Välähdyksiä seurakunnasta, joka sai opiston

Kalajoen uskonnollinen maine on ollut aina ehkä hiukan erikoinen. Ensimmäisen kerraan Kalajoen nimi mainitaan vuonna 1536, jolloin se pyrki Saloisista irti, itsenäiseksi kirkkoherrakunnaksi. Luultavasti se oli sitä ennen ollut jonkin kappelina. Erikoista heti alussa on se, että kalajokiset v. 1555 tappoivat kirkkoherransa, järjestyksessä kolmannen, kovakouraisten hyljekymmenysten vaatimisen takia.

Myöhäisempi herännäisyys levisi Kalajoella 1820- ja 1830-luvuilla apulaispappien vaikutuksesta. Alinomaisen seurojenpidon syyttäjäviranomaiset katsoivat vievän paikkakunnan köyhyyteen. Siksi koetettiin 1838-39 Kalajoen käräjillä, joiden 3 viimeistä kertaa istuttiin nykyisen kansanopiston paikalla 1914 tulipalossa tuhoutuneessa Anttilan vanhassa kievaritalossa, tukahduttaa koko liike, mikä aie ei ollenkaan toteutunut, vaikka sakot oilivat raskaat.

Ensimmäinen tieto lestadiolaisuudesta on vuodelta 1866, jolloin Säksmanin Pekan ( 1860-1943) kertoman mukaan Norjan mereltä täällä pistäytymässä ollut kalastaja Juuso Emanuelinpoika Juola (s.1836, hävinnyt Amerikkaan) oli kertonut siellä olevan sellaisen kristillisyyden, että ”te kaiki menette siihen, kunhan se tänne ehtii”. Pian sen jälkeen työansioilta Kemistä ain palasi kirvesmies Juho Mustonen (s.1838, k.1897) erään toverinsa kanssa rakentamaan taloa Vetoniemelle. He olivat pohjassa päin tulleet uskoon ja puhuivat asiasta ympäristössään, vaikka eivät olleet saarnamiehiä. Näin tulivat uskoon ensimmäiset ”kristityt” Kalajoella, Vetoniemellä. Pian sen jälkeen saatiin Nivalasta saarnamies Eeli Juola, joka sittemmin siirtyi Amerikkaan. Hän piti seuroja Salmulla ja muuallakin Etelänkylän ylipäässä. Tätä suuntaa, josta käytettiin nimeä ”kristityt” todettiin olevan aika lailla piispantarkastuksen aikana 1870, jolloin piispa, Kalajoen entisen rovastin poika Robert Valetin Frosterus, koetti tasoitella vastakohtia. Kirkossa näet oli piispalle tehty räikeitä syytöksiä mainituista saarnamiehistä ja ”kristityistä”, joiden edustajina Kaarle Silandet, Heikki Laurila, Erk ki Puskala, Juho Kivioja ja Tuomas Poukkula seuraavana päivänä pappilassa torjuivat syytökset ja ilmiannot, joiden mukaan heidän joukkonsa olivat ”yksinkertaisia laiskoja ja kirjaluvussa aivan taitamattomia, joilla ei ensinkään ole ymmärrystä autuuden opissa” ja että saarnamiehet olisivat olleet siveellisesti ala-arvoisia.

Monet ”körttisiin” liittynneet tulivat mukaan tähän uuteen liikkeeseen, johon liittyi myös himankalaisen Spaakin Liisan samoihin aikoihin Etelän ylipäässä aikaansaama herätys. Vuonna 1874 muutti Etelänkylään Räihälään Oulusta saarnamies Niilo Rpp, joka myöhemmin Pitkäsenkylän Alanauhalla ja pari vuosikymmenta myöhemmin siirtyi Himangalle. Tämänkin erittäin lahjakkaan ja liiaksi korotetun saarna miehen vaelluksessa oli monen mielestä vikaa, jonka vuoksi jonka vuoksi marraskuussa 1892 kävi paikkakunnalla Enontekiöltä paroti Aatu Laitinen, asuen Rapin naapurissa Juho Kiviojan vävyn Antti Nauhan luona, jonka vaellus oli puhdas. Käsityksensä Rapista ”jota pitäisi toistaiseksi karttaa”, julkaisi Laitinen Kristillisessä Kuukausilehdessään seuraavassa maaliskuussa. Siitä lähtien oli Rapilla laajasti jyrkkä vastarinta, joka vuosisadanvaihteessa puhkesi uudeksiherätykseksi. Kalajoella sitä kantaa olivat edustaneet jo kauna esim. kunnankirjuri ja valtiopäivämies Kalle Myllylä (1844 -1923), joka nuoruudessaan oli ennen lestaadiolaisuuden tuloa ehtinyt liittyä ”körttisiin”. Hänen ympärillään oli hänen nuorempi veljensä yhtiökaupanhoitaja Matti Myllylä, Kaarlo Silander, Tuomas Poukkula, Antti Nauha ja monet muut, kun taas keskimmäinen veljeksistä kiertokoulunopettaja Antti Myllylä oli innokas Rapin puolustaja, joka onnistui osoittamaan monen syytökset valheiksi. Uuden herätyksen puolelle liittyneistä mainittakoon suutari Antti Kustaa Lindeman, savenvalaja Johan Vilhelm Palm sekä ennen kaikkea nahkuri Matti Lehtisen palavahenkinen emäntä Eeva Maria (k.1915) joka ankerasti puhui uskon asiasta herrasväellekin ja jota monet vastapuolellakin pitivät ”kristittiynä”. Edelleen mainittakoon kirjurin tytär, Rapin miniä Maria ( s. 1870 ja k. 1954) Jaakko Poukkuoa, Juha Myllylä, Vihtori Tapio, Matti Laitala, Tuomas Prittinen, Niku Himanka Juolan Peltolassa ja Antti Himanka ja Aukusti Niemelä Vasankarin Yrröllä sekä vasankarilainen ahekra keskustelutoveri ”Säksän Heikki” ( k.1936). Seurakunnan kappalainen, Ruusa Siipolan (k.19319 naapuri Aale Sariola aikanaan antoi huomattavasti tukeaan edellemainituille. Hänen lisäkseen olivat pääpuuhaajina 1912 Rukoushuonetta rakennettaessa 1906 perustetulle Nuorten Kristilliselle Yhdistykselle edellä mainittu Maria Rapp ja liikeapulainen Aina Pahikainen. Pitkäsenkylän Poukkulasta 1880 ostettu seuratupa oli jatkuvasti yhteinen ja sielläkin pidettiin seuroja, kuten Siipolassa ja värjäri Forsbergin paikalla ennen sen nuorisoseuralle joutumista. Itsenäisyytemme henkilöistä mainittakooon Akseli Vuotila, Feeliks Kontio, Vesteri Vasankari ja Maria Korhonen. Viime sotien edellä näiden ja Aukusti Torven ym. toimesta saatiin päätetyksi uudenherätyksen kansaopiston paikaksi monen muun suunnitelman jäädessä syrjään Kalajoki, jossa Kontio ja Vuotila olivat ostaneet tontin, tosin omiin nimiinsä. Lopulta päätettiin, että Opisto asettui sille paikalle, missä Kalajoen herännäiskäräjät pääasiallisesti pidettiin.

Kansanopisto sai jo alkuvaiheissaan yleiseen kannatuksen ja myötätunnon paikkakunnalla niidenkin taholta, jotka eivät kuuluneet samaan suuntaan. Yhteistyö seurakunnan kanssa on ollut hyvä.

Lähdeaineisto

V.H. Kiviojan kirjoitus Kalajoen kristillinen kansanopisto 20-vuotisjulkaisu