Raution pappilan (Granholman) historiaa

Raution kappalaisen puustelli Granholma perustettiin viimeisenä uusien virkatalojen sarjassa. Pappila todennäköisesti valmistui 1809. Seuraavana vuonna annettiin Granholmille kuiten muillekin uusille puustelleille kymmenen vuoden verovapaus. Pappilan pitkä päärakennus on 19 kyynärää (1 kyynärä = 59,4 cm) pitkä. Siinä on sali, kolme kamaria ja keittiö sekä eteinen ja myöhemmin virkatalo sai pakarituvan, saunanavetan, rehuladon, tallin, kaksi riihtä ja aittaa, saunan, halko- ja rekiliiterin, käärryliiterin sekä käymälän. Rakennus laudoitettiin myöhemmin empireen henkeen sopivaksi. Rakennuksen perusta on tehty porakivestä.

Raution kunnan ensimmäinen ”kuntakokous” lienee pidetty Raution pappilassa 4.8.1866. Siellä päätettiin esimerkiksi siitä, että kunnan varat ja paperit säilytetään ”nykysessä kirkon arkusa joka tulee olemaan pappilassa jonka avaimia säilyttää lautakunnan esimies yhden, kuntakokouksen esimies yhden ja kunnan lautamies Jaakko Verronen yhden avaimen.” Kunnan varat olivat siten turvallisesti tallessa.

Pappilassa sijaitsevan renkituvan kattoa korjattiin vuonna 1867. Työn sai vähimmän vaativa. Päärakennksen korjauksissa vuonna 1874 korjattiin lattiat ja varustettiin sali ja välikamari kaakeliuuneilla. Julkisivuun on myös myöhemmin rakennettu myös muuhun rakennukseen nähden todella suuri kaksisisäänkäyntinen veranta pienine lasiruudukkoineen. Vuonna 1879 pappilassa on harjoitettu jonkilaisia korjauksia joista ei ole tarkempaa tietoa.

Ainakin jo vuonna 1874 Granholman mailla oli ilmeisesti jo pitemmän aikaa ollut torppari Heikki Suomala, jota kirkonkokous (=kuntakokous) syytti metsän hävittämisestä ja päivätöiden laiminlyönnistä. Hänet uhattiin karkottaa "pappilan metsäsarasta" ellei hän "tästä eeskäsin" rupea tekemään seuraavia päivätöitä:
"Vuojesa jos tekeepi ensiksikin, että hakkaapi 15 syltää koivuhalkoja ja pappilan maantienojan pitääpi oornikisa hyväsä ja yksi viikko niitulla heinän teosa omin rukinensa ja jos täyttääpi nämät mainitut työt niin saapi net niitun palaset viljellä ja pellon niin kuin on tähänkinasti viljellyt ja polttopuukeseen ottaa ensiksi kuivat puut ja sitten lisää niitun maalta ja mehtä vahata niin ettei kukaan saa siittä varastaa ja niittu niin ettei eläimet syö"

Pappilassa järjestettiin kuntakokous 12.12.1881 jossa asiana oli kansakoulun perustaminen ja kokouksessa tehtiin perustamispäätös. Todellisuudessa koulutyön käynnistämisessä oli sitten Rautiossa kuitenkin suuria vaikeuksia ja lopullisesti koulu saatiin ”pystyyn” vasta 8 vuotta myöhemmin kansakoulujen tarkastajan ja Oulun lääninhallituksen patistelujen jälkeen. Kuntakokouksessa jäseninä olivat Henrik Petäistö, Henrik Kärkinen, Johan Räihä, Johan Härö, Henrik Asu, Jaako sipilä ja Hentik Takkunen.

Pappilassa korjauksia suoritettiin vuonna 1884 pappilan navettarakennukseen ja samalla navettaan hankittiin ”veenlämmityskone”. Kustannukset olivat yhteensä 1000 markkaa. Esteettiset ja terveydenhoidolliset seikat otettiin vielä huomioon, kun tunkion kohdalle rakennettiin aita.

Raution kappalaisentalon Granholm oli veroluvultaan 1/32 manttaalin tila vielä vuonna 1884.

Raution pappila oli Oskar Vilhelm Snellmanin toimikauden eräänlainen ”koulutoiminnan keskuspaikka” kunnassa. Pappilassa pidettiin 13 helmikuuta 1889 kansakoulun johtokunnan ensimmäinen kokous. Pappilan salissa pidettiin myös useimmat muutkin johtokunnan kokouksest jolloin pastori Snelman oli johtokunnan puheenjohtajana.

Suurempia korjauksia pappilassa suoritettiin vasta vuonna 1896, jolloin päärakennus sai asfalttikaton, uudet lattia ja seinäpaperit. Samassa yhteydessä korjattiin myös renkitupa, ruokapuoti, mankelitupa, kellari, tallirakennus, sauna, navetta, sikahuone, maki, kalustohuone, riihi ja jyväaitta. Korjaukset rahoitettiin myymällä pappilan metsää. Myös lukkarin puustelli korjattiin. Vuonna 1989 tehtiin päätös pappilan päärakennuksen uusimisesta. Peruskiviä ajettiin 75 syltää kooltaan 30 cm korkeita ja 20 cm leveitä. Tukkeja vedettiin 100 kpl kukin 6,6 metriä pitkiä. Ajot suoritettiin manttaalettain ja työssä oli joka kuudes mies.

Valtiopäivämiesvalitsijan valitsemiseksi 1897 järjestettiin kuntakokous taasen pappilassa.

Heinäkuussa vuonna 1899 otettiin Kalajoen Säästöpankista rakennustyöhön 1000 mk:n laina. Pappila valmistui saman vuoden lokakuussa ja se palovakuutettiin 10 000 mk:sta. Loppusyyni pidiettiin 8.7.1900. Rakennusurakka oli seurakunnalle vastikään rakennettujen kansakoulujen jälkeen raskas. Tätä seurakunta valittikin anoessaan hakkuulupaa Granholman metsiin rakennuslainan lyhentämiseksi. Asiaa pahensi se, että seurakunnan väkiluvustä oli yli 200 henkeä Amerikassa. Lisämenoja aiheutti vuonna 1902 toteutettu lukkarin uusi palkkajärjestely. Onneksi senaati myösni vuonna 1902 metsän myyntiluvat. Vuonna 1903 saatiinkin metsätuloja 4000 markkaa, josta riitti säästöönkin laitettavaksi Kalajoen Säästöpankkiin.

Tämän jälkeen ei virkatalojen hyväksi tarvinnut aikoihin tehdä mittavampia sijoituksi vuosikorjauksia lukuunottamatta. Asiat olivat kunnossa, eikä vuosina 1907 ja 1912 toimitetuissa piispantarkastuksissa ollut virkatalojen suhteen muuta huomauttamista kuin palovakuutusten alhaisuus. Pappilan vakuutussuumma vuonna 1912 oli 12000 markkaa. Raution virkatalon lautakunnan toimesta 1.7.1909 kaikkia kappalaistalon Granholmin aidat on saatettu kuntoon paikkakunnan tapojen mukaisella tavalla.

Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko käynnisti pian Rautioon tulonsa jälkeen vuonna 1921 säännöllisen pyhäkoulutyön seurakunnassa. Pyhäkoulua alettiin pitämään Granholman pappilassa.

Seuraava tilinpäätös on tehty 28.4.1952: Raution seurakunnan omistamasta Granholmin tilasta n:ro 21/4:ään on pakkolunastettu 15,90 ha maatalousmaata, 7,50 maatalouspohjaista maata, 84,13 ha metsämaata sekä 0,53 ha joutomaata ja alueen hinta oli etuuksineen markoissa 731.600,-

Vuonna 1955 on mietitty kannattako Granholman pappilaa enää kunnostaa vai tehdäänkö kokonaan uusi pappila ja tässä seuraavassa on kerrottu Granholman korjaustoimenpiteet, nykyaikaistaminen sekä kustannusarvio:

Pappilan rakennuksen perustukset olisi tehtävä uudestaan, koska perustus liikkuu niin paljon, että jopa ikkunaruudut rikkoutuvat joutuessaan puristuksiin seinien liikkuessa. Perustustyö olisi tehtävä siten, että vanha perustus purettaisiin ensin nurkkien ja välisieinien kohdalta ja näiden kohdalle tehtäisiin pilarit kallioon saakka, joka on noin 1-2 m:en syvyydessä maanpinnasta. Pilareihin laitettaisiin tartuntaraudat perään väliin rakennettavalle betoniperustukselle.

Kun pilarit olisivat kuivuneet, purettaisiin loppu kiviperustus pois ja tuettaisiin rakennuksen ulkoseinät pitemmillä pilariväleillä tilapäisesti hirsitukien varaan. Tämän jälkeen kaivettaisiin pilarivälit auki ja valettaisiin ne 20 cm betoniperustuksin umpeen. Rakennus ympäröitäisiin salaojalla ja peruskaivannot täytettäsiin soralla ohuin kerroksin tiiviisti sulloen lähelle maanpinnan tasoa. Tämän päälle sullottaisiin noin 15 cm savikerrs ja saven päälle laitettaisiin ruohorurvekerros. Rakennukset lattiat pudotettaisiin, lattiakoolaukset uusittaisiin ja oiottaisiin, täytteet tarkistettaisiin ja lattialaudoitus höylättäsiin sileäksi ja korkkimatot lumppupahveineen laitettaisiin takaisin. Välikatot oiottaisiin rimottamalla ja kattopinnaksi laitettaisiin esim. akustiikkalevyt. Ulkoseiniin asennettaisin sisäpuolelle huokoinen kuitulevy lämpöisyyden parantamiseksi. Akkunat uusittaisiin heloituksineen. Ovet korjattaisiin ja samoin myös pienemmän epäkohdat. Uunit ja piiput korjattaisiin tai tehtäsiin rakennukseen keskuslämmitys. Keskuslämpökattilahuone voitaisiin sijoittaa tehtävän tiilisen arkistohuoneen yhteyteen suurentamalla sitä ulkomitoiltaan niin paljon, että kattilahuone mahtuisi samojen ulkoseinien sisään. Tällöin olisi arkisto-, kattilahuoneen paikka mahdollisimmän lähellä rakennuksen keskustaapihanpuoleisella ukoseinällä poistaen osan kuistista, tai tekemällä sitten kattilahuone rakennuksen alle. Jos keskuslämmitys tehdään, poistetaan piiput ja uunit ja näistä saatavat kelvolliset tiilet käytetään arkistohuoneen seinämuuraukseen. Ulkoportaan alle tehtäisiin wc ottaen siihen tarvittaessa lisätilaa eteisestä, täältä tehtäisiin viemäri pihalle tehtävään saostuskaivoon, josta liete ajetaaan pois veden suodattuessa maaperään tai johdetaan se pellon avo-ojaan. Sisältä rakennus paperoidaan ja maalataan uudelleen. Saunan perustus uusitaan samoin kuin päärakennuksen ja tehdään uusi kellari. Kustannusarvio oli 1 338 000 markkaa.

Granholman kappalaisen pappila poistettiin käytöstä 1950-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kun Rautioon rakennettiin uusi pappila.

Henkiöhistoriaa

Saarnaaja Simon Björklöf s. 11.11.1772 Sievi, k. 1.3.1815 Rautio. Simon Björklöf oli ensimmäinen saarnaaja Rautiossa, jonne hän saapi vuonna 1806 ja toimi samalla Kalaoen kirkkoherrakunnan sijaiskirkkkoherrana vuosina 1806-1810 viran ollessa voimena.

Apupappi armonvuoden saarnaaja Johan Erik Bergstedt s.19.12.1791 Oulu, k. 10.9.1854 Lumijoki. Saapui vuonna 1814 Raution kappalaisen apulaiseksi ja oli seuraavana vuonna Rautiossa virka- ja armonvuoden saarnajana. Tarkempaa tietoa ei ole milloin hän lopetti tehtävänsä Rautiossa.

Saarnaaja Nils Simelius s. 18.11.1789, kuoli 1856 Simo. Nils Simelis nimitettiin Rauton saarnaaksi 3.4.1816 ja tehtävien hoidon hän aloitti siellä 15.4.1817 ja sai Rautiossa ollessaan 10.3.1819 määräyksen Simon kappalaiseksi.

Saarnaaja Fredrik Meurling s. 24.12.1879 Kalajoki, k. 1826 Rautio. Raution saarnaajaksi Fredrik Meurling nimitettiin 1819 ja tehtävän hoidon hän aloitti seuraavana vuonna. Meurlingin kuoleman jälkeen Raution kolmannen luokan saarnahuonekunnan saarnaajan virka lakkautettiin.

Kappalainen Karl Abraham Keckman s. 13.1.1804 Kemi,, k. 12.10 1882 Lohtaja. Raution kappalaiseksi Karl Abraham Keckman määrättiin 8.10.1829. Hän oli myös innoska maanviljelijä. Raution vanhaan pappilaan hänen tiedetään raivanneen uutta peltoa ilmeisesti useiden hehtaarien verran.

Kappalainen Esaias Castren s. 12.6.1809 Rovaniemi, k. 18.5.1848 Rautio. Ei ole tietoja minä vuosina hän suoritti virkaansa Raution kappalaisena.

Kappalaisen sijainen Berndt Enoch Ingman s. 12.9.1814 Alajärvi, k. 1879 Kalajoki. Saapui kappalaiseksi Rautioon 1840 ja oli tehtävässä ainakin seuraavaan vuoteen.

Armonvuoden saarnaaja Karl Filip Tillman s. 5.11.1820 Lapua, k. 1892 Rovaniemi. Tillman toimi Rautiossa armonvuoden saarnaajana kesän ajan 1848 ja siirtyi sitten toiselle paikkakunnalle hoitamaan saarnaajan tehtäviä.

Virka- ja armonvuoden saarnaaja Gustaf August Montin s. 18.1.1821 Kuusamo, k. Ei tietoja. Määryksen virka- ja armonvuoden saarnaajaksi Rautioon Montin sai 16.8.1848 ja oli tehtävässä vuoden 1851 maaliskuulle saakka.

Kappalaien Johan Gabriel Lagus 22.3.1816, k. 1870 Lumijoki. Lagus nimitettiin Raution kappalaiseksi 9.5.1849 ja viranhoidon hän aloitti toukokuun alussa vuonna 1951. Hän siirtyi Rautiosta Lumijoelle toukokuun alusta 1858.

Kappalainen Johan Henrik Ervast s. 16.6.1816 Puolanka, k. 19.5.1863 Rautio. Raution kappalaisena Ervast oli aloittanut viranhoidon 1.5.1858 toimien tehtävässä kuolemaansa saakka eli hieman yli viiden vuoden ajan.

Kappalainen Karl Emil Aeimelaeus s. 23.12.1834 Paltamo, k. 16.5.1897 Karttula. Raution kappalaiseksi Aejmelaeus saapui 1.5.1867 ja hoiti tehtäviään vuoteen 1872 jolloi siirtyi Karttulaan.

Vt. kappalainen Johannes Holmström s. Ei tietoja, k. 1901. Holmström hoiti Rautionn vt. kappalaisen tehtäviä vuosina 1872-1874.

Kappalainen Adolf Castren s. 30.12.184 Kemi, k. 16.9.1905 Tyrnävä. Castren aloitti Raution kappalaisena toukokuun alussa 1874, kuinka kauan hän tehtävä suoritti niin siitä ei ole tarkempaa tietoa.

Vt. kappalainen Viktor Alfred Virkkula s. 25.4.1854 Ii, k. 19.2.1932 Haukipudas. Raution vt. kappalaiseksi Virkkula saapui 1880 ja ehti toimia seurakunnassa vian vajaan vuoden ajan, kunnes hänet siirrettiin toiseen paikkaan.

Vt. kappalainen Niilo Karlsberg/Karilas s. 11.12.1852 Saloinen, k. Ei tietoja. Karlsberg aloitti Rautiossa työsnä 19.8.1881 ja sitä kesti vajaan vuoden verran. Muutaman kuukauden kuluttua paikkakunnalle saapumisensa jälkeen hän oli mukana puuhaamassa kuntaan kansakoulua.

Vt. kappalainen Niilo Iisakki Simelius 2. 26.8.1864 Rantsila, k. Ei tietoja. Simelius saapui Raution kappalaiseksi 19.4.1893 ja hänet nimitettiin vakinaiseksi kappalaiseksi 14.3.1894. Kappalaisena hän todennäköisesti toimi aina vuoden 1899 loppuun saakka.

Isänmaallinen mies Elias Simojoki

http://merkkihenkiloita.blogspot.fi/2008/11/isnmaallinen-mies-elias-simojoki.html

Kappalainen Jaakko Kajanen 2.8.11.1847 Vähäkyrö, k. 5.5.1917 Rautio. Kajanen saapui Raution kappalaseksi 21.5.1900 ja toimi tässä virassa aina kuolemaansa saakka.

Väliajan saarnaaja Lauri Antero Hakalahti s.27.7.1891 Oulu, k. 7.5.1920 Rautioa. Hakalahti saapui Rautioon hoitamaan tehtäviään vuonna 1920 ja hoiti niitä siihen asti kunnes siirtyi 16.4.1921 toiselle paikkakunnalle.

Väliajan saarnaaja Juhani (Eero Johannes) Ahola s. 25.1.1891 Kangasala, k. Ei tietoja. Ahola saapui Rautioon hoitamaan tehtäviään vuonna 1920 ja hoiti niitä siihen asti kunnes siirtyi 16.4.1921 toiselle paikkakunnalle.

Vt. kirkkoherra Väinö Oskari Torvela s. 2.1.1893 Haukipudas, k. Ei tietoja. Torvela aloitti tehtävänsä Rautiossa 20.6.1921 ja lopetti kirkkoherran tehtävät jo saman vuoden lopulla 29.11.1921.

Kirkkoherra Mauri Juhana Kokko s. 8.1.1892 Ii, k. Ei tietoja. Raution kirkkoherrana Kokko aloitti työnsä vuonna 1921 ja jatkoi sitä aina 1..5.1926 saakka.

Vuosina 1926-1927 Raution seurakuntaa palvelivat Kalajoen papit.

Kirkkoherra Aarne Aukusti Alikoski s. 17.5.1896 Oulu, k. 1953 Laitila. Rautiosssa Alikoksi aloitti virkansa toukokuun alussa 1927. Hän toimi kuitenkin seurakunnan paimenena ainoastaan vain vuoden verran. Kirkkoherra Alikoski on omistanut Raution ensimmäisen radion.

Vt. kirkkoherra Einar Borg s. 8.3.1878 Liminka, k. 17.7.1957 Oulu. Borg aloitti tyänsä Rautiossa 1.5.1928 ja lopetti kirkkoherrana toimisen jo 31.8.1928.

Vt. kirkkoherra Väinö Havas s. 15.8.1898 Lempäälä, k. Ei tietoja. Havas palveli rautiolaisia vuosina 1928-1930 toimiessaan Merijärven kirkkoherrana.

Väinö Havas

http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Havas

Vt. kirkkoherra Väinö Akseli Näyhä s. 21.10.1888 Oulu, k. Tietoja. Näyhä palveli Raution seurakuntaa vuonna 1930 ollessaan Ylvieskan kirkkoherran apulaisena.

Vt. kirkkoherra Vilho Heikki Kivioja 2. 21.1.1896 , k. 2.11.1977 Kalajoki. Rautiolaisia Kivioja palveli vuosina 1930-1932 ja muutoinkin useaan otteeseen toimiessaan Kalajoen kappalaisena vuosina 1929-1940.

V. H. Kivioja - Kalajoen viimeinen kansanedustaja

http://merkkihenkiloita.blogspot.fi/2008/11/v-h-kivioja-kalajoen-viimeinen.html

Vt. kirkkoherra Juho Arvi Metsovaara s. 17.6.1883 Sääksmäki, k. 18.5.1959 Helsinki. Metsovaara palveli Raution seurakuntaa vuonna 1930 ja muutoinkin ollessaan Kalajoen kirkkoherrana vuosina 1929-1940.

Vt. kirkkoherra Einari Hohti s. 29.7.1903 iitti, k. 6.1.1961 Eno. Hohti saapui raution kirkkoherraksi vuonna 1930 ja siirtyi maaliskuun alussa vuonna 1932 toiselle paikkakunnalle.

Vt. kirkkoherra Lauri Antti Salo 2.29.8.1904 Pori, k. 23.6.1960 Naantali. Salo toimi Raution kirkkoherrana vuosian 1932-34.

Vt. kirkkoherra Urho Veli Väinämö Pyy s. 27.7.1909 Kauniainen, k. Ei tietoja. Pyy saapui Rautioon vuonna 1934 ja siirtyi seuraaviin tehtäviin kesäkuun alussa 1936.

Kirkkoherra Vilho Kalevi Vihma s. 27.7.1909 Kauniainen, k. Ei tietoja. Vihma oli sitten jo pidempään Raution kirkkoherrana. Vuosina 1936-1946. Tänä aikana Granholman navetta tuhoutui tulipalossa.

Arno Anthoni piileskeli Raution pappilassa

http://kalajoenhistoria.blogspot.fi/2009/06/arno-anthoni-piileskeli-raution.html

Vt. kirkkoherra Jaakko Sulo Kurkela s. 14.2.1918 Raahe. k. Ei tietoja. Kurkela saapui Raution vt. kirkkoherraksi vuonna 1946 ja valittiin seuraavana vuonna vakinaiseksi kirkkoherraksi. Rautiossa Kurkela toimi aina syksyyn 1951 ja oli vielä 1952 kinkereillä.

Vt. kirkkoherra Pentti Antero Raunio s. 12.9.1921 Kemin msrk, k. Ei tietoja. Rautioon Raunio saapui 1.9.1951 ja siirtyi seuraavan vuoden kesäkuun alussa seuraaviin tehtäviin.

Kirkkoherra Armo Eino Antero Juntumaa s. 28.7.1921 Oulu, k. Ei tietoja, Juntumaa aloitti Raution kirkkoherran virassa 1.6.1952 ja siirtyi noin kolmen vuoden työkauden jälkeen muihin tehtäviin.

Kansanedustaja Antero Juntumaa

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/hetekatmp/ed910046e-su.htm

Kirkkoherra Martti Jaakko Peltonen s. 25.7. 1926, k. Ruokolahdella. Kirkkoherrana 1.9.1956 – 30.4.1971. Hän toimi Kalajoen yhteiskoulussa uskonnonopettajan. Hän oli Raution kunnanhallituksen puheenjohtajana 1963-1966 ja varapuheenjohtajan 1969-1971. Raution Säästöpankin isännistön jäsen 1959-65 sekä Keskipohjan Säästöpankin isännistön puheenjohtaja 1966-1971. Kalajokilaakson talousalueen liiton puheenjohtajana hän toii 1963-71 ja Oulun läänin kuntauudistustoimikunnan jäsenenä 1967-69. Presidentin valitsijamiehenä Peltonen oli 1968.

Lähdeaineisto Aarre Aunola Rautio, Raution Kylyhdistys ry, Suur-Kalajoen historia 2, Kalajoen ja Raution historia 1865-1975 kirjoittanut Matti Kyllöne, Kari-Pekka Sämpin kirjoitukset

Kalajoen kirkon historiaa

Kalajoki perustettiin omaksi kirkkoherrakunnaksi 1540. Sitä ennen oli jo kappelikirkko Tyngällä. Kolmannen kirkkoherran tappoivat hylkeenpyytäjät 1555, kun tämä tuli vaatimaan heiltä kymmenyksiä, vaikka ne oli jo maksettu kuninkaan määräyksestä valtiolle. Sitten kirkko oli Luutaojan lähellä, ja jo vuodesta 159 nykyisen sairaalan ahteella, jossa se rupesi kallistumaan jokeen päin, mistä syystä se 1636 siirrettiin nykyiselle tontilleen Junnikkalanmäelle. Ahde oli jatkuvasti lohkeillut jokeen, joten tuon Kalajoen kolmannen kirkon paikkaa ei enää ole. Se kirkko ei kuitenkaan luisunut jokeen, kuten eräät oppineetkin ovat väärin lukeneet muistomerkin tekstin, joka puhuu vain, että sen kirkon paikka on jokeen vyörynyt. Neljällä ensimmäisellä kirkolla on muistomerkkinsä paljastetut vv. 1950-61. Kahden ensimmäisen kirkon paikkaoja ei aivan täsmälleen tiedestä, mutta muistomerkit ovat varmasti melko lähellä oikeaa paikkaa. Sota 1808, salama 1869 poltti kirkon.

1942 kerättiin saatavissa olevat valokuvat vakinaisista papeista. 1840 Ranskassa keksitty valokuvaustaito levisi Suomeen parissa vuosikymmenessä. Jo 1860-luvulla kuolleista on valokuvat. 1600-1700-luvuilla oli tapana maalata pappien kuvia sakastien seinälle riippumaan, Jos sellaisia on Kalajoella ollut, ne ovat tuhoutuneet kirkon tulipaloissa, joita on sattunut 1808, 1869 ja 1930. Kirkkoherran pappila paloi 1797 tai 1798, jolloin tuhoutuivat vanhimmat kirkonkirjat. Tallessa ovat historiankirjat vasta pikkuvihasta alkaen, rippikirjat vuodesta 1782, vaikka ne olivat olemassa jo 1600-luvun lopulla, ennen isoavihaa. Eräistä vanhoista papeista saatiin omakätisten nimikirjoitusten näytteitä vanhoista tilikirjoista, joita on tallessa vuodesta 1688. Vakinaisten pappien nimet piirsi sakastissa säilyvään tauluun v. 1942 taiteilija Hilkka Santaholma. Vakinaisia kirkkoherroja on 28 tähän asti joten keskimääräinen virka-aika heillä on ollut 15 vuotta. Ennatys on 1684 kuolleella Joosef Mathesiuksella, joka palveli tätä seurakuntaa kaikkiaan 54 vuotta, niistä 36 viimeistä vuottansa kirkkoherrana. Hän oli myös valtiopäivillä, kuten myös hänen appensa Pietari Arctophilacius,, ”Tervapieti”, ja tämän edeltäjä Ljungo Tuomaanpooika sekä myöhemmin Erik Falander ja Johannes Salmenius vanhempi sekä eräät muut. Ljungo Tuomaanpoika oli myös Uppsalan kirkolliskokouksessa 1593, jossa Lutherin oppi otettiin valtion uskonnoksi. Mutta hän allekirjoitti sen kokouksen päätöksen vasta Turkuun palattuaan, kun huomasi että muutkin Suomen papit sen allekirjoittivat. Sen allekirjoitti myös silloin Kalajoen kappalainen Eerik Frosterus, jonka nimeä ei enää näy tuon kokouksen Suomenliitteessä paperin reunan murtumisen vuoksi.

Kirkkoherran pappila Jokela on vielä samalla paikalla, jonka Ljungo sille 1597 valitsi. Kappalaisen pappila oli ennen monissa paikoissa. Vuonna 1826 siirtyivät kappalaiset Ellilästä nykyiselle paikalleen Hietalaan. Siinä asuneista on kuulusin sukututkimusalan merkkimies Elias Robert Alcenius. Vuonna 1964 remontissa siihen taloon tuli myös nuorisotyötiloja nuorisopastorin asunnun lisäksi. Vanhat kanttorit asuivat omissa taloissaan, heti isovihan jälkeen neljä Ahlbergejä Apulissa. Heidän seuraaajansa Antti Salmeniuksen aikana seurakunta osti 1834 Anttilan kanttorin virkataloksi, joka uudessa rakennuskaavoituksessa ei enää säily asuntotonttina.

Kuuluisat käräjät heränneitä vastaan pidettiin 1838 – 1839. Niiden alkamispaikalla nykysien virastotalon paikalla ja lopettamispaikalla Kansanopiston pihalla on muistolaatat. Kalajoen ja Nivalan nimismiehet olivat isällsyydessään pelänneet rahvaan köyhtyvän, kun kuljettiin pitkillä seuramatkilla toisten syötettävinä ja työpäiviä meni hukkaan. Syytetyt käräjissä terävästi huomattivat, että vielä enemmän meni hukkaan työpäiviä käräjillä, kun oli enenmän kuin 60 syytettyä ja 144 todistajaa. Sakot olivat raskaat, mutta hovioikeus alensi niitä. Senaatti hylksi valituksen muotovirheen takia. Perimätieto kertoo, että sakot perittiin, mutta pian sakkorahat tuotiin takaisin. On luuloja, että keisasti Nikolai I maksoi ne omista käsirahoistaan, mitä ei ole tutkittu keirsan ministerivaltiosihteerin arkistoista. Käräjien alkamistalo on nyt Siltasaaressa museona, jonka vihmistilaisuus oli heinäkuun 31 päivänä 1966 sateessa. Tontti on ahdas ja talo pieni. Museoesineitä siellä on jonkin verran.

Kalajoki ei milloinkaan ole voinut tarjota kovin leveää leipää asukkailleen. Maanviljelys on ollut pääelinkeino. Kalastuksesta on ollut etenkin vanhoina aikoina suuri apu ruoan suhteen. Heti Venäjään liittämisen jälkeen meni siirtolaisiksi ja työansioille väkeä täältäkin Venäjälle kuuluneeseen Viipurin lääniin, Pietariin ja Kronstaditiin, mikä jatkui ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sen aikana oli monille työansiota halonhakkuusta Pietarin ympäristössä, kun tuon suuren kaupungin lämmistys tapahtui vain haloilla. Vielä 1930-luvun alussa meni joitakin Neuvostoliittoon. 1800-luvun puolivälissä menivät monet kalastmaan Norjan mesta, Sieltä tulivat Kalajoelle ensimmäiset vaikkutteet lestadiolaisesta herätyksestä. Sieltä monet kalastajat siirtyivät Amerikkaan, johon ruvettiin suoraan Kalajoeltakin menemään 1870-luvun lopulta alkaen ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sen jälkeen on paljon ihmisiä mennyt Canadaan ja Australiaan, viime sodan jälkeen myös Ruotsiin. Poissaolevaa väestöä on Kalajoen kirjoissa nykyään (1967) 850 henkeä. Koko kunnanväkiluku 1967 henkikirjojen mukaan oli 7246 henkeä, läsnäolevia, Enempää ei ole ollut milloinkaan.

Kansan luonne on hiukan omahyväistä ja mahtavaa: luullaan kaiken olevan omassa pitäjässä parempaa kuin muualla. Ennen Oulun rataa kulku suuri liikenne – kuten nyt auroaikakautenakin – merenrantatietä ja hollikyytiä piti olla ajamassa koko pitäjän miesten ja hevosten vuorollaan. Vanha hollimies kertoi lapsuudessani, että suuret sotaherrat huusivat perältä: ”Lyö selkään ja anna hypätä, mulla älä aja rooppiin”. Roukalan 16 km:n matkan tultuaan olivat molemmat vaunujen eteen valjastetut hevoset yhtä valkeassa vaahdossa, ei erottanut kumpi oli musta ja kumpi hiirakko. Kysyin: ”Miten ne jaksoivat?”. ”Oman kulän hevosia, kyllä ne jaksoivat”.

Lähdeaineisto Kotiseutuni Suomen maakuntajulkaisu Oy Vilho Kiviojan kirjoitus

Kalajoen historiaa

Kalajoelta vietiin 1500-luvun lopulta alkaen paljon tervaa ulkomaille, kunnes puulaivojen rakentaminen lakkasi. Niinpä Calamnius-suvun kantaisän mainitaan omistaneen hyviä laivoja ja kerrankin ostaneen Kalajoen markkinoilta kaken tervan, mistä nimi ”Terva-Pieti”. Paitsi hevosilla tuotiin ylimaista tervaa myös tynnyreitä uittamalla. Metsät katsottiin vanhoina aikoina yhteisiksi, joten täällä rannikon metsissä suorittivat paikkakunnan asukkaiden lisäksi monet ylempänä asuvatkin tervanpolttoa. Siitä syystä metsät eivät päässeet kasvamaan suuria puita. Hyvät rakennuspuut vielä 1800-luvula piti tuoda joen latvoilta ja Kinnulasta asti. Kuljetus tapahtui monesti uitamalla. Vuosisada vaihteen edellä alkoivat uitot. 1900-luvun kolmena ensimmäisenä vuosikymenenä monen liikkeen uitot kestivät kestivät koko kesän. Usein jouduttiin syksyisin puut nostamaan rannalle talven ajaksi. Ne pantiin ”sekaan” sitten tulvan jälkeen seuraavana keväänä. Uitot loppuivat kokonaan 1950-luvun alussa, kun autokuljetus tuli yleiseksi.

Vuosisadan alussa suoritettiin joen perkaus, mistä aluksi johtui kevättulvahäiriöitä. Suurin tulva oli 1905, jolloin jäänsärkijät , ”kirnut” vanhan sillan edessä peittyivät aivan umpeen. Jäät menivät vähällä vedellä. Mutta sen jälkeen oli läämintä sadetta yötä päivää ja metsien lumet joutuivat yhtäaikaa jokeen, jonka vesi ei jääpatojenkaan johdosta ole noussut niin korkealle, että maantielläkin ominin paikoin piti käyttää venettä. Paikoin vesi levisi virtaamaan kaukaa peltojen takaa ja metsienkin kautta. Aikaisin jäänlähtötiedetään erään ladon hirteen leikatusta merkinnästä olleen 1779 Maarianpäivänä. Tavallisesti jäät lähtevät huhtikuussa, mutta usein myös toukokuun alussa. V. 1921 joen suupuoli puhdistui maaliskuun viimeisenä päivänä. Joki on jatkuvasti aiheuttanut hukkumisia, varsinkin lapsille. Tavallisten veneiden lisäksi joessa liikuttaessa on käytettyä ”öykkiä”, jota sanaa ei Nykysuomen Sanakirjakaan tunne. Se on tasaperäinen ja tasapohjainen pieni soudettava kulkuväline, melkein sen tyyppinen kuin poron pulkka, tai kuin katkaistu vene.

Kalajoella oli melkoinen purjevenekanta, jota lopuksi kuljetettiin moottoreilla. Se loppui kokonaan jo ennen viimeisä sotia. Näillä kuljetettiin mm. jauhoja ja suoloja kauppiaiden makasiineihin markkinapaikan rannassa. Mm. halkoja niillä vietiin Vaasaan ym. kaupunkeihin ennenöljlämmityksen aikaa ja Ruotsiin sysiä ja tiiliä. 1800-luvun puolivälistä alkaen kuokitettiin paljon soita pelloiksi. Kuokkamiehiä tuli ”etelästä” asti. Kuokkimispalkka oli 60 penniä kapanmaalta talon ruoassa. Raivattavilla paikoilla oi vaivaiskoivujen lisäksi jonkin verran pienenpuoleista puustoakin. Myös kivisiä joenranta-alueita kuokitettiin ja kivet haudattiin. Siten oli viljellyn maan pinta-ala itsenäisyytemme alussa kohonnut lähes 6000 hehtaariksi, minkä jälkeen se on melkein kaksinkertaistunut.

Monet kydöttivät suoviljelyksiään ja saivat ne kasvamaan, varsinkin ruista, joka sitten talvella ajettiin Kokkolan tai Oulun porvareille, missä vain hinta oli edes pennin verran suurempi. Matkan pituus ei tullut kysymykseen. 1920-luvulta alkaen on peltoja jo melkoisesti salaojitettu ja metsiä kuivattu kasvullisiksi. Suuria katovuosia oli 1601, 1602, 1697, 1739, monet alkuvuodet 1830-luvulla ja 1860-luvulla, jolloin 1867 oli suuri nälkävuosi, 1968 halla myös. Suuret kerjäläislaumat kiertelivät kaikkialla. Paljon kuoli lavantauntiin eli ”kuumaan tautiin”. 1749 oli kuuma ”palokesä”, jolloin suuret metsäaplot roihusivat tavallista kovemmin.

Meijereitä syntyi v. 1888 jälkeen useita, monta samaan kylään. V.1914 ne yhdistettiin kahdeksi, jotka myöhemmin yhtyivät. Mehtäkylän meijeri lopetti samoin toimintansa. Maitoa sieltä ja Vasankarista vietiin Raaheen.

1800-luvun kolmannelta vuosikymmeneltä alkaen vuosisadan loppuun paikkakunnalla oli Helander-suvun kuuluisa messinkiteollisuus. Sen jatkona oli Friis-veljesten konepaja vuoteen 1910. Mieskotiteollisuuskoulu alkooi 1936, naiskotiteollisuuskoulu 1940. A. Sanholma Oy rakensi itse joitakin hinaajia ja proomuja. Seppiä, puuseppiä ja monia muita käsityöläisiä on ollut kautta aikojen, mm. kuuluisia pyssyseppiä, lukkoseppiä, kantelemestareita jne.

Lähdeaineisto Kotiseutuni V. H. Kiviojan kirjoitus

Hiekkasärkät 100 vuotta

Hiekkasärkät 100 vuotta
http://www.hiekkasarkat100.fi/tarina/hiekkasarkat_historia_web.pdf

Kuntia riivaa matkailukuume

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/10/matkailukuume-riivaa-kuntia.html

Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html

Kalajoen kunnan monopoli ärsyttää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Kylpylä rakennetaan
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kylpyl-rakennetaan.html

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi julistamisellahttp://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Hotelliasiaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/hotelliasiaa-ajettiin-kuin-krmett.html

Onko Torstilla puhdas omatunto?http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/onko-torstilla-puhdas-omatunto.html

Hiekkasärkät Oy:n pelastaminen
http://www.erkkiaho.com/kalajoki/blog/?content=detail&id=107

Tapion Tupa 30 v.
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/06/tapion-tupa-30-vuotta.html

Suomen suosituin leirintäalue
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/06/suomen-suosituin-leirintaalue.html

Meriluontokeskus Kalajoella
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/meriluontokeskus-kalajoella.html

Metsä- ja luontotietokeskus Tapion Tuvalle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/mets-ja-luontotietokeskus-tapion-tuvan.html

Kuntavetoinen golf Kalajoen tapaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/12/kuntavetoinen-golf-kalajoen-tapaan.html

Menettikö Kallan karit itsehallintonsahttp://naturansalat.blogspot.com/2008/11/menettik-kallan-karit-itsehallintonsa.html

Kallan karien itsehallinto ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/kallan-karien-itsehallinto-ja-natura.html

Natura 2000 ja Life-rahoitus
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/natura-2000-ja-life-rahoitus.html

Miksi oikeusturva ja perusoikeudet unohtuvat Naturan valmistelussa
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/miksi-oikeusturva-ja-perusoikeudet.html

Himangan kunta ja Natura
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/himangan-kunta-ja-natura.html

Törkeä petos ja poliisirikokset
http://naturansalat.blogspot.com/2009/12/torkea-petos-ja-poliisirikokset-seka_23.html

Valituksen perusteluthttp://naturansalat.blogspot.com/2009/04/valituksen-perustelut.html

Natura 2000 – vaiettu valtiosalaisuus
http://naturansalat.blogspot.com/2008/11/natura-2000-vaiettu-valtiosalaisuus.html

Natura 2000 on direktiivin vastainen
http://naturansalat.blogspot.com/2009/01/natura-2000-on-direktiivin-vastainen.html

Natura on Suomen suurin ATK-rikos
http://naturansalat.blogspot.com/2009/04/natura-on-suomen-suurin-atk-rikos.html

Huomautus- ja vaatimusteksti
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html

Hiihtotunneli ja palloiluhalli Kalajoelle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/hiihtotunneli-ja-palloiluhalli.html

Mun vai Sun Arena
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/12/mun-vai-sun-areena.html

Loppuraportti Sun Areenasta kiinnostaa
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/12/loppuraportti-sun-arena-projektista.html

Loppuraportti on valmis
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/03/loppuraportti-on-valmis.html

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2010/03/arvoisa-puheenjohtaja-hyva-valtuutetut.html

Kalajoki-Akatemia ja sen taustat
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/10/kalajoki-akatemia-ja-sen-taustat.html

Jotta totuus ei unohtuisi
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/11/jotta-totuus-ei-unohtuisi.html

Vastine Kalajokiseudulle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/02/vastine-kalajoenseudulle.html

Eronpyyntö kaupunginvaltuuston jäsenyydestä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2009/01/eronpyynt-kaupunginvaltuuston.html

Himangan uuden yläasteen rakentaminen

Kesäkuun alussa 2003 alkoi Himangan uuden yläasteen kouluhankkeen toteuttaminen. Ensimmäisenä vaiheena on erillisen teknisen työn tilan rakennuksen saaneeraus. Rakennus tulee kokonaan puu- ja metallityön tiloiksi siten, että se täyttää myös yläasteen tarpeet. Rakennukseen tulee korkeampi kattoa, koska nykyaikeinen lvi-tekniikka tarvitsee tilaa vanhaa enemmän. Tarjouskilpailun perusteella valittiin pääurakoitsijaksi Himangan kuljetus, LVI-urakoitisjaksi LVI-Kivelä ja sähköoöurakoitsijaksi Sähköliike Kalajoki. Pääurakoitsijan vastaavana mestarin on Janne Pentinmikko ja rakennuttajan valvojaksi palkattiin puolipäiväisesti Mauri Ketola Kalajoelta.

Koska tämän ensimmäinen vaihe on valmis syyskuun loppuun mennessä, joudutaan Kirkonkylän koululla järjestelemään parin ensimmäinen kuukauden ajan uudelleen. Näin kirjoitti Himanka-lehti. Käytöstähän poistuu kolme opetustilaa: Englannin ja tekstiilityön luokka sekä kaksi erityisopettajien pienempää tilaa. Toinen näistä on toiminut myös kouluterveydenhoitajan vastaanottotilana. Korvaavat tilat on järjestettävä päärakennyksesta.

Heti vuodenvaihteessa alkaa uusien tilojen rakentaminen yläasteen käyttöön. Laajennus tulee vanhan päärakennuksen jatkoksi Leipämäentielle päin. Tähän koko hankkeen toiseen vaiheeseen saadaan valtion rahoitusta 50 % eli noin yksi miljoona euroa. Uudisrakennus on valmis vuoden 2004 loppuun mennessä. Uuteen osaan tulee koko uuden koulun kaikki hallintotilat eli kansliat ja opettajienhuone aputiloineen. Samoin uuden osan ja nykyisen päärakennuksen yhteiset varastotilat, terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanottotilat sekä erityisopetuksen tilat, kirjoittaa Himanka-lehti 2003.

Välittömästi uuden osan valmistuttua ala-asteen oppilaat ottavat sen käyttöönsä tammikuussa 2005 ja alkaa koko hankkeen kolmas vaihe eli vanhan päärakennuksen saneeraus. Alakerrassa yksi luokka ja sen vieressä olevat halintotilat yhdistetään ruokalaksi. Keittiö myös saneerataan uusimalla osa laitteista ja jrjestämällä ruuanjako uudelleen.

Saneeraukseen kuuluu myös ilmatoinnin uusiminen. Suuret yhteisvessat poistuvat käytöstä ja tilalle tulee joukko pieniä yhden henkilön wc-tiloja. Ulkonaisesti suurin muutos on räystäillä varustetu aumakatto, kuten ensimmäisessä vaiheessakin. Sen alla viedään ilmastointikanavat uuden osan kanssa yhteisestä lvi-konehuoneesta vanhalle puolelle. Vanhan koulun saneeraus saadaan valmiiksi keväällä 2005 j sen kustannuksiin ei ainakaan vielä ole luvissa valtion rahoitusta, kirjoittaa Himanka-lehti 2003.

Uudet koululait eivät enää tunne jakoa ala- ja yläasteeseen. Uudesta Kirkonkylän koulusta tuleekin luokkien 1-9 peruskoulu, jolla on yksi hallint rehtoreineen ja johtokuntineen. Se tulee tuomaan mukanaan kulujen pienenemistä, koska sekä tilat että henkilökunta ovat joustavasti koko koulun käytössä.

Kun koko hankkeen kaikki kolme vaihetta on viety läpi, alkaa muutto uusiin tiloihin kesällä 2005 ja syksyllä 2005 otetaan koko uusi Kirkkonkylän koulu käyttöön. Näin saadaan vihdoin käyttöön yli kymmenen vuotta tavoitteena ollees asianmukaiset tilat myös vanhalle yläasteen koululle, joka on toiminut yli 20 vuotta väliaikaisiksi luokitelluissa tiloissa.

Hanke tulee olemaan Himangan kunnan historiassa taloudellisesti suurimpia – ellei suurin. Onneksi vanhaan pelivaraa on aikanaan säästetty. Kuitenkin joudutaan jatkossa miettimään tarkkaan, miten luotu korkea palvelutaso sekä perusturvan ja opetuksen puolella voidaan ylläpitää. Siinä on jo nykyisillä luottamusmiehillä vastuullisina päätöksentekijöinä mahdollisuus tehdä kerrankin suuria päätöksiä, kirjoittaa Himanka-lehti 2003.

Lähdeaineisto: Himanka-lehti 2003

Hylkeenpyynnissä

Pöyhtärin Olli ja Jorma sekä Lehtisen Pentti lähtivät jäihin keväällä 1965. Pekkarin Paavo tuli mukaan vuoden 1967 retkelle. Matkaan lähdettiin huhtikuun puolenvälin tienoilla ja pois tultiin toukokuun lopulla. Pisin reissu kesti lähes 7 viikkoa. Matka alkoi yleensä Himangalta, mutta Tahkokorvilta Kalajoelta ja Hailuodon Marjaniemestäkin jäille lähdettiin. Pyynti tapahtui yleensä Ruotsin puolella Skellefteån edustalla. Jos kolme viikkoa oli oltu matkassa, ei jäältä päästykään heti pois. Takaisin tultiin veneellä ajaen rantojen sulaessa. Jäänmurtajan kyytiäkin saatiin pari kertaa.

Pitemmällä reissulla varustuksena oli yksi isompi lasikuitupäällysteinen vene ja kaksi jollaa, lyhyempiä viikon tai pari kestäneitä matkoja tehtiiin pelkästään hiukan isomman jollan kanssa. Joskus alkumatka vedettiin traktorilla, mutta pääosin lykättiin ja vedettiin jäällä miesvoimin. Apuna oli myös veneen perään asennettu, moottorilla varustettu lykyri, jonka piikikäs pyörä kuljetti venettä eteenpäin. Radiossa saatiin säätiedotukset. Paikannusta tarkistettiin yöllä ottamalla suunnat majakoiden valoista. Kaikilla oli ajopuut ja pyssyt. Vaatetuksena tavallisten vaatteiden lisäksi valkoiset lumipuvut, turkkikin saattoi olla mukana. Vaatteet, varsinkin sukat olivat märkinä melkein kokoo reissun. Kotitekoisissa makuupusseissa nukuttiin veneen päälle tehdyssä teltassa. Pesutouhoja ei paljon harrastettu, joten kotiin palattua saunominen kyllä maistui.

Ruokaa varattiin kuudeksi viikoksi toiseen jollaan, toisessa oli polttoaineet. Eväänä oli leipää, korppuja, perunoita, hernekeittopurkkeja, säilykelihaa, kauraryynejä, paistinrasvaa. Kerran perunat tosin jäivät rannalle. Jos sianlihaa otettiin mukaan, se syötiin nopeasti pois. Jorma oli kokkina. Ruoka laitettiin petrolipriimuksella. Yhdesti kokeilttin kaasuvehkeitä, mutta kovilla pakkasilla kaasu kului nopeasti ja petrolia jouduttiin hakemaan maista kesken reissun. Vettä sulatettiin jäästä, osin käytettiin merivettäkin. Kun saalista saatiin, syötiin hylkeen lihaa, munuiaisia ja eteenkin maksaa. Jos litturyynipuuroa oli syöty pari viikkoa, kyllä tuore liha maistui, vaikka Paavo yrittikin laittaan kaurapuuroon säilykelihaa sattumiksi.

Jäihin päästyä veneille valittin sopiva asuntojää, johon pystytettiin leiri. Tarvittaessa leirin paikkaa vaihdettiin. Pyyntiin lähdettiin sopivalla säällä aamupäivästä ajopuun turvin kompassisuunnassa eri sektoreihin, ei suoraan myötätuuleen. Paras pyynti-ilma oli kylmä ja kirkas. Tyynellä ja lämpimällä hylje meni veteen. Yöpakkanen teki jään pinna rahisevaksi. Varovasti lähestyen piti päästä 150 m päähän hylkeestä. 200 m päästäkin saattoi ylettyä ampumaan. Jos hylje näki miehen, se meni heti sekaan. Hylkeen nostaessa päätään pyytäjän piti aina olla suojassa jääröykkiön takana. Kirkkaalla ilmalla suojaa ei tarvinnut. Alussa huono osumatarkkuus vaivasi. Pyssyt olivat hyviä, mutta kiikareissa oli vielä 60-luvun lopulla tarkennusongelmia. Saaliiksi saatiin norppia. Laumoissa eläviä halleja, harmaahylkeitä eli raaseleita alettiin saada enemmän kannan tullessa laivaväyllien myötä Perämerellekin. Saaliista tuotiin maihin leuat, nahka, traani eli hylkeenrasva ja osa lihasta. Nimismies maksoi leuoista 40 mk:n tapporahan, nahasta sai 10 mk, traanista keitettiin traaniöljyä ja lihaa syötiin.

Aika kului huonosti jos leiristä ei päässyt mihinkään. Viiden sumupäivän jälkeen vitsit olivat vähissä. Porukka tuli kyllä tutuksi, ja tupakointiin piti tupakoimattomankin sopeutua. Miehet pääsivät lehteenkin reissuillaan. 1965 Kalevassa kerrottiin Pöyhtärin ja Spaakin venekunnasta parissakin kirjoituksessa. Miehet olivat Ulkokallassa, muut jäät Ruotsin puolella, joten saalis oli ainakin siinä vaiheessa huono. Spakin väki, Herman, Antti ja Mauri olivat olleet neljättä viikkoa Kallassa. Pöyhtärin Olli ja Jorma sekä Lehtisen Pentti olivat lähteneet liikkeelle Hailuodosta ja tulleet Kallaan huonon jäätilanteen takia. Samalla reissulla hylkimiehet joutuivat auttamaan Ulkokallasta Rahjaan palatessa jäihin juuttuneen merivartioaseman veneen Rauta-Villen irrotuksessa. Mukana oli myös majakanvartija Arvo Pirkola ja Rauta-Villessä lehtitoimittajan lisäksi aseman päällikkö, ylik. Rauno Laukka ja konemies, ylki. Veikko Kärjä. Tuntien työllä saivat miehet kiskottua Rauta-Villen takaisin Ulkokallaan, josta uusi maihinmenoyritys alkoi vasta usean tunnin odotuksen jälkeen jäätilanteen parantuessa jonkin verran. Avusta kiittäessään miehet totesivat, että merellä on meren laki a että jokainen olisi tehnyt tuossa tilanteessa samoin.

Toukokuun 13.päivä 1967 sanomalehti Keskipohjanmaa kertoi Olli ja Jorma Pöyhtärin, Pentti Lehtisen ja Paavo Pekkarin palaneen 6 viikon pyyntiretkeltä. Matka oli alkanut 1. huhtikuuta ahdensuusta traktorin avulla Isohulluun. Sieltä oli jatkettu eteenkin vetämällä, kahta jollaa mukana kuljettaen aina Ruotsin puolelle Bjuröklubbin majakasta 20 km koilliseen. Ensimmäisille pyyntipaikoille pääsy oli kestänyt lähes kaksi viikkoa. Kuivamuonaa ja säilykkeitä oli syöty, mutta myös hylkeenmaksaa ja munuaisia. Jolla päälle tehdyssä teltassa oli nukuttu. Jäät olivat olleet heikkoja ja kylmiä kylpyjä oli tullut, mutta saalis on verrattain hyvä, 53 hyljettä.

Saalismäärät pienivät koko ajan. Vielä 60-luvun alkupuolella kalajokiset pyytäjät saivat yli 100 hyljettä reissulla. Ollin vetämän porukan paras saalis li 79 kpl. Syynä hyljekannan pienenemiseen olivat saalistuksen lisäksi ympäristömyrkyt esim. DDT ja PCB, jotka aiheuttivat lisääntymisongelmia, vain 20 % oli lopulta lisääntymiskykyisiä. Kannan pienentymisen takia vuonna 1975 Suomi lopetti 200 vuotta kestäneen tapporahan maksun ja asetti hylkeille rauhoistusajat. Harmaahylje rauhoitettiin kokonaan 1982, Ahvenanmaalla 1986. Kaikki Itämeren hyljelajit ovat olleet rauhoitettuja vuosina 1989-1996. Tänä aikana sallittiin pienten hyljemäärien pyynti tutkimustarkoituksiin.

Norppa on edelleen rauhoitettu, mutta vuodesta 1997 on jälleen pahimmilla vahinkoalueilla myönnetty rannikon riistahoitopiireille pieni määriä harmaanhylkeenpyyntilupia, vuonna 1997 30 kpl, metsatyskaudelle 2002-2003 230 kappaletta.

Lähdeaineisto Himanka-lehti 2003 Anu Kurikkalan kirjoitus

Himangan kouluhistoriaa

Kesäkuu 1876 Himangan ensimmäiseksi kansakoulun opettajaksi valittiin nuori Raahessa 1854 syntynyt kaupunginviskaalin tytär Hildegard Rahm. Hän oli opiskellut kolme luokkaa Jyväskylän seminaarissa. Himangalla Rahm viihtyi yhdeksän vuotta, kunnes 1885 siirtyi Vaasaan ja sieltä vuosisadan vaihteessa Suonenjoelle, jossa asui syksyyn 1927 eli kuolemaansa asti. Rahmin seuraajaksi valittiin Brita Hirvonen, jota ilmeisesti ainakin tutut kutsuivat Riitaksi. Hän oli syntynyt 1860 Liperissä ja valmistunut juuri Sortavalan (Kymälän) seminaarista. Johtokunta joutui jo kahden vuoden kuluttua 1887 jälleen valitsemaan uuden opettajan. Valinta osui Kuopiossa syntyneeseen Alma Maria Lindbergiin. Neljsä alkuaikojen kansankynttilä oli väliaikaisena opettajana 1896-1897 toiminut Anna Höglund. Hän oli ehtinyt opiskella Sortavalan seminaarssa vasta kaksi luokkaa.

Himangan kansakoulun kaksi ensimmäistä opettajaa jäävät melkolailla historian hämärään, sillä heistä ei ole säilynyt kuviakaan. Minkäänlaisia viitteitä konflikteista esimerkiksi johtokunnan kanssa ei ole. Rahm oli liian heikkokuntoinen tullakseen Himangalle koulun 50-vuotisjuhliin 1926. Sen sijaan Himangan koululaitoksen ”grand old lady” Alma Maria Lindberg-Soisalon muistaa vielä vanhemp sukupolvi. Sukunimensä hän suomalaisti Soisaloksi 1906. Hän toimi kunnan ainoana opettaja lähes 30 vuotta ja yhteensä Himangalla 40 vuotta.

Vain lukuvuoden 1896-1897 Soisalo opetti Kajaanin maalaiskunnan Mainuan koulussa. Hän oli todella työhänsä sitoutunut opettaen nurisematta vuosikaudet ylisuuria luokkia. Seminaaritodistuksessa parhaa arvosanat hänellä oli käsitöistä ja maantieosta ja heikoin oli laulu. Mutta kun Rahmin laulutaito oli arvoitu aivan välttäväksi, niin musiikinopetuksen taso tuskin laski. Itse asiassa epämusikaalisia ei seminaareihin yleensä otettukaan. Rahmin vahvoja aineita olivat voimistelu ja historia. Voimanlähteenään Soisalolla oli usko Jumalaan, isänmaahan ja lapsiin. Hän vaati koululaisilta paljon, mutta osasi olla kärsivällinen ja toisaalta myös hyvin herkkä ihminen, Kotikasvatusyhdistyksessä, Lähetysseurassa, diakoniatyössä ja myöhemmin perustetussa opettajayhdistyksessä sekä toimi kirjastonhoitajana. Soisalo pysyi naimattona koko ikänsä. Sen sijaan Rahm meni suhteellisen iäkkäänä naimisiin itseään nuoremman piirilääkäri Johanne Rahmin kanssa. Myös Hirvonen meni myöhemmin naimisiin, ja hänen sukunimensä vaihtui Karjalaiseksi. Rahmin mukana Himangalle muutti hänen äitinsä ja nuorempi siskonsa. Silti Soisalokaan ei ollut perheetön, sillä hän adoptoi kuolleen veljensä 15-vuotiaan tyttären. Myös veljen vaimo muutti Himangalle. Koska kaikki opettajat muuttivat nuorina Himangalle, syksyyn 1903 asti lapsia oli opastanut aina alle 40-vuotias opettaja.

Miehiä ei opetustyössä Himangalla juuri nähty. Syksystä 1899 lähtien poikien käsityön ohjaajana toimi lukkari Antti Puusaari. Tehtävä perustettiin pitkän verkuttelun jälkeen. Keväällä 1911 Soisalon sairauden aikana sijaisopettajana oli pari viikkoa kirkkoherra Lampo. Sen sijaan Lohtajalla Soisalon kaltainen pitkäaikainen kansakoulun varhaisvaiheen opettaja oli mies, Juho Leppälä. Kannuksessakin oli miesopettaja.

Ensimmäiseen johtokuntaa kuuluivat puheenjohtajana rovasti Keckman, sihteerinä ja rahastonhoitajana virkatalojen tarkastaja August Perander ja jäseninä Himangan kappalainen G.O. Aspelin, kirjanpitäjä O. Majander, laivuri Matti Paavola, lautamies Heikki Seppä sekä talolliset Tuomas Seppä ja Juho Rautio. Johtokunta koostui siis sivistyneistöstä ja Kannuskylän talonpojista, joihin voi lukea myös Paavolan. Koulun perustajalla ja rahoittajalla rovasti Keckmanilla luulisi ollen paljon vaikutusvaltaa. Perander tunsi kouluasiat hyvin, sillä samana vuonna (1876) hänet valittiin Lohtajankin kansakoulun johtokuntaa.

Johtokunta uusitui melkoisesti 1880, kun kouu siirtyi kouluyhtiölle. Keckman jäi syrjään ja puheenjohtajaksi valittiin Himangan kappalainen Aspelin sekä rahastonhoitajaksi Heikki Seppä, jolta tehtävän peri talollinen Juho Pöyhtäri. Hän toimi edeltäjänsä tavoin myös kirkkoväärtinä. Rahastonhoitajalle maksettiin tehtävästä pieni korvaus. Vuonna 1889 puheenjohtajuus siirtyi aspelinilta Sakri Sepälle, joka oli tunnettu raittiusmies tosin kuin pastori. Kun Seppä luopui johtajuudestaan sairauden takia 1894, tilalle valittiin kanttori Antti Puusaari. Hän hoiti tehtävää kuolemaansa asti, vaikka kunnan esimies Juho Juopo yritti kerran painostaaa Puusaarta eroamaan. Tosin vuosina 1903-1904 puheenjohtajana piipahti Heikki Märsylä. Juha Hukasta tuli 1889 ensimmäinen kirkonkylän ulkopuolelta valittu johtokunnan jäsen. Kouluyhtiön aikana ylintä valtaa käytti osakasten kokous, joskaan osanotto ei aina ollut kovin vilkasta. Saatettinpa kokous peruuttaakin vähäisen kiinnostuksen vuoksi.

Koulun siirtyessä kunnalle 1895 vanha kouluyhtiäja kunta kävivät kiistaa koulun hallinnostq ja kokoonpanosta. Lokakuussa 1895 kouluyhtiön osakkaat pitivät kokouksen kuuluttamatta siitä yleisesti. Kunta valitti asiasta Juha Juopon johdolla kuvernöörille, jokan mukaan vanha kouluyhtiö oli saanut käyttää valtaa koulussa siihen asti, kunnes ainalailaisten valitus koulun kunnallistamisesta oli käsitelty. Tämän jälkeen valta kuitenkin siirtyi kunnalle. Koululle ehdittiin valita kaksikikin johtokuntaa. Tilanteen selkiydyttyä Juho Pöyhtäri vetäytyi koulun hallinnosta. Joulukuussa 1896 kuntakokous hyväksyi toimikunnan esityksen ”ääntölistaksi” koulun asioita päätettäessä. Käytännön hallintoelimet jäivät edelleenkin johtokkunnalle.

Lähdeaineisto Himanka 2000-lehti Teuvo Tuorilan kirjoitus