Vuosi 1977 Kalajoella

KaNV:n joukkue oli mukana nousukarsinnoissa SM-sarjaan.

Kuntavaaleissa 1976 keskusta sai 19 valtuustopaikkaa, SKDL 8, kokoomus 5, SDP 1, SMP 1 ja SKL 1. Uusi valtuusto aloitti työnsä tammikuussa 1977. Valtuuston koostumus oli seuraava:: Artturi Junttila, Simo Himanka, Esko Lindström, Martti Lindvall, Toivo Niva, Sauli Mäki, Aila Ahola, Sauli Konu, Kaarlo Luoto, Airi Vierimaa, Heimo Myllymäki, Paavo Saari, Erkki Sorvari, Viljo Saarela, Toivo Yli-Erkkilä, Erkki Niemelä, Arvo Ylitalo, Urho Heikkinen, Paavo Joki-Erkkilä, Heikki Nikupaavo, Untamo Sorasto, Matti Joensuu, Harald Rahja, Paula Oksanen, Veikko Murtoniemi, Aaro Sipilä, Matti Tiinanen, Juho Karhumaa, Uuno Rahko, Tuomo Heikkilä, Arvo Pahkala, Sakari Yli-Hallila, Kaija-Leena Hongell, Matti Ojala ja Leena Kivioja.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana toimi Arvo Väliverronen, varapuheenjohtajana Eino Kääntä, ja jäseninä Eero Rahkola, Heimo Saari, Elsa Tolonen, Jorma Juusola, Martti Lindvall, Edvin Tokola ja Matti Ojala.
Valtuuston puheenjohtajista äänestettiin suhteellisella vaalilla. Paavo Saari sai vertausluvukseen 26, Arvo Ylitalo 13 ja Sakari Yli-Hallila 8,66. Martti Lindvall sai 8. Yleensä äänestykset valtuustossa menivät 26-9, mutta nyt todennäköisesti SDP ei ollut äänestyksessä Martti Lindvallin takana.

Kalajoen vappumarssiin osallistui 420 osanottajaa Lauri Tanskan johdolla. Särkät soi tapahtumassa olivat mukana USA:sta John Molinari, N-L:sta Anatoli Beljajev ja Suomesta Veikko Ahvenainen, Seppo Leino, Paavo Tiusanen ja Unto Jutila.
Laulaja Pekka Himanka palkittiin matkailumajakalla. Hän on tehnyt Kalajokea tunnetuksi muun muassa Kankaan kaunis Katriina laulullaan.

Suomessa elettiin taloudellista taantumaa öljykriisin seurauksena. Kalajoella Rahjan saariston kansallispuistohanke oli vahvasti esillä. Rahjankyläläiset vastustivat erittäin voimakkaasti kansallispuistohanketta muun muassa kylällä järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.

Satama-asia oli ajankohtainen. Puhuttiin syväsataman saamisesta. Urheiluopistohanke oli esillä. Maa ja Vesi Oy teki matkailun kehittämissuunnitelmaa. Ideoina olivat maauimala, vinttikoirarata, meriakvaario, hiihtokeskus ja minijunarata.

Rahjan saariston kansallispuistohanke oli esillä otsikoissa samoin kuin atomivoimalaidea. Laurikariin päätettiin tehdä kalatehdas. Rahjan kylätoimikunta halusi Rahjaan uuden koulun. Uutta paloasemaan alettiin suunnitella Merenojan alueelle. Raution seurakuntatalon suunnittelu käynnistyi. Raution monitoimitalon rakentamisesta tehtiin päätös. Kustannusarvio oli 411 200, joista valtionosuus oli 62 %.
Raution Tekstiili laajensi toimintaansa palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Yritys työllisti nyt 12 ompelijaa, jotka valmistivat asuja sairaanhoitohenkilökunnalle, hoitajille ja lääkäreille. Pesula aloitti toimintansa Kalajoella.

Kalajoen kansanopisto täytti 35 vuotta. Vaikeimmat vuodet olivat takanapäin, sillä vuosina 1974-75 opistolla opiskeli ainoastaan 20 oppilasta. Kalajoen osuusakauppa täytti 60 vuotta. Juhallisuuksiin osallistui 530 vierasta. Kalajoen apteekki täytti 120 vuotta. Kalajoen apteekki on maan vanhin maalaiskunta-apteekki. Kalajoen kotiteollisuuskoulu täytti 40 vuotta. Kotiteollisuuskoulussa oli kutomaosasto, ompeluosasto, metali- ja konepajaosasto, puutyöosasto ja rakennusosasto. Koulussa opiskeli myös japanilaisia. Kalajokisuunvakuutusyhdistys täytti 100 vuotta. Kalajoen Säästöpankki juhli 90-vuotista taivaltaan.

Kalajoen Junkkarit pelasi lentopalloa kakkossarjassa. Joukkueessa pelasivat Tapani Siermala, Esa Siermala, Kauko Siermala, Seppo Salmela, Juhani Alasuvanto, Veli Anttila, Seppo Saarinen, Jorma Myllylä, Timo Väre ja Hannu Mäntymäki.Kalajoen Junkkareiden lentopalloilu oli laskusuunnassa ja johti keväällä 1977 putoamiseen kolmossarjaan yhdessä Ranuan kanssa. Junkkarit oli lohkossaan yhdeksäs 12 pisteellä.

Kalajoen Naisvoimistelijat olivat SM-sarjan karsinnoissa. Kalajoelle saapuivat Kuopion Sale ja Tampereen Kalevan Lentopallo. Avasusottelussa Kalajoen Naisvoimistelijat johtivat 2-1 Kuopion Salea vastaan ja neljännessä erässäkin jo 10-7, mutta Sale käänsi ottelun edukseen numeroin 2-3 (15-11, 12-15,15-8, 9-15,7-15). Otteluselostuksessa todetaan, että peli kiertyi aivan liikaa Seija Rönnin ympärille. Pirkko Änkilä tuntui yrittävän jokaisesta pallosta. Kentällä oli hiljainen uurastaja Eila Kankaanpää ja pitkä Elina Väre onnistui puolustuksessa paremmin kuin hyökkäyksessä. Toinen ottelu päättyi Kalevan Lentopallon voittoon numeroin 1-3 ( 8-15, 15-13, 6-15,9-15). Kalajoen Naisvoimistelijoiden joukkueessa Marjatta Utriainen, Leila Karhula, Elmi Letola, Marjut Himanka, Seija Rönn, Eeva-Kaisa Lehtmäki, Elina Väre, Elina Kankaanpää ja Pirkko Änkilä.

Martti Törnvallin omistama 14-vuotias tamma ravikuningar Riuskan-Tyttö jätti raviradat. Se oli ollut huipulla vuodesta 1971 lähtien. Ravikuningattaren tittelin se voitti vuonna 1976.
Puulaakihiihtoihin osallistui 28 miesten joukkuetta. Matkana oli 4 x 3 km. Arvi & Pojat voitti puulaakimestaruuden. Naisten sarjassa oli 9 joukuetta, Voiton vei rakennusliike Nivat % Fors joukkueella Maire Isopahkala, Helena Fors, Ritva Ylitalo, Asta Alatyppö. Kyläsarjassa oli kuusi joukkuetta.

Jussi Kurikkalan muistokisojen voiton vei miesten sarjassa Heikki Torvi ja naisten sarjassa Raija Kivioja.
Kalajoen kansainvälisissä juhannuskisoissa Reijo Ståhlberg voitti kuulantyönnön tuloksella 20,76. Toiseksi tuli ruotsalainen Pelle Nilsson tuloksella 18,60. Antti Rajamäki voitti 100 metrin juoksun ajalla 10,8.

Pitkäaikainen kansanedustaja ja merkittävä vaikuttaja rovasti V.H.Kivioja kuoli. Hänen hautajaisiinsa Kalajoella osallistui yli 1000 henkeä.

Katso

V.H.Kivioja

http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/v-h-kivioja-kalajoen-viimeinen.html

Kalajoelta Syvärille ja takaisin 1941-1944

Kalajoen miehiä lähdössä sotaan v.1941 Tyngällä

Talvisodan jälkeen suojeluskunta- ja aluejärjestöt yhdistettiin ja maa jaettiin 16 sotilaslääniin, joihin kuului yhteensä 34 suojeluskuntapiiriä. Kalajoki ja Rautio kuuluivat Keski-Pohjanmaan sotilaslääniin ja pääasiassa sen miehistä muodostettiin liikekannallepanoa varten 11. divisioona. Sen joukko-osastoihin kuulunut III/JR29 perustettiin keskiviikkona 18.6.1941 Sievissä ja näiden miesten kotipaikat olivat Kalajoki, Sievi ja Rautio. Samaan aikaan Kokkolassa perustettu I/JR29 puolestaan koottiin Kalajoen, Kaustisen, Perhon ja Ullavan miehistä.

Jatkosodan käännyttyä asemasotavaiheeseen vuoden 1942 alussa kotiutettiin kaikki yli 30 vuotta vanhemmat miehet ja aliupseerit. Tässä yhteydessä tehtyjen muutosten jälkeen tuli lähes 100 kalajokista palvelemaan 11. divisioonaan kuuluvassa JR 50:ssä, joka alunperin oli koolu keskisuomalaisten muodostama reservirykmentti. Kalajokisia kirjattiin erityisesti 1/50 ja II/50 pataljoonissa. 11. divisioonan komentajana toimi jääkärieversti K.A. Heiskanen, joka tunnettiin mys nimellä "Kylmä-Kalle". JR 29 oli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen komennossa. JR 29 oli keski-iältään vanhin kaikista 11. divisioonan alaisista rykmenteistä. Sen III pataljoonaa komensi aluksi majuri Riitesuo. Tuossa patalajoonassa oli paljon kalajokisia. Taisteluvaiheessa pataljoonaa komensi ratsumesteri N. Eerola. JR 29 marssi vuosien 1941-1942 kuluessa yli 2000 kilometriä tehden taistelukyvyttömäksi yhteensä neljä venäläistä rykmenttiä. JR 29 historiaa ei liity yhtäkään varsinaista tappiota, ellei näiksi lueta epäonnistuneita hyökkäyksiä, jotka kuitenkin uusittuina johtivat tuloksiin.

III pataljoonan tultua kootuksi ja junaan lastatuksi Sievissä siirryttiin Liperiin, jossa kului juhannus 1941. Saksan aloitettua suurhyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941 alkoi III pataljoonan pitkä marssi Kiteelle ja Tohmajärvelle. Neuvostoliiton pommitettua useita Suomen kaupunkeja katstoi maan hallitus Suomen olevan sodassa 25.6.1941. 11 divisioona tuli kuulumaan kesäkuun lopulla perustetun Karjalan ameijan VI armeijakuntaan, jonka komentaja oli kenraali Paavo Talvela. Hänen kaikki joukko-osastonsa olivat toimintavalmiin rajan läheisyydessä 6.7.1941.

Ilomäen valtaus

Taisteluosasto Susitaival eteni valmiusasemiin heinäkuun 7. päivänä ja kello 17.45 alkoi tykistö- ja kranaatinheitinvalmistelu, joka kesti 10 minuuttia. Heti sen jälkkeen ryhtyi III/JR29 hyökkäämään. Ilomäen taisteluissa kaatuivat kalajokiset sotamiehet Yrjö Juola, Eino Hirvi ja Emil Myllymäki sekä alikersantti Kaarlo Saukko. Vasankarista kotoisin ollut Juola kuului omien kranaateista kaatuneisiin. Hän oli rykmentin ensimmäinen kaatunut kalajokinen.

Menetettyään Ilomäen vihollinen ryhtyi järjestämään puolustustaan Heinävaaraan. I/JR 29 onnistui valtaamaan Tsiipan kylän 10.7.1941. Ennen Hyrsylään saapumista JR 29:llä oli muutaman päivän rauhallisempi jakso ilman suurempaa taistelukosketusta. Ratsumestari Eerolan pataljoona savutti aamulla 25.7.1941 kello kuusi vaikean maastomarssin suoritettuaan maantien Hyrsylä-Ignoila ja pääsi sen jälkeen yllättämään venäläiset heidän selustastaan. Tämän saarrostavan hyökkäyksen tuloksena saatiin Hyrsylän kylä vallattua ja samalla runsas sotasaalis. Kalajokisten panssaritorjuntamiesten rohkea ja tuloksellinen toiminta huomioitiin myös siten, että Sulo Männistölle ehdotettiin Mannerheim-ristin ritarin arvoa, tosin ilman myönteistä lopputulosta.

Voitto Hyrsylässä oli lopulta täydellinen ja odotettua vahvemman ja varsin aloitekykyisen vihollisen sivustauhka saatiin torjuttua. Venäläiset menettivät noin 200 miestä kaatuneina, JR 29:n III pataljoona tappiot olivat yhteensä 53 miestä. Hyrsylässä kaatuivat kalajokisista Joonas Kurikkala, Heimo Nuorala, Vilho Himanka, Vilho Lahdenperä, Frans Saarrela, Vilho Korpi, Paavo Lankila ja Anto Lyly. Heistä Lahdenperä oli kersantti ja Nuorala alikersantti.

Puna-armeijan päätukikohdat olivat Somban kylän Suojärven rannalla. Everstiluutnantti Susitaipaleen voimat olivat ryhmittynyt siten, että Sotjärven jaKotaljärven välisellä kannaksella oli oikealla Somban kylän suunnalla I/JR29 ja vasemmalla Kotajärven puolella III/JR 8. Hyökkäys alkoi aamulla 25. elokuuta. Lähes viikon kestäneissä taisteluissa 11 divisioona saavutti sille asetetun tavoitteen.

Säämäjärven-Sotjärven kannaksen tultua vallatuksi 11. divisioona muutti eteneimissuuntaansa koti Terua eli Prääsää. II/JR 29:n tuli suunnitelman mukaan vallata Niiniselkä, mikä kuitenkin osoittautui perin vaikeaksi tehtäväksi. Ensimmäinen valtausyritys epäonnistui. Toinen hyökkäys toi menestyksen 8. syyskuuta ja saadut venäläiset vangit vahvistivat tiedon siitä, että kukkulaa oli pulustanut kokonainen venäläispataljoona. Prääsän kaupungista saatu sotasaalis oli suurin, minkä 11. divisioona jatkosodassa käsiinsä hankki.

Prääsästä Petroskoihin

JR 29 sai levätä vain yhden iltapäivän ja yön vallatussa Prääsässä. Seuraavana päivänä sen oli lähdettävä vapauttamaan lepoon JR 50, joka osiltaan oli puolustusasemissa kuutisen kilometriä Prääsästä Matroosan suuntaan. Lauri Suni haavoittui reiteen, mutta huomasi tapahtuneen vasta, kun oli ollut kantamassa haavoittunutta kalajokista Viljo Mäkelää sidontapaikalle. Venäläisten kranaateista haavoittui myös III divisioonan konekiväärikomppanian päällikkö, kalajokinen jääkärikapteeni Ahti Leskinen. Kapteeni Leskinen kuoli 6. lokakuuta 1941 eli runsaat kaksi viikkoa haavoittumisensa jälkeen. Kapteeni Leskisen ja ylikersantti Honkelan lisäksi kaatuivat kalajokisista Prääsän taistelujen eri vaiheissa Aaro Lankila, Martti Joki, Johan Pisi, Reino Luhtala ja Heikki Tarkiainen. JR 29:n nopeat hyökkäykset jatkosodan alkukuukaisina tärkeiden solmukohtien kautta killan tavoin kohti Petroskoita aiheuttivat rykmentille maineikkaaksi muodostuneen nimen Kiila.

Prääsän taistelujen jälkeisen jatkoetenemisen tapahduttua alkoi suomalsiten suuri saartolike Petrokoin ympärillä lopullissti hahmottua. Lännestä kaupunkia lähestyvä 11. divisioona eteni Prääsästä tulevan päätien suunassa. Matroosan valtausken jälkeen se eteni kiivaasta vastarinnasta huolimatta Plolviinaan ja sen jälkeen Vilgaan valmistautuen lopulliseen rynnäkköön kohti Petroskoita.

Aamuyöllä 30.syyskuuta alkoivat kylmät sadekuurot tehden taistelusta väsyneiden III pataljoonan ja jääkärikomppanian miesten mahdollisimman tukalaksi. I pataljoonan rohkeä hyökkäys onnistui ja tämän sivistauhan vuoksi venäläiset joutuivat nyt vetäytymään kiireesti tiään. Toisaalta sekä I että III pataljoonan omatkin tappiot olivat huomattavat. Kaatuneiden joukossa oli ratsumestari Eerola, jolle haave Petrsokoihin etenemisestä jäi vain muutamien kymmenien tuntien päähän, Petroskoista hyökkäystä jtakettin Homorovitsaan. Kalajokisista kaatuivat Homorovitsassa alikersantti Martti Tanska ja sotamiehet Kaarlo Härönoja, Antti Tavast, Hannes Nivala, Kaarlo Liias, Väinö Vetoniemi ja Ensio Junnikkala.
Yli 30 vuoden ikäisten aliupseerien ja sotamiesten tullessa kotiutetuiksi vuoden 1942 alkukuukausina, rintamalle saapui eri koulutuskeskuksista uusia, nuoria miehiä. Tammikuun lopulla 1942 JR 50 alistettiin saksalaiselle 163. divisioonalle. Talvikuukausina 1942 aktiiviset sotatoimet keskittyivät partiotoimintaan ja tarkka-ammuntaan.

Vetäytyminen

Tilanne Suomen rintamalla muuttui olennaisesti, kun puna-armeijan 14.1.1994 alkanut hyökkäys saksalsiten kolmatta vuotta pitämän Leningradin saartorenkaan murtamsieksi johti kuukauden kuluessa menestykseen ja maaliskuussa saksaaiset olivat jo vetäytyneet Narvajoen taaksen jataken perääntymistään. Puna-armeijan suurhyökkäys Kannakssella alkoi 9. kesäkuta ja tällä kertaa venäläisten eteneminen oli niin nopeaa, että he saavuttivat Viipurin jo runsaan 10 päivän kuluessa. Kannaksen suurissa ratkaisutaisteluissa 1944 oli kalajokisia monissa joukko-osastoissa. Kaatuneiden luettelossa mainitaan kohtalon paikkakuntina muun muassa Rajajoki (Toivo Yliuntinen), Kuokkala (Frans Jernström), Siiranmäki (Elias Tolonen), Kanneljärvi (Tuure Karjaluoto), Viipuri ( Aaro Ring), Kuparsaari (Heino Siirtola), Vuosalmi (Martti Kääntä ja Matti Junnikkala), Juustila (Eero Paananen, Pentti Kaltajalaakso, Antti Backman), Ihantala (Antti Nevanperä) sekä Laatokan toisella puolella Aunuksen suunnalla Vitele (Eino Kamunen, Vilho Murtoperä) Salmi (Esko Ylikangas) ja Nietjärvi (Antti Sorvari).

Lapin sodassa kalajokisista kaatuivat Torniossa Lennart Myllymäki ja Veikko Roukala, Kemissä Vilho Liias, Vojakkalassa Väinö Saari, Muoniossa Pentti Rahkola ja Kilpisjärvellä Kalervo Lahti. Jatkosodassa 1941-1944 kuluessa kaatui kaikkiaan 111 kalajokista, Melkein puolet (53) näistä menetyksistä koettiin hyökkäysvaiheen aikana kesän ja syksyn kuukausina 1941.

Lähdeaineisto: Sotavuodet Kalajoki ISBN 952-90-3425-3

Pitkärannassa kaatui 13 Kalajoen miestä

Kalajokiset Toivo Lankila, Nikolai Siermala, Usko Boman, Seth ja Niilo Vasanakari kaatuivat Pitkärannan mottitaisteluissa.

Talvisodan suurimmat ja maineikkaimmat mottitaistelut käytiin Laatokan itärannalla Pitkärannan lähellä. Siellä annettin myös Kalajoen raskaimmat uhrit isänmaalle. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa 1940 Pitkärannassa kaatui yhteensä 13 kalajokelaista, mikä on lähes puolet kaikista Kalajoen kaatuneista talvisodassa ja enemmän kuin yhdelläkään pitkän jatkosodan taistelukentistä.

Pitkäranta oli lähes 15 000 asukkaan Impilahden eteläisin kylä, merkittävä kaivos- ja teollisuusalue. Melko tasaisen taajaman pohjoispuolella alkoi välittömästi vaihtelevampi maasto, jonka huomattavilla korkeuseroilla oli merkityksensä talvisodan taisteluissa. Laatokan tälle rannikolle ovat tyypillisiä monet saaret. Suurimmista Mantsi ja Lunkulansaari ovat Pitkärannasta etelään, Valamo taas kauempana järvellä lounaassa.

Puna-armeija valtasi Pitkärannan ja suuren osan muutakin Impilahteä heti talvisodan alussa, mutta jatkossa eteneminen pysähtyi ja vihollinen motitettiin 11.een saartorenkaaseen. Talvisodan Laatokan sotatoimet liittyivät kiinteästi maarintamien tapahtumiin. Pitkärannan saaristossa ja myös läheisellä mantereella raskain uhrein käydyllä taistelulla, joka sitoi runsaasti vihollisen voimia ja heidän huoltoaan, oli suuri, ehkä jopa ratkaiseva merkityksensä IV.Armeijakunnan menestyksellisille mottitaisteluille Kitelän-Pitkärannan suunnalla.

Kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund komensi talvisodan aikana IV. Armeijakuntaa , johon kuuluivat 12. ja 13. Divisioonat. Hänen komennossan käytiin Laatokan pohjoispuolisten alueiden voitokkaat mottitaistelut. Hänen poikansa Gustav Hägglund toimi myöhemmin Suomen puolustusvoimain komentajana.

Sota-alukset Aallotar ja Tarmo pommittivat Laatokalta 75 millin tykeillään.Pitkärantaa 4. tammikuuta 1940. Kuusi päivää myöhemmin IV:n Armeijakunnan kärki katkaisi vihollisen tieyhteydet Pitkärannan alueella, mikä merkitsi Kitelän suurmotin syntymistä. Puna-aremijan 168. Divisioona juuttui tähän ympäristöön yli kahdeksi kuukaudeksi, mutta venäläisjoukot saivat ilmateitse ja saaristoreittiä sen verran huoltoa, ettei tätä mottia pystytty koskaan eliminoimaan.
Kitelän suurmotti sulkeutui eteleästä 23. tammikuuta, kun suomalaiset saivat haltuunsa Maksimansaaren. Sen jälkeen venäläiset pystyivät huoltamaan mottia vain saarien välistä suurin menetyksin.

Suomussalmella Raattentiellä käytyjen taistelujen päätyttyä tammikuun alussa Päämaja siirsi everstiluutnantti Frans Fagernäsin johtamana JR 64:n Laatokan Karjalaan. Eversti Hannu Hannuksela muodosti tästä rykmentistä ja Pitkänrannan suunnassa jo toimivista joukoista 14. tammikuuta 1940 Taisteluosasto Kilvan, jota komensi everstiluutanantti Fagernäs. Taisteluosaston joukoissa oli monia kalajokisia miehiä.

Pitkärantaan saapuneiden uusien neuvostojoukkojen hyökkäykset alkoivat 19. tammikuuta ja kuusi päivää myöhemmin parin komppanian vahvuinen vihollisen hiihto-osasto katkaisi jopa Kilvan huoltotien, mikä kuitenkin saatiin avatuksi jo seuraavana päivänä. Tammikuun lopulla ja helmikuun alussa Pitkärannan taisteluille oli tyypillistä vihollistykistön voimakas toiminta, mikä aiheutti jatkuvia miestappioita Taisteluosasto Kilvan joukoille.

Tammikuun lopulla puna-armeijan joukot valtasivat Pitkärannan edustalla olevan Putkisaaren. Pian sen jälkeen (28.1.1940) IV: Armeijakunnan komentaja Woldemar Hägglund antoi määräyksen Kelivaaran ja itäisen Lemetin mottien valtaamisesta.

Pitkärannan pohjois- ja koillispuolella pystyttiin talvisodassa tuhoamaan yhteensä kymmenen mottia. Tammikuun 16. ja 27. päivien välisen ajan taistelut Pitkärannassa toivat suruviestin sotamiesten Aarne Kärjän, Kaarlo Öljymäen, Yrjö Kähtävän, Eino Saukon ja Aarno Simin omaisille Kalajoella.

Tammikuun 20. päivän vastaisena yönä Eino Manninen oli vartiossa Ravaajan lohkolla. Yö kului rauhallisesti, mutta Manninen ei antanut minkäänlaisen välinpitämättömyyden tai unenhorroksen vallata itseään. Hän tähyili herkeämättä yön pimeyteen. Hän kiinnitti huomioita erääseen pisteeseen, mikä tuntui liikkuvan lähemmäksi. Äänettömästi hän tarttui kivääriinsä, nosti sen poskelleen ja yön hiljaisuuden katkaisi terävä laukaus, toinen ja kolmaskin, lopulta koko sarja tähädttyjä laukauksia. Lumessa lähestynyt vihollispartio oli päässyt käsikranaatin heittoetäisyydelle. Eino Manninen onnistui kuitenkin poimimaan kaikki pystykorvansa tähtäimeen, eikä yksikään päässyt viemään terveisiä tovereilleen.

Tammikuun 25. päivänä kuului Pitkärannan lähellä, Laatokan jäällä Maksimansaaresta pohjoiseen jäältä molemmille rannoille haavoittuneen hevosen vaikerrus. IKL:n kansanedustaja, JR 39:n pastori Elias Simojoki lähti keskellä kirkasta päivää astelemaan kärsivää hevosta kohti ja lopetti kärsivän heovsen tuskat. Sen jälkeen hän nousi suksilleen ja kääntyi palatakseen omalle puolelleen. Vihollisen tarkka-ampuja painoi liipasinta ja Simojoki tuupertui jäälle.

Eino ja Toivo Manninen kaatuivat Pitkärannassa 4.2. ja 2.2.1940. Talvisodan taistelut kiihtyivät Pitkärannassa helmikuun alussa 1940, kun venäläiset toivat Laatokan koillisrannan alueelle yhä useampia divisioonia päästäkseen murtamaan Kitelän-Kairinojan suurmotin. Kalajokelaisista kaatuivat Pitkärannassa 2. ja 9. päivien aikana Eino ja Toivo Mannisen lisäksi alikersantti Toivo Päivikkö ja sotamiehet Toivo Lankila, Seth ja Niilo Vasankari sekä Nikolai Siermala. Rautiolaisista saman kohtalon koki sotamies Matti Mustasaari. 12. helmikuuta Pitkärannassa kaatui vielä kalajokelainen sotamies Usko Boman ja kuukauden viimeisenä päivänä rautiolainen sotamies Svante Ylitalo. Sulo Mård kaatui Pitkärannassa vain kolme päivää ennen rauhantekoa 9.3.1940.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitukset Kalajoenseudussa 2.11.1999, 5.11.1999, 9.11.1999, 12.11.1999, 16.11.1999.

Tyngän koululta Kiviniemeen

Johannes Hihnala, Kusti Kekolahti ja Kaarlo Yliuntinen, Kalajoen ensimmäiset talvisodan uhrit

Lokakuun 14. päivänä 1939 kokoonnuttiin Tyngän koululle, jossa valmisteltiin marssia Sievin asemalle. Ensimmäinen marssitauko oli Pöllän koululla Rautiossa, missä lotat tarjosivat jotain suuhun pantavaa. Sievin asemalla miehet lastattiin junaan ja matka jatkui kohti Kokkolaa. Siellä perustettiin yksiköt. Tynkäläisten osalta se oli 1.KKK/JR24. Samalla saatiin varusteet, joita täydennettiin omilla. Aseistuksena oli konekivääri ja kivääri. Konekivääriryhmään kuului 5-6 miestä. Konekivääri ei ollut mikään tarkkuusase. Se harmitti tynkäläisiä. Vähitellen suoritettiin miehistön ja kaluston lastaus junaan. Kun juna oli valmis lähtemään ja alkoi liikkua, viritti laiturille tullut väkijoukko maamme-laulun. Se oli vaikuttava lähtö ja hyvästijättö. Monen kohdalla kysymyksessä oli todellakin viimeinen hyvästijättö.

Tynkäläiset joutuivat Kiviniemessä todistamaan tapahtumaketjua, mikä on yksi talvisodan mysteereistä. Keskikylällä oli autotalli ja korjaamo. Sen omisti Kiviniemen Suojeluskunnan päällikkö Mustonen. Hän laajensi talliaan betonisella kellariosalla. Tynkäläiset yrittivät käydä tutustumassa työmaahan, mutta se estettiin. Heidät ajettiin pois paikalta. Tynkäläisten ensimmäiset päivät Kiviniemessä oli rauhan aikaa, mutta 30 päivä marraskuuta alkoi puna-armeijan hyökkäys.

Vuoksen takaa alkoi tulla evakkoja, karjaa ja ihmisiä. Heikoimmat eläimet olivat uupuneet tiepuoleen. Vuoksen takana olevat kylät ja talot oli sytytetty tuleen. Se oli kaamea näky kun ilta tuli. Siellä meni monen elämäntyö savuna ilmaan. Tynkäläiset miheittävät asemat Vuoksen rannalla. Konekiväärit oli osoitettu rautaitesillan alajuoksulle päin. Sillat räjäytettiin, mutta rautatiesillan räjäytys ei onnistunut sataprosenttisesti. Silta katkesi keskeltä ja putosi alas, päät sen sijaan jäivät arkuille. Maantiesillan päässä oli vartiot, joiden piti tarkistaa kaikki Raudusta tulevat. Tulipa sitten kuorma-auto Raudun suunnalta, siihen samalla tuli tämä suojeluskuntapäällikkö, autotallin omistaja. Hän sanoi vartiomiheille ettei autoa tarvitse tarkistaa. Vartiomiehet tietysti uskoivat, kun upseeri käski. Auton kuorma oli ressuilla peitetty. Mitä kuorma sisälsi, sitä ei tässä vaiheessa tiedetty.

8.Divisioonan esikunnassa uskottiin vielä 8. joulukuuta, ettei Kiviniemen kosken pohjoispuolella ole vihollista. Pian käsitystä oli pakko muuttaa. Joulukuun 8. päivä koitui kohtalokkaaksi kolmelle Kalajoen miehelle. He olivat Kaarlo Alarik Yliuntinen, Kusti Einari Kekolahti ja Mikael Hihnala. He olivat ensimmäiset talvisodassa kaatuneet kalajokiset.

Oli kuulunut muutamia päiviä, kun Kalajoen kiväärikomppania toi vaihtomiehiä niemen nokalle. He marssivat parijonossa tietä pitkin ja tultuaan autotallin kohdalle he huomasivat tallin ovella miehen. Porukan vetäjä kysyi tunnussanaa. "Karhuperkele" sanottiin ja samalla painettiin konekiväärin liipaisinta. Kolme Kalajoen miestä sai kuolettavan osuman, toiset kerkesivät suojaan tien ojaan.

Kun tieto tapahtumasta tuli ylemmän johdon tietoon, he eivät uskoneet, että siellä ketään olisi. Ylempää lähetettiin upseeri tarkistamaan tilannetta. 8. divisioonan esikuntapäällikkö majuri N. Sahlgren lähti rohkeasti ylittämään tietä ja sai heti autokorjaamosta tulleen luodin lonkkaansa ja hetkeä myöhemmin kuolettavan osuman päähänsä.

Autotallissa piileksi 37 venäläistä sotilasta

Mäelle tuotiin iso kanuuna, jolla yritettiin suorasuuntauksella ampua seinä hajalle, mutta se oli niin vahva, ettei sille voitu mitään. Vasta sitten, kun niiden tähystysaukosta lyötiin savu- ja kaasukranaatit, tulivat 37 venäläistä sotilasta kurjassa kunnossa ulos. Suomalaisten omat tappiot tässä kahakassa olivat 17 miestä tai haavoittunutta. Koskaan ei ole saatu selville tulivatko venäläiset sotilaat tuhottua rakenteita pitkin vai tuliko ainakin osa heistä kuorma-auton peitetyllä lavalla.
Vihollinen yritti tuoda vielä lisävoimia lautoilla, mutta se yritys ei onnistunut.

Lähdeaineisto: Lauri Järvisen kirjoitus Kalajoenseudussa

Rautiolaiset jatkosodassa

Jatkosodan aikana Raution miehet osallistuivat sotaan siten, että reserviläiset kuuluivat JR/29:ään, jonka komentajana oli evl. Paavo Susitaival. Ne miehet, jotka sodan kestäessä suorittivat asevelvollisuuttaan kuuluivat JR/50:een, jonka komentajana oli evl. Aho. Asevelvollisia oli myös JR/8:ssa, jonka komentaja oli ev. Autti. Tämä rykmentti on "tuntemattoman sotilaan rykmentti".
Keskipohjalaisrykmentti määrättiin liikekannallepanomääryksen mukaan perustettavaksi 18.6.1941. Tällöin lämpinä kesäpäivänä jaettiin Raution reserviläisille palvelukseenastumismääräys. JR/29:n III-pataljoona muodostettiin Sievin asemalla. Sinne rautiolaiset marssivat 18.6.1941 Pöllän koululta.

Nämä kolme rykmenttiä JR29, JR50 ja JR8 muodostivat tulevissa sotatoimissa 11 divisioonan, jonka komentajan oli jalkaväenkenraaliksi myöhemmin noussut K.A.Heiskainen, joka sai lempinimen "Kylmä Kalle".

Kun III pataljoona oli Sievissä Ylitalojen pihoilla saatu koottua, sotilaspuvut ja varustukset aseineen jaettua, marssi se komppanioittain Sievin aseman KPO kaupan vieressä olevalle kentälle. Rykmentikomenttaja everstiluutnantti Paavo Susitaival piti voimakashenkisen puheen pataljoonalle.

20.6.1941 kolmas pataljoona, jossa rautiolaiset olivat sen seitsemännessä komppaniassa sekä osa kranaatinheitinjoukkueessa, kuormattiin niin sanottuihin härkävaunuihin. Ylivieska-Iisalmi-Pieksämäki kautta tultiin Joensuun lähelle Ylämyllyn aseman tienoille 23.6. Täällä otettiin telttamajoitus käyttöön, ja varsinainen stialselämä alkoi.

Seitsemännen komppanian ensimmäinen taistelu

Kolmas pataljoona sai määräyksen 6.7.1941 vallata rajan läheisyydessä oleva vihollisen tukikohta Ilomäki. Se kuului Värtsilän pitäjään. Illalla 17.45 annettiin suomalaisten tykistökeskitys Ilomäkeen. Hyökkäyksen ensimmäisessä portaassa oli 8 komppania (Kalajoki). Tässä ensimmäisessä hyökkäyksessä kävi niin, että oma krh tulittaessa Ilomäkeä ampui vahingossa liian lyhyitä laukauksia. Näistä osa putosi etenevään komppaniaan. Eteneminen pysähtyi. Kaatuneita ja haavoittuneita tuli. Tämän johdosta 8 komppania vedettiin takaisin ja nyt oli 7 komppanian vuoro. Komppanian kolmas joukkue teki oikealta sivutalta kaarroksen ja karkoitti siellä olleen vihollisen partion. Tämä käytti ensi kerran ns. kiväärikranaatteja, jotka ammutaan tavallisella kiväärillä ja ovat käsikranaatin kokoisia. Ne räjähtävät ilmassa. Näistä kranaateista Jaakko Yliverronen haavoittui käteen ja joukkueenjohtaja vänrikki Eero polveen. Ilomäen varustukset olivat niin vahvat, että ilman tykistön tulivoimaa ja apua ei noille bunkkereille voitu mennä. Rinteessä haavoittui muun muassa Kaarlo Korhonen Rautiosta.
Seuraavana aamuna hyökkäys uusittiin tykistötulen jälkeen ja nyt Ilomäki vallattiin suuremmitta tappioitta.

Seitsemännen komppanian toinen taistelu

Ilomäen valtauksen jälkeen 12.7.1941 III pataljoona alistettiin osittain JR 50:lle ja JR 8:lle. Seitsemäs komppania hyökkäsi JR 8:n kanssa Koirivaaran maastossa. Kun lähdettiin metsätieltä hyökkäämään Koirivaaran kukkuloita kohti, oli 7 komppanian ryhmitys kantakolmio. Se tarkoitti sitä, että eturivissä etenivät I, II ja IV joukkueet, III joukkue, joka oli menettänyt joukkueenjohtajan Ilomäessä, oli hyökkäyksen reservinä ja eteni noin 50 metriä takana. Noin kilometrin jälkeen alettiin nousta ensimmäiselle kukkulan rinteelle. Rinteen päällä oli jotakin rakennelmia ja todettiin liikehdintää. Kun ei oltu varmoja, missä vihoillinen oli ja missä oli omat joukot, huudettiin rinnettä noustessa, että "Onko siellä suomalaisia?". Sieltä vastattiin "On suomalaisia". Mutta lähestyttäessä mäen ylärinnettä alkoivat konekiväärit laulaa ja käsikranaatteja lenteli mäeltä suomalaisia kohti. Komppania sai tuliylläkön niskaansa. Käsikranaatit lentelivät ja suorasuuntaustykin ammukset sekä kaukaisempi tyksitä yhtyi leikkiin. Rautiolaisista Vilho Hihnala haavottui konekiväärisuihkusta vaikeasti ja joukkosidontapaikalle kannettaessa hän menehtyi. Aukusti Pahkamaa haavoittui käsikranaatista jalkaansa. Kirivaaran valtauksen jälkeen seitsemäs komppania siirtyi metsämaastossa muutaman kilometsin päässä olevaan Helmelänvaaran tienoille.

Seitsemäs komppania ohittaa Soanlahden

Seitsemäs komppania sai marssia vapaasti Soanlahden maantietä etelään, Jääkärikomppania oli lähetetty pyörillä vihollisen perään. Rykmentti sai 18.7.1941 käskyn siirtyä marssien Uomaalle. Samalla kuljettiin talvisodan kuuluisan Lemetin mottialueen läpi.

Vanhan rajan ylitys

Uomaalta jatkettiin marssien melko vapaasti. Tilanne oli vihollisen puolella käynyt kestämättömäksi. Siksi se vetäytyi nopeasti. Uomaalta jatkettiin Käsnäselän kautta Kolatselkään. Tällä välin ylitettiin vanhan valtakunnan raja. Seutu oli rämeistä metsää. Pahaista maantietä jatkettiin Kolatselkään, jossa nähtiin harmaita Itä-karjalaisen rakennustyylin puoliksi lahonneita taloja.

Hyrsylän taistelut

Kolmas pataljoona saapui 24.7.1941 korpimaiseman halki monta vuorokautta marssittuaan Hyrsylän kylän lähistölle. Marssien aikana viholliseen yhteyttä oli pitänyt kevytosasto Riitesuo, jolta kolmas pataljoona otti etulinjan valvonnan vastuulleen. Seitsemäs komppania asettui asemiin itäänpäin menevän vähäisen tien molemmin puolin.

Rautiolaisten kolmas taistelu

Kolmas pataljoona sai 25.7.1941 määräyksen vallata Hyrsylän kylä. Pataljoona kiersi Hyrsylän itäpuolelle sitä polkua, jota se oli aikaisemmin partionut. Kylän valtauksen jälkeen pataljoona kokonaisuudessaan saapui Suonjoen rannalla Ignoilan kylän luokse. Igonoila asemavaiheen aikana ei ollut helppoa. Tällöin kaatuivat Heikki Perttula, Veikko Kola ja Erkki Toivanen. Heino Hillukkala, Onni Olkkonen, Vilho Murtoniemi, Jaakko Tokola, Eino Mustasaari, Osmo Tokola ja E. Pirttilahti haavoittuivat.

JR 50 otti 12.8.1941 Ignoilan asemat ja kolmas pataljoona siirtyi kuorma-autoilla Yläjoelle, jossa I ja II pataljoona jo olivat. Ajoa kesti nelisen tuntia.
Komppania majoittui 20.8.1941 Beskin asemalta noin 1 km itään. Petroskoin rautatie oli saatu poikki. Ratakiskoja oli räjäytetty ainakin kahdeksasta kohti. Panssarijuna jäi mottiin.Saksalaiset pommikoneet saivat lopulta tuhottu panssarijunan. Hyrsylän ja Yläjoen seudun taistelupäivät ja viikot olivat JR 29:lle erittäin raskaat.

Somban kylän valtaus

JR29, jolle Raution komppania oli alistettu, sai käskyn vallata tulivalmistelun jälkeen Somban kylä. Iltamyöhällä seitsemäs komppnai sai käskyn saartaa kyl idästä. Viholliseen saatiin heti kosketus ikävällä tavalla, Yksi Raution mies surmattiin pistimellä. Siinä syntyneessa kahakassa Otto Saaronmaa sai kuitenkin tuhottua vihollisporukan. Seuraava päivä ja yö pidettiin motti kiinni. Motitus onnistus ja Somban kylä vallattiin. Vihollisia kaatui 53.

Ikävä yllätys

Somban jälkeen kauniin syyskesän päivän siirryttiin muutamia kilometrejä itään. Komppania sai muutaman kilometrin marssittuaan luvan pystyttää teltat. Oli lepohetken vuoroo. Niinpä kolmas joukkuekin pystytti kaksi telttaa ja pojat hiipivät levolle,. Kolmannessa joukkueessa jäi vartioon aluksi Olavi Blomqvist. Eipä kesätnyt monta minuuttia, kun telttaan kuului outoa huutoa ja laukaus. Sombasta harhailevia vihollisia oli metsässä pyrkimässä omille linjoilleen. Yksi yritti pistimellä surmata Olavin. Vihollinen saikin Olavin sydämen kohdalle osuman, mutta Olavi, joka tunnettiin erittäin nopeana ja toimintakykyisenä miehenä, sai survaistua pistimen sivuun. Pistin nirhaisi rintalastaan aikamoisen kolon. Olavin konepistooli lopetti pistämistä yrittäneen suuren miehenkoljatin. Olavi vietiin nopeasti JSP:lle.

Sombasta Pääsään

Somban valtauksen jälkeen Raution komppania eteni Suojärven-Petrsokoin leveän maantien tuntumassa. Kintaan kylä vallattiin III pataljoonan voimin ja jatkettiin kilometri kaksi eteenpäin. Saatiin kovaa tykistötulta vastaan. Tässä tykistötulessa Jaakko Yliverronen, joka oli juuri palannut ensimmäiseltä toipumuslomaltaan, haavoittui heti uudestaan.

Teru eli Prääsä

Niiniselän kylään ryhtyivät hyökkäämään I ja II pataljoona. Prääsä oli siinä risteyksessä, jossa Kintaasta tuleva tie kohtaa Aunuksesta tulevan tien. Maasto oli suurimmaksi osaksi suota ja vaikeakulkuista rämettä. Matkaan meni koko yö. Kranaatinheitinmiehet ja konekiväärimiehet olivat lujimmilla kantamuksineen. Kukkulalla oli ruispelto, joka oli jo leikattu. Kuhilaita oli pystyssä. Pian alkoi kuulia tulla niskaan. Kylä näkyi hyvin kukkulalle. Ruispelto muuttui perunapelloksi. Siellä oli naapuri vastassa. Kylässä oli useita hyökkäysvaunuja, jotka ryhtyivät ampumaan kukkulalle. Tässä 7.9.1941 aloitetussa Prääsän hyökkäyksessä kaatuivat Niilo Saaronmaa, Matti Kivisaari, Lauri Huuha ja Arvi Hietamäki. Haavoittuneina poistuivat rivistä Lauri Haveri, Jaakko Tokola, Väinö Haapakoski ja Janne Haapasaari.

Prääsän valtauksen aikana haavottuneiden saaminen jsp:ltä eteenpäin oli vaikeaa. Monet haavoittuneet olisivat ehkä selviytyneetkin, jos apu olisi ollut nopeampaa.
III pataljoona hivuuttautui vähän kerralaan Prääsän kauppalaan. Prääsässä yhtyivät rykmentti II ja pataljoona III. JR8 kävi raivoisia taisteluita Pyhäjären asutuskeskuksessa. Täällä Armas Vuorio haavoittui vaikeasti.

Prääsästä Matroosaan ja Vilgaan

Prääsän jälkeen saatiin päivän parin lepo. Prääsästä itään oli vihollinen pesiytynyt metsäkukkulaan, jonka valtaus tuotti uusia tappioita Aale Petäjistö haavoittui vaikeasti. Hänen veljensä Veikko syöksyi auttamaan veljeään, mutta hän kaatui samalle paikalle. Aale saatiin kannettua pois, mutta hän menehtyi joukkosidontapaikalle. Valo Niska ja Kaarlo Verronen haavoittuivat. Pataljoona eteni aina Matroosan kylän laidalle. Matroosan jälkeen Raution komppania eteni vähäisin taisteluin Puolimatkan eli Polovinan kylään. Polivinan jälkeen oli vuorossa Vilgan valtaus. Raju tykistökeskitys osui 7 komppanian alueelle täsmällisesti. Kranaatti osui nuotioon ja Eino Kärkinen huusi apua. Eino menehtyi nopeasti ja Augusti Niiranen oli kaatunut. Keskitys pani komppania sekaisin. Hevosia kuoli ja kalustoa menetettiin. Erkki Kuoppala ja Yrjö Hakkarainen haavoittuivat. Pataljoonan komentaja ratsumestari Eerola kaatui tarkka-ampujan luodista. Taistelussa kaatuivat Eero Yliverronen ja Väinö Hollanti. Saatiin uustista kuulla, että suomalaiset olivat valloittaneet Äänislinnan kaupungin.

Äänislinna

Äänislinnassa oleville sotilaskasarmeille siirtyi myös III pataljoona. Pataljoona oli niin loppuunkulunut, että sille annettiin kolmen viikon toipumisaika. Raution kirkkoherra Kalevi Vihma kävi komppaniaa tervehtimässä.

Syvärille

Lepokauden jälkeen pataljoona ja myöehmmin koko rykmentti siirrettiin junakuljetuksessa Petroskoissa Syvärin asemalle. Syvärin asemalta marssittiin 30-40 km pohjoispuolen heikkoa tietä Äänisjärvelle päin Homorovitsankullän. Täällä otettiin etulinjan vastuu. Homorovitsan rintamilla II ja III pataljoona miehittivät Kimjärven maason. Talvi painoi päälle. Marras-joulukuun vaihteessa alettiin korsujen teko. Maaliskuun 10 päivänä rykmentin purkamiskäsky määräsi, että 1912 ja sen jälkeen syntyneet reserviläiset siirretään I pataljoonan alaisiksi ja osa Kevyt Osasto 10:een. Vuonna 1911 syntyneet ja sitä vanhemmat pääsivät siviliin. Tähän päättyi rykmentti JR 29 vaiheet yhtenäisenä sotilasyksikkönä. Raution komppaniasta suurin osa siirtyi I pataljoonan yhteyteen.

Suomalainen partio kävi 21.7.1942 Kiipuron takan. Partiossa oli 14 miestä. Paluumatkalla linjojen ylitys epäonnistui. Olavi Pokela kaatui ja yhdeksän haavoittui. Vain neljä säilyi terveenä. Omat joukot tulivat apuun.

Lähdeaineisto: Raution Sotaveteraanit: Vapauden puolesta Osmo Tokolan kirjoitus

Kalajoella oli vahva nuorisoseura

Kalajoen Nuorisoseura on eräs maamme tunnetuimipia ja toiminnaltaan menestyksellisimpiä nuorisoseuroja. Se perustettiin huhtikuun 2. päivänä 1894. Silloin pitäjässä oli vain kaksi kansakoulua, Pohjankylässä ja Tyngällä. Seuran alullepanija oli farmaseutti Allan Gran, joka toimi myös perustamiskokouksen puheenjohtajana. Perustetulle seuralle ei kuitenkaan ollut helppo saada pysyvää vetäjää. Aluksi esimieheksi valittiin Johan Niemelä, joka muutaman päivän jälkeen vaihdettiin Aksel Mäntyseen. Tämä kuitenkin erotettiin jo runsaan kuukauden kuluttua rettelöinnin vuoksi. Tilalle valittiin värjäri Johan Pahikainen. Alkuaikojen sihteerinä oli Vikke Östman.

Ensimmäiset toimitilat seura sai vuokraamalla värjäri Foorsbergin rakentaman Pahikaisen talon Kalajoen Sillankorvassa. Pahikainen asetti kuitenkin tiukat säännöt, joiden mukaan rivoudet ja epäsiveellinen elämä talossa oli kiellettyä, eikä tanssia saanut jatkaa iltakymmenen jälkeen.
Aluksi seruan toiminta oli monipuolista ja jäseniä liittyi perustamisvuonna peräti 208. Seuralle avattiin välittömästi perustamisen jälkeen ensimmäinen lukutupa, jota ryhtyi hoitamaan Herman Naatus, ja siihen tilattiin Pyrkijä, Louhi, Uusi Savo, Pohjalainen, Uusi Kuvalehti, Uusi Suometar ja Päivälehti. Lainakirjasto syntyi myös ensi vuotena ja siitä vastasi Siivert Ventelä. Niinikään toimitettiin käsinkirjoitettuna Vesa-seuralehteä, jonka toimittajana oli Jaakko Lankila. Laulukuorokin aloitti toimintansa jo muutaman viikon kuluttua perustamisen jälkeen ja sen johtajaksi tuli A. Mäntylä. Sen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun vielä mainitaan, että saman vuoden joulukuussa toimintansa käynnistänyttä voimistelu- ja urheiluosastoa johti 3-vuotisen sotaväen käynyt hyvä voimistelija Vihtori Östman, niin voi todeta, että uudessa seurassa olivat edustettuina lähes kaikki alkuaikojen nuorisoseurojen toimintamuodot.

Kalajoen nuorisoseuran alkuinnostusta kesti vain hieman toista vuotta, sillä seura nukahti jo kesällä 1895. Uudelleen toiminta virisi heinäkuussa 1902. Etelä-Suomesta paikkakunnalle muuttaneen kivityöntekijä Aaron Lappalaisen henkiin herättämänä. Lappalainen valittiin seuran puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi kiertokoulunopettaja Helena Wentelä, kirjuriksi uittopomo Oskari Kärjä, varakirjuriksi Hilma Wentelä, rahastonhoitajaksi kauppias Kustaa Rahko ja muiksi johtokunnan jäseniksi Dany Lankila, Iivari Vuorinen ja E. Torvi. Nyt vuokrattiin toimitilat Leander Untiselta 10 markan kuukausivuokralla, mutta kun talossa ilmeni tulirokkoa, niin uudeksi seurantaloksi vuokrattiin jo seuraavana vuoden alussa Sillanpään talo. Tästä talosta tulikin sitten seuran pitkäaikainen koiti, sillä jo samana vuonna se ostettiin omaksi ja uusitiin Nestori Hailan piirustsen mukaan.

Seuran toimnta käynnistyi 1902 jälkeen monipuolisena. Laulukuoroa ryhtyi 1905 johtamaan kanttori Julius Jalkanen, jonka johdolla aloitti toiminnan myös torvisoittokunta 1906. Puhuja- ja keskusteluseura syntyi 1903 ja sitä vetivät Sanfrid Ojala ja rouva Hersten. Myös näytelmätoiminta käynnistettiin ja siitä tuli eräs seuran vahvimpia toimintamuotoja.
Suurta kesäjuhlaa Kalajoen nuorisoseura vietti 28 ja 29 päivänä heinäkuuta 1903. Kokkola-lehden mukaan ohjelmassa esiintyi myäs Oulun palokunnan torvisoittokunta ja lisäksi oli köörilaulua, juhlapuhe, kansantanssia, esitelmä, seuralehti ja "urheiluilta usiamman laisia". Juhlapuhujana oli opettaja Samppa Luoma ja toisena puhujana Kalajoelta kotoisin oleva Lohjan Nummen koulun opettaja Kristiina Ojala. Ensimmäisen juhlapäivän iltana esitetiin jo aikaisemmin esitetty näytelmä "Ei sovintoa ennen uhria" ja toisena iltana "Roinilan talossa". Jälkimmäinen näytelmä jouduttiin esittämään kaksi kertaa, sillä "kansaa näet oli niin paljon etteivät mahtuneet yhdellä kerralla näytöshuoneeseen.", kuten lehti kertoo. Loppulause lehden uutisessa oli myönteinen: "Kansan käytöstä voisi sanoa erinomaisen siivoksi. Pienintäkään häiriötä ei tapahtanut. Miehiä oli, saapi sanoa, ympäri Suomenmaata, jos minkä ammattilaista, kun on niissa seudun iin paljon ettei koskaan ennen tukkein uittokin takia ja kosken perkkareita ym. mutta kaikissa vallitsi yhdenlainen juhlakäytös kuin heillä olisi ollut yhden miehen mielikin.

Keski-Pohjanmaalle perustettuun keskusseuraan Kalajoen nuorisoseura liittyi vuonna 1918. Silloin Kalajoen nuorisoseuran jäsenmäärä oli 161. Seuran puheenjohtajana tulloin oli opettaja Janne Haapoja, kirjurina Frans Björnström ja kirjallisuusasiamiehenä Tyyne Niemelä.
Kalajoen nuorisoseurasta kehittyi 1920- ja 1930-luvulla maakunnan huomattavin nuorisoseura, jolla oli myös vahvaa taloudellista toimintaa. Myös seuran musiikki- ja näytelmatoimnta on kautta vuosikymmenien ollut voimakasta ja korkeatasoista. Kalajoen kuoro ja soittokunta olivat usein esiintymässä Keski-Pohjanmaan maakuntajuhlissa ja Kalajoki oli useita kertoja sekä maakunnallisten että valtakunnallisten tapahtumien järjestelypaikkakuntana.
Kalajoen Metsäkylän nuorisoseura perustettiin pitäjän toisena seurana vasta niin myöhään kuin 1916.

Janne Siipola toimi Kalajoen nuorisoseuran toiminnanjohtajana. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän työskenteli Kalajoella Orellin leipomossa siirtyen sitten Kalajoen nuorisoseuran leipomoon, jossa hän työskenteli yli 30 vuotta. Kalajoen nuorisoseuran esimieheksi hänet valittiin ensi kerran 1921 ja muutamia välivuosia lukuunottamatta hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1950, jolloin hänet valittiin seuran toiminnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli kuusi vuotta.
Kalajoen nuorisoseura oli Janne Siipolan aikana yksi koko maan vahvimpia seuroja, jola oli myös tuloksellista liiketoimintaa. Seuran leipmo-, kahvila- ja matkahuoltotoiminta sekä jonkin aikaa myös nuorisoseuran elokuvateatteri oli sotavuosia lukuunottamatta Janne Siipolan eli Seuran-Jannen osaavissa käsissä. Janne osallistui myös henkisiin harrastuksiin, joista erityisesti musiikki- ja näytelmätoiminta olivat hänelle läheisiä. Janne esiintyi lukuisissa näytelmissä keskeisissä rooleissa ja hän toimi myös näytelmien ohjaajana.

Seuran-Janne on jäänyt lukemattomien nuorten muistiin valoisana ja toimekkaana Kalajoen nuorisoseutan toimihenkilönä, jolta sujui niin käytännön tehtävät kuinmonipuolinen aatteellinenkin toiminta. Ystävällinen ja iloinen hymy kasvoillaan hän loi ympärilleen hyvää mieltä, tarttui tarmokkaasti tehtäviin ja vei ne määrätietoisesti lävitse yhteiseksi hyväksi.
Niin sanottu Kalajoen kapina aiheutti Janne Siipolassa syvän masennuksen ja hän muutti 1956 Helsinkiin toiminen Maalaisten maitokeskuksen leipurina. Janne Siipola kuoli 12.3.1973.

Katso Kalajoen kapina
http://kalajoenhistoria.blogspot.com/2008/11/kalajoen-markkinakapina-esimerkki_19.html

Lähdeaineisto: Viljo S. Määttälä Maakuntaa rakentamassa ISBN 952-90-9291-1

Kansakoulun perustaminen Kalajoelle

Kalajoen Pohjankylän koulu (ensimmäinen kuva) ja Raution Puustelli oli Raution ensimmäinen koulu (toinen kuva)

Pitäjäkokouksessa 1865 oli ollut esillä kansakoulun perustaminen Kalajoelle. Hallavuosien ja velkaantumisen tähden tehtävä katsottiin mahdottomaksi. Kokouksen pöytäkirjasta saa kuitenkin käsityksen, että koulujen merkitys oli oivallettu. Huhtikuun 12 päivänä 1871 päätettiin tehdä anomus kansakoulun perustamisesta Kalajoelle, mutta päätös purettiin seuraavassa kokouksessa. Toteuttaminen koki monia vaikeuksia ja vei aikaa.

Kun kansakoulua ei vielä saatu, niin silloiset puuhamiehet ottivat esille kiertokoulun, jonka tehokkaampi tuleminen Kalajoelle tapahtui kuntakokouksen päätöksellä 1874. Koulun johtokuntaan tulivat rovasti Ingman, lukkari Johan Friis, kirkkoväärti Mikko Junnikkala, talokkaat Jakob Merenoja, Zefanias Tavastvik, Erik Puskala, Johan Perttunen, Anders Tilvisniska, Johan Pahikainen ja Andreas Mehtälä. Oppilasmäärältään koulu laajeni niin, että vuosien kuluessa opettajia lisättiin. Kiertokoulun toiminta oli näkyisänä aina 1920-luvulle. Koulu oli ehtinyt saada valtionkin tukea vuosina 1914-1917.

Kansakoulun perustaminen

Kansakoulutoiminnan etenemisessä tapahtui 1870-luvulla yleinen hidastuminen. Pitävä päätös koulun perustamisesta Kalajoelle saatiin aikaan kuntakokouksessa pappilassa 23. helmikuuta 1880. Lainamakasiinista luovutettiin 200 tynnyriä jyviä perustamisvaroiksi. Viikon kuluttua tuosta myönteisestä helmikuun sunnuntaista pidettiin 2.3.1880 juhlajumalanpalvelus Aleksanteri II:n 25-vuotisen hallituksen johdosta. Tällöin kannettiin kolehti 11 markkaa 16 penniä Kalajoen kansakoulun hyväksi. Siitä, että perustaminen oli tuolloin väestön yleinen tahto osoittaa se, että saman vuoden elokuussa pidettiin "kansahuvit" kansakoulun hyväksi ja sen pääsymaksutulot 107 markkaa luovutettiin kansakoulurahastoksi varattomia varten. Tähän rahastoon tuli vielä 175 markkaa 34 penniä syksyn kuluessa järjestetyn listakeräyksen tuloksena.

Lokakuun 25. päivänä kuntakokous käsitteli kunnallislautakunnan 3.9.1880 valmistamaa kansakolun toimeenpanoehdotusta. Kunnallislautakunnan puolesta ehdotuksen olivat allekirjoittaneet J. Myllylä, Antti Rahko, Antti Nauha, Gustaf Himanka ja K. Myllylä. Syntyneessa keskustelussa osa vaati asian hylkäämistä ainakin siksi kunnes kirkon rakennusvelka on maksettu. Asia ratkaistiin äänestyksellä, jossa koulua kannatti 39 kokousedustajaa, joilla oli 659 ääntä kokouksessa ja koulua vastusti 33 kuntalaista, joilla oli 394 ääntä. Kansakoulun toimeenpano oli siten päätetty.

Marraskuun 15. päivänä kuntakokous hyväksyi "yhden ylhäisemmän kansakoulun" perustamissuunnitelman. Vuoden 1881 alusta tapahtuma seurasi toistaan. Johtokunta, jonka jäseninä olivat Gustaf Snellman, värjäri Johan Pahikainen, kauppias Antti Santaholma, talokkaat Johan Kivioja ja Simo Saari sekä kunnankirjuri Kalle Myllylä, kirjoitutti pöytäkirjaansa 44 seikkaperäisen tarkasti tehtyä pykälää. Päätettiin mm. "hyyrätä" koulun käyttöön ns. Forsbergin Sillanpääkartano ( myöh. nuorisoseurantalo). Huonekaluja näyttää hankitun mm. huutokaupoista ja ne kaikki päätettiin maalauttaa "pruuniksi". Johtokunta myös vaati alunalkaen, että "joka tiiman perästä pitää lapset saada olla 10 minuuttia ulkona tuulettelemassa". Opettajaksi tähän pitäjän ensimmäiseen kansakouluun johtokunta valitsti syyskuun 1. päivänä 1881 Käyrän kasvatuslaitoksen "tieteisopettajan" Matti Tuomikosken Turusta. Hän oli syntynyt Pyhäjoella ja saanut päästötodistuksen Jyväskylän seminaarista 3. kurssin oppilaana itseltään Uno Cygnaeukselta.

Vain poikia kouluun

Koulun alkamispäivä oli 3. lokakuuta 1881. Oppilaiksi oli päätetty ottaa vain poikia, joita tutkintojen perusteella hyväksyttiin peräti 61. "Auttava" sisälukutaito oli ollut pääsyn ehto. Oppilaiden vanhempien yleisin sääty oli itsellinen, seuraavina talokas, torppari, renki, merimies ja kauppias. "Koetusvuotten" kuluttua opettaja vannoi johtokunnan edessä virkavalan. Kun sillanpääkartanon vuokraa nostettiin, alettiin suunnitella omaa taloa. Maaliskuussa 1885 puitiin kouluasiaa kuntakokouksessa monelta taholta. Ensimmäiseksi otettiin käsittelyyn tyttökolun perustaminen sekä koulurakennuksen perustaminen näille molemmille samaan yhteyteen. Hanke kaatui äänin 534-266. Seuraavaksi käsiteltiin kansakoulun perustamista pojille ja tytöille Tyngän kylään, mutta enemmistö kaatoi tämänkin ehdotuksen. Seuraavaksi esiteltiin tarpeellisen maan hankkimista poikakansakoulua varten, Asiasta keskusteltiin ja hyväksyttiin piirustusten teko rakennusmestari A. G. Östmanille. Koulun rakennusaineet päätettiin kootavaksi koulun johtokunnan ja kunnallislautakunnan valvonnan alla manttaaleittain. Parin viikon kuluttua kuntakokous sai nähtäväkseen pohjapiirustukset koulun päärakennuksesta. Hyväksytyksi tuli, ei Östmanin, vaan talonmies Aukusti Pahikkalan tekemä pohjapiirros. Maan hankinta pantiin heti toimeksi.

Kun johtokunnan alkukokous asiasta oli helmikuussa 1885 ja koulurakennus (Pohjankylän koulun vanhapuoli) oli syksyllä valmis. Tukkeja tarvittiin 200 kappaletta, Tiilet päätettiin antaa urakalla tehtäväksi. Asia ei kuitenkaan sujunut yksimielisesti, sillä tynkäläiset katsoivat, että jos koulu tehdään keskustaan niin se pitää tehdä Tyngällekin. Tynkäläiset protestoivat jättäytymällä pois kuntakokoksista.

Tyttökoulun perustaminen

Vuonna 1887 perustettiin tyttökoulu, jonka opettajana oli Mari Friis (myöh. Pohjanpalo). Asialle lähti yksityinen yhdistys - Kalajoen Naisyhdistys - , jonka anomana Suomen senaatin Koululiiton Ylihallituksen esityksestä 5. syyskuuta 1887 teki "Keisarillisen Majesteetin Korkeassa Nimessä" päätöksen valtionavun maksamisesta "siinä ylemmässä tyttöjen kansakoulussa, joka erään yhdistyksen toimesta on ilmoitettu alkavaksi värjäri J.Pahikaisen "hyyrymaksuutta antamassa huoneistossa". Valtion avun määrä oli 600 markkaa ja se tuli opettajattaren palkkaukseen. Tällöin tyttökoulussa oli 49 ja poikakoulussa 48 oppilasta. Valtion osuuden lisänä muun muassa Weljekset Friis, kauppiaat Löfqwist ja Santaholma sekä talokas Merenoja avustivat koulutyötä.

Kansakoulu Rautioon

Kansakoulun perustaminen oli ollut vireillä Rautiossa jo 1870-lopulla, Perustamispäätös on tehty 12. joulukuuta 1881 pappilassa pidetyssä kuntakokouksessa. Kansakoulun aloittaminen Kalajoella nopeutti päätöksen tekemistä myös Rautiossa. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli Rautiossa suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin "pystyyn" vasta kahdeksan vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Räihän talossa 28. toukokuuta 1888 pidetyssä kuntakokouksessa onkin annettu selitys samalla valittaen, että kansakoulujen tarkastajan kirjeeseen viime vuonna ei ollut Rautiosta annettu mitään vastausta. Kokouspöytäkirjan ovat hyväksyneet Jaako Werronen, E.Kangas, Erkki Pöllä, Juho Räihä, Henrik Kärkinen, Leander Oja, Johan Jakop Niemelä ja Jaako Typpö. Kuntakokous pyysi selityksessään "nöyrimmästi, että kansakoulun perustaminen elin toimeen paneminen vielä tulisi lykätyksi ainakin 3 vuodeksi eteenpäin". Perusteluina esitettiin, että kunnalle olisi nytkin vaiiea panna päätöstä toimeen, "koska ajat, kuten tietty, ovat köyhät ja maanviljelijöille ahtaat ja myöskin siitä syystä, että seurakunnan on aivan hteimiten pakko tehdä uusi hautausmaa, joka moensta syystä tulee santen kalliiksi".

Koulutoimen ylihallitus oli esittänyt päätöksellään 7. elokuuta 1889, että yleisistä varoista myönnettäsiin "apuraha opettajattaren palkkaamiseen Raution kuntaan perustettavaksi aiotussa ylemmässä, pojille ja tytöille yhteisessä kansakoulussa". Koulutoiminnan alkaessa 1889 johtokuntaan kuuluivat puheenjohtajan kappalainen Oskar Vilhelm Snellman sekä jäseninä lautamies Jaako Werronen, kirkkoväärti Johan Räihä, maakauppias Erik Kangas, kauppiaanpoika Otto Petäjistö ja talokas Johan Emanuelinpoika Räihä. Koulun pitoa varten oli vuokrattu koululle ja opettajattarelle huoneet lukkarin puustellista. Opettajattarena toimi Anna Kiljander. Kirkonkylän koulu rakennettiin 1892.

Kalajoen ensimmäinen sivukylän koulu

Ensimmäinen sivukylän koulu Kalajoella oli Tyngällä (nykyinen Tavastin koulu). Kansakoulu aloitti 28. syyskuuta 1891. Kirkolla tyttö- ja poikakoulut muodostiavt "yhteiskoulun". Vasankarissa kansakoulu aloitti toimintansa v. 1898, Rahjassa 1899, Metsäkylässä 1900 ja Pitkäsenkylällä 1914. Muut kunnan kansakoulut aloittivat 1920-luvulla tai sen jälkeen. Tyngän kansakoulu (Ylityngällä) pääsi alkamaan 1920, Käännän ja Vuorenkallion 1921, Etelänkylän 1923, Kurikkalan 1925, Jokisuun 1927, Rahkon koulu 1932 ja Jylkän koulu 1949.
Koulutialstojen mukaan Kalajoella oli vuosina 1890-1891 7-16-vuotiaita lapsia yhteensä 987. Näistä kävi kansakoulua 66, kiertokoulua 692, kaupungin silloista oppikoulua 4 ja kotona oli 225.
Laitos kehittyy

1920-luvulla alkoi kansakoululaitoksen monipuolinen kehittyminen, Tämän teki mahdolliseksi maan itsenäistyminen, suotuisa taloudellinen tilanne, kunnallinen itsehallinto ja 1921 oppivelvollisuuslaki. Hyvään alkuun päässyt kansakoulu koki pulakauden vaikeina lamavuosina 1932-33 jolloin viisi koulua toimi supistettuna Kalajoella.
Myöhemman ajan tehokkain ajanjakso Kalajoen koulurakennusten peruskorjauskessa ja rakentamisessa oli 1950-luvun alkuajat. Työkohteina tällöin olivat Rahkon, Etelänkylän, Jylkän, Pitkäsen, Pohjankykän ja Vasankarin koulurakennukset.
Maksuton kouluateria säädettiin maassa pakolliseksi 1943. Kouluhammaslääkäritoiminta alkoi Kalajoella 1948.

Katso
Vasankarin koulun historiiki
http://www.vasankari.com/arkisto/koulunhistoriikki.html
Raution koulun historiaa
http://www.rautio.info/