keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Vanhoja valokuvia Kalajoelta 5



Kalajoen ensimmäisen kirkon paikka Tyngällä
Kalajoen kirkon rakennustyömää 1930 kirkon palon jälkeen
Kirkon rakentajia

Kalajoen sairaalan puutarha
Kalajoen postinkantajia lähdössä Naatuksen luota
Pohjankylän koulun oppilaita 1900-luvun alkupuolelta
Pohjankylän koulun veistotunti, opettajana Heikki Kamunen
Kalajoen Nuorisoseuran näyttelijät esittämässä Suomen sodan aikaista näytelmää Lemun rannalla. Näyttelijät Janne Siipola, Anni Heusala, Fredrik Rahkola ja Reino Asunmaa
Hiekkasärkiltä
IKL:n juhla Kalajoella 1940.Kuvassa rovasti Arvi Malmivaara ja Vihtori Kosola
Presidentti Urho Kekkonen Kallassa. 
Siltasaaressa Majatalo. Myöhemmin Lottakahvila.
Lukkarin puustelli, sijaitsi ennen nykyisin Koppelin paikalla
Kalajoen Osuusmeijeri 1930-luvulla
Tukinuittoa vanhan sillan päässä
Jussila 1900-luvun alussa
Apteekkari Väinö Granlund vuonna 1930. Kuvassa Katri Lampola, Laila Bremer ja Anni Saarela
Pohjankylää 1930-luvulla. Kuva nykyisen Rinnekartanon kohdalta
Matti ja Iida Myllylän kirjakauppa vuonna 1916, Myöhemmin paikalla oli kemikalioliike. 
Tässä sama rakennus myöhemmin jossa oli kemikaliolike
Poukkulan huvila Löfqvistien aikana
Poukkulan pihapiiri 1950-luvulla
Kalajoen seurapiiriä Poukkulan edustalla 1930-luvulla

Johannes Poukkulan kauppa 1900-luvun alussa. Nykyinen Ojalan talo
Kuvassa Kansallis-Osake-Pankin talo, jonka hirsistä tehtiin Hiihtomaja
Kalajoen Työväentalo, josta tuli Kalajoen mieskotiteollisuuskoulu. Sijaitsi nykyisen Kippolan sähköliikkeen paikalla
Pohjankylää sodan jälkeen
Tolosen talo, mikä oli nykyisen Hiitolan kukkakaupan paikalla
Talkoolaisia Kansanopistolla ensimmäisenä toimintavuotena
Anttilan talo mikä oli ennen Kansanopiston paikalla. Anttila on nimismiesten talo ja siellä pidettiin viidet viimeiset käräjät kuuluisista Kalajoen käräjistä 1839.
Kalle Niemelän taloa puretaan Herkkutorin ja Koppelin välistä
Kemikaaliorakennus ennen purkamista
Apteekkirakennus ennen purkamista
Naatuksen rakennus ( oli Antero Soraston omistuksessa) ennen purkamista
Lääkäritalo ennen purkamista
Torimajakka
Kuvassa eduskunnan puhemies Ahti Pekkala, tuntematon, Kalevi Mattila, Kalajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Arvo Väliverronen ja Allan Seikkula. Tapion Tuvalle Tapani Hautamäki ideoi suuren maailman malliin tiilitakentamista matkailijoiden toimesta. Siitä on vain muisto jäljellä
Jään ja lumenveisto on merkittävä talvitapahtuma Tapion Tuvalla
Siiponjokivaellus on suosittu tapahtuma
Tapion Tuvalla on hyvät taidenäyttelytilat
Tapiolandin maauimala on kesällä suosittu paikka. Maauimala oli tarkoitus kattaa ja tehdä siitä kylpylä, mutta Kalajoen kunta esti asian toteutumisen ja ideoi maauimalan hakemuksen pohjalta Sanifanin. Kunta ei voinut rahoittaa kahta keskenään kilpailevaa hanketta ja kunnanjohtaja Torsti Kalliokosken esityksestä päädyttiin rahoittamaan Kalajoen Sanifani-kylpylän rahoittamista. Sanifani olisi mennyt konkurssiin , mutta Kalajoen kunta pelasti Paratiisikylä Oy:n konkurssilta ottamalla yirtykset 21,1 miljoonan velat vastattavakseen.
Jussin Jotos ja Paavon Polku ovat olleet partiolaisten tapahtumia Kalajoella. Mikko Himanka oli aktiivisesti toiminnassa mukana.
Reino Puskalan rentotuskurssit Tapion Tuvalla olivat aikanaan suosittuja

Ei kommentteja: