manpselli” nukkuu niin huoletonna, että pyytäjä voi päästä 50 m:nkin päähän, mistä on helppo laukaista kuolettava panos. Mutta usemmiten jäälläloikoja käy rauhattomaksi ja alkaa nostella päätään ja muutenkin liikahdella. Hylkimiehet ovat tarkka-ampujia ja komensadankin metrin päästä he erehtymättä osuvat hyleen pieneen kalloon. Muualle ei kannata ampua, sillä saaliin täytyy kuolla heti. Montakaan sekunti ei hykeen tarvitse olla henkitoreissaan, ennenkuin se kykenee sujauttamaan itsensä jäältä mereen.

Tuskin laukaus on pamahtanut, kun äskeinen ryömijä on vekari kädessä syöksynyt pystyyn ja ottanut tulisen juoksuvauhdin saalista kohti, ja hiljalleen valuva veri punaa jäätä. Monien esi-isiensä tavoin nykyinenkin hylkimies saattaa imeä haavasta verta ravinnokseen. Se maistuu ja antaa voimia. Nopeasti ja tottuneesti hän sitten nylkee traanin nahkoineen ja räpylöineen, pukkaa muut osat jään alle, ja taas ajopuu saa työtä. Kolmi-nelikymmenkiloisesa traaninahasta mies muodostaa käärön ja nostaa sen ajopuulle, jota hän ryhtyy pitkällä jutkolla kelkan tavoin vetämään kohti leirivenettä. Muutamissa ajopuissa on keskikohdalla saranalliset sivulaudat, jotka käännetään kuorman alle ikäänkuin liisteeksi estämään nahkaa raapimasta sivuilta jäähän ja siten lisäämään painoa. Näillä parilla liistelaudalla taitava hylkimies saattaa nostaa traaninahan riipuksiin, jolloin koko ajopuu muistuttaa sivulta potkukelkkaa – ja sinä sitä silloin saattaa tasaisella käyttääkin.

Mutta voi sattua tielle toinenkin hylje, joka samoin tapetaan ja risataan. Kuorma alkaa käydä painavaksi, ja pyytäjä on saattanut jo kulkea monet peninkulmat, joten voimatkin alkavat uupua. Seitsemän kahdekan peninkulman päivämatkat ajopuulla eivät ole tavattomia. Lieriveneen kokalta vahti seuraa kaukoputkella tarkoin pyytäjän liikkeitäa, mikäli ne ovat näköpiirissä. Kun raskas saaliskuorma ilmestyy kaukoputken ulottuville, lähtee levännyt venemies vastaan avustamaan.

Yön veneessä traaninahkavuoteellaan levättyäään hylkimies taas on valmist lähtemään ajopuula likumaan rannattomalle jäälakeudelle, jossa hänen saalistusalueensa ilman tätä mainita jalasta olisi monin verroin ahtaampi.

Lähdeaineisto Kustaa Vilkuna Isien työ

Vuosi 1994 Kalajoella

Kari Joki-Erkkilä
















Matti Hagman


















Valtuutettu Erkki Aho vaati selvitystä matkailuasioista.









Kalajoen kunnanvaltuustoa "huijattiin" antamaan 2,5 miljoonaa markkaa Kalajoen Hiekkasärkät Oy:lle, mikä nosti osakepääomaansa tällä rahalla.








Sen jälkeen yritys laski osakepääomaansa n. 12 miljoonaa markkaa konkurssin välttämiseksi.


















Koska Kalajoen kunta ei ottanut käsiteltäväkseen valtuutettu Erkki Ahon valtuustoaloitetta, Ahon kanteli asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle, jolle lestadiolainen KHT-tilintarkastaja antoi lausunnon, josta jokainen voi päätellä onko se totuuden mukainen. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, ettei Ahon kantelu anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi julistamisella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Kalajoen asukasluku oli 9452, jossa vähennystä oli 22 henkilöä. Kalajoen valtuuston puheenjohtajana jatkoi Väinö Oksanen.

Keski-Pohjanmaan maakuntaviestissä Kalajoki sijoittui kolmanneksi joukkueella Mauno Juola, Katja Ojala, Kauko Himanka, Veli-Matti Junnikkala, Heidi Mustonen, Mikko Laitala, Simo Törnvall ja Kalle Junnikkala. Kisan voitti Haapajärvi, jonka ankkurina hiihti Mika Myllylä. Himanka oli kisassa sijalla 12. B-sarjassa Kalajoen II-joukkue oli kuudes joukkueella Tapani Ylitalo, Marika Suni, Janne Ojala, Matti Laitala, Satu Santaholma, Petteri Tuura, Sami Alho ja Kimmo Koutonen. Himanka II-joukkue oli B-sarjassa 11., Kalajoki III-joukkue 27. ja Himanka III-joukkue 36.

Keski-pohjanmaan piirinmestaruusviesteissä joukkue Katja Ojala, Pirjo Siermala ja Outi Siironen voitti piirinmestaruuden samoinkuin Jukka-Pekka Ojala, Tapani Ylitalo, Simo Törnvall ja Mauno Juola miesten puolella. Tapani Ylitalo voitti 35-vuotiaiden 20 km:n hiihdon piirinmestaruuden ja Annika Antti-Roiko 20-vuotiaiden naisten 5 km:n piirinmestaruuden. Marika Suni, Annika Antti-Roiko ja Outi Siironen voittivat 20-vuotiaiden 3x5 km:n piirinmestaruuden. Janne Ojala, Esa Pikkukangas ja Sami Alho voittivat 20-vuotaiden viestin piirinmestaruuden. Juha Manninen voitti ampumahiihdon piirinmestaruuden.

Jussi Kurikkalan 26. muistokisat voitti Petri Björkbacka ennen Timo Peltolaa ja Risto Nikulaa. Naisten sarjan voitti Kerttu Tiikainen.

Paralympiakisojen sankariksi Lillehammarissa nousi Kalajoen Kari Joki-Erkkilä, joka voitti 5 km:n ja 10 km:n pulkkahiihdon sijoittui 15 km:lla pronssille. Viestissä Suomi sijoittui hopealla. Joukkueessa oli mukana myös Kari Joki-Erkkilä.

Kari Joki-Erkkilä – kuusi paralympia kultaa
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/12/kari-joki-erkkil-kuusi-paralympiakultaa.html

Antti Haapakoski juoksi 110 metrin aidoissa Italian Sestriesessä myötätuulituloksen 13,26.

Antti Haapakoski – maailmanmestari
http://urheilunhistoria.blogspot.com/2008/12/antti-haapakoski-maailmanmestari.html

Hiihtosuunnituksen SM-kisoissa Kalle Junnikkala voitti SM-hopeaa ja SM-pronssia, viestissä tuli SM-hopeaa joukkueella Visa Korhonen, Esa Pikkukangas, Kalle Junnikkala ja Hannu Oja.

Lumenveistokisat Tapion Tuvalla voitti Kalajoen Ladun joukkue Esa Fors Mauri ja Jarkko Ylitalo. Kalajoelta osallistui kolme joukkuetta lumiveiston SM-kisoihin. Mauno Takalo ampui jousiammunnassa 55-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Marita Niva sai jousiammunnassa Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa hopeaa tuloksella 1231. SM-tasolla menestyneitä kalajokisia urheilijoita palkittiin seuraavasti: ammunta Jarkko Pärkkä, Mika Kaarta, paini Pekka Mehtälä, Antti Mehtälä, uinti Antti Keränen, pulkkahiihto Kari Joki-Erkkilä, yleisurheilu Antti Haapakoski, lumilautailu Marianne ja Sanna-Mari Vuollet.

Kalajoen lentokentällä järjestettiin ensimmäiset kiihdystysajot. Kalajoella juostiin ensimmäinen ns. turistimaraton, jonka voitti Jukka Kauppila ajalla 2.48.15.

Kalajoen lukio aloitti uusissa tiloissa. Rautio-viikon juhlapuhujana oli Helena Kivisaari. Kamusen Liikenne täytti 50 vuotta. Kalajoen Nuorisoserua vietti 100-vuotisjuhliaan. Virolainen Ly Teder piti taidenäyttelyä Tapion Tuvalla.

Antero Kivelä erosi omasta pyynnöstään JHT Kalajoen valmentajan tehtävästä 3.1.1994.
Matti Hagman tuli JHT Kalajoen valmentajaksi ja JHT säilytti sarjapaikkansa ykkösdivisioonassa voittamalla viimeisessä ottelussa Tampereen KooVeen numeroin 10-4. Viimeisissä ottelussa JHT:llä oli vain 12 pelaajaa. Hagmanin jälkeen valmentaja vastuun otti Jan Jasko.

Vaikeat vuodet konkurssiuhan varjossa
http://urheilunhistoria.blogspot.com/2009/01/vaikeat-kaudet-konkurssiuhan-varjossa.html

Presidentin vaaleissa Kalajoella Elisabet Rehn sai 581 ääntä, Pekka Tiainen 4 ääntä, Claes Andersson 262 ääntä ja Sulo Aittoniemi 61 ääntä. Paavo Väyrynen sai 2455 ääntä, Martti Ahtisaari 687 ääntä, Keijo Korhonen 470 ääntä Eeva Kuuskoski-Vikatmaa 122 ääntä, Pertti Virtanen sai 137ääntä, Toimi Kankaanniemi 61, ääntä Raimo Ilaskivi 54 ääntä.

Kansanäänestyksessä EU-jäsenyydestä 66,6 % kalajokisista äänesti Ei ja 32,5 % KYLLÄ.