Kalajoen historiaa

Kalajoelta vietiin 1500-luvun lopulta alkaen paljon tervaa ulkomaille, kunnes puulaivojen rakentaminen lakkasi. Niinpä Calamnius-suvun kantaisän mainitaan omistaneen hyviä laivoja ja kerrankin ostaneen Kalajoen markkinoilta kaken tervan, mistä nimi ”Terva-Pieti”. Paitsi hevosilla tuotiin ylimaista tervaa myös tynnyreitä uittamalla. Metsät katsottiin vanhoina aikoina yhteisiksi, joten täällä rannikon metsissä suorittivat paikkakunnan asukkaiden lisäksi monet ylempänä asuvatkin tervanpolttoa. Siitä syystä metsät eivät päässeet kasvamaan suuria puita. Hyvät rakennuspuut vielä 1800-luvula piti tuoda joen latvoilta ja Kinnulasta asti. Kuljetus tapahtui monesti uitamalla. Vuosisada vaihteen edellä alkoivat uitot. 1900-luvun kolmena ensimmäisenä vuosikymenenä monen liikkeen uitot kestivät kestivät koko kesän. Usein jouduttiin syksyisin puut nostamaan rannalle talven ajaksi. Ne pantiin ”sekaan” sitten tulvan jälkeen seuraavana keväänä. Uitot loppuivat kokonaan 1950-luvun alussa, kun autokuljetus tuli yleiseksi.

Vuosisadan alussa suoritettiin joen perkaus, mistä aluksi johtui kevättulvahäiriöitä. Suurin tulva oli 1905, jolloin jäänsärkijät , ”kirnut” vanhan sillan edessä peittyivät aivan umpeen. Jäät menivät vähällä vedellä. Mutta sen jälkeen oli läämintä sadetta yötä päivää ja metsien lumet joutuivat yhtäaikaa jokeen, jonka vesi ei jääpatojenkaan johdosta ole noussut niin korkealle, että maantielläkin ominin paikoin piti käyttää venettä. Paikoin vesi levisi virtaamaan kaukaa peltojen takaa ja metsienkin kautta. Aikaisin jäänlähtötiedetään erään ladon hirteen leikatusta merkinnästä olleen 1779 Maarianpäivänä. Tavallisesti jäät lähtevät huhtikuussa, mutta usein myös toukokuun alussa. V. 1921 joen suupuoli puhdistui maaliskuun viimeisenä päivänä. Joki on jatkuvasti aiheuttanut hukkumisia, varsinkin lapsille. Tavallisten veneiden lisäksi joessa liikuttaessa on käytettyä ”öykkiä”, jota sanaa ei Nykysuomen Sanakirjakaan tunne. Se on tasaperäinen ja tasapohjainen pieni soudettava kulkuväline, melkein sen tyyppinen kuin poron pulkka, tai kuin katkaistu vene.

Kalajoella oli melkoinen purjevenekanta, jota lopuksi kuljetettiin moottoreilla. Se loppui kokonaan jo ennen viimeisä sotia. Näillä kuljetettiin mm. jauhoja ja suoloja kauppiaiden makasiineihin markkinapaikan rannassa. Mm. halkoja niillä vietiin Vaasaan ym. kaupunkeihin ennenöljlämmityksen aikaa ja Ruotsiin sysiä ja tiiliä. 1800-luvun puolivälistä alkaen kuokitettiin paljon soita pelloiksi. Kuokkamiehiä tuli ”etelästä” asti. Kuokkimispalkka oli 60 penniä kapanmaalta talon ruoassa. Raivattavilla paikoilla oi vaivaiskoivujen lisäksi jonkin verran pienenpuoleista puustoakin. Myös kivisiä joenranta-alueita kuokitettiin ja kivet haudattiin. Siten oli viljellyn maan pinta-ala itsenäisyytemme alussa kohonnut lähes 6000 hehtaariksi, minkä jälkeen se on melkein kaksinkertaistunut.

Monet kydöttivät suoviljelyksiään ja saivat ne kasvamaan, varsinkin ruista, joka sitten talvella ajettiin Kokkolan tai Oulun porvareille, missä vain hinta oli edes pennin verran suurempi. Matkan pituus ei tullut kysymykseen. 1920-luvulta alkaen on peltoja jo melkoisesti salaojitettu ja metsiä kuivattu kasvullisiksi. Suuria katovuosia oli 1601, 1602, 1697, 1739, monet alkuvuodet 1830-luvulla ja 1860-luvulla, jolloin 1867 oli suuri nälkävuosi, 1968 halla myös. Suuret kerjäläislaumat kiertelivät kaikkialla. Paljon kuoli lavantauntiin eli ”kuumaan tautiin”. 1749 oli kuuma ”palokesä”, jolloin suuret metsäaplot roihusivat tavallista kovemmin.

Meijereitä syntyi v. 1888 jälkeen useita, monta samaan kylään. V.1914 ne yhdistettiin kahdeksi, jotka myöhemmin yhtyivät. Mehtäkylän meijeri lopetti samoin toimintansa. Maitoa sieltä ja Vasankarista vietiin Raaheen.

1800-luvun kolmannelta vuosikymmeneltä alkaen vuosisadan loppuun paikkakunnalla oli Helander-suvun kuuluisa messinkiteollisuus. Sen jatkona oli Friis-veljesten konepaja vuoteen 1910. Mieskotiteollisuuskoulu alkooi 1936, naiskotiteollisuuskoulu 1940. A. Sanholma Oy rakensi itse joitakin hinaajia ja proomuja. Seppiä, puuseppiä ja monia muita käsityöläisiä on ollut kautta aikojen, mm. kuuluisia pyssyseppiä, lukkoseppiä, kantelemestareita jne.

Lähdeaineisto Kotiseutuni V. H. Kiviojan kirjoitus