Ylimääräiset kertausahrjoitukset ja JR 24 vaiheet

Käsky ylimääräisiin kertausharjoituksiin

Olojen epävakaisuus Euroopassa ja Venäjän vaatimukset Suomelle aiheuttivat sen, että Suomessa toimeenpantiin liikekannallepano. Se tarkoitti sitä, että reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Hevosenottolautakunnat ottivat hevosia ja ajoneuvoja armeijalle. Myös moottoriajoneuvot, henkilökuorma-autot ja moottoripyörät otettiin armeijan käyttöön.

13.10.1939 Raution reserviläiset saivat määräyksen kokoontua Pöllän koululle. Täältä marssittiin Sievin asemalle, jossa yövyttiin koululla. Sieltä siirryttiin Kokkolaan suojeluskuntatalolle jossa saatiin varusteet. Raution reserviläiset pääoosiltaan tulivat kuulumaan kahteen rykmenttiin. Nämä olivat Kokkolassa muodostettu JR 64, jonka päällikönä oli evl. Merikallio, osa rautiolaisista joutui muodostettuun JR 64, jonka päällikkönä oli evl. Fagernäs.

JR 24 oli täysin reserviläisiä. Se siirtyi Kannakselle ja purettiin junista Sairalan asemalle, Täältä rykmentti marssi Kivinimeen. Kannaksen armeijan komentaja oli kenraali H. Österman. JR 24 kuului 8d, jonka komentaja oli everesti C. Wind. JR 24 komentaja oli evl V.Merikallio. Rykmentti sijoittu Kiviniemen alueelle, tehden niinä viikkoina kun oli viela rauhanaka linnoitustöitä.

4.12.1939 neuvostojoukot saivat kosketusen sillanpääasemaan, joka oli Kiviniemessä Vuoksen eteläpuolella, 6.12. armeijakunnan komentaja antoi määräyksen tyhjentää sillanpääasema ja joukot vetäytyivät Vuoksen pohjoispuolelle. Samlla räjäytettiin salmen yli johtavat sillat, rautatiesillan räjäytys oli vain osittainen, mutta sekin tuli kulkukelvottomaksi. 7.12 teki vihollinen epäonnistuneen hyökkäyksen, ponttooneja ja lauttoja käyttäen. Kosken yli päässeet viholliset tuhottiin.8.12. Luultiin pohjoissuunnan olevan suomalaisten hallussa, Yllättäen saatiin vihollisen tulitusta Mustosen autotallista ( kellari) ja läheisestä rakennuksesta, ja rakennuksen valtaaminen osoittautui vaikeaksi. Sinä kaatui mm. majuri N. Sahlgren jonka 8 D esikunnasta tuli ottamaan asiasta selvää. Rautiolaisista haavooittui Antti Pelto-Arvo, vasta 13.12. kellari saatiin vallatuksi. Vankeja saatiin 34, mutta omatkin tappiot olivat suuret, yhteensä 17 haavoittunutta ja kaatunutta.

Tilanne tällä lohkolla rauhoittui, vain pienempia hyökkäysyrityksiä oli. Tykstötuli sensijaan oli kiivasta. Esim helmikuun 11 päivänä laskettin divisioonan lohkolle tulleen asemiin noin 12000 kranaattia. Kun helmikuun lopulla hyökkäysten painopiste siirtyi Vuosalmi – Äyräpään lohkolle alueelle, siirrettiin sinne rykmentin kolmas pataljoona 5 päivänä maaliskuuta ja alistettiin Matti Laurilalle ( JR23). Tämän pataljoonan kommentajana oli kapteeni Lampinen. Pataljoona joutui olemaan Vuosalmella rauhantuloon 13.3. saakka. Rauhan tultua aloitettin vetäytymismarssi uudelle rajalla, jossa oltiin 19.3. Ruokolahden pitäjässä. Täältä joukkoja kotiutettiin suurin osa toukokuun aikana, mutta joidenkin kotiuttaminen venyi kesään. Tässä pataljoonassa oli rautiolaisista ainakin Joonas Saari, Martti Sipilä ja Väinö Pernu, Mahdollisesti muitankin, pääosan rautiolaisista kuuluessa II pataljoonaa.

Mustosen autokorjaamo

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2014/04/mustosen-autokorjaamo.html

Lähdeaineisto Vapauden puolesta Raution Sotaveteraanit

Vaipuneet taistelijat

Syksy oli maassa. Sato oli korjattu Kalajoen laajoilta viljavilta aukeilta. Kalajoen miesten jatkuva hellittämätön määrätietoinen työ oli tuottanut vainiot vuosi vuodelta laajemmiksi, Lisääntynyt tieto ja ammattisivistys olivat myöskin vaikuttaneet sen, että maa oli tuottanut vuodesta vuoteen yhä enemmän ja useammanlaatuisia hyödykkeitä.

Rauhan työssä olivat Kalajoen miehet nostaneet pitäjänsä Pohjanmaan ensimmäisten rinnalle. Tämä ei ollut tapahtunut yksinomaan maanviljelyksen alalla, vaan jokisuulla jyskivät tehtaat, Pohjanlahden lakkapäälaineilla kiisivät kalastajien venheet ja keväisillä ahtojäillä hiipivät valkopukuiset, ahavointuneeet tarkkasilmäiset hylkeenpyytäjät kohti maaliaan.

Mutta nyt oli syksy. Syksy luonnossa, syksy kansamme elämässä, syksy koko Eurooan elämän yllä. Taas nousi eteen vanha uhka, Täälläkään pohjoisen napapiirien äärellä ei meille suotu rauhaa. Valtanaapuri katsoi tarvitsevansa rajattomien alueidensa lisäkis vielä hieman naapurinsa aluettakin. Isänmaata uhkasi syksy. Suomea uhkasi kuoleman vaara. Valtio kutsui miehet rajalle ja miehet lähtivät, lähtivät rinnan maamiehet, merenviljelijät ja miehet koneiden äärestä. Viimeiset hyvästit omaisille ja ystäville, viimeinen katse kotilakeudn ja tuttujen talojen puoleen ja sitten kohti rajaa.

Kannas, Suomussalmi, Raate, Pitkäranta ym. taistelutantereet näkivät Kalajoen miesten iskut. Vakava oli talonpojan käsi, terävä merten aavoihin tottuneen kalastajien silmä ja varman kuolemanlaulun yökkääjälle lauloi työmiehen luien käsien pitelemä konekivääri. Rauhan miehet kylvivät kuolemaa, mutta outo vieras ei ollut omallakaan puolella. Valtava teräsmyrsky lakaisi yötä päivää ja monen kalajokisen taistelija tie päättyi Kainuun ja Raja-Karjalan erämaihin tai Kannaksen linjoille.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki

Kotirintaman naiset eivät istuneet kädet helmassa

Lehtisen Pakarisa talvisodan aikana. Vas. Martta Helanen, Aili Laine, Salme Laitala ja Aino Vuotila.

Leipien pakkausta. Vas. Inkeri Ahola, Siiri Kantonen, Laina Ylikangas ja Helmi Tuura.

Orellin leipomossa: vas, Bertta Tolonen, Anja Tolonen ja Mirja Kanonen.

Olin sota-aikana leipomista valvomassa. Kalajoella leivottiin neljässä paikassa: Orellilla, Lehtisellä, Nuorisoseuralla ja Osuuskaupalla. Leipominen rintamalle aloitettiin varsinaisen toiminnan päätyttyä. Siis iltapäivisin ja jatkettiin tarpeen mukaan yömyöhään. Leipojat oli jaettu ryhmiin. Kaikkiaan toistasataa leipojaa oli mukana. Toimin kertävänä tarkastajana. Joka päivä kiersin kaikki neljä leipomoa. ”Fuskaajiakin” löytyi. Mutta tuloni aiheutti sen, että kaikki olivat paikan päällä työssä.

Hauskaakin osattiin pitää. Muistan yhdenkin, Annanpäivän. Leipomovuoro oli Käännnkylän tytöillä. Heitä oli neljä Annaa. Tytöt olivatt taikoneet jostakin vehnäjauhoja. Mennessäni oli kekkerit pytyssä nisuineen ja korvikkeineen. Leivistä leivottiin ohuita, neliskanttisia ja valmistettuihin laatikoihin sopivia. Aamulla ne kuljetettiin Östmannin isoon tupaan kuivuaan. Suuressa uunissa poltettiin metrisiä koivuhalkoja, jotta tupa saatiin kuumaksi. Leivät ripustettiin vartaalle ja annettiin olla siellä niin kauan, että ne olivat varmasti kuivia. Sitten ne pakattiin laatikoihin, laatikot liimattin kiinni ja auto kävi ne hakemassa.

Leipien tuli olla läpi asti kuivia. Muuten ne homehtuivat. Nin oli aluksi käynyt ja siitä johtuen jouduinkin tarkastuskierrostani tekemään. Pakkauspäivät olivat rankkoja. Olin niin väsynyt kotiin tullessa, että oikeain horjuin. Syönnin jälkeen oli lähdettävä taas kierrokselle leipomoihin. Tätä jatkui yhdeksän kuukautta. Palkka oli muistaakseni 30 mk/kk. Palkan edestä näitä tehtäviä ei suoritettu, vaan kaikki tehtiin yhteisen, suuren asian hyväksi.

Kylä oli jaettu piireihin. Minun piirini ulottui Ventelän tanhuasta meijerin taka Lankilan taloon asti. Toimitettiin monelaisia keräyksiä, esim. lumppukeräys. Kerätyt kankaat, lumput, lähetettiin tehtaaseen sotilaiden pukukankaita varten. Suojassa kudottin sukkia ja lapasia. Niitä lähetettiin valtaisat määrät tutuille ja tuntemattomille, Sotaan lähteville jaettiin Suojan varastosta, mitä kukin kipeimmin tarvitsi.

Nuorisoseuralla ja Suojassa, samoin pitkin pitäjää taloissa pidettin kökkä. Naiset tulivat karttojensa ja rukkiensa kanssa ja työt sujuivat porukassa rpeästi. Sitä innostusta ja ajankäyttöä pohtiessä ihmettelee,mistä voimat kaikkeen riittivät.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Laina Ylikankaan kirjoitus

Lotta Svärd-järjestön toiminta Kalajoella

Lottakuoro: edessä vas. johtaja op. Aino Isotalo, Inkeri Metsola, Lempi Ojala, Raakel Rajala, Hanna Granlund, Elli Naatus, Anni ja Sanni Heusala, Kirsti Isotalo, Esteri Rahko,Takana vas. Helmi Ojala, Lempi Koskiranta, Sofia Erkkilä, Nanni Tuura, Maija Keskinen, Tuovi Isotalo, Martta Poukkkula, Helli Mäkelä, Anne Mäkelä.

Piirin lääkintäkurssi Suojalla 1935

Valan tehneitä lottia Suojan portailla

Joulupakettejasotilaille

Lotta Svärd-asian johdosta kokoonnuttiin Kalajoella ensimmäisen kerran 22.4.1920. Kokoontuminen tapahtui neiti Elsa Naatuksen toimesta. Kalajoen paikallisosaston puheenjohtajaksi valittiin neiti Elsa Naatus, myöhemmin Pelkosenniemen Saunavaaran opettaja uudelta sukunimeltään Perttunen. Seuraava puheenjohtaja oli Laine Fabritius os. Colliander, Savonlinnan piispan tytär. Hänellä oli vankka musikkikoulutus. Hänen kuolemansa jälkeen 1926 ovat puheenjohtijina toimineet: Siiri Santaholma, Hanna Granlund, Anna Saari, Eeva-Liisa Karvonen ja Ellen Sahlberg. Sihteerinä toimivat pitkään proviisori Julia Murtola ja lopuksi koko sota-ajan opettaja Helli Mäkelä. Alkupvuosikymmenet, rauhan aika olivat vilkasta toiminnan aikaa. 1926 Kalajoki sai I palkinnon, Mannerehimin kuvan, Joululotan tilauskilpailussa. 1927 hankittiin juhlilla ja arpajaisilla varoja Vartiolinnan rakennusrahastoon. Vuosina 1928 ja 1929 suoritetaan Kalajoella kävelymerkkijä, 5 kpl kumpanakin vuonna. Merkkivaatimus oli useita 10 km:n lenkkejä reppuselässä. Ompeluseuroja pidettiin Säästöpankilla ja Nuorisoseuralla sekä kodeissa. Ensimmäisen 10-vuotiskauden jäsenmäärät vaihtelivat 32:sta – 43:een. Suojeluskunnan 10-vuotisjuhla lotat lahjoittivat lipun. Pitkin aikaa tehtiin suojeluskunnalle muonitustöitä. Niitä tarvittiin ampumaleireillä, kursseilla sekä piirin 10- ja 15-vuotisjuhlilla. Suojan vihkiäisjuhlat 1932 sekä monien arvokkaiden juhlien järjestelyt olivat lottien huolena. Lotta Svärd paikallisosaston jäsenissä oli silloin monta varsin taitavaa esiintyjää. Lane Fabritius soitti pianoa ja viulua Kaija Poukkula ja Toini Metsola lauloivat, Anna Söyring, myöhemmin Saari, kirjoitti ja lausui kulloisenkin tilanteeseen sopivan runon. Sen lisäksi hän ohjasi näytelmiä, joissa hän myös itse näytteli. Ansiotarkoituksessa oli juhannuksena tarjoilua Hiekkasärkillä. Virvokkeita ja ruokaa myytiin ”kopperosta”, eräänlainen kioskin edelläkävijä, ikkunaton mökki, jonka etuseinä laksetiin alas ja toimi myyntitiskinä. Vappuna 1939 avattiin Suojassa 77 m2 suuruinen kahvila. Sinne hankittiin silloin vielä harvinainen automaattinen levysoitin, eli niinkuin puheenjohtaja Hanna Granlund sitä puhutteli ”se kaappi”. Rouva Granlundin äidinkieli oli ruotsi, suomea hän oli oppinut korvakuulolta. Levysoittimen aiheuttama velka oli hänelle suuri huoli. 1930-luvulla perustettiin opettaja Aino Isotalon johdolla Lotta-kuoro, joka esiintyi ahkerasti eri tilaisuuksissa. Lotat Anna Saari ja Irma Kanninen ohjasivat lottien voimisteluryhmää. Perustettiin myös Pikkulotat. Heitä ohjasivat eri pituisina aikoina Eliina Väätäinen, Alli Sundvall, Tellervo Nuorala, Hellin Östman, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja Maria Keskinen.

Sodan alettua alettiin valmistaa sukkia ja kypäränsuojuksia joulupaketteihin pantavaksi. Kerättiin kyliltä turkkeja, sarkatakkeja ja sarkahousuja, joita talkoilla Suojassa paikattiin ja kunnostettiin rintamalle lähetettäväksi, Vaatetta oli Suojan yläsalin lattiallla ainakin traktorikuorma. Suuri työ oli edessä. Ompelukoneita poljettiin joulunpyhinä lähes joka talossa ja tapani-iltana niitä vietiin Suojaan eli piirilääkäri Valter Fabritiuksen määräys, että ne pitää kaikki silittiää ennen pakkaamista tulikuumalla raudalla. Syy: oli puhjennut tulirokkoepidemiä, eikä vielä teidetty kuinka laajalle se oli levinnyt.

Jäsenmäärä sodan alkaessa oli kasvanut ja lottia oli 1940 kaikkiaan 342, joista lääkintalottia 38, muonituslottia 154, varustelottia 85 kanslia- ja keräysjasotossa 53 lottaa. Huhtikuussa 1940 lotat organisoivat lehti-ilmoituksin kultasormusten keräyksen hävittäjien hankkimiseksi armeijalle. Sormuksia kerättiin pankeissa, kylien kouluilla ja Lotta kansliassa Suojassa.

Suoritettiin kirjakeräys Syvärille perustettavaa kirjastoa varten, Kirjat toimitettiin Suojaan joulupäivinä 1942. Jouluksi 1943 lähetettiin 100 tuntemattoman sotilaan joulupakettia. Saapuneiden inkerilaisten sijoituksesta huolehtiminen annettin lotta Sofia Erkkilän vastuulle.

Lottia toimia Tyngällä, Vasankarissa ja Rahjassa. Kussakin lukumäärä vaihteli 10-20 välillä.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki Leena Kiviojan kirjoitus

A. G. Östman – Kalajoen kirkonrakentaja ja laivojen rakentaja

A.G. Östman ssyntyi Pedersöressä elokuun 17. päivänä 1819 ja kuoli Kalajoella maaliskuun 25. päivän 1900.

G. Östman oli kautta maan tunnettu taitava itseoppinut laivanrakentaja ja rakennusmestari. Monet kymmenet erikokoiset laivat Pohjanmaalla on 1800-luvun jälkipuoliskolla rakennettu hänen johdollaan. Kuuluisin niistä lienee vuonna 1874 valmistunut Kalaja-laiva, joka seilasi maailman merillä, kuten Itä-Intiassa, Kiinassa, Australiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Rahtia kuljettanut Kalaja oli kovan onnen laiva. Itä-Intian vesillä singaporelainen höyrylaiva ajoi sen päälle vaurioittaen sitä pahoin. Mutta Atlantilla oli vielä pahempi onnettomuus: New Foundlandin vesillä saksalainen alus ajoi sen päälle huhtikuussa 1885. Kalaja-laiva upposi, ja yksi merimies hukkui.

Paitsi laivanrakentajana oli A. G. Östman taitava myös muussa rakentamisessa. Hänen johdollaan rakennettiin vuonna 1879 Kalajoen kirkko. Edellisen kirkon oli salama polttanut 1869. Myös valtio käytti Östmanin rakennustaitoa rakennuttamalla hänellä Oulun kasarmeja.

Östmanilla oli suuri perhe, 10 lasta. Pojat olivat isänsä mukana rakennustöissä ja jatkoivat niitä hänen jälkeensä. A. G. Östman uskalsi ottaa vaikeankin työn tehtäväkseen. Jos pojat joskus epäilivät työn onnistumista, he saivat vastaukseksi: ”Me teke tämä ja me osaa teke tämä”. Pedersöressä syntyneenä Östmanin äidinkieli oli ruotsi.

Vanhemmat

maanviljelijä Lars Johan Johansson ja Lena Andersintytär

Puoliso

Kustaava (Gustafva) Westerman, syntynyt 4.5.1823 Pietarsaaari, kuollut 1.4.1896 Kalajoki, vanhemmat kyyditsijä Adolf Ludviginpoika Westerman ja Anna Antintytär

Lähdeaineisto: Keskipohjalaisia elämäkertoja ISBN 951-97331-0-8

Kalajoen Pikkulotat

Pikkulotat, johtajana rva Elina Väätäinen

Pikkulotat leirillä 1935

Lotat ja pikkulotat Suojan portaailla

Kalajoen Pikkulotat on perustettu v. 1932. Perustaja Hanna Granlund. Toiminta on loppunut v. 1944. Tänä aikana ovat johtajina olleet Hellin Mäkelä, Anni Helanen, Katri Naatus, Elinä Vääätinen, Alli Nousiainen, Alli Sundvall, Senja Kemppainen, Iida Isokääntä ja Maija Keskinen sekä Anna-Liisa Kärjä, joka ohjasi toimintaa kaikista pitimpään aina siihena asti, kun se lopetettiin. Voimistelua ovat ohjanneet Saima Siipola, Suoma Mäkelä, Tellervo Huuskonen ja Aino Kalajo.

Toiminta oli laajaa ja innostusta riitti. Oli laulu-, lausunta- ja näytelmä karkelot, Pakkasimme leipiä ja olimme työvuorosssa Suojassa isojen lottien apuna, Tapulintornissa olimme ilmavartiossa, Tähystimme vihollisen lentokoneita vuorollamme, niin että välillä emm olleet pystyssä pysyä. Näin me kasvoimme ja meitä kasvatettiin isoiksi lotiksi ja näin saimme monipuolisia ja tarpeellisia valmiuksia elämäämme varten. Olimme myös kunniavartiossa sankarihaudalla ja joskus kirkossa. Patikkaretkellä ampumaradalle tutustuimme kotiseutuun.

Lukuisissa erilaisissa tilaisuuksissa esiinnyimme monella eri tavalla. Sadat olivat nenäliinat, joita valmistimme sotasairaaloihin. Toiminnassa oli iloja ja suruja. Järkyttävin tapaus oli pikkulotta sisarmme Maija Pahikkalan hukkuminen Kalajokeen. Hänet kunniakujaa pitkin hautaan. Urheilimme ja kävimme jopa naapurikunnissa kilpailemassa. Meitä opetettiin ja neuvottiin joka alalla. Pääsipä Tiiton Raili kerran jopa valtakunnallisille Lottatyttö-kurssillekin. Se tapahtui v. 1940. Kurssit olivat Jämsässä. Rahaa keräsimme arpajaisilla yms. juhlilla niin paljon, että hankimme Suojaan v. 1943 harmoonin. Sankarihautojen kunnostus alkoi v. 1942 Irja Siipolan johdolla, mukana oli kymmenen pikkulottaa.

Myöhemmin pikkulotta toiminta laajeni myös sivukylille. Tyngällä toimintaa johti opettaja Koskiranta, jäseniä oli 17. Vasankarissa opettja Virpiranta, siellä jäseniä 12. Samaanaikaan kirkonkylällä oli jäseniä 131, eli jäseni yhteensä 160. Kaikki toiminta oli lopetettava v. 1944, koska rauhansopimus niin vaati.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki ISBN952-90-4325

Sankarina kaatunut

Ahti Leskinen

Jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskinen kaatunut. Jälleen on suuri menetys kohdannut maakuntaamme ja ennekaikkea Kalajoen ja Raution maanpulutusväkeä. Suruviesti tiesi kertoa, että aluepäällikkö jääkärikapteeni Ahti Leskinen on saanut sankarikuoleman, kuollen haavoihinsa sotasairaalassa 6.10.1941. Aunuksen Karjalassa, heimomme laulumailla ja neljännellä sotaretkellään hän antoi kalleimpansa isänmaan ja niiden vakaumusten puolesta, joille hän oli elämänsä voimanvuodet uhrannut.

Jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskinen oli syntynyt Soinissa 17.2.1900. Nuorena 16-vuotiaana hän meni Saksaan ottaen osaa taisteluihin maalmansodassa, Nuorimpana jääkärinä hän osallistui synnyinmaansa vapaustaisteluun, ottaen osaa mm. Tampereen, Lempäälän ym. valtauksiin. Vapaussodan jälkeen v:na 1920 hänestä tuli Kalajoen paikallispäällikkö jja v:na 1927 hänet nimitettiin Kalajoen ja Raution aluepäälliköksi. Sk.upseerin arvon hän sai 12.5.1924. Hänet ylennettiin luutnantiksi 13.5.1932 ja kapteeniksi 1940 viimeisen 1939-1040 käydyn sodan jälkeen, johon hän osallistui kk.kompanian päällikönä. Taitavasti poikiansa johtaen ja ankaria taisteluja käyden joukot lähestyivät tavoitetta. Kohtalo oli kuitenkin toisin määrännyt. Kapteeni Leskinen ei sinne päässyt, syyskuun 20. päivänä hän haavoittui eräässä kylätaistelussa ja kuoli haavoihinsa sotasairaalassa. Niin päättyi urhoollisen ja uskollisen sotilaan ja taitavan upseerin tie ainiaaksi.

Sotilaat, jotka hänen kanssaan rinta rinnan olivat taistelleet, surut ja ilot sekä puutteet jakaneet, tunsivat nyt jääneensä orvoiksi. He kaipasivat syvästi ”isäänsä”, jota nimitystä he mielessään käyttivät johtajastaaan. Kotirintamalla suru oli syvä, sillä kahdenkymmenen vuoden työ, kun se oli määrätietoisesti ja innolla suoritettu, on ollut suuriarvoinen. Siitä lähtien kun suojeluskuntajärjestö maassamme aloitti toimintansa on kapteeni Leskinen ollut sen johdossa Kalajoella. Hänen poismenonsa tuntui suojeluskuntajärjestölle erittäin raskaalta ja ennenaikaiselta juuri nyt, kun ovat täyttymässä vuosikymmenien Suur-Suomi-haaveet ja kaikki se, mikä on pohjana ja päämääränä ollut hänen suorittamassaan elämäntyössä. Suuriarvoinen on myös kapteeni Leskinen työ lottain keskuudessa. Kuinka usen lotat kiiruhtivat hänen luokseen neuvoja saamaan ja aina hän oli valmis niita antamaan vaatimattomalla ja mielyttävällä tavallaan.

Tosrstaina lokakuun 23. päivänä jääkärikapteeni Ahti Ilmari Leskisen suoritettiin Kalajoella. Kello 12 kokoontui sukulaisia, ystäviä ja kutsuvierait vainajan kotiin. Kello 13.30 alkoi marssi suojeluskuntain ja rintamamiesten lippuvartioit, aseveljiä sekä lottakuoro surutaloon. Kotipihalla, kuusimajassa oli sankarivainaja valkeassa arkussaan. Kun arkku nostettiin ruumisvaunuihin kirkkoon vietäväksi, viritti lottakuoro lähtövirren ”Oi, Herra, jos mä matkamies maan”. Sinne surusaatto lähti kunniakujaa pitkin. Liput vartioineeen kulkivat saattueen edellä, samoinkuin kaksi aseveljeä, jotka kantoivat vainajan kunniamerkkejä.

Hautausmaan portilta kannettiin vainaja kirkkoon, jossa lottien muodostamaa kunniakujaa myöten Shopin surumarssin soidessa se asetettiin kuoriin sk:n ja rintamamiesten lippujen asettuessa kunniavartioon. Kalajoen seurakunnan kanttorin Oskari Metsolan johdolla laulooi ”Käyn aina kohti kuolemaa”. Veisattiin virsi 589. Sen jälkeen saarnasi Kalajoen kirkkoherra V.H. Kivioja omistaen sanansa vainajan muistolle. Sekakuoro viritti laulun ”Jerusalem”. Ruumiinsiunauksen ja puheen piti kenttäpappi, kirkkoherra V.A. Näyhä. Sitten veisattiin virrestä 459, 2 ja 3 säkeistö.

Kun omaiset olivat laskeneet seppeleensä, toivat seppeeln vainajan nykyiset aseveljet ja joukko-osast, Kokkolan Spk, Kokkolan L-S.-piiritoimikunta, Kalajoen seurakunta, Kalajoen Lotat, Jääkräriliitto, Jääkäriliiton Kokkolan alaosasto, Kalajoen Rintamamiehet, Kalajoen aseveljet, Raution seurakunta ja lotat, Himangan seurakuna, työtoverit, Kalajoen pikkulotat sekä lukuisa joukko vainajan ystäviä ja tuttavia, joista hyvin monet kunnioittivat sankarivainajan muistoa eri kukkaisrahastojen välityksellä.

Tämän jälkeen kannettiin arkku suruhymnin soidessa kirkosta sankarihautaan, jolloin liput tekivät kunniaa ja ammuttiin kunnianlaukaukset. Hautaa umpeen luotaessa lauloi sekakuoro ”Vaipuos helmaan synnyinmaasi armaan” sekä ”Oi, Herra luoksein jää”. Surujuhla haudalla päättyi virteen ”Jumala ompi linnamme”.

Haudalta siirryttiin Suojaan viettämään vainajan muistoa. Siellä veisattiin useita virsia. Kirkkoherra V.H. Kivioja puhui. Pastori S. Repola puhui. Kenttäpappi V.A. Näyhä puhui. Lottakuoro lauloi opettajansa Aino Isotalon johdolla kolme laulua. Lopuksi puhui Lottapiirin puheenjohtaja Hanna Lehtinen omistaen sanansa vainajan puolisolle ja tyttärelle.

Lähdeaineisto Sotavuodet Kalajoki