torstai 27. marraskuuta 2008

Suur-Kalajoki 1500-luvulla













Suur-Kalajoen alueella on ollut 1400-luvun alkuvuosina kymmenkunta asuttua savua eli taloa ja niissä noin sata asukasta. Vuoden 1500 tienoilla talojen määrä oli jo yli kolmekymmentä ja asukkaita nelisensataa.

Ensimmäiset varmat tiedot Kalajoen asutuksesta saadaan vuodesta 1547 lähtien säilyneistä kymmenysluetteloista. Näistä ensimmäisessä Kalajoki oli jaettu kahdeksaan kylään, jotka olivat Saarikoski, Pitkäkoski, Tynkä, Lintulahti, Alavieska, Ylivieska, Savo ja Evijärvi. Tämä kyläjako eroaa myöhemmin, monien vaihteluiden jälkeen vakiintuneesta jaosta. Pohjankylässä oli vuoden 1547 kymmenysluettelon mukaan 16 taloa. Etelänkylässä oli 20 taloa. Pitkäsenkylällä oli seitsemän taloa. Rahjankylässä oli kahdeksan taloa.

Vuoden 1547 kymmensyluettelossa mainitaan Rautiossa olleen kolme taloa, joiden isännät olivat Olli Erkinpoika, Simo Heikinpoika ja Pekka Erkinpoika. Olli Erkinpoika Rautio on isännöinyt Raution tilaa vuosina 1547-79 ja Pekka Erkinpoika on todennäköisesti ollut Olli-sepän velimies. Simo Heikinpoika on ollut isäntänä Tassilan (myöh. Petäistön) tialla vuosina 1547-54. Olli Erkinpojan tilan nimi oli merkitty hänen ammattinsa mukaan Rautioksi. Rautio tarkoitti henkilöä, joka osaa käsitellä rautaa. Olli oli taitava seppä.
Kun Rautiossa oli vuonna 1547 vasta kolme savua, niin 60 vuotta myöhemmin eli v.1607 veroluetteloissa oli jo kahdeksan taloa ja niissä noin sata asukasta. Kolme taloa on ollut Tepukkatöyrällä eli nykyisen Pöllän koulun paikkeilla.

Pahoina hallavuosina mainitaan vanhoissa asiakirjoissa Perttulin hallavuosi 1635 ja Laurin hallavuosi 1669. Vuosina 1601-02 sattuneet ankarat kadot aiheuttivat monen talon autioksi jäämisen. Autiotalo merkitsi sitä, ettei talo pystynyt tuohon aikaan maksamaan verojaan. Vuonna 1602 autiotaloja oli 44 pitäjän 175 talosta.

Asutuksen voimakasta nousukautta oli 1560-luku, kun taas 1570-luku oli hitaampaa kasvua. Ilmeisesti asutuksen kehitystä haittasi 1570-luvulla Tanskaa ja Venäjää vastaan käytyjen sotien aiheuttama raskas verotus, ja Venäjän sota nieli miehiäkin.

Kalajoen ensimmäisestä kirkkoherrasta löytyy tietoja v. 1543 talvikäräjiltä, jolloin Simo-nimistä kirkkoherraa sakotettiin siitä, että kirkkoherra oli lyönyt kahta seurakuntalaistaan, etelänkyläläistä Lauri Heikinpoika Ojalaa ja tynkäläistä Niku Heikinpoika Tynkää.

Niku Heikinpojasta tuli myöhemmin Lassilan isäntä. Vammat olivat vain mustelmia, joten kirkkoherra lienee käyttänyt vain nyrkkejään. Tappelun syytä ei saatu selville. Pappien koulutus ei tuohon aikaan täyttänyt tarkoitustaan, eivätkä parhaat miehet tuohon aikaan hakeutuneet Kalajoen tapaiseen pienehköön seurakuntaan.

Ensimmäiset maininnat Kalajoen seurakunnasta löytyvät vuodelta 1525, missä kerrotaan, että Kalajoen Tyngän kylälle oli rakennettu kappelikirkko. Seurakunta käsitti tuolloin koko Kalajokilaakson aina Haapajärveä ja Reisjärveä myöten.

Kalajokelaiset joutuivat maksamaan papinmaksuja ja piispanveroa v.1340 annetun kymmenyssäännön mukaan. Jokaisen talonpojan oli annettava kirkkoherralle vuosittain kaksi valkonahtaa (kärpännahkaa) tai leiviskä kapahaukia ja hyvä heinäkuorma tai näiden arvosta rahaa kynttilämessun aikaisten hintojen mukaan. Ruokalisänä papille oli annettava puoli leiviskää voita tai viisi jousinahkaa (oravannahkaa).Lisäksi piti suorittaa oikeat kymmenykset kaikista pyydetyistä oravista, linnuista ja muista metsäneläimistä, kaloista ja hylkeistä sekä viljasadosta. Jokaisesta kaadetusta karhusta kirkkoherran tuli saada reisi, hirvestä ja peurasta lapa ja lisäksi joka kymmenes peuranvasa. Papille tuli lisäksi maksaa vihmimisestä kuusi jousinahkaa tai kaksi äyriä rahaa. Synnyttäneen vaimon kirkkoonotosta piti maksaa kolme jousinahkaa tai yksi äyri. Hautaamismaksuna piti antaa isäänän tai emännän kuoltua yksi lehmä tai sen arvosta rahaa, täysiikäisen lapsen hautaamismaksu oli puoli markkaa rahaa ja alaikäisestä kolme jousinahkaa. Lukkarin piti saada palkakseen kolme jousinahkaa talolta. Papinmaksut kirkkoherra keräsi itse ollessaan pitäjällä ripitysmatkalla.
Piispanverona maksettiin ns. nokkaverovoita naula täysikasvuisesta ihmisestä ja nokkaverohaukia puoli leiviskää talolta. Piispan tuli saada myös viidesosa talonpoikein lohisaaliista. Lisäksi jokaisen talonpojan tuli tuli maksaa vielä yksi äyri piispankestitysrahaa.

Kalajoen toinen kirkkoherra Pietari v.1544-48 ei liene ollut kovin suosittu, sillä etelänkyläläinen Pekka Heikinpoika Laurila tuomittiin v. 1544 sakkoihin Pietarin hevosen vahingoittamisesta.

Seuraava kirkkoherra oli Mikael Eerikinpoika Tavastius, joka nimestä päätellen lienee ollut hämäläinen. Hän oli Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1551-55. Hän oli Simoakin pahempi riitapukari, joka tuomittiin vuoden 1551 syyskäräjillä 6 markan sakkoon lihashaavan lyömisestä alavieskalaisen Niku Nikunpoika Vuotilaan. Riitojen syynä lienee ollut papinmaksut. Herra Mikael lienee vaatinut saataviaan kovin jyrkästi ja saanut tällä tavoin suuren osan seurakuntalaisista vihamiehekseen. Vuonna 1555 tynkäläinen Niku Eerikinpoika Tynkä löi herra Mikaelin kuoliaaksi ja joutui siitä maksamaan mainitun vuoden käräjillä 13 mk ja 8 äyrikäistä sakkoa. On hyvin mahdollista, että herra Mikaelin vaatiessa keväällä 1555 hyljeveroaan syntyi ensin sanasota ja sitten lopulta tappelunnujakka, joka päätyi siihen, että monta kertaa tappelusta sakotettu Niku Eerikinpoika Tynkä tarttui hyljekeihääseen ja pisti kirkkoherran kuoliaaksi. Tuomio oli kuitenkin pieni, sillä Tyngällä oli tuohon aikaan viisi suurta taloa ja Niku Eerikinpoika Tyngän sukulaiset olivat vaikutusvaltaisia henkilöitä.

Ei kommentteja: