Nuorisoseura-aatteen leviäminen Himangalle

Vapaaehtoinen kansalaistominta alkoi Himangalla 1882 kirjaston ylläpitämiseksi. Kun kunta ei rahoittanut sen toimintaa, nuoriso järjesti ”iltahuveja”, joissa näyteltiin, lausuttiin runoja ja leikittiin. Montellin talossa alkoi kokoontua 1891 lukuseura. Samoihin aikoihin lukkari Enqvist perusti raittiusyhdistys Kotirauhan, joka sai runsaasti jäseniä. Seuran vaikutus näkyi 1895 säädetyssä kunnallisessa oluen myyntikiellossa. Silti juopputta esiintyi varsinkin kirkon ympäristössä. Kuntalaisten sivistystasoa oli kohottamassa vain yksi kansakoulu, jota varsin moni kävi, mutta vain harva saavutti päästötodistuksen.

Tämänkaltaisessa tilanteessa Himankaan muutti vuosisadan vaihteessa kaupanhoitajaksi Matti Keto (1870-1934). Hän oli ollut mukana nuorisoseuratyössä jo kotipitäjässäänn Laihialla. Helmikuussa 1901 tarmokkaan Kedon toimesta seura käynnistettiin Himangan kirkonkylällä. Ensin toimintaa jarrutettiin monin tavoin kunnan ja seurakunnan toimesta. Ainakin muodollisena syynä pidettiin raittiuskysymystä, jossa seura päätti ”nousta tyvestä puuhun” eli säännöt laadittiin raittiuden pohjale, mutta ehdotonta raittiutta ei vaadittu. Seura koetti suhtautua vastustajiinsa mahdollisimman maltillisesti ja sai lopulta kanttori Puusaarenkin puolelleen. Varsinkin joulukuun kokouksissa allekirjoitettiin raittiuslupauksia, joidan kerrotaan myös pitäneen.

Aluksi nuoriso kokoontui talollisten kodeissa (ensimmäisenä Tiluksella), mutta 1903 toimitilaksi vuokrattiin Juho Sepältä talo, jota alettiin kutsua ”Moikaksi”. Se sijaitsi toisella puolella maantietä kuin Pöyhtärin koti nykyään. Toiminnan vakiintumisen kannalta oli kuitenkin tärkeää oman talon saaminen. Päätös rakentamisesta tehtiin joulukuussa 1904, ja jo seuraavana kesänä pidettiin vihkiäisjuhla. Jopa tunnetusti pihit Salvesenit antoivat merkittävän puutavaralahjoituksen. Haitaksi ei varmasti ollut se, että seruan ensimmäinen sihteeri oli höyrysahan viipurilaissyntyinen Gustav Wittenberg (s.1875). Hän tosin muutti juuri ennen talon valmistumista Ylivieskaan. Ripeästä toiminnasta vastasivat esimiehen lisäksi Janne Tuliniemi, Janne Tilus, laivuri S.Pöyhtäri, Janne Särkilä ja Eemil Särkilä.

Seuraavaa rekisteriöntiä vaikeutti Bobrikovin venäläistämistoimet. Keto oli jyrkkä perustuslaillinen ja nuorena mielipiteiltään varsin radikaalikin. Sosialismia hän ei silti hyväksynyt ja Himangallakin sahan pysäyttäneen suurlakon jälkeen ilmeni, että puolueettomuuteen pyrkinyt seura jakaantui kahtia työväenliikkeen kannattajien jätettyä sen. Seura otti poliittisesti kantaa vain venäläistämistoimia vastaan, mutta yksityihenkilönä Keto oli maakunnallisestikin merkittävä Maalaisliiton perustajahahmo.

Heti ensi kokouksessaan seura sai 17 jäsentä, jonka jälkeen määrä kasvoi nopeasti lähes sataan. Kahtiajaon jälkeen jäljelle jäi vain 42 uskollista. Yhteiseloa Tyäväenyhdistyksen kanssa yritettiin vähän aikaan yhteisen lukutuvan ja kunnalliskehton puitteissa sekä vielä 1908 perustetussa ”puhujaklubissa”. Kituliaamman kauden päätti räyrinkiläissyntyinen Onni Pöyhösen tulo opettajaksi kirkonkylälle 1916. Hänet valittiin jo Kedon kaavaileman Keski-Pohjanmaan ns. piirin johtokuntaan. Seuran tason kuvasti se, että K-P Ns:n ensimmäinen maakuntajuhla pidettiin juuri Himangalla 1918.

Seuran tyypillisin toimintamuoto oli näytelmät. Ensimmäisenä esitettin jo huhtikuussa 1901 Juho Juopperilla ”Roinilan talossa” Esitys sai aikaan ”pahanlaisia jälkimaininkeja”. Syy jälkipuintiin ei ole tiedossa. Ovirahaa perittiin 75 penniä, mutta seisomapaikalle pääsi 50 pennillä. Sekin oikeutti tanssiin näytelmien jälkeen. Näytelmän ohjaajina kunnostautuivat varsinkin Hanna ja Matti Keto. Kotiseututyö innosti laivuri Pöyhtäriä ja Pöyhönen oli kova urheilumies. Naiset olivat mukana vastuupaikoilla alusta lähtien: ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat Hilda Annanolli ja Hilja Hagman. Myös vuoden 1901 lopulla perustetun kauniskantisen seuralehden Touon kirjoittajista monet olivat naisia.

Kirkonkylän seura järjesti syksyllä 1913 ohjelmallisen illan Kasken talossa. Tilaisuus oli niin onnistunut, että se johti joulukuussa Hillilän nuorisoseuran perustamiseen. Tosin vanhempi väki vastusti hanketta ankarasti. Se ei auttanut, sillä jo kuukauden päästä päätettiin oman talon rakentamisesta. Kun pankista ei saatu luottoa, Matti Hekkala lainasi holhottinsa rahat takaajinaan miehiä Kinareelta, Nikkarilta, Hankosesta ja Juho Hillilä. Vanhan historiikin mukaan takaajat olivat iäkkäitä ja syvästi uskonnollisia.

Seuran ensimmäinen esimies oli Jousa Hekkala, mutta pian ohjat otti käsiinsä Martti Hekkala (1898-1964). Hänen johdossaan Hillilän seurasta tuli yksi seudun parhaista, jonka osoituksena kylällä järjestettiin maakuntajuhla 1926. Hekkala toimi pitkään myös Keski-Pohjanmaan ns-piirin johtokunnassa ja sen sihteerinäkin. Hänen sydäntään lähellä oli kotiseututyö ja monet muut aktiviteetit. Muita alkukauden merkittäviä nuorisoseuralaisia Hillilässä olivat Ensti Hillilä, Sakri Mäkelä, Eino Hillilä, Nikolai Junttila, Sanfrid Rahkola, Aili Puusaari, Antti Rahkola ja Eino Himanka.

Pienen Pöntiän kylän seura perustettiin 3.9.1917. Erityisesti pöntiöläiset kunnostautuivat musiikissa, joka virittäjistä on mainittava etenkin Ville Ala-Pöntiö. Hän taisi haitarin soiton jo rippikoululaisena ja johti sitten kylän laajempaakin huomiota saanutta jousioreksteria.

Viimeisenä – mutta ei vähäisenä – syntyi joulukuussa 1918 Torvenkylän nuorisoseura. Lieko 20 vuotta vireillä olleen kouluhankkeen lipeäminen naapurikylälle sysänneen toiminnan käyntiin. Alkuinnostus oli ainakin kova. Seura sai heti käyttöönsä pienen kodin, mutta vasta 1929 rakennettiin varsinainen seuran talo, joka sijaitsi nykyisen kaupan ja Kekolahden Kalevin talon välissä vastapäätä Aukusti Hietamäkeä. Uutena taloa kehuttiin seudun parhaaksi.

Tyypillistä Torven seuralle oli toimihenkilöiden vilkas vaihtuminen. Vasta 1930-luvun alussa todettiin toiminnan saaneen tarkoitustaan vastaavan sisällön, kun opintokerho oli vakiintunut ja keksustelukerho vaikutti ”herättävästi”. Seuran ensimmäinen esimies oli Juho Torvi. Keskeisiä vastuunkantajia olivat Juho Juusola, Janne ja Jaakko Haapala, Matti Kuru sekä rahastonhoitajan Aukusti Koskenranta.

Lähdeaineisto: Tevo Tuorilan kirjoitua Himanka-lehdessä 1999